Ei heiniä tai kiviä betonin sekaan, kiitos!

”Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen!” (Ps. 37: 5, KR -92)
”Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.” (Ps. 37: 5, KR -32)

Psalmin jakeessa on käytetty suorastaan hauskaa sanaa גלל
[galal], joka tarkoittaa kirjaimellisesti ´vierittää´. Ts. meidän tulee ”vierittää” tiemme Herralle ja turvata Häneen. Lupaus kuuluu, että Hän עשה
[asah] ´tekee, saa toimimaan, saa aikaan tuloksia´!

Olen matkan varrella nähnyt varsin merkillisiäkin selviytymisyrityksiä, kuten omista töppäyksistä syyn vierittämisen toisen niskoille (ja tietenkin omilta niskoilta pois) tai vaikkapa sellaista, että tapahtunutta aletaan selitellä toisin kuin se oikeasti on tapahtunut. Tässä Psalmin vierittämisessä ei ole kysymys tuommoisesta vierittämisestä, vaan nimenomaan siitä, että vieritämme tiemme Herralle Häneen turvaten. Asetamme askelemme Hänen suunnitelmaansa -emmekä päinvastoin ikään kuin yrittäisimme asettaa Hänen suunnitelmaansa meidän askeliimme!

Olen kirjoittanut muutamasta omaisuudenjakotapauksesta, joissa Jumala on otettu ”takuumieheksi” oikeuttamaan suoranainen petosyritys. Näissä Jumalan (profeetallisuuden) nimissä on yritetty saada isompi/arvokkaampi pala kakusta kuin olisi kuulunut. Kysymykseni on kuulunut, eikö näiden ”Jumala” tunne euroja, hehtaareita eikä kiinteistöjen arvoja? Tai toinen – julkisuudessa kovastikin pyöritelty – tapaus, jossa veropetoksesta vankilassa istunut ”hengenmies”, puki muutamaa vuotta myöhemmin vankeutensa siihen, että ”uskovia aina vainotaan”… Ihan vastottain tyhjätaskuna kahteen aiempaan avioliittoonsa astunut herra oli väittänyt kirkain silmin, että hänen entiset naisensa ovat vain halunneet hänen omaisuuttaan…Nyt koittaisi toinen aika. No, tällä hetkellä tämä herra nautiskelee ”Jumalalta saamistaan” metsärahoista (lue: tältä viimeisimmältä vaimoltaan saamastaan 50% omaisuudesta…)… Tuo ”uusi aika” olisi avioehdon aika, etteivät vain naiset vie tämän miehen omaisuutta!!! Aivan niin, evankelistana tämäkin herra esiintyy…ja kuulemani mukaan ”rukoilee” tuon toisen puolikkaan omistajaksi jääneelle tulta ja tulikiveä… Kun kelmi lähti ja otti osansa… Olisi tämän evankelistan laskuopin mukaan kuulunut eurottomaksi! [Huomio! Viimemainitussa tapauksessa en ota kantaa avioeron oikeutukseen. Kyllä Jumala haluaisi liitot ja perheet pitää koossa – mutta jos elämä alkaa muistuttaa niin liitossa kuin sen jälkeenkin agenttielokuvaa, on paikallaan kysyä, missä on Jumala tuossa sekamelskassa!]

Voi hyvä ihme, mitä ROSKAA ihmiset kehtaavat Jumalan nimissä tehdä!!!

Toisten mielestä tämmöisistä ei pitäisi edes kirjoittaa. Asioiden vain pitäisi antaa olla. Kyllä Jumala hoitaa. Uskon itsekin: Kyllä Jumala hoitaa, MUTTA samalla Hän haluaa peräänkuuluttaa Hänen nimeään tunnustavien keskelle pyhyyttään ja tuon pyhyyden kunnioitusta! Tämä koskee elämän kaikkia osa-alueita. Perhettä, avioliittoa, työtä, seurakuntaelämää, yrityselämää. Emme voi erottaa näitä toisistaan. Jumala haluaa olla Jumalamme kaikilla elämänalueilla. Oikeastaan mikään näistä alueista ei kuulu meille itsellemme, vaan meidän on jokaisessa näissä erikseen asetettava askelemme Hänen askeliinsa ja suunnitelmamme Hänen suunnitelmaansa.

Niin – siitä Jumalan hoitamisesta. Kyllä Jumala hoitaa.

Olen todennut viime aikoina useaan otteeseen: Se, jolla on puhtaat jauhot pussissa, voittaa myös Jumalan valtakunnassa.Jumalan valtakuntaa ei peri eivätkä siinä voita esimerkiksi ne, jotka valehtelevat tai valheella yrittävät johtaa harhaan… (Vrt. mm. Ilm 21:8, kohdassa laitetaan tämmöiset mm. epäjumalanpalvelijoiden kanssa samalle viivalle).

Paavalin sanoin: Tulee katsoa, kuinka perustalle rakentaa! Ajatellaanpa esimerkiksi betonia. Mitä enemmän siinä on vierasta ainesta – vaikkapa suuria kiviä tai olkia, sitä huonommin kestävää se on. Elämässämme jokainen valheellinen ja kelmi teko on kuin tuo olki tai kivi hyvä betonin seassa. Meidän tulee myös tämän päivän rakentajina katsoa, kuinka ja mistä me rakennamme!

Olkien tai kivien lisääminen betoniin voi tuntua varsin toimivalta – Rakennusainetta kuin rakennusainetta! Mutta rakennuksen kestävyyden kannalta sillä kyllä on merkitystä. Voitte vain kuvitella, mikä siellä ensimmäisenä pettää ensimmäisillä pakkasilla – no se kivi tietenkin. Valhe ja valheellinen perustus tulee esiin ennen pitkää.

ON AIKA RAKENTAA KESTÄVÄLLE PERUSTALLE – JA SITEN ANTAA TIENSÄ HERRAN HALTUUN.

Vasta silloin saamme omistaa itsellemme kohdan lopun lupauksenkin: Kyllä Hän sen tekee! Vasta silloin Jumala saa aikaan lupaamiaan asioita elämäsämme.

Meidän (pikkuisen tai enemmän karismaattisesti suuntautuneiden) on aivan tasan turha odottaa elämässämme Jumalan voiman ilmentymää ennen kuin perusta on kunnossa. Ennen kuin askelemme ovat Jumalan suunnitelmassa ilman kommervenkkejä tai valheita.

Uskallanpa kirjoittaa, että jossakin vaiheessa tulee näkymään ero näiden kahden joukon välillä: Ne, jotka ovat lisänneet omiaan (niitä olkia tai kiviä, valheita tai muuta omaansa) betonin joukkoon tulevat näkemään kuinka niiden, jotka ovat tehneet ehkä enemmällä hiellä (teidän kyllä ruukkia tehneenä, että hikipisarat virtaavat, kun hiekkaa seulotaan ja kärrätään ja betonia lisätään oikeassa suhteessa) betoninsa, niiden rakennus kestää – Ja Jumala tunnustautuu heidän elämäänsä myös siten, että rukouksiin oikeasti vastataan – ja kun (karismaatikkojen rukouksiin viitataan) myös alkaa tapahtua asioita, jotka ylittävät ymmärryksemme: sairas paraneekin, ihminen joka on ollut kahlittu vapautuu, jne. Siinä on heinänlisääjillä uudestaa selittelemisen paikka – Tulkoot sitten perästä – ja yrittäkööt selittää!!! 🙂

Jumala vapauttaa

Enkelien sanoma paimenille oli: ”Älkää pelätkö. ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus*, Herra.” (Luuk. 2:10)

Kreikankielinen sana Kristus -sanan pohjalla merkitsee voideltua.

Tarina voitelun kaikista merkityksistä on pitkä ja monisyinen. Nyt joulupäivänä voitelun äärellä joitain päällimmäisiä ajatuksia.

Mainion kuvauksen Jumalan voidellusta ja voitelusta saamme profeetta Jesajan sanoista, jotka on tallennettu Jesajan kirjan 61:nteen lukuun:

Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.

He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat.

teitä kutsutaan Herran papeiksi
ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi.
Te saatte käyttää kaikkea, mitä kansat omistavat,
saatte nauttia niiden rikkauksista.
Teillä on ollut häpeää kaksin verroin, teitä on syljetty ja pilkattu, mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnön ja teillä on oleva ikuinen ilo.

— Minä, Herra, rakastan oikeutta
ja vihaan riistoa ja vääryyttä.
Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaan
ja teen sen kanssa ikuisen liiton.
Silloin sen siemen tunnetaan kansojen keskellä, sen jälkeläiset kansakuntien joukossa. Kaikki, jotka heidät näkevät, ymmärtävät, että Herra on siunannut tämän sukukunnan.

Minä riemuitsen Herrasta
Minä riemuitsen Herrasta,
minä iloitsen Jumalastani!
Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet,
hän kietoo minut vanhurskauden viittaan,
niin että olen kuin sulhanen,
joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen,
tai kuin morsian,
joka koristautuu kauneimpiinsa.
Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.

Sana puhuu puolestaan: Jumalan voidellun ja voitelun tehtävä on vapauttaa, ei taakoittaa. Jumalan voideltu tosiaankin on Vapahtaja, joka vapauttaa Hänen kansansa vääristä taakoista, taakoista, jotka eivät Hänen kansalleen kuulu, mitä ikinä tuo taakat sitten ovatkaan!

Nuo taakat voivat olla ihmistekoisia säännöksiä: Sinun pitää (olla/tehdä…) sitä, sinun pitää tätä kelvataksesi Jumalalle, ollaksesi Hänen omansa ja Hänen käytössään.

Yksinkertaista kuin mikä!

Tämän Joulun alla minulle pompsahti jouluevankeliumista ajatus siitä, kuinka enkeli kertoi tien Vapahtajan luo. Tänään meidän ei tarvitse lähteä Beetlehemiin tai minnekään muuannekaan löytääksemme Jeesuksen. Hän osoittaa tien meille Sanassaan. Tie on yksinkertainen.

