Viikon nosto – Suurempi kuin sydämeni

Mielivirsieni joukkoon asettuu virsi 525. Sen puhuttelemana olen kirjoittanut reilu 1,5 vuotta sitten artikkelin Suurempi kuin sydämeni:

Virsi ja artikkeli kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä:
https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/04/15/suurempi-kuin-sydameni-2/

Viittaan artikkelissa ehtoolleisen päätösrukouksen sanoihin:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä” (kuuluu sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti).

Ja totean:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä – tulisi myös elämämme olla.

Ei omin nokkinemme, yksin, sooloillen, ilman Häntä. Niin emme pelastu – emmekä kyllä pysty Jumalan mielen mukaiseen elämäänkään. Niin Jeesus itse sanoi: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” — tuo on myös valtavan vapauttavaa: Mitä Hän edellyttää meiltä, sen Hän myös lahjoittaa ja mahdollistaa.

Sanoisin, että tässä löydössä olen omassa sisikunnassani saanut suuren levon vuosien suorituksen vastapainoksi. Elämä Kristuksessa hymyilee syksyn harmauden ja hyytävyyden keskellä.

Pääsiäisen förskottia (2/2)

Kokemukseni mukaan Herra haluaa eheytymisen myötä johtaa meitä eteenpäin: Kohtaamaan menneisyytemme ahdistavia asioita ja rohkaisee myös siihen, mikä Hänen tahtonsa näyttäisi olevan kaiken keskellä. Hän näyttäisi rohkaisevan uskomaan.

Pääsiäiskertomuksista koskettavia tässä mielessä ovat kertomukset, jotka kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisestä uskon kohteensa ja toivonsa menettäneille ihmisille. Tähän joukkoon lukeutuvat niin Jeesuksen äiti Maria kuin “toinen Maria”, Pietari ja Tuomas, muutamia mainitakseni.

Eilisessä kirjoituksessani viittasin kohtaamaani menestysteologiseen – tai pikemminkin itselle mieluisilla opetuksen osilla höystettyyn – opetukseen ja siitä seuranneeseen usko- ja menestysfobiaan. Kysymyksessä on vääristyneestä opetuksesta välimatkaa ottaneen henkilön luonnollinen reaktio, opillinen heiluriliike, jonka suunta on täsmälleen päinvastaiseen suuntaan.

Tästä voi olla seurauksena sama, mitä itse koin: pelätään usko “liikaa” tai pelätään uskoa “väärällä tavalla”. Aiheellisia pelkoja – ja itseä suojaamaan tarkoitettuja. Eheytymisen aikanakin tarpeellisia. Heiluriliikkeellä usein etsitään itselle turvallista tilaa olla ilman liian monta liikkuvaa osaa ja tavoitellaan hengellisesti vakaata tilaa, jossa voi olla eheytyä ilman minkään ahdistavan tai uhkaavan kohtaamatta.

Uskallan näkemäni shown keskellä/jälkeen sanoa, että uskoa (ja erilaisia opillisia kuvioita) väärinkäyttävät ovat tehneet hurjan paljon tuhoa uskovapoloisille! Uskovat eivät uskalla enää uskoa, toivoa eivätkä rakastaa. He pelkäävät uskovansa liikaa, uskovansa väärin tai vääriin asioihin, pelkäävät toivonsa väärin tai väärällä tavalla ja rakastavansa vääriä asioita tai ihmisiä. He pelkäävät pettymistä ja haavoittumista.

Kokemukseni mukaan Herra haluaa eheytymisen myötä johtaa meitä eteenpäin: Kohtaamaan menneisyytemme ahdistavia asioita ja rohkaisee myös siihen, mikä Hänen tahtonsa näyttäisi olevan kaiken keskellä. Hän näyttäisi rohkaisevan uskomaan.

Pääsiäiskertomuksista koskettavia tässä mielessä ovat kertomukset, jotka kertovat ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisestä uskon kohteensa ja toivonsa menettäneille ihmisille. Tähän joukkoon lukeutuvat niin Jeesuksen äiti Maria kuin “toinen Maria”, Pietari ja Tuomas, muutamia mainitakseni.

Jokaisella heillä oli noina päivinä käynnissä oma uskonkriisinsä – suhteessa uskon kohteeseen ja myös omaan uskoon. Puhuttelevaa on, että Jeesus kohtasi heidät persoonana. Samaan tapaan Hän tekee meillekin. Siksi emme voi edellyttää toiselta samaa kokemusta kuin itsellämme on (ollut).

Myös blogini on yksi todistus tällaisesta matkasta “haudalle” ja takaisin Ylösnousseen kohdattua(ni). Jollekin tämä voi tuntua tutulta. Johon kuhun ei välttämättä kopsahda yhtään. En halua edellyttää sinulta samanlaista kokemusta, mutta toki sisimpäni rukous on, että omalla matkallasi saisit tulla Ylösnousseen kohtaamaksi siinä, missä tuota kohtaamista tarvitset.

