Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana
tien vieressä istui tuttu mies: sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika – kerjäämässä elääkseen. – Raamatun evankeliumien kirjoittajista Markus kertoo episodin Jerikon kaupungin päätien varrelta. Voit lukea kertomuksen Markuksen 10. luvun loppupuolelta.
Yksi monista – ja erilainen
Bartimaios oli sokea. Hänen ainoa keinonsa ansaita päivittäinen ruokansa, oli kerjätä.
Bartimaios ei ollut ainoa kerjäläinen. – Heitä oli muitakin. Asettuineina sinne, missä ihmiset kulkivat, että joku pudottaisi roposensa, jotta heillä, joilla ei muuten ollut mahdollisuutta hankkia elantoa, olisi mitä syödä.
Sokeilla muut aistit paikkaavat näön puutetta. Kuulemansa perusteella Bartimaios saattoi kuulla, että paikkaa, jossa hän oli, lähestyi tavanomaista isompi ihmisjoukko.
Ehkäpä kysymällä jolta kulta lähellä olevalta hän ymmärsi, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen. Hän, jonka kautta oli parantunut ja vapautunut ihmisiä.
Hän oli aiemmin kuullut Jeesuksesta. Hänellä oli selkeä käsitys siitä, kuka Jeesus oli: Hän oli Daavidin Poika, luvattu Messias.
Bartimaioksessa heräsi määrätietoinen usko; jos Jeesus on parantanut ja vapauttanut muita, Jeesus pystyy parantamaan ja vapauttamaan myös hänet.
Huomion herättävä huuto
Bartimaios halusi kiinnittää Jeesuksen huomion. Siinä tehtävää kerrakseen. Tiedät, että jos yrität satojen ihmisten keskellä kiinnittää huomion, sinun tosiaan on käytettävä ääntä. Näin Bartimaios teki:
hän alkoi huutaa:
”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!”
Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!”
Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne.” He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle:
”Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua.”
Nämä ihmiset olivat oppineet:
Kun Jeesus kutsuu, jotain hyvää on tulossa
Miehen yllä ollut viitta jäi niille sijoilleen ja hän kiirehti Jeesuksen luo minkä jaloistaan pääsi.
Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo.
Jeesuksella oli kummallinen kysymys:
”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”
Ihan selkeä asia. Bartimaios tarvitsi näkönsä. Jeesus tiesi sen. Kaikki muutkin tiesivät sen, mutta Bartimaioksen tarvitsi lausua se, minkä hän halusi.
Sokea vastasi: ”Rabbuuni , anna minulle näköni.”
Näemme kuvauksen omistavasta uskosta:
Anna minulle, mikä minulle kuuluu!
Jumalan tahto on pelastaa, parantaa ja vapauttaa.
Silloin Jeesus sanoi hänelle:
”Mene, uskosi on parantanut sinut.”
Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja
Seuraus on puhutteleva:
Hän lähti kulkemaan tiellä (KR 38)… hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana (KR 92).
Kohdassa käytetty sana ακολουθεω on kulkemista voimakkaampi: Kysymys on Jeesuksen seuraamisesta, opetuslapseksi tulemisesta.
Ehkä pitäisi oikolukea artikkelinsa toiseenkin kertaan. 🙂
Yhteen artikkeleistani oli lipsahtanut hausta painovirhe – Huomasin siinä lukevan seuraavaa:
”Herra kääntää avainta ukossa niin, että lahjasi alkavat toimia.”
Siinä piti kylläkin lukea:
”Herra kääntää avainta lukossa niin, että lahjasi alkavat toimia.”
Niin tai näin. Herra pitää elämästäsi/elämästäni millimetrin tarkasti huolta.
Voit kuunnella artikkelin täältä
Herra voi vaikuttaa niin olosuhteisiin kuin ihmisiinkin – ja kohtaamiemme ongelmien (hengellisiin) juuriin.
Joskus Hän käyttää erehdykseltä näyttävää asiaa vakuuttaessaan meille tästä huolenpidosta.
Takavuosia istuin hengellisessä tilaisuudessa, jossa puhuja sai nk. tiedon sanat. Kuulin asian seuraavasti:
– Täällä on henkilö, jolla oikea korva oikuttelee. Herra parantaa sinut.
Menin tilaisuuden loppuvaiheessa puhujan juttusille ja sanoin, että minä olen henkilö, josta sanoit: ”Täällä on henkilö, jolla oikea korva oikuttelee. Herra parantaa sinut.”
– En minä niin sanonut. Sanoin: Täällä on henkilö, jolla oikea polvi oikuttelee.
Sanomattakin lienee selvää, että kuulossani oli vikaa. 🙂 Olin saanut silloisessa työssäni maatalouslomittajana melupiikistä ikävän ”ininän” oikeaan korvaani.
No, rukoillaan joka tapauksessa, totesi puhuja – ja rukoili korvani puolesta. Korvasta katosi tinnitys.
Olin tyystin tuossa tilanteessa unohtanut oikean polveni, joka silloin tällöin kipuili, kun kyykin lypsimien kanssa navetoissa. Seuraavien viikkojen aikana töissä huomasin, että hyvänen aika – myös polvi, joka silloin tällöin oli kipuillut, oli terve.
