862. Tiny Rosebud – Pieni ruusunnuppu

Tällä kertaa edelleenbloggaus Sue Nashin blogista Heavenly Raindrops – God-inspired words and images to bring blessings like rain (Taivaallisia sadepisaroita – Jumalan innoittamia sanoja ja kuvia, uomaan siunaus niin kuin sade)

Poimin riveiltä ajatuksen, jota olen viime aikoina paljon pohtinut eli, miten tärkeää on tajuta, kuka Kristus on ja keitä me olemme Hänessä. Alemmuuden ja merkityksettömyydent tunne voi saada meidät ”pihtaamaan” Jumalan meille antaman kanssa niin, että emme uskalla jakaa sitä hyvää, mitä olemme Häneltä saaneet.

Pieni ruusunnuppu.
Avaudu, ole kitti.
Jaa ruusuntuoksusi
niiden turhautuneiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä.

Kenenkään ei tarvitse mitata ruusua mitatakseen sen kauneutta. Huomaamaton ruusunnuppu tuoksuu yhtä ihanalta kuin suurikokoinen jalostettu ruusu. Kaikki mitä se tarvitsee on se, että se avautuu ja jakaa tuoksuaan.

Ajatteletko, että olet vain pienessä määrin käyttökelpoinen Jumalan valtakunnalle (kirjaimellisesti: sinussa on vain pieni sirpale käyttökelpoisuutta)? Se on kaikki. Kun annat ne aidosti, Jumala hyväksyy elämäsi sirpalet. Hän käyttä jäljellä olevia palasia. Näennäisesti merkityksettömiä ihmisiä. Pikkuista ruusunnuppua. Kaikki, mitä Jumala edellyttää, on se, että avaamme sydämemme vastaanottamaan Hänet ja jaamme Hänen rakkauttaan. Uhria ei mitata lahjan koossa, vaan pikemminkin halussa olla kuuliainen ja jakaa Kristus toisten kanssa. Sillä, että koet itsesi merkityksettömäksi ei haittaa. Kun uskollisesti jaat Kristuksen tuoksua ympärillesi, Hänen kauneutensa tulee esiin ja miellyttää Isää. Hänen lapsenaan olet merkityksellinen Jumalan silmissä. Tätä minä rakastan Jumalassa, entä sinä? Miten paljon merkitsemmekään Hänelle. It is enough. When given in sincerity, God accepts the fragments of our lives.He uses leftover pieces.  Seemingly insignificant people.  Tiny rosebuds.All God requires is that we open our hearts to receive Him and then surrender to share His love.  The offering is not measured by the size of the gift; rather, our willingness to obey and to share Christ with others. It doesn’t matter if you feel insignificant.  As you faithfully spread the aroma of Christ to those around you, His beauty is what comes forth and is pleasing to the Father.  As His child, you are significant in God’s eyes.I love that about God, don’t you?  How much we matter to Him.

kauttaTiny Rosebud ~ Significant in God’s Eyes.

Pidä kiinni vapaudesta (osa 3) – Things, asiat, jotka liittävät minut menneisyyteen…

Pidä kiinni vapaudesta – osa 1 mainitsin siitä, että englantilaisen Kathyn kehotus etsiä huushollistani “things”, asioita, jotka liittivät minut väärällä tavalla menneisyyteeni ja ihmisiin, joilla oli ollut tai on voimakas kontrolli elämässäni – ja mainitsin myös siitä, että tämä kehotus muistutti vuosia sitten kohtaamaani demonifobiaa ja -fanatismia, joka kaiken lisäksi osoittautui varsin toimattomaksi ratkaisuksi käsillä olleeseen ongelmaan: Tilanne paheni, eivätkä enempää asiat kuin ihmisetkään muuttuneet. Kokemani ja näkemäni suoranaisen järjettömyyden kanssa en halunnut (enkä halua) olla missään tekemisissä!

