Too busy for Fruits?- Liian kiireinen hedelmien perään?

Sometimes stories in itselves tell everything needed. – Joskus tarinat itsessään kertovat kaiken tarpeellisen.

I think, there is one of those stories. – Ajattelen, että tässä on yksi niistä tarinoista.

There once was a tree that produced an abundant supply of fruit. – Olipa kerran puu, joka tuotti ylenmäärin hedelmää.

Everyone marveled at its ability to produce a record harvest each year. – Kaikki ihmettelivät sen kykyä tuottaa ennätysmäinen sato vuodesta toiseen.

The owner who sold his fruit at the local market had become one of the wealthiest men in town– – Puun mistaja myi puun hedelmiä paikallisella torilal ja hänestä tuli kaupungin rikkain mies. —

However, as the years passed the owner spent so much of his time counting and selling his fruit that he forgot to nourish the root. – Kuitenkin vuosien kuluessa puun omistaja vietti niin paljon ajastaan laskien ja myyden hedelmiä, että hän unohti puun lannoittamisen.

He became so prideful and focused on results that he neglected to see the signs that the tree was dying. – Hänestä tuli niin itseriittoinen ja hän keskittyi niin paljon tuloksiin, että hän kieltäytyi näkemästä puussa kuoleman merkkejä.

Then one day when the owner went to pick fruit from his tree he was shocked to discover that the tree was barren. – Eräänä päivänä, kun puun omistaja, meni poimiaan hedelmiä, hän kauhistui tajutessaan puun kuolleen.

”How could this be,” he asked? – ”Miten tämä voi tapahtua?” Hän kysyi.

But when he inspected the root he found his answer. – Katsoessaan juurta hän löysi vastauksen.

The root had dried up. – Juuri oli kuivettunut.

He was so focused on the fruit that he neglected the root. – Hän oli niin keskittynyt hedelmään, että hän oli laiminlyönyt juuren.

Always remember the amount of fruit we produce is just an outcome and measurement of how well we are nurturing our root. – Muista aina, että tuottamamme hedelmän määrä on tulosta ja verrannollinen siihen, miten hyvin lannoitamme juurta.

told by John Gordon

137. Kuin Saunalahden mainoksesta!

Istuuduin joulunjälkeisenä vapaapäivänäni katselemaan TV7:n ohjelmatarjontaa, opetusta profeetallisuudesta. Ihan kiinnostuksesta siihen, kuinka maailma makaa entisessä yhteisössäni ja sen keulahahmojen elämässä. 

Sisemmälle esipihalle johdattavan ”tasokristillisyysopetuksen” jatkumoksi profeettakoulutus jatkoi valitulla linjalla. Semmoinen muistintyhjennys näyttää olleen tässä viimeisimmän neljän vuoden aikana, että piti oikein alkaa selvittämään (Saunalahden mainokseen viitaten), ”mistä näitä opetuksia oikein tulee?” Minulle alkaa hahmottua sellainen kuva, että myös suomalaiseen karismaattisuuden yhteen laitaan on suorastaan pesiytynyt kestämätöntä opetusta, jota Raamatusta saa melkoisella mielikuvituksella hakea. Seuraavassa yksi esimerkki.

Profetoinnin tasoista

Tosiaankin profeetallisuuskoulutuksessa puhuttiin profeetallisuuden tasoista. Vaikka kuinka tunnustaudun – tosin varsin maltilliseksi – karismaatikoksi, henkilöksi, joka kaipaa ja odottaa Jumalan todellisuuden omassa elämässään ja uskoo, että Jumala toimii palvelijoidensa ja lahjojensa kautta seurakuntansa keskellä, tämä taso-opetus oli todella vierasta. Yksinkertaisesti en löydä joillekin kummallisille lahjojen tasoille perustetta Raamatusta. Tuossa opetuksessa sen sijaan asetettiin profetointi järjestykseen seuraavasti:

