Sana pettyneille

Tällä kirjoituksellani haluan herätellä ja rohkaista erityisesti niitä, jotka ovat perääntyneet kokemiensa vastoinkäymisten, pettymysten, tms. vuoksi.

Lue lisää artikkelista Syöksykierteestä korkeuksiin

Mitä pitäisi ajatella (taas tästä) skandaalista?

Jälleen yksi skandaali tunnetun, kristillisen julistajan elämässä. Tapahtuu se, minkä perään blogissani säännöllisin väliajoin huhuilen: Totuus tulee julki.

Pitäisikö sanoa:

Niinhän siinä sitten kävi… Johan minä sanoin…

Vai … olla murheissaan ja rukoilla…

Itse kallistun toisen vaihtoehdon puoleen: Jokainen Jumalan valtakunnan työntekijä on kallisarvoinen omalla paikallaan. Kenenkään etu ei ole, että hänelle käy jotain, mikä romuttaa hänen elämän(työn)sä ja sanoman.

Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr. 10: 23, 24

Viisautta on rukoilla myös omalle kohdalleen:

Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala. Ps. 69: 7

 

Jos jokin asia mietityttää sinua tai haluat, että puolestasi rukoillaan, voit täyttää alla olevan lomakkeen.

Miten kohdata Harjaanjohtajat?

Terho Miettisen ja Raija Pellin kirja Harhaanjohtajat on kirvoittanut vilkkaan uutisoinnin ja keskustelun.

Kirjaa en vielä ole käsiini saanut. Siksi peilaan uutisointia ja sen kirvoittamaa keskustelua.

Löysin hyvin perustellun puheenvuoron Turun Yliopiston uskontotieteen tutkijalta, teologian tohtori Teemu T. Mantsiselta. Löydät  artikkelin Uskontouutisointi ja asiantuntijuus tästä linkistä.


Blogiani pidempään lukeneet tietävät, että minulla on lähituntuma siihen, mitä tapahtuu, kun uskonyhteisö alkaa kasvaa vinoon.

Vuosien asioiden pohtimisen perusteella olen tullut päätelmään: asiat eivät välttämättä kulje joko-tai -akselilla. Voit lukea lisää artikkelistani Anna ihmisille aihe uskoa

Harhaanjohjat -keskustelun äärellä tiivistän ajatukseni kolmeen ohjeeseen:

  1. Ilmiöitä kannattaa katsoa suoraan silmiin: Uskon nimissä voidaan tehdä melkoista tuhoa.
  2.  Ilmiöistä kannattaa ottaa opikseen. Miten yhteisöistämme voisi tulla turvallisia ja eteenpäinvieviä?
  3. Ilmiöitä ei kannata yleistää koskemaan kaikkea uskoon liittyvää: Yksi mätä tai pahanmakuinen omena ei kerro siitä, että kaikki omenat olisivat mätiä tai pahanmakuisia.

 

 

Älä juutu menetysten aikaan – Don´t stuck in A Losing Season

Hän antaa aikojen muuttua ja hetkien…

Daniel 2:21, KR 92

On helppo juuttua menetysten ajanjaksoon. — Voit viettää vuosia vaalien saamiasi vammoja – –

Tänään Jumala kutsuu sinua irrottamaan otteesi menneisyytesi häpeästä ja tappiosi karvaudesta. Armo kutsuu sinua laittamaan syrjään nykyisyytesi painolastit. Kristus odottaa ja on valmis virtaamaan elämääsi rakkaudellaan.

Älä odota enää yhtään enempää salliaksesi Hänen tehdä työtä sinun heikkoudessasi. Hänen voimansa odottaa sinun antautumistasi.

Steven Furtick

Ylläolevan tekstin kirjoittanutta pastoria on syytetty kultinomaisesta, narsismin kriteerit täyttävästä johtajuudesta.

Jos et entuudestaan ole lukenut ajatuksiani artikkelista Anna ihmisille aihe uskoa, voit tehdä sen nyt tästä linkistä.

