Kyösti Kallion rukous puhuttelee

Sodanaikaisen presidenttimme Kyösti Kallion rukous puhuttelee.

Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme
puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä.
Sinä näet että se on mitä suurimmassa vaarassa.
Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme
äläkä anna meidän hukkua.
Lahjoita kääntymys …

Presidentti Kallio puhuu sanoja, jotka eivät ajassamme ole suosittuja…

… synnin ja laittomuuden tieltä,
jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda
meitä.

Kristittynä tekee pahaa katsoa ympärilleen… Ikään kuin muru murulta ja pala palalta nakerretaan niitä arvoja ja perusperiaatteita, joille maamme aikanaan on rakennettu…

… samaan aikaan kuin vakaumuksellinen usko koetetaan asettaa joko kyseenalaiseksi tai naurunalaiseksi. Presidentti Kallion rukous tuo uskon esiin anteeksipyytelemättä ainoana turvana tilanteessa, jossa inhimilliset keinot on vähissä:

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä
voimia vastaan, jotka tulivat kansamme yli ja myrkyttävät
sen.
Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkiolentoja
vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivän sanoin ja
kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra sinä olet Golgatan ristillä
voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös
tänään, koska ylistämme sinun nimeäsi niiden ylitse.

… myös meidän aikanamme

Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella
ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra armahda
meitä.

Kallion rukous on kutsu myös henkilökohtaiseen taisteluun:

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme
taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä
loppuun asti.
Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta
armostasi.
Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme
kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se
voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Rukous päättyy toiveikkaisiin, uskon täyteisiin sanoihin:


Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi, siihen
me uskomme.
Armahda meitä.

Olen viime aikoina iloinnut siitä, miten suomalaiset kristityt ovat alkaneet todella voimakkaasti rukoilla: seurakunnissa, rukouspiireissä, eri seurakuntien kesken.

… jatketaan, jatketaan… lannistumatta… kunnes näemme rukousvastauksia!

Odota, että ovi aukeaa!

 

Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan!. Ps. 27: 14, KR 92

In English you may read this article here.

Heprean sana, joka meidän suomalaisessa Raamatussamme on käännetty luottamiseksi, on קוה [qavah]. Se tarkottaa

  • (innokasta) odottamista, etsimistä, toivomista ja edellyttämistä,
  • etsimistä, jossa viivytään
  • (yhteen) kokoontumista

Psalmin kirjoittaja toistaa toistamistaan: Luota Herraan (odota, etsi, toivo, edellytä, viivy etsimisessäsi,…). Ole luja ja pysy rohkeana. Luota Herraan.

Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Matt. 7: 7, KR 92

Tietty rohkeus on tarpeen, kun lähestymme Herraa. Kuulostaisi oudolta, jos koputtaisimme rukouksessa Hänen ovelleen  – ja juuri, kun Hän on avaamassa, pyörähtäsimme kannoillamme ja kävelisimme pois.

The Message selittää kohdan seuraavasti

Sinun ei tarvitse kierrellä Jumalan kanssa. Saat olla suora. Pyydä, sitä mitä tarvitset. – Ei tässä ole kyseessä kissa-hiiri -leikki tai piilonen. Jos lapsesi pyytää sinulta leipää, annatko hänelle kivenmurikan? Jos hän pyytää kalaa, pelästytätkö hänet laittamalla hänen lautaselleen luikertelevan käärmeen? Vaikka pahoja osaattekin olla, ette edes ajattele tuommoista. – Entä jospa ajattelisitte Jumalasta, joka on sitoutunut rakastamaan teitä, parempaa!  Matt. 7: 7-9

faith-in-wor_syksy

My Eye is Not on the Fog – Silmäni eivät ole sumussa

Have you ever traveled or sailed on a thick fog? Then you remember, how difficult is to see forward. – Oletko koskaan ajanut autolla tai purjehtinut tiheässä sumussa? Jos olet, tiedät tunteen siitä, kun ei näe eteenpäin.

”’Mr. Müller,’ I said, ’do you know how dense the fog is?’

”’No,’ he replied, ’my eye is not on the density of the fog, but on the living God who controls every circumstance of my life.’

Herald of gospel liberty, Volume 102, Issues 27-52

Herra Myller, sanoi kapteeni, tiedättekö kuinka paksua tämä sumu on?

