Jumala-lähtöinen herätys (Voiko muunlaista herätystä ollakaan?)

Tein hengellisen äkkisukelluksen syvälle ja toiseen äärilaitaan kuin, mitä herätystä odottavat edustavat. Äkkisukelluksen ja äärilaitaan heittäytymisen sai aikaan herätyksen toivelinnat, jotka näyttivät perustuvan herätyksen ajatuksen valjastamiseen omiin päämääriin.

Tuloksena herätyksen irvikuva

Jos nuo omat päämäärät eivät ole samassa linjassa ja kulje samassa tahdissa Jumalan tahdon kanssa, tulos on usein herätyksen irvikuva. Ei auta edes se, että ihmiset liikkuvat kohti uskoa/ kirkkoa.

Herätyksen irvikuva on omiaan saamaan aikaan myös vastaliikkeen: Kun ihmiset huomaavat, että nk. herätys lyö lisää haavoja ja tai he sen kautta joutuvat osaksi ihmisen ”arpapelejä” – ehkä jopa eksytyksen kavalia juonia (molemmat ilmaukset Paavalin), he ottavat usein (aivan niin kuin minä tein) monta askelta, mahdollisimma kauas siitä, mitä nk. herätys heille kokemansa jälkeen edustaa.

Minut pelasti pitkän linjan kokemus siitä, että on myös aitoa Jumalan työtä ja liikehdintää. Irvikuva ei ole herätyksen kokokuva.

Samalla on syntyi syväänjuurtunut painotus:

  • Koskaan herätystä ei voi valjastaa ihmisten päämäärien eteen.
  • Mikään aalto ei ole sellainen, että se saisi olla väline minun (kenenkään), palvelutehtäväni, seurakuntani tai kirkkoni korostamiseen ja nostamiseen.

Kysymys on aina siitä, että Jumalan tulisi kirkastua nk. herätyksen kautta.

Jos minä (kukaan), palvelutehtävä, seurakunta, kirkko, jne. on tässä välikappale, se on armoa.

Sanat ”minä” ja ”minun” on uskallettava laittaa syrjään. Herätys/ uudistus ei tule minun tahdissani, tavallani ja talossani – ellei nimenomainen ole Jumalan suunnitelma.

Yksi näkökulma samaan aiheeseen vajaan kuukauden takaa Mikä tuo siunauksen? 

Herätyksen päätelmä on: En enää elä minä, vaan Kristus minussa.

Jos näin ei ole, kyseessä on aivan jokin muu kuin Jumala-lähtöinen herätys/uudistus.

Kysymys on tuolloin ihmisen teoista ja ”vanhurskaudesta”, joka itsessään ei voi kestää Jumalan edessä.

Jesaja ilmaisee asian vahvasti:

Kuin saastaa me olemme olleet,
kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.
Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä,
ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli. (Jes. 64: 5)

Näin on asia ilman Kristusta.

Jossain määrin Paavalin sanat juutalaisista (siis niistä, jotka eivät tunteneet Kristusta Vapahtajana) sopivat myös omatekoiseen herätysyritykseen:

Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys. He eivät tiedä, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät ole alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo. (Room. 10: 2-4)

Yhtä lailla kuin pelastuksemme, kaikki muukin (mukaanluettuna uudistus, herätys) lepää Kristuksen täytetyn työn varassa.

johdatus-ja-varjelus-ovat-joskus-nain-pienia-ja-arkisia-episodeja-johdatus-varjelus-ja-joissain-tilanteissa-myos-apu-millimetrintarkkaa-mittatilaustyota-3

Tässä palaamme kerta kerran jälkeen teemaan: lepo.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu

Tai Matteuksen tallentamin sanoin:

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. (Matt. 11: 28-30)

Jumalan tahto on uudistus

Karismaattisen sekaannuksen näkemisen/kokemisen seuraus on havaintojeni mukaan usein heiluriliike. Kun jokin on ampunut yli tai huti, automaattisesti suuntaudumme päinvastaiseen ääripäähän. Tämä näkyy esimerkiksi uudistuksen ja herätyksen teeman äärellä seuraavasti:

  • Henkilöt, jotka ovat kohdanneet väärää tai vääräksi tulkitsemaansa opetusta tai ilmiöitä, hylkäävät tämän väärän ja yleensä kaiken siihen liittyvän/liittämänsä.
  • Vaarana on, että tämä hylkääminen liittyy kirjaimellisesti kaikkeen – ehkä vähän ylikin.

Esimerkikin kun itse aloin löytää Raamatusta muutakin kuin varoituksia vääristä profeetoista ts. rohkaisevia Jumalan lupauksia ja aloin muutenkin uskaltaa avautua asioille, joista olin ottanut reippaasti välimatkaa (Pyhän Hengen työ, tms.), välittömästi kohtasin kritiikkiä noita Raamatusta löytyviä lupauksia kohtaan.