  1.  profetian henki  
  2. profetian lahja 
  3. profeetan virka 
  4. Raamatun profetiat

Pähkinänkuoressa opetus oli seuraava:

  • Profetian henki voi vallata kenet hyvänsä. Viitattiin Daavid -jahtiin lähteneiden Saulin miesten kokemukseen, jossa nämä joutuivat hurmoksiin profeetta Samuelin kohdattuaan. 
  • Profetian lahja on erityinen (?) Jumalan antama lahja. 
  • Profetian virka erityinen Jumalan antama virka. 
  • Lisäksi mainittiin Raamatun profetia (johon opetuksessa palattaneen myöhemmin).

Tässä on pakko leikkiä hieman eksegeetikkoa – ja penkaista opetusta vähän pintaa syvemmältä Raamatun kokonaisuutta (ja vähän yksityiskohtiakin vasten) peilaten.

Jos oikein ymmärsin, opetuksen mukaan profetian henki laskeutuu erityisellä tavalla erityisessä tilanteessa (mainittiin ylistys) ihmisten päälle. 1) Tällaisessa tilanteessa myös sellainen, jolla ei ole profetian lahjaa, voi profetoida. Periaatteessa esimerkiksi Joelin kirjan profetian valossa tuo voisi olla mahdollistakin. Myös kirkkohistoriassa tunnetaan ilmiöitä, joissa on esiintynyt yliluonnollisia kokemuksia, jotka ovat koskettaneet suurta joukkoa (ensimmäinen helluntai ja muutamat muut Apostolien tekojen kohdat, Telppäsen niityn tapahtumat, jne.). Sen sijaan termi ´profetian henki´ei tue tällaista selitystä – ainakaan Uuden testamentin valossa. Kohdassa, jonka tämä raamatunopettaja lainasi, sanotaan, että Jeesuksen todistus on profetian henki (KR -38)/ Jeesuksen todistajissa on profetian henki (KR -92). Kreikankielinen sana ´todistaja´ [martyria] tarkoittaa sekä todistajaa, todistamista ja todistusta että myös profeetalle annettua tehtävää, jossa hän profetoi. Toisin sanoen tuon yhden jakeen perusteella on aika uskaliasta perustaa oppia ”profetian hengestä”.

Ehkä seuraava menee saivarteluksi – mutta kyseinen raamatunopettaja perusteli tämän profetian hengen toimintaa Aamoksen kirjasta ottamallaan lainauksella 😉 Ymmärtääkseni tämän raamatunopettajan kategorioinnin mukaan Aamos kuuluu ainakin profeetan viran ihmisiin – ja (jos kyseinen raamatunopettaja ei meinaa pistää teologiaa aivan uusiksi) myös Raamatun profetiaan. Uskoisin, että moinen eksegeesi ei menisi läpi – ainakaan Raamatun kokonaisuutta ymmärtävissä – raamattukouluissa, yliopistosta puhumattakaan…

Jo jos saivartelua jatketaan, Uuden testamentin kuva ensimmäisistä kristityistä ei tue ajatusta siitä, että siellä profetian hengen laskeutuminen olisi ollut nimenomaan ”voidellun ylistyksen” aikaansaannosta. Se miltä ensimmäisten kristittyjen ylistys on täsmällisesti näyttänyt tai kuulostanut, on hämärän peitossa sen vuoksi, ettei sitä kuvata. Se, mikä näyttää olevan verrannollinen Pyhän Hengen toimintaan, näyttää olevan Sanan julistaminen, rukous ja annettujen lupausten uskominen – sekä vetoaminen siihen, että evankeliumia voitaisiin julistaa.

Se on jo!

Toivottavasti opetuksessa esiintullut sana ´erityinen´oli taiteilijan vahinko… En haluaisi kuulla profetoimista korotettavan muiden seurakunnalle uskottujen lahjojen, tehtävien tai palveluvirkojen yläpuolelle. Paavalin opetukseen viitaten, ei tulisi mitään, jos kaikki profetoisivat! Kristuksen ruumiissa tarvitaan jokaista, ei vain jotain ”erityistä”.

