852. Syksyn tuntua

Tänä aamuna suuntasin loman jälkeen työmaalle. Haistoin syksyn.

Syksy ei välttämättä ole suosikkejani vuodenajoissa sateen ja koleuden vuoksi. Syksy kuitenkin on ollut elämässäni poikkeuksetta se vuodenaika, jolloin jotain hyvää ja käänteentekevää tapahtuu.

Route - Reitti

Tämä syksy ei näytä olevan poikkeus. Ilmassa on muutoksen, uuden alun tuntu. Vielä ei ole selvillä se, miltä muutos ja uusi alku tarkkaan ottaen näyttää.

Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.
Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde,
ja sade antaa heille siunauksensa.
Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen. (Ps. 84: 6-8)

Psalmin tekijä ylistää onnellisiksi, siunatuiksi, niitä, joiden voima on Herrassa, niitä jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Viime mainittu, monimerkityksinen, ilmaus on käännetty ihmisen (pyhiinvaellus)matkaksi tai (vertauskuvana ihmisen elämästä) tieksi, jota Jumala saa johdattaa.

Weeping valley - Kyynellaakso

Vedettömän laakson siunaus

Vedetön, kuiva laakso on hikinen paikka taivaltaa. Alkutekstin yksi merkitys onkin ”kyynelten laakso”. Psalmin tekijä julistaa, että kuivuuden ja nääntyneisyyden keskelle puhkeaa virvoittava lähde. Monet käännökset kääntävät kohdan niin, että asiassa on Jumalaan luottavalla ihmisellä osansa: Nimenomaan he muuttavat erämaan lähteiden maaksi – ja syyssade peittää sen siunauksillaan.

Harvest time - Sadon aika

Samaan syyssateeseen törmäämme Joelin profetiassa:

Älkää pelätkö, pellot,
iloitkaa ja riemuitkaa!
Herra tekee suuria tekoja.
Älkää pelätkö, metsän eläimet!
Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi,
puut kantavat hedelmää,
viikunapuu ja viiniköynnös
antavat runsaan sadon.
Siionin lapset,
iloitkaa ja riemuitkaa
Herrasta, Jumalastanne!
Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen,
lähettää sadekuurot ajallaan,
antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.
Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.
Minä hyvitän teille ne vuodet,
jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat,
vaeltajasirkat ja kalvajasirkat,
tuo suuri sotajoukko,
jonka lähetin teidän kimppuunne.
Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi,
te ylistätte Herraa, Jumalaanne,
joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja
teidän hyväksenne.
Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.
Te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä ja että vain minä, Herra, olen teidän Jumalanne, muuta Jumalaa ei ole. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata. (Joel 2: 21-27)

Kyseessä on voimakas elämän jälleenrakentaminen.

Tarkennus pielessä

Kovat elämän kokemukset voivat saada meidät tuollaiseen häiriötilaan. Tunnemme menettäneemme elämämme ohjat – tai emme jaksa luottaa itseemme, vaan ikään kuin luovumme elämämme ohjista. Joskus nuo elämänkokemukset ovat olleet omiaan saamaan aikaan näkemyksen, jonka mukaan meistä ei ole mihinkään (tai tiettyihin asioihin, mitä ikinä ne kulloisessa ympäristössä ovatkaan). Erityisesti narsisti tai narsistisuuteen taipuvainen yksilö (ja miksei kyseisen asian takia häiriötilaan mennyt yhteisökin) jättää sieltä irtaantuneen usein melkoisen huonoon happeen

Aivan oikein – tämänkertainen kuva on erikoinen, epäonnistunutkin.

En ole aivan ensi kertaa kameran kanssa heilumassa. Olen saanut hyvää oppia kameran käytöstä. Tein kaiken mielestäni kaikkien taiteen sääntöjen mukaan – ja juuri tuollaisia omituisia otoksia oli tuloksena. Omalla tavallaan kauniita – mutta erittäin epätarkkoja. Se, minkä olin halunnut kuvaan, ei ollut kuvassa.

Mieheni istui tovin kamerani seurana ja löysi vian: Objektiivi toimi käsitarkenteisesti halutulla tavalla. Olen kuitenkin joissakin tilanteissa käyttänyt myös automaattitarkennusta – ja juuri nuo nimenomaiset kuvat epäonnistuvat, koska objektiivi tarkentaa muutaman senttimetrin tarkennettavan kohteen taakse.