Kun kirjoitin siitä, että Jumala haluaa rauhaa kansalleen. Sain linkin blogiin, joka oli täynnä tuhoa ja tuomiota.

Jos/kun olemme Kristuksessa, voimme uskoa kohdallemme sanat: Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Näiden tuhon ja tuomion julistajien mielestä positiivinen sanoma oli automaattisesti merkki siitä, että kyseessä oli väärä profeetta.

Väärän profeetan tuntomerkki

  • ei kulje positiivisuus-negatiivisuus, lupaus-tuomio -akseleilla, vaan
  • tunnusmerkki on siinä, onko Jumala kyseiseen tilanteeseen puhunut kyseisen sanoman.

Samaan tapaan liipasinsormi voi tulla herkäksi suhteessa uudistukseen ja herätykseen. Jokainen uudistuksen ja herätyksen äärellä viipyvä tulee tuomituksi harhassa olevaksi sen perusteella, kun joku on keksinyt aiheen äärellä omiaan.

Itse olen löytänyt Sanan äärellä vahvan ajatuksen siitä, että uudistus, herätyskin, on Jumalan tahto sen perusteella, että

  • Jumala tahtoo hyvää kansalleen ja sen takia, että
  • Hän haluaa valtakuntansa ja sanomansa tavoittavan mahdollisimman monta.

Tälle kaikelle on eduksi, että yksityiset uskovat ja heidän yhteisönsä ovat voimakkaita ja hyvinvoivia.

Jos painiskelen/painiskelet koko ajan pelkän kärsimysteeman ja alatien kanssa, todennäköisesti on niin, että jostain syystä luen/luet Raamattua sellaisten silmälasien läpi, joiden kautta maailma värjäytyy kovin tummaksi. Minun/sinun tulee uskaltaa avautua katsomaan, mitä muuta Raamatussa on – runsaasti lupauksia ja rohkaisua, joka liittyy siihen, että Kristuksen ruumiin tulisi olla vahva ja elinvoimainen (vaikka taistelujenkin taustaa vasten).

 

Uudistuksen asiayhteys

Monissa uskon asioissa on kysymys akselista: Jo nyt – ei vielä. Niin tässäkin: Olemme vanhurskaita. Kelpaamme Jumalalle. Uskon kautta. Olemme pelastettuja. NYT. – Samalla katsomme tulevaisuuteen. Kilvoittelemmekin. Emme vielä ole perillä.

Silti pelastus on nyt. Vanhurskaus on nyt. Tuomio on pois nyt. Kun vain olemme Kristuksessa. Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Jumalan lupaa uudistaa kansansa voiman.

Lupaus uudistumisesta on lunastuksen ja sovituksen yhteydessä.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu

Samassa, mihin Pietari viittasi helluntaisaarnassaan. Pietari liitti saarnaansa saman, minkä Jesajakin: Ajatuksen kääntymisestä ja parannuksesta siinä, missä ihminen oli poikennut pois. Kutsu oli korvikkeista aitoon.

Pietarin helluntaisaarnan äärellä on muistettava eräs asia: Saarna oli osoitettu kuulijoille, joiden oli tarpeen tulla tuntemaan Kristus. Niin Jeesuksen, Pietarin kuin Paavalinkin sanoma oli tässä hyvin ehdoton: Ilman Kristusta ei ole pelastusta. – Ja toisaalta: Kristuksessa ON pelastus.

Edellinen voi tuntua turhalta kikkailulta. Olen kuitenkin ihan vastottain törmännyt tuomion profetioihin ja julistukseen, jotka kohdennetaan ihmisiin, jotka uskovat Kristukseen – ja jos yhtään Raamattuani oikein ymmärrän – heidän kaiken järjen mukaan pitäisi myös olla näin ollen uusia luomuksia, uudestisyntyneitä, uskovia, kristittyjä (millä nimellä me omasta viitekehyksestä käsin heitä kutsummekaan). Usein tuo tuomion profetia ja julistus on vielä niin epämääräistä, että siinä oikeastaan osoitetaan, että kääntyä pitäisi ja parannus pitäisi tehdä, mutta ei kerrota täsmälleen, miten ja mistä. Jää epämääräinen olo.

Silloin jos/kun Sana ja Pyhä Henki osoittaa parannuksen tarpeen, se on aina kohdistunut johonkin ”aiheelliseen”. Se ei koskaan ole epämääräinen viittaus johonkin.

Toinen muoto tästä julistuksesta ja tuomiosta on julistus, jonka mukaan tuomio tulee kohtaamaan paikkakuntaa tai kansaa sen syntien tähden. OK. Ymmärrän. Tavallaan uskonkin. Tämä tuomio/seuraus voi välillisesti koskea myös uskovia/Kristuksen omia. Sen sijaan tämä tuomio ei sinällään kohdistu suoraan uskovaan/Kristuksen omaan, jos/kun/koska hän on kääntynyt, tehnyt parannuksen ja saanut anteeksi.

