Totuutta ja harhaa

Viime kesästä lähtien olen uudelleen ja uudelleen palannut Christian A. Schwarzin kirjan Color Your World with Natural Church Development pariin. Kirja on tuhtia asiaa, joka laittaa peilaamaan niin omaa kuin oman seurakunnankin tilannetta. Sinne tänne kirjan sivuille olen laittanut huutomerkin muistukkeeksi, että kyseiseen aiheeseen pitää palata ajan kanssa. Yksi näistä huutomerkeistä on seuraavan pohdinnan kohdalla:

Harha ei ole – niin kuin monet uskovat – totuuden vastakohta. Useimmiten se on jotain monisyisempää. Se on osittainen totuus. Harhassa on aina totuuden siemen. Siitä ei kuitenkaan ole tullut osa muita totuuden näkökulmia, vaan se esitetään absoluuttisena (totuutena) ja siitä tulee osittainen totuus ja siten harha.
Jokaisesta opetuksesta voi tulla harha, jos totuuden osasia – siitäkin huolimatta, miten raamatullisia ne voivat olla – pidetään koko totuutena. Miltei jokaisessa yksittäistapauksessa harhaan menneet ryhmät ovat raamatullisia siinä nimenomaisessa asiassa, jota he painottavat, mutta he ovat väärässä hylätessään lukemattomia raamatullisen sanoman näkökulmia. – Traagista, että kirkon historiassa asioita on vain harvoin analysoitu tästä näkökulmasta.

Niinpä! Schwarz viittaa kirjassaan myös siihen, että jopa ne joita kunnioitamme mallikelpoisina kristittyinä, eivät olekaan täydellisiä. Vain yksi ainoa on täydellinen: Jeesus Kristus, Jumalan Poika.

Tämä asettaa totuutta ja harhaa koskevan pohdinnan perspektiiviin:

  1. Langenneessa maailmassa langenneen ihmisen elämän realiteetti on se, että emme ole täydellisiä myöskään hengellisessä ymmärryksessämme, vaikka matkan varrella olisimmekin kasvaneet.

Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 1 Kor 13: 9-12

2. Se, että opetus tai julistus on raamatullista, ei välttämättä merkitse sitä, että se olisi kaikin puolin totuus Jumalan mittapuun mukaan. – Ja kääntäen:

  1. Se, että opetuksessa tai julistuksessa on vinoumaa, ei välttämättä merkitse, että opetus olisi kokonaisuudessaan harhaa.

Olen useasti törmännyt edellämainitun kaltaiseen yksioikoiseen ajatteluun – ja myös sellaiseen itsekin syyllistynyt. Ts.

  • kun opetus/julistus siteeraa Raamattua, Raamattua auktoriteettina pitävät kristityt helposti sanovat aamenen koko opetukseen/julistukseen, vaikka siinä olisi opillisia outouksia. Näin he tekevät vedoten siihen, että julistajahan viittasi Raamattuun. Ja taasen silloin,
  • kun opetuksessa/julistuksessa vilahtaa jotain meidän näkökulmastamme outoa, olemme hanakat heittämään pois julistajan koko sanoman.

Ideaali olisi, että voisimme julistaa täydellisesti täydellistä totuutta. Valitettavasti siihen ei meidän – vielä täällä vajavaisten ihmisten – ymmärrys ja ulosanti riitä.

Mikä sitten neuvoksi?

  • ”Berealaistaktiikka” on suositeltava tapa luetun, kuullun ja koetun seulomiseen.
  • Jeesus itse ohjeisti olemaan valppaita ja rukouksessa.
  • Hän kehotti tarkkaamaan hedelmää.
  • Harhaan menemisen yhdeksi syyksi Hän nimesi sen, että ihmiset eivät tunne Kirjoituksia ja Jumalan Voimaa.