Miten pienestä asiat voivatkaan olla kiinni valokuvauksessa – ja muutoinkin elämässä.

Sillä, mihin tulemme tarkentaneeksi, tosiaan on väliä!

Sisäiset prosessimme ovat monimutkaisia. Aina emme kykene niitä selittämään järjellä. Usein toimintaamme vaikuttavat myös asiat, joita emme tunnista. Nuo asiat voivat saada aikaan saman, mitä tuo hieman vajavaisesti toimiva kamerani objektiivi. Luulemme tekevämme kaiken oikein, mutta tarkennamme väärin. Kaikki näyttää oikealta, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin haluamamme.

Kovat elämän kokemukset voivat saada meidät tuollaiseen häiriötilaan. Tunnemme menettäneemme elämämme ohjat – tai emme jaksa luottaa itseemme, vaan ikään kuin luovumme elämämme ohjista. Joskus nuo elämänkokemukset ovat olleet omiaan saamaan aikaan näkemyksen, jonka mukaan meistä ei ole mihinkään (tai tiettyihin asioihin, mitä ikinä ne kulloisessa ympäristössä ovatkaan). Erityisesti narsisti tai narsistisuuteen taipuvainen yksilö (ja miksei kyseisen asian takia häiriötilaan mennyt yhteisökin) jättää sieltä irtaantuneen usein melkoisen huonoon happeen.

Olen useista lähteistä lukenut saman ”oireen”: Ihminen, joka on kyennyt pitämään elämänsä ohjat käsissään, ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä – tai hän kokee päätöstä tehdessään äärimmäistä epävarmuutta.

Usein seuralaisena on pelko – järjenvastainen pelko. Henkilö on ennen kovia kokemuksiaan kyennyt toimimaan. Hän on elänyt itsenäisesti ennen kokemustaan. Mikä muuttaisi hänet henkilöksi, joka ei selviytyisi? – Mielestäni on kysymys jonkinsorttisesta aistiharhasta, joka on syntynyt kontrolloivassa ihmissuhteessa ja/tai ympäristössä. Henkilö on tullut riippuvaiseksi kyseisestä ihmisestä ja/tai ympäristöstä – vaikka hänellä on ollut elämää ennen – ja on elämää myös tapahtuneen jälkeen!

Näissä tilanteissa on äärimmäisen tärkeää saada itselleen jakeluun, että sinä/minä pärjäämme sinuna ja minuna. Me emme ole riippuvaisia yhtään kenestäkään tai mistään. Olemme omina itsenämme (kristittyinä) Jumalan lapsia ja perillisiä. Olemme omina itsenämme olemassa ihmisinä ja yksilöinä. Meillä on Jumalan antamat lahjat ja kyvyt, jotka eivät ole riippuvaisia kenestäkään ihmisestä tai ympäristöstä.

Toinen tärkeä asia on saada itselleen jakeluun se, että yhtään kukaan tai mikään ei voi määritellä olemisemme oikeutta ja/tai loppu pelissä estää eteenpäinmenoamme! Sinulla ja minulla on elämisen ja olemassaolon oikeutus riippumatta siitä, mitä joku ihminen/yhteisö sanoo.

Tämä viesti, jonka mukaan ei olisi elämää jonkun ihmisen/yhteisön vaikutuspiirin ulkopuolella, tulee esille varsin monissa kontrolloivien ihmisten/yhteisöjen vaikutuspiiristä irtaantuneiden ihmisten kertomuksissa. Viesti on lausuttu julki suoraan tai välillisesti (havaintoesimerkkien, opetuksen, ”profetian”, tms. kautta).

Ystävä hyvä: Jumalan valtakunnan raja kulkee uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen, ei siinä kuinka ”onnistunut uskova” olen/olet, mihin /kuulunkuulut/olet kuulumatta. Saat asua missä vain ja tehdä työtä kelle vain. Sinulla on oikeus käyttää rahasi ja/tai maksaa uhrisi ja kymmenyksesi minne vain. – ”Minne vain” – asia selviää usein vasta, kun on saanut riittävästi etäisyyttä kontrolloijaan/kontrollointiin. Se ei tosiaankaan tarkoita samaa kuin ”hällä väliä”, vaan sitä, että sinä/minä löydämme uudestaan oman tahtomme Jumalan ja ihmisten edessä.

