CV:n outo yksityiskohta

Miltä kuulostaisi CV:ssä:

45 vuoden kokemus erilaisista narsistisista luonnehäiriöistä?

Kovin paljon en liioittele elämään taaksepäin katsellessani (Täytän nimittäin ensi kuussa 45 🙂 ) Tästä kokemuksesta olen ammentanut yhden teemoistani: narsistit/narsismiin taipuvaiset hengellisessä kentässä.

Lue lisää blogista Narsistin narussa sekä narsismi-kategoriasta.

Adobe Spark (6)

 

Onko usko uusi tapa ansaita rahaa?

 

Se, että on nk. uskovainen, on uusi tapa ansaita rahaa tai hyötyä ihmisistä.

Olen törmännyt ihmisiin, joka näyttää ajattelevan näin – niin täällä sosiaalisessa mediassa kuin myös reaalielämässä. Kohtaamassani ilmiössä jokin on kasvanut pahasti kieroon. Näin ei tulisi olla – etenkään nk. kristinuskon piirissä, joka perustaa

Jeesus KUTSUI meidät ensi kädessä

  • suhteeseen itsensä kanssa
  • palvelemaan Häntä ja ihmisiä ympärillämme ja
  • julistamaan evankeliumia –

Jeesus EI kutsunut

  • etsimään uusia kannattajia (meille) tai
  • uusia rahankeräystapoja.

Toki rahaakin tarvitsemme Hänen työhönsä, mutta tuo raha ei ole ensimmäinen asia.

Peruslähtökohtaisesti evankeliumin julistus (millä nimikkeellä itse kukin sitä tekee) on kutsumus, ei asema tai titteli. – Asema, titteli ja koulutus ovat paikallaan eri syistä. Kirkko tai seurakunta valtuuttaa jonkun toimimaan tehtävissään valitsemillaan perusteilla, esimerkiksi tietty koulutus/pätevyys. Tästä huolimatta taustalla on/tulee olla kutsu/kutsumus.

Jos Jumala ei ole minua kutsunut, se, että nimitän (tai edes se, että joku muu nimittää) evankelistaksi, ei sinänsä tee minusta evankelistaa. Evankelistan titteli ei oikeuta minua vaatimaan itselleni erioikeuksia tai -vapauksia. Jne.

Näin tapahtuu suuressa maailmassa – ja täällä. Uskoa ja asemaa yritetään käyttää väärin – ja jopa onnistutaan yrityksessä.

On oikeaa kutsumusta. Työntekijä on palkkansa ansainnut tässä mielessä. On ihmisiä, jotka tarvitsevat tiukassa elämäntilanteessaan kirkon/seurakunnan tukea. Tällainen tuen vastaanottaminen ja antaminen on ok. Aivan eri lukunsa ovat ne, jotka tällä verukkeella yrittävät hyötyä ihmisistä.

Tapauskertomus X, jonka Jumala paransi (vai paransiko?)

 X todistaa eri yhteyksissä Jumalan parantaneen hänet. Tästä huolimatta X ei mielestään ”kykene” töihin, vaikka hänelle työmahdollisuutta tarjotaan. Kun töihin pitäisi mennä, tälle ”parantuneelle” ilmaantuu jokin vaiva. ”Sisar” tai ”veli” vippaa rahaa seuraavaan tilipäivään, hyväuskoisimmat antavat rahaa tai tavaraa odottamatta saavansa niitä takaisin, joku käy siivoamassa jne. Aikani seurattuani minulle nousi väistämättä kysymys: Miten on mahdollista, että X todistaa parantumisestaan ja samaan aikaan vetoaa sairauteen, jotta saisi apua. Erittäin epäloogista.

Edes meidän nk. uskovien ei pitäisi olla hyväuskoisia. X:n tapauksessa uskonyhteisö ja vilpittömät uskovat ovat tehneet karhunpalveluksen, kun eivät ole potkineet X:ää persuksille ja pakottaneet ottamaan vastuuta elämästään edes jossain määrin. Intialaisen hengellisen työntekijän viisaus olisi pätenyt tähän:

Kun annat nälkäiselle kalan, hänen vatsansa on tyytyväinen vähän aikaa. Kun opetat hänet kalastamaan, hän ei palaa luoksesi pyytämään sinulta kalaa.

Sosiaalisessa mediassa ja/tai tittelin perusteella ”toteutettava” yritys tehdä X:t on vain kertomani tapauskertomuksen laajennos. Jotkut tosiaan ovat oppineet, että hyväuskoisista saa uskon varjolla jotain hyödyttävää irti.

Tämä on ihan jotain muuta kuin uskoville/kirkolle/seurakunnalle annettu lähetystehtävä: Uskovien/kirkon/seurakunnan tehtävä oli mennä Kristuksen valtuuttamana ja varustamana, julistaa evankeliumia ja varustaa uudet uskovat/kirkot/seurakunnat tekemään samoin.

