Overflowing providing – Yltäkylläistä huolenpitoa

Mielessäni on tapahtuma melkein 20 vuoden takaa. Minulla oli silloin vielä lypsikkejä navetassa. Tuona syksynä minulla oli omituinen ongelma. Lehmät eivät millään meinanneet tulla tiineiksi. Olin turhautunut ja epätoivoinen. Leipä oli kiinni noista lypsikeistä.

This happened almost 20 years ago. I had dairy cattle. In that odd autumn I had hard difficulties with the cattle. My cows couldn´t get with young. I was frustrated and in despair. I needed milk to get money to provide for daily bread.

Välittääkö Jumala lypsikeistäni? – Does Lord care of my cows?

Kyselin – I asked

Eräänä aamuna aamukahvini ohessa luin Raamattua. Silmieni edessä oli Raamatun jae – One morning I was drinking coffee and reading my Bible. I read a verse…:

Vilja-aittamme ovat täpötäynnä, meillä on kaikkea yllin kyllin. — lehmämme ovat lihavia ja tiineitä.

Our barns will be filled
    with every kind of provision. — Our cows are pregnant and well being.

(Tämä on käännetty näin pelkästään meidän vuoden -92 käännöksessä – So this is translated in Finnis translation -92!)

Uskomatonta! Reilun 9 kuukauden kuluttua lomittaja tuli kauhuissaan navetasta. Kauhun syy oli se, että maitotankki vuoti yli maitoa. Tuona kesänä myös peltojen säilörehusato oli tilan historian suurin. – Incredible! After 9 months and a bit more our worker came out of the cowshed and was in panic: ”milk tank” literally flowed over! In that summer we had the greatest harvest of the history of our farm.

Kyllä, kyllä Jumala välittää – lehmistä, pelloista – ja muistakin arkisista kysymyksistä. Hän auttaa. – Yes, Lord cares of – cows, fields – and also other daily challenges. He provides.

DSC_3770

861. Kunhan et kesken heitä…

Viime kirjoituksessani kirjoitin viime silausta vaille valmiista heinänteosta. Seuraava päivä koitti ja kaiken piti olla valmiina ”virka-ajan puitteissa”. Niillä main, kun kello oli 16, haravoin viimeistä heinälohkoa käsiharavalla ja kahdeksaa kymppiä lähenevä isäpappani latoi hangolla heinää kyytiin – kun lainaksi hätiin saadusta kelasilppurista murtui miehen peukalonpaksuinen metallitappi ja silppuri jäi kulkemaan omineen lainatraktorin vierelle. Se siitä koneellisesta korjuusta. En totta maar olisi uskonut tekeväni heinää viime vuosisadan alun menetelmällä teknisenä aikakautena! – Niin vain valmista tuli!

Paluumatkalla kohti Kymenlaakson kotia pohdin vielä kerran Jerusalemin muureja rakentavaa Nehemiaa. Urakka oli suuri. Suurempi kuin minun heinäntekoni.

Nehemian rakennusoperaatio oli uhka vallitsevalle olotilalle Jerusalemin ympärillä. Ajatuksesta, että Jerusalem olisi entisensä, eivät tykänneet maahan aikanaan jääneet juutalaiset enempää kuin ypäröivät kansat tai heimotkaan.

Nehemian kirjan kuudennessa luvussa kerrotaan yhdestä tiukasta tilanteesta Jerusalemin ympäristössä. Voit lukea luvun täältä: http://www.evl.fi/raamattu/1992/Neh.4.html#o6

Ylivoimaiselta tuntuvan uhkan edessä tapahtui kaksi asiaa: Rakennus pysähtyi hetkeksi, kun muurin puolustamisesta tuli ykkösasia. Toiseksi, luen riveiltä myös rakentajien epätoivon: tästä ei tule valmista, urakka on meille liian iso!

Molemmissa huomio meinaa lipsahtaa itse tarkoituksesta toisaalle – ja muurin rakentaminen meinaa pysähtyä.

Olen tämän viime kuukausina kokenut sisikuntani perukoita myöten kysellyt, mikä mättää, rukoillut- ja välillä miettinyt, että liian iso pala on käsissä. – Työ on vastuksien takia ollut ajoittain pysäyksissä.

Rukous on mahtava asia ja se on hengellisesti katsottuna etenemisen avain. Se, että on tietoinen tilanteesta (myös hengellisestä sotatilasta), on hyvä asia. Sitä on myös valppaana oleminen. Kunhan ei lopeta kesken sitä, minkä on ymmärtänyt Jumalan tahdoksi.