En tiedä, mutta minä en katsokaan sumuun, vaan Jumalaan, joka on kaiken johdossa ja kaikissa tilanteissa läsnä elämässäni, vastasi Myller.

Ristin Voitto , 1935

untitled (1067 of 342)

You find the whole story in English here

Suomeksi tarina kuuluu seuraavasti:

”Yrjö Myller oli uskonsankari, joka sai suuret rahamäärät liikkeelle pelkällä rukouksella. Monet sadat suut odottivat joka päivä säännöllisiä aterioitaan ja kaikkea muuta hoitoa hänen perustamissaan lastenkodeissa Englannissa. Myller vain rukoili, ja niin hänen tarpeensa täytettiin.

Kerran Myller oli matkalla Englannista Amerikkaan, Bristolista Quebeckiin. New Founlandin matalikkoja kulkiessaan laiva joutui niin paksuun sumuun, että oli mahdotonta nähdä vähääkään eteenpäin ja laivan päällystö joutui valvomaan vuorokausia vartiossa sumuvaipan takia.

Laivan kapteeni oli valvonut 22 tuntia, kun hän tunsi käden olallaan ja huomasi Myllerin, joka sanoi: Kapteeni, olen tullut sanomaan, että minun on oltava perillä Quebeckissä lauantaina iltapäivällä. Tämä tapahtui torstaina.

Kapteeni vastasi: Se on mahdotonta. Hyvä, sanoi Myller, siinä tapauksessa on Jumalan keksittävä minulle joku muu mahdollisuus, sillä en ole 57:ään vuoteen rikkonut yhtään sopimusta.

Tahtoisin olla avuksi, mutta olen avuton sumun tähden. Mennään laivahyttiin rukoilemaan, sanoi Myller. Kapteeni, joka oli tavallinen uskovainen, katsoi Mylleriin, arvellen, että mistähän hullujenhuoneesta tämä on päässyt karkuun. Hän ei ollut milloinkaan kuullut tällaista puhetta.

Herra Myller, sanoi kapteeni, tiedättekö kuinka paksua tämä sumu on? En tiedä, mutta minä en katsokaan sumuun, vaan Jumalaan, joka on kaiken johdossa ja kaikissa tilanteissa läsnä elämässäni, vastasi Myller.

Alas hyttiin tultuaan, polvistuivat miehet ja Myller rukoili hyvin yksinkertaisen rukouksen, joka koski sumun hälvenemistä, ja ajoissa perille paäsemistä Quebeckiin.

Sitten kapteenikin aikoi rukoilla, mutta Myller esti häntä, sanoen, että ensiksikään hän ei usko itse siihen mitä rukoilee ja toiseksi on turha pyytää samaa asiaa moneen kertaan, sillä rukous on jo kuultu.

Hän käski kapteenin mennä laivan kannelle ja todeta, että sumu on poissa. Niin olikin. Ilma oli täysin kirkas – ja Myller pääsi perille määräajaksi.

Rukoile ja usko! Epäilevä älköön luulko mitään saavansa. Usko mahdottomuuksiin ja ne käyvät mahdollisiksi!”

Koulutuksen yllättävä lopputulos

Kirjoitukseni on osa neljän kirjoituksen kokonaisuutta. Toivon, että luet edelliset

  • Miten minusta tuli vapauttamisen asiantuntija
  • Rukouksen väärällä kanavalla
  • Petos

Koulutuksestani

Se, että minuun turvauduttiin vapautuksen asiantuntijana, on mietityttänyt minua päivätolkulla. Vapautus on hyvä ja rakentava asia. Toki Herramme haluaa meidän olevan vapaita kaikista sidoksista ja/tai kielteisistä, elämää murentavista voimista. Voi olla, että alkulähtökohdiltaan myös entisen yhteisöni pyrkimykset tähän suuntaan olivat oikeansuuntaisia.

Jossain hairahdus on kuitenkin tapahti. Siitä kertoo hedelmä ja metodit. Se, että

  • profetia on kuin automaattikirjoitusta
  • julistava rukous muistuttaa ajoittain manaamista ja
  • osa ihmisistä ahdistuu rukouksen jäljiltä

kertoo, että jotain on mennyt vikaan.

Hyvin omituista on myös se, että

  • kritisoiville tahoille toivotetaan pahaa ja onnettomuuksia
  • ajoittain profetoinnin hedelmänä ovat olleet myös järjettömät ratkaisut yksityis- tai liike-elämässä.