”– te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt. 1: 8)

”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Ef. 4: 11)

Kuva, jonka näistä kohdista saan, on ihan erinäköinen kuin tämä mitä-minä-tästä-saan -ajattelu.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

 

Merkityksellistä kirjoittamista

Luettavanasi on blogini 700. kirjoitus. Kolmen viikon päästä blogini täyttää kolme vuotta. Näinä päivinä täyttyy 30 000 lukijan raja.

Tästä kaikki alkoi – alunperin tyhjästä – testisivusta.

Kirjoittamalla ja erilaisia WordPressin vimpaimia kokeilemalla.

Innoituksen bloggaamiseen sain käytännöllisen teologian lehtorilta, joka oli perustanut opetustyön tueksi WordPress -sivuston.

Rakastaa on vahva sana. Kirjoittamisen ja kirjojen kohdalla sitä voin käyttää. Olen rakastanut kirjoittamista siitä saakka, kun olen oppinut kirjoittamaan – samoin kirjoja niin kauan kuin olen osannut lukea. Ajattelin, että blogi on väline keskustella opiskelutoverien kanssa ja/tai purkaa kohtaamiani hengellisen kentän ilmiöitä.

Kommentti kommenttiin käänsi blogini suunnan. . Ilmainen mainostaja nimeltä puskaradio teki kommentin kommentoinnin aikaan työtään; kävijämäärä kasvoi kymmenkertaiseksi.

Tartuin entistäkin terävämmin käsiteltävään aiheeseen, koska sain nähdä uudelleen ja uudelleen tuttujen tapahtumakulkujen putkahtavan esiin niin taannoisen taustayhteisöni, sen tukijoiden kautta/toiminnassa kuin vastaavia asioita käsittelevien tahojen kirjoituksissa/kannanotoissa.

Palautteesta päätellen blogiani seuraa ainakin kaksi ryhmää:

  • ne, joille edustan uhkaa ja
  • ne joille annan sanoja heidän kokemilleen asioille ja/tai turvaa. Joukossa on toki myös niitä,
  • jotka ikään kuin ”eksyvät” tänne jonkin Google-haun ja/tai toisen blogin myötä.

Olen useassa yhteydessä törmännyt ajatukseen eteenpäin ajavasta intohimosta. Tässä sanoittajana on Cristian Mihai:

Salaisuus on sen tekeminen, mihin sinulla on intohimo, sen tekeminen, joka merkitsee sinulle syvästi jotain. Koska jos teet näin, tapahtuu jotain merkillistä: joku muu yhtyy siihen, mitä olet tekemässä. Jos jokainen postitus merkitsee sinulle jotain, se yhtä lailla ja eittämättä merkitsee myös jolle kulle muulle jotain.

Raamatullisin termein voisi puhua pienistä teoista, pienestä siemenestä, uskollisuudesta vähässä, sen tekemisestä, joka on käsillä, uskon askeleiden ottamisesta

faith-in-wor_syksy.

Mixtuuraa ja off roadia

Herra on hyvin selkeä niiden kohdalla, jotka vievät Hänen Sanaansa ja palvelevat Hänen totuuttaan. Meidän elämässämme ei tule olla sekoitusta. Pystymmekö tosiaan sanomaan, että meidän elämässämme ei ole sekoitusta, itsekkäitä mielihaluja ja henkilökohtaisia päämääriä, jotka eivät ole heijastumaa Jeesuksen uhrautuvasta ja nöyrästä sydämestä? Voimmeko sanoa Hänelle, että mitään epäpuhdasta ei ole silmiemme alla eikä mitään sellaista ole huulillamme, mikä ei kirkastaisi Häntä.

In English you find this article written by Robert Rogers  here

Lainauksessa on mielestäni vinha perä. Sitä paitsi se näyttää myös Herran tavoitteelta.

Tekstin kirjoittaja lainaa Efesolaiskirjeen kohtaa, jossa sanotaan, että Kristuksen morsiamessa ei ole tahraa eikä ryppyä sekä Ilmestyskirjan kohtaa, jossa Laodikean seurakunnalle tulee kehotus ostaa valkoiset vaatteet, jotta seurakunta olisi puettu; silmävoidetta, jotta seurakunta näkisi; kultaa, jotta seurakunnalla olisi todellinen aarre. Tämä kaikki tulisi Herralta, kun seurakunta suostuisi näkemään tilansa ja suostuisi ottamaan vastaan sen, mitä Herra haluaisi antaa.

Herra ei pyydä meiltä mahdottomia. Hän antaa tarvittavan siihen, mitä Hän edellyttää. Kun Sana tarttuu tiukasti elämäämme, sillä on hyvä, oikeaan ohjaava tarkoitus.