Minua Herra on kohdannut tämän pelkoni kanssa “uskoa liikaa”. Elämäni odotusarvo on ollut pienestä pitäen: “Tokkopa tästä/sinusta mittään tulloo…” Niin toinen vanhemmista minulle sanoi ollessani pieni. Kivuliaat elämänkokemukset ja -kolhut tuntuivat vahvistavan tuota teoriaa. Elämäni narsistisopat eivät asiaa suinkaan parantaneet. Olen kertonutkin itsetuntotestistä, jossa sain ruhtinaalliset 2 pistettä 50:stä. Huolimatta siitä, että periaatteessa toimin ihan ok ja olen monilla elämänalueilla pärjännytkin, itsetuntoni oli 0+.

Vasta viime kesä muutti jotain tuossa kuviossa, kun tutustuin muutamaan ihmiseen, jotka uskalsivat uskoa. Usko oli heidän julistuksensa sisältö. Jopa siinä määrin, että jotkut olisivat valmiit leimaamaan nämä ihmiset menestysteologeiksi. Kun kerroin taustastani ja peloistanikin, yksi heistä sanoi: “Jos et mitään muuta opetuksestani ota, ota Raamatun kohdat ja katso onko asian niin.”

Ja minähän katsoin.Hämmästykseseni olen huomannut Raamattua lukemalla, että elämän odotusarvo luomisesta ja lunastuksesta käsin on aivan muuta kuin minun lapsuudessani omaksumani – ja elämänkokemusteni vahvistama – päätelmä: “Ei tästä taijja mittää tullakaan.” – Uskallan sanoa, että tuollainen puhe itselle tai toiselle on mainioin tapa torpedoida kaikki yrittäminen.

Ja meidät ihmiset, kun on luotu yrittämään ja menemään eteenpäin. Meidät on luotu olemaan hedelmälliset ja pitämään huolta luomakunnasta. Meille on annettu lähetystehtävä, jonka ydin viedä ilosanomaa Herrasta ja Hänen valtakunnastaan eteenpäin – ja opettaa kaikki, mitä Hän on käskenyt meidän pitää.

Ydin tuossa asiassa on nimenomaan tuo, että toimimme Vapahtajamme asioilla.

Luulen, että tämän väärin markkinoidun uskon ja menestyksen suurin tragedia on siinä, että tämä väärin markkinoitu toimii varsin usein jollakin tavoin omilla asioillaan. Esimerkiksi nk. ihmeet ovat sitä varten, että MINÄ saan siitä näkyvyyttä. Raha on sitä varten, että MINÄ saan siitä (mahdollisimman suuren) osan. Pahimmillaan koko juttu pyörii ihmisten manipuloinnin ja huijaamisen ympärillä. MINÄ paljastuu usein mustasukkaisena asenteena kaikkiin muihin – muille ei saisi jäädä mitään. – Ja juuri tämän vuoksi väärin markkinoitu usko ei loppujen lopuksi toimi. Näin julistavat iskevät päätänsä seinään (tai kyntävät ojan pohjia, vrt. sunnuntain artikkeli Ei oppi ojaan kaada – vai kaataako sittenkin) – ja seuraajat ihmettelevät ennemmin tai myöhemmin jutun toimimattomuutta.

Seuraavassa osviittaa toimivan ja toimimattoman uskon rajamaastoon:

Peruslähtökohtaisesti Herramme haluaa omiensa parasta. Hän rakastaa meitä.

Psalmissa 35: 27 on tallennettuina muutamat sanat, joissa sisältö on seuraava:

“Olkoon Herra ylistetty, Hän joka iloitsee/nauttii siitä, että Hänen palvelijansa menestyvät” (KJV, NKJV ja Ampl. ovat samansisältöiset).

Meidän suomenkieliset käännöksemme kääntävät menestys-sanan rauhaksi ja (Hänen palvelijoidensa) parhaaksi. Taustalla on heprean sana שלם [shalom] – joka on kaikkea edellä mainittua ja sisältää vieläpä seuraavia merkityksiä: ´eheys, hyvinvointi, terveys; rauha (ihmisten ja Jumalan kanssa)´.

Kohdassahan ilmiselvästi sanotaan, että Herra iloitsee, kun Hänen palvelijoillaan on rauha, he voivat hyvin ja pääsevät elämässään eteen päin, menestyvät.
– Mutta Jumalan mielenmukaisella tavalla! Jumalan tyyliin ei kuulu ihmisten polkeminen ja/tai asettaminen astinlaudoiksi omalle menestykselle ja/tai menestyksen tavoittelemiseksi siksi, että MINULLA olisi kaikkea ylenmäärin ja muut eläisivät puutteessa. Ensimmäisten kristittyjen esimerkki osoittaa, että niillä joilla oli , mistä antaa, antoivat niille, joilla ei ollut.1)

Seuraavan Vuorisaarnan jae on mielestäni hyvin herättävä:

”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.”

Tämän jälkeen Jeesus vetoaa Jumalan hyvyyteen Isänä.

“Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää? Tai käärmettä, kun hän pyytää kalaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen Isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Sana, joka on käännetty ´hyvä´taustalla on αγαθος [agathos]. Se merkitsee esimerkiksi ´jotakin, mikä on luonnoltaan tai olemukseltaan hyvää; käyttökelpoista, ihailtavaa; miellyttävää; hyväksyttävää; ilon täyteistä; mainiota; erinomaista; oikeata´.