Schwarzin ajatukset ovat tässäkin varsin mielenkiintoisia. Hän ottaa aivan toisenlaisen lähtökohdan kuin mitä olen itse tottunut näkemään – ja mitä olen ajoittain itsekin käyttänyt. Sen sijaan, että käyttää paljon energiaa harhaa vastaan taistelemiseen, kannattaisikin tehdä kaksi asiaa:

1. Tarttua ongelman syyhyn.

  • Jos uskon painottuu kovasti älylliseen pohdintaan tai oikeudenmukaisuuteen, tällaiselle kristitylle tekee terää tutustuminen Pyhän Hengen mielenkiintoiseen persoonaan ja vaikutukseen.
  • Jos usko taasen perustuu kokemuksille, fiiliksille ja johdatukselle, on paikallaan pysähtyä Sanan ääreen kyselemään, miten koettu asettuu Raamatun kokonaisuuteen.
  • Jos taas kristitty on tukka putkelle evankelioimassa ja rakentamassa uusia seurakuntia, on paikallaan pysähtyä levähtämään vähän Jeesuksen läsnäoloon.
  • Ja jos kristitty askartelee tykkänään taivaallisissa, on paikallaan pysähtyä ja katsoa, mitä voi tehdä lähimmäiselle juuri nyt.

… mutta entäs, jos on huoli toisesta, joka ei tajua/suostu muuttamaan tapaansa ajatella?

  • Hyvistä yrityksistä ja taidoistakaan huolimatta asiat eivät tapahdu hetkessä. Eivät omassa eivätkä toisen elämässä.
  • Joskus asiat tapahtuvat eri järjestyksessä kuin olemme ajatelleet.
  • – Joskus – Jumalahan ei ole muuttanut meitä kauko-ohjattaviksi roboteiksi – ihminen itse päättää, ettei apu kelpaa, ei nyt eikä ensi vuonna. Siksi on joskus viisasta…:
  1. Antaa ongelman muuttua eteenpäin vieväksi energiaksi – eikä kuluttaa aikaa taistelussa tuulimyllyjä vastaan.
  • Kypsän kristityn tuntomerkki on se, että hän ei ole kaikenlaisten opintuulten heiteltävänä eikä petollisten tai kavalien ihmisten pelinappula, vaan että hän kaikin tavoin noudattaa totuutta ja rakkautta ja kasvaa kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää. (Ef 4: 14, 15)
  • Kypsä kristitty päinvastoin saa siipiinsä nostetta haasteellisten tilanteiden keskeltä.

kesa-faith-in-work

Välttämätön Totuus

Edellisessa artikkelissani lupasin jakaa viikonlopun antia, sitä kuinka tilaisuudet, joihin Arton kanssa ”satuimme” sanoitti hengellistä kokemustani.

Linda Berglingiä olimme siis kuuntelemassa kahden tilaisuuden verran. – Jälkikäteen googlasin Berglingin ja sain osumaksi myös Suomi24:n keskusteluketjun, jossa Bergling tuntui olevan menestysteologian ”pääpaholaisen” roolissa. En vaiheikkaan viikonlopun aikana ole ehtinyt lukemaan laajemmin Berglingin kirjallista tuotantoa, että osaisin sanoa syytöksiin juuta tai jaata. Kirjoitan kahden tilaisuuden perusteella, sitä mitä näin ja kuulin.

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että liipasinsormi ajoittain herkistyy tässä melko sekavassa hengellisessä kentässä niin, että on riski ampua kaikkea liikkuvaa. Menestysteologian tapauksessa sellaiseksi tulee leimattua kaikki, mikä korostaa uskoa ja/tai missä puhutaan siitä, että Jumala siunaa omaansa. Onkohan Berglinginkin tilanteessa käynyt näin?

Tilaisuudet, joissa istuin olivat hyvin Kristus- ja Sana -keskeisiä. Bergling kehotti uudestaan ja uudestaan muodostamaan henkilökohtaisen suhteen Jeesuksen kanssa Sanaa lukemalla ja rukoilemalla. Hän muistutti siitä, kuinka esimerkiksi Jeesus vastusti kiusaajaa vetoamalla Sanaan:

”On kirjoitettu…”

Sanan kautta Jeesus rohkaisi mm. Johannes Kastajaa, kun tälle tuli epäilyksen hetki. Oman tehtävänsäkin kohdalla Jeesus löysi Sanasta pohjan sille, mitä Hän teki.

