Erikoinen uni

Kaksi vuotta sitten, näihin aikoihin nuorimmaiseni oli armeijassa. Noihin aikoihin näin unen, jossa sovitin nuorimmaiseni asepukua päälleni. Puku tuntui hyvältä.

Seuraavaksi olin Haminassa sijaitsevan varuskunnan portilla. Siinä sanoin, että enkö saa pitää asepukua, joka oli päälläni. Nuorimmaiseni totesi: ”Et. Sinulle on oma puku.”

Tajusin, että minun oli mentävä portista sisään ja astuttava palvelukseen, jos mielin saada puvun.

Hämmennyksekseni oli suuri, kun edellisestä palveluserästä saapui nainen valkoisessa mekossa. Hän kertoi käyneensä kahden viikon tanssikurssin. Hämmennykseni vain kasvoi. Muistan unessa miettineeni, että eihän sitä armeijaa noin käydä.

Siinä portilla tein laskelmia elämästäni… Totesin, että lapseni ovat aikuisia ja miehenikin pärjää, jos astun palvelukseen…

Loppu jäi unessa avoimeksi.

Viime aikoina uni on pohdituttanut ihan uudesta näkökulmasta. – Voit lukea artikkelini https://avaintekija.com/2019/01/22/kyosti-kallion-rukous-puhuttelee/   

Artikkelin nimi voisi vallan hyvin olla: Olemme todellisessa sodassa. Vaikka em. otsikko ei ole ihan niin radikaali, se ei poista sitä tosiasiaa, että tällä hetkellä esimerkiksi meidän ”länsimaisissa” yhteiskunnissa käydään ”sotaa”. Se näkyy muun muassa niin, että sitä arvoperustaa, jolle yhteiskuntamme aikoinaan on rakennettu, koetetaan murtaa.

Kyösti Kallion rukous on ajankohtaisempi kuin tulisimme ajatelleeksikaan.

Johdatusta – vaikka ei tuntuisi siltä

— Nyt Jumala tuntuu suuntaavan hänen askeleitaan poispäin siitä, mitä hän on ymmärtänyt Jumalan puheeksi ja suunnitelmaksi. Ei liene ihme, että Jaakob tarvitsee erityisesti kuulla ja ymmärtää, mitä Jumala oikeasti häneltä haluaa – vai onko hän nyt ymmärtänyt jotain perustavanlaatuista väärin.

Voit lukea lisää artikkelista syksyltä 2011 Johdatusta – vaikka ei tuntuisi siltä

Hämmennyksestä rauhaan

Ole tarkka, ota Pirkka, sanotaan mainoslauseessa.

Kokemuksesta sanon, että tarkkuutta kannattaa harjoittaa myös muissa kuin päivittäistavaraostoksissa.

Itse olen iskenyt päätäni niin Karjalan kuin Kymenlaaksonkin mäntyyn näissä asioissa. Muutama harhapolku ja hutilaukaus olisi voinut jäädä väliin.

Paluu takaisin, uuden reitin etsintä, eksyksissä seikkailu, paikkolaukaus ja/tai sakkokierros ovat opettaneet: Odota, rauhoitu ja kysy rauhassa Jumalalta ja itseltäsi:

Oletko oikeassa paikassa? Tätäkö haluat elämältä?

Jos vieläkin olet hämmentynyt, kysy, mikä aiheuttaa hämmennyksesi. Onko se sisimpäsi ja sieltä kumpuava epävarmuus vai kenties monet äänet ympärilläsi.

  • Liian usein olen pitänyt liian kiirettä, en jaksa, ehdi, kykene kuuntelemaan.
  • Liian usein olen ollut hukassa oman elämän kanssa – kuka olen, mistä tulen ja minne menen.
  • Liian usein elämän hälyäänet ja/tai muiden mielipiteet ohjanneet valintoja enemmän kuin omakohtaisen johdatuksen etsiminen.

Sisäinen sekaannus ja epävarmuus on saanut aikaan sen, että mieluummin kuin olisin uskaltatunut itse pysähtymään asioiden äärelle, olen ulkoistanut etsinnän (rukouspalvelijoille, profeetoille, jne. – Toki heilläkin on paikkansa – ja olen saanut heiltä oivallista tukea ja osunutta ohjausta. Silti aina tuollaisessa ulkoistamisessa on riski: Jos auttajani on itse sekaannuksessa ja/tai käyttää sekaannustani hyväkseen, voin joutua harhaan pahan kerran!). Sisäisestä sekaannuksesta voi seurata myös passiivisuus: virran vietävänä oleminen tuntuu helpommalta kuin aktiivinen rooli elämän askelissa.

