Se on loppu ny (ja rajut seuraukset)

Mittani tuli täyteen. Myös mieheni mitta tuli täyteen. Parin tuttavani mitta tuli täyteen.

Päätimme vaihtaa loppuviikon suunnitellun ohjelman määrätietoiseen rukoukseen.

Olen kirjoittanut artikkelin Narsismin hengellisistä seurauksista 

Tuntui kuin elämämme narsisti(t) olisivat onnistuneet saamaan erävoiton. – Mutta nyt meille riitti tämä roska. Roskalle halusimme pisteen. Elämämme narsisti(e)n vaikutuksen oli loputtava. Piste.

Seuraava voi kuulostaa dramaattiselta ja oudoltakin. Tulos kuitenkin osoittaa, että se toimi.

Hyvin yksinkertaisesti

  • kiitimme Jeesuksen voitosta elämämme yllä ja
  • puhuimme Jumalan lupauksia elämämme ylle ja
  • sanouduimme irti kaikesta mikä tuntui liittävän meitä elämämme narsisteihin ja vielä uudestaan
  • puhuimme Jumalan lupauksia elämämme ylle

Tilanne oli hyvin stressaava. Rukous oli hyvin intensiivinen.

Kolmen päivän rukouksen jälkeen (itse asiassa minulle oli yllätys, että liikahdus eteenpäin tapahtui näinkin äkkiä) olin aika lailla väsynyt. – Illalla juonsin yhden tilaisuuden. – Olo tuntui paitsi väsyneeltä, viime aikaiseen olotilaan tutun sidotulta. Olin saanut tilaisuuteen lyhyen ja terävän sanan totuudesta ja sovituksesta Jeesusksessa Kristuksessa.

Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.

Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa, ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. (2 Kor 2: 1-5)

Vein aloitukseni evankeliumin ytimeen:

“Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta — kutsutuille ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” 1 Kor. 1: 23, 24

Sain myöhemmin puhelinsoiton eräältä salissa istuneelta. Hän totesi:

Aloituksessasi oli auktoriteetti. Aloituksesi avasi koko tilanteen. – Aiemmin olet tuonut sanomasi ikään kuin anteeksipyydellen. Nyt toit sen suoraan, arvovallalla.

Tilaisuuden aikana tietyt sitkeät sidokset antoivat perää ja tilaisuuden jälkeisessä keskustelussa pääsimme lähemmäksi asian ydintä.

Todellinen uutispommi tuli tilaisuuden jälkeen. Yhden elämämme narsistin toilaukset olivat tulleet päivänvaloon, mikä nousee IHMElistauksessani hyvin korkealle sen vuoksi, että narsisti on peittämisen mestari. Toilausten päivänvaloon tuleminen taas laukaisi mottitilanteen nopeassa aikataulussa.

Se on loppu ny

oli se, mitä tarvittiin läpimurtoon johtavan rukouksen käyntiin polkaisemiseksi.

 

 

Yksi tehtävä

Jatkoa kirjoituksille…

Dressing in Yellow – Keltaisessa

Entäs sitten?

Miksi minä?

Oletko koskaan harmitellut, että joku muu menee eteenpäin ja sinä tunnut polkevan paikallasi? – Tai – jos olet ollut narsistinotteessa – miten ”elämäsi narsisti” sen kun porskuttaa ja sinä tunnut kärsivän vilua ja nälkää (ainakin symbolisesti)?

Minä ainakin olen.

Kunnes yhden kerran tilanteita päivitellessäni tajusin, että – herttilei – minun pitää tehdä elämälleni jotain ja se jotain on eteenpäinmeno.

  • Jos olen pitkähkön ajan tehnyt lähietäisyydellä elämäni narsisti(e)n elämän mukavaksi, onko minun muka roikuttava hänen elämässään etänä?
  • Jos olen uneksinut, että eräänä päivänä saan tehdä, minkä koen oikeaksi Herrani ja omantuntoni kanssa kyselemättä lisämääreitä elämäni narsistilta, vielä kiinnityn hänen elämäänsä, kun seuraan hänen toilauksiaan?
  • Eikö vihdoin olisi aika elää sitä elämää, jonka ymmärrän elämäksi?

Sama (narsisti)strategia etänä

Se, että narsisti niittää mainetta ja kunniaa (tai miehiä tai naisia…), sen jälkeen, kun olet hänen elämästään poistunut – ja kertoo sen sinulle joko suoraan tai kiertoteitä – on yksi tapa yrittää alistaa ja mitätöidä sinua. Hänen valloittamisstrategiansa yksi kärki on sinun loukkaamisesi ja mielesi pahoittaminen. Hän pyrkii toistamaan saman, mikä toimi lähietäisyydellä, nyt etänä. Tähän hän käyttää kaikkea, minkä tietää olevan sinulle tärkeää. Hän tuntee sinut hyvin ja tietää, kuinka sinua loukata (ja vaikka ei tuntisikaan, hän kokeilee kepillä jäätä…). Hän voi kokeilla joka uutta strategiaa eli olla yhteydessä uuteen elämänpiiriimme ja yrittää kääntää sitä kautta elämämme päälaelleen.

Elämä omiin käsiin

  • Kun opimme lopettamaan reagoinnin narsistin toilailuihin ts. emme provosoidu hyvästä emmekä pahasta, vapaudumme hänen otteestaan.
  • Kun opimme ottamaan oman elämämme lankoja omiin käsiimme (nk. uskovinakin (!) – toki Jumalan johdatukseen luottaen)

vähin erin tavoitamme elämämme.

Oma, ainutlaatuinen elämä

Uskon, että Jumalalla on jokaiselle meistä ainutlaatuinen, oma elämä, kutsumus ja tarkoitus. Sen vuoksi elämme elämäämme parhaiten omina itsenämme, tuota kutsumusta ja tarkoitusta toteuttaen.

