Ihan uusi ratkaisu

Ennakoimatonta luovuutta

Kerroin koululuokassa seurakunnan työtehtävistä. Olin vienyt luokkaan liudan esineitä, joista koululaiset saivat päätellä, mitä työtä seurakunnassa tehdään. Sen jälkeen oli tarkoitus pohtia sitä, ketkä tehtäviä tekevät.

Pienen koululaisen kasvot kirkastuivat: ”HEI! Näillähän voi tehdä musiikkia.” Pian koko luokka musisoi pulpeteilleen tuomillaan esineillä. Hengellinen musiikki avautui ihan uudesta näkökulmasta. Kerroin, että maissa, joissa ei ole välttämättä pianoa – uruista puhumattakaan – kaikkea käsiin sattuvaa voidaan soittaa Jumalan kunniaksi.

Hymyilin suu korvissa loppupäivän muistellessani lasten pohjatonta luovuutta ja aitoutta. Ilmankos Jeesus sanoi: ”Lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Miksi minun elämä ei ole kuin sinun?

Minulta(kin) on kysytty, miksi Jumala ei vastaa minun rukouksiini niin kuin jonkun toisen rukouksiin.

Vastaus on mielestäni: Siksi sinun/minun rukouksiin ei vastata samoin kuin jonkun toisen rukouksiin, koska me emme ole tuo toinen; me olemme me.

Jumalalla on meille jokaiselle oma suunnitelma ja tapa, jolla Hän vie meitä eteenpäin, on ainutlaatuinen.

Jumalalla on syynsä

Rukoilin erästä asiaa kahdeksan vuotta. Olin saanut kahdeksaa vuotta aiemmin useaa kautta lupauksen siitä, että minulle hyvin kipeäksi tullut asia tulisi järjestymään. Sain selkeät tunnusmerkit, joista tunnistaisin vastauksen olevan käsillä. Nuo tunnusmerkit vain tuntuivat viipyvän – tai pikemminkin tilanteet kävivät ahtaammiksi. Kyselin muun muassa sitä, miksi Jumala tuntui vastaavan rukouksiini, joita rukoilin muiden puolesta, mutta ei rukouksiini omasta puolestani. Sain useita rukousvastauksia, jotka koskivat muiden elämää, omassa elämässäni vastaukset antoivaat odottaa.

Kun rukousvastaus alkoi materialisoitua, tajusin, että pitkä aika oli tarpeen, jotta kaikki palikat rukousvastausta ajatellen olivat paikoillaan. Humoristisesti todettuna, Jumalan olisi aika monta ihmistä ja asiaa pitänyt siirtää ”filippuksen kyydillä” paikasta A paikkaan B! Jumalalle tosin kaikki on mahdollista – näistä ”siirretyistä” asiat olisivat voineet olla aika hämmentäviä. – Ja minussa, joka rukoilin asiaa, tarvittiin myös paljon kypsyttelyä, että olin valmis ottamaan vastaan vastauksen siinä muodossa kuin se tuli. Minä kun olin mielikuvissani odottanut sitä tulevaksi aivan toisella tavalla.

Avoimiksi vastauksille

Vähän samaan tapaan kuin tuo koululaisten luova keksintö, Jumalan vastaus – vaikka sen tuntomerkeistä tuossa tilanteessa tunnistin – yllätti minut.

Neuvoni onkin: Kun rukoilemme, saamme rohkeasti rukoilla apua elämäämme ja myös toisten elämään – ja samaan aikaan meidän tulee olla joustavia ja avoimia vastauksen suhteen. Se voi tulla joskus luovalla ja uudella tavalla.

Näitä pohtiessani muistui mieleen eilen lukemani raamatunkohta Jesajan 43. luvusta:

Näin sanoo Herra,
hän, joka avasi mereen tien,
valtatien suurten vetten keskelle,
hän, joka päästi liikkeelle vaunut ja hevoset,
väkevien soturien joukon
— syvyydessä he nyt makaavat, eivät enää nouse,
kuin sammuva lampun liekki he hävisivät —
näin hän sanoo:
— Älkää enää menneitä muistelko,
älkää muinaisia miettikö!
Katso: minä luon uutta.
Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa?
Minä teen tien autiomaahan
ja joet kuivuuden keskelle.

Huomaatko, että Herra ei toistanut Egyptistä lähdön ihmettä, vaan lupasi tehdä asiat uudella tavalla!

Julkaistu

4.10. 2013 Tuon Taivaallista – Heavenly Matter by Pauliina Kuikka ja 27.8.2017 Rukousliike – Kylän, kaupungin ja Suomen parhaaksi

CV:n outo yksityiskohta

Miltä kuulostaisi CV:ssä:

45 vuoden kokemus erilaisista narsistisista luonnehäiriöistä?

