Viikon nosto – Suurempi kuin sydämeni

Mielivirsieni joukkoon asettuu virsi 525. Sen puhuttelemana olen kirjoittanut reilu 1,5 vuotta sitten artikkelin Suurempi kuin sydämeni:

Virsi ja artikkeli kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä:
https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/04/15/suurempi-kuin-sydameni-2/

Viittaan artikkelissa ehtoolleisen päätösrukouksen sanoihin:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä” (kuuluu sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti).

Ja totean:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä – tulisi myös elämämme olla.

Ei omin nokkinemme, yksin, sooloillen, ilman Häntä. Niin emme pelastu – emmekä kyllä pysty Jumalan mielen mukaiseen elämäänkään. Niin Jeesus itse sanoi: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” — tuo on myös valtavan vapauttavaa: Mitä Hän edellyttää meiltä, sen Hän myös lahjoittaa ja mahdollistaa.

Sanoisin, että tässä löydössä olen omassa sisikunnassani saanut suuren levon vuosien suorituksen vastapainoksi. Elämä Kristuksessa hymyilee syksyn harmauden ja hyytävyyden keskellä.

Tarkennus pielessä

Kovat elämän kokemukset voivat saada meidät tuollaiseen häiriötilaan. Tunnemme menettäneemme elämämme ohjat – tai emme jaksa luottaa itseemme, vaan ikään kuin luovumme elämämme ohjista. Joskus nuo elämänkokemukset ovat olleet omiaan saamaan aikaan näkemyksen, jonka mukaan meistä ei ole mihinkään (tai tiettyihin asioihin, mitä ikinä ne kulloisessa ympäristössä ovatkaan). Erityisesti narsisti tai narsistisuuteen taipuvainen yksilö (ja miksei kyseisen asian takia häiriötilaan mennyt yhteisökin) jättää sieltä irtaantuneen usein melkoisen huonoon happeen

Aivan oikein – tämänkertainen kuva on erikoinen, epäonnistunutkin.

En ole aivan ensi kertaa kameran kanssa heilumassa. Olen saanut hyvää oppia kameran käytöstä. Tein kaiken mielestäni kaikkien taiteen sääntöjen mukaan – ja juuri tuollaisia omituisia otoksia oli tuloksena. Omalla tavallaan kauniita – mutta erittäin epätarkkoja. Se, minkä olin halunnut kuvaan, ei ollut kuvassa.

Mieheni istui tovin kamerani seurana ja löysi vian: Objektiivi toimi käsitarkenteisesti halutulla tavalla. Olen kuitenkin joissakin tilanteissa käyttänyt myös automaattitarkennusta – ja juuri nuo nimenomaiset kuvat epäonnistuvat, koska objektiivi tarkentaa muutaman senttimetrin tarkennettavan kohteen taakse.

Miten pienestä asiat voivatkaan olla kiinni valokuvauksessa – ja muutoinkin elämässä.

Sillä, mihin tulemme tarkentaneeksi, tosiaan on väliä!

Sisäiset prosessimme ovat monimutkaisia. Aina emme kykene niitä selittämään järjellä. Usein toimintaamme vaikuttavat myös asiat, joita emme tunnista. Nuo asiat voivat saada aikaan saman, mitä tuo hieman vajavaisesti toimiva kamerani objektiivi. Luulemme tekevämme kaiken oikein, mutta tarkennamme väärin. Kaikki näyttää oikealta, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin haluamamme.

Kovat elämän kokemukset voivat saada meidät tuollaiseen häiriötilaan. Tunnemme menettäneemme elämämme ohjat – tai emme jaksa luottaa itseemme, vaan ikään kuin luovumme elämämme ohjista. Joskus nuo elämänkokemukset ovat olleet omiaan saamaan aikaan näkemyksen, jonka mukaan meistä ei ole mihinkään (tai tiettyihin asioihin, mitä ikinä ne kulloisessa ympäristössä ovatkaan). Erityisesti narsisti tai narsistisuuteen taipuvainen yksilö (ja miksei kyseisen asian takia häiriötilaan mennyt yhteisökin) jättää sieltä irtaantuneen usein melkoisen huonoon happeen.

Olen useista lähteistä lukenut saman ”oireen”: Ihminen, joka on kyennyt pitämään elämänsä ohjat käsissään, ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä – tai hän kokee päätöstä tehdessään äärimmäistä epävarmuutta.