Jos narsisti ei tosiasiassa sallinut meidän sanoa hänen elämäänsä juuta tai jaata, miksi ihmeessä jatkaisimme (vaikka kuvaamallani tavalla etänä) häneltä mielipiteen kyselemistä siitä, mitä saamme tehdä ja mitä emme? Elämästämme, kutsumuksestamme ja tarkoituksestamme olemme tilivelvolliset Herrallemme, emme elämämme narsistille! Herralta myös saamme lisävaloa, mitä kutsumuksemme ja tarkoituksemme syvimmiltään on, emme elämämme narsistilta! (Kun hän on elämässä yrittänyt tai yrittää leikkiä jumalaa, hän leikkii ihan liian isoa…yrittäessään ottaa Jumalan paikan…)

Meillä on oikeastaan vain ja yksi tehtävä

Käyttää sitä, mitä olemme Herralta saaneet ja loistaa Hänen kirkkauttaan.

Kun tuon tavoitamme, olemme oikeasti valtavan siunattuja. Olemme Hänen puolellaan.

 

Keltaisessa

Narsistit ovat rajoittamisen mestareita. Siinä tosin ei ole kokemukseni mukaan logiikan häivää. Narsisti voi nimittäin sallia toiselle sen, mitä hän toiselta kieltää.

Kysymys on oudosta manipulointipelistä, jossa narsisti pyrkii pyörittämään elämää ympärillään. Erityisesti hän pelkää sitä, että joku saa enemmän huomiota kuin hän. Siksi hän pyrkii rajoittamaan toisen elämää ja joskus sitä vastoin tukee jonkun toisen eteenpäinpääsyä ja näkyvyyttä – jos siitä on hänelle hyötyä.

Siihen, jota rajoitetaan, narsistinen käytös jättää jäljen – usein niin piilossa olevan, että jäljen olemassaolon tajuaminen kestää aikansa. Vielä enemmän voi kestää sen tajuaminen, miten moninainen tuon jäljen vaikutus on elämään.

Minun muistoni herätti seuraava kirjoitus http://jostevens-tcic.blogspot.fi/2015/02/put-on-yellow-dress-and-shine-in.html So Ellen Stevensin uni/selitys keltaisesta asusta. Toki ihan ilman unta ja siihen perustuvaa tekstiäkin asian pitäisi olla päivänselvä. Joskus vain tarvitsen hieman ylimääräistä herättelyä. 🙂

Tässä tiivistelmä kirjoituksesta:

— Unessa seisoi nainen erittäin tummaa taustaa vasten ikään kuin esiripun edessä, sellaisen, josta ihmiset tulevat esiin julkiseen tapahtumaan. Tämä nainen seisoi taustalla auttaen ihmisiä tulemaan parrasvaloihin–”

”– ja hyvin vaatimattomanoloinen mies tuli hänen taakseen ja alkoi jakaa keltaisia shifonkimekkoja — Hän yritti saada naista pukeudumaan mekkoon ja kertoa, että nyt oli naisen aika astua estradille.–”   

”–nainen oli vastahakoinen pukeutumaan mekkoon ja sanoi: ”Voi ei, en minä voi!” Hän pelkäsi, koska hän ei aiemmin kelvannut pukeutumaan mekkoon ja että hän erottuisi nyt liian selkeästi tuon kirkkaan, kauniin ja värikkään mekon ansiosta; hän tiesi, että kun hän kerran pukisi tuon mekon ylleen ja astuisi ulos, hän ei voisi olla piilossa.–”

Alemmuudentunne ja pelko. Siinä kaksi asiaa, jotka alitajuisesti ovat määritelleet  – ja rajoittaneet – minua:

Ei minusta ole.

En minä voi.

Traagista. Olen antanut olkapäälläni nakuttavan narsistin (tai useampienkin) määritellä, mitä saan tehdä ja mikä on minulle sopivaa. Tämä on käsittämätöntä, koska en ole näille ihmisille tilivelvollinen esimerkiksi lahjoista, jotka Luoja on minulle suonut – en, vaikka he väittäisivät niin.

Huomiota herättävä ja esille tuleva esiinmarssi elämässä on narsistille myrkkyä – vaikka tosiasiassa hän ei sitä kykene estämään. Sinulla ja minulla on oikeus elää sinun ja minun elämää ilman, että narsisti sitä määrittelee. Minne menen, mitä teen, miten pukeudun, ei kuulu hänelle. Ei olisi kuulunut itse asiassa silloinkaan, kun olin/olit hänen otteessaan ja läheisissä tekemisissä hänen kanssaan. Vieläkin vähemmän nyt.

Narsistin otteessa olleelle tämä voi olla hyvin radikaali – ja uskomattoman tuntuinen sanoma. Narsisti kokemukseni mukaan on mestari perustelemaan esimerkiksi sen, miksi hänen otteessaan olevan on tehtävä just eikä melkein niin kuin hän sanoo. Hän voi esimerkiksi laajentaa uskottomuuden käsitteen aivan uusiin ulottuvuuksiin, pitämällä uskottomuutena sitä, että hänen otteessaan olevalla on omia ystäviä tai harrastuksia tai oma persoonallinen pukeutumistyyli. Hänelle auktoriteettirikossyytteeseen (hän tosiaan voi keksiä asioita, joille oikeasti oikeudessa naurettaisiin) oikeuttaa se, että hänen otteessaan otteessaa oleva haluaa opiskella tai mennä työhön, joka ei narsistin pirtaan – syystä tai toisesta – sovi. – Ja nämä perustelut voivat takoa takaraivossa, vaikka narsistiin ei olisi enää minkäänmoista yhteyttä tai tapahtuneesta olisi vuosikausia tai vuosikymmeniä. Hengellisessä kentässä aseeksi voidaan kaivaista Raamattu, profetiat, tms.

