Herätys, kristityn nimeä kantava!

Viimeisimmän vuoden aikana olen pistänyt merkille sen, miten etsiessäni kristillisiä teemoja internetin ihmeellisestä maailmasta löydän yhä useammin hakutulosten kärjestä jotain muuta kuin perinteisessä mielessä kristilliseksi ymmärrettävää.

  • etsiessäni sanahaulla mielessäni pyörivää raamatunjaetta, hakutuloksissa ei nouse välttämättä kärkeen meidän suomalainen raamatunkäännöksemme, vaan kärjessä voi olla http://www.jw.org -alkuinen sivusto ts. jehovantodistajat.
  • etsiessäni ajomatkoilleni kuunneltavaa youtubesta saattaa ponnahtaa hakutulosten kärkeen islamilainen versio aiheesta
  • etsiessäni aineistoa itsensä tai toisten johtamisesta voin päätyä sivuille, joiden vire on näennäisesti Jumalaan – jopa Kristukseen viittaava – mutta pienen silmäilyn jälkeen sivuston sisältö viittaa enemmän itämaiseen henkisyyteen.

Meidän kristityn nimeä kantavien on herättävä tuottamaan uskoamme ja arvojamme heijastavaa sisältöä ja tukemaan toisiamme tässä tehtävässä. – Lähetyskenttämme ei ole pelkästään kaukana, entuudestaan kristinuskon saavuttamattomlla alueilla, vaan myös omassa maassamme, omalla kielialueellamme.

Siksi olen muokkaamassa alunperin hengellisen väkivallan/narsismin teeman ympärille muotoutunutta blogia enemmän asioita eteenpäin vievään suuntaan kysellen, miten voisimme

  • näyttää rohkeasti värimme – mieluummin kuin piiloudumme pahalta maailmalta
  • kertoa, mihin uskomme – mieluummin kuin kertoa, mihin ei kannata uskoa
  • näyttää tietä – mieluummin kuin niitä teitä, joita ei kannata kulkea

vaikuttavaa-uskoa_talvi

 

 

Voit valita otsikon – You may choose A Title

Et voi aina valita, mitä tarinassasi tapahtuu, mutta otsikon voit aina valita. — You can’t always control what happens in your story. But you can always choose your headline!

Steven Furtick

In English you may read this article here.

Voit lukea ajatuksiani Steven Furtickin ajatusten äärellä tästä linkistä.

Kun kirjoitan lehtijuttua tai blogiartikkelia, minulle kaikkein vaikeinta on otsikon kirjoittaminen. Istun tyhjän otsikkorivin äärellä ja kysyn:

Mikä on kiinnostava ja kuvaava otsikko artikkelilleni?

Englanninkielisessä maailmassa on sanonta, jota on vaikea kääntää kovin sointuvasti suomenkieleen:

“If it bleeds, it leads”

Suomeksi (ei niin kovin rimmaavasti käännettynä) ”Jos siinä vain näkyy verta, se myy”

Raflaavat otsikot myyvät – ja siksi on painetta kirjoittaa tavalla, joka myy – raflaavasti, shokeraavasti, skandaalinkäryisestikin.

Varsin usein uutiset ovat raflaavia kielteisessä mielessä.

Tiedämme sen itsestämmekin: Myös meidän uutisemme työkavereille, tutuille, jne. tuppaavaat sävyttymään uutisotsikkomaisesti:

Kuules mitä minulle tapahtui…

  • Koira tuhosi talon
  • Lumimyräkkä pilasi päivän
  • Kamala sotku odotti olohuoneessa

Entä jos kääntäisimme asiat päälaelleen?

  • Alkaisimme etsiä, mitkä asiat ovat hyvin.
  • Etsisimme asiaa koskevan Raamatun lupauksen ja muuttaisimme ongelman rukoukseksi.
  • Rohkaisisimme itseämme ja toisiamme pahan paikan yli.

Luulenpa, että saisimme kaikki monta ilon hippua marraskuun harmauteen. ❤

Pauliina

137. Kuin Saunalahden mainoksesta!

Istuuduin joulunjälkeisenä vapaapäivänäni katselemaan TV7:n ohjelmatarjontaa, opetusta profeetallisuudesta. Ihan kiinnostuksesta siihen, kuinka maailma makaa entisessä yhteisössäni ja sen keulahahmojen elämässä. 

Sisemmälle esipihalle johdattavan ”tasokristillisyysopetuksen” jatkumoksi profeettakoulutus jatkoi valitulla linjalla. Semmoinen muistintyhjennys näyttää olleen tässä viimeisimmän neljän vuoden aikana, että piti oikein alkaa selvittämään (Saunalahden mainokseen viitaten), ”mistä näitä opetuksia oikein tulee?” Minulle alkaa hahmottua sellainen kuva, että myös suomalaiseen karismaattisuuden yhteen laitaan on suorastaan pesiytynyt kestämätöntä opetusta, jota Raamatusta saa melkoisella mielikuvituksella hakea. Seuraavassa yksi esimerkki.