Jumala ei tarkoittanut meitä eksymään, vaan löytämään Tien ja kulkemaan Tiellä. Jumala ei tarkoittanut meitä jatkuvaan epävarmuuteen ja hapuiluun, vaan iloon ja rauhaan. Jumala ei tarkoittanut meitä kulkemaan kehää, vaan etenemään.

Edessäsi, Herra, rukoilen hämmentyneen puolesta, että hän löytäisi Sinussa selkeuden ja rauhan. Että hän löytäisi Sinussa Tien eteenpäin. Että hän löytäsi elämälleen syvän tarkoituksen ja tyytyväisyyden Sinussa.


Ehkä niin kuin minulla, sinulla voi olla matka alkulähteille, johonkin, minkä olet jossain elämäsi vaiheessa tavoittanut, mutta minkä olet hämmennyksesi keskellä heittänyt hetkeksi pois. Uskalla pyrkiä tuohon selkeään hetkeen. Se kannattaa.

(Oikeaa) tuulta odotellessa

Muutama päivä sitten kirjoitin:

Miksi se (Herran kuunteleminen) on niin tärkeää? – Mielestäni sen vuoksi, että Herralla on aina oikea ratkaisu tilanteessa, usein luova ratkaisu, joka on ajantasainen – ja joskus ikään kuin aikaansa edellä oleva, luova ratkaisu, jota emme olisi tajunneet ajatella.

Olen ollut muutaman päivän kuulokorvalla, mitä ihmettä Herralla on oikein sanottavaa juuri nyt. On ollut sellainen kummallinen, epätavallinen pysähtyneisyyden aika. Omituista: Ei mitään kirjoitettavaa. Ei mitään sanottavaa.

Samaan aikaan sain kehotuksen ihan tilannettani sen enempää tuntamattomalta henkilöltä, että ole hiljaa, odota ja kuuntele.

Tilanne oli samantapainen kuin tänään yrittäessäni kuvata artikkelikuvana ollutta tuuliviiriä. Kun huomasin viirin kauniisti tuulen suuntaa osoittamassa, pyysin miestäni pysäyttämään auton. Halusin viiristä kuvan.

Kun olimme viirin luona, se mokoma oli ihan paikallaan. Ei tuullut. Piti vain odottaa ja odottaa, kunnes pieni tuulenvire heilautti viiriä ylöspäin.

Ihan samaa olen kokenut viime päivinä myös hengellisesti. Kummallinen odotuksen aika.


Ehkäpä odotus enteili tämänpäiväistä kohtaamista.

Olimme kahvijonossa mieheni kanssa, kun vuosien mittaan tutuksi tullut evankelista tuli paikalle. Tuttavallisesti toivotti: Rauhaa – ja alkoi samantien rukoilla kielillä puolestamme. Oli aikamoinen tunne tulla kohdatuksi kahvijonossa. Kertoi rukouksen jälkeen terveisiä vaimoltaan, johon totesin kipuiluni jälkeen helpottuneesti nauraen: ”Ja taisi tulla terveisen Herralta saman tien.” Nimittäin tämä evankelista tuli vahvistaneeksi asian, josta Herra on puhunut ajat sitten ensin miehelleni, sitten minulle – purkaen auki kipuiluni ja kysymykseni ja antaessaan yksinkertaisen vastauksen (näin uskon) Jumalan maailmoista.

Kyllä se vain niin on, että Jumalan tuuli ilmestyy ajallaan ja nostaa ylöspäin. Joskus on aika odottaa – niin inhottavalta kuin se inhimillisesti voi tuntua.

Mihin me sitä uskoa tarvitsemme?

No, pelastukseen tietenkin.

Totta. Meidän tarvitsee uskoa, että Jeesus Kristus on Herra ja että pelastun on Hänessä.

Ja tarvitsemme me uskoa eteenpäinmenoon, Hänen seuraamiseensa.

Se, mihin eilen viittasin, että kummallisissa aikatauluvaihdoksissakin näyttää olevan isommat sormet pelissä, on tänään jatkunut.

Minua oikeasti hymyilyttää.