Narsistin otteessa oleva/ollut tai ei…

Vaikka joku käyttää väärin Jumalan Sanaa , Jumalan Sana toimii edelleen; vaikka joku vääristelee Jumalan töitä, Jumala jatkaa työtään. (1)

Vaikka sitten symbolisesti huomiotaherättävään keltaiseen pukeutuen.

 

Voiko narsisti toipua?

Narsistin Narussa -blogissa julkaistu kirjoitus Voiko narsisti toipua piirtää kuvaa

  • terveestä – terveistä rajoista kiinni pitävästä ja toisaalta toisille tilaa antavasta -”narsismista” (termi tutkija Paula Salomaan) sekä

vahingollisesta asiaintilasta, jossa

  • ihminen rikkoo toisen ihmisen rajoja tai
  • sallii omia rajojaan rikottavan tai
  • hänellä on jatkuva tarve olla huomion keskiössä tai
  • antaa kaikessa periksi

Tämäntyyppiseen häiriötilaan olen törmännyt myös hengellisessä kentässä. Siksi asiasta kirjoitan.

 

246. (Huokaus…) Niiiiiiin tuttua kauraa!!!

Sähöpostistani löysin yhden seuraamani blogin uuden postauksen. Pisti mokoma huokaisemaan. On niiiiiin tuttua kauraa!!!

Kyseessä on Omat polut – Etnisten vanhoillistestadiolaisten kokemuksia ja kertomuksia.

Sanoisinko, että kertomuksen päähenkilö, Helena Jaakkola, on rohkea nainen, kun uskaltaa omalla nimellään ja kasvoillaan kertoa tarinansa.

Kyseessä on varsin tavanomainen tarina hengellisen yhteisön ja perheväkivallan kytköksestä. Olen nimittänyt tuollaista tilannetta ”kaksoissidokseksi”. Ihmistä pitää kiinni ja/tai häneen vaikuttaa voimakkaasti kaksi tälle ihmiselle tärkeää asiaa/elämän aluetta. Silloin kun hengellinen yhteisö alkaa tietoisesti tai tiedostamattomasti tukemaan väkivallan mekanismeja, väkivallan uhri on pulassa. Pahimmillaan uhrista ”tehdään” syyllinen.

Kyseessä ei ole pelkästään lestadiolaisuuden piirissä esiintyvä ilmiö (eivätkä kaikki lestadiolaiset käyttäydy noin eivätkä myöskään tekoja puolusta).

Lukekaapa artikkeli ajatuksella!

http://freepathways.wordpress.com/2012/11/24/perhevakivalta/

Erityisesti kiinnitin huomiota paitsi ilmiöihin, jotka ovat kokemani ja näkemäni perusteella hyvinkin tuttuja, myös Jaakkolan sanoihin:

”Olen käynyt sellaisen elämän yliopiston, ettei niitä oppeja kirjoista hankita. Olen puhunut myös lestadiolaisille näistä asioista. Nyt tiedän, että mihinkään uskonliikkeeseen ei pidä sokeasti turvata. Niin lestadiolaisuudessa kuin muissakin uskonnoissa ja ihmisryhmissä on paljon hyviä, inhimillisiä ja rehellisiä ihmisiä, ja sitten on niitä, jotka käyttävät toisia hyväkseen.

Niin lestadiolaisessa kuin joissain muissakin kristinuskon suuntauksissa alunperin ihmisten turvaksi annetut ohjeet muodostuvat vastakohdakseen. Esimerkiksi Raamatun hylkäämiskielto on nähtävä elämää suojelevana kieltona. Sen sijaan, kun hylkäämiskieltoa käytetään pitkittämään väkivaltaa, puolison laiminlyöntiä tai hyväksikäyttöä (joka voi olla myös seksuaalista tai taloudellista), emme ole ymmärtäneet kiellon tarkoitusta. Näin tiukan kirjaimellisesti Raamattua tulkitsevat tekevät.

Äskettäin villani nostatti pystyyn kuulemani tositapaus, jossa nuori nainen nk. tuli uskoon. Tietenkin nk. uskovat uskovat, että avioliitto ”on se juttu”. Tämä tarinamme päähenkilö solmi avioliiton. Mies kuulostaa kontrolloivalta ja mustasukkaiselta… niin eivätkä nämä nk. uskovaiset katso eroa hyvällä… Voi hyvänen aika, mihin ”uskoon” tämä tyttöparka oikein ”tuli”! – Huomatkaa, en tässä ruodi uskoa, vaan sen tulkintaa, joka pakottaa ihmiset heidän kannaltaan huonoihin, jopa tuhoisiin, valintoihin. Tämänkään nuoren naisen ei olisi tarvinnut mennä avioon kyseisen miehen kanssa, vaikka tämän kanssa seurustelikin! Näin hän olisi välttynyt tuolta sakkokierrokselta.

Jaakkola jatkaa
”Tämä on monelle SRK-uskovaiselle vaikea paikka. Avioero on vanhoillislestadiolaisen uskon opin mukaan synti. Vanhoillislestadiolaisten vuonna 2006 hyväksymän julkilausuman mukaan: xxx

Myös uudelleen avioituminen eron jälkeen on synti. Tästä on muodostunut raskas taakka monelle puolisonsa hylkäämäksi joutuneelle. Voi joutua viemään suurta perhettä eteenpäin yksinhuoltajana, ja kantamaan kasvatusvastuuta lopun elämän ajan ilman oikeutta saada aviopuolison tukea. Avioituminen uuden kumppanin kanssa on hyväksyttyä vain, jos ex-puoliso kuolee.”

Juuri tässähän me ajamme ihmisen mitä syvimpään hylkäämiseen! Väkivallan uhri on puolisonsa hylkäämä vaikka tämä kuinka vakuuttaisi rakkauttaan! Hylkääminen ei ole vain kirjaimellista ”jättämistä”, vaan Jumalan käskyjen hylkäämistä.

Olen viimeisimmissä narsistikirjoituksissani viitannut siihen, kuinka (etenkin) narsisti on todella etevä perustelemaan tekonsa – vaikka sitten Raamatulla.