On äärettömän tärkeää, että käsittelemme paitsi lupauksia, myös ”tuomiota” oikeassa asiayhteydessään.

Paavali teki asian varsin selväksi useaan otteeseen:

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (esim. Room. 8:1)

Kysymys on Jeesuksessa Kristuksessa olemisesta. Uskon kautta Häneen, Hänen nimeensä, Hänen Sanaansa. Pysymisestä Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. — Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. (Room. 5:1,10)

Monissa uskon asioissa on kysymys akselista: Jo nyt – ei vielä. Niin tässäkin:

  • Olemme vanhurskaita. Kelpaamme Jumalalle. Uskon kautta. Olemme pelastettuja. NYT.
  • Samalla katsomme tulevaisuuteen. Kilvoittelemmekin. Emme vielä ole perillä.

Silti pelastus on nyt. Vanhurskaus on nyt. Tuomio on pois nyt. Kun vain olemme Kristuksessa. Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Uudistus, josta Pietari julisti helluntaisaarnassaan ja hieman myöhemmin temppelissä, liittyi kiinteästi parannukseen ja kääntymykseen:

Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan — (Apt. 3: 19, 20a)

Katumuksessa oli (asiayhteydestä päätellen) ennen muuta kysymys siitä, että kuulijat eivät tunteneet – eivätkä suostuneet – tuntemaan Kristusta. Heidän tarvitsi uskossa ottaa vastaan Messias, Kristus.

Siitähän perimmältään synnissä on kysymys aina: Emme usko, mitä Kristus haluaa elämässämme olla – tai mitä Hän haluaa elämältämme.

Hänen Henkensä avaama Sana on paras mahdollinen kompassi ja kartta. Kun olemme linjassa Sanan kanssa. Kun olemme Kristuksessa, voimme olla varmat myös Hänen lupaustensa toteutumisesta.

Kaikki muu tulee sen ohessa. Näin Kristus lupasi. (Vrt. Matt. 6: 33)

Uudistus ja virvoitus lähtee aina lunastuksesta ja sovituksesta – ja siitä, että elämme siinä todellisuudessa, jonka Kristus on meille valmistanut.

Elämää siellä, missä ei pitäisi

Artikkelikuvina viimeisen viikon aikana on ollut kuvia Sapokasta ja Katariinan meripuistosta Kotkasta. Sekä Sapokka että Katariina ovat olleet ennen entraamistaan eri oloisia. Sapokka saastunut merenlahti ja Katariina käytöstä pois jäänyt öljysatama. Molemmat ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, mitä hyvää ihminen saa aikaan tarttuessaan toimeen.

Raamatun todistus on:

Jumala voi tehdä monin verroin enemmän

Jumalan mahdollisuudet ylittävät inhimillisen ymmärryksemme rajat. Tällaista nimitämme ihmeeksi.

Seuraavina päivinä viivähdän kahdessa ihmeessä. Niistä ensimmäinen on tuttu kertomus elämään heränneistä kuolleista luista, Hesekielin kirjan 37. luvun jakeet 1-14:

Herran käsi tarttui minuun, ja Herran henki vei minut kauas pois ja laski minut keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleitten luita. Hän kuljetti minua yltympäri niiden ylitse, ja minä näin, että luita oli laaksossa hyvin paljon ja että ne olivat rutikuivia.

Herra sanoi minulle: ”Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi: ”Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.”

Minä puhuin saamani käskyn mukaan, ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen, mutta elämää niissä ei ollut.

Herra sanoi minulle: ”Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon.” Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko.

Herra sanoi minulle: ”Ihminen, nämä luut ovat Israelin kansa. Kaikki israelilaiset sanovat: ’Luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyt, me olemme hukassa.’ Sen tähden julista heille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä aukaisen teidän hautanne, päästän teidät, oman kansani, haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan. Te tiedätte silloin, että minä olen Herra, kun minä aukaisen hautanne ja päästän teidät, kansani, haudoistanne. Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra.”

Näin sanoo profeetta?

Matkan varrella olen törmännyt raiteiltaan hairahtuneeseen profetoimis/julistamisopetukseen ja sen seurauksiin. Tämä opetus antaa ymmärtää, että meidän tehtävämme on julistaa, ja Jumala tekee sitten julistuksemme mukaan. Yksi tämän opetuksen perusteluista ollaan löytävinään näistä jakeista. Sellaista perustelua jakeista ei löydy, vaan ajatus siitä, että profeetta/julistaja puhuu ja tekee niin kuin Jumala sanoo. Aloitteen tekijä tässä(kin) ihmeessä on Jumala. Ihminen puhuu Jumalan sanoja tilanteeseen. [Vrt. Herra/Hän sanoi…] Kysymys ei ollut ihmisen julistuksesta vaan: ”Näin sanoo Herra.”

