Tie syvempään Jumalan läsnäoloon

Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin
aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi

Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”

WAU! – Herra itse ja Hänen läsnäolonsa. Kirkkaudessa kulkeminen. Eheys. Välittömät rukousvastaukset. Kuulostaa houkuttelevalta. Mulle kanssa! Kuulen huutavani.

Kunnes kuulen Jesajan jyrähdyksen, jonka hän toi esiin Herran käskystä.

Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile,
anna äänesi kaikua kuin pasuuna!

Herra käski Jesajan huutamaan kurkun täydeltä, sumeilematta, säästelemättä, ylettömän rohkeasti, selkeästi ja kuuluvasti kuin pasuuna.

Miksi?

Jotta ihmiset havahtuisivat, heräisivät. – Jesajan kuvauksesta päätellen he näyttivät olevan varsin tyytyväisiä oloonsa ja uskoonsakin.  He luulivat tekevänsä oikeita asioita – ja he lienevät toiminnassaan olleet vilpittömiä.

Minua he ovat etsivinään päivästä päivään
ja kyselevät tietoa minun teistäni
niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta
eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta.
He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita,
he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat:
”Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?”

Jesajan sanoman äärellä huomaamme, että näiden ihmisten paastoon sisältyi ristiriita: Paastosta oli tullut heidän itsekkyytensä jatke.

Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia
etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne.

´Oman edun´ajamiseksi käännetyn sanan takana on myös ajatus siitä, että joku  ´tekee, mikä HÄNTÄ miellyttää´- ja asiayhteydestä voimme huomata – toisen kustannuksella, vieläpä hyvin prässäävästi, tyrannimaisesti.

Se, minkä ajateltiin vetävän Jumalan vastauksia alas, oli omiaan synnyttämään riitaa, katkeruutta ja väkivaltaa

Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa,
raakoja nyrkiniskuja.

Jumalan johtopäätös Jesajan kautta on hyvin yksiselitteinen:

Te ette enää pidä sellaista paastoa,
joka kantaa rukoukset taivaisiin. —

toisenlaista paastoa minä odotan–

Paaston ulkonaiset, hartaan hurskaat tunnusmerkit jäivät varjoon radikaalin toiminnan tieltä, jota Jumala Häneen vetoavilta odotti:

  • vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet
  • murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi

Jumalan vaatimus suuntautui kahteen eri suuntaan paastoajien omassa elämänpiirissä, silloisessa yhteiskunnassa: heihin, jotka tekivät heille töitä ja heihin, jotka tarvitsivat heidän apuaan elääkseen.

Jumala ei vaatinut heiltä, yli heidän voimien, vaan edellytti tekemään, mikä oli tehtävissä:

Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi
ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet,
jos annat nälkäiselle omastasi
ja ravitset sen, joka kärsii puutetta

Jumalan viesti kaikessa yksinkertaisuudessaan on:

Lopeta toisten sorsiminen, sormella osoittelu ja pahan puhuminen ja ala tehdä ympäristössäsi asioita, jotka muuttavat maailmaa.

Ajankohtainen viesti myös omaan aikaamme!

Tämän jälkeen tulevat mahtavat lupaukset:

Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.–  Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy.  Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä.

Aiemmin olen kirjoittanut samasta Jesajan kohdasta pikkuisen eri näkökulmasta.

faith-in-wor_syksy

Suora seuraus

Eilen lainasin Jes. 60: 1, Amplified Biblesta:

NOUSE [alakulosta ja uupumuksesta, jossa olosuhteet ovat pitäneet sinua – nouse uuteen elämään!]
LOISTA (loista Jumalan kirkkautta), sillä sinun valosi on tullut, ja Herran kirkkaus on loistanut ylitsesi.

Oli mielenkiintoista lukea sanoja käännöksen takana:

Valo [אור, oore] merkitsee alkukielessä kirjaimellisen valon lisäksi kielikuvia: Jumalaa itseään, elämän valo, tiedon valoa, kasvojen valoa, hyvinvoinnin (menestyksen) valoa. Kunnia [כבד ,kabod] myös kirkkautta, kunniaa, arvokkuutta, loistetta ja yltäkylläisyyttä. Loistaa [זרח ,zarakh] tarkoittaa loistamista, esiin murtautumista, nousemista ja ilmestymistä.

Minulle sanat puhuvat vahvaa kieltä siitä, mikä saa aikaan lainaamani jakeen mukaisen muutoksen, mikä saa meidät nousemaan ja loistamaan: Jumalan – ja kaiken sen, mitä Hän on ja edustaa – ilmestyminen, jopa esiin murtautuminen elämäämme/elämässämme.