Miten monta kertaa olen kuullut sanottavan: ”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää” (Ef 5:22,23)

Nämä miehet, jotka vetoavat tähän sanaan, unohtavat tykkänään, että sanojen ympärillä on vähän ”lihaakin”!
”Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.
Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, 30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme.”

Kysymys tässä tottelemisessa on Kristuksen tottelemisesta ja Hänen esimerkistään.

Kysymys on keskinäisestä kunnioituksesta ja huolenpidosta.

Kysymys on siitä, että edistää toisen elämää kaikin tavoin, myös hengellisesti.

Hyvin vaativa on sana, jossa Paavali sanoo, että toisen vihaaminen on samalla itsensä vihaamista! Väkivalta ja vallankäyttö on samaa kuin itseä löisi!

Niinpä niin, ongelma tässä on, että erityisesti narsisti (ja varsin monta kertaa väkivallan taustalla on naristi tai voimakkaasti narsistisia taipumuksia omaava yksilö) ei huomaa tätä puolta, vaan nerokkaasti pakenee lähimmän suojan taakse olkoon se sitten, vaikka asiayhteydestään irrotetut Raamatun kohdat. Väkivallalla ja kontrolloinnille on löydettävä jokin syy – eikä se syy ole koskaan oman nutun sisällä, vaan jossakin ulkopuolella.

Valitettavasti nk. terveen osa on ottaa etäisyyttä – ja usein tehdä se likainen työ: muuttaa muualle, paeta, ottaa avioero, taistella oikeuksistaan, jne. J

Toisaalta niinkuin Jaakkolan kertomus osoittaa, voi kaiken jälkeen koittaa uusi elämä, uusi vapaus – ja toivon mukaan myös uusi uskon rohkeus, sen näkeminen, että tuo nähty hengellisyyteen puettu väkivalta ei ole uskon koko kuva.

243. (Väkivallan) akselilla

Viime päivinä useaan kertaan on noussut ihmisten kanssa keskustellessa esille meidän suomalaisten kyvyttömyys käsitellä tunteita ja siitä seuraavat äärimmäiset voiman/väkivallan purkaukset.

Toisaalta ei syytä osoittaa sormella – etenkään väkivallan tekijän omaisia, tms. Tulee muistaa, että heilläkin on tunteet, ja tekijä(kin) on jonkun lapsi tai ystävä, jolle voiman purkaus tuli yhtä lailla yllätyksenä kuin meille muillekin. He(kin) surevat tapahtunutta, ja näissä väkivallan teoissa, joissa tekijä menehtyi, myös poismennyttä. Järkytyksen ja miksi-kysymysten rinnalla voi olla kysymys: Olisinko voinut jotenkin tämän estää. Usein myös syyllisyys: Onko tämä minun syytäni?

Niin raflaavasti kuin iltapäivälehdet yleensä aiheistaan kirjoittavatkin, tämänkertainen otsikko oli osuva: ”Hänkin olisi voinut ratkaista toisin.”

Mitenkään edes yrittämättä tapahtunutta saada tekemättömäksi ajattelen, että äärimmäisten voiman/väkivallan käytön sijaan voimme ratkaista toisin.

Väkivalta tai voimankäyttö ei ikinä ole ratkaisu.

Yhdessä käymistäni keskusteluista tuli esille ajatus siitä, että on se kumma, että ihminen pitää yrittää omistaa. Usein näissä äärimmäisissä väkivallan teoissa on takana mustasukkaisuus, jossa ajatuskulku näyttää olevan seuraava: Et saa olla onnellinen muutoin kuin minun kauttani. Jos muuta yrität, käy kalpaten.

Miten ihmeessä tällainen ihminen, joka vaatii toista olemaan onnellinen vain hänen kauttaan, voi luulla pakottavansa toisen rakastamaan samaan aikaan kuristamalla toista henkisesti (usein myös fyysisesti)?

Samaan tapaan toimii myös hengellisen (tai pikemminkin hengettömän!) yhteisön vallankäytön kuviot: Lojaaliutta ja kuulaisuutta odotetaan saatavan aikaan hengellisessä (… ja edelleen itse asiassa todella hengettömällä!) pakkopaidalla.

Valitettavasti hengellisen kentän opetuksista osa tukee tätä kuviota ja mahdollistaa väkivallan koko kirjon (henkisen, hengellisen ja fyysisen väkivallan) sekä perheissä että yhteisöissä.

I Ensimmäinen mieleeni tuleva opetus on opetus auktoriteetista, siitä että auktoriteetin alle on alistuttava. Äärimmilleen vietynä opetus menee niin, että myös pahan, valtaa väärin käyttävän auktoriteetin alle on alistuttava, koska auktoriteetti on aina Jumalan asettama. Tämän tyyppinen ajatuskulku vaiensi osan kristillisistä kirkoista mm. Natsisaksan himutekojen tapahtuessa.