Usein seuralaisena on pelko – järjenvastainen pelko. Henkilö on ennen kovia kokemuksiaan kyennyt toimimaan. Hän on elänyt itsenäisesti ennen kokemustaan. Mikä muuttaisi hänet henkilöksi, joka ei selviytyisi? – Mielestäni on kysymys jonkinsorttisesta aistiharhasta, joka on syntynyt kontrolloivassa ihmissuhteessa ja/tai ympäristössä. Henkilö on tullut riippuvaiseksi kyseisestä ihmisestä ja/tai ympäristöstä – vaikka hänellä on ollut elämää ennen – ja on elämää myös tapahtuneen jälkeen!

Näissä tilanteissa on äärimmäisen tärkeää saada itselleen jakeluun, että sinä/minä pärjäämme sinuna ja minuna. Me emme ole riippuvaisia yhtään kenestäkään tai mistään. Olemme omina itsenämme (kristittyinä) Jumalan lapsia ja perillisiä. Olemme omina itsenämme olemassa ihmisinä ja yksilöinä. Meillä on Jumalan antamat lahjat ja kyvyt, jotka eivät ole riippuvaisia kenestäkään ihmisestä tai ympäristöstä.

Toinen tärkeä asia on saada itselleen jakeluun se, että yhtään kukaan tai mikään ei voi määritellä olemisemme oikeutta ja/tai loppu pelissä estää eteenpäinmenoamme! Sinulla ja minulla on elämisen ja olemassaolon oikeutus riippumatta siitä, mitä joku ihminen/yhteisö sanoo.

Tämä viesti, jonka mukaan ei olisi elämää jonkun ihmisen/yhteisön vaikutuspiirin ulkopuolella, tulee esille varsin monissa kontrolloivien ihmisten/yhteisöjen vaikutuspiiristä irtaantuneiden ihmisten kertomuksissa. Viesti on lausuttu julki suoraan tai välillisesti (havaintoesimerkkien, opetuksen, ”profetian”, tms. kautta).

Ystävä hyvä: Jumalan valtakunnan raja kulkee uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen, ei siinä kuinka ”onnistunut uskova” olen/olet, mihin /kuulunkuulut/olet kuulumatta. Saat asua missä vain ja tehdä työtä kelle vain. Sinulla on oikeus käyttää rahasi ja/tai maksaa uhrisi ja kymmenyksesi minne vain. – ”Minne vain” – asia selviää usein vasta, kun on saanut riittävästi etäisyyttä kontrolloijaan/kontrollointiin. Se ei tosiaankaan tarkoita samaa kuin ”hällä väliä”, vaan sitä, että sinä/minä löydämme uudestaan oman tahtomme Jumalan ja ihmisten edessä.

Tällä kaikellla on vallankumouksellinen seuraus: sinä ja minä löydämme vapauden. Tämä vapaus on vapautta pelosta. Ei tarvitse kuunnella tai edes kuulla) takaraivossa jyskyttävää ääntä, joka kertoo, mitä on tehtävä ja minne mentävä, vaan saan itse etsiä Herrani kanssa oman tieni.

Tämä ei merkitse vääränmoista, kärjistynyttä, yksityisyyttä tai eristäytyneisyyttä, vaan siitä että löydöstäni käsin saan etsiä uutta paikkaani elämässä – ja myös ihmisten ja/tai uskovien yhteydessä.

Niin siinä käy loppujen lopuksi, että uhkakuvatkin vähitellen hälvenevät: Eivät kaikki ole vältettäviä tai kartettavia (vaikka menneisyytemme kontrolloija niin väittäisi) – eivätkä kaikki ole myöskään mätiä omenia. Alamme nähdä ympärillämme hyviä ja rakentavia asioita ja ihmisiä. Uskallamme vähitellen tarttua näihin rakentaviin elementteihin – ja uskallamme vähitellen ottaa elämämme ohjia omiin käsiimme.

”Manuaalinen tarkennuspisteemme” alkaa löytyä suhteessamme Jumalaan ja ihmisiin. Kuva elämästä, siitä minne olemme menossa ja minne haluamme mennä, alkaa tarkentua.

Hienoa! Elämään alkaa löytyä elämän ilo ja tarkoitus – syvemmin ja terävämmin.

Osviittaa oikeaan kasvuun

memory-keeping

 

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Matt. 6: 33

Jeesus puhuu tavallisen elämän tarpeellisuuksista: ruuasta ja vaatteista. Jeesus puhuu näistä ikään kuin Jumalan valtakunnan luontoisetuina: Kun teet, mitä Jumala haluaa sinun tekevän, voit olla varma Jumalan huolenpidosta.

Ovatko nämä

  • rojalteja tai bonusta hyvästä hengellisestä myyntimenestyksestä
  • optioita Yrityksen tuloksesta vai
  • leasingauto, joka tarjotaan sinulle ja minulle, kunhan vain olemme lojaaleja Työnantajallemme?