”Minä puhuin saamani käskyn mukaan”

  • ja seuraus

”ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen — luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko.”

liittyivät yhteen.

Omatoimisuus ei aina kannata

Toinen kummajainen, mihin olen törmännyt hairahtuneen profetoimis/julistamisopetuksen äärellä on omatoiminen tuomion, tuhon ja/tai kirousten julistaminen, kun asiat eivät mene oman pillin mukaan. Tätä ei Raamatun opetus tue. Silloin(kin) kun profeetta julisti tuomiota Jumalan tahdosta poikkeamisen seurauksena, hän puhui Jumalan hänen sisimpäänsä antamaa sanomaa, ei omaansa. Profetian keskipiste ei ollut profeetta ja hänen loukkaantumisensa, vaan Jumala ja suhde Hänen tahtoonsa. Profetiat eivät lukinneet ihmistä tuomioon, vaan niihin sisältyi aina lupaus: Kun teette parannuksen, pelastutte. Kun teette parannuksen, tilanne muuttuu. – Tai joissakin tilanteissa: Kärsimyksenne aika on täyttynyt. On uuden aika.

Tässä Hesekielin sanomassa on lupaus uudesta. Uudesta, joka näyttää mahdottomalta.

Huomenna tarkastelemme tarkemmin monitahoista lupausta, minkä Jumala Hesekielin kautta antaa kansalleen.

Ei ihmeessä kopiointia

Eilen kirjoitin:

”Jeesus korostaa pysymisen merkitystä. Ilman sitä, että pysymme kiinni rungossa, Jeesuksessa ja Hänen Sanassaan, meillä ei voi olla kasvua. Omin päin emme kasva tai tuota hedelmää – ainakaan Herran tahdon mukaan. Meistä tulee hedelmää tuottamaton, kuiva oksa, joka putoaa – tai karsitaan – pois.”

Tässä pysymisessä ei ole kysymys mistään kevyestä jutusta. Pysyminen on elinehto: ”Hengen uuteen olotilaan” emme pääse ilman Kristusta emmekä me pysy siinä ilman Häntä.

Aina silloin kun ”Hengen uuden olotilan” korostus etääntyy Kristuksesta ja Hänen Sanastaan, ollaan vaarassa mennä harhaan.

Tällä alueella on minun kantapääkouluni ollut kaikkein kovin.

Mitä opinkaan kopioinnista

Nk. Toronton siunaus rantautui voimalla Suomeenkin. Siihen liittyi ilmiöitä – ja monien kertoman mukaan vapautumista riippuvuuksista tai taakoista. Jotkut tunsivat Jumalan uudella tavalla rakastavana Isänä tai Jeesuksen läsnäolon. Myös silloisessa uskonyhteisössäni otettiin mallia ”torontolaisuudesta”.

Ehkä vika olikin juuri tuossa – mallin ottamisessa: alettiin tavoittelemaan samoja ilmiöitä,huomio kiintyi ”torontolaisiin ilmiöihin” – eikä aina Kristukseen ja Hänen Sanaansa.

Markkinasilmää tämäkin

Oma lukunsa ovat ne ihmiset, jotka ovat nähneet torontolaisuudessa (tai muussa liikehdinnässä) aallon, joka nostaa heidät ja heidän palvelutyönsä ylös. Siinä, että yritämme tavoittaa ”Jumalan aallon” tai että haluamme Jumalan virvoittavan elämäämme ja kirkkoamme/seurakuntaamme, ei ole mitään väärää – mutta jos teemme niin, jotta ME saisimme siitä kultaa ja kunniaa, olemme hakoteillä. Sävyero on liukuva – ja salakavalan vaikeasti havaittava. Näistä itsekkäistä aallonmetsästäjistä löydämme usein (väärän) markkinoinnin ammattilaiset. Ne, jotka jäljestä välittämättä, markkinoivat uutta aaltoa mahdollisuutena ihmiselle päästä uskossa ja elämässä eteenpäin. Taustalla on (väärän) markkinoijan hyöty. Aalto on hänelle tie eteenpäin. Ihmiset siinä vain astinlautoja.