II Toinen, osin johdannainen edellisestä, opetus on opetus kielen vallasta. Opetuksessa lainataan Jaakobin kirjeen kohtaa, jossa sanotaan, että kielellä on vallassaan elämä ja kuolema. Kohdassa todetaan, että samasta lähteestä ei voi tulla makea ja karvas vesi – Sellainen on kerrassaan mahdoton yhtälö. Tästä on (ainakin) kaksi harhaanjohtavaa tulkintaa:
1) Kielellä on vallassaan elämä ja kuolema -sanontaan vedoten opetetaan, että uskova ei saa puhua negatiivisia asioita. Tähän negatiivisuuteen rinnastetaan esimerkiksi arvostelu (myös asioiden ja ilmiöiden arviointi). Uskovan pitää puhua vain hyviä asioita, asioita, jotka kuulostavat hyviltä ja rakentavat kuulijaa. Siihen suuntaanhan Raamatussa tosiaan lukee Filippiläiskirjeen 4. luvun jakeessa 8. Mutta vain siihen suuntaan! Koko asiayhteys on seuraava: ”–ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.” Ei kyseisessä kohdassa tosiaankaan kehoteta ajattelemaan vain hyviä, miellyttäviä asioita.
2) Vielä vähemmän siinä kehotetaan sulkemaan silmiä totuudelta tai peittämään totuutta, vaikkapa sitten puhumattomuudella! Sävy on napakasti nämä em. asiat erikeen yksilöivä: Kaikkea mikä on totta, kaikkea mikä on kunnioitettavaa, jne. Ei vain yhtä näistä tullut ajatella, vaan kaikkia. Emme voi – jos mielimme tukeutua todellisuudessa tähän opetukseen – valikoida näkemäämme, poimia rusinoita pullasta, vaan ajatella (ja puhua) myös totuuden- ja oikeudenmukaisesti.
3) Usko ja tosiasioiden näkeminen eivät ole vastakohtia ts. tosiasioiden näkeminen ei ole epäuskoa. Esimerkiksi Heprealaiskirjeen nk. uskon luvussa, 11, kirjeen kirjoittaja toteaa, että usko on sen näkemistä, mikä ei näy. Ei hän sano, että usko on silminnähtävän kieltämistä. Usko näkee kuitenkin tuon silminnähtävän yli – Jumalan lupaukseen ja mahdollisuuksiin.
4) Yksi omituinen tulkinta (em. jatkoksi) tuohon Jaakobin kirjeen kohtaan on väite, jonka mukaan Jaakob väittäisi ikään kuin Jumalan sanoja puhuva ihminen ei kykenisi puhumaan pahoja asioita. Jos luet asian ajatuksella, Jaakob ei väitä noin. Hän toteaa tuollaisen olevan järjetöntä ja luonnonvastaista! Meidän kristittyjen tulisi olla hyviä lähteitä, jotka tuomme hyvyydestä julki hyvää, emme pahaa. Tämä on ideaali. Todellisuus on kuitenkin se, että samasta lähteestä voi tulla sekä hyvää että huonoa vettä. Esimerkiksi joku voi opettaa seurakunnassa kuin enkeli, mutta olla kuin paholainen kotona. Jaakob jatkaisi varmaan tuohon: Noin ei saa olla!!!

Kun nämä kaksi – auktoriteetti- ja kielellä on vallassa elämä- – opetus yhdistetään saadaan aikaan luotettava suojamuuri kaikenmoista kritiikkiä vastaan. Kukapa nyt haluaisi olla ”karvas lähde” tai (niin kuin eräässä kuulemassani opetuksessa todettiin) saada osakseen kirous.

Silloin kun kysymys on väärästä vallankäytöstö nk. kristillisessä perheessä tai yhteisössä, tämän opetuksen loistava lopputulos on totuutta vastaan puhuminen: ”Olet ihana mies (kun uhkailet minua).” tai ”Olet ihana vaimo (kun nalkutat minulle).” tai ”Olet mahtava pastori (kun kyykytät minua)” ”Sinua ihanampaa ei ole (kun rajoitat vapauttani).”

Tällainen totuutta vastaan puhuminen pönkittää väärää käytöstä. Vertaisin tällaista tilannetta kehon häiriötilaan esimerkiksi silloin, kun jokin nikama liikkuu vähän sivuun. Keho suojaa itseään sopeutumalla tilanteeseen. Lihakset tukevat sivuun liikkunutta nikamaa ja uudesta olotilasta tulee keholle ”oikea olotila”, jonka kanssa sen on tultava toimeen. Kipuja todennäköisesti on, ja olotila haittaa normaalia elämää. Riittävän pitkään jatkuessaan ilman korjaavia toimia olotilasta tulee keholle niin tuttu juttu, että vaikka nikama laitettaisiin kohdalleen, se pompsahtaa samoihin uomiin.
Samantyyppinen olotila voi olla myös väkivallan suhteen. Häiriötila onkin mielestämme normaalia! Silti ulkopuolisen tekemä diagnoosi (fysioterapeutti tai lääkäri tuossa nikamatapauksessa) osoittaa, että tilanne ei tosiaankaan ole normaali! Ja meidän on turha väittää tosiasioita vastaan. Nikama on paikoiltaan, niin se on. Vallan väärinkäyttöä tapahtuu, niin se on. Asialta silmien sulkeminen tai siitä puhumattomuus ei poista asian olemassaoloa.

Totuuden näkeminen on ensimmäinen askel vapauteen – niin tekijän kuin ”uhrinkin” kohdalla. Parannettavaksi suostuminen on toinen askel. Elämän ja oman käyttäytymisen oikeaan ”asentoon” saattaminen kolmas.

En malta olla lainaamatta tuon paljon käytetyn ja rakastetun jakeen, jossa pönkitetään nimenomaan miehen auktoriteettia perheessä, asiayhteyttä.Tämä asiayhteys merkitsee käytännössä koko Efesolaiskirjeen 5. lukua:
”Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.” (jj.1,2)
Siinäpä se!
Tosin erityisesti narsistinen luonne onnistuu paketoimaan kaiken mahdollisen rakkauden pakettiin…jopa mustasukkaisuuden tai väkivallan…: ”Minä rakastan sinua niin…”

Melkoisen haastava on seuraava kohta:
”Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä. Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina! Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista. Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät, on häpeällistä sanoakin, mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa.”

Myös tässä kohdassa törmäämme ajatukseen, että herkkä- tai hyväuskoinen ei pidä olla. Tässä varoitetaan uskomasta mitä vain, kuten tyhjiä puheita, puheita, jotka eivät pysy totuudessa. Meidän ei pidä antaa tuollaisten puheiden pettää itseämme tai johtaa itseämme harhaan. Itse asiassa niistä pitää ottaa railakkaasti välimatkaa sen takia, että olemme valon – ja siten totuuden – lapsia. Meidän ei pidä osallistua pimeyden töihin – vaan tuoda ne päivänvaloon! – Ja luvataanpa vielä, että valo paljastaa piilotetunkin.