  • Jokainen, joka huutaa (miksei myös kuiskaa tai hiljaisesti turvautuu Häneen), pelastuu.
  • Jokainen, joka etsii Häntä, löytää Hänet, kun etsii koko sydämestään.

Minkähän takia me lisäämme tuohon yhtä sun toista kommervenkkia?

Jeesus itse sanoi:

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11: 28-30)

Jumalan lapseus Raamatussa, sellaisena kuin sen sieltä löydän, on yhtä mutkatonta kuin Jeesus itse. Ei rooliesityksiä, ei omaa yritystä, vaan Kristuksen todellisuus tässä ja nyt.

Kommervenkkeja ja voitelun tyssäämistä

Joskut

  • lisäävät ”voiteluun” on yhtä sun toista kommervenkkia; nostavat voitelun sfääreihin, joissa liihotellaan ”uusilla voitelun tasoilla” ja nähdään ”uusia, ennennäkemättömiä ihmeitä” ja kuunnellaan ”uutta ilmoitusta”. Minusta tuossa on sensaationnälän käryä ja kovastikin  uusien ”pöhinöiden” hakua (tosin hengellisestä maailmasta)…
  •  tyssäävät koko voitelun ajatuksen
  • taittavat peistä siitä, missä joku evankeliumi vaikenee ja missä joku evankeliumi puhuu. He etsivät ”aboriginellia”, alkuperäistä, Jeesusta
  • menevät pidemmälle: He mittaavat tämän päivän kokemuksilla Raamattua tyyliin: Kun minä en kävele vetten päällä, ei kukaan muukaan voi kävellä vetten päällä. Kun minä en ole nähnyt sairaiden parantuvan, sairaita ei parane.

Raamattu on monella tavalla ”todistajien” kertomuksia siitä, mitä he ovat kuulleet ja nähneet. Näemme itsekin arkiset asiat hieman eri tavoin. Kukaan ei vaikuttavastakaan hetkestä anna sana sanalta samanmoista todistusta. Esimerkiksi onnettomuuden tutkinnassa uskoisin Poliisin kiinnittävän huomiota siihen, jos jokainen paikalla olija toistaa kuin papukaija samanmoisen kertomuksen! Sellainen kertomus ei olisi uskottava. Eikä – jos nyt Raamattuun palataan – olisi ollut mitään järkeä laittaa Evankeliumin versio 1 (Matteus), joka on identtinen Evankeliumin version 2: n (Markus) kanssa, jne. samaan kirjaan.

Ihan niinkö uutta, ettei olisi koskaan nähty?

Olen joidenkin suomalaisten ”uuden tason/ uuden voitelun/uuden ilmoituksen” julistajien kuullut lataisevan 10-0 iskuja teologeja vastaan. ”He kun eivät näistä asioista ymmärrä mitään.” Iskujen jakamisessa haiskahtaa palaneen käry, jonka alatte haistaa, kun katsotte noiden julistajien ympäristöä: Heidät on järjestään hyllytetty ihan elävistäkin (Pyhään Henkeen ja myös armolahjoihin uskovista) seurakunnista:

  • Joskus kysymys voi olla siitä, että nuo seurakunnat ovat jotenkin jämähtäneet paikoilleen ja opetus Pyhästä Hengestä lahjoineen tuntuu liian radikaalilta.
  • Joskus kysymys kuitenkin on terveestä – ja seurakuntaan suojaavasta – rajanvedosta. Yksinkertaisesti opetus on niin ”uutta ilmoitusta” ja taso niin ”uusi”, että seurakunta joutuu vetämään rajaa opetukseen.

Minkäänlainen ”uusi” ilmoitus, enmpää kuin nk. voitelu ei myöskään ”oikeuta” rajaloikkauksiin moraalin tai hyvän maun rajoissa… Onhan näistä puuduksiin asti ollut juttua – pedofiileista tai vaikkapa avioliitossaan hairahtuneista ”voidelluista”. Tai sitten ”laumaansa” (tai laumasta erkaantuneita) kovin ottein hallitsevista ”paimenista. Näillä esimerkeillä haluan vain osoittaa sen, että ennen kuin aletaan nk. ”teologeja” tai ”teologiaa” itsessään moittia Hengen kuolettamisesta, voi miettiä, KUMPI kyseessä oikeasti on: Hengen kuolettaminen – vai harhautuneeseen asioiden laitaan puuttuminen. Jos kyseessä on viimeksimainuttu: Sen puolella on Voideltu, Kristus, itse (vrt. ylläoleva Raamatun kohta).

Eheyttävä vai tuhoava voitelu?

Jumalan voitelu on myös ”eheyttävä voitelu”. Se tuo mukanaan parantumisen – ennen muuta suhteessa Jumalaan ja sitä kautta parantumista myös ihmisen erilaisiin suhteisiin: suhteessa toisiin ihmisiin, ympäristöön tai vaikkapa moraaliin, jne.

Itse olen törmännyt ”tuhoavaan voiteluun”, voiteluun, joka rikkoo ihmisiä, heidän suhteitaan. (Selitän asiaa hetken) Tätä tuhovoimaa perustellaan usein kohdalla, jossa puhutaan siitä, että uusi viisi on laskettava uusiin leileihin tai muuten leilit menevät rikki.

OK. Noinhan se on. Mutta otetaanpa alusta. Mistä Jeesus mahtoi oikein puhua kirjoittaessaan uusista leileistä ja uudesta viinistä? Voisiko Hän kirjoittaa siitä, että Hän perinpohjin haluaa uudistaa astian, johon Hän laskee uuden viinin. Tuohon EI sisälly mitään rikkovaa!!! Sen sijaan, jos ihminen ei suostu uudistumaan, on mahdotonta, että uusi viini voisi tulla ja astia samalla säilyä ehjänä. Uusi viini ei riko uudistettua astiaa!!!

Jumalan mielihalu ei ole

  • irrottaa ihmisiä juuriltaan
  • rikkoa heidän ihmissuhteitaan
  • saada heitä menettämään työpaikkansa, rahansa, tms.

Päinvastoin: Hänen ajatuksensa meitä kohtaan ovat rauhan, ei turmion ajatukset. On eri asia, jos ihmiset alkavat uskon tähden vainoamaan tai karkottamaan luotaan. Viime mainittu ei ole voitelun itsetarkoitus, vaan seuraus siitä, että kaikki eivät hyväksy Jumalan ”juttua” elämäänsä. Jumala sen sijaan ei tieten tahtoen riko elämäämme.

Henkilökohtaisesti olen nähnyt (!!!), kuinka ihmisiä

  • ”irrotetaan” ”profeetallisessa” rukouksessa juuriltaan
  • heitä kielletään (Jumalan nimissä) olemasta tekemisissä joidenkin ihmisten (jotka ovat eri mieltä asioista kuin nämä voidellut) kanssa
  • Heitä on saatu saman voitelun nimissä valitsemaan aviopuoliso, työpaikka (tai taas hylkäämään aviopuoliso tai jättämään työpaikka) – tai lahjoittamaan voidellulle rahaa.

Tuo ei ole voitelua, vaan ihmisen lihallista manipulointia!!! Tuossa ei ole astian uudistumisesta tietoakaan – ja jos tuohon astiaan sitä oikeaa voitelua edes yrittäisi Jumala laskea, tulos olisi koko tuon manipuloinnin illuusion hajoaminen. Jumalan aito voitelu nimittäin hajottaa kaiken teennäisyyden ja vääryyden. (Lue em. Raamatun kohta)

Em Raamatun kohta antaa ymmärtää, että tämä aito Jumalan voideltu – ja Hänen aito voitelunsa – asettaa vielä kaiken kohdalleen.

Se mikä on ”väärän voitelun” ikeen alla, vapautuu, kun Voideltu itse vapauttaa hänet vääristä taakoista ja ikeistä – mitä ikinä ne ovatkaan.

Ilmaisisin asian näin, että nimenomaan nuo ”voidellut” (lainausmerkeissä, huom!!!) ovat itse äärettömän julmia lokeroimaan ihmisiä! He voivat kovin sanoin tuomita tuomitsemisen itse kuitenkin tuomiten toisia – esimerkiksi nyt vaikkapa noita ”teologeja”, ”vastustajia”, ”vihollisia”, ”ylpeitä”, ”kopeita”,… tai nimittää heitä ihan raa´asti saatanan omiksi tai käärmeiksi… YES!!! Mitä ihmettä muuta tuo on kuin tuomitsemista???!!! Nuo nimitykset ovat ”tuomion leima”, jonka onnettomat (hyväuskoiset voiteluun uskovat) uskovaiset ottavat kuin Jumalan kädestä, kun puhuja on nk. voideltu!!!

Onko kukaan ajatellut, että voitelua ei missään tilanteessa ole tarkoitettu kenenkään leimaamiseen, tuomitsemiseen tai henkilökohtaisen (tai yhteisöllisen) revanssin hakemiseen kenestäkään, vaan JUMALAN TAHDON TOTEUTTAMISEEN???!!!

Jumalan aito voitelu vapauttaa nimenomaan tuon leimaamisen ja tuomitsemisen kohteet – vapauteen Vapauttajassaan!

Olen niiiiiiiiiiin usein (!!!) kuullut vedottavan sanaan: Voitelun painosta ikeet murtuvat!

Näin on. Kun Jumalan aito voitelu, öljyn kyllyys, on aidosti yllämme, kaikki väärät ikeet – vaikkapa sitten nuo väärät, väärällä mielellä, jne. sanotut tuomiot, lausutut profetiat (joskus jopa kiroukset) murtuvat – ja ihminen on vapaa, VAPAHTAJANSA VAPAUTTAMA!!!

Kirjaimellisesti Psalmin 126 sanoin:

  • Hänen tiensä kääntyy kuin puro.
  • Hänen itkunsa muuttuu iloksi. Hänen vaivannäkönsä sadoksi.

Raamatussa puhutaan myös kiivaasta Jumalasta – ja kerrotaan, että Jumalan kiivaus saa aikaan asioita. Silloin, kun on kysymys oikeunmukaisuudesta ja totuudesta, esiin astuu paitsi armahtava ja rakkauden Jumala, myös kiivast Jumala, joka laittaa asioita käytäntöön.