Tällä kaikellla on vallankumouksellinen seuraus: sinä ja minä löydämme vapauden. Tämä vapaus on vapautta pelosta. Ei tarvitse kuunnella tai edes kuulla) takaraivossa jyskyttävää ääntä, joka kertoo, mitä on tehtävä ja minne mentävä, vaan saan itse etsiä Herrani kanssa oman tieni.

Tämä ei merkitse vääränmoista, kärjistynyttä, yksityisyyttä tai eristäytyneisyyttä, vaan siitä että löydöstäni käsin saan etsiä uutta paikkaani elämässä – ja myös ihmisten ja/tai uskovien yhteydessä.

Niin siinä käy loppujen lopuksi, että uhkakuvatkin vähitellen hälvenevät: Eivät kaikki ole vältettäviä tai kartettavia (vaikka menneisyytemme kontrolloija niin väittäisi) – eivätkä kaikki ole myöskään mätiä omenia. Alamme nähdä ympärillämme hyviä ja rakentavia asioita ja ihmisiä. Uskallamme vähitellen tarttua näihin rakentaviin elementteihin – ja uskallamme vähitellen ottaa elämämme ohjia omiin käsiimme.

”Manuaalinen tarkennuspisteemme” alkaa löytyä suhteessamme Jumalaan ja ihmisiin. Kuva elämästä, siitä minne olemme menossa ja minne haluamme mennä, alkaa tarkentua.

Hienoa! Elämään alkaa löytyä elämän ilo ja tarkoitus – syvemmin ja terävämmin.

Tulikivenkatkua

Surullista tämä tulikivenkatku on myös sen vuoksi, että tuollainen tulikivenkatku on omiaan karkottamaan ihmiset luotaan. Lopulta on vain itseään viimeisinä valittuina voideltuina pitämien joukko, jotka manaavat vihollisiaan vielä paatin käännyttyä ympäri. Pelastuvenekään ei tunnu kelpaavan, kun HE ovat oikeassa, ja kaikki muut ovat väärässä.

Uskon, että Jumalan valtakunta menee eteenpäin tulikiven katkun hälvettyä ja sen jälkeen, kun tajuamme, että meidän pitäisi rukoilla ja tehdä työtä yhdessä, toisiamme tukien ja toistemme puolesta rukoillen, ei toisiamme vastaan.

Vapaapäiväni ratoksi olen kahlannut kirjastosta hakemaani kirjapinoa. Erityisesti olen viihtynyt rukouksen aihepiirin äärellä.

Väkisinkin peilaan ajatuksiani taas kerran karismaattiseen kaaokseen, jota näkee muun muassa vapauttamista, hengellistä sodankäyntiä ja esirukousta koskevan opetuksen liepeillä. Korostan, että kaaos ei ole karismaattisuuden kokokuva. Karismaattisuudessa on paljon hyvää ja rakentavaa, kristillisyytemme kannalta tarpeellista. Pyhä Henki kuuluu olemuksellisesti kristillisyyteen.

Kaaos ei ole kokokuva eikä kaikki ole kaaosta

Karismaattisuusallergian takana on useimmiten huonot kokemukset ja niiden jälkimainingit. Olen esimerkiksi törmännyt moneen otteeseen ajatukseen siitä, että armolahjat ja kokemukset ovat sielullisia tai peräti sielunvihollisesta sillä perusteella, että samantyyppisiä ilmiöitä esiintyy ei-kristillisissä uskonnoissa. Samaan tapaan on perusteltu sitä, millainen musiikki tai soittopeli on kristillistä.

Totesin eilen illalla miehelleni yhtä kirjaa silmäiltyäni, että tämähän on samaa kuin alkaisimme välttää riisiä sillä perusteella, että niitä on tapana käyttää ruokana ei-kristillisessä ympäristössä.

Käymättä sen enempää uskontotieteen syövereihin kaksi perustelua uskontojen yhtäläisyydelle:

1. Olemme ihmisiä ja koemme uskon/uskonnon ihmisen tavoin. Reagoimme tunteella tunnepitoiseen ainekseen riippumatta oli se kristillinen tai ei-kristillinen. Siinä mielestäni selitys sille, miksi tietyt tunnetilat löytyvät eri uskonnoista yhtä lailla.