Jakeissa 22-24 on auktoriteettiopetuksen mielijakeet.
”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon.”

Tällöin jää huomiotta jakeet 21 ja 25-30.
” Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. — Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme.”

Nämä jakeet eivät anna yhden yhtä veruketta (väki)vallan käytölle perheessä – eikä myöskään seurakunnassa. (Väki)vallan käyttö puolisoon kohdistuu myös (väki)vallan käyttäjään itseensä – ja taas toisesta huolehtiminen, toisen edun ajaminen, on samaa kuin huolehtisi itsestään ja auttaisi itseään eteen päin.

Mitä enemmän olen näitä (perhe-, hengellisen, etc.) väkivallan kuvioita seurannut, sitä enemmän on hahmottunut kuva siitä, että varsin usein piintyneesti väkivallan muodoissa pitäytyvän tekijän taustalla on jonkinlainen luonnehäiriö ja varsin usein jokin narsismin muoto (narsistinen, antisosiaalinen, huomionhakuinen tai epävakaa persoonallisuus). Jos kysymys tosiaan on narsismista, on tällainen henkilö tavallaan jo lukinnut elämänsä tuohon käyttäytymismalliin ja siksi muutoksen mahdollisuus on totaalinen Jumalan ihme (toki mahdollinen, mutta äärimmäisen harvinainen – yksinkertaisesti siitä syystä, että narsisti onnistuu sysäämään syyn kaikkien muiden paitsi itsensä niskaan…Koska hän ei pysty näkemään omaa osaansa, hän ei kykene tekemään parannusta eikä suostumaan parannettavaksi). Siinä on syy, miksi tällaisen henkilön ympäristö joutuu usein tekemään kipeitä ja suuria päätöksiä, kuten ottamaan raikkaasti välimatkaa elämänsä narsistiin.

Myöskään meillä ei ole tekosyytä sallia esimerkiksi narsistisen luonteen harjoittamaa väkivaltaa omassa eikä toisten elämässä.

Myös tässä on ajateltava sitä, mitä Jeesus mahtaisi tehdä. Silittäisikö hän tekijän päätä ja sanoisi: ”Hyvä poika/hyvä tyttö”? Vai auttaisiko hän ”uhria” vapauteen kaikesta, mikä on tuonut hänen elämäänsä tuskaa?

Kun vastakkainasettelu on väistämätöntä

Puskasta toimintaan

Blogiani lukeneet ovat nähneet kirjoittelussani monenmoisia vaiheita:

  1. ”puskavaihe”, vaihe, jossa halusin olla mahdollisimman etäällä ”elämäni narsisteilta” (huomaa, että termi on hieman raju sen vuoksi, että en voi juurta jaksain selittää, mistä tai keistä on kysymys. Termillä elämäni narsistit tarkoitan kohtaamiani joko narsisteiksi virallisesti diagnosoituja henkilöitä tai voimakkaasti narsistisia piirteitä omaavia henkilöitä, joita matkalleni on ”siunaantunut” useita lähtien varhaislapsuudesta aivan viime vuosiin. Näin en myöskään osoita sormella erityisesti ketään heistä, vaan kirjoitan mahdollisimman yleisesti ilmiöistä, en pelkästään ihmisistä niiden takana) ja heiltä piilossa. Sen jälkeen
  2. Jumalan ilmestymisen, hoidon ja rohkaisun vaihe ja sitä seurannut vähittäinen
  3. ”siipien kasvatteluvaihe” ja
  4. toiminnan vaihe.

Rauhaanjättäminen – usein utopiaa

Joissain blogin vaiheissa minua on syytetty jopa ”elämäni narsisteihin” kohdistetusta vainoamisesta ja käsketty jättämään heidät rauhaan. Mieluusti toki jättäisinkin – ja itsekin eläisin rauhassa.

Narsistin kohdalla ”rauhaanjättäminen” on käytännössä ihmeiden ihme toteutuessaan. Narsisti nimittäin ei hevillä jätä rauhaan sitä, jonka kokee uhkaksi jollakin tavoin. Narsistin kohdalla uhkaksi kokemiseen riittää välillä pelkkä läsnäolo, jonka narsisti kokee uhkaksi. Uhkaksi riittää esimerkiksi se, että henkilö on pääsemässä siivilleen ilman narsistia. Psykologia puhuu ”narsistin lähteestä”. Kun tämä ihaileva lähde ehtyy, narsisti on hyvin, hyvin vihainen! – Kuten Seppo Juntunen viime keväänä totesi eräässä tilanteessa:

”Mieluummin en olisi tässä puhumassa, mutta koska narsisteja on, olen…”

Tällä hän tarkoitti, että narsistisen ”toiminnan jatkuminen” oli syynä siihen, että hän – jälleen kerran – puhui ilmiöstä. Totta tosiaan tuolle puheelle tuntuu olevan tilausta, koska niin Sepolle kuin minullekin putkahtelee eteen ihmisiä, jotka (huokaus…) kertovat tutulta kuulostavan tarinan.

Case: Daavid ja Saul

Hurmuri ja pyrkyri

Olen lukenut paljon niin psykologian näkökulmaa narsismiin kuin myös hengellistä opetusta aiheesta. Samalla olen havahtunut siihen, että ilmiö ei ole Raamatullekaan vieras. Raamatun narsisteja voisivat olla kuninkaat Saul ja Herodes sekä kuningatar Iisebel. Kuvaavaa, sillä narsisti haluaa aina tavalla tai toisella VALTAA joko maallisessa tai hengellisessä muodossaan.