Tällaista HERRA HALUAA ANTAA! HÄN EI SUOSTU ANTAMAAN päinvastaista.

Summausta matkalla

Tälle päivälle olin varaillut kirjoitusta ”Lukitsetko vastauksen” – Siirrän tuon kirjoituksen myöhemmäksi.

Tänään vietän hetken kosmisen yksinäisyyden teeman äärellä. Taannoisessa kirjoituksessani viittasin kosmisen yksinäisyyden tunteeseen, joka lienee tuttu tunne ellei nyt ihan jokaiselle, mutta uskoisin, että kuitenkin monelle tiiviistä yhteisöstä erkaantuneelle tai erkaannutetulle.

Yhteisössä on voinut olla paljon ikäviä ja ahdistavia puolia, mutta harvoin pelkästään niitä: usein on ollut hyviäkin asioita, myös aitoja ystäviä ja aitoa turvaa.

Kyseessä on myös uskon ja opin kriisi. Esimerkiksi kysymykset: ”Missä meni vikaan? Mihin voi uskoa?” tulee kysyttyä.

Usein yhteisön kanssa poikkiteloin asettuvat ovat vahvoja ihmisinä ja persoonina (tai tilanteet ovat johtaneet siihen, että kynnet ja vahvuus löytyy). Tämä voidaan tulkita kapinallisuudeksi (ja usein niin tapahtuukin auktoriteettia korostavissa piireissä). Kysymys on useimmiten terveestä rajanvedosta, sen sanomista, missä kulkee minun rajani ja sietokykyni rajat.

Irtaantumisen jälkeen tunnot voivat olla varsin ”eliamaiset”. Muistanet kertomuksen Eliasta. Karmelin vuorella Jumala ilmestyi ja Baalin profeetat kokivat tappion. Kuivuuteen tuli apu. Mutta kuinka kävikään Elian? Hänen rohkeutensa näytti olevan tiessään. Elia aloitti pakomatkansa juosten – niin pitkälle kuin jaksoi.

Tuossa hetkessä Jumalan armo ja läsnäolo, lohdutus ja huolenpito olivat läsnä. Jumala ruokki Eliaa fyysisesti – mutta ennen muuta hengellisesti. Voi sanoa, että Hän kohtasi Elian uudella, syvemmällä tasolla. Ihmeiden keskellä Elia näki Jumalan puhuvan voimallaan ja arvovallallaan. Juoksunsa aikana hän ei pysähtynyt kuulemaan mitään puhetta. Uupuneena hän kohtasi Jumalan, joka puhui huolenpidossa ja hiljaisessa tuulessa.

Minulle kertomus Eliasta on voimakas kuva siitä, että (itse aiheutettukin) kriisi tai katastrofi on tie uuteen alkuun ja syvempään Jumala-suhteeseen. (Itse aiheutetulla tarkoitan Elian tapauksessa tuota paniikkipakoa. Elian ei olisi ollut pakko paeta. Jumala oli Hänen kanssaan – sama Jumala, joka ilmestyi tulessa ja antoi sateen. Elian kokemus poissaolevasta Jumalasta ja uhkaavasta Iisebelistä sai hänet pakenemaan.)

Yksi tunne, joka varmasti tulee vastaan melkein jokaiselle, joka on havahtunut vääristyneeseen hengellisyyteen, on pettymys. Kysymys siitä, miksi Jumala sallii. Itsesyytöksetkin.

Miten seuraavan nyt oikein ilmaisisin?

Kun muutama päivä sitten summasin omaa taivallustani hengelliseltä lammelta toiselle päällimmäinen ajatukseni oli, etten valinnoissani suinkaan ole aina (tai rehellisemmin useimmiten) onnistunut. Aluksi kaikki on näyttänyt olevan kunnossa. Vesi puhdasta. Pyhän Hengen toiminta raitista. Sanaa on pidetty esillä. Vähän aikaa uidessani olen huomannut, että tämä ei olekaan minun paikkani. Vaikka kuinka olisin halunnut sopeutua, jokin on hullusti. – Joskus on ollut alkuunsakin niin tyrskyistä, että on pakko ollut lentää muuanne.

Vähitellen olen tajunnt, että tuohan ei ole ollenkaan negatiivista! Ei siellä ole pakko olla ”kotonaan”, missä tuntee, ettei ole. Mutta ei ole pakko lähteä pakomatkallekaan. Nimittäin, vaikka tiiviissä yhteisöissä voi olla ärjymeininki niitä kohtaan, jotka eivät väkipakolla tuon yhteisön ”lammen rannalle” pesää tee, eivät ne loppupelissä edusta Jumalan näkökantaa asiaan. Yhdellä yhteisöllä (tai ihmisellä) ei ole monopolia Jumalan valtakuntaan eikä oikeutta määritellä, kuka tulee sisään valtakuntaan ja kuka jää ulkopuolelle. Eikä heillä ole oikeutta alkaa heitellä kapuloita sellaisen ihmisen rattaisiin, joka ei väkipakolla ole heidän tukijansa. (Tuota oikeutta ei tietysti kysytä, vaan rumaakin peliä näkee kentässä 😦 … Mutta olen moista nähdessäni sanonut, että Jumalakin sitoutuu puhtaisiin vesiin… Herätystä on kapulanheittoa harrastavien melkoisen turha odotella rannoilleen ennen kuin tuollainen peli on lopetettu ja anteeksipyyntökierros muilla rannoilla käyty läpi ja kirjaimellisesti nöyrrytty näkemään, että Jumala tekee työtään myös muilla rannoilla kuin omilla.)

