Onko usko uusi tapa ansaita rahaa?

 

Se, että on nk. uskovainen, on uusi tapa ansaita rahaa tai hyötyä ihmisistä.

Olen törmännyt ihmisiin, joka näyttää ajattelevan näin – niin täällä sosiaalisessa mediassa kuin myös reaalielämässä. Kohtaamassani ilmiössä jokin on kasvanut pahasti kieroon. Näin ei tulisi olla – etenkään nk. kristinuskon piirissä, joka perustaa

Jeesus KUTSUI meidät ensi kädessä

  • suhteeseen itsensä kanssa
  • palvelemaan Häntä ja ihmisiä ympärillämme ja
  • julistamaan evankeliumia –

Jeesus EI kutsunut

  • etsimään uusia kannattajia (meille) tai
  • uusia rahankeräystapoja.

Toki rahaakin tarvitsemme Hänen työhönsä, mutta tuo raha ei ole ensimmäinen asia.

Peruslähtökohtaisesti evankeliumin julistus (millä nimikkeellä itse kukin sitä tekee) on kutsumus, ei asema tai titteli. – Asema, titteli ja koulutus ovat paikallaan eri syistä. Kirkko tai seurakunta valtuuttaa jonkun toimimaan tehtävissään valitsemillaan perusteilla, esimerkiksi tietty koulutus/pätevyys. Tästä huolimatta taustalla on/tulee olla kutsu/kutsumus.

Jos Jumala ei ole minua kutsunut, se, että nimitän (tai edes se, että joku muu nimittää) evankelistaksi, ei sinänsä tee minusta evankelistaa. Evankelistan titteli ei oikeuta minua vaatimaan itselleni erioikeuksia tai -vapauksia. Jne.

Näin tapahtuu suuressa maailmassa – ja täällä. Uskoa ja asemaa yritetään käyttää väärin – ja jopa onnistutaan yrityksessä.

On oikeaa kutsumusta. Työntekijä on palkkansa ansainnut tässä mielessä. On ihmisiä, jotka tarvitsevat tiukassa elämäntilanteessaan kirkon/seurakunnan tukea. Tällainen tuen vastaanottaminen ja antaminen on ok. Aivan eri lukunsa ovat ne, jotka tällä verukkeella yrittävät hyötyä ihmisistä.

Tapauskertomus X, jonka Jumala paransi (vai paransiko?)

 X todistaa eri yhteyksissä Jumalan parantaneen hänet. Tästä huolimatta X ei mielestään ”kykene” töihin, vaikka hänelle työmahdollisuutta tarjotaan. Kun töihin pitäisi mennä, tälle ”parantuneelle” ilmaantuu jokin vaiva. ”Sisar” tai ”veli” vippaa rahaa seuraavaan tilipäivään, hyväuskoisimmat antavat rahaa tai tavaraa odottamatta saavansa niitä takaisin, joku käy siivoamassa jne. Aikani seurattuani minulle nousi väistämättä kysymys: Miten on mahdollista, että X todistaa parantumisestaan ja samaan aikaan vetoaa sairauteen, jotta saisi apua. Erittäin epäloogista.

Edes meidän nk. uskovien ei pitäisi olla hyväuskoisia. X:n tapauksessa uskonyhteisö ja vilpittömät uskovat ovat tehneet karhunpalveluksen, kun eivät ole potkineet X:ää persuksille ja pakottaneet ottamaan vastuuta elämästään edes jossain määrin. Intialaisen hengellisen työntekijän viisaus olisi pätenyt tähän:

Kun annat nälkäiselle kalan, hänen vatsansa on tyytyväinen vähän aikaa. Kun opetat hänet kalastamaan, hän ei palaa luoksesi pyytämään sinulta kalaa.

Sosiaalisessa mediassa ja/tai tittelin perusteella ”toteutettava” yritys tehdä X:t on vain kertomani tapauskertomuksen laajennos. Jotkut tosiaan ovat oppineet, että hyväuskoisista saa uskon varjolla jotain hyödyttävää irti.

Tämä on ihan jotain muuta kuin uskoville/kirkolle/seurakunnalle annettu lähetystehtävä: Uskovien/kirkon/seurakunnan tehtävä oli mennä Kristuksen valtuuttamana ja varustamana, julistaa evankeliumia ja varustaa uudet uskovat/kirkot/seurakunnat tekemään samoin.