Eikö Jumalan valtakunnan elämä olekaan yksin uskosta, yksin armosta?

Ei välttämättä rojalti, bonus, optio tai leasingauto, vaan pikemminkin lainalaisuus Jumalan valtakunnassa ja Jumalan valtakunnan asioissa.

Emme enää elä lakiliiton aikaa. Olemme vapaat lain kirouksesta. Samaan aikaan niitämme, mitä kylvämme:

  • Kun kylvämme Hengen peltoon, pitkässä juoksussa näemme hyvien hedelmien kasvavan.
  • Kun kylvämme itsekkyyden peltoon, huomaamme ohdakkeiden ja orjantappuroiden pukkaavan pintaan ja peittävän hyvän sadon. (Gal 6: 7,8) Yksi näkökulma aiheeseen artikkelissa  Mitä kylvät, sitä niität

Vertauksesta kylväjästä Jeesus sanoi muun muassa:

— sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan ja tukahduttavat sanan.

Raha tai jonkin asian tavoitteleminen ei ole paha:

  • Jos meillä ei olisi rahaa, olisimme pulassa.
  • Jos emme pyrkisi mihinkään, polkisimme paikallamme.

Enemmän merkitsee se, mitä annamme tavoitteiden tai rahan tehdä meille: Tuleeko meistä ahneuden takia röyhkeitä, toisia polkevia oman edun tavoittelijoita, joilla on mielessä vain enemmän rahaa (valtaa, kunnniaa, tms.) MINULLE nyt heti tai ainakin mahdollisimman pian?

Esimerkiksi asia, joka on käännetty varsin miedosti ”mielihaluksi” tarkoittaa paitsi ´halua´, myös ´kielletyn tavoittelemista´. Ts. pyrimme saamaan jotain, mikä ei meille kuulu. Kysymys ei varsinaisesti ole välttämättä ”varkaudesta” sanan varsinaisessa mielessä, vaan toisen oman havittelemisesta (vrt. 9. ja 10. käsky) tai jonkin sellaisen havittelemista, mikä ei ole ”meidän juttu” Jumalan näkökulmasta.

Huoliksi käännetty sana merkitsee myös levottomuutta. Monikohan maailmassa on valvonut sen takia, että ei ole jotain riittävästi – tai pikemminkin, että ei ole saanut jotain ”kyllälteen”. Ongelma ei ole siinä, että ei ole, vaan siinä, että ei ole kyllin. Arkinen (supisuomalainen) esimerkki: On auto. Ihan hyvä auto – mutta kun naapuri osti uudemman. On talo. On moderni keittiö – mutta kun naapuri tekee keittiöremppaa, niin eikö tässä itsekin pitäisi jotain tehdä ”tälle murjulle”.

Jeesuksen tavoite on hyvin ajankohtainen 2000 vuotta myöhemminkin. Suunnan pitäisi olla:

  • Pois vertailusta
  • Pois turhanpäiväisestä kilpailusta
  • Kohti omaa elämää
  • Kohti henkilökohtaista suhdetta Jumalaan ja Hänen tahtoonsa.
  • Kohti kevyempiä taakkoja.

 

”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11: 26-30

Omistava usko (osa 1) – Vääristymä

 

Paras tapa todistaa keppi käyräksi ei ole väitellä asiasta, tai tuhlata aikaa kepin haukkumiseen, vaan asettaa suora keppi sen rinnalle.

Positiivarien sivuilta löytämässäni lausahduksessa on vinha perä – myös hengellisissä asioissa.

Näin tekivät profeetat, Jeesus ja Hänen seuraajansa:

  • Asettivat suoran Sanan ihmisten oikutteluja, tekosyitä ja kiemurteluita vastaan.
  • Osoittivat selkeästi poikkeaman.

Tänään ja huomenna yritän asettaa mittakepakon uskon akselille. Aiheenani on omistava usko. Sinällään hyvä, tavoiteltava asia. Tämän huomaamme, kun katsomme Raamatun uskoa käsitteleviä ja uskomaan rohkaisevia Raamatun kohtia.

Usko voi vääristyä

Vääristymä voidaan (jopa onnistua) perustella Raamattuun, Pyhään, Jumalaan (ja Hänen/Hänen Henkensä puheeseen (esim. profetia)) vedoten. Janne Villan kirjasta Hengellinen väkivalta löydämme tästä esimerkkejä: Hengellinen väkivalta kytkeytyy hengellisen ”auktoriteetin” (pyhinä pidettyjen kirjoitusten, (voideltujen tms.) ihmisten, ”Jumalan” puhumien sanojen, jne. väärinkäytön ympärille.