Pian tuon jälkeen olin eheytymisseminaarissa, jossa sain käsissäni olleeseen ilmiöön selityksen. Vasta kuusi (!) vuotta myöhemmin aloin hahmottaa, että – hyvänen aika – ne ilmiöt, jotka olivat käsissäni konkreettisesti, ovat ikään kuin muuttaneet muotoaan ja ilmenevät tavalla, jota en kykene järjellä selittämään. Olen siitä kirjoittanut kirjoituksessani https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/11/12/1525/.

Osa uskovista on selittänyt asian sillä, että uskova ei voi kohdata tuommoista. Osa on sanonut, että Jumala sallii ja kouluttaa kohtaamamme kautta. Osa on sanonut, että toteutamme itse omaa pelkoamme.

Nämä selitykset eivät oikein ole purreet. En löydä Raamatusta perusteluja sille, että Jumala kouluttaisi omaansa kiduttamalla – ei edes silloin, jos tämä hairahtuu tieltä. Pelkokaan ei selitä asioita, koska emme ole osanneet pelätä eteentulevaa, koska se on ollut niin odottamatonta. Emmekä voi selittää tyhjäksi tapahtunutta.

Eheytymisseminaarin jälkeen koin silminnähtävän vapautumisen. Minut tunteneet henkilöt näkivät muutoksen.

Jouduin tuon tilanteen jälkeen monen myrskyrintaman kohtauspisteeseen. Vaikka olin kuullut kyseisessä eheytymisseminaarissa opetusta aiheesta, myrsky oli niin massiivinen, että en kyennyt asioita käsittelemään – enkä tajunnut olla varuillani uusien asioiden äärellä. Elämässäni ja ympärilläni on paljastunut melkoinen rytökasa, kun olen askel askelelta kyennyt käymään asioihin kiinni.

Elämässäni ei ollut vain yksi narsisti vaan useita. Olin kasvanut näiden sankareiden vaikutuspiirissä. Siksi varmasti huomaaminenkin on ollut niin hankalaa. Kaikkein vähiten olen tajunnut olla varuillani hallintamekanismien suhteen – tai noiden ”things” (joiksi Kathy niitä nimitti) suhteen. Osassa tapauksista narsismin hallintamekanismit pukeutuivat hengelliseen kaapuun – ja olivat vieläkin vaikeampia tunnistaa. Esimerkiksi eheytymisseminaarista palattuani turvauduin joidenkin myöhemmin narsistisia mekanismeja käyttäviksi paljastuneisiin ihmisiin.

Aloin tekemään niin kuin Kathy sanoi. Katselemaan ympärilleni, onko huushollissani jotain, mikä symboloi kohtaamaani alistamista, kysellen, josko Kathyn ajatuksissa voisi olla järkeä niiden yhtymäkohdista menneeseen demonifobiaan huolimatta.

Yllätyksekseni löysin liudan asioita, jotka olin pelastanut vuosien varrella.

Näistä elämäni narsisteista kaksi on kohdistanut minuun ulkonäköpaineita: Äitini lupasi antaa selkäsaunan, jos käytän huulipunaa. Hänen isänsä oli sanonut näin lapselleen. (Kuvitelkaa, mikä ote äitini isällä on äitiini ollut, kun tämä 60-vuotiaana uhkailee lastaan selkäsaunalla!) Äitini siirsi minuun myös oudon ilottomuuden mallin. Kirkossa ei saanut hymyillä. Toinen elämäni narsisti oli myös moralisti. Pukeutumisen kanssa oli tarkkaa, jottei vedä ”vääriä miehiä” puoleensa.

Löysin noista nuoruuden kuvistani valokuvia, joissa minulla on itkettyneet, surulliset silmät (varmasti sen takia, että kuvan ottanut oli saanut minut vähää aiemmin itkemään) ja löyhät, harmaasävyiset vaatteet päällä. Kuvia katsellessani tuli yököttävä olo. Hyvänen aika! Jopa nuo valokuvat olivat alistamisen väline!