Sitä olen miettinyt viimeisimpien käänteiden puitteissa, että onko voinut käydä niin, että alun perin vilpittömien ihmisten elämään on petos päässyt puikahtamaan sisään jonkin valvomattoman portin kautta – olkoon tuo portti käsittelemätön (tai tunnistamaton) viha, keskittyminen ilmiöihin, tms.

Koulutuksen yllättävä lopputulos

Entinen yhteisöni kasvatti minusta vapauttamisen asiantuntijan toisella tavalla kuin asiantuntijuuteeni turvautuneet ajattelivat: Olen nimittäin joutunut tekemisiin aiemmin mainitsemani vapauttamis- tai käskemis/komentamisrukouksen hedelmän kanssa. – Ehkä tässä mielessä tuollaista harrastaneet saavat tuntea mielihyvää ja onnistumista. Minusta tuollainen on kuitenkin erittäin outoa ”kristillisyyttä”.

Mainitsin kaikki-mahdollinen-huushollissa-menee-rikki -ilmiön.

Seuraavalla ei suoraan ole tekemistä yhteisön kanssa, ehkä enemmän sen edustaman opetuksen kanssa.

90-luvulla olin päätoiminen karjatilallinen. Enimmäkseen hoidin tilaa yksin. Joskus tuli sellainen tenkkapoo eteen, että hentoinen nainen ei selviytynyt. Yksi lehmistä, Hyöty, oli melkoisen vaikea lypsettävä. Aina, jos pikkuisen hipaisin sitä kädelläni tai lypsimillä, potkuja alkoi satelemaan. Jouduin pyytämään lypsyapua. Hyöty potkaisi myös apuun pyytämääni miestä. Parin vuorokauden kuluttua lehmä oli hengetön. Mies kertoi kironneensa lehmän. Eläinlääkärillä ei ollut selitystä lehmän kehon vallanneeseen tulehdukseen. Kirous tai sattuma, jääköön se itse kunkin päätettäväksi. Varsin erikoista ”rakkautta” tämä mies joka tapauksessa osoitti sekä lehmää, minua että tilaa kohtaan – ja vielä ”todisti” tapauksesta.

Vielä erikoisemmaksi tilanne muuttui siinä vaiheessa, kun aloin asettaa vihalle, katkeruudelle ja omistuksenhalulle rajoja enkä suostunut niiden kohteeksi. Yhtenä yönä havahduin siihen, että tämä mies oli vuoteeni vieressä, vaikka välimatkaa oli satoja kilometrejä. Mitä muuta osaan tehdä kuin nuhdella sitä ”mikä ihme se olikaan” Jeesuksen nimessä ja käskeä väistymään. – Jos pidät minua järjiltään olevana, voin kertoa, että kaksi esirukoilijaani koki saman, toinen Suomessa, toinen ulkomailla. – Tiedän, että miehellä on ollut ennen nk. uskoontulemista spiritistisiä kokeiluja, ja olen pohtinut sitä, miten samanmoinen toiminta on saanut hänessä valtaa nk. uskossa ollessaan. Hän on muun muassa maininnut, että jossain talossa on tv pimentynyt kun hän on rukoillut, jne. Onko niin, että viha, katkeruus ja omistuksenhalu ovat olleet portteja, jotka ovat avanneet ”vanhat kanavat”, vaikka ne saavat nk. kristilliset puitteet. Missään tapauksessa toiselle pahan toivottaminen/rukoileminen ei ole kristillistä – eikä mitään hallelujaa kannattaisi huutaa, jos tuollaisen toivottamisen/rukoilemisen seurauksena toisen lehmä kuolee (mieluummin sitten rukoilla vaikka lehmän rauhoittumista!) tai elämä muutoin menee sekaisin.

Näkemäni on vienyt hyvin vakavalle paikalle. On tarpeen arvioida nähtyä ja koettua. On tarpeen katsoa omaan elämään, ettei esimerkiksi vihasta tai muusta roinasta tule porttia pahuudelle. – Tässä auran kärjessä olevat, hengellisen työntekijät, johtajat tai vaikkapa esirukouksessa ihmisiä palvelevat, ovat tulilinjalla. Mikä olisi viholliselta nerokkaampaa kuin saada avainhenkilö luiskahtamaan pois kurssista. Silloinhan tämä avainhenkilö ei ole enää viholliselle vaaraksi. (Ajatukset tästä jatkuvat seuraavassa kirjoituksessa)

Toisaalta näkemäni on vahvistanut luottamusta siihen, että tämäntyyppiset tilanteet on ratkaistavissa rukouksella. Jumala on loppu pelissä voimakkaampi kuin minkäänlainen käskemis-/komentamisrukous/kiusaus/koettelemus. Hänen suuruuttaan on se, että ihminen vapautuu.