Vääristymän salakavaluus on siinä, että se

  • aluksi vaikuttaa oikealta tai ainakin oikeansuuntaiselta
  • vasta tarkempi tarkastelu tai konflikti saa epäilemään asian perinpohjaista aitoutta – jos aitoutta älyää edes epäillä. Odotusarvo Jumalasta ja pyhästä puhuttaessa on, että puhe on totta – kun sitä usein vielä erityisesti vakuutetaan.

Myös omistava usko saattaa vääristyä

Ihminen luulee komentavansa Jumalaa (ja/tai pimeyden voimia), hallitsevansa toisia ihmisiä tai olosuhteita.

Vääristyneeseen ”omistavaan uskoon” kytkeytyy erisuuruisina annoksina ja erilaisina sekoituksina

  • suuruussyndroomaa
  • väärää vahvuutta
  • halua hallita
  • ylpeyttä ja itsekkyyttä – ja
  • usein taustavoimana pettymystä, katkeruutta ja/tai vihaa.

Hedelmistään te tunnette heidät, sanoi Jeesus – ja käski katsomaan niin profeettojen kuin ihmeiden tekijöidenkin hedelmää. Jeesus ja Hänen seuraajansa antoivat mittakeppejä mittaamiseen. Seuraavassa niistä muutama:

1) Kuka on suurin?

Johannes Kastaja osoitti tietä itsestään poispäin Jeesuksen puoleen:

”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”

Johannes näyttää osoittavan, että tuossa tilanteessa hänen oli aika väistyä syrjään ja Jeesuksen astua esiin. Johanneksen(kin) seuraajien tuli kääntyä Jeesuksen, Hänen persoonansa ja opetuksiensa puoleen.

Miten on oman/aikamme opetuksen laita? Missä on tarkennus?

2) Maailman kaikki valtakunnat?

Suuruussyndroomassa on minän lisäksi kysymys usein ahneudesta. Minulle, kaikki, nyt, heti. Ei malta odottaa – ei Jumalaa, ei ihmisiä. Pakko rynniä läpi – vaikka sitten väkivalloin.

Jumalan valtakunta ei toimi tällä tavoin. Hengen hedelmä ei ole holtiton rusikointi, kampitus eikä korkea maila. Hengen hedelmä ei ole kaiken jyräävä auktoriteetti.

Mieheni kertoi vuosikymmenien takaisesta ”photosoppauksesta” tiukan autoritäärisissä maissa. Kun joku valtion tai armeijan johtohahmoista joutui koneiston hampaisiin jopa tämän kuva häivytettiin virallisista valokuvista. Silloisella filminkehitystekniikalla operaatio oli melkoisen työläs, kekseliäsyyttä ja taitoa vaativa. Tarina on osoitus siitä, että kaiken jyräävä auktoriteetti ei kaihda keinoja eikä säästä voimia tässä operaatiossa. Aivan eri asia on, onko operaatiolla (hengelliseen kenttään siirrettynä) Jumalan valtakuntaa – ja pitkässä juoksussa edes tämän ”auktoriteetin” dynastiaa rakentava tai kohottava vaikutus.

Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä

toteaa Paavali

Samassa listassa kuin

siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus — juomingit, remuaminen ja muu sellainen

on

vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus

Paavali jatkaa

Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Niinpä niin…Jumalan valtakunta, herätys, tms. eivät tule vihan vimmalla, riitelemällä, kiihkoilulla, kiukuttelemalla – juonittelusta ja kateudesta puhumattakaan.

Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.

3) Käskeminen ja komentaminen

Käskeminen ja komentaminen on yksi väärän omistavan uskon muoto. Tämän uskon omaksunut saattaa pitää oikeutenaan/armolahjanaan komentaa asioita ja olosuhteita ”vain tapahtumaan”. Äärimmäinen esimerkki tästä opetuksesta on luulo, että voi käskeä henkivaltoja ei vain poistumaan ja jättämään (joku) rauhaan, vaan käskeä näitä henkivaltoja jonkun (toisinajattelevan) kimppuun. Tällaisen ukaasin eräs tuttavani oli kuullut suomalaisen hengellisen vaikuttajan suusta, kun hän oli koettanut varoittaa mahdollisesti väärästä polusta, jolle tämä hengellisen kentän vaikuttaja oli astumassa.

Raamattu ei käske edes yrittämään hallita henkivaltoja. Siinä hommassa ihminen on altavastaaja oli miten mielestään voideltu tahansa tai luulisi omistavansa millaisen vapauttamistehtävän tahansa. Yritys hallita henkivaltoja liittyy enemmän magiaan kuin oikeinymmärrettyyn kristinuskoon.