Kovin paljon en liioittele elämään taaksepäin katsellessani (Täytän nimittäin ensi kuussa 45 🙂 ) Tästä kokemuksesta olen ammentanut yhden teemoistani: narsistit/narsismiin taipuvaiset hengellisessä kentässä.

Lue lisää blogista Narsistin narussa sekä narsismi-kategoriasta.

Adobe Spark (6)

 

Onko usko uusi tapa ansaita rahaa?

 

Se, että on nk. uskovainen, on uusi tapa ansaita rahaa tai hyötyä ihmisistä.

Olen törmännyt ihmisiin, joka näyttää ajattelevan näin – niin täällä sosiaalisessa mediassa kuin myös reaalielämässä. Kohtaamassani ilmiössä jokin on kasvanut pahasti kieroon. Näin ei tulisi olla – etenkään nk. kristinuskon piirissä, joka perustaa

Jeesus KUTSUI meidät ensi kädessä

  • suhteeseen itsensä kanssa
  • palvelemaan Häntä ja ihmisiä ympärillämme ja
  • julistamaan evankeliumia –

Jeesus EI kutsunut

  • etsimään uusia kannattajia (meille) tai
  • uusia rahankeräystapoja.

Toki rahaakin tarvitsemme Hänen työhönsä, mutta tuo raha ei ole ensimmäinen asia.

Peruslähtökohtaisesti evankeliumin julistus (millä nimikkeellä itse kukin sitä tekee) on kutsumus, ei asema tai titteli. – Asema, titteli ja koulutus ovat paikallaan eri syistä. Kirkko tai seurakunta valtuuttaa jonkun toimimaan tehtävissään valitsemillaan perusteilla, esimerkiksi tietty koulutus/pätevyys. Tästä huolimatta taustalla on/tulee olla kutsu/kutsumus.

Jos Jumala ei ole minua kutsunut, se, että nimitän (tai edes se, että joku muu nimittää) evankelistaksi, ei sinänsä tee minusta evankelistaa. Evankelistan titteli ei oikeuta minua vaatimaan itselleni erioikeuksia tai -vapauksia. Jne.

Näin tapahtuu suuressa maailmassa – ja täällä. Uskoa ja asemaa yritetään käyttää väärin – ja jopa onnistutaan yrityksessä.

On oikeaa kutsumusta. Työntekijä on palkkansa ansainnut tässä mielessä. On ihmisiä, jotka tarvitsevat tiukassa elämäntilanteessaan kirkon/seurakunnan tukea. Tällainen tuen vastaanottaminen ja antaminen on ok. Aivan eri lukunsa ovat ne, jotka tällä verukkeella yrittävät hyötyä ihmisistä.

Tapauskertomus X, jonka Jumala paransi (vai paransiko?)

 X todistaa eri yhteyksissä Jumalan parantaneen hänet. Tästä huolimatta X ei mielestään ”kykene” töihin, vaikka hänelle työmahdollisuutta tarjotaan. Kun töihin pitäisi mennä, tälle ”parantuneelle” ilmaantuu jokin vaiva. ”Sisar” tai ”veli” vippaa rahaa seuraavaan tilipäivään, hyväuskoisimmat antavat rahaa tai tavaraa odottamatta saavansa niitä takaisin, joku käy siivoamassa jne. Aikani seurattuani minulle nousi väistämättä kysymys: Miten on mahdollista, että X todistaa parantumisestaan ja samaan aikaan vetoaa sairauteen, jotta saisi apua. Erittäin epäloogista.

Edes meidän nk. uskovien ei pitäisi olla hyväuskoisia. X:n tapauksessa uskonyhteisö ja vilpittömät uskovat ovat tehneet karhunpalveluksen, kun eivät ole potkineet X:ää persuksille ja pakottaneet ottamaan vastuuta elämästään edes jossain määrin. Intialaisen hengellisen työntekijän viisaus olisi pätenyt tähän:

Kun annat nälkäiselle kalan, hänen vatsansa on tyytyväinen vähän aikaa. Kun opetat hänet kalastamaan, hän ei palaa luoksesi pyytämään sinulta kalaa.

Sosiaalisessa mediassa ja/tai tittelin perusteella ”toteutettava” yritys tehdä X:t on vain kertomani tapauskertomuksen laajennos. Jotkut tosiaan ovat oppineet, että hyväuskoisista saa uskon varjolla jotain hyödyttävää irti.