Kokemuksesta tiedän, että anteeksiantoa sekä ajatusta ”Jätä jo menneet taaksesi!” voidaan ahtaassa yhteisössä käyttää ihmisen kiinni pitämiseen ja/tai epäkohtien peittelyyn. Sellainen ei kuitenkaan ole anteeksiannon ja menneisyydestä irti päästämisen tarkoitus.

Taannoin eräs ystäväni ilmaisi asian seuraavasti:

Anteeksianto ei oikeuta sitä, että ihmiset voivat lakkaamatta loukata sinua. Jos sinua on loukattu, anna anteeksi – ja vältä sitä, että annat saman ihmisen loukata sinua toistamiseen. Jos vieraasi varastaa rahasi, kun hän tulee seuraavan kerran luoksesi, piilota rahasi häneltä piiloon. Älä anna kenenkään käyttää anteeksiantoa verukkeena sinun loukkaamiseesi.”

Anteeksiannon ja menneisyydestä irtipäästämisen ydintarkoitus on vapauttaa sinut ja minut jatkamaan vapaana matkaa Jumalan osoittamaan ja Hänen meille tarkoittamaan suuntaan ilman kaunan, katkeruuden ja menneisyyden painolastien pidäkkeitä.

faith-in-wor_syksy

 

Pelokas, pettynyt ja penseä pudokas?

Tänä aamuna luin Sefanjan kirjaa, kolmannen luvun loppua, jakeita 14-20.

Kohta puhuu Jumalan lupauksista omasta maastaan karkotetulle, alaspainetulle ja häpeää kantavalle Jumalan kansalle. Kohta on lupaus takaisinpaluusta, pelon kaikkoamisesta, uudistumisesta Jumalan rakkauden aikaansaannoksena, kunnian (tai nimen) paluusta.

Narsismin ja sen hedelmän kanssa tekemisiin joutuneena, peilasin sanoja narsistin/narsismiin taipuvaisen kynsiin joutuneen näkökulmasta.

Löysin aiheesta kirjoituksen

Kirjoittaja näkee narsismin takana koteloituneen häpeän. Siinä voikin piillä syy siihen, miksi narsisti haluaa säilyttää kasvonsa. Hän inhoaa epäonnistumista eikä halua joutua naurun alaiseksi.

Jos ilmassa leijuu epäonnistumisen uhka, narsisti todennäköisesti sysää joko tehtävän tai syyn jonkun muun niskaan. Hän voi myös tietoisesti yrittää saada toisen/toiset näyttämään huonoilta, jotta itse heidän rinnallaan näyttäisi onnistuneelta. Aiheesta olen kirjoittanut Tumpeloita kehiin johtamisen mallina -artikkelissani.

Häpeän syyttä suotta painamille Sefanjan kirjaan kirjoitettu Jumalan lupaus tekee hyvää:

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.

Minä otan päältäsi häpeän kuorman —

Kaikkialla missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan.

Kunniaan nostaminen voidaan vapaasit kääntää myös nimen palauttamiseksi.

Minä käännän teidän kohtalonne, te saatte nähdä sen omin silmin, sanoo Herra.

Kohtalolla ei ole tässä mitään tekemistä kohtalouskon ja elämän heiteltävänä olemisen kanssa. Englanninkielisistä käännöksistä monet kääntävät kohdan sanalla ´captivity´ ts. vankeus (vankeuteen vietyinä oleminen).

Samalla tavoin Psalmi 126 lupaa

Kun Herra käänsi Siionin kohtalon (engl. captivity, vankeus, viitaten pakkosiirtolaisuuteen),
se oli meille kuin unta.
Silloin suumme hersyi naurua
ja riemu kajahti huuliltamme.
Silloin sanoivat vieraat kansat:
”Suuret ovat Israelin Herran teot!” Totta! Suuret ovat meidän Herramme teot, niistä me saamme iloita.Herra, käännä jälleen meidän kohtalomme  (engl. captivity, vankeus, viitaten pakkosiirtolaisuuteen)
niin kuin aina tuot vedet Negevin kuiviin uomiin.
Jotka kyynelin kylvävät,
ne riemuiten korjaavat.
Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen, ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.