Kristinuskon suuri sanoma maihin, joissa magia on voimissaan, on se, että Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan TEHNYT TYHJÄKSI SIELUNVIHOLLISEN TYÖT. Kristittyinä meidän ei pidä/kannata tehdä tästä asiasta yhtään monimutkaisempaa. Me elämme Kristuksen omina Hänen voitostaan käsin.

Galatalaiskirjeen 3. lukuun on kirjoitettu seuraava vahva kohta

Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.

Jatkuu kirjoituksessa Omistava usko (osa 2)

Jumala-lähtöinen herätys (Voiko muunlaista herätystä ollakaan?)

Tein hengellisen äkkisukelluksen syvälle ja toiseen äärilaitaan kuin, mitä herätystä odottavat edustavat. Äkkisukelluksen ja äärilaitaan heittäytymisen sai aikaan herätyksen toivelinnat, jotka näyttivät perustuvan herätyksen ajatuksen valjastamiseen omiin päämääriin.

Tuloksena herätyksen irvikuva

Jos nuo omat päämäärät eivät ole samassa linjassa ja kulje samassa tahdissa Jumalan tahdon kanssa, tulos on usein herätyksen irvikuva. Ei auta edes se, että ihmiset liikkuvat kohti uskoa/ kirkkoa.

Herätyksen irvikuva on omiaan saamaan aikaan myös vastaliikkeen: Kun ihmiset huomaavat, että nk. herätys lyö lisää haavoja ja tai he sen kautta joutuvat osaksi ihmisen ”arpapelejä” – ehkä jopa eksytyksen kavalia juonia (molemmat ilmaukset Paavalin), he ottavat usein (aivan niin kuin minä tein) monta askelta, mahdollisimma kauas siitä, mitä nk. herätys heille kokemansa jälkeen edustaa.

Minut pelasti pitkän linjan kokemus siitä, että on myös aitoa Jumalan työtä ja liikehdintää. Irvikuva ei ole herätyksen kokokuva.

Samalla on syntyi syväänjuurtunut painotus:

  • Koskaan herätystä ei voi valjastaa ihmisten päämäärien eteen.
  • Mikään aalto ei ole sellainen, että se saisi olla väline minun (kenenkään), palvelutehtäväni, seurakuntani tai kirkkoni korostamiseen ja nostamiseen.

Kysymys on aina siitä, että Jumalan tulisi kirkastua nk. herätyksen kautta.

Jos minä (kukaan), palvelutehtävä, seurakunta, kirkko, jne. on tässä välikappale, se on armoa.

Sanat ”minä” ja ”minun” on uskallettava laittaa syrjään. Herätys/ uudistus ei tule minun tahdissani, tavallani ja talossani – ellei nimenomainen ole Jumalan suunnitelma.

Yksi näkökulma samaan aiheeseen vajaan kuukauden takaa Mikä tuo siunauksen? 

Herätyksen päätelmä on: En enää elä minä, vaan Kristus minussa.

Jos näin ei ole, kyseessä on aivan jokin muu kuin Jumala-lähtöinen herätys/uudistus.

Kysymys on tuolloin ihmisen teoista ja ”vanhurskaudesta”, joka itsessään ei voi kestää Jumalan edessä.

Jesaja ilmaisee asian vahvasti:

Kuin saastaa me olemme olleet,
kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.
Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä,
ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli. (Jes. 64: 5)

Näin on asia ilman Kristusta.

Jossain määrin Paavalin sanat juutalaisista (siis niistä, jotka eivät tunteneet Kristusta Vapahtajana) sopivat myös omatekoiseen herätysyritykseen:

Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. (Room. 10: 2-4)

Yhtä lailla kuin pelastuksemme, kaikki muukin (mukaanluettuna uudistus, herätys) lepää Kristuksen täytetyn työn varassa.

johdatus-ja-varjelus-ovat-joskus-nain-pienia-ja-arkisia-episodeja-johdatus-varjelus-ja-joissain-tilanteissa-myos-apu-millimetrintarkkaa-mittatilaustyota-3

Tässä palaamme kerta kerran jälkeen teemaan: lepo.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu

Tai Matteuksen tallentamin sanoin:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11: 28-30)

Karismaatikolle kunnon koti?

Kysymys on: Mistä löytyisi karismaatikolle kunnon koti? Koti, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Koti, jossa on hyvät, turvalliset rajat. Koti, jossa Isä on oikeasti läsnä (koettu on: joskus tämä Isän läsnäolo sanoista huolimatta on illuusio). Karismaatikolla tähän Isän läsnäoloon liittyy aito, raitis Pyhän Hengen toiminta. Kokemus siitä, että Isän auktoriteettia ei käytetä väärin.