Tämä oli myös Nehemian ratkaisu: Akuutin tilanteen rauhoituttua hänen ratkaisunsa oli olla jatkaa työtä (1/2 väestä) ja vartioida muureja (1/2 väestä). Pääasia, että työ jatkui.

852. Syksyn tuntua

Tänä aamuna suuntasin loman jälkeen työmaalle. Haistoin syksyn.

Syksy ei välttämättä ole suosikkejani vuodenajoissa sateen ja koleuden vuoksi. Syksy kuitenkin on ollut elämässäni poikkeuksetta se vuodenaika, jolloin jotain hyvää ja käänteentekevää tapahtuu.

Route - Reitti

Tämä syksy ei näytä olevan poikkeus. Ilmassa on muutoksen, uuden alun tuntu. Vielä ei ole selvillä se, miltä muutos ja uusi alku tarkkaan ottaen näyttää.

Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta,
ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.
Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa,
sinne puhkeaa virvoittava lähde,
ja sade antaa heille siunauksensa.
Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen. (Ps. 84: 6-8)

Psalmin tekijä ylistää onnellisiksi, siunatuiksi, niitä, joiden voima on Herrassa, niitä jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Viime mainittu, monimerkityksinen, ilmaus on käännetty ihmisen (pyhiinvaellus)matkaksi tai (vertauskuvana ihmisen elämästä) tieksi, jota Jumala saa johdattaa.

Weeping valley - Kyynellaakso

Vedettömän laakson siunaus

Vedetön, kuiva laakso on hikinen paikka taivaltaa. Alkutekstin yksi merkitys onkin ”kyynelten laakso”. Psalmin tekijä julistaa, että kuivuuden ja nääntyneisyyden keskelle puhkeaa virvoittava lähde. Monet käännökset kääntävät kohdan niin, että asiassa on Jumalaan luottavalla ihmisellä osansa: Nimenomaan he muuttavat erämaan lähteiden maaksi – ja syyssade peittää sen siunauksillaan.

Harvest time - Sadon aika

Samaan syyssateeseen törmäämme Joelin profetiassa:

Älkää pelätkö, pellot,
iloitkaa ja riemuitkaa!
Herra tekee suuria tekoja.
Älkää pelätkö, metsän eläimet!
Autiot laitumet tulevat jälleen vihreiksi,
puut kantavat hedelmää,
viikunapuu ja viiniköynnös
antavat runsaan sadon.
Siionin lapset,
iloitkaa ja riemuitkaa
Herrasta, Jumalastanne!
Hyvyydessään hän lahjoittaa teille jälleen sateen,
lähettää sadekuurot ajallaan,
antaa syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.
Silloin puimatantereet ovat täynnä viljaa, ja puristamoissa öljy ja viini tulvivat yli reunojen.
Minä hyvitän teille ne vuodet,
jolloin sadon söivät sirkat ja niiden toukat,
vaeltajasirkat ja kalvajasirkat,
tuo suuri sotajoukko,
jonka lähetin teidän kimppuunne.
Te saatte syödä ja tulette kylläisiksi,
te ylistätte Herraa, Jumalaanne,
joka on tehnyt ihmeellisiä tekoja
teidän hyväksenne.
Minun kansaani ei enää koskaan pilkata.
Te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä ja että vain minä, Herra, olen teidän Jumalanne, muuta Jumalaa ei ole. Koskaan enää ei minun kansaani pilkata. (Joel 2: 21-27)

Kyseessä on voimakas elämän jälleenrakentaminen.

Onko usko uusi tapa ansaita rahaa?

 

Se, että on nk. uskovainen, on uusi tapa ansaita rahaa tai hyötyä ihmisistä.

Olen törmännyt ihmisiin, joka näyttää ajattelevan näin – niin täällä sosiaalisessa mediassa kuin myös reaalielämässä. Kohtaamassani ilmiössä jokin on kasvanut pahasti kieroon. Näin ei tulisi olla – etenkään nk. kristinuskon piirissä, joka perustaa

Jeesus KUTSUI meidät ensi kädessä

  • suhteeseen itsensä kanssa
  • palvelemaan Häntä ja ihmisiä ympärillämme ja
  • julistamaan evankeliumia –

Jeesus EI kutsunut

  • etsimään uusia kannattajia (meille) tai
  • uusia rahankeräystapoja.