Oudon linnun sopeutumisopas

Tuosta ei ole pitkä matka siihen, että samanmoinen outo lintu kuin minä, joka itkee kaipauksesta Jumalan puoleen, ei kestä painetta, joka johtuu siitä, että ei sovellu muottiin. Ratkaisumalleista hän löytää soveltuvimman jostakin seuraavista:

– Hän pettyy, itseensä, uskoonsa ja Jumalaansa – ja jää mahdollisesti syrjään. Kysymys on: ”Miksi sinä, Jumala, et ilmesty minulle?” – Itseensä, uskoonsa ja Jumalaansa pettynyt tulee haukkuneeksi väärää puuta. Itseään, vaikka hänessä ei ole tässä suhteessa vikaa. Vika on väärässä markkinoinnissa. Jumalaa – vaikka Jumala täyttää aina lupauksensa. Miten monta sellaista on tänä päivänä hengellisesti tiepuolessa väärän markkinoinnin vuoksi! Sen vuoksi, että joku jossain joskus on saanut älynväläyksen, että Jumalan pitäisi ilmestyä toisen elämään jonkun muotin mukaan!

– Hän voi myös alkaa näytellä onnellista. Kuulostaa hullulta – mutta valitettavasti tällaisen roolin ottaminen on yksi tapa sopeutua tilanteeseen. Väkisinkin näytteleminen tai uskottelu johtaa epäaitoon uskontilaan.

Väärä käännös

On hyvä asia, että Jumalan teoista kerrotaan ja niillä rohkaistaan toisia. On hyvä, että halutaan Jumalan ilmestyvän. Teemme virheen, jos yritämme pistää Jumalan ja Hänen Henkensä muottiin, yritämme vangita vangitsemattoman. Teemme virheen, jos käännämme Jumalan ilmestymisen (joka on tarkoitettu meille vapaudeksi) suoritukseksi, tavoitteeksi tai taakaksi.

Seuraavassa kirjoituksessani jatkan näkökulmasta, joka on itseäni todella paljon pohdituttanut, siitä että Jumalan aikaansaamaan ”Hengen uuteen olotilaan” näyttää sisältyvät dynaamisuutta, uuden luomista, jopa yllätyksellisyyttä.

Tämän vuoksi vanhan kopioiminen ei välttämättä ole viisasta, vaan sen ”nappaaminen”, mikä on Jumalan suunnitelma tässä ja nyt, minun, kirkkoni/seurakuntani elämässä. Se ei välttämättä (uskaltaisin väittää: useinkaan) ole kopio jostain muusta, vaan tarkasti Jumalan minulle (sinulle), minun kirkkooni/seurakuntaani (sinun kirkkoosi/seurakuntaasi) tarkoittamaa.

329. Jumalan rakkauden siirtoliikkeitä

Oli niin tai näin, Jumala haluaa lämmittää sydämemme. Tehdä meistä Hänelle eläviä, palavia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tekevät parhaita, ensimmäisiä tekoja.

Sanan vaatimusten(kin) äärellä on muistettava: Mitä Hän käskee, siihen Hän myös antaa voiman ja kyvyn. Niin tähänkin elävyyteen, palavuuteen ja intoon. Hän lämmittää sydämemme, kun annamme Hänen tehdä niin.

Tämä taas vaikuttaa hengelliseen elämäämme. Sanan lukemiseen. Rukoukseen. Kaikkeen, mitä teemme tällä hengellisellä saralla.

Jatkan keskiviikkoiseen tapaan Michael Forsterin kirjan käsittelyä.

Eilen illalla nukkumaan mennessäni minulle tuli saamaani tekstiviestiin liittyen Raamatun kohta, jossa Jeesus sanoo, että hän siirtäisi lampun jalan pois paikoiltaan sen takia, että eräs seurakunta on hylännyt ensimmäisen rakkautensa.

Vaikka uni tuntui kutsuvan, täytyi ottaa Raamattu ja alkaa lukemaan kohtaa asiayhteydessään:

”Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan. Siinä teet kuitenkin oikein, että inhoat nikolaiittojen* tekoja, joita minäkin inhoan.

Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa.” (Ilm. 2: 2-7)

Ilmestyskirja piirtää eteemme ehdottoman ja suorasukaisen Jeesuksen. Ilmestyskirjan seurakunnille suunnatuissa sanoissa on siitä erikoinen piirre, että niissä näytetään edellyttävän seurakunnilta täydellisyyttä. Yksi ainoa seurakunta, Filadelfia, täytti tämän kriteerin: Herralla ei ollut sille mitään moitteen sanaa. Muille oli sekä kiitettävää että sana, joka kehotti tekemään parannusta – jotta seurakunta välttyisi pois poikkeamisen seurauksilta. Toisena ääripäänä oli Laodikea, jolla oli runsaasti parannuksen tekemistä, vaikka se luulikin itseään täydelliseksi seurakunnaksi.

Efeson seurakunnan ongelma oli se, että se kyllä pyrki hyvään ja koetteli asioita, ilmiöitä ja ihmisiä, mutta oli luopunut ensimmäisestä rakkaudestaan eikä tehnyt ensi aikansa tekoja. ”Ensimmäiseksi” käännetty sana tarkoittaa myös parasta. Tämä seurakunta ei palvellut Herraansa ensimmäisellä, parhaalla innolla eikä tehnyt niitä tekoja, mitä se oli tämän ensimmäisen, parhaan innostuksen ja rakkauden aikana tehnyt.