Profetoinnin tasoista

Tosiaankin profeetallisuuskoulutuksessa puhuttiin profeetallisuuden tasoista. Vaikka kuinka tunnustaudun – tosin varsin maltilliseksi – karismaatikoksi, henkilöksi, joka kaipaa ja odottaa Jumalan todellisuuden omassa elämässään ja uskoo, että Jumala toimii palvelijoidensa ja lahjojensa kautta seurakuntansa keskellä, tämä taso-opetus oli todella vierasta. Yksinkertaisesti en löydä joillekin kummallisille lahjojen tasoille perustetta Raamatusta. Tuossa opetuksessa sen sijaan asetettiin profetointi järjestykseen seuraavasti:

  1.  profetian henki  
  2. profetian lahja 
  3. profeetan virka 
  4. Raamatun profetiat

Pähkinänkuoressa opetus oli seuraava:

  • Profetian henki voi vallata kenet hyvänsä. Viitattiin Daavid -jahtiin lähteneiden Saulin miesten kokemukseen, jossa nämä joutuivat hurmoksiin profeetta Samuelin kohdattuaan. 
  • Profetian lahja on erityinen (?) Jumalan antama lahja. 
  • Profetian virka erityinen Jumalan antama virka. 
  • Lisäksi mainittiin Raamatun profetia (johon opetuksessa palattaneen myöhemmin).

Tässä on pakko leikkiä hieman eksegeetikkoa – ja penkaista opetusta vähän pintaa syvemmältä Raamatun kokonaisuutta (ja vähän yksityiskohtiakin vasten) peilaten.

Jos oikein ymmärsin, opetuksen mukaan profetian henki laskeutuu erityisellä tavalla erityisessä tilanteessa (mainittiin ylistys) ihmisten päälle. 1) Tällaisessa tilanteessa myös sellainen, jolla ei ole profetian lahjaa, voi profetoida. Periaatteessa esimerkiksi Joelin kirjan profetian valossa tuo voisi olla mahdollistakin. Myös kirkkohistoriassa tunnetaan ilmiöitä, joissa on esiintynyt yliluonnollisia kokemuksia, jotka ovat koskettaneet suurta joukkoa (ensimmäinen helluntai ja muutamat muut Apostolien tekojen kohdat, Telppäsen niityn tapahtumat, jne.). Sen sijaan termi ´profetian henki´ei tue tällaista selitystä – ainakaan Uuden testamentin valossa. Kohdassa, jonka tämä raamatunopettaja lainasi, sanotaan, että Jeesuksen todistus on profetian henki (KR -38)/ Jeesuksen todistajissa on profetian henki (KR -92). Kreikankielinen sana ´todistaja´ [martyria] tarkoittaa sekä todistajaa, todistamista ja todistusta että myös profeetalle annettua tehtävää, jossa hän profetoi. Toisin sanoen tuon yhden jakeen perusteella on aika uskaliasta perustaa oppia ”profetian hengestä”.

Ehkä seuraava menee saivarteluksi – mutta kyseinen raamatunopettaja perusteli tämän profetian hengen toimintaa Aamoksen kirjasta ottamallaan lainauksella 😉 Ymmärtääkseni tämän raamatunopettajan kategorioinnin mukaan Aamos kuuluu ainakin profeetan viran ihmisiin – ja (jos kyseinen raamatunopettaja ei meinaa pistää teologiaa aivan uusiksi) myös Raamatun profetiaan. Uskoisin, että moinen eksegeesi ei menisi läpi – ainakaan Raamatun kokonaisuutta ymmärtävissä – raamattukouluissa, yliopistosta puhumattakaan…

Jo jos saivartelua jatketaan, Uuden testamentin kuva ensimmäisistä kristityistä ei tue ajatusta siitä, että siellä profetian hengen laskeutuminen olisi ollut nimenomaan ”voidellun ylistyksen” aikaansaannosta. Se miltä ensimmäisten kristittyjen ylistys on täsmällisesti näyttänyt tai kuulostanut, on hämärän peitossa sen vuoksi, ettei sitä kuvata. Se, mikä näyttää olevan verrannollinen Pyhän Hengen toimintaan, näyttää olevan Sanan julistaminen, rukous ja annettujen lupausten uskominen – sekä vetoaminen siihen, että evankeliumia voitaisiin julistaa.

Se on jo!

Toivottavasti opetuksessa esiintullut sana ´erityinen´oli taiteilijan vahinko… En haluaisi kuulla profetoimista korotettavan muiden seurakunnalle uskottujen lahjojen, tehtävien tai palveluvirkojen yläpuolelle. Paavalin opetukseen viitaten, ei tulisi mitään, jos kaikki profetoisivat! Kristuksen ruumiissa tarvitaan jokaista, ei vain jotain ”erityistä”.

Sen sijaan korostus, jonka mukaan ”juuri nyt” Jumala haluaa nostaa nämä lahjat, ei ollut taiteilijan vahinko, vaan tietoinen korostus. Tämä korostus näyttää olevan korostuksista kaikkein houkuttelevin, mikä vetää uutta hengelliseen elämäänsä kaipaavia puoleensa kuin mesi kimalaisia. Totta kai haluamme olla ”se sukupolvi”, jonka aikana herätys tulee, haluamme olla ”juuri ne”, jotka tekevät suuria ihmeitä… Mutta missä ihmeessä Raamatussa on opetus siitä, että tulee jokin ”erikoinen aika”, jolloin tämä tapahtuu? Eikö Jeesus ja ensimmäiset kristityt ymmärtäneet elävänsä juuri tuota aikaa? Aikaa jolloin todelliset rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa? Aikaa, jolloin Jumala vuodattaa Henkensä kaiken lihan päälle? Aikaa, jolloin julistetaan evankeliumia? Aikaa, jolloin Jumala tunnustautuu julistettuun Sanaan myös esimerkiksi parantamalla sairaita?