2. Jos lähdemme peruslähtökohtaisesti liikkeelle hyvä-paha, sielunvihollinen-Jumala -akselista tarkastelemaan aitoa ja väärennöstä, päädymme todennäköisesti kristittyinä johtopäätökseen, että Jumalan ”juttu” on alkuperäinen, sielunvihollisen väärennös/muunnos. Eikö olisi loogista ajatella niin, että jos Jumala kerran edustaa aitoa ja oikeaa ja paha/sielunvihollinen väärennöstä ja väärää, niin väärenös ja väärä ei tee tyhjäksi aidon ja oikean olemassaoloa – eikä etenkään tee sitä vääräksi. Perustelu, jonka mukaan tiettyjen uskonnollisten ilmiöiden esiintyminen ei-kristillisessä ympäristössä, sulkee pois esiintymisen mahdollisuuden kristillisyydessä, on liian pitkälleviety.

Oma kantani asiaan on, että sama ilmiö tai tunne voi esiintyä niin kristillisessä kuin ei-kristillisessäkin asiayhteydessä/ympäristössä. Kristilliseksi tai ei-kristilliseksi sen sävyttää lähde, ei sen ilmentymä. Tähän lähteeseen pyydän kiinnittämään huomiota – ja myös toiminnan seurauksiin, hedelmiin.

Kaaoksesta poimittua opetusta

Minua ei lakkaa hämmästyttämästä outo opetus rukouksesta. (Jos et ole moiseen törmännyt, asia voi kuulostaa hullulta. Tosiasia on, että tämäntyyppistä opetusta esiintyy Suomessakin, muusta maailmasta puhumattakaan.)

Keväällä 2007 mieheni kertoo istuneensa tilaisuudessa, jossa puhuja voimakkain äänenpainoin varoitti kuulijoitaan asettumasta auktoriteettia vastaan, koska muutoin saattaa käydä hullusti. Hän viittasi kahden itseään vastaan asettuneen miehen kuolemaan. Samainen julistaja oli myöhemmissä vaiheissaan uhannut erästä itseään kritisoinutta henkilöä seuraavasti: Minulla on valta lähettää pimeyden voimat kimppuusi.

Pyytäisin tämäntyyppisen opetuksen omaksuneita lukemaan uudestaan Raamattunsa. Lukeeko siellä tosiaan niin, että Kristus antoi omilleen vallan käskeä ja komentaa henkivaltoja ihmisten kimppuun ja/tai rukoilemaan näille kuolemaa, onnettomuuksia ja vaikeuksia sillä perusteella, että näitä rukoilijoita oli loukattu?

Kristus antoi seuraajilleen valtuudet mennä kaikkeen maailmaan, julistaa evankeliumia, parantaa sairaita, vapauttaa pahan/pahojen henkien sitomia, kastaa, opettaa, jne. (Riippuu luemmeko tämän tehtävänannon Matteuksen vai Markuksen evankeliumeista)

Missään kohdassa ei lue sellaisista valtuuksista, että ihmisiä tai heidän olosuhteitaan piti sitoa. Ihmisiä ei ”sidottu” onnettomuuksiin, sairauksiin tai köyhyyteen, vaan heidät vapautettiin niistä – eikä heidän ylleen julistettu tämmöisiä asioita enempää kuin hajaannusta heidän joukkoihinsa.

Yhtä omituisia ovat käskemis- ja komentamisrukoukset. Vastottain kirjoitin rukkasista loukkaantuneesta herrasta, joka komensi toisen miehen kanssa avioitunutta ihastustaan tulemaan hänen luokseen ”takaisin”. Tällä herralla ei ole vähäisintäkään oikeutusta komentamisrukouksiinsa, koska asia ei edennyt ihastusta pidemmälle. Tällä naisella oli täysi oikeus ratkaista tuo avioitumisasia niin kuin hänestä itsestään tuntui soveliaalta – huolimatta tämän herran ”kokemuksista”, ”profetioista” tai ”visioista”. Jos tuo komentamisrukous toteutuisi, se rikkoisi naisen avioliiton.

Mielestäni tuommoiset tuhon ja hajaannuksen rukoukset toimittavat varkaan eikä paimenen virkaa. (Joh 10:10).