”– te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt. 1: 8)

”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Ef. 4: 11)

Kuva, jonka näistä kohdista saan, on ihan erinäköinen kuin tämä mitä-minä-tästä-saan -ajattelu.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

 

Suora seuraus

Eilen lainasin Jes. 60: 1, Amplified Biblesta:

NOUSE [alakulosta ja uupumuksesta, jossa olosuhteet ovat pitäneet sinua – nouse uuteen elämään!]
LOISTA (loista Jumalan kirkkautta), sillä sinun valosi on tullut, ja Herran kirkkaus on loistanut ylitsesi.

Oli mielenkiintoista lukea sanoja käännöksen takana:

Valo [אור, oore] merkitsee alkukielessä kirjaimellisen valon lisäksi kielikuvia: Jumalaa itseään, elämän valo, tiedon valoa, kasvojen valoa, hyvinvoinnin (menestyksen) valoa. Kunnia [כבד ,kabod] myös kirkkautta, kunniaa, arvokkuutta, loistetta ja yltäkylläisyyttä. Loistaa [זרח ,zarakh] tarkoittaa loistamista, esiin murtautumista, nousemista ja ilmestymistä.

Minulle sanat puhuvat vahvaa kieltä siitä, mikä saa aikaan lainaamani jakeen mukaisen muutoksen, mikä saa meidät nousemaan ja loistamaan: Jumalan – ja kaiken sen, mitä Hän on ja edustaa – ilmestyminen, jopa esiin murtautuminen elämäämme/elämässämme.

Tätä rukoilen itselleni ja sinulle!

Enemmän kuin fysiikkaa

Luin tuttuun tapaan urakalla Blogitaivas -blogia.

Huomioni kiintyi T.A. Laakson kirjoitukseen Tekoja vai mytologista filosofiaa, joka alkoi kuvauksella alkavasta syysflunssasta. Ehkä huomioni blogilistassa osui juuri tuohon kirjoitukseen sen vuoksi, että syysflunssa on näyttänyt tekevän asuinsijansa minuunkin. Lenkkeily jäi haaveeksi – samoin tarttuminen blogihaasteen horisonttitarinaan (horisontti oli harmaa ja itsellä olo sellainen, että kamera pysyi kotona). Tai ei pelkästään nyt, vaan useaan kahden viime vuoden aikana. Flunssa tulee ja pesiytyy jopa kuukaudeksi tai kahdeksi – ja lenkkeily jää monestikin haaveeksi

Tarina ei loppunut suinkaan tuohon flunssakuvaukseen. Lue koko kirjoitus – ja myös sen viimeinen kappale – osoitteesta: http://blogitaivas.fi/2013/10/27/tekoja-vai-mytologista-filosofiaa/

T.A. Laakso kirjoittaa kirjoituksessaan, kuinka hänen ystävänsä soitti ja mutkattomasti pyysi saada rukoilla flunssaisen ystävänsä puolesta.

Minun kohdallani ei tällä kertaa tapahtunut näin, vaan menin lääkäriin. Siinä lääkärin kanssa juttelimme oireiden syistä. Reseptiä ja sairaslomaa kirjoittaessaan hän totesi jotain, mitä en lääkärin suusta ole tähän menessä kuullut. Ulkomaalaistaustainen (mainitsen asian siksi, että ilmeisesti sen vuoksi hän käytti vähän hassua sanamuotoa – viesti kyllä tuli selväksi) lääkäri totesi: ”Ehkä Jumala palkitsee sinut parantamalla.” )”Palkitsee” ehkä oli vähän hassu sanavalinta, mutta viesti oli selkeä.)

Jatkoin:
– Itse asiassa minulle on tapahtunut juuri noin.

Kerroin kasvaimen katoamisen vuodelta 2005. Tarinan voit lukea täältä: https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/09/16/usko-vetoaa-jumalan-lupauksiin/ (Huomaat tarinasta, ettei tämä alue ole aivan yksioikoinen… uskoa voidaan käyttää väärin. Onneksi väärä ei tee oikeaa olemattomaksi!)

Lääkäri jatkoi:
– Niin, lääketiede ei ole pelkästään fysiikkaa ja kemiaa; siihen sisältyy myös sellaista, jota emme voi ymmärtää.