Minkä ihmeen takia näitä ”uusia ilmoituksia” tulee nyt vajaan kymmenen vuoden välein, ilmoituksia, joissa sanotaan, että tämä – juuri tämä – on se on… Minulla on sellainen tunne, että Jeesus olisi voinut vallan hyvin sanoa nimenomaan noista ”juuri nyt” -ihmisiä seuraamaan lähteneistä, ettei tulisi mennä sinne, missä sanotaan Kristuksen olevan… ei pitäisi juosta heidän perässään, vaan pysähtyä katsomaan, missä Hän oikeasti on! Kristus on jo tullut. Pyhä Henki on tullut. Kuten on sanottu, kaikki on valmiina. Me voimme pysähtyä. Sanan äärelle. Rukoukseen. Uskoa, että Kristus on siellä, missä Sanaa oikein julistetaan.

Jos olemme kadottaneet elävyyden elämässämme tai seurakunnissamme, ei se ratkea sillä, että juoksemme ”juuri nyt” -opetuksen perässä, vaan sillä että pysähdymme aivan itse muiden samoin uskovien kanssa etsimään Herraa omaa elämäämme ja sitä yhteisöä varten, jossa olemme! Voimme juosta maailman sivu etsimällä uutta voitelua, mutta jos Kristus itse ei täytä janoamme, olemme janoissamme.

Minusta on oikeasti kamalaa se, mitä välillä saa lukea noista ”juuri nyt” -ihmisistä, siitä että ”juuri nyt” oli heidän elämässään aivan jotain muuta kuin Jumalan ilmestymistä tässä ja nyt. Valitettavan usein heidän omassa elämässään on paljastunut ennemmin tai myöhemmin skandaaleja, jotka ovat negatiivisesti värittäneet heidän missiotaan. Yhtenä esimerkkinä Suomessa ehkä tuntematon Latter Rain (syyssade/myöhäisempi sade) opetuksen kannattaja, Earl Paulk,joka liittyi opetukseen, jonka mukaan ”olisi korotettujen pyhien joukko, joissa olisi ennen kuulumaton pyhyys ja voima.” Tarinamme ei pääty yhtä kauniisti kuin saduissa, vaan lähteeni jatkaa: ”Myöhemmin hän ryvettyi seksiskandaaleissa, jotka ovat vieläkin uutisissa.” Yksinkertaisesti en ymmärrä, kumpi on muna ja kumpi kana tässä tarinassa? Onko opetus ollut suurta bluffia alusta saakka vai onko opetus sokaissut opettajansa niin, että tämä ei lopulta näe, minne on menossa ja mitä tekee. Joka tapauksessa on varsin erikoista julistaa ”ennenkuulumatonta pyhyyttä ja kunniaa”, kun omassa elämässä asiat on kaikkea muuta kuin kunnossa!

Ihan tosissaan! Meidän elämää kaipaavien kristittyjen pitäisi hinguta niin kovasti aidon perään, että yksinkertaisesti emme suostu ottamaan vastaan jotain, mikä näyttää väärennökseltä! Vaikka väärennöksen kohtaaminen karmii ja kuvottaa, se ei tee tyhjäksi sitä, että on olemassa aito Jumalan työ.

Pietarin näkökulma

Aivan mahtava kohta tämän tasokristillisyyden ja ”juuri nyt” -kristillisyyden vastapainoksi on 1. Pietarin kirjeen 2. luku, josta muutamia jakeita:

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. ” [Sana ´puhdas´[adolos] tarkoittaa ´puhdasta, sekoittamatonta, alkuperäistä´. ]

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.Sanotaanhan Raamatussa:

— Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”

Ajan ilmiöitä katsellessani tulee väkisinkin mieleen, että aikamme kristillisyydessä on kiusaus hylätä Kristus ja asettaa jotain muuta Hänen rinnalleen – jopa tilalleen. Olkoon nyt sitten vaikka tasokristillisyys. Tuossa – enkä muussakaan – kohdassa en pysty näkemään mitään tasoja ;). Olemme täsmälleen samalla viivalla niin Kristuksen armon kuin Hänen lahjojensakin suhteen.
Niinpä niin,… kalastaja Pietari – ilman sen erityisempää voitelua korostamatta – vakuuttaa meille, Kristukseen uskoville lapsen oikeutta ja lähetystehtävää mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia… ja Paavali… kehottaa palvelemaan sen armoituksen ja voiman mukaan, mikä itse kullekin on annettu. Ei se sen erikoisempaa ole.