Tätä rukoilen itselleni ja sinulle!

Muutos kertaheitolla

Todettu on taas kerran, mitä valo saa aikaan.

Myrskyjen ja vesisateiden jälkeen maassa on muutama luminen pälvi kuin keväällä kuunaan. Tähän märkään ja vielä muutaman päivän pimenevän pimenevän keskitalven iltapäivään osuivat auringon säteet – ja muuttivat maiseman kertaheitolla häikäisevän kauniiksi.

Vain pieni ripaus siitä, mitä Betlehemin kedolla kesken lammaspaimenen arjen ja rutiinin tapahtui.

Paimenen elämä ei liene aina ollut kivaa, helppoa ja hauskaa. Paimenuutta säässä kuin säässä, joskus pelonkin keskellä ja/tai tuntien, että tehtävä on haastava. Mietitään vain itseämme yöpymässä väliaikaissuojassa lauman lähellä yrittäen pitää lauma koossa ja niin pedot kuin rosvotkin tiessään.

Jumalan kirkkaus kohtaa tavallisen ihmisen arjen, rutiinin – ehkä väsymyksenkin; Jumalan kirkkaus valaisee Betlehemin kedon, paimenet ja lauman, Jumalan sanansaattaja tuo viestin:

Teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra —

Keto täyttyy taivaallisen sotajoukon riemullisesta ylistyksestä:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Tutun sanan äärellä Jumala haluaa kohdata sinut ja minut arkemme, rutiinimme – ehkä väsymyksen keskellä.

Enemmän kuin fysiikkaa

Luin tuttuun tapaan urakalla Blogitaivas -blogia.

Huomioni kiintyi T.A. Laakson kirjoitukseen Tekoja vai mytologista filosofiaa, joka alkoi kuvauksella alkavasta syysflunssasta. Ehkä huomioni blogilistassa osui juuri tuohon kirjoitukseen sen vuoksi, että syysflunssa on näyttänyt tekevän asuinsijansa minuunkin. Lenkkeily jäi haaveeksi – samoin tarttuminen blogihaasteen horisonttitarinaan (horisontti oli harmaa ja itsellä olo sellainen, että kamera pysyi kotona). Tai ei pelkästään nyt, vaan useaan kahden viime vuoden aikana. Flunssa tulee ja pesiytyy jopa kuukaudeksi tai kahdeksi – ja lenkkeily jää monestikin haaveeksi

Tarina ei loppunut suinkaan tuohon flunssakuvaukseen. Lue koko kirjoitus – ja myös sen viimeinen kappale – osoitteesta: http://blogitaivas.fi/2013/10/27/tekoja-vai-mytologista-filosofiaa/

T.A. Laakso kirjoittaa kirjoituksessaan, kuinka hänen ystävänsä soitti ja mutkattomasti pyysi saada rukoilla flunssaisen ystävänsä puolesta.

Minun kohdallani ei tällä kertaa tapahtunut näin, vaan menin lääkäriin. Siinä lääkärin kanssa juttelimme oireiden syistä. Reseptiä ja sairaslomaa kirjoittaessaan hän totesi jotain, mitä en lääkärin suusta ole tähän menessä kuullut. Ulkomaalaistaustainen (mainitsen asian siksi, että ilmeisesti sen vuoksi hän käytti vähän hassua sanamuotoa – viesti kyllä tuli selväksi) lääkäri totesi: ”Ehkä Jumala palkitsee sinut parantamalla.” )”Palkitsee” ehkä oli vähän hassu sanavalinta, mutta viesti oli selkeä.)

Jatkoin:
– Itse asiassa minulle on tapahtunut juuri noin.

Kerroin kasvaimen katoamisen vuodelta 2005. Tarinan voit lukea täältä: https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/09/16/usko-vetoaa-jumalan-lupauksiin/ (Huomaat tarinasta, ettei tämä alue ole aivan yksioikoinen… uskoa voidaan käyttää väärin. Onneksi väärä ei tee oikeaa olemattomaksi!)

Lääkäri jatkoi:
– Niin, lääketiede ei ole pelkästään fysiikkaa ja kemiaa; siihen sisältyy myös sellaista, jota emme voi ymmärtää.

Aivan. Jumalan parantava ja eheyttävä voima, joka toimii myös rukouksen kautta.