Jokin aika sitten eräs fb-ystäväni Google mapsin mukaan noin rapiat 11 000 km:n päästä laittoi viestiä, jonka sisältö oli seuraava:

”Herra laittaa sinun elämäsi kukoistamaan. Se yksinkertaisesti vain käy toteen – siitä huolimatta, että vastustus pistää parastaan.”

Sanaan sisältyi ajatus Jumalan kekseliäästä ja luovasta työstä, siitä että juuri tuo yllättää niin minut kuin ”vastustajankin”; vastustaja ei pysyisi kärryillä Jumalan teoista.

Juuri näin.

En voi kuin ihmetellä tätäkin päivää, jolloin kummalliset mutkat yhtä kummallisesti kääntyvät täsmälleen oikeiksi ajoituksiksi, jolloin oikeat tilanteet, oikeat ihmiset ja oikeat aikataulut ovat paikoillaan.

Olen tämän viikon aikana livenä kokenut sen, kuinka vastustuksen parastaan pistäminen onkin juuri tilanteiden eteenpäin menemiseksi, myös minun parhaakseni.

Evankeliumeita tarkasti lukiessamme voimme Jeesuksessa huomata juuri tämän piirteen:

Hän ei ollut yleensä moksiskaan keskeytyksistä silloin, kun Hän näki, että nuo keskeytykset olivat omiaan Isän tekojen ilmentymiselle. Sitä vastoin Hän suhtautui varsin tiukasti pimeyden aiheuttamiin keskeytyksiin, jotka olivat omiaan tuomaan hämmennystä ja tuhoa ihmisten elämään. Hän nuhteli pimeyden voimia, jotka pyrkivät ilmentymään, ja nuhteli ihmistä runnovaa sairautta. Sen sijaan kärsivälle – tai nälkäiselle tai kyselevälle – ihmiselle hänellä aina oli aikaa.

Kun käsikirjoitus muuttuu

Tämä – jo yli puolen välin – kulunut viikko on ollut aika erikoinen.

Kaikki ei ole mennyt ihan minun käsikirjoitukseni mukaan. Kertomukseen on tullut uusia vivahteita – ja käsikirjoitus on muuttunut matkan varrella. Aina aikataulutkaan eivät ole pitäneet.

Tänään sattui aika veikeä tilanne. Ajattelin, kun oli pikkuisen ylimääräistä aikaa ennen paikasta A paikkaan B siirtyessäni, että poikkean kaupassa; tiesin, että illalla en välttämättä enää kauppaan ehtisi. Yhden asiakkaan kortti ei suostunut toimimaan. Tuttu nainen huikkasi korttiprobleemiensa keskeltä: ”Pauliina, minä en tätä tehnyt.” Olen yleensä sitä tyyppiä, että pidän aikatauluista tunnollisesti kiinni: en myöhästele.

Nyt mietin noita tuttavani sanoja: ”Pauliina, minä en tätä tehnyt.” Nimittäin juuri tuon myöhästymiseni takia tapasin kuin tilauksesta erään toisen ihmisen, joka minun oli ollut tarkoitus etsiä käsiini. Nyt ei tarvinnut, koska hän käveli parkkipaikalla suoraan eteeni. – Ja vielä toiseen, kolmanteen ja neljänteenkin paikkaan ehdin – en kyllä käsikirjoitukseni ajalla – vaan sillä ajalla, että kaikki asiat tulivat hoidetuiksi – pikkuisen ekstrankin kanssa.

Sanoisinko, että koin arjessani ihmeellistä, minuutintarkkaa johdatusta – asioita, joita en olisi itse tajunnut/joita en olisi ollut osa ilman tuota omituista episodia kaupan kassalla.

Ei, ei tuttavani tahallaan korttinsa kanssa viivytellyt, eikä kortti tahallaan ryppyillyt, vaan asioilla oli oikeasti pikkuisen suurempi tarkoitus kuin kassajonossa osasin ajatella.

Tämän viikon läksyni on ollut nimenomaan se, että pitää olla valmis muuttamaan omaa käsikirjoitusta silloin, kun se on tarpeen. Tuolla muuttamisella voi olla arvaamattoman suuri merkitys – joskus itselleni, joskus toiselle, joskus olosuhteille.

Pieni huokaus pitkän ja vaiheikkaan päivän päätteeksi: Kunpa tajuaisin luottaa vaiheikkaissa ja värikkäissä tilanteissa!

Rohkeasti – Kristuksessa

Saan levätä Hänen täytetyssä työssään.
Saan levätä pelotta.
Saan levätä Kristuksessa.