Taustalla on usein loukkaantuminen ja katkeruus, joka puetaan hienosti hengelliseltä näyttävään pakettiin ja näin saadaan ”vihollisiin” kohdistuvat rukoukset yms. näyttämään oikeutetuilta. Sääliinkin voidaan vedota, vaikka soppa olisi omin käsin keitetty. Revanssia soppatykin äärellä haetaan auktoriteettiin ja/tai voiteluun vedoten.

Jos oikein tarkasti luemme Uutta testamenttia, löydämme sieltä Jumalan valtakuntaa eteenpäin vievät rukoukset. Ydinkysymys oli, että Herra antaisi Sanan julistamisen vapauden ja että Hän olisi mukana työssä siihen sitoutuen. Tulikivenkatkuisia kosto-vihollisille -rukouksia emme löydä.

Surullista tämä tulikivenkatku on myös sen vuoksi, että tuollainen tulikivenkatku on omiaan karkottamaan ihmiset luotaan. Lopulta on vain itseään viimeisinä valittuina voideltuina pitämien joukko, jotka manaavat vihollisiaan vielä paatin käännyttyä ympäri. Pelastuvenekään ei tunnu kelpaavan, kun HE ovat oikeassa, ja kaikki muut ovat väärässä.

Uskon, että Jumalan valtakunta menee eteenpäin tulikiven katkun hälvettyä ja sen jälkeen, kun tajuamme, että meidän pitäisi rukoilla ja tehdä työtä yhdessä, toisiamme tukien ja toistemme puolesta rukoillen, ei toisiamme vastaan.

Voi viedä tiukillekin joskus

Kun meillä ei ole ylimääräistä painolastia – piilottelusta puhumattakaan – meillä on helpompi olla, hengittää ja palvella Herraa ja lähimmäistä. Peili ilman likapinnoitetta pystyy heijastamaan paremmin Herran kirkkautta.

Eilisessä kirjoituksessani totesin, että este on pohdinnan paikka. Joskus se on signaali siitä, että muutos on tarpeen. Este puhuu siitä omaa kieltään – ohjaa uudelle reitille. Kirjoituksessani Uuteen https://pauliinakuikka.wordpress.com/2013/05/10/uuteen/ olen viitannut tähän:

Paimentolainen olisi hölmö, jos jäisi kuivan lähteen luo odottamaan uutta vettä. Hän on viisas, jos lähtee johtamaan laumaa ja itseään eteenpäin etsien uutta. Vastaan tulee uusi lähde – tai aikanaan sade. Molemmat hoitavat saman tehtävän. On vettä ja pian laidunta.

Joskus este ei ole muuttavaista (rukousten seurauksena katovaa, muuttuvaa) tai kierrettävää sorttia. Silloin pitää käyttää se taito ja voima, joka on käytössä esteen ylittämiseen. https://pauliinakuikka.wordpress.com/2011/08/24/miten-ylittaa-kiintea-vesieste/

Uudistus vaatii paitsi joskus muuttamaan kurssia, usein myös vie syvälliseen itsetutkiskeluun. Olen viimeisen viikon aikana kirjoittanut, että uudistus/herätys on Jumalan armoa. Emme sitä pysty ansaitsemaan. Tästä huolimatta uudistus (herätys) ei ole helppo juttu, vaan voi viedä henkilökohtaisessa/yhteisön elämässä tiukalle silloin, kun tämä elämä ei ole kurssissa Jumalan tahdon kanssa.

Olen miettinyt joskus, että on se kumma, kun sormi osoittaa niin helposti ulospäin, muihin – millä nimillä näitä ”muita” nimitämmekin: uskostaosattomat, jumalattomat,… Uudistuksessa/herätyksessä uudistuskehotus kohdistuu ensin meihin itseämme uskossaolevina, kristittyinä (millä nimellä itseämme nimitämme), sitten ”ulkopuolisiin”. ”Ulkopuolisten” uusi elämä on seurausta meidän ”sisäpuolisten” uudistuksesta.

”– jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. — Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.” (Joh. 15: 2b, 4)

Liiat versot, mitä ikinä ne ovatkin, ovat uuden, syntyvän hedelmän tiellä.