Herra huolehti niin oikeasta korvastani – kuin kokonaan unohtamastani vaivasta oikeassa polvessani.
Joskus apu tulee yllättävästi – ilman, että oikeastaan tajuamme rukoilla.
Usein apu kuitenkin kytkeytyy kiitokseen ja rukoukseen.
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4: 6,7
Elämässä kohdattavat haasteet ovat usein melkoisia luottamuskouluja. Niissä tosiaan testataan se, luotammeko Herraan ja Hänen avaamaansa ratkaisuun.
Kaikkein suurin haaste ainakin minun uskolleni on, kun en täsmälleen joka kerta tiedä, kuinka kinkkinen asia ratkeaa.
Olen ollut lukuisia kertoja tilanteessa, jossa on ollut olosuhteet vastaan Jumalan Sanan lupaus.
Paavalin tavoin elämässä on ollut runsauden ja niukkuuden hetkiä niin hengellisesti kuin esimerkiksi taloudellisesti.
Olen ahtaissa tilanteissa oppinut sen, että tilanne ei koskaan ole lopullinen. Tilanteesta on aina ulospääsy – jonnekin, mitä en kykene ahtauden keskellä hahmottamaan. Jumalalla on aina ratkaisu.
Vuosia sitten olin eräässä tehtaassa neljä kuukautta. Ymmärsin, että tehtäväni oli rohkaista yhtä ihmistä elämässä eteenpäin. Kun tuo työ oli tehty, oli aika lähteä ( = yritys laittoi vasta otetut työntekijät pihalle). Olin tyhjän päällä. Yrittäjätaustaisena henkilön työttömyysturva oli erittäin kinkkinen asia. Selvityksiä olisi pitänyt tehdä joka lähtöön – eikä täyttä varmuutta sittenkään, kuuluuko peruspäiväraha itselle vai ei.
Noiden pohdintojen keskellä törmäsin entiseen työnantajaani hammaslääkärin ovella. Hän kysyi, olenko töissä. Vastasin, että työsuhteeni päättyi juuri. Käytännössä olin työttömänä päivän. Sain töitä entisestä työpaikastani noilla hammaslääkärin ovella.
Työstä huolimatta eteen voi tulla tiukkoja taloudellisia hetkiä. Yhden tämmöisen keskellä mielessäni oli Psalmin 37 sanat:
”Pahana aikana he eivät joudu häpeään, ja nälän päivinä heillä on kyllin syötävää.– Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut,mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.”
Olin kuullut bensaihmeistä, joita joille kuille oli sattunut. – Mutta ei minulle. Miksiköhän? Koska minulla oli aiemmin ollut rahaa ostaa bensaa. Yhden viikon aikana minulle sattui tuollainen ”ihme”. Tankkasin auton ja ostin ruokaa. Ongelma oli siinä, että tilille ei odottamattomien rahanreikien jälkeen jäänyt enää rahaa. Parin päivän päästä alkoi bensiinivalo palaa, kun ajoin kotiin töistä. Mietin, millä ihmeellä minä töihin menen. Kunto kasvaa kohisten, jos ajan polkupyörällä. Ajoa kuitenkin parhaina päivinä tulee liki 100 km. Aamulla olin ihmeissäni, kun bensiinimittari oli noussut puoleen väliin tankkia. Parin päivän päästä bensiinivalo paloi taas – ja seuraavana aamuna tankki oli puolillaan. Ajoin työviikkoni näin – kunnes palkkani tuli ja homma palasi bensiinin suhteen ennalleen.
Toinen saman koettelemuksen keskellä tapahtunut ”ihme” tapahtui, kun seuraavaa palkkaa odotellessa oli melkoisen mielenkiintoista miettiä, mistä (tyhjästä?) teen perheelle ruokaa. Tällä kertaa tankkasin mukisematta autoni ja ihmettelin tuota ruokapolitiikkaa, kun naapurini hihkaisi tulemaan käymään. Menin. Hänellä oli kasvimaalla jättiporkkanoita, -purjoja ja -punajuuria (en ikinä ollut ennen nähnyt niin suuria juureksia!), joista antoi minulle sylillisen. Niistä tein viikon verran ruokaa perheelleni kaapeista linssejä ja muuta joukkoon lisäten. Tämän lisäksi osuin elämäni parhaaseen kanttarellipaikkaan – ajatuksissani työpuhelua puhuessani mentyä polulta pikkuisen sivuun. 2×2 metrin alueella kasvoi kanttarelleja ison sienipaistin verran.
Se, mikä näistä erinäisistä tilanteista on jäänyt käteen, on nimenomaan luottamus:
Silloin, kun – syystä tai toisesta – olemme elämässämme ”pulassa”, on hyvä muistaa, että Jumala on luova Jumala. Hän vastaa hätäämme – tavalla ja toisella, ei aina samalla tavoin.
Luottamuskoulussa on hyvä olla avoin sille, mikä on Jumalan tapa juuri tuohon hetkeen.
Koskaan (ainakaan minun kokemuksen mukaan) koettelemus ei jatku määrättömiin, vaan siihen on ratkaisu.
… Ja Jumalan Sanasta aukeavat lupaukset voivat olla juuri niitä rukouksen avaimia näihin hetkiin, joita saa/pitää rukoilla ja niihin vedota kiittäen, että Jumala on Sanansa takana.