Aivan. Jumalan parantava ja eheyttävä voima, joka toimii myös rukouksen kautta.

Niin, tässä pureksin paitsi antibiootteja, myös lääkärin sanoja sekä T.A. Laakson ajatuksia, kuten tätä:

”Jeesuksen toiminta ja teot ihmisen puolesta on paljon enemmän ja todellisempaa kuin pelkkä profeetallinen opettaminen. Hän opetti seuraajansa tekemään samaa mitä itse teki niin, että Jumalan valtakunnan voima näkyisi hänen seuraajistaan.”

”Jeesuksen opetus, rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken, muodostaa selkeä jatkumon Isältä Jeesuksen kautta seurakuntaan ja ihmisiin. Jeesuksen ylösnoustua Pyhä Henki täytti ihmisen ja seurakunnan, muodostaen siitä Jeesuksen maanpäällisen ruumiin, toimintayksikön. Näin Jeesuksen teot jatkuvat nyt uskon ja armon voiman kautta. Käsky Rakasta lähimmäistä sisältää ajatuksen armolahjojen käyttämisestä toisen hyväksi. Ole kuuliainen Jumalalle ja tee hyvää toiselle. Rukoile ja ylistä.”

Niinpä. Onko meillä rohkeutta tehdä näin?

Olen yhdestä tällaisesta tapauksesta kertonut kirjoituksessani oikean polven ja korvan paranemisesta https://pauliinakuikka.wordpress.com/2013/10/02/millimetrin-tarkkaa-huolenpitoa/
Joskus olen tuollaiseen itsekin rohkaistunut; tulin vuosia sitten pelastaneeksi yhden ihmisen hengen kuunneltuani hiljaista ääntä sisikunnassani, joka sanoi, että tuolla ihmisellä on tosi vaikeaa.

Lopulta kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta: Tarttua tilanteeseen, pieneen viestiin, jonka näemme joko omin silmin tai ”hengellisin silmin”.

Viikon nosto – Suurempi kuin sydämeni

Mielivirsieni joukkoon asettuu virsi 525. Sen puhuttelemana olen kirjoittanut reilu 1,5 vuotta sitten artikkelin Suurempi kuin sydämeni:

Virsi ja artikkeli kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä:
https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/04/15/suurempi-kuin-sydameni-2/

Viittaan artikkelissa ehtoolleisen päätösrukouksen sanoihin:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä” (kuuluu sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti).

Ja totean:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä – tulisi myös elämämme olla.

Ei omin nokkinemme, yksin, sooloillen, ilman Häntä. Niin emme pelastu – emmekä kyllä pysty Jumalan mielen mukaiseen elämäänkään. Niin Jeesus itse sanoi: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” — tuo on myös valtavan vapauttavaa: Mitä Hän edellyttää meiltä, sen Hän myös lahjoittaa ja mahdollistaa.

Sanoisin, että tässä löydössä olen omassa sisikunnassani saanut suuren levon vuosien suorituksen vastapainoksi. Elämä Kristuksessa hymyilee syksyn harmauden ja hyytävyyden keskellä.

Weekly Photo Challenge: The Hue of You

Valokuvauksen myötä olen uudestaan astunut värien maailmaan. Olen vaikuttunut kauneuden äärellä, jonka kamera pystyy tallentamaan usein vain osittain.

By photographing I have stepped once more to the world of colours. I have impressed by the beauty around me, the beauty which a camera may only partially save.

untitled-3947

At least once a week I will write both in English and in Finnish. Let me explain why this kind of change of course. – Kerran viikossa kirjoitan sekä suomeksi että englanniksi. Selitän, miksi tällainen kurssinmuutos.

An example of the WordPress blogger called Elämän Katupeili http://pilvipouta.wordpress.com encouraged me to take part the challenge called Photo Challence given by http://dailypost.wordpress.com. This is why I will write, once a week, about the matter given Photo Challenge both in English and Finnish. At the same time my story will deal with my own theme, the and spiritual life in a form or another. I hope this offer also my readers a bit different angle.