Kuningas Saulin tarina on erinomainen esimerkki siitä, kuinka narsisti hurmaa ympäristönsä. Ne jotka halusivat israelilaisille kuninkaan mieltyivät nimenomaan Saulin ulkonaiseen olemukseen. Narsisti tosiaan osaa näyttää pätevältä, tehtävään tarvittavilla alueilla muita päätään pidemmältä. Siksi hän yleensä pääseekin pitkälle.

Tukijasta uhkaksi – tahtomattaan

Ennemmin tai myöhemmin alkavat ongelmat – viimeistään silloin, kun joku (ehkä itsekään sitä tajuamatta) näyttää narsistin mielikuvissa muodostuvan uhkaksi narsistin asemalle. Muistamme esimerkiksi sen, että Daavid oli niin kauan Saulin suosiossa, kun Saul koki, että Daavidista oli hyötyä hänen valtakunnalleen eikä uhkaa hänen asemalleen. Heti, kun Daavid sai suosiota, Saul koki hänet uhkakseen. Vaikka Daavidista olisi edelleen ollut hyötyä Saulin valtakunnalle, koska Daavid oli koko ajan lojaali Saulille, Saul alkoi vainoamaan Daavidia.

Aikamme karismaattisen kentän auktoriteettiopetuksessa usein lainataan Daavidia: ”älkää koskeko minun voideltuihini” ja esimerkiksi kielletään arvioimasta henkilöä ja/tai hänen opetustaan. Asiayhteydestä huomaamme, että Daavidilla oli tilaisuus tappaa Saul – ja hän kieltäytyi fyysisesti koskemasta Sauliin ja hänen henkeensä. Siitä, että Daavid olisi hyväksynyt Saulin tekemiset, sanat eivät anna viitteitä.

Luottamus voiman ja voiton salaisuus

Daavidin elämästä on paljon oppimista. Lukemalla Daavidin psalmeja voimme huomata, että hän laittoi luottamuksensa Herraan ja siihen, että viimein oikeudenmukaisuus voittaa. Kun olen noita psalmeja lukenut ja niihin paneutunut, olen huomannut, kuinka niissä on luottamuksen pohjavire, joka näyttää tulleen nimenomaan sitä kautta, että Daavidilla oli henkilökohtainen, jopa läheinen suhde Herraansa. Samaan tapaan Job pystyi elämänsä synkimpinä hetkinä sanomaan, että hän tietä Lunastajansa elävän ja tietää, että tämä Lunastaja seisoisi viimeisenä hänen multiensa päällä. Ja entäpä Jeesus? Hän pystyi nukkumaan myrskyn keskellä – ja kirjaimellisesti kävelemään pois vainoojiensa keskeltä. Kysymys oli suhteesta, joka heillä oli Jumalaan. He tiesivät Jumalansa elävän!

Tinkimätön oikeuden tavoittelu

Toinen, minkä olen Daavidista – ja Jeesuksesta – pistänyt merkille, on heidän tinkimätön halunsa ja pyrkimyksensä oikeuden voittamiseen ja sen mukainen toiminta ja rukous. Esimerkiksi Daavidilta löydämme rukouksia, joissa hän kertoo tietävänsä, että pahat vielä hävitetään ja Jeesukselta mm. tuhon profetia Jerusalemille.

Suru ja myötätunto uppiniskaisuuden edessä

Heiltä löydämme myös toisenlaisen katsantokannan asiaan: surevan ja myötätuntoisen. Daavid suri Saulin kuolemaa, Jeesus Jerusalemin kohtaloa. Heissä tulee esille Jumalan mielenlaatu. Kumpikaan heistä ei ilkkunut vastustajiensa kohtalolla, kuten ei Jumalakaan ttee; Hänen mieleensä ei ole jumalattoman kuolema. Suurin voitto olisi, jos jokainen kääntyisi teiltään!

Valitettavasti kaikki eivät käänny – ainakaan oikeaan suuntaan. Saul kääntyi entistä syvemmälle pimeyteen vallanhalunsa ja oman minänsä sokaisemana. Kun Jumala tuntui vaienneen, hän kääntyi noituuden puoleen; kun ”tavallinen” toiminta ei riittänyt, hän kääntyi valheen puoleen – ja sinetöi dynastiansa lopun.

Koskaan, ei koskaan, pahuudella ole siunausta!!!

Case:Elia ja Iisebel

Hallitsija ja hengellinen vaikuttaja

Toinen Raamatun kuuluisa narsisti näyttää olleen kuningatar Iisebel. Hän on tyyppikuva paitsi hallitsijasta, myös hengellisestä vaikuttajasta, joka pystyi manipuloimaan miestään, kuningasta, ja monia muita. Tämän päivän karsimaattisuudessa liikkuu opetusta ”iisebelin hengestä”, joka usein samaistetaan voimakkaisiin naisiin. Jos emme puhu ”hengestä”, vaan ilmiöstä, ilmiön voi kahdata yhtä lailla molemmissa ”sukupuolissa”. Toinen mikä Iisebeliin yhdistetään usein on ”auktoriteetin uhma”. Eräässä mielessä tämä selitys ontuu, koska asemansa perusteella Iisebel edusti auktoriteettia – ja käytti sitä kursailematta ja häikäilemättä.

Hairahtunut hengellisyys kansan makuun

Tässä yhteydessä kohtaamme aikamme karismaattisuuden auktoriteettiopetuksen aukkokohdan. Aiemmin mainitsinkin, että auktoriteettia pitäisi tämän opetuksen mukaan kunnioittaa eikä siihen koskea. Iisebel ja Ahab jos ketkä olivat auktoriteetteja. He olivat auktoriteettaja myös aikansa hengellisyydessä, tosin niin, että olivat johtamassa kansaa epäjumalanpalvelukseen. Myös tuon ajan ”uskovat” kulkivat ihmeiden ja merkkien perässä – joita kaikesta päättäen myös Baalin profeetat tekivät. Nämä väärät profeetat olivat myös toisessa mielessä kansan makuun: Heidän sanomansa oli mukavaa kuultavaa, kun suola ei kirpaissut. (Vrt. myös Jer 24, Hes 13 ja 34) Nämä profeetat olivat narsistisen Iisebelin ”hovi”.