Ymmärsin riveiltä ja rivien välistä, että näin Herra toimii myös meidän kanssamme: Pyhä Henki avaa Sanaa meille – ravinnoksi, rohkaisuksi, johdatukseksi,…

Tänään istuessani hieman toisentyyppisessä ja toisen kyltin alla kulkevassa tilaisuudessa kuulin, kuinka tilaisuuden juontaja siteerasi kohtaa Jeesuksen jäähyväispuheesta:

”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani — mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 14: 23, 24)

Juontaja mainitsi pitkän linjan julistajan todenneen, että armo ei ole niin rajaton kuin usein annetaan olettaa; armoa rajaa totuus.

Muistamme Johanneksen evankeliumista hänen sanansa Jeesuksesta, siitä kuinka Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta. Johanneksen lausumiin kuuluu myös: Totuus tekee teidät vapaaksi!

Ilman totuutta emme kohtaa totuutta itsestämme, elämästämme. Ilman totuutta emme ole armon tarpeessa. Siksi totuus – jonka kohtaamme Pyhän Hengen avaamassa Sanassa – on avain todelliseen vapauteen.

faith-in-wor_syksy

Hengessä ja totuudessa

Mielessäni ovat Jeesuksen samarialaiselle naiselle (Joh. 4) lausumat sanat, joiden mukaan todelliset rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa. Kysymys ei ole tietystä paikasta tai tietystä rukoustavasta – eikä rukouken ole tarkoitus olla myöskään kiistakapula. (Keskustelun taustalla oli ”kunnon juutalaisten” ja samarialaisten kädenvääntö siitä, mikä oli oikea paikka rukoilla.)

Kreikan sana, jota käytetään kuvaamaan rukoilijoita, on αληθινος [alethinos]. Sana viestii lukijalleen, jostakin, minkä ´todellinen luonne vastaa nimeä tai ajatusta, joka johonkin (vaikkapa tässä rukoukseen) on liitetty. Tämä jokin ei ole sitä nimeltään tai ulkonäöltään, se on aitoa läpikotaisin. Sanaa käytetään väärennöksen, kopion, teeskentelyn tai jonkin, mikä on kuvitteellinen, vastakohtana.´

Totuudessa rukoilemisesta käytetään sanaa αληθεια [aletheia], joka tarkoittaa ´totuutta kaikissa oloissa´.

Jeesus painottaa:

Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa

Molempia tarvitaan: Henkeä ja totuutta.- Olemme Efeson ”ongelman” äärellä. (Vrt. Ilm. 2: 1-7). Totuus oli hyvä ja siinä pysyminen, mutta sen lisäksi ja rinnalle tarvittiin Hengen raikkautta.

Henki + totuus -yhtälö on looginen. Jumalan Henki on totuuden Henki. Hän johdattaa meidät kaikkeen totuuteen. Jumala itse on Totuus, eikä Hänessä ole valhetta. Jeesus sanoi olevansa Tie, Totuus ja Elämä. Puhuimme sitten Isästä, Pojasta tai Pyhästä Hengestä, emme pääse totuudesta yli ei ympäri. Kohta, joka meillä on käännetty, ”kaikkeen totuuteen”, on ilmaistu kreikassa sanaparilla πας [pas], joka tarkoittaa muun muassa ´kaikki, koko, kaikella tavalla, kaikki asiat ja vähän aiemmin tässä artikkelissa mainittu αληθεια [aletheia], joka tarkoittaa totuutta kaikissa oloissa. Näin ollen ´koko totuuteen, kaikella tavalla totuuteen, totuuteen kaikissa asioissa´ ovat käypiä käännöksiä jakeesta.

Olen kirjoittanut aiheesta myös artikkelissa Totuus käy edeltä – Henki tulee perässä

faith-in-work-alkukesa

Kameleontteja ja tuuliviirejä

Palaan ajatuksessani teemaan, jota olen käsitellyt ”Kameleontti kentässä” . Kameleontti on tunnettu siitä, että hän pyrkii käytettävissä olevin keinoin sulautumaan taustaan/ympäristöön, jossa on. Myös hengellisessä kentässä  kameleontteja riittää.

Ymmärrän

  • normaalin lojaaliuden esimerkiksi kirkkoa, seurakuntaa tai työyhteisöä kohtaan.
  • toisten uskon/mielipiteen kunnioituksen, sen että emme tietoisesti ala rakentamaan riitaa tai tragediaa asiasta, jonka tiedämme toiselle olevan merkityksellinen ja tärkeä, vaan pyrimme – silloinkin kun olemme perustavasti eri mieltä – rakentavaan vuoropuheluun.