1) Löysin internetin kätköistä suomalaista opetusta, jossa etsittiin erityisiä ylistyksen lahjan omistavia ihmisiä herätyksen airuiksi… Tässä erityisen ylistyksen ilmapiirissä profetian henki pääsee laskeutumaan…

Hengellisen elämän berlusconit

Porinaa soppaan ja bensaa liekkeihin

Muutama vuosi sitten toisen poikani Messenger ”kaapattiin” ja maailmalle lähti hänen nimissään tolkutonta törkyä sekä hänestä itsestään että muista. Marssimme poliisiasemalle ihmettelemään tilannetta.  Vastaanotossa elämään nähnyt poliisimies katsoi vakavasti minua ja sanoi:

”Tässä työssä meinaa väkisinkin tulla kyyniseksi. Tässä näkee niin monenlaista…”

Samantyyppisissä tunnelmissa seuraan hengellisen kentän ilmiöitä. Toinen toistaan kummallisempia skandaaleja me nk. kristityt näytämme keittävän. Koska meillä ei näytä olevan kykyä nähdä niitä sellaisina kuin ne ovat; mieluusti kiellämme niiden olemassaolon, peittelemme niitä – tai ainakin yritämme pienennellä niitä. Näin lisäämme porinaa soppaan ja bensaa liekkeihin.

Strategia a la Berlusconi

  • Katsoin viikonloppuna kaksi dokumenttia: Romanian ex-johtajasta Ceausescusta ja
  • Italian skandaalinkäryisestä Berlusconista.

Dokumentit piirsivät tarkkanäköisesti kuvan taidokkaasta strategista, jonka avulla voi pudota jaloilleen kovistakin korkeuksista niin, että asia muuttui pudonneen eduksi. Vaikutusvaltapystyi vaientamaan muun muassa median.

Mitkä vallan mahdollisuudet! Kun B:ia useissa vaiheissa epäiltiin kirjanpitorikoksista, hän selvisi asiasta vaikutusvaltaisilla tuttavuuksillaan ja suhteillaan, myöhemmin nähtävästi rahalla. Kun tämä keino ei tepsinyt – hän vallan kahvassa ollessaan – osallistui lain säätämiseen, jonka mukaan kirjanpitorikos ei ole rikos.

En ole psykiatri, enkä ala B:n tai C:n psyykentilaa arvailemaan. Tuntomerkit kuitenkin sopivat narsismiin melkoisen hyvin. Tällainen henkilö sairastuttaa kaiken ympärillään, myös yhteisön. Ajatelkaapa vaikka mainittua  Ceausescua. Dokumentissa kerrottiin, että hänen hovinsa suojeli häntä todellisuudelta -aivan kuin sadussa Keisarin uudet vaatteet. Käytännössä koko kansa oli kääntänyt selkänsä C:lle, kun tämä luuli olevansa valtansa kukkuloilla. B:n tapaus kuvaa hyvin sitä, mitä voi tapahtua missä tahansa yhteisössä, jossa samantyyppinen voimakkaasti vetovoimainen johtaja saa sijaa – ja erityisesti jos tällä johtajalla sattuu olemaan taipuvaisuutta narsismiin:

  • Ensin toimivat suhteet
  • Sitten selitysten lahja
  • Viimeisimpänä strategian muutos.

Sama siirrettynä hengelliseen kenttään

Tavoilleni uskollisena en halua leimata ketään hengellisen kentän vaikuttajaa. Ihmettelen ilmiöitä, kuten skandaalinkäryisten johtajien jälkiä. He tekevät varsin usein ”berlusconit”:

  1. He jäävät kiinni.
  2. Joukoista löytyy alttiita puolustajia, jotka hoitavat tiedottamisen joko johtajan kanssa tai hänen puolestaan, puoltolausunnon tahoille, joille sen antamisesta on hyötyä. Tärkeintä on puhdistaa maine. Kuvaavaa oli, että B:nkin tapauksessa puhuttiin ”poliittisesta likaisesta pelistä, joka kohdistui puhtaaseen B:iin” – vaikka takana oli epäily väärinkäytöksestä. Sama ilmiö toimii hengellisessä kentässä: Soraäänet ovat kateellisia, kapinallisia, Jumalan/Pyhän Hengen vastustajia, uskonnollisia – tai mielenterveysongelmaisia, joita ei kannata ottaa todesta.
  3. Tapahtunutta vähätellään. Myös B. teki näin. 17-vuotias tyttö, jota B:n epäiltiin käyttäneen seksuaalisesti hyväksi, oli ”perhetuttu”. Niin, mitäs tuo nyt perheen kesken – ja kun ei mitään vakavampaa tapahtunut. Rajat vain loittonevat, kauemmaksi.
  4. Tapahtuma hengellistetään (hengellisen kentän haasteet). Raja pyhyyden ja pahuuden välillä on hiuksenhieno – ja helposti siirrettävä.
  5. Jos julistaja, johtaja, tms. joutuu tiukoille ja selkä seinää vasten, hän viimeisenä keinoinaan muuttaa sääntöjä. Takavuosina kuuntelin tuomitsevaa opetusta kristillisessä mediassa: Kaikki vastoinkäyminen, työttömyys ja sairaus oli synnin seurausta. [Missään vaiheessa ei asiaa tuntematon osannut ajatella, että julistajan omassa taustassa oli pitkä työttömyysjakso aiempina vuosina, jolloin hän julkisesti selitti sen sillä, että Jumala on vapauttanut hänet Jumalan Valtakunnan työhön!] – Mielenkiinnolla odotin, mitä tapahtuu, kun kaverille omaan elämään tuli rankkoja vastamäkiä… Kuten arvata saattaa, vastamäistä tuli ”luottamustehtäviä” Jumalalta. Julistaja joutui ahtaalle. Selityksistä uusin: Jumala on puhunut, että häntä irrotellaan laajempaan palvelutehtävään! Niin, ja tietenkin: Vanhurskaita vainotaan AINA!