Kantti kestää kompromissittoman kohtaamisen

Sen sijaan Elia ja Elisa joutuivat vastakkain Iisebelin ja tämän ”hovin” kanssa, koska edustivat Iisebelille uhkaa – olemalla Jumalan palvelijoita kompromissittomasti.

Tänä aikana karismaattisissa piireissä tähyillään Elian ja/tai Elisan edustamana ”kaksinkertaisen” voitelun perään. Joskus tuntuu, että näitä ”voiteluita” luvataan melko kevyesti. Ikään kuin unohdetaan, mitä tuo ”voitelu” edustaa: kompromissitonta seisomista Jumalan ja Hänen Sanansa ja tahtonsa edustaman takana. Tämä kompromissittomuus johtaa joissain tilanteissa väistämättömään konfliktiin ja vastakkainasetteluun sellaisen kanssa, joka on vastoin Jumalan ja Hänen Sanansa ja tahtonsa edustamaa. ”Elian voitelusta” on glooria kaukana. ”Voideltu Elia” joutui kannaltaan haastavaan – jopa vaaralliseen – vastakkainasetteluun ”auktoriteetin” kanssa. Kun luemme Elian ”tarinaa” huomaamme, että hän ei tuollaiseen vastakkainasetteluun hakeutunut, vaan lähinna ajautui sen vuoksi, mitä edusti.

Kuten aiemmin totesin Daavidin kohdalla, Elia näytti tuntevan Jumalansa. Siksi hänellä oli kanttia seisoa yksin Baalin profeettojen haastajana. Hän tiesi Jumalansa voiman ja mielen.

Ei mikään pilipalivoima

Joskus meillä on sadunomainen kuva näistä Baalin profeetoista. Pidämme heitä ”pilipaliprofeettoina”. Asiayhteydestä meidän on huomattava, että näyttää siltä, että ikään kuin nämä ”profeetat” olisivat kokeneet saaneensa jonkinlaisia vastauksia tai ainakin näitä vastauksia odottaneet ja olettaneen, koska Raamatun lehdillä kertomuksesta välittyy käsitys siitä, että ”Baalin vastaamattomuus” oli heille shokki.

Luin vastottain kertomusta Aasiassa alkuperäiskansojen parissa lähetystyötä tehneestä raamatunkääntäjästä, joka kertoi suhtautuneensa heimojen keskellä olevaan taikauskoon nimenomaan taikauskona, kunnes raamatunkääntämisessä kohdatut vaikeudet saivat hänet miettimään sielunvihollisen todellisuuden mahdollisuutta. Valaiseva tarina kertoi, kuinka tämä raamatunkääntäjä tiimeineen kääntyi rukouksessa solmukkaassa tilanteessa Jumalan puoleen ja yksi osa kerrallaan pettänyt tekniikka alkoi toimia siinä määrin, että painotyö saatiin valmiiksi. Tapahtuneesta lähetystyöntekijälle oli jäänyt käteen rukouksen etuoikeuden käyttäminen: Tiimeineen hän rukoili erityisesti työn kannalta kriittisten pisteiden puolesta ja vastukset tasoittuivat.

Meidän sivistyneiden länsimaien kristittyjen ei kannata pitää pimeyttä pilipalivastustajana, vaan ottaa se vakavasti – kuitenkin Jumalan voimaan luottaen.

Näin Elia teki. Kirjaimellisesti haastoi kuningatar Iisebelin suojatit. Elian Jumala osoitti voimansa. Uudessa testamentissa viitataankin Jaakobin kirjeessä Eliaan esimerkkinä yhdestä vanhurskaasta, jonka harras (antautunut) rukous kuullaan.

Uhka henkilöityy

Iisebeliä tapahtunut ei näyttänyt vakuuttavan – tai sitten vakuutti. Reaktio ei vain ollut kääntyminen Jumalan puoleen vaan entistä voimakkaampi kääntyminen Eliaa vastaan. Siitä huolimatta, että rukouvastauksen takana oli Jumala, Iisebel henkilöi uhkan – Eliaan.

Pelästyneestä pelastuksen välikappaleeksi

Elian kertomuksen tuntevat tietävät, että Elia pelästyi ja pakeni.

”Elämäni narsisteista” kokemusta rikkaampana ymmärrän Eliaa. Joskus tulee se hetki, jolloin kerta kaikkiaan ei enää pokka pidä eikä rohkeus kestä. Itse asiassa itsekin olen jälkeen päin ihmetellyt sitä, kuinka joissain tilanteissa olin rohkeasti paikallani – ja asioiden helpotuttua tuli jonkinasteinen ”romahdus”: pelko ja pakoonjuokseminen.

Elian kertomuksessa on lohdullista nähdä se, että Jumala ilmestyy ”tasoltamme”. Silloin kun emme kestä voimakasta puhetta, olemme nääntyneitä ja nälkäisiä, Hän puhuu niin, että ymmärrämme: Saamme kokea Hänen huolenpitoaan.

Elian kohdalla näyttää ikään kuin suuret voitot olisivat olleet takana päin. Kuitenkin hänen voitelemansa kolme ihmistä: yksi profeetta ja kaksi kuningasta olivat avaimet Jumalan lupausten toteutumiseen nimenomaan siinä mielessä, että Iisebelin valta israelilaisten kohdalla murtui lopulta.

Auktoriteetin kunnioitusopetus ei tätä taustaa vasten ole todellakaan yksioikoinen: Kuten Elia oli seissyt Jumalan tahdon takana  ja joutunut vastakkain Iisebelin kanssa, hänen voitelemansa Jeehu kirjaimellisesti kukisti Iisebelin – mutta ei tehnyt sitä omassa voimassaan, vaan Jumalan lupausten kantamana ja Jumalan valtuuttamana.