214. Väärää rahaa?

… jos joku sanoo, että ei käytä rahaa sen takia, että on menettänyt luottamuksensa rahaan sen takia, että merkkinoilla liikkuu väärennettyä rahaa?

Pitäisit noin ajattelevaan henkilöä (ainakin melkein) järjettömänä.

Juuri noin järjettömästi näen ihmisten toiminva uskonasioiden suhteen.

Blogiani aiemmin lukeneet tietävät, että olen runsaasti kirjoittanut erilaisista hengellisen (eritoten karismaattisen) kentän ylilyönneistä.

Korostan, että minulla ei ole mitään karismaattisuutta eikä Pyhän Hengen toimintaa vastaan. Näkemäni väärinkäytökset ovat sijoittuneet karismaattiseen viitekehykseen – aivan niinkuin vanhoillislestadiolaisuuden kritiikin takan on heidän viitekehyksensä. On äärimmäisen vaarallista yleistää ilmiöitä sanomalla, että kaikki karismaatikot ovat harhassa ja/eksyttäjiä – tai kaikki vanhoillislestadiolaiset ovat pedofiileja. Järjellä ajateltuna – noin ei voi olla!!!

Meillä on taipumus yleistää. Tämä näkyy muun muassa siinä, että internetistä löytyy liuta kirjoituksia otsikolla ”karismaattinen eksytys” niin englanniksi kuin suomeksi.

Suuri MUTTA

Joskus karismaattisuus lipsahtaa linjalle, joka muistuttaa enemmän feng shuita ja okkultismia (esimerkiksi äärimmilleen viety kiinnostus kodin puhdistamiseen tai vaikkapa ”profeetallisiin eleisiin, väreihin”, tms. tai ”vastustajien” kiroaminen). Kahdesta ensinmainitusta (tai niihin viittaavista) on viitteitä Raamatussa. Löydämme Elisan heittämässä kaivoon suolaa ja esimerkiksi Israelin kansan vaiheista tilanteita, jolloin oli tarpeen tehdä korjausliike omistamansa omaisuuden suhteen (omaisuudessa oli Jumalalle kuuluvaa tai Jumalan tahdon vastaista). Esimerkiksi Apostolien teoista löydämme kohdan, jossa taikakaluja poltettiin. Profeettojen (niin VT kuin UT) elämässä on esimerkkejä profeetallisista teoista. Suuri MUTTA on siinä, että nuo asiat eivät olleet uskon tai huomion keskuksessa, vaan ne toimivat Jumalan välineinä kertoa omilleen jotain tärkeää; sen sijaan (kuten Raamatun lehdiltäkin voi tarkkasilmäinen lukea) epäjumalanpalvelukseen kuului keskeisesti erilaiset riitit ja tavat. Tämäntyyppisestä orjuudesta Kristus meidät vapauttaa eikä sido niihin enempää kuin pykäläsulkeisiinkaan.

Marginaalia vai valtavirtaa?

Vaikka okkultisimmiin vivahtavaa olisikin, pimeys ja eksytys ei ole koko totuus. Minusta tuntuu, että eksytyksen näkeminen on johtanut siihen, että ammumme kaikkea liikkuvaa ja elävää – myös sitä oikeaa!

Sanan karismaattisuus juuri on armolahjaa tarkoittavassa kreikankielisessä sanassa ´kharisma´.  Karismaattisuus -sanaa alettiin käyttää kristillisestä liikehdinnästä, jossa oli uudelleen löydetty armolahjat. (Karismaattisuudeksi nimetty liikehdintä koki asian nimenomaan näin: paluuna siihen, mistä Uudessa testamentissa puhuttiin.)

Risto A. Ahonen kuvailee ilmiötä seuraavasti:

”Karismaattisella kristillisyydellä on yleisesti tarkoitettu sellaista uskonnollisuutta, jossa on haluttu olla avoimia Pyhän Hengen työlle ja vaikutukselle. Tällöin on kyselty, mitä merkitsevät Raamatun lupaukset Pyhän Hengen johdatuksesta, läsnäolosta ja täyteydestä. Nimensä mukaisesti karismaattinen kristillisyys  (kr. kharisma, armolahja, kharis, armo)  on pitänyt tärkeänä karismaattisten lahjojen käyttöä seurakunnan elämässä.” 1)

Ahonen  käyttää itse asiassa todella voimakasta otsikointia luennossaan2):

”Karismaattinen liike ja kristillisyys kristinuskon eräänä valtavirtauksena”

Karismaattisuus on usein nähty eräänlaisena marginaali-ilmiönä ja samastettu (erityisesti luterilaisuudessa) Lutherin varoituksiin hurmahengistä. Siitä kuitenkin varmasti melkein kaikki Raamattua lukevat ovat yhtä mieltä, että Uudessa testamentissa ”karismaattisuus” ei ollut marginaalinen ilmiö vaan kiinteä osa seurakunnan syntyö ja myöhemmin seurakuntaelämää.  – Tämän jälkeen keskustelu jakaantuu eri näkökantoihin, joista yksi on, että ilmiöt liittyivät evankeliumin esiin murtautumiseen ja sen jälkeen olisivat lakanneet.

Kristillisen kirkon – ja etenkään herätyksen – historia ei tunne armolahjojen lakkaamista kokonaan. Päinvastoin siellä, missä on alkanut tapahtua, on alkanut tapahtua nimenomaan sillä tavoin, että ihmiset ovat tulleet synnintuntoon (perinteisesti ymmärretty Pyhän Hengen työksi) ja armon tuntoon (samoin ymmärretty Pyhän Hengen työksi). Näihin on liittynyt voimakkaitakin ilmiöitä.

Kun olen lukenut kirkkohistoriaa, olen ymmärtänyt, että niin kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina kuin sen jälkeenkin, ilmiöt ovat olleet joskus rajuja – ja joskus on mennyt yli ja ohi. Oon alettu (nykyajan termiä käyttääkseni) ”fiilistelemään” ja unohdettu opillinen puoli kokonaan (kirkon historia tuntee niin moraalisia kuin opillisiakin hairahduksia). Ylilyönnit ja harhan pelko ovat saaneet aikaan sen, että liikehdintä on laitettu ruotuun jämäkin – joskus rajuinkin – ottein. Tämä ei mielestäni merkitse sitä, etteikö lähtökohta olisi voinut olla aito, oikea – Jumalan ja Pyhän Hengen työ.

Uusi, vanha löytö

Kristillisissä kirkoissa ainakin periaatteessa ollaan sitä mieltä, että Raamattuun on hyvä vedota ja siihen palata tämäntyyppisissä asioissa. Raamatusta löydämme ylläolevan tyyppisen kehityskulun. Ensin oli Pyhän Hengen voimakas ja erottuva toiminta (joista jotkut ovat käyttäneet nimitystä esiinmurtautuminen). Sen jälkeen ratkottiin sitä, mikä oli aitoa ja mikä ei. Viitteitä tästä on niin Apostolien teoissa kuin Uuden testamentin kirjeissäkin. Missään kohdassa ei sanota, että ”karismaattisuus” (vaikka sitä ei siksi Raamatussa vielä nimitetty) ei olisi Jumalasta. Kehotettiin arvioimaan hedelmää – ja toisaalta tavoittelemaan parhaita armolahjoja ja olemaan halveksimatta profetoimista.

Ahonen viittaa siihen, että karismaattisuuden tärkeyden uusi oivaltaminen liittyy siihen, että on ikään kuin herätty uudelleen ymmärtämään Pyhän Hengen merkitys. Karismaattisuus on siitä erikoinen ilmiö sellaisena kuin se nykyisestä termistä käsin ymmärretään, että vastaavat ilmiöt olivat tunnettuja aikaisemmin esimerkiksi katolisen tai ortodoksisen kirkon sisällä ”pyhien” ja/tai mystikkojen (usein molemmat nimitykset kuvaisivat samaa ihmistä) ihmisten elämässä ja toisaalta herätysliikehdinnässä (jotka nähdään usein kirkkohistoriassa nk. vapaan kristillisyyden ”pioneereina”). Yksi voimakkaimmista herätysliikehdintänä pidettävä on luonnollisesti helluntailiike, jonka  esiinmarssi 1900-luvun alkupuolella toi Pyhän Hengen teologian (ja teologisen keskustelun) keskiöön – usein nimenomaan siinä mielessä, onko Pyhän Hengen toiminnaksi mielletty Pyhästä vai pahasta hengestä, hyvästä vai pahasta.

Kun karismaattisuus tapahtuu muualla (tai toisella tavalla) kuin ”meillä”

Kun ajattelen asiaa kirkkohistorian taustaa vasten en voi välttyä ajattelemasta, kuinka historia toistaa itseään. Vapaan kristillisyyden on ollut hankala nähdä ”pyhiksi”´/”mystikoiksi” nimettyjen ihmisten ”karismaattisuutta” – vaikka tämä ”karismaattisuus”, kuten näyksi tai profetioiksi luokiteltavat ilmiöt, muistuttaisivat heidän omiaan ja päinvastoin, vaikka ”valtakirkonkin” piirissä on tapahtunut vastaavaa, on ”vapaan kristillisyyden” ”karismaattisuus” usein tuomittu kerettiläiseksi. Usein tämänkaltaisen toisen ”pannaan” julistuksen takana ovat opilliset eroavaisuudet.

”Karismaattisuudeń” esiinmarssi tapahtui 1960-luvulla ensin anglikaanisessa kirkossa, kun siellä alkoi tapahtua samantyyppisiä asioita kuin helluntalaisuudessa (ja Apostolien teoissa). Liikehdintä laajeni koskettamaan useita suuria kirkkokuntia, myös esimerkiksi katolista ja ortodoksista kirkkoa. Tästä seurasi myös opillinen keskustelu (joka on historian toisinto): Voiko liikehdintä olla Jumalasta, kun se tapahtuu erilaisessa viitekehyksessä kuin omamme? Olen aivan viime aikoina lukenut tekstiä, jossa leimataan anglikaaninen karismaattisuus harhaksi sen takia, että heillä on toisenlainen ehtoollis- ja kastekäsitys kuin itsellä. Samaan tapaan on leimattu erilaisia työmuotoja.