WordPress -bloggerin, Taikakivi, http://pilvipouta.wordpress.com esimerkin rohkaisemana tartuin haasteeseen nimeltä Photo Challenge http://dailypost.wordpress.com. Tämän vuoksi kerran viikossa kirjoitan annetusta aiheesta suomeksi ja englanniksi. Tarinaani sisällytän ”oman” teemani, hengellisen elämän ja uskon, muodossa tai toisessa. Toivon, että näin voin tarjota lukijoilleni hieman erilaisen näkökulman.

This week, the theme is to

”–share a photograph with a prominent color (or assortment of colors) that reveals more about you. It could be a symbolic, meaningful shade; a color that expresses how you currently feel; or a combination of colors that excites you and tells a visual story.”

Tämänkertainen tehtävänanto kehottaa jakamaan kuvan, jossa on väri tai valikoima värejä, jotka kuvaavat jotenkin kuvaajaa. Kuva voi olla vertauskuvallinen, sillä voi olla tarkoitus; se voi kuvata tämänhetkistä olotilaa; väriyhdistelmä voi kiinnostaa tai kertoa tarinan.

Why this photo taken of a bit sorrowfull and naked nature of autumnal Finland? – Miksi kuva hieman surumielisestä ja paljaasta syksyisestä luonnosta Suomessa?

I love colours, different colours – and most of all colours of joy and warmth. – Rakastan värejä, erilaisia värejä – ja ennen muuta rakastan ilon värejä ja lämpimiä värejä.

Many times the spirituality of Finnish people is a bit melancholy one. When spirituality came alive for me, the first and main result was JOY. I stop dressing myself dark colours and stop seem gloomy. It wasn´t because of situations around me but because of joy inside me. I believe, many times, just this inner joy has helped me survive hard times, challenges and some times even horrors of life.

Monesti meidän suomalainen hengellisyytemme on sävyttynyt surumielisesti. Kun hengellisyys alkoi elää minulle, ensimmäinen ja päällimmäinen seuras oli ILO. Lopetin pukeutumisen mustiin enkä enää näyttänyt synkeältä. Tämä ei ollut seurausta ulkonaisista oloista vaan ilosta sisälläni. Uskon, että monesti, juuri sisäinen ilo auttaa selviämään kovista ajoista, haasteista, jopa elämän kauheudesta.

By photographing I have stepped once more to the world of colours. I have impressed by the beauty around me, the beauty which a camera may only partially save.

Valokuvauksen myötä olen uudestaan astunut värien maailmaan. Olen vaikuttunut kauneuden äärellä, jonka kamera pystyy tallentamaan usein vain osittain.

This is like the faith: Many times I only may step in and feel the results.

Tämä on vähän sama niin kuin uskossa: Monesti on otettava vain askel, minkä jälkeen tunnemme seuraukset.

Taken from the mouth of Jesus: ”– If any man is thirsty, let him come to Me and drink! He who believes in Me [who cleaves to and trusts in and relies on Me] as the Scripture has said, From his innermost being shall flow [continuously] springs and rivers of living water.2 (John. 7: 37a, 38)

Jeesuksen sanoin: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat´” (Joh. 7: 37a, 38)

Sopivasti särmää

Ei niin, että sanani olisivat vähissä. Joskus vanhoissa kirjoituksissa on tullut asia sanottua kumman selkeäsi. Tässä niistä muutamia:

”– Maailman kauneimmissa timanteissa on särmää kerrakseen. Siksi ne häikäisevät. Ympäripyöreä timantti – se ei olisi minkään näköinen!

Yritämme tehdä uskostamme liian usein ympäripyöreää. Kun joku tarttuu särmään ja kysyy: ´Sanoitko noin?´, otamme monta askelta taaksepäin ja otamme sanojamme takaisin: ´Tuota noin… En minä niin sanonut…´” Särmät saavat näkyä

Mielestäni meillä on vain seuraava vaihtoehto:

Mietimme sen, mihin uskomme, eri puolineen selkeäksi itsellemme ja viestimme uskomme juuri semmoisena kuin sen itse näemme. Näin vältymme epämääräisyyden ja mitäänsanomattomuuden ongelmalta. Kun olemme jotakin sanoneet tai kirjoittaneet, on viisasta kertoa, että olemme niin tehneet. Muuten annamme itsestämme oudon ja epäilyttävän kuvan. Vihonviimeinen, mitä voimme tehdä on, alkaa syyttää todellisen (!) huomion tehnyttä ajojahdista tai siitä, että hän on ihan itsensä Paholaisen asialla. (Hänhän vain puuttui siihen, mitä olemme sanoneet!) – Eri asia tietysti, jos joku on oikeasti ymmärtänyt väärin tai vääristelee asiaa. Silloin voimme oikaista.”Särmät saavat näkyä

”Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen “usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.” Kumman uskon edustus?