Toki rahaakin tarvitsemme Hänen työhönsä, mutta tuo raha ei ole ensimmäinen asia.

Peruslähtökohtaisesti evankeliumin julistus (millä nimikkeellä itse kukin sitä tekee) on kutsumus, ei asema tai titteli. – Asema, titteli ja koulutus ovat paikallaan eri syistä. Kirkko tai seurakunta valtuuttaa jonkun toimimaan tehtävissään valitsemillaan perusteilla, esimerkiksi tietty koulutus/pätevyys. Tästä huolimatta taustalla on/tulee olla kutsu/kutsumus.

Jos Jumala ei ole minua kutsunut, se, että nimitän (tai edes se, että joku muu nimittää) evankelistaksi, ei sinänsä tee minusta evankelistaa. Evankelistan titteli ei oikeuta minua vaatimaan itselleni erioikeuksia tai -vapauksia. Jne.

Näin tapahtuu suuressa maailmassa – ja täällä. Uskoa ja asemaa yritetään käyttää väärin – ja jopa onnistutaan yrityksessä.

On oikeaa kutsumusta. Työntekijä on palkkansa ansainnut tässä mielessä. On ihmisiä, jotka tarvitsevat tiukassa elämäntilanteessaan kirkon/seurakunnan tukea. Tällainen tuen vastaanottaminen ja antaminen on ok. Aivan eri lukunsa ovat ne, jotka tällä verukkeella yrittävät hyötyä ihmisistä.

Tapauskertomus X, jonka Jumala paransi (vai paransiko?)

 X todistaa eri yhteyksissä Jumalan parantaneen hänet. Tästä huolimatta X ei mielestään ”kykene” töihin, vaikka hänelle työmahdollisuutta tarjotaan. Kun töihin pitäisi mennä, tälle ”parantuneelle” ilmaantuu jokin vaiva. ”Sisar” tai ”veli” vippaa rahaa seuraavaan tilipäivään, hyväuskoisimmat antavat rahaa tai tavaraa odottamatta saavansa niitä takaisin, joku käy siivoamassa jne. Aikani seurattuani minulle nousi väistämättä kysymys: Miten on mahdollista, että X todistaa parantumisestaan ja samaan aikaan vetoaa sairauteen, jotta saisi apua. Erittäin epäloogista.

Edes meidän nk. uskovien ei pitäisi olla hyväuskoisia. X:n tapauksessa uskonyhteisö ja vilpittömät uskovat ovat tehneet karhunpalveluksen, kun eivät ole potkineet X:ää persuksille ja pakottaneet ottamaan vastuuta elämästään edes jossain määrin. Intialaisen hengellisen työntekijän viisaus olisi pätenyt tähän:

Kun annat nälkäiselle kalan, hänen vatsansa on tyytyväinen vähän aikaa. Kun opetat hänet kalastamaan, hän ei palaa luoksesi pyytämään sinulta kalaa.

Sosiaalisessa mediassa ja/tai tittelin perusteella ”toteutettava” yritys tehdä X:t on vain kertomani tapauskertomuksen laajennos. Jotkut tosiaan ovat oppineet, että hyväuskoisista saa uskon varjolla jotain hyödyttävää irti.

Tämä on ihan jotain muuta kuin uskoville/kirkolle/seurakunnalle annettu lähetystehtävä: Uskovien/kirkon/seurakunnan tehtävä oli mennä Kristuksen valtuuttamana ja varustamana, julistaa evankeliumia ja varustaa uudet uskovat/kirkot/seurakunnat tekemään samoin.

”– te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt. 1: 8)

”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Ef. 4: 11)

Kuva, jonka näistä kohdista saan, on ihan erinäköinen kuin tämä mitä-minä-tästä-saan -ajattelu.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

 

Hyvässä turvassa

Tässä ”artikkeli” myös puhuttuna:

Muutama viikko sitten jouduin vähintäänkin eriskummalliseen tilanteeseen, kun keskikokoisen kissankokoinen koiramme sai tutustua itseään moninverroin suurempaan hirvikoiraan lenkkipolulla. Koiramme on tuonkokoiselle koiralle suupala, jos iso koira provoisoituu pienen koiramme sinnikkäästä haukusta. Tajusin, että minä en yllä koiraamme nostaa riittävän ylös pois hirvikoiran ulottuvilta. Ainoa keino oli mennä kuin siili kuunaan keräksi koiramme ympärille sammalikkoon ja toivoa, että hirvikoira ei pure meitä kumpaakaan.