Valokuvat eivät olleet ainoita. Olin pelastanut noita harmaita vaatekappaleitani, keittiöesineitä (joihin liittyy oma alistamisen tarinansa), käsitöitä (joiden tekemistä en saanut opetella…).

Omituista ja ominaista tälle viestinnälle on se, että se melkein poikkeuksetta on kaksoisviestintää: Pitäisi näyttää hyvältä – mutta ei saa; pitäisi osata – mutta ei saa opetella (ja/tai toinen tekee sen paremmin) jne. Suorastaan skitsofreninen ympäristö elää ja olla. – Ja nuo mokomat "things" tekivät sen minulle todella selväksi, kun rupesin asiaa pohtimaan. Yäk. Hyi.

Siitä, miten paljon tässä on ollut psykologisesta sidoksesta kysymys ja miten paljon mukana yliluonnollista, en edes lähde analysoimaan. Kontrollointi, näytti ulottaneen lonkeronsa nykyisyyteen: Asiat, jotka olivat käsissäni näyttivät kuivuvan tai kuolevan käsiini. Jouduin jatkuvasti taistelemaan sen eteen, että asiat menisivät eteenpäin työssäni ja elämässäni yleensä.

– Tiedän, että tämä selitetään joillakin tahoilla sillä, että elämässäni ei ole siunausta sen takia, että olen ollut kapinallinen. Uskon kuitenkin, että edellä esitetynlaiseen kontrolliin suostumattomuus ei ole sitä kapinallisuutta, josta oikeutettu seuraus olisi kirous tai tuomio. Pikemminkin tuo "tuomio" tulee elämän ylle kontrolloinnin muodossa saaden meidät toimimaan niin, että emme tavoita täysin sitä, mihin Jumala on meidät tarkoittanut. Kontrolloinnin varjo peittää näkyvistä sen, mikä meidän pitäisi nähdä.

ONNEKSI me emme ole lopullisesti tuomittuja tuollaiseen.

Kaikessa siinä, mikä meinaa tuoda kuolemaa, kuivuutta, tuhoa elämäämme, on hyvä muistaa, että Jumala on aina elämän puolella! Hän on Elämä. Hän puhuu elämää.

Lohdutus

Hengellisessä kentässä siipeensä saaneita ihmisiä kuunnellessani kuulen liian monta kertaa sen, että ei – yksinkertaisesti ei – voi luottaa.

  • Ensin tämän siipeensä saaneen luottamus on petetty yhteisössä, johon hän luottanut.
  • Seuraavaksi etsiessään jota kuta joka suostuisi kuulemaan hänen hätänsä ja kipunsa, joko sellaista ihmistä ei löydy tai sitten
  • löytyy ”mestaroija”, joka tarjoaa lääkkeeksi ihan vääriä rohtoja tai pahimmassa tapauksessa kertoo asioista eteenpäin.

Ihmisinä me ihmiset yksinkertaisesti tarvitsemme toista ihmistä kantamaan taakkojamme. Luther puhui veljien (ja miksei siskojenkin) keskinäisestä lohdutuksesta.

Kyllä Jeesus riittää -sanonta on totta. Ihmiselle, joka kipeästi tarvitsisi

  • toista ihmistä välittämään Jumalan armoa ja rakkautta – ja ehkä
  • näkökulmaa, toivoa ja uskon rohkeutta – tilanteeseensa

Sanonta voi merkitä sanahelinää – ja taas sanojalle – voi olla hyvä reitti ulos tilanteesta, joka vaatisi pysähtymistä.

Joskus oma kipumme estää meidät pysähtymästä; kohtaamamme on liian kivuliasta meille itsellemme. Löydän tässä itseni: nimenomaan uskonyhteisöissä haavoittuneiden kohtaaminen on liipannut niin läheltä, että kohtaaminen on ollut nimenomaan oman haavoittuneisuuden takia pelottavaa ja/tai ainakin raskasta.