Ongelmallista soraääni totuuden torvena

Joachim Scharfenberg sanoo niinkin rajusti, että nimenomaan näitä profeetallisia soraääniä (henkisesti siipeensä saaneitä, mielenterveysongelmaisia) meidän pitäisi kuunnella ”profeettoina”; he kertovat kipupisteet. Psyyken ongelmista kärsivä on hyvä ilmapuntari hengellisessä yhteisössä; hän aistii ensin hengellisen epävireen ja ahtauden.

Turhan lyhyt hyvä muisti

B:n tapaus on siinäkin suhteessa oivallinen esimerkki meidän ihmisten lyhyestä muistista. Vaikka olen kaikkien noiden uutisointien vaiheet nähnyt, en enää voinut yhdistää alkulähtökohtaa nykytilaan. Tieto on tullut vuosien mittaan pirstaleisena ja pitkän ajan kuluessa. Nyt kun näin kaiken tiiviissä paketissa, pystyin näkemään kokonaiskuvan.

Dokumentti jätti harkinnanvaraa, jotenkin seuraavasti: Osa pitää B:ia suurena roistona, osa sankarina. Oli hän kumpaa hyvänsä hän vaikuttaa kansansa ja seuraajiensa elämään. Näin tekevät myös hengelliset johtajamme. Meidän tehtävämme on katsoa, KETÄ/MILLAISTA seuraamme.

Hyvä on koostaa julistajista – silläkin uhalla että aletaan sanoa Jumalan vastustajiksi – kokonaiskuva:

  • Kuinka he ovat eläneet?
  • Kuinka he ovat julistaneet?
  • Kuinka rehellisesti he ovat pystyneet kohtaamaan elämänsä vastoinkäymiset, kenties lankeemukset?

On kirjoitettu: Millä mitalla te mittaatte, sillä teidät mitataan. Usein tämä on kohdistettu arvioijia vastaan. Kuitenkin Jeesus puhui nämä sanat uskonnollisille vaikuttajille – ja käski katsoa heidän hedelmäänsä.

Tämä yhdistää henkilökohtaisten-tulipalojensa-sammuttelija-johtajia

He etsivät viholliskuvia ja/tai utooppisia tulevaisuudenkuvia. Mikä sen parempi hengellisessä kentässä kuin alkaa

  • ennustaa lopun aikojen olevan käsillä [en nyt kiistä Raamatullista totuuttaa, vaan kiinnitän huomion siihen, miten sitä käytetään]. Katsokaa, miten se muuttuu B:n käsissä rakkauden sanomaksi. [Ihan oikeasti viimeisimmässä uudistuksessaan B alkoi vedota yhteyden ja rakkauden ajatuksiin – ilmeinen tarkoitusperä oli johtaa ajatuksen kritiikistä pois!] Toinen ratkaisu on
  • utooppinen tulevaisuus. Sitä edustavat hengellisessä kentässä ”herätyksen lupaukset”: Nyt se tulee. Tänä vuonna se tulee… Harva muistaa, että muutama vuosi sitten samanlaisessa kriisissä samainen johtaja lupasi samaa… 😦

Siis: Hyvät ihmiset, ei oteta sinisilmäisesti ja hyväuskoisesti kaikkea vastaan, vaan arvioidaan – ja pidetään se, mikä hyvää on. Siinä sivussa saattaa joku muukin pelastua tulemasta harhaanjohdetuksi.

103. Päivän kysymys

Mihin oikein voi luottaa?

Illan suussa sain puhelun… Henkilö mietitytti – hengellistä kenttää (ja varmasti myös muita aikaansa seuraavia ihmisiä) ajatuttanut uutisointi Markku Koivistosta. Suuri kysymys oli: ”Mihin oikein voi luottaa”

Selitysvaihtoehtoja tapahtuneelle

Olen tuota kysymystä joutunut todella paljon pohtimaan. [Olenhan viitannut omakohtaiseen kokemukseen hengellisessä kentässä ja myös siihen, mitä olen nähnyt/kuullut vierelläkulkijana.] Ihmiset ovat oikeasti hämmentyneitä. Niistä, joihin he ovat luottaneet, puhutaankin yhtäkkiä uskomattomia asioita. Onko kaikki ”elävien uskovien vainoa”, ”saatanan ansa”, ”panettelua” – vai kenties ihan täyttä totta?

Usein on helpompi uskoa ensinmainittuun. Miksi? Koska olemme tottuneet luottamaan/ kunnioittamaan pyhiä asioita – ja oletamme, että kaikki tekevät niin. Eivät välttämättä.