Toinen leimaava tekijä on ollut ilmiöt. Kielilläpuhumisen on sanottu olevan sielunvihollisesta, koska pakanauskonnoissa on transsitila ja henkilöt ovat ekstaasissa. Kaatuminen samoin – koska samaisessa transsissa tapahtuu samanmoista. Kaikkein hurjin, mihin törmäsin oli uskon rohkeuden tyrmääminen sillä, että new age ja scientologit käyttävät samanmoista termistöä – ja mikä surkeinta tällä mitalla sitten nimetään yksi kerrallaan eri julistajia ja opettajia luokitellen heidät hyviin ja pahoihin, tavoiteltaviin ja kartettaviin.

Tieteellinen metodi kehiin

Uskon asiat eivät aina mahdu tieteen kriteereihin, vaan ainakin jossain määrin jäävät mysteerioksi ja uskon varaan. Tällä kertaa vetoan tieteellisyyden kriteereihin – johdonmukaisuuden vuoksi. Vääristynyt karismaattisuus unohtaa Raamatun kokonaisuuden. Se toteuttaa esimerkiksi Jeremian sanaa, jossa omaa sanomaa pönkitetään omilla kuvitelmilla yrittäen vakuuttaa kuulija, että Jumala on puhunut (henkilökohtaisesti minulla on tästä omakohtainen esimerkki, jonka nk. profeetta myöhemmin tunnusti asiaa häneltä tivattuani…) – ja saattavat ottaa profetioita toisiltaan puhuen ominaan (näinkin on käynyt) tai käyttävät opetuksessaa asiayhteydestään irrotettua tekstiä ja opetusta (myös tällaisesta on esimerkki). Myös kriitikot unohtavat johdonmukaisuuden, mikä on mielestäni kestämätöntä ja hyvin epäreilua. Kriitikot syyttävät tuollaisesta toiminnasta kritisoimiaan tahoja – ja tekevät samanmoista itse! Olen törmännyt jo pienellä asiaan paneutumisella samanmoiseen asiayhteydestä irrotettuihin otteisiin puheista. Näillä otteilla pönkitetään sitä, että teityt opettajat ovat väärässä. Joissain tapauksessa kun olen aineistoon paneutunut, en ole törmännyt sellaisiin opetuksen yksityiskohtiin, joista näitä opettajia syytetään edes 10-100 opetusosiossa!!!

Kriitikoiden kanssa olen samaa mieltä, että ei kannata kritiiköttömästi kuunnella – tai mennä jonkun rukoiltavaksi – noin vain. Erään rukoussession jälkeen itse todistin karmivaa jälkeä, kun rukoiltavana ollut tuijotti eteensä katse lasittuneena ja hoki hänen puolestaan rukoilleen ihmisen sanoja kuin hypnoosissa. Vasta, kun rukoilimme henkilön puolesta tämä ”normalisoitui”. Ei mielestäni Pyhän Hengen työtä tuollainen ”zombius”.

Sen sijaan, en yhdy siihen pelotteluun, jossa kaikki ja joka paikassa tarttuu, on pahaa tai demonista. Mikä sen parempaa oman pesän ja mielipiteen suojelua, kun ei uskalla ottaa selvää!

Pelkäämmekö käyttää rahaa?

Minulla on tosiaan se tuntu, että kaikenkarvainen pelottelu on (yhdessä ikävien kokemusten kanssa ehkä?) saanut aikaan sen, että me kristittypolot pelkäämme (alun vertauskuvan sanoin) käyttää rahaa, kun on väärennöstä liikkeellä! Emme uskalla uskoa, kun pelkäämme hurahtavamme johonkin outoon. Emme uskalla uskoa, josko vahingossa uskomme liikaa (ja meistä tulee menestysteologeja). Emme uskalla uskoa Jumalaan yliluonnollisena Jumalana, kun pelkäämme hallitsematonta.

Eräs kirjoittaja vertasi tilannetta siihen, että pettymyksessämme, pelossamme – ehkä vihassamme ja katkeruudessamme – vedämme pistokkeen pois pistorasiasta; suljemme Jumalan pois.

No, omasta kokemuksestani voin sanoa, että onneksi Jumalalla on keinot laskea suojavarustuksia alas. Siinä Hän käyttää ihmisiä ja olosuhteita – rohkaisten uskomaan itseensä.

Kaiken väärän rahan aikakautenakin meidän on uskottava, että aitoakin on. On Jumalan hyvä työ – meidän parhaaksemme.

Isä meidän -rukouksen sanoin voimme rukoilla:

”Tulkoon Sinun valtakuntasi ja tapahtukoon Sinun tahtosi niin kuin taivaassa.”

Tuo rukous on äärimmäisen turvallinen.

Jeesus vetosi siihen, että mekin normaalisti vanhempina annamme lapsillemme hyvää – eikö paljon enemmän Hänen Taivaallinen Isänsä?

.: ”Trinitaarinen teologia on avannut uudelleen Pyhän Hengen työn kaiken elämän lähteenä ja uskon herättäjänä. Pyhän Hengen ja koko Kolminaisuuden vaikutusta kuvaa hyvin 2.Korinttolaiskirjeen lopputervehdys : ”Tulkoon teidän kaikkien osaksi  Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys” (2.Kor.13:13). Uuden raamatunkäännöksen sana ’yhteys’, jolla sanalla kuvataan paljon ihmisten välistä yhteyttä. Vanhan käännöksen muoto  ”Pyhän Hengen osallisuus” vastaa paremmin tekstin ajatusta. Tämä ajatuksenjuoksu avautuu hyvin siitä miten Paavali kuvaa ehtoollisyhteyttä (1.Kor.10:16-21):

”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen. Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis, sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset”. Ehtoollisen suurin salaisuus on siinä, että se tekee meidät osallisiksi Kristuksesta, yhdistää meidät häneen, häneen pyhyyteensä ja rakkauteensa.

Näin voimme sanoa myös Pyhän Hengen vaikutuksesta, että suurinta siinä on se , että saamme tulla osallisiksi Pyhästä Hengestä tuntui miltä tuntui. Lähetysteologian merkittävä löytö on ollut oivallus siitä, että Pyhä Henki kulkee lähetyksen edellä johdattaen sitä uuteen aikaan ja olosuhteisiin. Pyhä Henki kulkee edellämme herättäen uskon, vahvistaen ja varjellen sitä ja saattaen kilvoituksen loppuun asti. 1) http://www.reijotelaranta.fi/hengen_uudistus_kirkossa/karismaattisuus_-_uhka_vai_mahdollisuus/risto_a_ahonen/?session=68258264

2) Lähetysteologi, dosentti Risto A. Ahonen, luennoi Hengen uudistus kirkossamme ry:n ja Suomen lähetysseuran yhdessä Helsingissä Lähetyskirkossa 11.9.2007  järjestämässä seminaarissa

Jumala toimii – sittenkin

Vuosia sitten edustin hyvinvointituotteita – ei mitään humpuukia, vaan tutkitusti toimivia.

Muistamme mieheni kanssa edelleen erään naisen, joka halusi palauttaa tuotteet, koska ne eivät toimineet. Sopimusehtojen mukaisesti minun oli kiltisti otettava tuotteet vastaan ja palautettava jälleenmyyjänä rahat. Hämmästykseni oli suuri, kun nainen palautti tuotteet nätisti muovipussissa – avaamattomina. Hän ei ollut käyttänyt niitä grammaakaan ja väitti, etteivät ne toimi – koska poika oli sanonut niin.

Samantyyppiseen ajatteluun olen törmännyt myös suhteessa uskon asioihin tai Raamattuun.

Ei se kuitenkaan toimi — Vai entä jos sittenkin kokeilisit, esimerkiksi nojautua johonkin elämäntilanteeseesi osuvaan Raamatun jakeeseen ja rukoilisit?

On uskomatonta, miten ikään kuin yritämme päättää Jumalankin puolesta – ettei se kuitenkaan toimi… edes yrittämättä turvautua/ uskoa!

No, minun erityisosaamisalue on hengellisessä kentässä siipeensä saaneet. Olen tosiaan nähnyt hedelmän, mitä nk. hengellinen väkivalta/hengelliseen naamioitunut petos saa aikaan. Ihmisten on mielettömän vaikea erottaa Jumala Hänen ominaan esiintyvien ihmisten teoista!

  • Ei ole Jumalan vika, jos joku koheltaa kentässä.
  • Ei ole Jumalan vika, jos joku puhuu Hänen nimissään puuta heinää.
  • Ei ole Jumalan vika, jos  joku Hänen nimissään huijaa ihmisiä.

Toki Jumala voisi näyttää heille tulta ja tulikiveä. Jostain syystä Hän ei tee niin. Siitäkin jotkut meistä ovat katkeria.

Pitäisikö meidän tässä innossamme – tai katkeruudessamme – muistaa niitä päiviä, jolloin itse olimme uskosta ulkona? Myös me olemme jossain vaiheessa olleet heidän kaltaisiaan, ymmärtämättömiä – kukin tavallamme.

Meistä useimmilla on ollut sen verran älyä, että emme Jumalan nimissä ole tietoisesti ketään huijanneet, tms.

Mutta emme voi paremmiksi – siltikään – heittäytyä.

Muistan 90-luvun alussa erään uskovien joukkion päivitelleen sen ja tämän henkilön pahuutta ja jumalattomuutta. Syntiä tuntui olevan säkeittäin. Kun sitten leikkauspöydälle pääsyä odotellessani Herra otti kiinni katkeruudesta, jota kannoin tietyille ihmisille – ja vihasta, olin hyvin hiljainen. Seuraavassa tilaisuudessa muistan pyytäneeni puheenvuoron ja sanoneeni muun muassa: Jumalan edessä ei ole suurta eikä pientä syntiä, on vain syntiä, joka erottaa meidät Jumalasta.