Suurta rohkaisua ja lohdutusta sain noissa vaiheissa muun muassa Aale Tynnin runosta:

Ja Jumala sanoi:
Toisille annan toiset askareet, /vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet./ Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,/ ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksissaan. /
Tee silta ylitse syvyyden, kaarisilta tee, /joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Minä sanoin:

He tulevat raskain saappain, multa-anturoin/ – miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,/ sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?/

Ja Jumala sanoi:

Verellä ja kyynelillä vain./ Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan/ – pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan./ Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,/ he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat. /
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,/ joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee./ Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet/: ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.

– Aale Tynni – Tätä runoa en unohda (Otava 1977)

Adobe Spark (1)

Luottamukseen viittasinkin. Silloin kun on kysymys syvistä ja henkilökohtaisista asioista, pitää itse kunkin opetella vaikenemisen taito. Se mikä on meille uskottu, meidän pitää säilyttää niin, että emme kerro siitä muille. Kaikkein kurjinta on ollut nähdä nimenomaan yhteisöissä, joissa on vallalla väärän vallankäytön kulttuuri, ihmisiä iskettävän menneillä asioilla, jotka on selvitetty ja jotka Jumala on antanut anteeksi. Niiden ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla millään muotoa nykyisyyttä muutoin kuin enemmän tai vähemmän parantuneina haavoina ja muistoina. Toinen iskun muoto on syyttää ihmistä vaikeuksien keskellä synnistä tai pinnallisesta suhteesta Jumalaan tai passiivisesta osallistumisesta seurakuntaan. Unohdetaan, että Jumalan kuritus on ohjaavaa, ei sadistisen kiduttavaa raippamentaliteettia! (Paimen ei pelottele lampaita aroiksi, vaan ohjaa oikeaan suuntaan. Koskaan paimen ei tuota lampaalleen tarpeetonta tai suhteetonta kipua.)

Tätä taustaa vasten Pekka Simojoen laululla Särkyneiden majatalo on sanottavanaan painavaa asiaa:

Ei täällä asu sankareita. Hävinneitä on niin monta. Kerjäläisiä vain, uupuneita jotka tullessaan tuovat muistojaan.
Ei täällä asu uljas kansa
Ei ketään löydy täydellistä.
Monet unohtivat unelmansa kivikatuihin tämän kaupungin
Jossa Juudas petti ystävän.

He etsivät tietä valoon
Maasta kyyneleiden.
He saapuvat majataloon, särkyneiden.

Me tarvitsemme ystävyyttä
vailla yhtään vaatimusta.
Me pelkäämme niin menneisyyttä
Joka varjoineen aina uudelleen
uhkaa uskon viedä huomiseen.
Me ikävöimme olkapäätä,
ihmiskäden kosketusta.
Vaikka olisikin sydän jäätä
lämpö rakkauden,
sulattaa voi sen.
Tuoda kevään sielun kylmyyteen.

He etsivät tietä valoon…

On meidän tehtävämme täällä
kantaa toinen toisiamme, halki synkimmän yön
Pitää päällä toivon kynttilää.
Ette ei kukaan jää yksin harhailemaan pimeyteen.
Ei kauneimmassa temppelissä
asu meidän Jumalamme
mutta siellä Hän on aina
Missä joka rakastaa,
pelko katoaa
Vettä janoinen saa juodakseen.

He etsivät..

https://www.youtube.com/watch?v=YZYbFk1qgeo

Ajatuksien äärellä on vakava kysymys: Olenko minä/sinä tällaisia sillanrakentajia ja/tai ovatko yhteisömme tällaisia majataloja, jossa särkynyt oikeasti eheytyy?

Tulevaisuus

Mielessäni on soinut laulu, jota lauletaan yli seurakuntarajojen.