Paljon porua, vähän villoja (osa 2) – Kyräily, kilpailu vai kirkkaus?

Herätykseen riittää, kun nämä muutamat kristityt sitoutuvat yhteen ja yhdessä rukoilemaan herätystä niin kauan kuin Jumala avaa taivaat ja astuu alas. R.A. Torrey

Torrey viittaa sekä yhteyteen että sinnikkyyteen. Näistä keskityn nyt yhteyden ajatukseen.

Viime syksynä kirjoitin Epäaitouden koukeroista lainaten kiisteltyä julistajaa Kenneth Copelandia todeten, että vaikka olisimme Copelandin opetuksesta eri mieltä, voinemme yhtyä seuraavaan ajatukseen:

Katsoessamme Kristuksen ruumista osissaan – yksittäisissä uskovissa ja heidän keskinäisissä suhteissaan, perheissä, kirkoissa ja yhteisöissä, yms. – ja tämän ruumiin kokonaisuutta, näemme yhden syyn Kristuksen ruumiin heikkouteen – sen, että hukkaamme voimiamme toisarvoisessa sen sijaan, että rukoilisimme yhdestä mielestä ja sydämestä.

“Jos me vain lopetaisimme taistelemisen toisiamme VASTAAN – ja sen sijaan, että hukkaamme voimiamme hyödyttömissä kahinoissa – keskittyisimme rukoilemaan toistemme KANSSA, meidän perheemme (seurakuntamme, kirkkomme) olisivat “POWER HOUSES” (VOIMAN TALOJA) – täynnä Herran voimaa.”

Kirjoituksessani pureudun itseäni kovasti murehduttaneeseen ilmiöön, suoranaiseen kaksinaismoraaliin, jossa omaa kylkeä yritetään kiillottaa mustaamalla luoduilla mielikuvilla toisen kylki:

Samaan aikaan samaiset puhujat usein kovaan ääneen varoittava pahan puhumisesta ja parjauskampanjasta – mutta onko kukaan huomannut, KUKA/KETKÄ tuota parjauskampanjaa oikeasti tekevät? Jos he nimittävät keskuudestaan lähteneitä tai jo valmiiksi yhteisöjensä ulkopuolella olevai “uskosta osattomiksi”, “saatanan kätyreiksi”, “käärmeiksi”, ylpeiksi, uskonnollisiksi, demonisoiduiksi, hengettömiksi ja ties miksi (suoraan ja kuvottavasti rivien välistä), eikö tuo ole ihan juuri tuota “ihtejjään”, pahan puhumista?

Tuollaisen ”ihtejjään” täynnä olevan ilmapiirin keskellä on pikemminkin kyräily ja kilpailu kuin (Jumalan) kirkkaus ja herätys. Kun tuollaisen kyräilyn ja kilpailun perustalle yritetään rakentaa missioita, aktioita tai (esi)rukousta, yritys hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Hajanaisista aineksista ei löydy tarvittavaa yhteyttä pitkäkestoiseen yhteen hiileen puhaltamisesta ja sinnikkäästä päämäärätietoisesta rukouksesta puhumattakaan. Taivas ei avaudu eikä Jumala astu alas ennen syvälle käyvää parannusta, jossa luovutaan toisen kyljen mustaamisesta ja ”ihtesä” nostamisesta siitä yksinkertaisesta syystä, että Herra ei mielisty moiseen mielenlaatuun.

Miten niin vasta huomenna (miksi ei tänään)?

Luin hassun yksityiskohdan sinänsä monille koulusta/pyhäkoulusta tutusta kertomuksesta Mooseksesta ja israelilaisten Egyptistä lähtöä edeltäneistä vitsauksista.

Voit kuunnella artikkelin täältä:

Yksityiskohta on kirjoitettu 2. Mooseksen kirjan lukuun 8. Siinä faarao huutaa apua ja armoa sammakkovitsauksen kourissa.