Seurakunnallisessa kentässäkin puhumme ”ensirakkaudesta” ja liitämme sen usein hengellisen kääntymyksen/uskoontulon aikaan. Tämä tuottaa ongelman niille, jotka eivät ole kokeneet radikaalia kääntymystä tai vaikka olisivat sellaisen kokeneet, heillä ei siihen ole liittynyt sen kummempia tunteita.

Itse kuulun oikeastaan molempiin ryhmiin. Ensiksikin, vaikka periaatteessa tulin mukaan kirkollisiin kuvioihin pystymetsästä (kotini ei ollut mitenkään kuin korkeintaan muotokristillinen, jossa hengellisillä jutuilla tai kirkolla ei ollut arjessa sanaa sanottavana), minulla oli tavallaan hengellinen taustani: Oli helluntalainen koulukaveri, joka kertoi juttuja uskoontulleista ja/tai evankelistoista, jotka puhuivat seurakunnassa ja/tai yöpyivät hänen kotonaan. Oli äitini taannoisen palveluspaikan (äitini on sitä ikäluokkaa, että tytöt aloittivat työuransa palvelustyttöinä, tms.) isäntä ja emäntä, jotka rukoilivat puoletani. Oli uskova matematiikan opettaja, joka oli jakanut meidänkin postilaatikkoomme lentolehtisiä. Oli luterilainen kirkko, joka kustansi joka talouteen Yksi ainoa elämä -kirjan. Ja oli Gideonit, jotka lahjoittivat 3-luokkalaisille Uuden testamentin. Radikaali kääntymykseni, se että kriisin keskellä halusin luovuttaa elämäni Jeesukselle niin kokonaan kuin tajusin lokakuussa -89, oli seurausta tuosta ketjusta.

Paitsi että olen tehnyt hengellisen äkkikäännöksen tapahtumien ketjun yhdessä mutkassa, vatsanpuruja on itselleni herättänyt myös se, lukuunottamatta valtaisaa onnellisuuden tunnetta siinä hetkessä kuin olin elämäni Jeesukselle antanut, tunne-elämääni varjosti vuosi kaudet pikemminkiin alakulo. Jos uskon katsotaan ratkaisevan kaikki ongelmat, olin tullut ikään kuin ”väärin uskoon”.

Kyselyä on herättänyt se, mitä ihmettä on ensimmäinen rakkaus tällaisella prosessin kautta kääntymykseen tulleella (tai sitten uskoon hiljalleen kasvaneella) tai henkilöllä, jolle usko ei ole herättänyt ihmeempiä tunnekuohuja. Mihin ihmeeseen Herra haluaisi tällaisen ihmisen johdattaa?

Mielestäni vastauksen kysymyksiin antaa ajatus siitä, että kohdassa ei puhuta tunnekuohusta – eikä välttämättä rakastumisestakaan, vaan. ”parhaasta rakkaudesta” ja ”parhaista teoista”. Ehkä siinä on ripaus myös alkuajan innostusta ja tinkimättömyyttäkin. Itselläni tuo kaikki näkyi täyskäännökseni jälkeisenä aikana vilpittömänä haluna tehdä Herran tahto sillä ymmärryksellä, joka oli – ja ottaa Sana niin kuin on kirjoitettu. Jälkeen päin tulivat sitten mutkat – ja esimerkiksi se, että henkilökohtaisessa uskonelämässäni tukeuduin ”voideltuihin” ja esimerkiksi yhteisöön… enkä älynnyt luottaa siihen, mitä Herra ITSE oli ITSELLENI puhunut. Vasta nyt paljon myöhemmin Herra näyttää uudestaan johdattavan noihin ensimmäisiin tekoihin – niin kuin eräs henkilö vastottain sanoi: ”Nyt on sinun aikasi kävellä uudestaan vetten päällä”. Hän viittasi tilanteeseen, jossa Pietari Jeesuksen käskystä käveli vetten päällä, kunnes ympärilleen mahdotonta tilannetta katsottuaan alkoi upota.

Forsterin kirjasta löytyi tälle päivälle kohta: ”Jumala sanoo: ´Tahdon lämmittää heidän sydämensä.´”

Kysymys ei ole siitä, mikä on ollut sinun tai minun lähtökohtani. Ei siitä, kuinka täynnä intoa tai rakkautta olemme lähteneet liikkeelle. Joillekin meistä kääntyminen on voinut olla tahdon päätös ilman sen ihmeempiä tunteita – joillakin (niin kuin on tässä kirjoituksessa tullut moneen kertaan esille) kasvua… ja/tai mikään ei kummoisemmin tunnu muuttuneen. Tai sitten joku on ollut tulta ja tappuraa!!!