Marsha Burnsia mukaellen:

Herra tuo esiin sen, mikä on piilossa. Herra tuo esiin kaiken teeskentelyn ja tekopyhyyden, jotta meillä pystyisi olemaan elinvoimainen ja ainutlaatuinen (henkilökohtainen) suhde Herra kanssa. Meidän suhteemme riippuu rehellisyydestä ja puhtaista motiiveista. Emme kykene näkemään asioita totuuden valossa ja terveesti harkiten, jos piilottelemme asioita pimeydessä. On aika tulla valoon.

Kysymys tässä on Jumalan rakkaudesta. Meitä kohtaan. Ympäristöämme kohtaan.

Kun meidän suhteemme Herraan on kunnossa, meidän on parempi olla. Kun meillä ei ole ylimääräistä painolastia – piilottelusta puhumattakaan – meillä on helpompi olla, hengittää ja palvella Herraa ja lähimmäistä. Peili ilman likapinnoitetta pystyy heijastamaan paremmin Herran kirkkautta.

Jumala-lähtöinen herätys (Voiko muunlaista herätystä ollakaan?)

Tein hengellisen äkkisukelluksen syvälle ja toiseen äärilaitaan kuin, mitä herätystä odottavat edustavat. Äkkisukelluksen ja äärilaitaan heittäytymisen sai aikaan herätyksen toivelinnat, jotka näyttivät perustuvan herätyksen ajatuksen valjastamiseen omiin päämääriin.

Tuloksena herätyksen irvikuva

Jos nuo omat päämäärät eivät ole samassa linjassa ja kulje samassa tahdissa Jumalan tahdon kanssa, tulos on usein herätyksen irvikuva. Ei auta edes se, että ihmiset liikkuvat kohti uskoa/ kirkkoa.

Herätyksen irvikuva on omiaan saamaan aikaan myös vastaliikkeen: Kun ihmiset huomaavat, että nk. herätys lyö lisää haavoja ja tai he sen kautta joutuvat osaksi ihmisen ”arpapelejä” – ehkä jopa eksytyksen kavalia juonia (molemmat ilmaukset Paavalin), he ottavat usein (aivan niin kuin minä tein) monta askelta, mahdollisimma kauas siitä, mitä nk. herätys heille kokemansa jälkeen edustaa.

Minut pelasti pitkän linjan kokemus siitä, että on myös aitoa Jumalan työtä ja liikehdintää. Irvikuva ei ole herätyksen kokokuva.

Samalla on syntyi syväänjuurtunut painotus:

  • Koskaan herätystä ei voi valjastaa ihmisten päämäärien eteen.
  • Mikään aalto ei ole sellainen, että se saisi olla väline minun (kenenkään), palvelutehtäväni, seurakuntani tai kirkkoni korostamiseen ja nostamiseen.

Kysymys on aina siitä, että Jumalan tulisi kirkastua nk. herätyksen kautta.

Jos minä (kukaan), palvelutehtävä, seurakunta, kirkko, jne. on tässä välikappale, se on armoa.

Sanat ”minä” ja ”minun” on uskallettava laittaa syrjään. Herätys/ uudistus ei tule minun tahdissani, tavallani ja talossani – ellei nimenomainen ole Jumalan suunnitelma.

Yksi näkökulma samaan aiheeseen vajaan kuukauden takaa Mikä tuo siunauksen? 

Herätyksen päätelmä on: En enää elä minä, vaan Kristus minussa.

Jos näin ei ole, kyseessä on aivan jokin muu kuin Jumala-lähtöinen herätys/uudistus.

Kysymys on tuolloin ihmisen teoista ja ”vanhurskaudesta”, joka itsessään ei voi kestää Jumalan edessä.

Jesaja ilmaisee asian vahvasti:

Kuin saastaa me olemme olleet,
kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.
Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä,
ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli. (Jes. 64: 5)

Näin on asia ilman Kristusta.