Katkeruus ja anteeksiantamattomuus on yhtä suuri synti kuin tämän uskovien joukkion sormella osoittaman henkilön uskottomuus tai parapsykologian harrastaminen.

Muistamme Joonan – Jumalan kutsua paenneen profeetan, joka kieltäytyi julistamasta Jumalan sanaa Niinivelle. – Lopulta Joona kyllä taipui – mutta hänen ongelmakseen tuli se, että Jumala ei tuhonnutkaan Niinivetä Sanansa mukaan, koska Niinive teki parannuksen.

Silti Joona pahastui risiinikasvin kuihtuessa helteessä. Miksi Jumala vielä tämäkin?!

Näillä ajatuksilla haluaisin herätellä meitä ajattelemaan: Todellakaan Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme, Jumalan tiet eivät meidän teitämme.

Silti – vaikka meidän oikeustajumme mukaan Jumala toimisi epäreilusti tai olisi liian pitkämielinen – Hänen Sanansa ei tyhjänä palaa, vaan täyttää sen, mitä varten Hän on sen lähettänyt.

Muistan erään kuulemani saarnan viime vuodelta: Pastori puhui siitä, kuinka Jumala joskus valmistelee jotain suurempaa; siksi vastaus viipyy. Jos Hän  vastaisi yhtään aiemmin, voisi tilanne olla se, että jokin palanen ei vielä olisi kohdallaan – emmekä saisi kokonaista Jumalan siunausta. Niin, kyllä Jumala on Filippuksen siirtänyt paikasta toiseen rivakkaan tahtiin, kun tarvittiin – mutta on aivan eri asia siirtää monta ihmistä ja olosuhdetta kohdilleen. Elämämme voisi olla melkoisessa kaaoksessa, jos Jumala kanssamme tekisi Filippuksen tapauksen kaltaisia äkkiliikkeitä.

Niin, ja on ehkäpä hyvä lukea esimerkiksi Uutta testamenttia myös tästä näkökulmasta: Niin Jeesus kuin Hänen seuraajansakin elivät monenlaisen paineen keskellä – niin ulkoisen kuin sisäisenkin (jopa heidän yhteisöissään ja heidän omassa sisimmässään). Ei Jumala lähettänyt heti tulta ja tulikiveä heidän vainoojiensa päälle. Senkin aika tuli – aikanaan. Sen sijaan noissa paineen, ahdistuksen ja vainon hetkissä Jumala antoi heille Henkensä voiman ja viisauden julistaa Sanaa Kristuksesta. Kerta kerran jälkeen minua puhuttelee ensimmäisten kristillisten julistajien asenne: Herra, katso heidän uhkauksiaan – Anna meidän kaikella rohkeudella julistaa -Ojenna kätesi, että monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtuu Pyhän Poikasi kautta…

Kerrotaan, että tuon rukouksen jälkeen vavahti se paikka ja tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä – ja tosiaankin Herra tunnustautui julistettuun Sanaan tekemällä lupaustensa mukaan.

Huomaatko, kuinka nämä uskovat vetosivat Kristuksen omiin sanoihin ja lupauksiin – ja kuinka heidän rukouksiinsa vastattiin, uskoisin, että siitä yksinkertaisesta syystä, että Herra on Sanansa ja sanojensa takana.

Sen takia meidänkään – elimme sitten vaikka minkämoisten myllytysten tai väärinkäytösten ympäröiminä – ei (tämä on minun mielipiteeni, ja uskoisin, että 20 vuoden aikana moneen kertaan koeteltu) kannata hätkähtää, vielä vähemmän perääntyä Hänen Sanastaan ja lupauksistaan. Emme ehkä vielä tiedä, mitä Herra tekee – mutta Hän tekee sen! Aivan niinkuin Pietarille avautuivat aikanaan vankilan portit – hänen vainoojiensa ihmeeksi – tulee aika, jolloin myös sinun, joka olet näiden asioiden kanssa ahtaalla, ”vankilasi” avautuu, ja sinä pääset ulos.

Ehkä voi kuulosta ”paranoidiselta”, mutta kirjaimellisesti tiedän, mistä kirjoitan. Omassa elämässäni on ollut pelon aika, piiloutumisen aika – ja tavallaan myös vankeuden aika. En ole uskaltanut/pystynyt tekemään sitä, mitä Herra on sydämelleni vuosia sitten laskenut. Voi sanoa, että aivan samoin kuin Jeesuksen seuraajat olivat juutalaisten pelossa lukittujen ovien takana, olen itsekin ollut pelon valtaama ja lukinnut ovet, ettei vain kukaan hyökkää kimppuuni.

Minun elämäni on muuttanut se, että olen ymmärtänyt, että Herra tuntuu eri kautta ja vähin erin vakuuttavan sitä, että jos Hän on kerran omansa puolella, kuka voi olla Hänen omaansa vastaan.  Aluksi hyvin hellävaraisena kokemuksena ja tämän syksyyn kääntyvän kesän aikana jopa rajuna tietoisuutena siitä, että Hän on suurempi kuin se, mitä minä olen pitänyt uhkaavana. Olen ymmärtänyt, että Hänen lapsenaan, olen täysin turvassa – ja Hänellä on kaikki hallinnassa.

Yhtenä avaimena näen, että olen vähin erin entistä vähemmän epäileväinen Häntä kohtaan, joka voi auttaa minua. Nähtyäni ja koettuani huonoja asioita, joita on tehty Jumalan nimissä, olen minäkin välillä samaistanut Jumalan ja pahuuden niin, että minulla on ollut syvä epäluottamus Jumalan ja Pyhän Hengen työtä kohtaan – koska olen pelännyt meneväni mukaan vääryyteen.

Vähitellen olen vakuuttunut siitä, että Herra toimii loogisesti ymmärrettävällä tavalla (kieli, jota olen parhaiten ymmärtänyt) mutta myös yliluonnollisella tavalla. Vähitellen olen uskaltautunut pikkuisen enemmän luottamaan Häneen ja Hänen – usein kuiskauksenomaiseen – johdatukseensa ja huomannut, miten täsmällinen se on, kun vain uskaltaudun totella sitä pientä kuiskausta, jonka Sanasta ja joskus  sisimmästäni kuulen.

Täytyy sanoa, että jotain – vuosien varrella hukkaamaani – on löytynyt.

Ehkä varsin hyvä kuva tästä on uni, jonka vähän aikaa sitten näin.

Rippikoulussa kokoamme rukoushelmiä, joka on erittäin hyvä apuväline henkilökohtaiseen rukoukseen ja niitä voi  käyttää myös opetuksen tukena. Rukoushelmissä ensimmäisen on kultainen, Jumalaa kuvaava helmi. Tuota helmeä unessani etsin. En ollut aivan tyytyväinen siihen helmeen, joka oli nauhassani… ikään kuin kultatussilla maalattu puinen helmi… Halusin aidon. Uni päättyi siihen, että löysin kultaisena kimaltavan helmen… ja unessa sain voimakkaan tunteen siitä, että minua kutsutaan lepoon kaiken keskellä. Sanottiin sanat: Lepoon kutsutut.

Kovasti tämä kyllä muistuttaa sitä tuoretta kokemusta, joka oli vuonna -89, kun vastasin Jeesuksen kutsuun silloisessa kotikirkossani Polvijärvellä:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:28-29)

Hassua muuten, että nuo sanat tulivat tuolloin mieleeni Polvijärven kirkon alttaritaulua katsellessani; vasta myöhemmin huomasin että kyseinen raamatunkohta on alttaritaulun aihe.

Herra, avaa meidän silmämme näkemään Sinun suuri suunnitelmasi – ja auta, ettei katkeruus tai arkiset harmit pimitä sitä meiltä. Sinä olet rakastava Isä, jolla on hyvä tahto meitä – lapsiasi – kohtaan. Auta meitä luottamaan Sinuun joka hetki – sillä sinä teet kanssamme oikein ja Sinä teet oikeita päätöksiä. Herra, Sinun kanssasi emme eksy.

192. Vuoria ja viikunapuita

Tänä iltana olen ollut erään Raamatun kohdan äärellä, kohdan jota on joissain piireissä ymmärretty hassusti.

”Jeesus sanoi heille: ´Uskokaa Jumalaan.´Totisesti: jos joku sanoo tälle vuorelle: ’Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!’, se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo.

Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.” (Mark 11: 22,23)

Juuri tuota tapahtumaa ennen opetuslasten kerrotaan kummastelleen sitä, että Jeesuksen kiroama viikunapuu tosiaan kuivettui. Nimenomaan tuota kohtaa tiedän joissain piireissä käytetyn perusteena sille, että kristitty saa kirota jonkun tai jota kuta.

On huomattava asiayhteys: Tuossa oli kyse nimenomaan tunnusteosta, jonka Jeesus teki.Aivan samoin kuin aikanaan Elia käski tulen tulemaan taivaasta uhrin päälle. Lopulta tuo Jumalan lähettämä tuli kulutti paitsi uhrin, veden myös Baalin profeetat. Sen sijaan opetuslapsilleen, jotka oliva närkästyneet siitä, ettei Jeesusta ja heitä otettu erääseen kylään, ei Jeesus antanut lupaa rukoilla tulta kuluttamaan paikkaa, vaan sanoi: ”Te ette tiedä, minkä hengen vallassa te olette”!

Tuollaista oikeutta Jeesus ei antanut opetuslapsilleen.

Toisenmoisesta oikeudesta Hän näyttää puhuneen.

  1. Jeesus kehottaa uskomaan Jumalaan tai kirjaimellisemmin omistamaan/pitämään usko Jumalaan tai Jumalan usko.

Mielestäni on Raamatun jakeiden ja Raamatun uskon kuvauksen vääristelyä irrottaa usko tästä asiayhteydestä. Lausutun ”uskon rukouksen” takana kannattaa olla ajatus siitä, mitä mieltä Jumala mahtaisi olla tilanteesta/Mitä Hänen Sanansa sanoo tilanteesta?