Rogers jatkaa:

Maanviljelijä joka käyttää pitkälle jalostettua siementä, tehokkaampaa traktoria ja säännöllistä lannoitusta, mutta ei katso rikkakasvien perään, huolehtii rikkakasveista yhtä lailla kuin sadosta, jota hän toivoo voivansa korjata.

Rogers kysäisee lukijaltaan, onko rikkaruohoista tullut niin normaali näkymä, ettei niitä edes huomata!

Minusta tuntuu, että meidän kristittyjen mielissä on tapahtunut kamala sekaannus. Sovellamme Jeesuksen vertausta viljasta ja rikkaviljasta, jotka ajan tullen erotellaan toisistaan (vrt.Matt. 13: 24-30, 36-43)). Kun luemme kertomuksen huolellisesti, huomaamme Jeesuksen puhuvan ihmisistä, joista toiset ovat tiellä ja toiset eksyneet tieltä. Sitä vastoin olen kuullut sanaa käytettävän toppuuteltaessa ihmisiä pitämästä silmät auki ympäröivien asioiden ja ilmiöiden varalta! Viime mainitun opetuksen mukaan mihinkään ei pidä puuttua – kun Jeesus ajan lopulla hoitaa asiat kuntoon. Minun sisälukutaitoni mukaan oheisessa raamatunviittauksessa kysymys on siitä, että meidän ei pidä lähteä tuomitsemaan ihmistä lusteeksi tai vehnäksi, ihmisen ”hävittämisestä” puhumattakaan. Rikkaruohoihin, jos ne ovat Sanan kasvun tiellä, on oikeus ja velvollisuus tarttua. (Vrt. Matt. 13: 1-16) Sanan oikea kasvupaikka on muheva maaperä, jossa rikkaruohot eivät rehota.

Rogers on oikeassa. Itsekkäät päämäärät ja tavoitteet, jotka eivät ole linjassa Herramme mielenlaadun ja tahdon kanssa johtavat harhapoluille niin itsemme kuin hämmennykseen ympäröivät ihmiset. Harhapolulla suuntamme on väärä – ja vaikka kuinka yrittäisimme näyttää oikeaa suuntaa, seuraus on se, että meillä ei ole uskottavuutta, kun itse kävelemme ”puskassa”. Kysyjälle herää väkisinkin kysymys: ”No, minkä ihmeen takia sinä itse et kävele tiellä?”

Hengellisissä asioissa meidän tulisi välttää ”mixtuuraa” (suomeksi sekoitus) tai off roadia – itsemme ja niiden takia, jotka haluavat päästä uskonasioista selvyyteen.

Viikon nosto – Suurempi kuin sydämeni

Mielivirsieni joukkoon asettuu virsi 525. Sen puhuttelemana olen kirjoittanut reilu 1,5 vuotta sitten artikkelin Suurempi kuin sydämeni:

Virsi ja artikkeli kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä:
https://pauliinakuikka.wordpress.com/2012/04/15/suurempi-kuin-sydameni-2/

Viittaan artikkelissa ehtoolleisen päätösrukouksen sanoihin:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä” (kuuluu sinulle, kaikkivaltias Isä, Pyhän Hengen yhteydessä kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti).

Ja totean:

Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä – tulisi myös elämämme olla.

Ei omin nokkinemme, yksin, sooloillen, ilman Häntä. Niin emme pelastu – emmekä kyllä pysty Jumalan mielen mukaiseen elämäänkään. Niin Jeesus itse sanoi: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” — tuo on myös valtavan vapauttavaa: Mitä Hän edellyttää meiltä, sen Hän myös lahjoittaa ja mahdollistaa.

Sanoisin, että tässä löydössä olen omassa sisikunnassani saanut suuren levon vuosien suorituksen vastapainoksi. Elämä Kristuksessa hymyilee syksyn harmauden ja hyytävyyden keskellä.

Sopivasti särmää

Ei niin, että sanani olisivat vähissä. Joskus vanhoissa kirjoituksissa on tullut asia sanottua kumman selkeäsi. Tässä niistä muutamia:

”– Maailman kauneimmissa timanteissa on särmää kerrakseen. Siksi ne häikäisevät. Ympäripyöreä timantti – se ei olisi minkään näköinen!