Silloin jos narsisti/narsismiin taipuvainen on pesiytynyt hengelliseen yhteisöön, hän saa aikaan siellä tavalla tai toisella hengettömän sotkun.

Oikeastaan tuollaisen yhteisön tunnistaakin ajan kuluessa siitä, että sen ympärillä alkaa olla enemmän tai vähemmän pudokkaita, niitä jotka ovat yhteisöstä jääneet syrjään. Kysymys ei ole ensisijaisesti kylmyydestä tai penseydestä, jolla yhteisössä mieluusti asia selitetään, vaan siitä että pudokkaat on tavalla tai toisella pakotettu pesän reunan yli. ”Kylmyys” ja ”penseys” voi olla heijastusvaikutus koetusta kaltoinkohtelusta joko suoraan pettymyksen seurauksena tai koko ruljanssin aiheuttamana väsymyksenä.

Tämä kylmyys ja penseys ovat eri asioita kuin narsistinen omahyväisyys, joka ei mitään tarvitse. Pudokkaan ”kylmyys” ja ”penseys” eivät saa Herraakaan kivahtamaan, vaan rakastamaan. Herra tietää, että rakkaus on tie kylmissään ja erillään värjöttelevän pudokkaan sydämeen – ja eheyteen: pelokkaan, pettyneen ja ”penseän” pudokkaan kanssa on voimallinen Jumala, Jumala joka auttaa.

Vuosien mittaan minulle on välittynyt kuva siitä, että ajattelemme, että Jumala iloitsee voittojemme keskellä. Sefanja piirtää eteemme toisenlaisen kuvan:

Herra on pelokkaan ja luovuttamaisillaan olevan kanssa sanoen:

Älä pelkää Siion, älä anna kättesi hervota.

Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.

Miten ihmeessä selviämme näistä myrskyistä?

Viime aikoina olen saanut yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat myrskyssä.

Tuota taustaa vasten olen kirjoittanut muun muassa seuraavat kirjoitukset:

Yö ja eheys

Heitteinen sää

Ukkosen jälkeen

Syöksykierteestä korkeuksiin

On vaikea nähdä myrskyssä mitään mieltä. Ikään kuin Jeesuskin nukkuisi eikä reagoisi mitenkään aste asteelta voimistuvaan hädäntunteeseemme. Lopulta parkaisemme kaikin voimin:

Herra, auta me hukumme!

Mielessämme pohdimme, onko Jeesus tyhmä, tunteeton vai kuuro, kun ei ”näe”/”koe” hätäämme.

Jeesus nuhtelee tuulta ja aaltoja – tuuli tyyntyy. On vain hiljainen aaltojen aaltojen liplatus. Myrsky on kuin pahaa unta, josta olemme havahtuneet. Ehkä mielessä on kysymys:

Miksi meidän piti parkaista niin kovaa? Miksi Jeesus ei tehnyt mitään aiemmin?

Raamattuun tallennetussa myrskykertomuksessa vastaus jää tuossa mielessä avoimeksi. Aina emme saa vastausta siihen, MIKSI myrsky ja aallot ulottuvat elämäämme ja miksi ne kestävät sen ajan kuin kestävät.

Seuraavat asiat ovat selkeitä:

  • Jeesus ei ole kuuro enempää kuin välinpitämäntönkään. Hänen hiljaisuutensa on samaa kuin luottamus siihen, että kaikki on hallinnassa.
  • Jeesus kuulee hätäisen, jopa epäuskoisen parkaisumme.
  • Jeesus tyynnyttää myrskyn ajallaan.

Kielteisten kokemusten varjossa

Raamattuumme tallennetuista myrskyyn liittyvistä tapauskertomuksista toinen koskettaa yksilöä, Pietaria. Kertomuksesta muistamme yksityiskohdan, jossa Pietari pysyi juuri niin kauan pinnalla kuin katsoi Jeesukseen. Kertomuksesta opimme sen, että myrskyssä(kin) niin kauan kuin katse on Hänessä, ”vesi” kannattaa.