Dragon´s Den on kanadalainen tosi tv-sarja, jossa keksijöitä tai yrittäjiä saapuu viiden pääomasijoittajan eteen esittäen liikeidean tai keksinnön ja pyytäen etukäteen päättämänsä summan rahaa ideansa tai keksintönsä markkinoimiseen. Onhan näitä toki muitakin – tosin toisentyyppisiä – kuten Maanjussille tai miljonäärille morsian. Idea noissa sarjoissa on saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan molempia osapuolia rakentavalla/hyödyttävällä tavalla.

Huumorilla heitin aamukahvipöydässä, että pitäisikö perustaa sarja nimellä: ”Karismattikolle kunnon koti?”.

Taustana vastakkainasettelu

Yli 20 vuoden kokemuksella, tämmöinen olisi kyllä tarpeen.

Hengellinen (ja karismaattinen) kenttä on ainakin joiltakin laidoiltaan todella sekaisin. Tämä sekaannus näyttää ruokkivan itseään.

Kenttä näyttää pirstoutuvan entistä pienempiin osiin, joista jotkut katsovat edustavansa/vievänsä eteenpäin herätystä vielä-se-tulee -mentaliteetilla. Jotkut odottavat asioiden muuttuvan entistä pahemmiksi yhä-pimenee -mentaliteetilla. Jotkut asettuvat näiden ääripäiden välille.

Osin tilanne juontaa juurensa ajautumisesta nokkapokkaan aiemman yhteisönsä ja/tai sen edustaman opetuksen kanssa; muodostunut yhteisö on railakas vastaveto entiselle yhteisölle ja/tai sen korostuksille. Esimerkiksi, jos yhteisössä, josta uusi yhteisö on erkaantunut, on pyritty suitsimaan valtoimenaan virtaavaa karismaattisuutta tai arvioitu sen toimintatapoja, uusi yhteisö todennäköisesti korostaa vapautta ja ”Hengen (vapaata) johdatusta”. Jos taas karismaattisuuteen nähden kriittisempi siipi saa lähtöpassit railakkaammasta yhteisöstä, vastavetona todennäköisesti on enemmän tai vähemmän karismaattisuuteen kriittisesti suhtautuva yhteisö. Jos yhteisö, josta on erkaannuttu, on korostanut voimakkaasti herätystä, vastaveto on usein se, että herätyksen mahdollisuuteen aletaan suhtautua skeptisemmin.

Kysymys on ”heiluri-ilmiöstä”: Vastakkainasettelussa todennäköisesti asetutaan ääripäähän, josta heilahdus voi mennä useaan kertaan ääripäästä toiseen, kunnes – toivon mukaan – heiluriliike tasoittuu. Aina näin ei käy: Yhteisö tai yksilö jää jompaan kumpaan ääripäähän – ja voimakkaaseenkin vastakkainasetteluun omille näkemyksille vastakkaisen ääripään kanssa.

Tärkeä osa

Hengellisyys on tärkeä osa sellaista ihmistä, joka on sen voimakseen löytänyt. Hengellinen kriisi on siksi syvältä ihmistä koskettava. Myös yhteisöllisyys kuuluu ihmisyyteen ja hengellisyyteen. Ihmisinä pyrimme toisten ihmisten seuraan. Seurakunta ja uskovien yhteys näyttäytyy Uudessa testamentissa Jumalan suunnitelmana. Silloin, kun jostain syystä tulee konflikti itsen ja yhteisön ja/tai sen edustaman uskonnollisuuden välille, sekä hengellisyyteen että yhteisöllisyyteen tulee särö.

Tulee tarvis etsiä menetetyn tilalle korvaavaa. Tulee tarvis miettiä uudestaan, mihin uskon, jos en voi uskoa enää täsmälleen niin kuin minua on opetettu uskomaan. Säröisen yhteyden tilalle tulee tarpeen etsiä uusi yhteys.

Kokemuksesta voin sanoa, että tässä ”korvaamisvaiheessa” karismaatikko on nyky-Suomessa ja kaikenmoisten karismaattisten vipeltäjien keskellä keskellä suurta sekaannusta.

Mistä löytyisi karismaatikolle kunnon koti?

Tällä viikolla jaan havaintoja omalta etsintäretkeltäni.

Kysymys on: Mistä löytyisi karismaatikolle kunnon koti? Koti, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Koti, jossa on hyvät, turvalliset rajat. Koti, jossa Isä on oikeasti läsnä (koettu on: joskus tämä Isän läsnäolo sanoista huolimatta on illuusio). Karismaatikolla tähän Isän läsnäoloon liittyy aito, raitis Pyhän Hengen toiminta. Kokemus siitä, että Isän auktoriteettia ei käytetä väärin.