Kiitos, kun saan tässä olla,
kiitos, kun saan levähtää.
Kiitos, kun saan voimaa, jolla
opetella elämään.

Halleluja, halleluja. Halleluja, halleluja.

Huomisesta en mä tiedä,
esirippu eteen jää.
Minne aikonetkin viedä,
tänään tahdon ylistää.

Halleluja…

Emme pelkää pahan ansaa,
emme pelkää kuolemaa.
Oomme valittua kansaa,
joka aina elää saa.

Halleluja…

Valo pimeyttä voittaa,
luomakunta odottaa,
pian uusi päivä koittaa
täynnä Herran kunniaa.

Halleluja…

Vaatimusten vuosien jälkeen minulle on hahmottunut yhä enemmän kuva Jumalasta, joka hallitsee, Jumalasta, jonka seurassa ei tarvitse pelätä mitään.

Ei tulevaisuutta, ei nykyisyyttä.

Ei elämän vajavuutta, rosoisuutta.

Ei omaa vajavaisuutta.

Ei elämää eikä kuolemaa.

Ei sielunvihollista eikä syntiä.

Ei tämä nyt sentään tarkoita Hulda Huolettoman -eteenpäinmenoa. Sitä, että millään ei ole väliä tai väitettä, että kaikki on hyvin, vaikka ei olisikaan. Päinvastoin: Jumalan rakkaudesta käsin ja Hänen rakkautensa varassa uskallan katsoa elämän realiteettaja, raadollisuuttakin, silmästä silmään ja kohdata tämän kaiken Hänen voimassaan.

Roomalaiskirjeen 8. luvun sain aikanaan (taitaa olla jo 20 vuotta) matkaevääksi jo kauan sitten poisnukkuneelta evankelistalta. Tuon luvun parissa on ollut tuona aikana monta ahaa-elämystä. Ei ole kerralla luvun rikkaus avautunut.

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.

Paavali jatkaa jakeissa 15-17:

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!” Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa–.

Jakeissa 38-39 Paavali vakuuttaa:

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Jumalan puolelta kaikki on perinpohjaisesti tehty valmiiksi. Ainakin minä saan Raamatusta sen käsityksen, että meidän ihmisten osa on suostua tähän valmiiksi tehtyyn – koski se sitten Pyhän Hengen pyhittävää työtä, sovituksen Sanan vastaanottamista ja/tai välillä Sanan oikealle tielle ojentavaa nuhdettakin. Joka tapauksessa saan Raamatusta sen ymmärryksen, että Jumala ei ole jättänyt ihmistä yksin hänen tilanteissaan ja kamppailuissaan, vaan Hän on kaikessa läsnä, ikään kuin kätemme ja huutomme ulottuvilla, valmiina auttamaan, nostamaan ja pelastamaan.

Minkä ihmeen takia pyristelemme omin voimin asioissa, jotka on jo ratkaistu? Miksi emme anna Hänen tehdä työtään meissä?

Voisiko yksi syy olla siinä, että emme meinaa tajuta sitä, että

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh 3:16)…

tai Paavalin sanoin:

— Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen. (Room. 5: 8-11)

Miltä sinusta kuulostavat sanat:
Rakastettu. Elämä. Lapseus. Varma. Vapaa. Peloton. Riemuissaan.

Tätä kaikkea olemme Kristuksessa.

Tätä taustaa vasten voin (voimme) luottavaisesti kohdata itsemme ja tulevaisuutemmekin kaikkine epävarmuustekijöineenkin.

Osviittaa oikeaan kasvuun

memory-keeping

 

Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Matt. 6: 33

Jeesus puhuu tavallisen elämän tarpeellisuuksista: ruuasta ja vaatteista. Jeesus puhuu näistä ikään kuin Jumalan valtakunnan luontoisetuina: Kun teet, mitä Jumala haluaa sinun tekevän, voit olla varma Jumalan huolenpidosta.