Tämä on ihan jotain muuta kuin uskoville/kirkolle/seurakunnalle annettu lähetystehtävä: Uskovien/kirkon/seurakunnan tehtävä oli mennä Kristuksen valtuuttamana ja varustamana, julistaa evankeliumia ja varustaa uudet uskovat/kirkot/seurakunnat tekemään samoin.

”– te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt. 1: 8)

”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Ef. 4: 11)

Kuva, jonka näistä kohdista saan, on ihan erinäköinen kuin tämä mitä-minä-tästä-saan -ajattelu.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

 

Muutos kertaheitolla

Todettu on taas kerran, mitä valo saa aikaan.

Myrskyjen ja vesisateiden jälkeen maassa on muutama luminen pälvi kuin keväällä kuunaan. Tähän märkään ja vielä muutaman päivän pimenevän pimenevän keskitalven iltapäivään osuivat auringon säteet – ja muuttivat maiseman kertaheitolla häikäisevän kauniiksi.

Vain pieni ripaus siitä, mitä Betlehemin kedolla kesken lammaspaimenen arjen ja rutiinin tapahtui.

Paimenen elämä ei liene aina ollut kivaa, helppoa ja hauskaa. Paimenuutta säässä kuin säässä, joskus pelonkin keskellä ja/tai tuntien, että tehtävä on haastava. Mietitään vain itseämme yöpymässä väliaikaissuojassa lauman lähellä yrittäen pitää lauma koossa ja niin pedot kuin rosvotkin tiessään.

Jumalan kirkkaus kohtaa tavallisen ihmisen arjen, rutiinin – ehkä väsymyksenkin; Jumalan kirkkaus valaisee Betlehemin kedon, paimenet ja lauman, Jumalan sanansaattaja tuo viestin:

Teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra —

Keto täyttyy taivaallisen sotajoukon riemullisesta ylistyksestä:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Tutun sanan äärellä Jumala haluaa kohdata sinut ja minut arkemme, rutiinimme – ehkä väsymyksen keskellä.

Armo – surunkin keskellä

Isäni soitti tänään ja kysyi, olenko tiennyt, että hyvä ystäväni, Pirjo, on kuollut. Ikäiseni 41-vuotias nainen. Syöpä oli vienyt viikoissa.

Hiljaiseksi vetää. Monestakin syystä.

Olen useaan otteeseen hämmästellyt vastaavien uutisten edessä oikeastaan yhtä asiaa, sitä minkä kumman takia itse olen selviytynyt niin monesta. Kahdesta kolarista, muutamasta läheltäpiti -tilanteesta, kasvaimesta, …

Elämä oikeasti on armoa.

Ja armo on surunkin keskellä. Erityisesti lähimpien surun. Ystäväni oli ainoa lapsi. Äiti menettänyt pienen poikansa 6-vuotiaana. Ystäväni isä puolestaan kuoli, kun ystäväni oli juuri 18. Surua yli mitan tuossa perheessä.

Aiemmin syksyllä seurasin nuorten surua, kun kuulimme heidän ystävänsä menehtyneen motocross -onnettomuudessa.

Vähän vanhempana helposti toppuuttelisi jälkikasvuaan, ettei kukaan enää harrastaisi noin vaarallista lajia.

Yhden nuoren kommentti oli puhutteleva: Me ajetaan täällä sinun muistoksesi.

Tänään kuulemani uutinen pistää miettimään toki elämän rajallisuutta – ja muistuttaa myös siitä, että elämä, jota elämme juuri nyt on mieletön lahja. Käsiimme annettu.

Kohdellaan sitä lahjana. Niin omaamme kuin toistenkin.

Kuka sinä oikein olet?

Eilen juttelin erään ystäväni kanssa puhelimessa. Pohdimme siinä myös syntyjä syviä, sitä miten erilainen oma kuvamme itsestämme voi olla kuin toisten kuva meistä.

Tämä ero voi olla niin päin, että vähättelemme itseämme ja lahjojamme, kun taas muut arvostavat. Ero voi olla niinkin päin, että muut mitätöivät meitä. Usein edellä mainittu on suoraan tai välillisesti seurausta jälkimmäisestä. Joku jossain osuu väärällä tavalla ”naulan kantaan”.

Tuon keskustelun kirvoittamana mieleeni tuli ajatus siitä, kuinka arvokkaita Jumala pitääkään meitä. Olemme kuin jalokivi Hänen luomakunnassaan.

Muistathan Raamatun kertomuksen siitä, kuinka mies löysi aarteen ja myi kaiken yksinomaan ja vain saadakseen tuon aarteen.

Sinä ja minä olemme tuo aarre.

Jumala on antanut kalleimpansa ja ainokaisensa, jotta meillä olisi elämä.