Kuten olen maininnutkin aiemmissa kirjoituksissani, narsisti ei tee noin. Hän näkee tilaisuuden – ja tarttuu siihen. Johtaminen ja/tai hengellinen kenttä tarjoaa valtavan hyvän mahdollisuuden – ja me pöhköt uskovat uskomme kaikista hyviä asioita :(… Tietenkään en asioita paremmin tuntematta voi leimata narsistiksi ketään – Tuo on yksi mahdollinen vaihtoehto. Olen nähnyt narsistin ”toiminnassa” hengellisessä kentässä ja tiedän, että noin juuri tapahtuu: On hämmentyneet ja ahtaalle joutuneet uhrit ja ne, jotka enemmän tai vähemmän sokeasti ovat narsistin lumoissa.

Toinen tekijä, jonka näen syynä hengellisen kentän kaksinaamaisuuteen on korostunut menestysjulistus: Ei saa olla köyhä tai kipeä… Köyhyys, sairaus, ongelmat ovat korostetusti oman henkilökohtaisen synnin seurausta ja/tai demonisia.  Olen myös tämän ajattelun nähnyt ”toiminnassa”. ”Voittovoimassa?”. ”Halleluja!” Koska asioita, omia sokeita pisteitä, menneisyyden haavoja ei käsitelty, valinta oli torjunta – ja henkisesti raskas ristiriita vallitsevan todellisuuden ja ideaalin välillä. Kukapa haluaisi olla demoninen?

Miten on mahdollista, että…?

Toisaalta kuva ei ole mustavalkoinen. Jos joku hengellisessä kentässä hairahtuu, se ei merkitse välttämättä sitä, että kaikki olisi mätää. Tämä saattaa hämmentää entistäkin enemmän. Miten on mahdollista, että olen saanut avun ja siunauksen tietyn yhteisön kautta, jossa on tapahtuntu kamalia asioita?

Vaihtoehtoja on useampikin:  Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää. Kristillisestä näkökulmasta esimerkiksi avun hakeminen henkiparannustyyppisestä toiminnasta on arveluttavaa.

Toisaalta myös Jumala voi toimia vajavaisenkin (yhteisön) kautta (Näin on melkein pakko olla, kun kukaan ei ole täydellinen… ;)!). Se ei kuitenkaan pyhitä keinoja ja oikeuta vääryyteen tai holtittomuuteen.

Kuten kirjoitin aiemmin, en tunne Nokia Missiota kovin hyvin. Yhdessä elämäni mutkassa sain kullanarvoisia vastauksia kyselyyni Nokia Mission eheytymisseminaarissa.  Seminaarissa puhuttiin juuri näistä asioista, joita tässä kirjoitan. [Sikäli käsittämätöntä, että näin on… Puhuttiin splittingin vaarasta eli ongelmien eristämisestä ja sen tuhoavasta vaikutuksesta, myöskin narsismista,… Silti itse yhteisössä asiat menivät näinkin pitkälle! Sikäli tuossa ei ole mitään kummallista. Olen itse hengellisen työntekijänä ja sielunhoitajan ollut ihmissuhteiden asiantuntija. Silti meni vuosia ennen kuin tajusin että jotain on vialla yhteisössäni ja perhekuviossani! Osasin nuo asiat kirjasta ja muiden kohdalla – en omallani… :(…]

Luther puhuikin sekoittuneesta yhteisöstä, jossa on vaikea erottaa vehnää ja rikkaviljaa. Edelleenkin sama pätee.

Tässä tulemmekin teemaan, josta jaksan ”jankuttaa”: Arvioimiseen. Meitä kehotetaan arvioimaan opetusta ja ilmiöitä – ja tarttumaan epäkohtiin. Jos näemme toisen hairahtuvan, velvollisuutemme on sanoa asiasta…

Riskiryhmää

Erityisesti hengellisen kentän johtajat ovat vaarassa. Heidän pitäisi olla laumalleen esikuvia. Samalla jokaisella on omat heikkoutensa. Jos johtaja sairastuu väärään vahvuuteen, unohtaa sen, että tarvitsee tuekseen – ja ojennukseenkin – muita, vaara hairahtua on olemassa. Jos yhteisössä on likipitäen sokean tottelemisen meininki, vaara on hairahtua koko yhteisönä.

Oikeastaan tosi karmivalta tuntuu seikka, joka nosti niskavillani pystyyn jokin aika sitten. Kuulin NM:n tilaisuudessa MK:n käskeneen insestin uhreja tekemään parannuksen. Joistain näistä uhreista ajettiin demoneita ulos! Hyi hirvitys! [Toki tuokaan ei ole mitään perin kummallista… Törmäsin tuohon demonivillitykseen myös omassa yhteisössäni villeimpinä aikoina…] Insestin uhri ei ole syyllinen tapahtuneeseen; tekijä on! Ei ihme, että joidenkin rukoiltavien psyyke oli tuon tunnustus- ja demonienulosajamissession jälkeen kovilla :(…

Kysymys ja vastaus

Niin – vastaus siihen kysymykseen: Voiko mihinkään enää luottaa?

Uskallan omalta osaltani vastata tuohon kysymykseen: Kyllä voit. Jumalaan voit luottaa. Ja toivon mukaan – ehkä ihmisiin ja yhteisöihin pettyneenä – löydät myös niitä Jumalaan aidosti luottavia ihmisiä, jotka ovat aidosti sitä, mitä sanovat olevansa…

Näitä ihmisiä ja yhteisöjä on omallekin matkalleni tullut 🙂 Ja nimenomaan nämä tahot ovat olleet avainasemassa siinä, että ”luotto” on säilynyt.