Uimataidottomana tyttönä jouduin ensimmäisellä luokalla töytäistyksi veden varaan. Pintaan pyristelin vettä pärskien. Tilanteesta jäi semmoinen kammo, että en ole oppinut uimaan hyvistä opettajista ja opetusyrityksistäni huolimatta. Tänään olin jälleen kerran opetettavana. Kahden henkilön suusta tuli kuultua: Tuollaisen kokemuksen jälkeen on opittava kellumaan. Kehoni ja psyykeni väittää vastaan: Vettä, apua, minä hukun! Paniikkireaktiona pyristelen kuin hätääntynyt varpunen – ja kierin kellunnasta ympäri puolivoltin ja olen onneton uppoamassa… Meillä meni pitkä tovi ennen kuin aloin luottaa siihen, että vesi tosiaan kantaa -edes pikkuisen.

Sain tuossa opetussessiossa oivan todistuksen siitä, millainen voima aitoudella oikein on. Noin 10-vuotias tyttö oli seurannut taisteluani veden upottavaa vaikutusta vastaan. Saunassa tämä tyttö jäi muusta perheestä jälkeen. Tajusin, että hän halusi jutella. Ensin otettiin puheeksi uimaanopetteluni – sen jälkeen tälle tytölle tärkeä asian. Uskon, että tuo uimaanopetteluepisodi ja se, että rehellisesti kerroin, miksi uimaanopettelu oli minulle aikamoinen juttu, tyttö alkoi puhumaan.

Sama pätee hengelliseen elämään. Rankat kokemukset voivat toimia samaan tapaan kuin tuo veden varaan joutumisen kokemus. Alamme pelätä asioita, joista selviytyisimme kyllä, mutta luottamuksen puute saa aikaan uppoamisefektin. Joskus tuo luottamuksen puute iskee vasta sen jälkeen, kun tilanteesta on selviydytty. Tyypillinen esimerkki liikenneonnettomuus, jonka jälkeen voi tulla ajokammo: Kammottaa kohdata samanmoiset olosuhteet, joissa onnettomuus tapahtui.

Samoin kuin noissa varsin inhimillisissä pelon tunteissa, jotka kohdistuvat vaikkapa uimaanopetteluun tai uudestaan auton rattiin menemiseen, myös hengellisessä elämässä on tärkeää kohdata niin pelkonsa kuin pelottavakin.

Kokemuksesta uskaltaisin sanoa, että ”vihollinen” käyttää meihin usein pelkoa.

Joskus välikappale ovat ihmiset, joskus olosuhteet. Joskus (kuten edellä mainittukin) menneisyys tekee alttiimmaksi pelolle. Kielteisten kokemusten varjo on niin voimakas, että on vaikea uskoa.

Kirjoitukseni alussa mainitsemissani kirjoituksissa käsittelin muun muassa tilanteita, joissa

  • yö (pimeys, vaikeudet, yms.) olivat Jumalan käytössä – eheytymisen välikappale
  • kokemus voi olla voimakkaasti puhdistava ja jopa
  • kokemus voi olla korkeuksiin nostava

Tästä huolimatta en halua ”pyhittää” kohtaamaamme pahaa. Mielestäni meidän ei tarvitse elämäämme hyväksyä jokaista myrskytuulta ja/tai tappiota asiaankuuluvana asiana, vaan aivan niinkuin opetuslapset tai Pietari vaikkapa sitten parahtaa sisikuntamme pohjasta: ”Herra, auta me/minä hukumme/hukun!” – Tai niinkuin helluntain tapahtumien jälkeen Jeesuksen seuraajat yhteisestä sydämestä rukoilivat rohkeutta katsoa myrskyä (ihmisten kautta tullutta vastusta) päin. He eivät kaivaneet syviä poteroita suojautuakseen hyökkäykseltä, vaan vastasivat siihen omalla tavallaan: turvautumalla Herraansa ja jatkaen sitä, mitä olivat tekemässä (julistamassa evankeliumia) Hänen antaminsa voimin.