Ovatko nämä

  • rojalteja tai bonusta hyvästä hengellisestä myyntimenestyksestä
  • optioita Yrityksen tuloksesta vai
  • leasingauto, joka tarjotaan sinulle ja minulle, kunhan vain olemme lojaaleja Työnantajallemme?

Eikö Jumalan valtakunnan elämä olekaan yksin uskosta, yksin armosta?

Ei välttämättä rojalti, bonus, optio tai leasingauto, vaan pikemminkin lainalaisuus Jumalan valtakunnassa ja Jumalan valtakunnan asioissa.

Emme enää elä lakiliiton aikaa. Olemme vapaat lain kirouksesta. Samaan aikaan niitämme, mitä kylvämme:

  • Kun kylvämme Hengen peltoon, pitkässä juoksussa näemme hyvien hedelmien kasvavan.
  • Kun kylvämme itsekkyyden peltoon, huomaamme ohdakkeiden ja orjantappuroiden pukkaavan pintaan ja peittävän hyvän sadon. (Gal 6: 7,8) Yksi näkökulma aiheeseen artikkelissa  Mitä kylvät, sitä niität

Vertauksesta kylväjästä Jeesus sanoi muun muassa:

— sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan ja tukahduttavat sanan.

Raha tai jonkin asian tavoitteleminen ei ole paha:

  • Jos meillä ei olisi rahaa, olisimme pulassa.
  • Jos emme pyrkisi mihinkään, polkisimme paikallamme.

Enemmän merkitsee se, mitä annamme tavoitteiden tai rahan tehdä meille: Tuleeko meistä ahneuden takia röyhkeitä, toisia polkevia oman edun tavoittelijoita, joilla on mielessä vain enemmän rahaa (valtaa, kunnniaa, tms.) MINULLE nyt heti tai ainakin mahdollisimman pian?

Esimerkiksi asia, joka on käännetty varsin miedosti ”mielihaluksi” tarkoittaa paitsi ´halua´, myös ´kielletyn tavoittelemista´. Ts. pyrimme saamaan jotain, mikä ei meille kuulu. Kysymys ei varsinaisesti ole välttämättä ”varkaudesta” sanan varsinaisessa mielessä, vaan toisen oman havittelemisesta (vrt. 9. ja 10. käsky) tai jonkin sellaisen havittelemista, mikä ei ole ”meidän juttu” Jumalan näkökulmasta.

Huoliksi käännetty sana merkitsee myös levottomuutta. Monikohan maailmassa on valvonut sen takia, että ei ole jotain riittävästi – tai pikemminkin, että ei ole saanut jotain ”kyllälteen”. Ongelma ei ole siinä, että ei ole, vaan siinä, että ei ole kyllin. Arkinen (supisuomalainen) esimerkki: On auto. Ihan hyvä auto – mutta kun naapuri osti uudemman. On talo. On moderni keittiö – mutta kun naapuri tekee keittiöremppaa, niin eikö tässä itsekin pitäisi jotain tehdä ”tälle murjulle”.

Jeesuksen tavoite on hyvin ajankohtainen 2000 vuotta myöhemminkin. Suunnan pitäisi olla:

  • Pois vertailusta
  • Pois turhanpäiväisestä kilpailusta
  • Kohti omaa elämää
  • Kohti henkilökohtaista suhdetta Jumalaan ja Hänen tahtoonsa.
  • Kohti kevyempiä taakkoja.

 

”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.

”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11: 26-30

Jumalan tahto on uudistus

Karismaattisen sekaannuksen näkemisen/kokemisen seuraus on havaintojeni mukaan usein heiluriliike. Kun jokin on ampunut yli tai huti, automaattisesti suuntaudumme päinvastaiseen ääripäähän. Tämä näkyy esimerkiksi uudistuksen ja herätyksen teeman äärellä seuraavasti:

  • Henkilöt, jotka ovat kohdanneet väärää tai vääräksi tulkitsemaansa opetusta tai ilmiöitä, hylkäävät tämän väärän ja yleensä kaiken siihen liittyvän/liittämänsä.
  • Vaarana on, että tämä hylkääminen liittyy kirjaimellisesti kaikkeen – ehkä vähän ylikin.