”Normaalin” lojaaliuden ja kunnioituksen vastapainoksi: Kameleonttimainen tyyli

  • muuttaa puheita tai opetuksen suuntaa sen mukaan, missä kulloinkin sattuu olemaan: On kuin PR-henkilö olisi tänään K-ketjun kaupassa ja kehuisi Plussa-kortin maasta taivaisiin, huomenna S-ketjun liikkeessä ja kehuisi S-kortin etuja – ja maanantaina menisi kehumaan Euromarkettiin Ykkösbonusta. Mitäpä mahtaisit tuosta PR-henkilöstä ajatella tavattuasi hänet lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina eri leireissä? Pitäisitkö häntä jonakin, jonka sanoilla ei lopulta ole mitään painoarvoa? Vai ajattelisitko, että hän tekee tuota työtään vain rahan edestä?

Etenkään hengellisessä kentässä ei pitäisi noin olla. Työssä ei tosiaankaan tulisi olla takana raha tai etu – niin palkkansa kuin työnsä tekijä on ansainnut. Ei etenkään niin, että alan tuon rahan tai edun vuoksi mukailemaan eri ”ketjuja” sen vuoksi, että lauantaina saan palkan täältä, sunnuntaina tuolta ja maanantaina jostain muualta. Puheeni ja tekoni pitäisi olla samat ”ketjusta” riippumatta.

KR -32 kääntää, Daavidin synnintunnustukseksi nimetyn, Psalmin 51 jakeen 6 seuraavasti:

Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.

Jumala haluaa sisimpämme olevan perinjuurin totuudellinen.

  • Haluamiseksi käännetty heprean sana tarkoittaa myös jostakin iloitsemista ja mieltymistä johonkin.
  • Totuus puolestaan pohjautuu sanaan, joka merkitsee myös uskollisuutta, lujana paikallaan seisomista ja totuudelliseksi/todeksi todettua.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

Totuus käy edeltä – Henki tulee perästä

 

Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa. (Joh. 4: 22)

Olen hämmästellyt karismaattisen kentän luiskahduksia toispuoleisuuteen. (Toki toispuoleisuutta on muuallakin – Tämä on kenttä, jota eniten seuraan.) Kärjistäen:

  • Nähdään Henkeä siellä ja Henkeä täällä.
  • Kunhan vain Hengestä ja ihmeistä puhutaan, porukka on suuna päänä menossa siihen suuntaan.
  • Jos joku yrittää menohaluja jarrutella, häntä pidetään kuivana fariseuksena, tiukkisteologina tai epäuskoisena epäilijänä, joka on jos ei ihan, niin ainakin melkein, pelastuksenkin kanssa niin tai näin.

Jeesus kytkee opetuksessaan Hengen ja totuuden erottamattomasti yhteen

Samarialaisella naisella oli kova jano elämän puoleen, hengellinen kaipaus.

Nainen oli paossa Jumalalta ja itseltään. Jeesuksen edessä väistely ja pako eivät auttaneet. Jeesus vei naisen totuuden kautta elävän veden lähteelle. Kun kanavat ja nautittu vesi olivat puhtaita, naisen ei tarvinnut hamuta toisista lähteistä. Elävä vesi, jota Jeesus tarjosi, riitti. Alkoi uusi, todistusvoimainen elämä.

Nainen ei enää peitellyt mitään. Ei liioin hävennyt itseään tai menneisyyttään. Hän todisti riemuiten siitä, että Jeesus tiesi hänestä kaiken ja laittoi hänet kohtaamaan elämänsä loukot rehellisesti. Orastava etsintä vei hänet itsensä ja todistuksen kautta myös hänet tuntevat Jeesuksen luo.

Totuudesta käytetty sana αληθεια [aletheia] tarkoittaa sekä subjektiivista että objektiivista totuutta, ts. totuutta, joka voidaan nähdä todeksi kaikissa oloissa; kaikki on sitä, miltä näyttää. Jumalan mielihalu Jeesuksen opetuksessa voidaan pukea Psalmin 51 sanoihin:

”Sinä haluat totuutta salatuimpaan saakka”

Totuus salatuimpaan saakka on rukouksen lähtökohta. Lähestymme Jumalaa mitään peittelemättä, mitään salaamatta.