Oli niin tai näin, Jumala haluaa lämmittää sydämemme. Tehdä meistä Hänelle eläviä, palavia ihmisiä. Ihmisiä, jotka tekevät parhaita, ensimmäisiä tekoja.

Sanan vaatimusten(kin) äärellä on muistettava: Mitä Hän käskee, siihen Hän myös antaa voiman ja kyvyn. Niin tähänkin elävyyteen, palavuuteen ja intoon. Hän lämmittää sydämemme, kun annamme Hänen tehdä niin.

Tämä taas vaikuttaa hengelliseen elämäämme. Sanan lukemiseen. Rukoukseen. Kaikkeen, mitä teemme tällä hengellisellä saralla.

Niin, siihen saamaani tekstiviestiin liittyen… Minulla oli hyvin selkeä tietoisuus siitä, että Herra mieluusti säilyttäisi lampun jalkoineen paikallaan, mutta joskus Hänen on pakko myös siirtää lamppua jalkoineen kauemmaksi. Takana yksinkertaisesti on rakkaus: Tuo siirtoliike voi saada miettimään sitä, mitä henkilö, miksei yhteisökin oikeasti haluaa. Omalla kohdallinikin tuollainen mietinnän vaihe on ollut. Parannuksen kautta siitä olen päässyt eteenpäin, ja lamppu alkaa loistaa taas. Kiitos siitä Hänelle, joka ei savuavaakaan kynttilää/lamppua (osaa öljylamppukin savuttaa…) sammuta, vaan mieluummin hoitaa asian niin, että puhdistus tuottaa tehtävänsä ja valo on juuri niin kirkas kuin uudessa lampussa tai kynttilässä.

286. Hyvällä tavalla elämää ja voimaa!

Kirjoitukseni on jatkoa edelliselle.

Välillä on tullut luettua vanhoja kirjoituksia – ihan mielenkiinnon vuoksi. Huomaan, että kovin paljon ajattelussani ei ole muuttunut tässä blogittamisen varrella. Oikeastaan niin, että uusia sävyjä on mukaan tullut.

https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/09/15/somesta-poimittua/

Siinä viittasin voimakkaan esirukoilijan Tieasha Simsin sanaan siitä, kuinka Herra tarttuu niin laumansa kuin laumaa paimentavien elämään.

Jumalalle ei tosiaankaan ole yhdentekevää se, kuinka Hänen (!) lampaitaan kohdellaan ja mitä paimenet tekevät laumalle – tai lampaat toisilleen. Muistin verestykseksi voi lukea Hesekielin kirjan 34. luvun.

Sisimmässäni on ollut vuoden vaihtuessa ajatus siitä, että jotenkin (mikä se tapa ikinä onkaan) Herra tekee jotain tässä kentässä.

Tuo jokin voi kuulostaa epämääräiseltä ja uhkaavalta. Uhkaavaa se ei ole – jos nimittäin kykenemme taipumaan Hänen työhönsä. Silloin Jumalan työ voi jotain särkeäkin, jos jääräpäisesti pysyttäydymme linnakkeissamme. Sen sijaan jos taivumme, saamme syödä maan hyvyyttä. Niin, loppu pelissä, minkä tuo Jumalan ilmestyminen vie tai jopa polttaa pois elämäämme tullessaan, on arvotonta ja hyödytöntä Hänen työssään. Miksi me niin voimakkaasti roikkuisimme sellaisessa hyödyttömässä kiinni? – No, siitä yksinkertaisesta syystä, että siitä hyödyttömästä on tullut jotenkin meille niin rakasta ja tärkeää, että emme halua siitä luopua!

En ole ainut, joka on puhunut tai kirjoittanut tuosta erosta, joka tulee näkymään aidon ja epäaidon välillä. Löysin muun muassa Seppo Välimäen kirjoituksen vuodelta 2000 aiheesta: Tuo kirjoitus kuvaa täysin sitä, mitä omassa sisimmässäni on liikkunut:

”Jeesus voitelee Häntä rakastavat ja palvovat sielut suurella voimalla ja rakkaudella. — Työnäyt ja työntekijät, jotka luottavan vanhaan osaamiseen, sammuvat voiman puutteessa. Pyhän Hengen arvovalta tulee niin suureksi, ettei kukaan uskalla enää jäljitellä tai esittää mitään. Voitelu joko on olemassa tai sitä ei ole. Ellei voitelua ole, työ loppuu. Mutta ne, jotka ovat vastaanottaneet Pyhän Hengen voiman kulkevat eteenpäin lisääntyvässä voimassa ja kirkkaudessa.