100. Mietteliääksi tämä sai…

Tänä päivänä sähköpostiini saamani linkki sai minut mietteliääksi.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nokia+Mission+johtaja+Markku+Koivisto+on+erotettu/1135268953608

Surulliseksi siinä mielessä, että asiaa repostellaan ympäriinsä. Toisaalta – nimenomaan kyseisen artikkelin otsikko – puhutteli. Tekojen ja sanojen täytyy pitää yhtä. Siinä on kriteeri. En tunne kyseistä yhteisöä juuri ollenkaan, joten yksityiskohtia en osaa kommentoida. Sen sijaan vastaavantyyppisiä ilmiöitä seurattuani minun on pakko todeta, että yhteisön johtoryhmä teki rohkean vedon – toisin kuin monet kaltaisensa! He uskalsivat tarttua asioihin – eikä vain lakaisseet asiaa ”maton alle”.

Aikanaan minulle sanottiin, että on häpeä käydä oikeutta maallisten ihmisten edessä. Kyllä. Mutta, jos emme osaa asioita hoitaa niin, että keskenämme selvitämme nk. uskovaisina sotkumme (ja mieluummin, että emme tee niitä!), väkisinkin lööpit puhuvat. Vieläpä sitä suuremmilla kirjaimilla, mitä pidemmälle annamme asioiden mennä. Emme voita mitään lakaisemalla ongelmat maton alle ja/tai peittämällä silmämme näkemästä tapahtuneita tosiasioita.

Selityksin, joka yhteisön uutiskirjeessä oli http://www.nokiamissio.com/index.php?option=com_content&view=article&id=920:nokia-mission-tiedote-2982011&catid=126:tiedotteet näyttää sivustaseuraajasta täyttävän asiallisesti toimeentarttuvan yhteisön johdon tunnuspiirteet. Kysymys ei ole siitä, minkä olen liian usein nähnyt olevan asioiden käsittelyn suurin motiivi – että pesämme näyttäisi puhtaalta hinnalla millä hyvällä, vaikka sitten olisi täynnä törkyä – vaan että pesä uskalletaan käydä läpi ja käsitellä.

Totuus ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Niin Jeesuksen toiminnassa (esimerkiksi kun hän puhdisti temppelin sinne kuulumattomasta) – Entä meidän?

Niin – eikä meidän kannata osoitella sormeamme paimenta, evankelistaa tai nk. riviuskovaa kohtaan, joka on hairahtunut polulta. Jokainen voi meistäkin tehdä niin. Tärkeää on ymmärtää, että kukaan meistä ei ole ”lankeamaton”. Silti vajavuuden taakse ei voi loputtomiin paeta – ja viruttaa rajoja. Ei edes armon alle – ilman kääntymystä ja parannusta. Vasta silloin Kristuksen anteeksianto konkretisoituu ihmisen elämässä, Kristuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä ja armo alkaa muuttaa kohti Hänen kuvansa kaltaisuutta. Muutoin elämme valheessa eikä Kristus ja Hänen totuutensa ole meissä – eikä meidän yhteisöissämmekään.

 

Kaiken omistaja

Muun muassa näillä sanoilla Paavali kuvailee kristittyjen tilannetta – ja kehottaa olosuhteessa kuin olosuhteessa osoittautumaan Jumalan palvelijoiksi (vrt. 2 Kor 6).

Ehkä tässä on kuvattu jotain siitä paradoksista, joka tämän päivän kristillisyyden keskellä koetaan pikemmin hätätilaksi – jolloin pitää äkkiä alkaa etsiä syytä siihen, miksi noin on (onko jokin synti, joka estää menestyksen, vaurauden ja terveyden, jne.) – kuin että nähtäisiin tuo tilanteena, jossa voimme siinäkin palvella Jumalaa ja kirkastaa Hänen nimeään. Tämän päivän kristillisyys – ainakin joissain suunnissa – pitää kunniassa ja varoissa kylpemistä Jumalan siunauksen mittarina. Samalla tavalla se pitää jatkuvaa vauhtia ja vipinää (kuten massoja ja ihmeitä) toisena merkkinä Jumalan voitelusta, jonka voimasta ikeet murtuvat. Jälleen ikeet merkitsevät enemmänkin ulkoisia asioita (sairautta, köyhyyttä, yms.) kuin sisäistä elämää (kuten jonkin kahlitsevan asian, synnin, murtumista).

Nuo edellä mainitut jakeet jos mitkä pitäisi mullistaa mahdollisen menestykseen keskittyvän teologian: Köyhänä ja kipeänäkin voi palvella Jumalaa. Köyhänä ja kipeänäkin voi kirkastaa Kristusta ja johtaa toisia Hänen luokseen. Tärkeintä on, että emme peittele tarvitsevuuttamme – emme sitä sisäistäkään köyhyyttä – Jumalalta, vaan tuomme kaikki tarpeemme Hänelle. Hän on luvannut, että yli ymmärryksen oleva rauha on varjeleva meidän sydämemme Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on luvannut, että niillä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, ne ravitaan – vieläpä sellaisella vedellä, että jano sammuu ja sellaisella leivällä, joka tuon nälän sammuttaa – oikeasti.