Suojausoperaatio päättyi onnellisesti, kun mieheni sai hirvikoiran tutkapannasta kiinni ja saimme oman koiramme taluteltua turvallisesti autoon; hirvikoira luonnollisesti menetti mielenkiintonsa ja lähti kaitenkin jatkamaan keskeytynyttä hirvijahtiaan.

Episodi palautui mieleeni, kun tänään luin seuraavan Psalmin jakeen:

Hän levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. (Ps. 91: 4)

Englanninkielinen Amplified ja King James Version kääntää ”–Hänen siipiensä alla sinä luotat –”.

Turvallisuuden kokemus saa aikaan luottamuksen – myös suhteessamme Jumalaan. Ymmärrämme Hänen Sanansa varassa olevamme turvassa kaikelta uhkaavalta. Hän on suuri Jumala, joka tekee kaikkensa, jotta olemme turvassa. Siitä elämän episodit ja spontaani uhrautuvuus (vaikkapa tuossa koirakertomuksessani) on vain kalpea kuva.

Uudesta testamentista nousee esille monta kuvaa siitä, kuinka Jumala Jeesuksessa vakuuttaa rakkauttaan ja uhrautuvuuttaan. Yksi kohta on Roomalaiskirjeen 5. luvussa seuraavasti kirjoitettuna:

Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen. (Room. 5: 10, 11)

Toivoton tilanne – Jumalan mahdollisuus

Elämä rullasi tavallista tahtia. Hämmästelin sitä, että elämässäni ei tapahtunut esimerkiksi talousihmeitä, joista olin kuullut kerrottavan.

Puhun nyt aidoista ihmeistä – en niistä, joita markkinoidaan ihmeinä, vaikka ne eivät sellaisia ole. Olen kirjoittanut aiheesta artikkelissani Mitä ja miten markkinoit?

”Valitettavasti olen joutunut muutamaan otteeseen törmäämään tällaiseen harhaanjohtavaan markkinointiin – ja ihmetellyt ihmettelemästä päästyäni, miten tuollainen on rehellisyyttä, uskottavuutta ja aitoutta vakuuttavassa, pyhyyttä korostavassa, hengellisessä kentässä mahdollista! Miten kantti kestää? Miten ei tule mieleenkään, että valheen (vaikka puolittaisen totuudenkin) jäljet yleensä päättyvät ja totuus paljastuu – ennemmin tai myöhemmin.”

”Niin – eikä niissä ihmeissäkään mitään vikaa ole, kunhan emme lisää tapahtuneeseen omiamme! En vieläkään ymmärrä, miten ”väritetty ihme” kirkastaa Jumalan valtakuntaa tai nimeä! Aito ihme Jumalan työ sen sijaan kestää kriittisenkin tarkastelun – ja vakuuttaa aidosti, että on Jumala, joka rakastaa ja on kiinnostunut sinun ja minun elämästä henkilökohtaisesti.”

Väärien ihmeiden rinnalla on niitä aitojakin; miksi niitä muutoin jäljiteltäisiin?

Miksi näitä aitoja ihmeitä ei tapahtunut elämässäni – ennen kuin olin oikeasti pulassa? Yksinkertaisesti siitä syystä, että en ennen sitä hetkeä, kun bensatankkini oli tyhjä ja oli päästävä paikasta A paikkaan B ja rahaa ei ollut tankin täyttämiseen, en tarvinnut mitään ”bensaihmettä”! Kun oli todellinen tarve, myös nk. ihme astui kuvaan ja seurasin seuraavaan kertaan, kun rahaa tuli, aika eriskummallista ja järjellä selittämätöntä tilannetta: palasin kotiin ja bensiinivalo paloi – käynnistin aamulla auton ja mittari oli puolessa välissä – ja kun bensiinivalo paloi uudestaan ja aamulla käynnistin auton, tilanne toistui – tasan siihen asti, kun tilille tulivat odotetut rahat ja pääsin tankkaamaan autoni ihan oikeasti.

Tänään pohdimme muutamien ystävieni kanssa tilannetta, jossa oli tultu inhimillisesti tien päähän. Ei ollut paluutietä – eikä näyttänyt olevan tietä eteenpäinkään. Mikä neuvoksi?