Jossain määrin Paavalin sanat juutalaisista (siis niistä, jotka eivät tunteneet Kristusta Vapahtajana) sopivat myös omatekoiseen herätysyritykseen:

Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. (Room. 10: 2-4)

Yhtä lailla kuin pelastuksemme, kaikki muukin (mukaanluettuna uudistus, herätys) lepää Kristuksen täytetyn työn varassa.

johdatus-ja-varjelus-ovat-joskus-nain-pienia-ja-arkisia-episodeja-johdatus-varjelus-ja-joissain-tilanteissa-myos-apu-millimetrintarkkaa-mittatilaustyota-3

Tässä palaamme kerta kerran jälkeen teemaan: lepo.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu

Tai Matteuksen tallentamin sanoin:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11: 28-30)

Jumalan tahto on uudistus

Karismaattisen sekaannuksen näkemisen/kokemisen seuraus on havaintojeni mukaan usein heiluriliike. Kun jokin on ampunut yli tai huti, automaattisesti suuntaudumme päinvastaiseen ääripäähän. Tämä näkyy esimerkiksi uudistuksen ja herätyksen teeman äärellä seuraavasti:

  • Henkilöt, jotka ovat kohdanneet väärää tai vääräksi tulkitsemaansa opetusta tai ilmiöitä, hylkäävät tämän väärän ja yleensä kaiken siihen liittyvän/liittämänsä.
  • Vaarana on, että tämä hylkääminen liittyy kirjaimellisesti kaikkeen – ehkä vähän ylikin.

Esimerkikin kun itse aloin löytää Raamatusta muutakin kuin varoituksia vääristä profeetoista ts. rohkaisevia Jumalan lupauksia ja aloin muutenkin uskaltaa avautua asioille, joista olin ottanut reippaasti välimatkaa (Pyhän Hengen työ, tms.), välittömästi kohtasin kritiikkiä noita Raamatusta löytyviä lupauksia kohtaan.

Kun kirjoitin siitä, että Jumala haluaa rauhaa kansalleen. Sain linkin blogiin, joka oli täynnä tuhoa ja tuomiota.

Jos/kun olemme Kristuksessa, voimme uskoa kohdallemme sanat: Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Näiden tuhon ja tuomion julistajien mielestä positiivinen sanoma oli automaattisesti merkki siitä, että kyseessä oli väärä profeetta.

Väärän profeetan tuntomerkki

  • ei kulje positiivisuus-negatiivisuus, lupaus-tuomio -akseleilla, vaan
  • tunnusmerkki on siinä, onko Jumala kyseiseen tilanteeseen puhunut kyseisen sanoman.

Samaan tapaan liipasinsormi voi tulla herkäksi suhteessa uudistukseen ja herätykseen. Jokainen uudistuksen ja herätyksen äärellä viipyvä tulee tuomituksi harhassa olevaksi sen perusteella, kun joku on keksinyt aiheen äärellä omiaan.

Itse olen löytänyt Sanan äärellä vahvan ajatuksen siitä, että uudistus, herätyskin, on Jumalan tahto sen perusteella, että

  • Jumala tahtoo hyvää kansalleen ja sen takia, että
  • Hän haluaa valtakuntansa ja sanomansa tavoittavan mahdollisimman monta.

Tälle kaikelle on eduksi, että yksityiset uskovat ja heidän yhteisönsä ovat voimakkaita ja hyvinvoivia.

Jos painiskelen/painiskelet koko ajan pelkän kärsimysteeman ja alatien kanssa, todennäköisesti on niin, että jostain syystä luen/luet Raamattua sellaisten silmälasien läpi, joiden kautta maailma värjäytyy kovin tummaksi. Minun/sinun tulee uskaltaa avautua katsomaan, mitä muuta Raamatussa on – runsaasti lupauksia ja rohkaisua, joka liittyy siihen, että Kristuksen ruumiin tulisi olla vahva ja elinvoimainen (vaikka taistelujenkin taustaa vasten).

 

Uudistuksen asiayhteys

Monissa uskon asioissa on kysymys akselista: Jo nyt – ei vielä. Niin tässäkin: Olemme vanhurskaita. Kelpaamme Jumalalle. Uskon kautta. Olemme pelastettuja. NYT. – Samalla katsomme tulevaisuuteen. Kilvoittelemmekin. Emme vielä ole perillä.

Silti pelastus on nyt. Vanhurskaus on nyt. Tuomio on pois nyt. Kun vain olemme Kristuksessa. Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Jumalan lupaa uudistaa kansansa voiman.

Lupaus uudistumisesta on lunastuksen ja sovituksen yhteydessä.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu

Samassa, mihin Pietari viittasi helluntaisaarnassaan. Pietari liitti saarnaansa saman, minkä Jesajakin: Ajatuksen kääntymisestä ja parannuksesta siinä, missä ihminen oli poikennut pois. Kutsu oli korvikkeista aitoon.