Olen törmännyt myös Joosuan 1. luvun jakeiden reitiltä eksyneeseen käyttöön. Noista jakeista on nostettu sanat: ”Paikka johon te jalkanne astutte on teidän oleva.”

Olen nähnyt näitä sanoja tulkittavan niin, että uskova voi ”omistaa” alueita, tiloja – tai esimerkiksi yrityksen, auton tai talon näiden sanojen perusteella.

Mietitäänpä hetki, mitä Sanan kokonaisuus sanoo: Eikö yksi Jumalan käskyistä kuulukin: ”Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta, aviopuolisoa, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen…”? On eri asia, kun Jumala lupaa sinulle tai minulle jotain, kuin että me itse alamme omistelemaan toisen omaisuutta! Jumalan Joosualle osoittamien sanojen takana oli Jumalan oma lupaus antaa israelilaisille tuo maa!

Meidän on huomattava asiayhteys:

KR -32 kääntää kohdan säilyttäen – KR -92:ta paremmin alkutekstin idean:

”nouse siis ja mene tämän Jordanin yli, sinä ja kaikki tämä kansa, siihen maahan, jonka minä annan heille, israelilaisille.

Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, minä annan teille, niinkuin olen Moosekselle puhunut.”

Kysymys on siitä, että Jumala lupaa ja antaa, ei niin että minä otan ja omistan! [Huomasithan sävyeron: Jokainen paikka, johon te jalkanne astutta, on teidän oleva – ja Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, minä annan teille. – Tuntuu ehkä pilkun halkomiselta, ero on kuitenkin merkittävä!]

Joosualle ja kansalle annetut lupaukset täytyy nähdä tässä asiayhteydessä. – Ja myös toisessa, mikä tulee esille muutamaa jaetta myöhemmin:

Ole vain luja ja aivan rohkea ja noudata tarkoin kaikessa sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on sinulle antanut; älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle, että menestyisit, missä ikinä kuljetkin. Älköön tämä lain kirja sinun suustasi poistuko, vaan tutkiskele sitä päivät ja yöt, että tarkoin noudattaisit kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu, sillä silloin sinä onnistut teilläsi ja silloin sinä menestyt.” (jakeet  7,8)

Jumala näyttää sitovan ”maan valtaamisen” toiseenkin tärkeään asiaan: kuuliaisuuteen Hänen Sanalleen.  Ne periaatteet, jotka Jumala oli kansalleen antanut, ja niiden mukaan eläminen olivat tavallaan tie siihen, että Jumalan lupaukset materialisoituivat.

Myöhemmin Raamatun lehdiltä näemme, että tämän kuuliaisuuden rappeutuminen johti tosiaan Jumalan kansan monenmoisiin vaikeuksiin.

Ehkä Uuteen liittoon vedoten yritämme luikerrella tällaisesta ”lakihenkisyydestä” irti. Yllättäen Jeesus sitoo esimerkiksi hedelmän kantamisen ja rukousvastaukset samalla tavoin:

”Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.– ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.” (Joh. 15:5,7)

Kysymys on Jeesuksessa ja Hänen Sanassaan pysymisestä.

  1. Olosuhteita muuttava rukous

Muistamme, että Jeesus puhui paljon vertauskuvin. Katsoessaan vuorta/kukkulaa, Hän totesi:

´”Jos joku (tai ehkä pikemminkin kuka tahansa) sanoisi tälle vuorelle: Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen!’, se myös tapahtuu, jos hän ei sydämessään epäile vaan uskoo, että niin käy kuin hän sanoo.” Ja  Jeesus jatkoi: ”Niinpä minä sanon teille: ´Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.´”

Tuskinpa Jeesus tarkoitti kehotuksellaan, että meidän pitäisi perustaa ”vuorensiirtämiskoulutuksia”. Rukousta voimme harjoittaa, sitä ehkä opettaakin, mutta tässä ei ollut kyse mistään maata mullistavasta metodista, jota varten sinänsä pitäisi perustaa ”esirukous-/taistelurukous/profeettakoulu”. Pikemminkin siinä on kysymys siitä tosiosta, että jos sinä tai minä näemme edessämme vuoren (esimerkiksi olosuhteen), joka vaatii liikuttamista, jotta Jumalan työ/valtakunta menisi meissä ja elämässämme eteenpäin, me voimme Jumalan tahdon mukaisesti rukoilla – kirjaimellisesti  – uskon rukouksen, puhua vuorelle ja käskeä sitä siirtymään.

Jeesuksen sanat ovat rajuista rajuimmat: ”Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.”

Mitä ikinä – asiayhteydessään: Hänen Sanassaan ja Hänen tahdossaan.

Pohditaanpa tätä hetki.

Sain nimittäin aihetta koskevan tekstin tänä aamuna eräältä ystävältäni: Hän kirjoitti seuraavasti aiheesta:

”Mikä on sinun vuoresi? Onko se velka? Vai pelko? Onko se alakulo? – Mitä Jumalan Sana sanoo siitä?”

Niin, mitä luulet, mitä Jumala sanoisi/tahtoisi tilanteessasi?

Pelkäät jotain? – Mitä Sana sanoo? Esimerkiksi: ”Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.” – Eikö Jumala haluaisi vapauttaa sinut pelosta?

Tai tarvitset rahaa elämiseen? Eikö Jumala ole luvannut pitää tarpeistamme huolta? – Tapasin muutama päivä sitten erään henkilön, joka puolisonsa kanssa on kohdannut monia vaikeuksia  taloudellisesti. He kuitenkin ovat rukoilleet vuodesta toiseen, että Jumala siunaisi ja enentäisi heidät ja heidän alueensa. Toden totta – vastoin kaikkia taiteen sääntöjä (esimerkiksi sitä, että yli 40-vuotiaan on periaatteessa haastavaa löytää työtä) tämä ystävä sai kuin saikin työtä, vaikka hänellä oli alunperin taskussaan eläkepaperit (mikä suositus!) – ja mikä sai minut haukkomaan henkeäni: Palkassakaan ei ole moittimista, etenkin kun kyseistä alaa vähän tunnen, ei ole helppo saada semmoista summaa kokoon kuin tämä ystävä sai! Mitä tuohon voi sanoa kuin, että Herra voi tehdä asioita vastoin ”kaikkia taiteen sääntöjä”.

Entä masennus? Tämä tapaamani ystävä on oivallinen esimerkki, että Jumala voi tehdä mahdottomalta tuntuvasta mahdollisen. Myös masennuksesta voi nousta! Jumala on se, joka masentuneita lohduttaa. Hän on se, joka nostaa syvistä vesistä ja pimeydestä.

Niin tai tuo velka… Kyllä Herralla on edelleen kyky ja halu auttaa – vaikkapa velkaantunutta. Häntä ei hätkäytä vuori meidän edessämme. Hän voi siirtää sen.

Haluaisin varovasti möyhentää opetusta, johon myös olen törmännyt. Opetus on vastakkainen ääripää omaehtoiselle komentamisuskolle. Tuon opetuksen ääripään mukaan Jumala aiheuttaa elämäämme koettelemuksia kurittaakseen meitä. Yksi ääripää on vaikeuksien sitominen suoraan henkilökohtaiseen syntiimme. Kumpikin näistä ääripäistä voi johtaa meidät sivuraiteelle.

Tosiaankaan emme voi koettelemuksista vetää johtopäätöstä henkilön pyhyysasteesta. Joskus voi olla niinkin, että Jumalan tahtoa vastaan rikkovat sen kuin porskuttavat… (Vrt. Ps 73) ja Jumalan tahtoa seuraava on vaarassa menettää luottamuksensa sen takia, että Jumala vaikuttaa olevan epäreilu. Niin Ps 73:n kirjoittaja muistuttaa, että lopulta noiden porskuttajien tielle löytyy pää ja heidän on kohdattava niin tekonsa kuin Jumalakin, jota he ovat uhmanneet.

Emme voi kuitenkaan laittaa kaikkia koettelemuksia Jumalankaan piikkiin uskoen, että kärsimys kerta kaikkiaan on kohtalomme. Miksi Jaakob sitten kehottaa sitä, joka kärsii rukoilemaan ja kutsumaan tykönsä seurakunnan vanhimmat? Miksi Paavali kehottaa kantamaan toinen toistemme kuormia? Miksi Jeesuksen ja Hänen seuraajiensa kautta parani sairaita ja monenlaista raihnautta? Miksi profeetat, Jeesus ja Hänen seuraajansa puuttuivat (yhteiskunnallisiinkin) epäkohtiin?

Voisiko selitys olla niinkin raflaava, että sanoma Kristuksesta, Hänen kärsimyksestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan on samalla sanoma turmiovaltojen – synnin, kuoleman ja sielunvihollisen valtojen – kukistamisesta?! – Aivan täydellisesti me emme tätä vielä tässä ajassa näe. Kuolema on realiteetti. Silti meidän ei välttämättä tarvitse alistua aivan kaikkiin elämämme vastamäkiin, vaan kysyä Jumalan tahtoa ja vastausta niihin ja niissä – tarvittaessa myös käskeä vuoria väistymään.

Pää pyörällä

Avartumista

Olen tässä vääntänyt esseetä jumalanpalveluksesta ja siitä seuraavasta palvelusta, diakoniasta. Olen vaikuttunut – ja innostunut – aineiston äärellä. 😀 Teologian opiskelu ei ole välttämättä ollenkaan niin kuivaa ja kuolettavaa puuhaa kuin voi luulla. 😉

Tässä saumassa osallistuin niin työntekijänä kuin myös kuunnellen ja osallistuen  Suomen Lähetysseuran ja paikallisen seurakunnan yhdessä järjestämille Lähetysjuhlille. Teemana oli Pää pyörällä Jumalan hyvyydestä.

Erikoinen ympyräkaupunki laittaa äkkinäisen pään pyörälle ympyräkatuineen – ja varmasti juhlien eteen töitä puurtaneet ovat olleet pää pyörällä kiireestä – jopa väsymyksestä.