Entäpä, jos se ”neuvo” olisikin Jumalan luova teko tilanteessa? Ihmeeksikin voisimme sitä nimittää, koska asia tulee eri tavoin ja eri kautta kuin olemme olettaneet ja odottaneet – vieläpä niin, että tavallaan olemme itse kulkeneet oman tiemme päähän ja käyttäneet kaikki ratkaisumallimme. Se, että olemme näin tehneet (toistan: kulkeneet oman tiemme päähän ja käyttäneet omat ratkaisumallimme), ei merkitse sitä, että tietä ei olisi – koska Jumala voi tehdä tien korpeen ja puhkaista virrat erämaahan. Hän voi tehdä jotain, mitä ei ole – onhan Hän JUMALA.

Ehkä tässä on se pointti usein, että odotamme Jumalalta ihmeitä meidän tavallamme – ja sillä tavoin helppoja ihmeitä, että hyvä että niitä ihmeiksi huomaa. Entä jos Jumala haluaa tehdä asioita, jotka oikeasti huomataan, jotka puhuttelevat ja jotka kirjaimellisesti avaavat uusia polkuja. Nämä taas ovat mahdollisia juuri näissä meidän mielestä mahdottomissa tilanteissa.

Luottamus epävarmuudessa

Luin Usko toivo rakkaus -sivuston jakaman Vantaan Laurissa julkaistun pitkähkön ajatelman: Luota rohkeasti

Totesin ajatelmaa Facebookissa jakaessani seuraavasti:

Tuntemattoman ja pelottavan voimme kohdata muunlaisessakin tilanteessa kuin Vantaan Laurin kirjoituksessa kuvattu.

Mielestäni kirjoittaja on oivaltanut jotain tärkeää uskosta:

”Kun turvaköysi on jo irti ja aallot nousevat, voi hengittää rauhallisesti sisään ja ulos ja sanoa hiljaa mielessään: ´Minä en tiedä, mitä tästä kaikesta tulee. En tunne itseäni enkä sitä, mitä pohjimmiltani haluan. En osaa varautua kaikkeen edessä olevaan. Onneksi sinä, uutta satamaa etsiviä ihmisiä rakastava Jumala, olet luvannut meille uskollisen läsnäolosi. Lisää minussa luottamusta siihen, että sinä pysyt rinnallani.´

Ajatelmaa lukiessa voi ”toisenlaisen elämän” elänyt henkilö törmätä ajatuksiin… Joskus (valittaen totean) me (onnistuneet?) kristityt olemme ajoittain kovia piiloutumaan raamatunlauseiden tai ”oikean uskomme” taakse.
– Jumala vihaa hylkäämistä, voisin kuulla sanottavan, ei, ei erota ei saa, tuolle Vantaan Laurin ajattelijalle. – Jonkun muun elämän vastoinkäymisen keskellä voimme vedota johonkin muuhun. Olen nähnyt, miten kipeää vanhemmille voi olla se, että lapset ottavat etäisyyttä uskoon sellaisina kuin vanhemmat ovat uskon kokeneet. Erityisen kipeä asia on, jos hyvän vanhemmuuden mittaa aletaan mittaamaan raamatunlausein – olkoon esimerkkinä vaikkapa: ”perheensä hyvin hallitseva”.

Elämää, ihmisiä, erilaisia tilanteita kohdanneena vetää välillä tosiaan hiljaiseksi: Kunpa uskaltaisimme kurkistaa jakeiden ja ”oikean uskomme” takaa kohtaamamme ihmisen tilanteeseen ja kysyä, mitä Jeesus tekisi…

What a treat!

Ei silti, että hän aina 100-%:sti voisi yhtyä tekemisiimme tai sanomisiimme… Se on kuitenkin eri asia kuin armo, anteeksiantamus ja uusi alku.

Niin, tällä hetkellä saan itse elää jollain tasolla hyvin tyyntä ja selkeää elämänvaihetta, jossa on edessä lähinnä myönteisiä elämänhaasteita ja uusia mahdollisuuksia. Siksi uskallan koetun kautta allekirjoittaa ylläolevan ajatuksen (joka tuossa tilanteessa on varsin todennäköisesti hapuileva uskontunnustus: ”Olethan siellä, Jumala.”

Koetun kautta uskallan sanoa: Sinä olit siellä – merellä – Jumala!”

Tässä vaiheessa on vaaransa – nimittäin se, että unohtaa, mitä on seisoa tuntemattoman edessä. On vaara reagoida ”onnistuneesta” uskosta käsin.

Emme voi pakottaa ihmistä väkisin ja nopeasti meren yli. Voimme Herramme tavoin olla rohkaisemassa ja auttamassa häntä yli, muistaen oman kamppailumme ja Herran avun siinä - vi