Kun Mooses kysyy määrääaikaa sille, milloin sammakoiden pitäisi olla poissa, faarao vastaa: ” — huomiseen mennessä.”

Minkä kumman takia huomenna, miksi ei tänään?

Siinäpä kysymys.

Faaraon oli mahdollista päästä sammakoista eroon HETI, ei huomenna. Minkä ihmeen takia hän antoi sammakoiden pomppia kaikkialla Egyptissä yön yli? – Kysymyshän ei ollut siitä, että oli yksi tai kaksi sammakkoa, yksi siellä, toinen täällä vaan sammakoita oli kaikkialla!

Onko niin, että joskus minulla (tai sinulla) on huomenna -mentaliteetti. Ehkä huomenna saan avun asioihini. Ehkä huomenna Jumala vastaa. Ehkä huomenna…

Entä jos aloittaisinkin tänään? – Aloittaisin pyytämään apua asioihini. Ehkä itsekin tormistautuisin tekemään itseäni kiusaaville asioille jotain. (Joskus asia on niin, että myös minun tarvitsee liikkua, eikä vain rukoilla – vrt. edellinen kirjoitukseni Tossua toisen eteen…)

Niin, entä jos Jumala olisi valmis laittamaan pyörät pyörimään elämässäni juuri nyt, kun vain älyän pyytää asioita jo tänään…

”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Matt. 7: 7-10)

Yks´haileesta ytimeen

Yks´ haileesta ytimeen

Kirjoituksessani Ihan sama sanoi Paavalikin lainaan sanoja Paavalilta, joka – vastoin taannoista tiukan farisealaista taustaansa – pitää ympärileikkausta ”yks haileena” ja toteaa, että

Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal. 5: 6)

Suomalaisten raamatunkäännöksiemme käännösten ´yhdentekevä´(Kr -92) tai ´ei auta´ lisäksi kohdassa käytetty ισχυω [iskhuoo] voi merkitä ´(ei) voi; (ei ole) voimaa; (ei ole) käyttökelpoinen´. Kohta ilmaisee sen, että noiden Galatian kristittyjen keskuuteen sujahtaneet ”todellisen uskon mainosmiehet” edustivat jotain, mistä ei ollut apua ja mille ei oikeasti ollut käyttöä, jos mielittiin pitää Kristus uskon keskiössä.

Vähintään yhtä mielenkiintoinen ajatus sisältyy jakeen toiseen osaan:

Rakkauden (tuttu sana ´agape´) kautta (´kanssa, vierellä, jne.´) vaikuttava (´olla toiminnassa´, ´vaikuttaa (vrt. ”tehota”)´) usko.

Rinnalle voisimme nostaa 1. Korinttilaiskirjeen 13. luvn rakkauden ylistyslaulun ja tarkastella, miltä rakkaus näyttää:

”Rakkaus on kärsivällinen…lempeä. Rakkaus ei kadehdi…kersku…pöyhkeile…ei käyttäydy sopimattomasti…etsi omaa etuaan…ei katkeroidu…muistele kärsimäänsä pahaa…iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.

Kuka on keskiössä?

Voisimme nostaa myös toisen jakeen, jossa on Jeesuksen sanat siitä, että lähimmäiselle tulisi tehdä niin kuin toivoisi itselle tehtävän.

Agape-rakkaus on Jumala-lähtöistä – ja sen on myös lähimmäislähtöistä.

Keskiössä en ole minä ja se, mitä minä haluaisin, vaan se, mikä on lähimmäiselleni parasta, kun mittapuuna ajatellaan Jumalan hyvää tahtoa.

Haksahtanut (esi)rukous

Tässä me ihmispolot haksahdamme kerran jos toisenkin – asioita itsellemme rukoillessa ja myös toisten puolesta (esi)rukoillessa.

Joskus me luulemme (tämä vaiva on erityisesti meillä jotenkin karismaattisesti suuntauneilla), että voimme käskeä ja komentaa Jumalan antamin valtuuksin asioita tapahtumaan haluamallamme tavalla. Olen paljon kirjoittanut käskemis- ja komentamisrukouksista ja myös nk. vastaanrukoilusta. Edellämainituissa ”rukouksen” väärinymmärretyissä muodoissa rukoilija käskee ja komentaa enkeleitä ja/tai henkivaltoja, ihmisiä tai olosuhteita toimimaan haluamaansa suuntaan; viimemainitussa tilanteessa rukoilija rukoilee ihmisiä ja/tai olosuhteita vastaan.