Tietysti on (omalla kohdallani) tehnyt kipeääkin välillä, mutta loppupäätelmä on samanmoinen kuin yllä. Jumalan siunaus lepää Hänen mieleisensä toiminnan päällä. Tie voi olla yksinäisempi, mutta palkitsevampi – ja ennen muuta (mitä itse arvostan) aidompi. Uskallan kutsua muitakin lammen rannalle, jossa aikaani vietän.

Kaikkein tärkeintä, että Hän joka sanoo: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”, kykenee sitoutumaan elämääni.

Kohdassa kirjaimellisesti luvataan, että Hän ei jätä missään vaiheessa yksin, unohda tai päästä uppoamaan.

Turvallista matkaa Hänen seurassaan!

Kun korjaus ei kannata

Toinen mitä manipulaattori mieluusti käyttää, on houkutella jotenkin moraalisten rajojen yli. Tämä voi olla esimerkiksi sana joka yhtyy (toiseen), on samaa lihaa hänen kanssaan. Tässä vielä voidaan käyttää hengellisiä verukkeita ”apuna” – ja kun on saatu, mitä on haluttu, on pakko mennä naimisiinkin… kun se on jo tehty!

Siitä huolimatta, mitä on tapahtunut ja mitä olet tullut luvanneeksi, jos suhteessa on uhkaa tai manipulointia, suosittelen pohtimaan, mikä on itselle hyväksi – ja hakemaan apua (luotettavalta sielunhoitajalta tai vaikka sieltä nettiturvakodista, sosiaalityöntekijältä). Kristillisyys, ”voitelu”, oikea oppi, profeetallisuus, tms. eivät ole perusteita sille, että näissä piireissä olisi manipulointi sallittua!

Kaksi viimeisintä kirjoitustani on isäni mopopautoaccidentin kirvoittamia. Tässä kirjoitusten sarjassa viimeinen. Tuo ”lunastuskuntoon” mennyt ajokki siivitti ajatuksiani seuraavaan suuntaan:

Joskus asiat menevät niin "rikki", että korjaus ei kannata.

Meitä ihmisiä Herra kyllä eheyttää. Me emme ole koskaan niin rikki, etteikö Jumala meistä ehjempää saisi. Sen sijaan Herra ei aina eheytä toivottomia tilanteita ympärillämme – ei aina vaikka kuinka rukoilisimme. Siihen Hänellä on syynsä. Hän tietää paremmin. Joskus tilanteet yksinkertaisesti ovat jostain syystä sellaisia, että ne eivät tee meille hyvää. Esimerkiksi joku asiasta osallinen jääräpäisesti kieltäytyy muuttumasta.

Olen hämmästellyt vuosien mittaan, kuinka ihmeessä joku (useimmiten nainen) roikkuu ihmissuhteessa, joka vie hänet kestokykynsä äärirajoille. Miten ihmeessä joku (useimmiten nainen) suostuu kontrolloitavaksi ja mahdollisesti lyötäväksi, alistettavaksi – näissä hengellisissä piireissä liian usein uskon varjolla – ja joskus myös fyysisen uhan alle. Jopa niin, että hän näkee tuon tahon ”pelastajana”, ainoana turvana – ja itsensä sen arvoisena (joko niin että palvoo ja kunnioittaa tai ei uskalla odottaa parempaa).

Yksi syy tähän on se, että ensivaikutelma voi pettää pahasti. Joskus tausta on se, että alistetuksi joutuneen aiemmat kokemukset peilaavat alistajan sankariksi. Kyseessä on virhesignaali, jossa kontrollointi tulkitaan turvallisuudeksi.

Usein alistaja on myös taitava manipulaattori. Hän osaa antaa suotuisan vaikutelman.

Usein päätöksentekoon liittyy varoittavista äänistä eristäminen (mukaan luettuna oma sisäinen hälytysjärjestelmä).

  • Yhdessäolo on tiivistä
  • Päätöksillä on kiire
  • Eristämiseen voi liittyä entisestä elämänpiiristä eristäminen
  • Hengellisessä viitekehyksessä myös asian hengellistäminen (johdatus, näyt, unet, profetiat).
  • Joskus uskonyhteisö voi painostaa pikaiseen sitoutumiseen/avioitumiseen.

Entäpä jos

  • kiire ei sellaisessa asiassa kuin toiseen ihmiseen sitoutumisessa tai syvällisessä sitoutumisessa uskonyhteisöön olekaan aina hyväksi?
  • Entä jos yhden yön mietintä onkin paha juttu?
  • Entä, jos hengellisyyteen verhoiltu kokemus onkin feikki?