Tämä aika on Jeesukselle antautuneiden sydänten aika. Jumalan rakkaus tulee ilmestymään suurella voimalla niiden elämässä, jotka puhdistavat itsensä hääjuhlaa varten. Jeesuksen ja Hänen morsiamensa rakkausliitto tulee ihmeellisellä tavalla näkyviin ja ilmi kaikkien ihmisten katseltavaksi. Samaan aikaan Jumala sallii pimeyden voimien tulla ilmi niin, että valkeus erottautuu pimeydestä kokonaan. Hedelmättömät puut kaatuvat, mutta hedelmälliset puut saavat uuden kastelun ja voiman.

Sinun tulee ottaa vastaan Pyhän Hengen voima ja tuli, sillä Jumala on sytyttämässä tämän kansan. Kun Jumalan voima tulee sinuun, sinut on valittu, kutsuttu ja asetettu sytyttämään Jumalan tulta ympäristössäsi. Valmista sydämesi, jätä taakse pettymykset, turhautumat ja masennukset. Nyt on ilon aika ja pelastuksen päivä. Jumalan voima pyyhkii sinusta pois synnin, epäuskon, tappion ja masennuksen. Uskon voima valtaa sinut ja sinä nouset Jumalan voimassa. Jeesus ilmestyy ja parantaa kaikki sinun sairautesi, nostaa sinut ahtaasta paikasta avaralle juhlakentälle.

Tämä on Jeesuksen ja Hänen rakastettunsa juhlahetki. Jeesus ei enää salli morsiamensa olla alas painettuna, orjuutettuna ja häväistynä. Hän puuttuu omalla voimallaan tilanteeseen ja kirkastaa morsiamensa. Jeesus tulee osoittamaan rakkautensa morsiantaan kohtaan ihmeellisellä tavalla. Hän tulee tekemään suuria ihmeitä ja voimallisia tekoja, joita kukaan ei vielä ole nähnyt tai aavistanut. On tullut herätyksen aika Suomessa.”

Jokainen sana, joka kerrotaan nk. ”profetiana” on arvioitava. Ja viimeinen arvioija on tietenkin tuon sanan toteutuminen: toteutuuko se vai ei.

JOs oikein ymmärrän, nyt ei ole kysymys siitä, missä asemassa olemme tai mikä on yhteisömme nimi tai ”virkarakenne” – yhtä lailla Jumalan kutsu koskee niin ”pappia kuin lukkariakin”. Jumala virvoittaa niin työhönsä väsyneen papin kuin opettajankin. Eikä hän tosiaankaan tee tuota työtä saattaakseen meidät jotenkin outoon valoon tai omituisten otusten kirjoihin, vielä vähemmän tuhotakseen meidät meidän harha-askeltemme takia… Ei vaan Hän tekee sen sen takia, että Hän rakastaa meitä – ihan oikeasti. Hän haluaa parastamme. Ja Hän haluaa kauttamme meidän ympäristömme parasta.

Jumalan rakkaus pistää meidät positiivisella tavalla liikkeelle – Hänen johdatuksessaan.

Uskon, että Hän ei tee asioita ihmeellisesti tai kummallisesti jonkin asian ”uutisarvon” takia – vaan Hän tekee niin sen takia, että ihmisille väännetään rautalangasta mallia siitä, kuka Jeesus on!

Olen itse kertonut siitä, kuinka melkein tasan neljä vuotta sitten, Jumala väänsi rautalangasta mallia siitä, kuka Hän on. Siitä, että Hän on tilanteeni yläpuolella. Minä, joka olin todella rikki hengellisessä kentässä kokemani ja näkemäni vuoksi, olin sulkenut kaikki mahdolliset portit, että joutuisin uudestaan jonkin höyrähtäneen profetian vedättämäksi tai että uudestaan pettyisin. Herra käytti Kirkon pappia ja hänen synninpäästön sanojaan. Ja hän käytti tavallista sakastirukousta: Herra, jos et lähetä joukkoja, lähetä yksi, joka tarvitsee tätä iltaa. Minä olin tuo yksi, johon sanat osuivat ja upposivat. Papille ne olivat synninpäästö, jonka hän oli valinnut monista vaihtoehdoista; minulle sanat oliva päästö ja vapauden sanat Jumalalta. Noita sanoja ja siitä seurannutta tapahtumien kehitystä saan kiittää siitä, että olen siinä, missä nyt olen: Henkisesti ja hengellisesti elävien kirjoissa.

Tuon jälkeen olen uskaltanut vähin erin avata elämääni Herralle ja Hänen Hengelleen – ja olen huomannut, kuinka voimani ovat elpyneet niin henkisesti kuin hengellisestikin – eikä vain niin, vaan olen saanut joissain mutkissa olla itsekin ”vääntämässä rautalangasta mallia” siitä, että on elävä, toimiva, puhuva Jumala!

Jumala haluaa tuoda elämää puiteisiimme ja astioihimme – hyvällä tavalla elämää ja voimaa.