Päällimmäisenä itselläni on kuitenkin nimenomaan tuo ajatus: Pää pyörällä Jumalan hyvyydestä.

Eikä tuo hyvyyden julistus ollut suinkaan ympäripyöreää, vaan hyvinkin kohtikäyvää ja haastavaa. Aivan niin kuin itse asiassa tuohon esseeseen tarvitsemani kirjamateriaalikin.

Kaiken tuon äärellä tuntuu, että Jumala kaiken tämän kautta on avartamassa minussa jotakin. Jumalan tekojen äärellä voin yhtyä Jesajan sanoihin: ”Silloin sinä saat sen nähdä, ja sinä loistat ilosta, sinun sydämesi sykkii ja avartuu” (Jes 60: 5a, KR 32) Niin, Jumala on paljon suurempi kuin ymmärrän.

”– Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.”

Jumala tekee työtään

Tässä elämässä on välillä kuolleen/pysähtyneen oloisiakin hetkiä, hetkiä, joissa tuntuu, että mitään – kerrassaan mitään – ei tapahdu. Ulkoisessa pysähtyneisyydessä voi tapahtua valtavia asioita. Jumala tekee työtään hiljaisuudessa, salassa, pinnan alla. Kun aika on, uusi puhkeaa taimelle. Useimmiten niin, että kasvua on odotettu, hoivattu, kasteltu ja sen puolesta paljon rukoiltu. Vertaapa vaikka mitä tahansa siementä. Hetkeen ei tapahdu kerrassaan mitään. Tiedät kylväneesi. Tiedät, että siemenen on saatava tarpeellinen määrä valoa, lämpöä ja kosteutta. Tiedät, että siemenistä tietty prosentti itää. Tiedät odottaa kasvua.

Samaan tapaan on Jumalan Sanan, Jumalan ja Hänen Henkensä työn laita:

”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” Image

Aikanaan Jumalan Sana ja Hänen nimessään tehty työ kantaa hedelmää. Ohessa on eräs todistus tästä työstä – lähettien siunaaminen työkentille. Kuvaa katsellessani seuraava sana tuli mieleeni:

”Iloiten te saatte lähteä matkaan, ja onnellisesti te pääsette perille. Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne, ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään. Orjantappuran paikalle nousee sypressi ja piikkipensaan paikalle myrtti. Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa.”

Jesaja 55: 8-13 

Pureksittavaa

Jäi Lähetysjuhlilta pureksittavaakin: haaste sisälähetyksen tärkeydestä. Myös me suomalaiset tarvitsemme tulla Jumalan kohtaamiksi. Juhlien viimeisen päivän erään puhujan sanoin: (meidän tarvitsee) rakastua uudelleen Jeesukseen. Ilman tätä tuoreutta lähetystyökin ”hyytyy”, ilman intoa ja rakkautta Jeesuksen puoleen ja Hänen vaikuttamaansa rakkautta muihin, ei ole lähetettäviä eikä lähettäviä.

Nuorekkaassa lauantai-illassa Idän Ihmeet lauloivat räväkästi: ”Täyttäkää kirkot!” –  Sunnuntaina tosiaan kävi niin, että yksi kirkoista oli niin tupaten täynnä, että jumalanpalvelusta kuunneltiin kirkon rapuilla ja sakastissa!

Sopiiko liike ja tanssi seurakunnan tilaisuuksiin – ja etenkään kirkkoon – Siitä on taitettu peistä välillä kovastikin. Esimerkiksi Turussa järjestetyssä Praise & Dance -messu sai jotkut maalaamaan skenaarioita, että kohta huumeetkin tulevat kirkkoon, kun ”paholaiselle annetaan noin valtaa”. Valitettavasti ”Turkkuseen” oli niin kovasti matkaa ja päällekkäisyyksiäkin sattui, että en ollut tuota messua katsomassa enkä voi ottaa silminnäkijänä asiaan kantaa. Namibiassa kiellettiin taannoin rummut sen takia, että niitä käytettiin epäjumalanpalvelukseen. Nyt osallistuin Afrikkalaiseen gospelmessuun, jossa melkein kaikki mahdollinen paitsi saarna ja uskontunnustus laulettiin. Oli ilo nähdä meidän normaalisti hieman kankeiden suomalaisten kiittävän railakkaalla laululla – ja jopa liikkeellä – Jumalaa!

 – Ennen kuin lähdemme tuomitsemaan moisen, kannattaisi miettiä sitä, kumpi oli ensin Jumalan antama elämä kaikissa väreissään vai synti? Raamatussa on raikkaita kehotuksia ylistämään Jumalaa eri tavoin.

Hiljainen palvonta on paikallaan… mutta niin näyttää olevan ylistyksen pauhukin:

”Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä taivaan mahtavissa holveissa! Ylistäkää häntä, hänen väkeviä tekojaan, ylistäkää häntä, hän on suuri! Ylistäkää häntä raikuvin torvin, ylistäkää häntä harppua ja lyyraa soittaen! Ylistäkää häntä tanssien ja rumpua lyöden, ylistäkää häntä luuttua ja huilua soittaen! Ylistäkää häntä symbaalien helinällä, ylistäkää häntä riemukkain symbaalein! Kaikki te, joissa on elämän henkäys, ylistäkää Herraa! Halleluja!”

Psalmi 150

Eilen meille tuli kaksi Jehovan todistajaa. Jäin juttelemaan heidän kanssaan. He suhtautuvat hyvin varauksellisesti Jumalan toimintaan ajassamme esimerkiksi armolahjojen muodossa. Heidän mielestään armolahjat ovat lakanneet toimimasta ja jäljellä on suurin – rakkaus. Kysyin heiltä, missä vaiheessa he katsovat Jumalan toiminnan lakanneen. ”Emme tiedä tarkkaa aikaa”, toinen heistä vastasi. Hmm… Loogisesti ajatellen: Jos emme tiedä tarkkaa aikaa, miten voimme tietää niiden lakanneen? Haastoin heitä ystävällismielisesti pohtimaan, miksi he ovat ottaneet käyttöönsä vain yhden Raamattuun kirjatuista lähetyskäskyistä ja vetoavat vaan osaan Paavalin kirjeistä. – Samantyyppiseen epäloogisuuteen joudumme, jos kiellämme monipuolisen Jumalan  ylistämisen. En löydä Raamatusta kohtaa, jossa sanotaan Jumalan ylistämisen lakanneen. Päinvastoin: Ylistys näyttää jatkuvan Taivaassa!

Paavalin sanoin:

 ”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja.”

 Paavali kehottaa siihen, että seurakunnan keskellä olisi Kristuksen Sana runsaana (πλουσιως [plousioos], tarkoittaa myös yltäkylläistä tai yltäkylläisen runsasta] asuva Kristuksen Sana. Kehotus on myös  opettamiseen ja neuvomiseen (myös varoittamiseen). Viimemainittuun Paavali liittää ja-sanalla kehotuksen laulaa kiitollisin mielin Jumalalle. Kysymys näyttää olevan psalmeista ja niiden tyylisistä lauluista, ylistyshymneistä ja hengellisistä lauluista (sanan voisi periaatteessa kääntää myös Hengen synnyttämiksi lauluiksi).

Jeesus on sama

Lopuksi takaisin teologian esseeseeni. Aihepiiri on haastanut, pohdituttanut ja innostanut. Lähetysjuhlat tulivat hyvään saumaan – antamaan asioille kasvot ja nimet. Se mitä olin kirjojen sivuilta hahmottanut siitä, että Kristus tulee konkreettiseksi tässä ja nyt, meidän keskellämme. Malawin luterilaisen kirkon piispa totesi moneen, moneen otteeseen: ”Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.” Hän ilmestyy meille, meidän ajassamme ja kulttuurissamme. Tämä piispa totesi Mlawin kasvavan luterilaisen kirkon salaisuudeksi sen, että kirkko on siellä, missä ovat ihmiset, heidän iloissaan ja suruissaan. Hän totesi, että kirkko on siellä(kin), minne muut eivät mene: syrjäisimmissä kylissä. Tämä kirkko ei vaikene eikä käännä päätä pois päin kiusallisen tai vaikean tilanteen tullen. Kirkko on todella 30 vuodessa kasvanut kourallisesta ihmisiä yli 100 000 aktiivisen jäsenen kirkoksi. Kysymys näyttää olevan siitä, että Kristus tulee todelliseksi meille – että päämme menee sopivasti pyörälle Hänen hyvyydestään.

Niinpä niin, se että kourallinen ihmisiä mukanaan Kristus on saanut aikaan Malawissa muistuttaa kovasti sitä, mitä kourallinen ihmisiä sai aikaan ”alkaen Jerusalemista” toteutettuaan Jeesuksen antamaa kutsua ja käskyä mennä kaikkeen maailmaan, kastaa ja opettaa pitämään, mitä Kristus on käskenyt heidän pitää… samalla kun Kristuksen todellisuus oli heidän keskellään.

Afrikkalaistainen pastori selitti hyvin perjantain gospelmessun saarnassa lähetyskäskyn kohtaa. Käskyssä ei ole kysymys niinkään siitä, että me ikään kuin ”erikseen/nimenomaista tarkoitusta varten” menemme evankelioimaan/tekemään lähetystyötä, vaan että me mennessämme teemme tuon käskyn mukaan. Kysymys on Kristuksesta arkisessa elämässämme. Haaste on: Teemmekö me opetuslapsia Kristukselle omassa elämässämme? Niin, ja ensin kysymys itselleni: Olenko minä Hänen opetuslapsensa? Nimittäin en taida toista kyetä johdattaa yhtään sen pidemmälle kuin olen itse päässyt.

Niin kovasti odotan tällaista positiivista kehää kirkkoihimme ja seurakuntiimme:

Sitä, että Kristus saa tuoreella tavalla kohdata ja koskettaa,

Sitä, että Hän saa uudistaa meidän ja myös kutsumme,

Sitä, että saamme Häneltä varustuksen – ja

Voiman matkaan,

Sitä, että Hän saa tehdä työtään meissä, meidän kauttamme ja meidän ympärillämme,

Sitä, että innostumme ja innostamme,

Sitä, että täytämme kirkot ja rukoushuoneet,

itsellämme, lahjoillamme, palvelullamme ja ylistyksellämme,

Sitä, että ihmiset näkevät, että meidän keskellämme on elävä Kristus.