Sana, joka on käännetty rukoukseksi, tarkoittaa myös palvontaa – nimenomaan siinä merkityksessä, että henkilö polvistuu tai kumartuu maahan kunnioittaakseen jota kuta tai pyytääkseen jolta kulta jotain. Toisin sanoen, myös palvonnan lähtökohta on sama paljaus Jumalan edessä.

Totuus käy edeltä, Henki tulee perästä.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

Pyytäkää – Jumalan ilmestymistä

On lupa pyytää – ja uskoa saavansa

Pyytäkää Herralta sateita,
pitkälle kevääseen saakka! (Sak. 10: 1b)

On lupa pyytää – tai pikemminkin käsky. Käytettyyn heprean sanaan sisältyy lupaus vastauksesta samaan tapaan kuin Jeesuksen kehotukseen:

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Matt. 7: 7)


Herra nostattaa tuulispäät ja pilvet,
hän lähettää sadekuurot.
Hän antaa viljan viheriöidä
jokaisen pellolla. (Sak. 10: 1b)

Jumala on hyvä ja johdonmukainen antamisessaan. Hän on hyvä Jumala.

Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät. (Matt. 7: 8-11)

Salakavala sekaannus

Jatkoin Sakarjan kirjan jakeesta eteenpäin.

Mutta kotijumalat puhuvat valheita, ennustajat näkevät valhenäkyjä, kertovat joutavia uniaan, lohduttavat tyhjillä lupauksilla. Sen tähden kansa harhailee kuin lammaslauma uupuneena ja kurjana. Paimenta ei ole.

Asiayhteydestä päättäen juutalainen kansa – jonka ydinkäsky oli uskoa ja turvautua yksin Herraan, Jumalaan – oli keskellä sekaannusta. He turvautuivat epäjumaliin tai vääriin profeettoihin. Näiden puhe oli valhettä, tyhjiä lupauksia, jotka eivät toteutuneet ja/tai joiden seurauksena oli ongelmia ja murhetta.

Ovatko väärät profeetat väistämättä avoimesti shamanistisia, kuolleisiin yhteyttä ottavia ”noitatyyppejä” – vai voivatko he mielikuvissasi olla olla lähellä oikeaa ja toimivaa, kuitenkin piirun verran harhassa olevia niin, että eksymystä ja eksytystä on vaikea nähdä?

Kaikkein salakavalintahan väärennös on lähellä oikeaa olevassa muodossaan. Homma näyttää nk. toimivan – silti siinä on riittävä ripaus eksytystä.

Arvioi hedelmä

Olen kirjoittanut karismaattisuudessa [toki harhaan voi joutua muustakin syystä kuin harhaan joutuneen karismaattisuuden takia – tämä kenttä on itselleni tutuin, siksi siitä kirjoitan) näkemistäni harharetkistä, ihmisistä, jotka ovat joutuneet Sakarjan kuvaamaan olotilaan. Heprean sana on monisävyisempi kuin, mitä käännös antaa ymmärtää; se sisältää ajatuksen muun muassa ´kärsimyksestä, harmista; nöyryytyksestä; alaspainetusta olotilasta; painostuksesta; masennuksesta´.

Näkemäni raiteiltaan eksynyt karismaattisuus on johtanut elämän kannalta tuhoisiin ratkaisuihin – joskus suorastaan häpeään ja nöyryytykseen. Toteutumaton profetia on ollut hämmentävää; ensimmäisenähän mielessä voi olla kysymys: Mikä uskossani on vialla? Joskus seurauksena on ollut käsittämätön ”musta pilvi” mielen ja elämän yllä.

Profetioiden kohdalla pitää olla tarkkana. Ne on lupa arvioida. On profetioita, jotka ovat Jumalasta. Ne ovat omiaan viemään elämää eteenpäin, rakentamaan ja rohkaisemaan – silloinkin, kun niiden kautta tapahtuu kipeitä leikkauksia. On ”profetioita”, jotka eivät ole Jumalasta. Ne ovat omiaan rikkomaan Jumalan hyvää työtä. Paha käyttää suoraan tai välillisesti tällaista ”profetiaa” laittaakseen kapuloita Jumalan työn ja oman rattaisiin.