Kysymys ei ole siitä, että olisimme itsessämme niin kovin vahvoja. – Vaikka huumorilla väitin, että vesi tuntui kohtelevan minua eri tavoin kuin muita; muut kelluivat ja minä upposin, totuus on, että vesi kohtelee kaikkia samalla tavoin. Vesi kannattaa jokaista, joka sen varaan uskaltautuu ja toimii ”veden ehtojen” mukaisesti (vaikkapa sitten ne HITAAT uintiliikkeet hätääntynyt-varpunen-pärskimisen sijaan). Samaan tapaan niin Jumalan armo kuin voimakin kannattelee jokaista, joka uskaltatuu turvautumaan koko painollaan Hänen varaansa – ja toimii Hänen ehdoillaan.

Jeesus sanoo Sanassaan panikoivalle ihmiselle:

Älä pelkää, usko ainoastaan.

Siinä on lyhyen ytimekkäästi olennainen. Myrskyissäkin.

61. Pöyristyttävää

Tapasin pitkästä aikaa erään uskonelämäni alkutaipaleen tukipilarin.

Paljastui eräs asia – liki 20 (!) vuoden viiveellä. Olen ollut oikeasti niin järkyttynyt ja pöyristynyt asiasta, etten ole osannut pukea sitä sanoiksi – ennen kuin pienen ”märehdinnän” jälkeen.

Kaikkein kauhistattavinta on, että itse olen – siitä huolimatta, että olen halunnut olla vilpitön niin Herran kuin lähimmäistenkin suhteen – ollut käsikassarana loukkaamassa syvästi kunnioittamaani ihmistä – ilman että itse olen tajunnut asian ”vakavuutta”. Ymmärrän vasta nyt, miksi entiset ystäväni pitivät minua liki pitäen petturina!

Kertomus on myös tyyppikuva siitä, kuinka enemmän tai vähemmän narsistisia luonteenpiirteitä omaava ihminen käyttäytyy: hän laittaa ympäristön palvelemaan omia tarkoitusperiään; hyvän kapellimestarin tavoin hän saa tarvittavankokoisen orkesterin soittamaan täsmälleen niin kuin hän haluaa. Tuossa tapauksessa minun täytyy suorastaan nostaa hattua; tämä kapellimestari onnistui täydellisesti! Minä sain tietää asian ”toisen laidan” vasta liki 20 vuotta myöhemmin.

Kouluissa on ala-asteilla kilpailu: Se toimii. Näin toimi tämä kapellimestari:

a) Kapellimestari pelaa asioista perilläolevat ja/tai ”kilpailijoinaan” kokevat henkilöt ulos”

Kriittisissä kohdissa henkilö laitetaan ”stressivapaalle” tai hyödynnetään hänen lomiaan – jotta päästään itse vaikuttamaan asioihin.  Asiasta perilläoleva ja/tai kilpailijaksi koettu voidaan yrittää irtisanoa tai irtisanotaan.

Kun/jos henkilö palaa takaisin remmiin, hän huomaa asioiden uudelleenjärjestelyt – eikä niihin voi enää vaikuttaa.

b) Kapellimestari osaa johtaa monia soittimia – ja kun kaikki keskittyvät omaan soittoonsa, kukaan ei huomaa. Ei edes usein soraääniä, kun on tarpeeksi tekemistä oman soiton kanssa. Kapellimestari nimittäin osaa vaatiakin.

Tässä välissä nostan uudelleen hattua! Nimittäin paljastuneissa taustoissa ”kapellimestari” onnistui hallinnoimaan melkoisen ihmismäärän – ilman, että kukaan tajusi olevansa vain ”kapellimestarimme” tahtipuikon – ja omien intressien – jatke. Päin vastoin kaikki luulivat olevansa osa suurta, hyvää suunnitelmaa paikkakunnalla, jossa kaikki tapahtui.