Millaiselta sinun ja minun timantti näyttää?

Kumman uskon edustus?

Vastottain Kotimaa -lehden pakinassa kysyttiin valintojen perään: Kumpaa haluamme edustaa – olla enkeleitä helvetissä vai paholaisia paratiisissa.

Kärjekäs ja kärjistävä kysymyksenasettelu vie tiukalle.

Kirjoittaja otti esimerkin koulumaailmasta – siitä, kuinka usein pääsee vähemmällä, kun asettuu kiusaajan puolelle.

Kiusaajan puolelle asettuminen ei mielestäni ole pelkästään sitä, että itse kiusaa vaan myös sitä, että vaikenee tiukan paikan tullen ja sillä tavoin sallii kiusaamisen jatkua.

Onnetonta tässä asettelussa on se, että näissä asioissa emme näytä aina aikuisinakaan kasvavan aikuisiksi. Miten monesti olen kuullut tilanteista ja tapahtumista, joissa työyhteisössä tai uskonyhteisössä tapahtuu samankaltainen ”liittoutuminen”.

Kiusatun, alistetun, epäoikeudenmukaisesti kohdellun puolelle asettuminen maksaa sen verran paljon, että varmempi ja miellyttävämpi valinta on olla hiljaa ja niin sallia kiusaaminen, alistaminen ja epäoikeudenmukainen kohtelu kuin älähtää ja ainakin yrittää pistää piste väärinkäytöksille.

Tuo ”maksaa niin paljon” -asia selviää yleensä varoittavista ennakkoesimerkeistä, joita kiusaaja/alistaja viljelee riveillä ja rivien välissä.

Hengellisissä yhteyksissä ennakkoesimerkkeihin sisältyy usein Jumala, Pyhä, Pyhä Henki, Raamattu, jokin yhteisön keskeisistä opeista, tms. Näin esimerkeille saadaan ”jumalallinen oikeutus”.

Uhkaaminen onnettomuuksilla, kadotuksella ja/tai turvallisen olotilan/aseman menettämisellä on tehokas keino hillitä asioihin puuttumista.

Asiat muuttuvat vieläkin monimutkaisemmiksi, jos kiusaajan/alistajan ote ulottuu useille elämänalueille. Esimerkiksi kiusaajalla/alistajalla on paitsi hengellinen ote, myös jotain kautta ote perheeseen tai sukuun tai hänellä on muutoin vaikutusvaltaa/vaikutusvaltaisia tukijoita, jotka sokeasti uskovat kiusaajan/alistajan oikeassaolemiseen.

Tässä kiusatulla/alistetulla on aika orvot oltavat.

Asioista älähtäminen voi johtaa perheen jakaantumiseen, työpaikan tai ystävien menetykseen – ja joskus kaikkeen tähän yhtä aikaa. Tästä taas seuraa taloudellisia haasteita ja/tai henkistä taakoittumista.

Tällaiseen tilanteeseen joutunut tarvitsee tukea, sitä enkeliä, joka on valmis astumaan hänen kanssaan helvettiin sen sijaan, että valitsisi rooleista paholainen paratiisissa!

Rohkeutta se vaatii ja uskallusta. Itsensä uhraamistakin sillä tuo ”enkelin” roolin ottaja saa saman moskan niskaansa kuin kiusattu/alistettu.

Tuonsorttiseen soppaan joitakin kertoja elämäni varrella joutuneena, nostan edelleen hattua näille rohkeille ”enkeleille”, jotka ovat olleet joko itseni tai toisen rinnalla tuossa sopassa – omaa mukavuuttaan pelkäämättä. Tämä on pitkälti se syy, miksi luottamukseni siihen, että on oikeaa ja aitoa uskoa kaiken kummallisen keskellä, on säilynyt asioita ja ilmiöitä suuntaan ja toiseen nähtyäni.

Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen ”usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.

Kumpaa uskoa sinä/minä edustamme?