Raamatun viesti on tässä hyvin selkeä. On kehotus arvioida, oppia erottamaan hyvä pahasta, oikea väärästä, aito väärennöksestä. Mainostettu voitelu, titteli, palvelutyö tai nk. ihmeet eivät ole riittävä alibi. On käsky katsoa hedelmää.

Kellokkaan ja paimenen vastuu

Oikeastaan huippu näkemässäni kaaoksessa on se, että näistä hämmennykseen, harmeihin, nöyryytykseen ja/tai alaspainettuun olotilaan joutuneista on osattu tehdä syyllinen ts. heitä syytetään siitä, että he ovat tuossa olotilassa.

Toki on totta, että ketään meitä väkisin tai pakolla viedä harhaan. On meillä asiassa omakin vastuumme.

Sakarjan kohdan valossa näyttää kuitenkin siltä, että Jumala alkaa vetää tilille myös niitä, jotka ovat aiheuttaneet toiminnallaan harhaanjoutumisen; tilille joutuvat niin paimenet kuin kellotkaatkin (Sak. 10: 3)

Silloin kun meillä on vaikutusvaltaa ihmisiin, olemme vastuussa vallankäytöstämme ja sen seurauksista; silloin kun meitä seurataan, olemme vastuussa seurauksista.

Jumalan näkökulma

Kysymys on syvälle käyvästä puhdistuksesta, jonka Jumala tekee kansansa keskellä. Kysymys on Jumalan pyhyydestä – ja rakkaudesta kansaansa kohtaan:

Seuraavista jakeista käy ilmi Jumalan monitasoinen uudistava, eheyttävä ja vapauttava työ kansansa keskellä:

Herra Sebaot pitää huolta laumastaan, Juudan heimosta, ja tekee siitä itselleen uljaan sotaratsun. — Minä, Herra, teen kansani väkeväksi, ja minun omanani se vaeltaa, sanoo Herra. (Sak. 10: 3b, 12)

Sakarjan kirjan kehotus on pyytää uudistusta, eheytystä ja vapautusta Jumalan kansalle. Jumala antaa sen.

99. Missä on Jumalan pyhyys? Missä pyhyyden tunto?

Vuosia sitten istuin erään seurakunnan penkissä ja kuulin julistettavan sanaa Ananiaasta ja Safirasta, jotka tietoisesti ja yhdessä sopien yrittivät siloittaa ulkokuortaan esiintyen tunnollisina ja esimerkillisinä uhraajina. Kuten Apostolien tekoihin tallennetun kertomuksen tuntevat hyvin muistavat, pariskunnan virhe oli siinä, että he väittivät antaneensa kiinteistöstä saamansa kauppasumman kokonaisuudessa seurakunnalle, vaikka ottivatkin siitä itselleen oman osuuden. Puhuja painotti sitä, että jos HÄNEN seurakunnassaan uskaltaa valehdella hänelle, hän näkee heti läpi – ja toisaalta, että moista yrittävälle käy yhtä huonosti kuin Ananiaalle ja Safiralle. Hehän kuolivat.

Hieman myöhemmin – toisessa tilaisuudessa istuessani – hämmästelin kovasti, että tuo mainostettu Jumalan pyhyys näytti loistavan poissaolollaan! Nimittäin mainittu puhuja puhui muunneltua totutta (siis valhetta!!!) samaiselta paikalta kuin hän oli aiemmin pitänyt saarnan Ananiaasta ja Safirasta. En voinut välttyä ajattelemasta, että jos tuo mainostettu Jumalan pyhyys olisi tuossa seurakunnassa, puhuja olisi pudonnut lattialle – omien sanojensa mukaan kuolleena.

Ymmärrän kyllä, että Jumala harvoin toimii noin! Jos toimisi, voisi joissakin yhteyksissä olla kuolleita enemmänkin. Nimittäin minusta tuntuu, että olemme yhteisöissämme menettäneet Jumalan pyhyyden tunnon. Siitä erinomainen esimerkki tuon mainitun puhujan saarna – ja hänen muunneltu totuutensa (kyseinen asia ei perustu osaltani luuloon, vaan selkeään todistettavissa olevaan tietoon). Uskaltaisin väittää, että Jumalaa ei kirkasta yhtään nk. ihmeet – jotka niinkun tuossa mainitussa tapauksessa olivat paisuteltuja, tapahtuneesta poikkeavia! Tuon takia olenkin sanonut, että Jumalan ihme kestää nk. maallisen tahonkin (lääkärin, tilintarkastajan, psykiatrin, tuomarin, jne.) tarkastelun.