Minulla on soinut monta päivää mielessä vanha laulu, jonka sanat menevät näin:

1. Moni janoisena elon tietä kulkee, tyhjyys täyttänyt on sielun kaipaavan, sielu erämaassa janoisena huutaa: Anna vettä joka janon sammuttaa. 

2. Mistä nääntyneenä lähteen kirkkaan löydän, josta puhdas vesi vielä kumpuaa. Sielu haljenneilla kaivoilla vain huutaa: Anna vettä, joka janon sammuttaa. 

3. Nosta katsees ylös, etsi elon Herraa, hän sun etees avaa lähteet ihanat. Pyydä juodaksesi vettä elon virran, siitä sielus jano tyydytyksen saa. 

4. Poistuu synkät pilvet elon taivahalta, kun Herran kädet sua johdattaa. Ei sielus enää erämassa huuda, olet juonut vettä, joka tyydyttää. 

5. Kaikki janoovaiset tulkaa veden ääreen, tekin joita murhe, puute ahdistaa. Tulkaa ostakaa ja syökää taivaan mannaa, sitä ilmaiseksi teille tarjotaan. 

Se, että on tyhjä, ei ole huono juttu. Se, että peittää tyhjyytensä jollakin muutta, on. Se, että pyytää Kristusta täyttämään tuon tyhjyyden, vie oikeille lähteille. Siellä ei kysytä menestystä tai saldoa. Siellä tarjotaan aitoa ”täytettä” tyhjyyteen – vieläpä Kristus lupasi samarialaiselle naiselle: Ne vedet tulevat hänessä elävien vesien lähteiksi, jotka kumpuavat ikuiseen elämään. Eikä vain niin. Ne vedet ovat virratessaan kauttamme siunauksena myös toisille.

Viime viikonloppuna tapasin eräissä rippijuhlissa ikämiehen, jolla oli kertomuksia kaivon teosta moneen lähtöön. Hän totesi, että ei hän niiden taikavarpumiesten perään ole. Jos joku niin kaivon tekee, tehköön. Hän on luottanut siihen, että kun porautuu tarpeeksi syvälle, vettä löytyy.

Näin se vain tässä hengellisessäkin elämässä. On noita ”taikavarpuihmisiä” liikkeellä täälläkin. Lupaavat milloin minkäkin kirjan tai seminaarin kautta avun. Lupaavat milloin minkäkin tekniikan ratkaisevat ongelmat. On kirousten katkomisia ja demonien ulosajamisia, on keinoa ja metodia moneen lähtöön. Toivon mukaan ymmärrätte satiirini. En pistä näitä halvalla. Arvostan hyviä kirjoja. Ymmärrän, että joissain tilanteissa voi pahan valta ottaa ihmisestä otteensa. Silloin on aika toimia.

Sen sijaan, jos yritämme jokaiseen ongelmaamme etsiä ratkaisua näistä metodeista, homma ei toimi! Silloin, kun minun pitäisi pistää kuriin vanha Aatuni tai Eevani, ei välttämättä ole kysymys mistään kiukun demonista tai kaloreista kakussa tai laiskuuden hengestä. Silloin ei auta, vaikka demoneja kuinka hätistäisin tiehensä. Minun pitäisi sulkea suuni jättää ottamatta kolmas kakkupala ja lähteä lenkille. Se siitä!

Mikään ei korvaa sitä, että poraudun itse lähteille. Tutustun Jumalan Sanaan ja sen kautta Kristukseen. Käyn ihan omin jaloin seurakunnassa/ kirkossa, kristittyjen yhteydessä. En ole silloin valmiiksi pureksitun ruuan varassa. Ajattele nyt jos arkisessa elämässä söisit valmiiksi pureksittua ruokaa! Yäk! – Näin vain monet tekevät! Lukevat kirjoja, katsovat TV:tä, kuuntelevat kristillisiä ohjelmia… Helppoahan se on. Mutta jopa vaarallista! Jos syöt kaiken, mitä ulottuvillasi on, voi olla hengellisesti aliravittu, jos ravinto ei ole monipuolista – tai sitten se on pullahöttöä ja pikaruokaa. Voit myös saada hengellistä ravintoa, joka on haitaksi terveydellesi… Joten katso itse, mitä syöt. Älä syytä muita – tai demoneja, jooko 😉

Kun poraudut syvälle Sanassa ja rukoillen. Vesi – kaipaamasi virvoitus – ei voi olla löytymättä. Silloin sinulla on tuoretta vettä jakaa muille. Ajatellaanpa vielä kaivoa. Jos kaivovesi seisoo, (jälleen YÄK!) se muuttuu limaiseksi ja haisevaksi. Samoin voi käydä meidän hengellisen elämämme. Sitä paitsi, jos kaivossa ei vesi vaihdu, siitä ei kukaan vettä ota, ei siihen uutta sovi. Laitetaan siis hyvä kiertoon. Jaetaan rohkeasti elävää, Kristuksen antamaa vettä. Saamme tuoretta tilalle.