Viimeisimmän kahden viikon aikana minua on puhutellut Efesolaiskirjeen 3. luvun jae 20:

Jae tiivistää sen, mitä olen viime päivinä kirjoittanut ”haavoittuneesta uskosta” ja siitä eheytymisestä.

Efesolaiskirjeen kohta vakuuttaa meille, että

”Kristuksen omina ja Häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa.”

Sana παρρησια [parrhesia], jota käytetään rohkeudesta tarkoittaa muun muassa ´puhumisen vapautta´ ja esimerkiksi sitä, että ´ei tarvitse odottaa vuoroaan, että pääsee puheille/puhumaan´. Se on myös puhumista ´avoimesti, mitään salaamatta, kiertelemättä´. Se tarkoittaa myös ´ilman vertailua´. Niin, ja ennen muuta tarkoittaa ´vapaata, pelotonta luottamusta, ilontäyteistä rohkeutta ja luottamusta´.

Luottavaiseksi käännetyn sanan πεποιθησις [pepoithesis] taustalla on sana πειθω [peithoo], joka tarkoittaa ´suostuttelua´siinä mielessä, että joku saa sanoillaan toisen uskomaan jotain. Sana tarkoittaa myös sitä, että ´saa toisen ystäväkseen, ”voittaa” jonkun suosio´.

Tämän saa aikaan Jumalan rakkauden kohtaaminen.

Kirjoituksessani Rapukristityistä ja armonpöydästä  lainasin seuraavaa tekstiä:

“Ole oma itsesi. Harjoita omia kykyjäsi, omaa tyyliäsi. Arvosta muita ihmisiä siitä mitä he ovat, vaikka heidän ulkonäkönsä tai tapansa olisivatkin erilaisia kuin omasi.

Jänikset eivät lennä. Kotkat eivät ui. Ankat näyttävät hullunkurisilta yrittäessään kiivetä. Oravilla ei ole höyheniä. Lopeta vertailu. Metsässä on paljon tilaa.”

Jumala loi kasvit ja eläimet kunkin lajinsa mukaan. Ihmisen Hän loi omaksi kuvakseen. Paavalin seurakuntaopetuksessa luemme, että Jumala jakaa omilleen lahjojaan tahtonsa mukaan. Jumalan luomistyön rikkautta kaikki tämä! Ihmisen suuri tehtävä on luotuna ja lunastettuna heijastaa Jumalan kirkkautta. Saamme tehdä sen kaikilla puolillamme. Meidän ei tarvitse olla tässä toistemme kopioita, koska Jumala on ihan tarkoituksella tehnyt ja tarkoittanut meidät erilaisiksi. Olemme ainutlaatuisia Hänen tekoinaan.

Tämänkertaisen kirjoitukseni viesti on:

1) Opitaan, hyvät ihmiset, rakentamaan henkilökohtainen suhde Herraamme Sanan ja rukouksen kautta. Toivottavasti saamme itse kukin jossakin elämänvaiheessa kokea myös rakentavaa uskovien yhteyttä :).
2) Opitaan löytämään ne lahjat ja se tie, jonka Herra on varallemme suunnitellut – ja se näky, joka tulee Häneltä
3) ja mennään sitä kohti.

Silloin jäävät monet turhat koukerot väliin ja monet turhat päänsäryt ja taistelut kokematta – KUN EI TARVITSE VERRATA ITSEÄ MUIHIN – VAAN SAA MITATA ELÄMÄÄ SILLÄ MITALLA, JOKA TULEE HERRALTA (suunnitelma, näky, lahjat, käyttötarkoitus, jne.)

Silloin tulemme tuntemaan Hänet sellaisena kuin Hän on. Emme hetkessä,matkan varrella kylläkin – pitkässä juoksussa, niin kuin tavataan sanoa. Syntyy avoin ja kiertelemätön suhde – puolin ja toisin. Me voimme puhua Herralle ja Herra meille. Voi olla hetkiä, jolloin kumpikin on (pitkäänkin) hiljaa. Läsnäolo riittää.

Toivon, että pidät pienen miettimistuokion:

Mitä tämä Sinun elämässäsi merkitsee?

Mitä voit tehdä rakentaaksesi suhetta Herraasi?

Mitkä ovat ne lahjat, jotka Herra on sinulle antanut? Kuinka sinulle on tähän mennessä hahmottunut se tie, jota Hän tuntuisi kuljettavan?

Mitä merkitsee ”sitä kohti” kulkeminen?