Lähdemme itse virvoittuneina ja rakentuneina yhteisestä uskostamme

ja pystymme Hänen voimassaan virvoittamaan muita.

Loppuepisodi

Episodi kuultuna täpötäyden kirkon portailla kuunnellessani 100-vuotiaan Päivö Parviaisen saarnaa. Eräs ohikulkija kysyi siinä mielipidettäni saarnasta. Ennen kuin ehdin mitään vastaamaan, tämä ohikulkija takertui Parviaisen käyttämään sanamuotoon… ja pohti, mitä Parviainen mahtoi moisella tarkoittaa… Kokonaisuuden kannalta sanamuoto oli toisarvoinen ja todennäköisesti sen tulos, että emme olleet aivan täysin kumpikaan jyvällä puheen kaikista yksityiskohdista, kun emme olleet kaikkia sanoja kuulleet. – Pohdinta oli sinällään opettavainen, että ennen kuin alamme arvostelemaan kenenkään opetusta tai vaikkapa toista seurakuntaa/kirkkoa, meidän tulisi kuulla koko kokonaisuus: Mitä hän/he oikeasti opettavat. Jos kuulemme sanoja sieltä ja toisia täältä – ehkä vielä toisen tai kolmannen käden tietoa – saatamme tulla tuominneeksi huterin perustein. Ja kun alamme huiskimaan tuota ihmistä/yhteisöä tuon huteran tuomiomme pohjalta, olemme vaarassa menettää tähtäyspisteemme.

Oivallinen esimerkki Venezuelasta. Eräs Venzuelassa intiaaniheimon parissa lähetystyötä tehnyt kertoi, kuinka kyseisen initaaniheimon parissa ei tunneta sanaa anteeksiantamus; kaikki tahattomatkin vahingot joko korvataan mittavilla summilla – tai kostetaan. Pahinta tuossa on se, että anteeksiannon puuttuminen johtaa pahimmillaan episodin osapuolten perheiden välirikkoon, joka jatkuu seuraaville sukupolville tyyliin:  Kukaan ei muista välttämättä enää, mistä kaikki alkoi; kavereita vain ei olla.

Hengellisessä kentässä on vaara linnoittautua samalla tavoin. Ennen kuin alat kritisoida toisen uskoa, ota edes selvää, mihin hän uskoo!!!

Ei tehdä tästä liian hengellistä!

Sain aikaan vastikään ydinreaktion!

Ihmettelin, minkä takia eräs henkilö syyttää minua siitä, että olen verrannut häntä koiraan…. En ymmärtääkseni ollut tehnyt sellaista. Niin hän vain väitti.

Selvisi, että hän oli nokkaantunut siitä, kun olin kertonut saamastani avusta arjen ongelmassa. Meillä on pieni koira, jack russelin terrieri.

Olimme lähdössä tätini hautajaisiin Ruotsiin, emmekä onnistuneet saamaan koiralle hoitajaa. Koiruliinille tarvittiin lemmikkieläinpassi ja siihen tiedot rokotuksista. Koska koira on tullut meille vasta vuosi sitten, minulla ei ollut moisista mitään tietoa.

Kaikenkaikkiaan minulla oli muutenkin kiire, joten turhaan ”säätämiseen” ei olisi ollut aikaa. Otin listan pääkaupunkiseudun eläinlääkäreistä ja soitin ensimmäiselle. Sieltä löytyivät koiran tiedot – ja passi hoitui koiralle.

Kerroin tälle – minut väärinymmärtäneelle henkilölle – että kun kerran Herra auttaa noin mitättömässä – ja hullunkurisessa – asiassa, niin miten paljon enemmän Hän voi auttaa valtavissa haasteissa! Tämä ystäväinen vastasi, ettei hän halua kuulla enää sanaakaan eläimistä, vaan hengellisistä seikoista ja alkoi ripittää minua Jumalaa mollaavasta asenteesta.

Pienen ajan mittaan toinen kerta, kun törmään vastaavaan. Kuulin keväänkorvalla opetusta ”korkeammista rukouksista” – arkisten asioiden rukoileminen oli rukousten ”matalampi taso”…

Eikö Jeesus kuitenkin rohkaissut siihen, että saamme luottaa Jumalan huolenpitoon ajallisissa asioissa, ruokaa ja vaatetusta myöten? Matt. 6 esim.

Hän sisällytti opettamaansa rukoukseen: ”… anna meille meidän jokapäiväinen leipämme…” Hänen tekemänsä ihmeet olivat usein mitä arkisimpia – niille ihmisille, jotka niitä tarvitsivat. Sairauden parantuminen, kuolleen herääminen ja myrskyn tyyntyminen. Ne olivat arkisia – ja ihmeellisiä! Ne olivat todistus Jumalan valtakunnasta, joka murtautui esiin. Ne olivat todistus toimivasta Jumalasta kaiken takana – ja yläpuolella.

Kun luemme Jaakobin kirjeen 5. luvun kohtaa sairaan puolesta rukoilemisesta, kysymys on arkisesta asiasta. Samoin profeetta Elisan tekemät ihmeet, kuten lesken öljyn ja jauhon ”loppumattomuus” tai lesken pojan henkiin herääminen, olivat ”arkisia asioita” leskelle ja pojalle!

Kyllä Jeesus sanoo, että henki on enemmän kuin vaatteet. Silti hän ei mitätöi päivittäistä elämää.

Ei edes eläimiä.

Itselläni on tuon koiran passin lisäksi kerrottavan neljä itselleni – ja toisillekin – puhuttelevaa tapahtumaa, joissa Herra ilmestyi arjen haasteiden keskelle.

Rasvanipan salaisuus

Keväällä -92 jouduin seisovilta jaloiltani sairaalaan leikkaukseen kesken toukotöiden. Kipeine haavoineni tulin kotiin ja isäni tuskaili toukotöiden kanssa. Isällä ei ollut ajokorttia – ja hänen suurin pulmansa oli se, että hän tarvitsi rasvanipan purkavaan perävaunuun. Nippaa ei löytynyt mistään. Isäni hermostui ja sanoi, että työstä ei tule yhtään mitään ja viikonloppukin on edessä… työt myöhästyvät vaivaisen nipan takia.

Yhtäkkiä koin, että piti katsoa porankoneterälaatikosta. Sana oli todella selkeä. Järki taisteli vastaan, että ei siellä laatikossa mitää ole… mutta niin vain oli: yksi rasvanippa. Työt pääsivät jatkumaan.

Sinun lehmistäsi on kysymys

Vuonna -96 minulla oli ongelmia lehmien tiinehtymisen kanssa. Tuskailin, että kohta loppuu maidontuotanto ja sitten leipä pöydästä. Eräänä aamun olin vetää aamukahvin väärään kurkkuun, kun luin Raamatustani kohdan Psalmista 144: ”Sinun lehmäsi ovat tiineet ja lihavat.” Puhuiko Raamattu – ja Jumala – minun lehmistäni? Kyllä – ilmeisesti… koska lehmät alkoivat tiinehtyä ja keväällä piti ostaa isompi maitotankki!

… ja toisen lehmistäkin…

Olin lomittajana 2000-luvun taitteessa. Eräs vuosi oli todella kelju heinänteon kannalta ja monessa paikassa oli homeisia heiniä- Home ei tee hyvää enempää lehmille kuin hoitajillekaan (siitä saan kiittä homepölyaltistustani…). Erään talon lehmien maidon solupitoisuus oli koko ajan hälyttävä. Maito ei ollut enää meijerikelpoista. Tuskailin siinä laittaessani satoja litroja päivittäin maitoa viemäriin. Eräänä iltana siunasin lehmät ja sanoin Herralle, että jos tässä jotain teet, kerron koko tarinan aika lailla karskin oloiselle talon isännälle. Seuraavana aamuna piti pyöritellä solutestiä moneen kertaan, kun maito oli puhdasta – joka lehmässä! Isäntä oli ihmeissään ja kiitteli minua hyvästä työstä. Sanoin hänelle jotain seuraavaan tapaan: ”Kuule minä en oikeastaan mitään tehnyt.. Minä rukoilin. Jumala tämän teki…” … Voitteko kuvitella, karski mies itki!!!

…vuori siirtyy…

Jossain -90-luvun loppupuolella oli todella kova pakkastalvi. Joulun pyhinä sopivasti jäätyi lannanpoistosysteemi. Siinä mielessäni purnasin, että johan nyt sattui – jouluksi vielä… Lisää työtä… ja pakkaset sen kuin jatkuvat… vaikka tulisi suojakin, pitäisi suojaa olla viikkotolkulla, että systeemi oikenee, kun jäätyä kerkisi…

Lähtiessäni jouluaamun kirkkoon huokaisin: ”Jumala, sinä voit…”. Illalla navetalle mennessäni kokeilin ”huvikseni”… eihän yrittänyttä laiteta -tyyliin laitteistoa… ja se toimi kuin toimikin. Ihan oikeasti! Ihme! Ongelma olisi normaalisti selvinnyt joko dynamiitilla tai pitkillä suojajaksoilla.

Nuo – ja monet muut arjen episodit – ovat opettaneet Jumalan pikkutarkkaakin huolenpitoa arkisissakin asioissa. Ei hyvät ihmiset suljeta arkea tällaisten asioiden ulkopuolelle! Meillä on oikeus tuoda kaikki tarpeemme Jumalalle. Myös ajallista elämää koskevat tarpeet.

Paavali kirjoitti Korintton seurakunnalle:

”Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.” (2 Kor 9: 10,11)

Ei tämän tarkoitus ole tehdä meistä väärällä tavalla siunauksen metsästäjiä, että pyrimme saamaan luksusauton, -huvilan ja -veneen… Idea on siinä, että Herra pitää huolta meistä – myös niin, että meillä on jaettavaksi saakka.