Niin, tässä pureksin paitsi antibiootteja, myös lääkärin sanoja sekä T.A. Laakson ajatuksia, kuten tätä:

”Jeesuksen toiminta ja teot ihmisen puolesta on paljon enemmän ja todellisempaa kuin pelkkä profeetallinen opettaminen. Hän opetti seuraajansa tekemään samaa mitä itse teki niin, että Jumalan valtakunnan voima näkyisi hänen seuraajistaan.”

”Jeesuksen opetus, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken, muodostaa selkeä jatkumon Isältä Jeesuksen kautta seurakuntaan ja ihmisiin. Jeesuksen ylösnoustua Pyhä Henki täytti ihmisen ja seurakunnan, muodostaen siitä Jeesuksen maanpäällisen ruumiin, toimintayksikön. Näin Jeesuksen teot jatkuvat nyt uskon ja armon voiman kautta. Käsky Rakasta lähimmäistä sisältää ajatuksen armolahjojen käyttämisestä toisen hyväksi. Ole kuuliainen Jumalalle ja tee hyvää toiselle. Rukoile ja ylistä.”

Niinpä. Onko meillä rohkeutta tehdä näin?

Olen yhdestä tällaisesta tapauksesta kertonut kirjoituksessani oikean polven ja korvan paranemisesta https://pauliinakuikka.wordpress.com/2013/10/02/millimetrin-tarkkaa-huolenpitoa/
Joskus olen tuollaiseen itsekin rohkaistunut; tulin vuosia sitten pelastaneeksi yhden ihmisen hengen kuunneltuani hiljaista ääntä sisikunnassani, joka sanoi, että tuolla ihmisellä on tosi vaikeaa.

Lopulta kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta: Tarttua tilanteeseen, pieneen viestiin, jonka näemme joko omin silmin tai ”hengellisin silmin”.

Mixtuuraa ja off roadia

Herra on hyvin selkeä niiden kohdalla, jotka vievät Hänen Sanaansa ja palvelevat Hänen totuuttaan. Meidän elämässämme ei tule olla sekoitusta. Pystymmekö tosiaan sanomaan, että meidän elämässämme ei ole sekoitusta, itsekkäitä mielihaluja ja henkilökohtaisia päämääriä, jotka eivät ole heijastumaa Jeesuksen uhrautuvasta ja nöyrästä sydämestä? Voimmeko sanoa Hänelle, että mitään epäpuhdasta ei ole silmiemme alla eikä mitään sellaista ole huulillamme, mikä ei kirkastaisi Häntä.

In English you find this article written by Robert Rogers  here

Lainauksessa on mielestäni vinha perä. Sitä paitsi se näyttää myös Herran tavoitteelta.

Tekstin kirjoittaja lainaa Efesolaiskirjeen kohtaa, jossa sanotaan, että Kristuksen morsiamessa ei ole tahraa eikä ryppyä sekä Ilmestyskirjan kohtaa, jossa Laodikean seurakunnalle tulee kehotus ostaa valkoiset vaatteet, jotta seurakunta olisi puettu; silmävoidetta, jotta seurakunta näkisi; kultaa, jotta seurakunnalla olisi todellinen aarre. Tämä kaikki tulisi Herralta, kun seurakunta suostuisi näkemään tilansa ja suostuisi ottamaan vastaan sen, mitä Herra haluaisi antaa.

Herra ei pyydä meiltä mahdottomia. Hän antaa tarvittavan siihen, mitä Hän edellyttää. Kun Sana tarttuu tiukasti elämäämme, sillä on hyvä, oikeaan ohjaava tarkoitus.

Rogers jatkaa:

Maanviljelijä joka käyttää pitkälle jalostettua siementä, tehokkaampaa traktoria ja säännöllistä lannoitusta, mutta ei katso rikkakasvien perään, huolehtii rikkakasveista yhtä lailla kuin sadosta, jota hän toivoo voivansa korjata.

Rogers kysäisee lukijaltaan, onko rikkaruohoista tullut niin normaali näkymä, ettei niitä edes huomata!