Kysymys on sinun ja minun kohdalla tärkeistä asioista, joiden pohtimiseen kannattaa ottaa oma rauha – ja hankkia asiaan myös sisimmän rauha. Se että olen ihmissuhteessani ja uskonyhteisössäni levossa ja rauhassa on omalle hyvinvoinnilleni tärkeää. Ihmissuhde tai uskonyhteisö, jossa vietät paljon aikaa, on elämässäsi joko tärkeä voimanlähde tai pahimmillaan voimaimuri.

Voimaimuriksi se muodostuu, jos se vie energiasi, rahasi, elämänhalusi, tms. Kummassakin on tarkoitus, että suhde on vastavuoroinen: ihmissuhde/uskonyhteisö antaa sinulle jotakin tärkeää ja myös, että sinä pystyt antamaan sille jotain tärkeää. Jos sinulta vaaditaan ja edellytetään, sinua kontrolloidaan ja valvotaan, on jotain pielessä. Myöskään jatkuva riita tai kriisitila ei ole terveen suhteen merkki (ristiriitoja voi olla, mutta ne eivät ole jatkuvia!)

Huomio! Ei sinun tai minun maailma ole yhden ihmisen/yhteisön varassa. Jos roikumme kiinni toivottomassa suhteessa, on tarpeen tarkastella, miksi teemme niin. Raju esimerkki: Jos joku pelottelee, uhittelee ja/tai hajottaa pelokkeeksi joko omaa tai minun omaisuuttaan, saa kummallisia raivareita pienistä asioista, määrittelee, miten saan pukeutua ja/tai epäilee, että minulla on suhde johonkuhun, vaikka minulla ei ole… kontrolloi kaveruussuhteitani, kyttää puheluitani…tai lyö… on jotain AINA pielessä. Vakava kysymys kuuluu: Haluaako Jumala oikeasti sinun/minun jaykavan . Onko sinun tai minun tulevaisuuteni tuollaisen ihmisen kanssa? Onko sellainen oikeasti Jumalan tahto?

Kysymys on kysyttävä, vaikka tuo henkilö sanoisi olevansa nk. uskossa – ja joskus vaikka hän toimisi seurakunnan vastuutehtävissä. Se, että ihminen sanoo olevansa nk. uskossa, ei ole samaa kuin se, että hän olisi täydellinen (kuin Jumala!). Se että hän seurakunnassa vastuutehtävissä, ei merkitse sitä, että hän olisi oikeasti luotettava (aina seurakunnassa ei tiedetä sitä, millainen henkilö on persoonallisuudeltaan oikeasti… Viisautta on ottaa mukaan rehellinen lähipiirin testi, josta Uudessa testamentissa puhutaan vanhimman ominaisuuksista ”yhden vaimon mies” (ei siis monia naisia samaan aikaan, kiitos…) ”perheensä hyvin hallitseva” (ei puhuta kontrolloinnista, vaan siitä että perheessä on kaikki suhtkosen hyvin) ”ei paljon viinin nauttija” (ettei viina (tai muu riippuvuus) vie miestä), jne. Niin, ja joskus ei valitettavasti välitetä!)

Isoon liemeen itsemme ajamme, jos oikeasti sitoudumme tuollaiseen ihmissuhteeseen tai yhteisöön!

Manipulaattorilla on aina terävä pelisilmä. Hän näkee, mistä narusta kannattaa vetää. Hän voi esimerkiksi saada sinut/minut lupaamaan jotain ”Jumalan edessä”. Näin emme enää näe mahdollisuutta peräytyä. Äärimmäinen esimerkki tietysti luvata ”Tahdon – kunnes kuolema meidät erottaa.” Raamattuun uskovana kristittynä avioero on äärimmäinen vaihtoehto – ja joissain piireissä samaa kuin haureus. Samalla lukitaan itseltä mahdollisuus uuteen (avio)elämään.

Toinen mitä manipulaattori mieluusti käyttää, on houkutella jotenkin moraalisten rajojen yli. Tämä voi olla esimerkiksi sana joka yhtyy (toiseen), on samaa lihaa hänen kanssaan. Tässä vielä voidaan käyttää hengellisiä verukkeita ”apuna” – ja kun on saatu, mitä on haluttu, on pakko mennä naimisiinkin… kun se on jo tehty!

Siitä huolimatta, mitä on tapahtunut ja mitä olet tullut luvanneeksi, jos suhteessa on uhkaa tai manipulointia, suosittelen pohtimaan, mikä on itselle hyväksi – ja hakemaan apua (luotettavalta sielunhoitajalta tai vaikka sieltä nettiturvakodista, sosiaalityöntekijältä). Kristillisyys, ”voitelu”, oikea oppi, profeetallisuus, tms. eivät ole perusteita sille, että näissä piireissä olisi manipulointi sallittua!

Näissä tilanteissa (etenkin jos taustalta löytyy narsismin eri sorppia) voi olla diagnoosi:

Kuljettajaa paikkaillaan. Ajoneuvo vaurioitui kelvottomaksi.

Lohtu kuljettajalle: Sinusta tulee vielä hyvä - anna Herran hoitaa :)...