 

Enemmän kuin fysiikkaa

Luin tuttuun tapaan urakalla Blogitaivas -blogia.

Huomioni kiintyi T.A. Laakson kirjoitukseen Tekoja vai mytologista filosofiaa, joka alkoi kuvauksella alkavasta syysflunssasta. Ehkä huomioni blogilistassa osui juuri tuohon kirjoitukseen sen vuoksi, että syysflunssa on näyttänyt tekevän asuinsijansa minuunkin. Lenkkeily jäi haaveeksi – samoin tarttuminen blogihaasteen horisonttitarinaan (horisontti oli harmaa ja itsellä olo sellainen, että kamera pysyi kotona). Tai ei pelkästään nyt, vaan useaan kahden viime vuoden aikana. Flunssa tulee ja pesiytyy jopa kuukaudeksi tai kahdeksi – ja lenkkeily jää monestikin haaveeksi

Tarina ei loppunut suinkaan tuohon flunssakuvaukseen. Lue koko kirjoitus – ja myös sen viimeinen kappale – osoitteesta: http://blogitaivas.fi/2013/10/27/tekoja-vai-mytologista-filosofiaa/

T.A. Laakso kirjoittaa kirjoituksessaan, kuinka hänen ystävänsä soitti ja mutkattomasti pyysi saada rukoilla flunssaisen ystävänsä puolesta.

Minun kohdallani ei tällä kertaa tapahtunut näin, vaan menin lääkäriin. Siinä lääkärin kanssa juttelimme oireiden syistä. Reseptiä ja sairaslomaa kirjoittaessaan hän totesi jotain, mitä en lääkärin suusta ole tähän menessä kuullut. Ulkomaalaistaustainen (mainitsen asian siksi, että ilmeisesti sen vuoksi hän käytti vähän hassua sanamuotoa – viesti kyllä tuli selväksi) lääkäri totesi: ”Ehkä Jumala palkitsee sinut parantamalla.” )”Palkitsee” ehkä oli vähän hassu sanavalinta, mutta viesti oli selkeä.)

Jatkoin:
– Itse asiassa minulle on tapahtunut juuri noin.

Kerroin kasvaimen katoamisen vuodelta 2005. Tarinan voit lukea täältä: https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/09/16/usko-vetoaa-jumalan-lupauksiin/ (Huomaat tarinasta, ettei tämä alue ole aivan yksioikoinen… uskoa voidaan käyttää väärin. Onneksi väärä ei tee oikeaa olemattomaksi!)

Lääkäri jatkoi:
– Niin, lääketiede ei ole pelkästään fysiikkaa ja kemiaa; siihen sisältyy myös sellaista, jota emme voi ymmärtää.

Aivan. Jumalan parantava ja eheyttävä voima, joka toimii myös rukouksen kautta.

Niin, tässä pureksin paitsi antibiootteja, myös lääkärin sanoja sekä T.A. Laakson ajatuksia, kuten tätä:

”Jeesuksen toiminta ja teot ihmisen puolesta on paljon enemmän ja todellisempaa kuin pelkkä profeetallinen opettaminen. Hän opetti seuraajansa tekemään samaa mitä itse teki niin, että Jumalan valtakunnan voima näkyisi hänen seuraajistaan.”

”Jeesuksen opetus, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken, muodostaa selkeä jatkumon Isältä Jeesuksen kautta seurakuntaan ja ihmisiin. Jeesuksen ylösnoustua Pyhä Henki täytti ihmisen ja seurakunnan, muodostaen siitä Jeesuksen maanpäällisen ruumiin, toimintayksikön. Näin Jeesuksen teot jatkuvat nyt uskon ja armon voiman kautta. Käsky Rakasta lähimmäistä sisältää ajatuksen armolahjojen käyttämisestä toisen hyväksi. Ole kuuliainen Jumalalle ja tee hyvää toiselle. Rukoile ja ylistä.”

Niinpä. Onko meillä rohkeutta tehdä näin?

Olen yhdestä tällaisesta tapauksesta kertonut kirjoituksessani oikean polven ja korvan paranemisesta https://pauliinakuikka.wordpress.com/2013/10/02/millimetrin-tarkkaa-huolenpitoa/
Joskus olen tuollaiseen itsekin rohkaistunut; tulin vuosia sitten pelastaneeksi yhden ihmisen hengen kuunneltuani hiljaista ääntä sisikunnassani, joka sanoi, että tuolla ihmisellä on tosi vaikeaa.

Lopulta kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta: Tarttua tilanteeseen, pieneen viestiin, jonka näemme joko omin silmin tai ”hengellisin silmin”.