Ehkä äärimmäinen esimerkki löytyy muutaman vuoden takaa. Iltapäivälehtien lööpit suorastaan huusivat pastorista, joka oli vuosien ajan käyttänyt omia lapsiaan hyväkseen. Koska Suomen hengellinen kenttä on verrattain pieni, itse yhteisö ei pysynyt kauaa salassa. Kävin katsomassa yhteisön sivuja. Oli järkyttävää katsella pastorin saarnalistaa – ja yhteisön pr:ää. Yhteisö mainosti itseään raamatunmukaisena, profeetallisena ja ylistävänä yhteisönä. Pastorin viimeisin saarna ennen pidätystä oli Laodikean seurakunnasta. Kaikkein karmivinta oli se, kun paria kuukautta myöhemmin palasin uudestaan yhteisön sivuille: Siellä pokerinaamalla väitettiin, että pastori on vankeudessa Kristuksen tähden…

Olen harmikseni, kauhukseni ja pöyristyksekseni törmännyt tällaisiin tapauksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin liian usein. Nämä ilmiöt hämmentävät ei-uskovia. Nämä ilmiöt hämmentävät myös uskovia. Jos näitä jäisi katsomaan, mihin jaksaisi uskoa! Onneksi tiedän, että Jumala ei ole tuollainen – valehtelija, pedofiili, vedättäjä tai suoranainen sadisti! Jumala myös haluaa, että olemme totuudellisia, että puheemme on niin ja amen. Niin – ja Herramme on AINA totuuden puolella. Hän on sen puolella, joka on noissa ”mellakoissa” saanut siipeensä, tuntee orpoutta ja kodittomuutta. Tällaisia henkilöitä on Suomessa meidän nk. ”uskovien” jäljiltä luvattoman paljon! Niitä, jotka ovat haavoittuneet kovien ja rakkaudettomien sanojen tähden. Sen tähden, että emme ole pysyneet totuudessa, vaan omaksi eduksemme muunnelleet totuutta – tai vaienneet silloin, kun olisi pitänyt puhua. Niitä, jotka ovat pettyneet Jumalaan, jollaisena olemme Jumalan esitelleet elämämme tai todistuksemme kautta.

Luin tänään amerikkalaisen tohtorismiehen lainausta meileläisen pastorin saarnasta, jossa tämä puhui siitä, mitä Kristus odottaa takaisintullessaan omiltaan. Sitäkö, että olemme ahdistuneita, turhautuneita tai pettyneitä (pahimmillaan sen tähden, että toiset nk. uskovat ovat saaneet meidät repimään hiuksiamme ja sappemme kiehumaan!)? Sitäkö, että elämme pelossa tai rimpuillen yritämme täyttää taivaspaikan edellytyksiä (niinkuin tuota  kahden em. pastorin ideaalikuvaa siitä, millaisia meidän pitäisi olla)? Vai jotain muuta, mitä meille tarjotaan nk. kristityn mallina? Sitäkö että eristämme itsemme muista – ja alamme pitää itseämme viimeisinä voideltuina? Ei, vaan Kristus haluaa, että täytämme ympäristömme Hänen tahdollaan. Palvelemme ja rakastamme ympäristöämme (Vrt. Matt 25, Matt 24).  Kysymys ei ole siitä, että pelkästään tekoja tekemällä pelastuisimme ( se on mahdotonta), vaan että pelastuksemme armon kautta tuottaisi hedelmää Kristukselle.

Monta kertaa minua on puhutellut Jesajan kuva Kristuksesta. Jesajan mukaan Kristus ei murra särjettyä ruokoa eikä sammuta savuavaa kynttilänsydäntä – eikä luovuta, ennen kuin oikeus voittaa. Kristuksessa armo ja totuus kulkevat käsi kädessä.

Jumalan pyhyyden tunnon pitäisi viedä meidät pyhälle maaperälle.