Tapauskertomus ”Mahdoton”

Miten monta kertaa Raamatussa onkaan kysymys juuri tuosta: Jumala ilmestyy mahdottomaan tilanteeseen ja muuttaa tilanteen aivan toisenlaiseksi ja/tai “voimaannuttaa” ihmisen asioihin, joihin ihminen itsessään ei kykenisi.

Eilen törmäsin kirjoitukseen, joka pohjautui Tuomarien kirjan lukuun 15, jakeisiin 13-15:

”He sitoivat hänet kahdella vastapunotulla köydellä ja veivät hänet mukanaan.
Kun Simson tuotiin Lehiin, filistealaiset juoksivat riemusta huutaen katsomaan häntä. Silloin Herran henki valtasi hänet. Köydet, jotka olivat hänen käsivarsiensa ympärillä, katkesivat kuin pellavalangat tulessa, ja siteet kirposivat hänen käsistään. Hän huomasi aasin ehjän leukaluun, otti sen maasta ja löi sillä tuhat miestä.”

Kirjoituksessa viitattiin siihen, että oli aika lailla epätodennäköistä, että aasia enää käytettäisiin. Aasi oli kuollut tienvarteen. Ketut ja korppikotkat – ja aika olivat tehneet tehtävänsä. Jäljellä oli luita, joiden joukossa oli ehjä leukaluu. Tämä leukaluu sai olla Jumalan käytössä Hänen Henkensä vallatessa Simsonin.

Kirjoituksessa todettiin, että Jumala käyttää sitä, mitä ihminen pitää käyttökelvottomana – ja nimenomaan sitä.

Kirjoitus jatkui:

”Ystäväni, Jumala käyttää sitä, mitä ei maailman mielestä voi käyttää ja sitä, minkä viimeinen käyttöpäivä on mennyt. Niin Hän vain tekee. Niinpä, jos ihmiset ovat pyyhkineet nimesi pois ja sanovat sinua käyttökelvottomaksi, kohtelevat sinua merkityksettömänä, valmistaudu! Jumala voi käyttää sinua ja Hän on tekemäisillään juuri niin: käyttääkseen sinua tekemään sen, mikä on mahdotonta…”

Kirjoitus sai minut miettimään. Miten monta kertaa Raamatussa onkaan kysymys juuri tuosta: Jumala ilmestyy mahdottomaan tilanteeseen ja muuttaa tilanteen aivan toisenlaiseksi ja/tai ”voimaannuttaa” ihmisen asioihin, joihin ihminen itsessään ei kykynisi.

Mietipä hetki Raamatun esimerkkejä aiheesta – ja anna niiden rohkaista itseäsi alkaneen viikon haasteissa.

Itse asiassa pelastus on tyyppikuva tuollaisesta mahdottomasta asiasta:

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. 10 Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.” (Room. 5:1-11)

Lähteet: J. Prince, God Uses What Man Deems Useless
Kuva: A. Lehikoinen

Riittoisa Jumala(n maailma)

 

”Apostolit palasivat ja kertoivat Jeesukselle, mitä kaikkea olivat tehneet. Jeesus otti heidät mukaansa ja lähti Betsaidan kaupungin lähistölle saadakseen olla siellä kaikessa rauhassa. Ihmiset saivat kuitenkin tietää, missä hän oli, ja lähtivät hänen peräänsä. Jeesus antoi heidän tulla luokseen. Hän puhui heille Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki, jotka olivat avun tarpeessa.
Kun päivä alkoi kallistua iltaan, Jeesuksen kaksitoista opetuslasta tulivat hänen luokseen ja sanoivat: ´Lähetä ihmiset pois, että he menisivät lähiseudun kyliin ja taloihin ja hankkisivat sieltä yösijan ja ruokaa. Tämä on aivan asumatonta seutua.´´Antakaa te heille syötävää, sanoi Jeesus. He vastasivat: ´Ei meillä ole enempää kuin viisi leipää ja kaksi kalaa — vai menemmekö ostamaan ruokaa koko tälle joukolle?´ Siellä näet oli noin viisituhatta miestä. Jeesus sanoi opetuslapsille: ´Pankaa heidät istumaan aterialle viidenkymmenen hengen ryhmiin.´ He tekivät niin ja järjestivät kaikki aterioimaan. Sitten Jeesus otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja lausui niistä kiitoksen. Hän mursi leivät ja antoi palat opetuslapsilleen kansalle tarjottaviksi. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin kaksitoista korillista.” (Luuk.9: 10-17)

Viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät! – Sitä paitsi, rinnakkaiskertomus kertoo, että nuo leivät ja kalat eivät olleet edes opetuslasten omia, vaan pienen pojan eväät, jotka opetuslapset ”löysivät” kartoittaessaan väkijoukon ruokatilannetta!

Toisista asiayhteyksistä saa sellaisen ymmärryksen, että Jeesuksella ja Hänen seuraajillaan oli ”rahasto” (tai ainakin rahakukkaro, jonka vartijana Juudas Iskariot mainitaan) ja heillä oli varakkaita tukijoita. Tuon rahakukkaron rahamäärää emme tiedä. Voimme vain arvailla, olisiko se riittänyt 5000 + naisille ja lapsille. Tuskinpa.