Yritämme tehdä uskostamme liian usein ympäripyöreää. Kun joku tarttuu särmään ja kysyy: ´Sanoitko noin?´, otamme monta askelta taaksepäin ja otamme sanojamme takaisin: ´Tuota noin… En minä niin sanonut…´” Särmät saavat näkyä

Mielestäni meillä on vain seuraava vaihtoehto:

Mietimme sen, mihin uskomme, eri puolineen selkeäksi itsellemme ja viestimme uskomme juuri semmoisena kuin sen itse näemme. Näin vältymme epämääräisyyden ja mitäänsanomattomuuden ongelmalta. Kun olemme jotakin sanoneet tai kirjoittaneet, on viisasta kertoa, että olemme niin tehneet. Muuten annamme itsestämme oudon ja epäilyttävän kuvan. Vihonviimeinen, mitä voimme tehdä on, alkaa syyttää todellisen (!) huomion tehnyttä ajojahdista tai siitä, että hän on ihan itsensä Paholaisen asialla. (Hänhän vain puuttui siihen, mitä olemme sanoneet!) – Eri asia tietysti, jos joku on oikeasti ymmärtänyt väärin tai vääristelee asiaa. Silloin voimme oikaista.”Särmät saavat näkyä

”Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen “usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.” Kumman uskon edustus?

Millaiselta sinun ja minun timantti näyttää?

Kumman uskon edustus?

Vastottain Kotimaa -lehden pakinassa kysyttiin valintojen perään: Kumpaa haluamme edustaa – olla enkeleitä helvetissä vai paholaisia paratiisissa.

Kärjekäs ja kärjistävä kysymyksenasettelu vie tiukalle.

Kirjoittaja otti esimerkin koulumaailmasta – siitä, kuinka usein pääsee vähemmällä, kun asettuu kiusaajan puolelle.

Kiusaajan puolelle asettuminen ei mielestäni ole pelkästään sitä, että itse kiusaa vaan myös sitä, että vaikenee tiukan paikan tullen ja sillä tavoin sallii kiusaamisen jatkua.

Onnetonta tässä asettelussa on se, että näissä asioissa emme näytä aina aikuisinakaan kasvavan aikuisiksi. Miten monesti olen kuullut tilanteista ja tapahtumista, joissa työyhteisössä tai uskonyhteisössä tapahtuu samankaltainen ”liittoutuminen”.

Kiusatun, alistetun, epäoikeudenmukaisesti kohdellun puolelle asettuminen maksaa sen verran paljon, että varmempi ja miellyttävämpi valinta on olla hiljaa ja niin sallia kiusaaminen, alistaminen ja epäoikeudenmukainen kohtelu kuin älähtää ja ainakin yrittää pistää piste väärinkäytöksille.

Tuo ”maksaa niin paljon” -asia selviää yleensä varoittavista ennakkoesimerkeistä, joita kiusaaja/alistaja viljelee riveillä ja rivien välissä.

Hengellisissä yhteyksissä ennakkoesimerkkeihin sisältyy usein Jumala, Pyhä, Pyhä Henki, Raamattu, jokin yhteisön keskeisistä opeista, tms. Näin esimerkeille saadaan ”jumalallinen oikeutus”.

Uhkaaminen onnettomuuksilla, kadotuksella ja/tai turvallisen olotilan/aseman menettämisellä on tehokas keino hillitä asioihin puuttumista.

Asiat muuttuvat vieläkin monimutkaisemmiksi, jos kiusaajan/alistajan ote ulottuu useille elämänalueille. Esimerkiksi kiusaajalla/alistajalla on paitsi hengellinen ote, myös jotain kautta ote perheeseen tai sukuun tai hänellä on muutoin vaikutusvaltaa/vaikutusvaltaisia tukijoita, jotka sokeasti uskovat kiusaajan/alistajan oikeassaolemiseen.

Tässä kiusatulla/alistetulla on aika orvot oltavat.

Asioista älähtäminen voi johtaa perheen jakaantumiseen, työpaikan tai ystävien menetykseen – ja joskus kaikkeen tähän yhtä aikaa. Tästä taas seuraa taloudellisia haasteita ja/tai henkistä taakoittumista.

Tällaiseen tilanteeseen joutunut tarvitsee tukea, sitä enkeliä, joka on valmis astumaan hänen kanssaan helvettiin sen sijaan, että valitsisi rooleista paholainen paratiisissa!

Rohkeutta se vaatii ja uskallusta. Itsensä uhraamistakin sillä tuo ”enkelin” roolin ottaja saa saman moskan niskaansa kuin kiusattu/alistettu.

Tuonsorttiseen soppaan joitakin kertoja elämäni varrella joutuneena, nostan edelleen hattua näille rohkeille ”enkeleille”, jotka ovat olleet joko itseni tai toisen rinnalla tuossa sopassa – omaa mukavuuttaan pelkäämättä. Tämä on pitkälti se syy, miksi luottamukseni siihen, että on oikeaa ja aitoa uskoa kaiken kummallisen keskellä, on säilynyt asioita ja ilmiöitä suuntaan ja toiseen nähtyäni.

Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen ”usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.

Kumpaa uskoa sinä/minä edustamme?