Esimerkikin kun itse aloin löytää Raamatusta muutakin kuin varoituksia vääristä profeetoista ts. rohkaisevia Jumalan lupauksia ja aloin muutenkin uskaltaa avautua asioille, joista olin ottanut reippaasti välimatkaa (Pyhän Hengen työ, tms.), välittömästi kohtasin kritiikkiä noita Raamatusta löytyviä lupauksia kohtaan.

Kun kirjoitin siitä, että Jumala haluaa rauhaa kansalleen. Sain linkin blogiin, joka oli täynnä tuhoa ja tuomiota.

Jos/kun olemme Kristuksessa, voimme uskoa kohdallemme sanat: Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Näiden tuhon ja tuomion julistajien mielestä positiivinen sanoma oli automaattisesti merkki siitä, että kyseessä oli väärä profeetta.

Väärän profeetan tuntomerkki

  • ei kulje positiivisuus-negatiivisuus, lupaus-tuomio -akseleilla, vaan
  • tunnusmerkki on siinä, onko Jumala kyseiseen tilanteeseen puhunut kyseisen sanoman.

Samaan tapaan liipasinsormi voi tulla herkäksi suhteessa uudistukseen ja herätykseen. Jokainen uudistuksen ja herätyksen äärellä viipyvä tulee tuomituksi harhassa olevaksi sen perusteella, kun joku on keksinyt aiheen äärellä omiaan.

Itse olen löytänyt Sanan äärellä vahvan ajatuksen siitä, että uudistus, herätyskin, on Jumalan tahto sen perusteella, että

  • Jumala tahtoo hyvää kansalleen ja sen takia, että
  • Hän haluaa valtakuntansa ja sanomansa tavoittavan mahdollisimman monta.

Tälle kaikelle on eduksi, että yksityiset uskovat ja heidän yhteisönsä ovat voimakkaita ja hyvinvoivia.

Jos painiskelen/painiskelet koko ajan pelkän kärsimysteeman ja alatien kanssa, todennäköisesti on niin, että jostain syystä luen/luet Raamattua sellaisten silmälasien läpi, joiden kautta maailma värjäytyy kovin tummaksi. Minun/sinun tulee uskaltaa avautua katsomaan, mitä muuta Raamatussa on – runsaasti lupauksia ja rohkaisua, joka liittyy siihen, että Kristuksen ruumiin tulisi olla vahva ja elinvoimainen (vaikka taistelujenkin taustaa vasten).

 

Uudistuksen asiayhteys

Monissa uskon asioissa on kysymys akselista: Jo nyt – ei vielä. Niin tässäkin: Olemme vanhurskaita. Kelpaamme Jumalalle. Uskon kautta. Olemme pelastettuja. NYT. – Samalla katsomme tulevaisuuteen. Kilvoittelemmekin. Emme vielä ole perillä.

Silti pelastus on nyt. Vanhurskaus on nyt. Tuomio on pois nyt. Kun vain olemme Kristuksessa. Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Jumalan lupaa uudistaa kansansa voiman.

Lupaus uudistumisesta on lunastuksen ja sovituksen yhteydessä.

Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu

Samassa, mihin Pietari viittasi helluntaisaarnassaan. Pietari liitti saarnaansa saman, minkä Jesajakin: Ajatuksen kääntymisestä ja parannuksesta siinä, missä ihminen oli poikennut pois. Kutsu oli korvikkeista aitoon.

Pietarin helluntaisaarnan äärellä on muistettava eräs asia: Saarna oli osoitettu kuulijoille, joiden oli tarpeen tulla tuntemaan Kristus. Niin Jeesuksen, Pietarin kuin Paavalinkin sanoma oli tässä hyvin ehdoton: Ilman Kristusta ei ole pelastusta. – Ja toisaalta: Kristuksessa ON pelastus.