Vastaus nälkäisen joukon tarpeeseen ei ollut inhimillinen. Ei opetuslasten ”rahasto”. Vastaus oli yliluonnollinen. Jeesus osoitti, että ihmisten ei tarvinnut mennä pois nälkäisinä. Yhtä vähän heidän tarvitsi mennä pois kuin vähän aiemmin avun tarpeidensa kanssa. Jeesus antoi heidän tulla luokseen. Jeesuksella oli aikaa heille. Jeesuksella oli myös apu heidän tarpeisiinsa. Samalla tavoin heidän nälkäänsä. He eivät olleet enempää omien eväidensä varassa kuin opetuslasten ”varastonkaan” varassa. He olivat yliluonnollisen Jumalan varassa. Hänen siunaamanaan viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät yltäkyllin.

Tähhän saat Sinäkin luottaa.

”Luota Herraan ja tee hyvää,
niin saat asua maassasi,
turvallisilla laidunmailla.
Saat nauttia Herran hyvyyttä,
hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.
Anna tiesi Herran haltuun,
turvaa häneen.
Hän pitää sinusta huolen!” (Ps. 37:3-5)

1) Itse asiassa laskin tuon. Vapaista suunnista ”peräisin olevana” olen oppinut kymmenysajattelun. 1/10 sadon parhaimmasta Herralle. Laski nyt vaikkapa sillä laskuopilla, että 1/10 vapaa-ajasta…Se tekee 40 minuuttia vuorokaudessa… Se riittää… Hyvinkin riittää tähän hankkeeseen… Ja on hyvin käytettyä aikaa – niin uskoisin.

Olen toki ennenkin keplotellut kiireisten aikataulujen kanssa. Esimerkiksi silloin, kun aloitin työt tilan ulkopuolella, opiskelin samaan aikaan, kannoin korteni kekoon seurakunnassa, huolehdin perheestä ja yritin etsiä aikaa omalle hengelliselle rakentumiselleni, pohdin, mistä sen ajan otan. Illasta – valvomalla pidempään…? Ei onnistunut, kun vanhempi pojista oli oikea iltavirkku – Ei nukkunut ihmisten ajoissa, vaikka olisi mikä ollut. Aamusta? Ei sekään ollut hyvä… Yöunet jäivät lyhyiksi. Minun aikani oli 1/2 tai 1 tuntia, jonka junnut käyttivät katsoessaan nauhoitettuja lastenohjelmia!

Myös aika voi olla ”kymmenyksemme” Jumalalle. Jumala ei vaadi eikä pakota. Toisaalta on kekseliäisyydestä ja määrätietoisuudesta kiinni – myös se, että saamme otettua ajan TÄRKEIMMÄLLE MAHDOLLISELLE ASIALLE!

Ei heiniä tai kiviä betonin sekaan, kiitos!

”Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen. Hän pitää sinusta huolen!” (Ps. 37: 5, KR -92)
”Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.” (Ps. 37: 5, KR -32)

Psalmin jakeessa on käytetty suorastaan hauskaa sanaa גלל
[galal], joka tarkoittaa kirjaimellisesti ´vierittää´. Ts. meidän tulee ”vierittää” tiemme Herralle ja turvata Häneen. Lupaus kuuluu, että Hän עשה
[asah] ´tekee, saa toimimaan, saa aikaan tuloksia´!

Olen matkan varrella nähnyt varsin merkillisiäkin selviytymisyrityksiä, kuten omista töppäyksistä syyn vierittämisen toisen niskoille (ja tietenkin omilta niskoilta pois) tai vaikkapa sellaista, että tapahtunutta aletaan selitellä toisin kuin se oikeasti on tapahtunut. Tässä Psalmin vierittämisessä ei ole kysymys tuommoisesta vierittämisestä, vaan nimenomaan siitä, että vieritämme tiemme Herralle Häneen turvaten. Asetamme askelemme Hänen suunnitelmaansa -emmekä päinvastoin ikään kuin yrittäisimme asettaa Hänen suunnitelmaansa meidän askeliimme!

Olen kirjoittanut muutamasta omaisuudenjakotapauksesta, joissa Jumala on otettu ”takuumieheksi” oikeuttamaan suoranainen petosyritys. Näissä Jumalan (profeetallisuuden) nimissä on yritetty saada isompi/arvokkaampi pala kakusta kuin olisi kuulunut. Kysymykseni on kuulunut, eikö näiden ”Jumala” tunne euroja, hehtaareita eikä kiinteistöjen arvoja? Tai toinen – julkisuudessa kovastikin pyöritelty – tapaus, jossa veropetoksesta vankilassa istunut ”hengenmies”, puki muutamaa vuotta myöhemmin vankeutensa siihen, että ”uskovia aina vainotaan”… Ihan vastottain tyhjätaskuna kahteen aiempaan avioliittoonsa astunut herra oli väittänyt kirkain silmin, että hänen entiset naisensa ovat vain halunneet hänen omaisuuttaan…Nyt koittaisi toinen aika. No, tällä hetkellä tämä herra nautiskelee ”Jumalalta saamistaan” metsärahoista (lue: tältä viimeisimmältä vaimoltaan saamastaan 50% omaisuudesta…)… Tuo ”uusi aika” olisi avioehdon aika, etteivät vain naiset vie tämän miehen omaisuutta!!! Aivan niin, evankelistana tämäkin herra esiintyy…ja kuulemani mukaan ”rukoilee” tuon toisen puolikkaan omistajaksi jääneelle tulta ja tulikiveä… Kun kelmi lähti ja otti osansa… Olisi tämän evankelistan laskuopin mukaan kuulunut eurottomaksi! [Huomio! Viimemainitussa tapauksessa en ota kantaa avioeron oikeutukseen. Kyllä Jumala haluaisi liitot ja perheet pitää koossa – mutta jos elämä alkaa muistuttaa niin liitossa kuin sen jälkeenkin agenttielokuvaa, on paikallaan kysyä, missä on Jumala tuossa sekamelskassa!]