Pietarin helluntaisaarnan äärellä on muistettava eräs asia: Saarna oli osoitettu kuulijoille, joiden oli tarpeen tulla tuntemaan Kristus. Niin Jeesuksen, Pietarin kuin Paavalinkin sanoma oli tässä hyvin ehdoton: Ilman Kristusta ei ole pelastusta. – Ja toisaalta: Kristuksessa ON pelastus.

Edellinen voi tuntua turhalta kikkailulta. Olen kuitenkin ihan vastottain törmännyt tuomion profetioihin ja julistukseen, jotka kohdennetaan ihmisiin, jotka uskovat Kristukseen – ja jos yhtään Raamattuani oikein ymmärrän – heidän kaiken järjen mukaan pitäisi myös olla näin ollen uusia luomuksia, uudestisyntyneitä, uskovia, kristittyjä (millä nimellä me omasta viitekehyksestä käsin heitä kutsummekaan). Usein tuo tuomion profetia ja julistus on vielä niin epämääräistä, että siinä oikeastaan osoitetaan, että kääntyä pitäisi ja parannus pitäisi tehdä, mutta ei kerrota täsmälleen, miten ja mistä. Jää epämääräinen olo.

Silloin jos/kun Sana ja Pyhä Henki osoittaa parannuksen tarpeen, se on aina kohdistunut johonkin ”aiheelliseen”. Se ei koskaan ole epämääräinen viittaus johonkin.

Toinen muoto tästä julistuksesta ja tuomiosta on julistus, jonka mukaan tuomio tulee kohtaamaan paikkakuntaa tai kansaa sen syntien tähden. OK. Ymmärrän. Tavallaan uskonkin. Tämä tuomio/seuraus voi välillisesti koskea myös uskovia/Kristuksen omia. Sen sijaan tämä tuomio ei sinällään kohdistu suoraan uskovaan/Kristuksen omaan, jos/kun/koska hän on kääntynyt, tehnyt parannuksen ja saanut anteeksi.

On äärettömän tärkeää, että käsittelemme paitsi lupauksia, myös ”tuomiota” oikeassa asiayhteydessään.

Paavali teki asian varsin selväksi useaan otteeseen:

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (esim. Room. 8:1)

Kysymys on Jeesuksessa Kristuksessa olemisesta. Uskon kautta Häneen, Hänen nimeensä, Hänen Sanaansa. Pysymisestä Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. — Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. (Room. 5:1,10)

Monissa uskon asioissa on kysymys akselista: Jo nyt – ei vielä. Niin tässäkin:

  • Olemme vanhurskaita. Kelpaamme Jumalalle. Uskon kautta. Olemme pelastettuja. NYT.
  • Samalla katsomme tulevaisuuteen. Kilvoittelemmekin. Emme vielä ole perillä.

Silti pelastus on nyt. Vanhurskaus on nyt. Tuomio on pois nyt. Kun vain olemme Kristuksessa. Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Uudistus, josta Pietari julisti helluntaisaarnassaan ja hieman myöhemmin temppelissä, liittyi kiinteästi parannukseen ja kääntymykseen:

Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan — (Apt. 3: 19, 20a)

Katumuksessa oli (asiayhteydestä päätellen) ennen muuta kysymys siitä, että kuulijat eivät tunteneet – eivätkä suostuneet – tuntemaan Kristusta. Heidän tarvitsi uskossa ottaa vastaan Messias, Kristus.

Siitähän perimmältään synnissä on kysymys aina: Emme usko, mitä Kristus haluaa elämässämme olla – tai mitä Hän haluaa elämältämme.

Hänen Henkensä avaama Sana on paras mahdollinen kompassi ja kartta. Kun olemme linjassa Sanan kanssa. Kun olemme Kristuksessa, voimme olla varmat myös Hänen lupaustensa toteutumisesta.

Kaikki muu tulee sen ohessa. Näin Kristus lupasi. (Vrt. Matt. 6: 33)

Uudistus ja virvoitus lähtee aina lunastuksesta ja sovituksesta – ja siitä, että elämme siinä todellisuudessa, jonka Kristus on meille valmistanut.