Edellinen voi tuntua turhalta kikkailulta. Olen kuitenkin ihan vastottain törmännyt tuomion profetioihin ja julistukseen, jotka kohdennetaan ihmisiin, jotka uskovat Kristukseen – ja jos yhtään Raamattuani oikein ymmärrän – heidän kaiken järjen mukaan pitäisi myös olla näin ollen uusia luomuksia, uudestisyntyneitä, uskovia, kristittyjä (millä nimellä me omasta viitekehyksestä käsin heitä kutsummekaan). Usein tuo tuomion profetia ja julistus on vielä niin epämääräistä, että siinä oikeastaan osoitetaan, että kääntyä pitäisi ja parannus pitäisi tehdä, mutta ei kerrota täsmälleen, miten ja mistä. Jää epämääräinen olo.

Silloin jos/kun Sana ja Pyhä Henki osoittaa parannuksen tarpeen, se on aina kohdistunut johonkin ”aiheelliseen”. Se ei koskaan ole epämääräinen viittaus johonkin.

Toinen muoto tästä julistuksesta ja tuomiosta on julistus, jonka mukaan tuomio tulee kohtaamaan paikkakuntaa tai kansaa sen syntien tähden. OK. Ymmärrän. Tavallaan uskonkin. Tämä tuomio/seuraus voi välillisesti koskea myös uskovia/Kristuksen omia. Sen sijaan tämä tuomio ei sinällään kohdistu suoraan uskovaan/Kristuksen omaan, jos/kun/koska hän on kääntynyt, tehnyt parannuksen ja saanut anteeksi.

On äärettömän tärkeää, että käsittelemme paitsi lupauksia, myös ”tuomiota” oikeassa asiayhteydessään.

Paavali teki asian varsin selväksi useaan otteeseen:

Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. (esim. Room. 8:1)

Kysymys on Jeesuksessa Kristuksessa olemisesta. Uskon kautta Häneen, Hänen nimeensä, Hänen Sanaansa. Pysymisestä Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. — Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. (Room. 5:1,10)

Monissa uskon asioissa on kysymys akselista: Jo nyt – ei vielä. Niin tässäkin:

  • Olemme vanhurskaita. Kelpaamme Jumalalle. Uskon kautta. Olemme pelastettuja. NYT.
  • Samalla katsomme tulevaisuuteen. Kilvoittelemmekin. Emme vielä ole perillä.

Silti pelastus on nyt. Vanhurskaus on nyt. Tuomio on pois nyt. Kun vain olemme Kristuksessa. Hänessä ja Hänen Sanassaan.

Uudistus, josta Pietari julisti helluntaisaarnassaan ja hieman myöhemmin temppelissä, liittyi kiinteästi parannukseen ja kääntymykseen:

Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan — (Apt. 3: 19, 20a)

Katumuksessa oli (asiayhteydestä päätellen) ennen muuta kysymys siitä, että kuulijat eivät tunteneet – eivätkä suostuneet – tuntemaan Kristusta. Heidän tarvitsi uskossa ottaa vastaan Messias, Kristus.

Siitähän perimmältään synnissä on kysymys aina: Emme usko, mitä Kristus haluaa elämässämme olla – tai mitä Hän haluaa elämältämme.

Hänen Henkensä avaama Sana on paras mahdollinen kompassi ja kartta. Kun olemme linjassa Sanan kanssa. Kun olemme Kristuksessa, voimme olla varmat myös Hänen lupaustensa toteutumisesta.

Kaikki muu tulee sen ohessa. Näin Kristus lupasi. (Vrt. Matt. 6: 33)

Uudistus ja virvoitus lähtee aina lunastuksesta ja sovituksesta – ja siitä, että elämme siinä todellisuudessa, jonka Kristus on meille valmistanut.