Voi hyvä ihme, mitä ROSKAA ihmiset kehtaavat Jumalan nimissä tehdä!!!

Toisten mielestä tämmöisistä ei pitäisi edes kirjoittaa. Asioiden vain pitäisi antaa olla. Kyllä Jumala hoitaa. Uskon itsekin: Kyllä Jumala hoitaa, MUTTA samalla Hän haluaa peräänkuuluttaa Hänen nimeään tunnustavien keskelle pyhyyttään ja tuon pyhyyden kunnioitusta! Tämä koskee elämän kaikkia osa-alueita. Perhettä, avioliittoa, työtä, seurakuntaelämää, yrityselämää. Emme voi erottaa näitä toisistaan. Jumala haluaa olla Jumalamme kaikilla elämänalueilla. Oikeastaan mikään näistä alueista ei kuulu meille itsellemme, vaan meidän on jokaisessa näissä erikseen asetettava askelemme Hänen askeliinsa ja suunnitelmamme Hänen suunnitelmaansa.

Niin – siitä Jumalan hoitamisesta. Kyllä Jumala hoitaa.

Olen todennut viime aikoina useaan otteeseen: Se, jolla on puhtaat jauhot pussissa, voittaa myös Jumalan valtakunnassa.Jumalan valtakuntaa ei peri eivätkä siinä voita esimerkiksi ne, jotka valehtelevat tai valheella yrittävät johtaa harhaan… (Vrt. mm. Ilm 21:8, kohdassa laitetaan tämmöiset mm. epäjumalanpalvelijoiden kanssa samalle viivalle).

Paavalin sanoin: Tulee katsoa, kuinka perustalle rakentaa! Ajatellaanpa esimerkiksi betonia. Mitä enemmän siinä on vierasta ainesta – vaikkapa suuria kiviä tai olkia, sitä huonommin kestävää se on. Elämässämme jokainen valheellinen ja kelmi teko on kuin tuo olki tai kivi hyvä betonin seassa. Meidän tulee myös tämän päivän rakentajina katsoa, kuinka ja mistä me rakennamme!

Olkien tai kivien lisääminen betoniin voi tuntua varsin toimivalta – Rakennusainetta kuin rakennusainetta! Mutta rakennuksen kestävyyden kannalta sillä kyllä on merkitystä. Voitte vain kuvitella, mikä siellä ensimmäisenä pettää ensimmäisillä pakkasilla – no se kivi tietenkin. Valhe ja valheellinen perustus tulee esiin ennen pitkää.

ON AIKA RAKENTAA KESTÄVÄLLE PERUSTALLE – JA SITEN ANTAA TIENSÄ HERRAN HALTUUN.

Vasta silloin saamme omistaa itsellemme kohdan lopun lupauksenkin: Kyllä Hän sen tekee! Vasta silloin Jumala saa aikaan lupaamiaan asioita elämäsämme.

Meidän (pikkuisen tai enemmän karismaattisesti suuntautuneiden) on aivan tasan turha odottaa elämässämme Jumalan voiman ilmentymää ennen kuin perusta on kunnossa. Ennen kuin askelemme ovat Jumalan suunnitelmassa ilman kommervenkkejä tai valheita.

Uskallanpa kirjoittaa, että jossakin vaiheessa tulee näkymään ero näiden kahden joukon välillä: Ne, jotka ovat lisänneet omiaan (niitä olkia tai kiviä, valheita tai muuta omaansa) betonin joukkoon tulevat näkemään kuinka niiden, jotka ovat tehneet ehkä enemmällä hiellä (teidän kyllä ruukkia tehneenä, että hikipisarat virtaavat, kun hiekkaa seulotaan ja kärrätään ja betonia lisätään oikeassa suhteessa) betoninsa, niiden rakennus kestää – Ja Jumala tunnustautuu heidän elämäänsä myös siten, että rukouksiin oikeasti vastataan – ja kun (karismaatikkojen rukouksiin viitataan) myös alkaa tapahtua asioita, jotka ylittävät ymmärryksemme: sairas paraneekin, ihminen joka on ollut kahlittu vapautuu, jne. Siinä on heinänlisääjillä uudestaa selittelemisen paikka – Tulkoot sitten perästä – ja yrittäkööt selittää!!! 🙂