Minusta tuntuu, että meidän kristittyjen mielissä on tapahtunut kamala sekaannus. Sovellamme Jeesuksen vertausta viljasta ja rikkaviljasta, jotka ajan tullen erotellaan toisistaan (vrt.Matt. 13: 24-30, 36-43)). Kun luemme kertomuksen huolellisesti, huomaamme Jeesuksen puhuvan ihmisistä, joista toiset ovat tiellä ja toiset eksyneet tieltä. Sitä vastoin olen kuullut sanaa käytettävän toppuuteltaessa ihmisiä pitämästä silmät auki ympäröivien asioiden ja ilmiöiden varalta! Viime mainitun opetuksen mukaan mihinkään ei pidä puuttua – kun Jeesus ajan lopulla hoitaa asiat kuntoon. Minun sisälukutaitoni mukaan oheisessa raamatunviittauksessa kysymys on siitä, että meidän ei pidä lähteä tuomitsemaan ihmistä lusteeksi tai vehnäksi, ihmisen ”hävittämisestä” puhumattakaan. Rikkaruohoihin, jos ne ovat Sanan kasvun tiellä, on oikeus ja velvollisuus tarttua. (Vrt. Matt. 13: 1-16) Sanan oikea kasvupaikka on muheva maaperä, jossa rikkaruohot eivät rehota.

Rogers on oikeassa. Itsekkäät päämäärät ja tavoitteet, jotka eivät ole linjassa Herramme mielenlaadun ja tahdon kanssa johtavat harhapoluille niin itsemme kuin hämmennykseen ympäröivät ihmiset. Harhapolulla suuntamme on väärä – ja vaikka kuinka yrittäisimme näyttää oikeaa suuntaa, seuraus on se, että meillä ei ole uskottavuutta, kun itse kävelemme ”puskassa”. Kysyjälle herää väkisinkin kysymys: ”No, minkä ihmeen takia sinä itse et kävele tiellä?”

Hengellisissä asioissa meidän tulisi välttää ”mixtuuraa” (suomeksi sekoitus) tai off roadia – itsemme ja niiden takia, jotka haluavat päästä uskonasioista selvyyteen.

Viikon nosto – Suurempi kuin sydämeni

Mielivirsieni joukkoon asettuu virsi 525. Sen puhuttelemana olen kirjoittanut reilu 1,5 vuotta sitten artikkelin Suurempi kuin sydämeni:

Virsi ja artikkeli kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä:
https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/04/15/suurempi-kuin-sydameni-2/

Viittaan artikkelissa ehtoolleisen päätösrukouksen sanoihin:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä” (kuuluu sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti).

Ja totean:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä – tulisi myös elämämme olla.

Ei omin nokkinemme, yksin, sooloillen, ilman Häntä. Niin emme pelastu – emmekä kyllä pysty Jumalan mielen mukaiseen elämäänkään. Niin Jeesus itse sanoi: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” — tuo on myös valtavan vapauttavaa: Mitä Hän edellyttää meiltä, sen Hän myös lahjoittaa ja mahdollistaa.

Sanoisin, että tässä löydössä olen omassa sisikunnassani saanut suuren levon vuosien suorituksen vastapainoksi. Elämä Kristuksessa hymyilee syksyn harmauden ja hyytävyyden keskellä.

Sopivasti särmää

Ei niin, että sanani olisivat vähissä. Joskus vanhoissa kirjoituksissa on tullut asia sanottua kumman selkeäsi. Tässä niistä muutamia:

”– Maailman kauneimmissa timanteissa on särmää kerrakseen. Siksi ne häikäisevät. Ympäripyöreä timantti – se ei olisi minkään näköinen!

Yritämme tehdä uskostamme liian usein ympäripyöreää. Kun joku tarttuu särmään ja kysyy: ´Sanoitko noin?´, otamme monta askelta taaksepäin ja otamme sanojamme takaisin: ´Tuota noin… En minä niin sanonut…´” Särmät saavat näkyä

Mielestäni meillä on vain seuraava vaihtoehto:

Mietimme sen, mihin uskomme, eri puolineen selkeäksi itsellemme ja viestimme uskomme juuri semmoisena kuin sen itse näemme. Näin vältymme epämääräisyyden ja mitäänsanomattomuuden ongelmalta. Kun olemme jotakin sanoneet tai kirjoittaneet, on viisasta kertoa, että olemme niin tehneet. Muuten annamme itsestämme oudon ja epäilyttävän kuvan. Vihonviimeinen, mitä voimme tehdä on, alkaa syyttää todellisen (!) huomion tehnyttä ajojahdista tai siitä, että hän on ihan itsensä Paholaisen asialla. (Hänhän vain puuttui siihen, mitä olemme sanoneet!) – Eri asia tietysti, jos joku on oikeasti ymmärtänyt väärin tai vääristelee asiaa. Silloin voimme oikaista.”Särmät saavat näkyä

”Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen “usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.” Kumman uskon edustus?

Millaiselta sinun ja minun timantti näyttää?