Strategia on yksinkertainen: Nyökkäys ja sana sinne, toinen tänne, kolmas signaali tuonne – ja vielä… vaiennetaanpa tuo, … ja sinä siellä… soita hiljempaa…

c) Ja voi kukannuppu – etten paremmin sano: Minä sain oikea-aikaisen puhelun, osuvan raamatunopetuksen – ja vielä vahvistavan puhelun samana päivänä – ja onneton pidin sitä tuolloin Jumalan johdatuksena!!!

Voi itkujen myräkät! Kunpa olisi ollutkin aitoa Jumalan puhetta – mutta oli armaan rakkaan kapellimestarimme aikaansaannosta!

Sitten piti vielä toimia hiljaa – salaa – ”etteivät vain estä ”Jumalan suunnitelmaa” kohdallani” – tai niin kuin näin jälkeen päin ymmärrän: Ettei kukaan kokeneemmista – poispelatuista uskovaisista – pääse puhumaan minulle järkeä… Kun sitten taiturimaisesti katkottiin siteeni aiempiin ystäviini (sekin osoittautui 20 vuoden takaisen tukipilarini kanssa jutellessani isoksi emävalheeksi!)- katkaistiin antamalla tukipilarini ja ”kapellimestarin” välirikolle tekaistu syy – taiturimaisesti saatiin aikaan se, että en tullut verranneeksi tarinaa toiseen tarinaan. Nyt kuulin asian toisen puolen – ja uskoisinpa, että uskon viime mainittua kertomusta!

Niin ja seurannaisvaikutuksena siitä, että entiset ystäväni pitivät minua nimenomaan asiaan liittyneen salailun takia pelkurimaisena petturina, osa heistä käänsi vuosiksi selkänsä…

Tarinani voi tuntua uskomattomalta – mutta kokemani, kuulemani ja lukemani jälkeen mikään ei ihmetytä minua. Olen kuullut dallas- ja dynastia – meiningistä niin työpaikoilla kuin uskonyhteisöissäkin. Se vain minua tässä järkytti ja herätti, että tajusin olleeni itse tuota sairasta peliä! Tuottaneeni mielipahaa varsin monelle ihmiselle!

Väitän, että on henkilöitä, joille pyhäkään ei ole niin pyhää, ettei sitä voisi käyttää omien intressien ajamiseen.

Tekisi mieleni ”jyrähtää” ja sanoa, että todellakaan meidän ei pidä hengellisessä kentässäkään ”sinisilmäisesti” uskoa kaikkea, mitä väitetään Jumalan puheeksi. Todellinen Jumalan puhe kestää tarkastelun. Se kestää myös sen, että antaa ajan kulua. Jumalan asioilla on harvoin niin kiire, etteikö ehtisi harkita.

Tämä vuosien takainen tukipilarini sanoi herättävästi tähän tapaan: ”Se minua siinä touhussa ihmetytti, että se erotti uskovia toisistaan. Jumalan seurakunta on se, joka yhdistää kristittyjä.” Sanoissa piili suuri totuus. Sanotaan, että varas on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan – ja että Herra on tullut, että meillä olisi yltäkylläinen elämä. Väitän, että tässä ei riitä edes sanat, jotka sanotaan ja joissa luvataan menestystä ja vaurautta henkisesti, hengellisesti tai fyysisesti. Hedelmä ratkaisee: Jos yhteisö/johtaja jättää jälkeensä eripuraa, kyyneleitä, eroja ja hajaannusta, voidaan hyvällä syyllä miettiä, onko kyseessä sittenkin susi, ei lammas.

Toinen mistä tekisi mieli ”jyrähtää”: Silloin jos/kun käytämme pyhää omiin tarkoitusperiimme noin häikäilemättömällä tavalla, mihin viittasin, alkaa olla lähellä pyhän pilkka – ehkäpä jopa Pyhän Hengen pilkka – kun ihmispolo typeryyksissään (ja ylpeydessään!) alkaa käyttää Jumalaa inhmillisten intressiensä takuuna…

Huh, huh. Niin pöyristyttävää, ettei sanotuksi saa.