Pääsiäisen förskottia (2/2)

Kokemukseni mukaan Herra haluaa eheytymisen myötä johtaa meitä eteenpäin: Kohtaamaan menneisyytemme ahdistavia asioita ja rohkaisee myös siihen, mikä Hänen tahtonsa näyttäisi olevan kaiken keskellä. Hän näyttäisi rohkaisevan uskomaan.

Pääsiäiskertomuksista koskettavia tässä mielessä ovat kertomukset, jotka kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisestä uskon kohteensa ja toivonsa menettäneille ihmisille. Tähän joukkoon lukeutuvat niin Jeesuksen äiti Maria kuin “toinen Maria”, Pietari ja Tuomas, muutamia mainitakseni.

Eilisessä kirjoituksessani viittasin kohtaamaani menestysteologiseen – tai pikemminkin itselle mieluisilla opetuksen osilla höystettyyn – opetukseen ja siitä seuranneeseen usko- ja menestysfobiaan. Kysymyksessä on vääristyneestä opetuksesta välimatkaa ottaneen henkilön luonnollinen reaktio, opillinen heiluriliike, jonka suunta on täsmälleen päinvastaiseen suuntaan.

Tästä voi olla seurauksena sama, mitä itse koin: pelätään usko “liikaa” tai pelätään uskoa “väärällä tavalla”. Aiheellisia pelkoja – ja itseä suojaamaan tarkoitettuja. Eheytymisen aikanakin tarpeellisia. Heiluriliikkeellä usein etsitään itselle turvallista tilaa olla ilman liian monta liikkuvaa osaa ja tavoitellaan hengellisesti vakaata tilaa, jossa voi olla eheytyä ilman minkään ahdistavan tai uhkaavan kohtaamatta.

Uskallan näkemäni shown keskellä/jälkeen sanoa, että uskoa (ja erilaisia opillisia kuvioita) väärinkäyttävät ovat tehneet hurjan paljon tuhoa uskovapoloisille! Uskovat eivät uskalla enää uskoa, toivoa eivätkä rakastaa. He pelkäävät uskovansa liikaa, uskovansa väärin tai vääriin asioihin, pelkäävät toivonsa väärin tai väärällä tavalla ja rakastavansa vääriä asioita tai ihmisiä. He pelkäävät pettymistä ja haavoittumista.

Kokemukseni mukaan Herra haluaa eheytymisen myötä johtaa meitä eteenpäin: Kohtaamaan menneisyytemme ahdistavia asioita ja rohkaisee myös siihen, mikä Hänen tahtonsa näyttäisi olevan kaiken keskellä. Hän näyttäisi rohkaisevan uskomaan.

Pääsiäiskertomuksista koskettavia tässä mielessä ovat kertomukset, jotka kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisestä uskon kohteensa ja toivonsa menettäneille ihmisille. Tähän joukkoon lukeutuvat niin Jeesuksen äiti Maria kuin “toinen Maria”, Pietari ja Tuomas, muutamia mainitakseni.

Jokaisella heillä oli noina päivinä käynnissä oma uskonkriisinsä – suhteessa uskon kohteeseen ja myös omaan uskoon. Puhuttelevaa on, että Jeesus kohtasi heidät persoonana. Samaan tapaan Hän tekee meillekin. Siksi emme voi edellyttää toiselta samaa kokemusta kuin itsellämme on (ollut).

Myös blogini on yksi todistus tällaisesta matkasta “haudalle” ja takaisin Ylösnousseen kohdattua(ni). Jollekin tämä voi tuntua tutulta. Johon kuhun ei välttämättä kopsahda yhtään. En halua edellyttää sinulta samanlaista kokemusta, mutta toki sisimpäni rukous on, että omalla matkallasi saisit tulla Ylösnousseen kohtaamaksi siinä, missä tuota kohtaamista tarvitset.

Minua Herra on kohdannut tämän pelkoni kanssa “uskoa liikaa”. Elämäni odotusarvo on ollut pienestä pitäen: “Tokkopa tästä/sinusta mittään tulloo…” Niin toinen vanhemmista minulle sanoi ollessani pieni. Kivuliaat elämänkokemukset ja -kolhut tuntuivat vahvistavan tuota teoriaa. Elämäni narsistisopat eivät asiaa suinkaan parantaneet. Olen kertonutkin itsetuntotestistä, jossa sain ruhtinaalliset 2 pistettä 50:stä. Huolimatta siitä, että periaatteessa toimin ihan ok ja olen monilla elämänalueilla pärjännytkin, itsetuntoni oli 0+.