Kummassakin rukouksen muodossa rukoilija on hairahtunut ”valtuutusalueeltaan”. Meidän ihmisten (niin voideltuina ja viisaina kuin saattaisimmekin itseämme pitää) viisaus ja valtuutus ei ulotu tuollaiseen rukouksilla ohjailuun. Todennäköisesti löydämme itsemme alueelta, jota emme pysty hallitsemaan, ohjailemassa jotakin, mihin ei voimamme ja taitomme riitä.

On aivan eri asia rukoilla jonkun puolesta kuin käskeä ja komentaa jotakin toimimaan vaatimallamme ja haluamallamme tavalla!

Riskiryhmiä kaksin kappalein

Erityisesti esirukoilijoiden, joita pyydetään rukoilemaan jonkin asian puolesta, kannattaa olla varuillaan tämän alueen kanssa, etteivät he tule vilpittömyyttään rukoilleeksi ”ihan pöhköjä” asioita. Annan pari esimerkkiä elävästä elämästä.

Vuosia sitten seurakunta-aktiivien perheessä tapahtui vaimon äkillinen irtiotto. Hyväätarkoittava uskova tarjoutui rukoilemaan asian puolesta, että vaimo palaisi takaisin. – Rukous kuulosti raamatulliselta, kauniilta ja hyvältä – etenkin kun tuo mies kovasti ”rukoili”: ”Herra, pelasta minun perheeni.”

Kenelle muulle kuin tuolle vaimolle ja joillekin, jotka tiesivät perheen todellisen tilan, oli selvillä, että mies oli kontrolloiva ja sairaalloisen mustasukkainen. Vaimo sai tosissaan pelätä. – Villani saa edelleen pystyyn tuo antaumuksellinen ”rukous”: ”Herra, pelasta minun perheeni”… Sekin kuulostaa aidolta ja vanhurskaalta. Sen sijaan ihmisen suusta, joka on ottanut jopa pyhän ja hyvän välikappaleekseen hallita ympäristöään, rukous on sanalla sanoen etova!

Ei – hyvänen aika sentään – Jumala orjuuta ihmistä ja pistä häntä kenenkään ihmisen (ei edes nk. raamatullisen auktoriteetin (mikä opetus muuten osaa olla kahta petollisempi dominoivissa käsissä)), kuten pastorin tai aviomiehen hyppysiin – henkisesti, hengellisesti tai fyysisesti mukiloitavaksi! Jumala ei ”pelasta” perhettä kontrollointiin.

Sen sijaan, että tuossa tilanteessa rukoillaan vaimon liikkumista takaisin vaikeaan tilanteeseen, on mieluummin viisasta rukoilla, että Herra tekisi vapauttavaa ja puhdistavaa työtään perheessä, että Jumalan tahto tapahtuisi niin kuin se on jo taivaissa!

Toinen joukko keiden kannattaa olla varuillaan, ovat jonkin sortin profeetallisen lahjan ”omaavien” joukko. Teidän sananne voidaan tulkita vahingossa profeetallisiksi, vaikka ette niitä semmoisiksi tarkoittaisikaan. – Ajatellaan tuota esimerkkini perhekatastrofia. Sen alku on yhtä kipeä kuin loppukin. Siinä vaiheessa, kun pariskunta alkoi tapailemaan muuallakin kuin seurakunnassa, tuo tapaileminen sai hyväätarkoittavat ihmiset ihastelemaan: ”Ihanaa, kun viimein se meidän Matti löytää ihanan, uskovan puolison…” Osa yhtä hyvää tarkoittavista rukoili avio-onnea, joku kehotti pikaisesti vihille. Nämä puheet muotoiltiin joskus profeetallisuutta muistuttavaan muotoon. Lopputulos oli iso sotku.

[Aivan oma lukunsa ovat kirjaimellisesti manipuloivat profetiat, joilla ihmisiä ohjataan suuntaan ja toiseen omien mieltymysten mukaan…]

Takaisin keskiöön

Meidän tulee uskaltaa pistää syrjään ”minä” ”minun oikeustajuni”, ”minulle” – ja oikeasti uskossa nojautua Jumalaan, joka on läpikotaisin rakkaus. Hänellä on läpikotaisin hyvä tahto sinua – ja minua – myös rukousaiheitamme kohtaan.