Vasta viime kesä muutti jotain tuossa kuviossa, kun tutustuin muutamaan ihmiseen, jotka uskalsivat uskoa. Usko oli heidän julistuksensa sisältö. Jopa siinä määrin, että jotkut olisivat valmiit leimaamaan nämä ihmiset menestysteologeiksi. Kun kerroin taustastani ja peloistanikin, yksi heistä sanoi: “Jos et mitään muuta opetuksestani ota, ota Raamatun kohdat ja katso onko asian niin.”

Ja minähän katsoin.Hämmästykseseni olen huomannut Raamattua lukemalla, että elämän odotusarvo luomisesta ja lunastuksesta käsin on aivan muuta kuin minun lapsuudessani omaksumani – ja elämänkokemusteni vahvistama – päätelmä: “Ei tästä taijja mittää tullakaan.” – Uskallan sanoa, että tuollainen puhe itselle tai toiselle on mainioin tapa torpedoida kaikki yrittäminen.

Ja meidät ihmiset, kun on luotu yrittämään ja menemään eteenpäin. Meidät on luotu olemaan hedelmälliset ja pitämään huolta luomakunnasta. Meille on annettu lähetystehtävä, jonka ydin viedä ilosanomaa Herrasta ja Hänen valtakunnastaan eteenpäin – ja opettaa kaikki, mitä Hän on käskenyt meidän pitää.

Ydin tuossa asiassa on nimenomaan tuo, että toimimme Vapahtajamme asioilla.

Luulen, että tämän väärin markkinoidun uskon ja menestyksen suurin tragedia on siinä, että tämä väärin markkinoitu toimii varsin usein jollakin tavoin omilla asioillaan. Esimerkiksi nk. ihmeet ovat sitä varten, että MINÄ saan siitä näkyvyyttä. Raha on sitä varten, että MINÄ saan siitä (mahdollisimman suuren) osan. Pahimmillaan koko juttu pyörii ihmisten manipuloinnin ja huijaamisen ympärillä. MINÄ paljastuu usein mustasukkaisena asenteena kaikkiin muihin – muille ei saisi jäädä mitään. – Ja juuri tämän vuoksi väärin markkinoitu usko ei loppujen lopuksi toimi. Näin julistavat iskevät päätänsä seinään (tai kyntävät ojan pohjia, vrt. sunnuntain artikkeli Ei oppi ojaan kaada – vai kaataako sittenkin) – ja seuraajat ihmettelevät ennemmin tai myöhemmin jutun toimimattomuutta.

Seuraavassa osviittaa toimivan ja toimimattoman uskon rajamaastoon:

Peruslähtökohtaisesti Herramme haluaa omiensa parasta. Hän rakastaa meitä.

Psalmissa 35: 27 on tallennettuina muutamat sanat, joissa sisältö on seuraava:

“Olkoon Herra ylistetty, Hän joka iloitsee/nauttii siitä, että Hänen palvelijansa menestyvät” (KJV, NKJV ja Ampl. ovat samansisältöiset).

Meidän suomenkieliset käännöksemme kääntävät menestys-sanan rauhaksi ja (Hänen palvelijoidensa) parhaaksi. Taustalla on heprean sana שלם [shalom] – joka on kaikkea edellä mainittua ja sisältää vieläpä seuraavia merkityksiä: ´eheys, hyvinvointi, terveys; rauha (ihmisten ja Jumalan kanssa)´.

Kohdassahan ilmiselvästi sanotaan, että Herra iloitsee, kun Hänen palvelijoillaan on rauha, he voivat hyvin ja pääsevät elämässään eteen päin, menestyvät.
– Mutta Jumalan mielenmukaisella tavalla! Jumalan tyyliin ei kuulu ihmisten polkeminen ja/tai asettaminen astinlaudoiksi omalle menestykselle ja/tai menestyksen tavoittelemiseksi siksi, että MINULLA olisi kaikkea ylenmäärin ja muut eläisivät puutteessa. Ensimmäisten kristittyjen esimerkki osoittaa, että niillä joilla oli , mistä antaa, antoivat niille, joilla ei ollut.1)

Seuraavan Vuorisaarnan jae on mielestäni hyvin herättävä:

”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”

Tämän jälkeen Jeesus vetoaa Jumalan hyvyyteen Isänä.

“Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Sana, joka on käännetty ´hyvä´taustalla on αγαθος [agathos]. Se merkitsee esimerkiksi ´jotakin, mikä on luonnoltaan tai olemukseltaan hyvää; käyttökelpoista, ihailtavaa; miellyttävää; hyväksyttävää; ilon täyteistä; mainiota; erinomaista; oikeata´.

Tällaista HERRA HALUAA ANTAA! HÄN EI SUOSTU ANTAMAAN päinvastaista.