Sen sijaan korostus, jonka mukaan ”juuri nyt” Jumala haluaa nostaa nämä lahjat, ei ollut taiteilijan vahinko, vaan tietoinen korostus. Tämä korostus näyttää olevan korostuksista kaikkein houkuttelevin, mikä vetää uutta hengelliseen elämäänsä kaipaavia puoleensa kuin mesi kimalaisia. Totta kai haluamme olla ”se sukupolvi”, jonka aikana herätys tulee, haluamme olla ”juuri ne”, jotka tekevät suuria ihmeitä… Mutta missä ihmeessä Raamatussa on opetus siitä, että tulee jokin ”erikoinen aika”, jolloin tämä tapahtuu? Eikö Jeesus ja ensimmäiset kristityt ymmärtäneet elävänsä juuri tuota aikaa? Aikaa jolloin todelliset rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa? Aikaa, jolloin Jumala vuodattaa Henkensä kaiken lihan päälle? Aikaa, jolloin julistetaan evankeliumia? Aikaa, jolloin Jumala tunnustautuu julistettuun Sanaan myös esimerkiksi parantamalla sairaita?

Minkä ihmeen takia näitä ”uusia ilmoituksia” tulee nyt vajaan kymmenen vuoden välein, ilmoituksia, joissa sanotaan, että tämä – juuri tämä – on se on… Minulla on sellainen tunne, että Jeesus olisi voinut vallan hyvin sanoa nimenomaan noista ”juuri nyt” -ihmisiä seuraamaan lähteneistä, ettei tulisi mennä sinne, missä sanotaan Kristuksen olevan… ei pitäisi juosta heidän perässään, vaan pysähtyä katsomaan, missä Hän oikeasti on! Kristus on jo tullut. Pyhä Henki on tullut. Kuten on sanottu, kaikki on valmiina. Me voimme pysähtyä. Sanan äärelle. Rukoukseen. Uskoa, että Kristus on siellä, missä Sanaa oikein julistetaan.

Jos olemme kadottaneet elävyyden elämässämme tai seurakunnissamme, ei se ratkea sillä, että juoksemme ”juuri nyt” -opetuksen perässä, vaan sillä että pysähdymme aivan itse muiden samoin uskovien kanssa etsimään Herraa omaa elämäämme ja sitä yhteisöä varten, jossa olemme! Voimme juosta maailman sivu etsimällä uutta voitelua, mutta jos Kristus itse ei täytä janoamme, olemme janoissamme.

Minusta on oikeasti kamalaa se, mitä välillä saa lukea noista ”juuri nyt” -ihmisistä, siitä että ”juuri nyt” oli heidän elämässään aivan jotain muuta kuin Jumalan ilmestymistä tässä ja nyt. Valitettavan usein heidän omassa elämässään on paljastunut ennemmin tai myöhemmin skandaaleja, jotka ovat negatiivisesti värittäneet heidän missiotaan. Yhtenä esimerkkinä Suomessa ehkä tuntematon Latter Rain (syyssade/myöhäisempi sade) opetuksen kannattaja, Earl Paulk,joka liittyi opetukseen, jonka mukaan ”olisi korotettujen pyhien joukko, joissa olisi ennen kuulumaton pyhyys ja voima.” Tarinamme ei pääty yhtä kauniisti kuin saduissa, vaan lähteeni jatkaa: ”Myöhemmin hän ryvettyi seksiskandaaleissa, jotka ovat vieläkin uutisissa.” Yksinkertaisesti en ymmärrä, kumpi on muna ja kumpi kana tässä tarinassa? Onko opetus ollut suurta bluffia alusta saakka vai onko opetus sokaissut opettajansa niin, että tämä ei lopulta näe, minne on menossa ja mitä tekee. Joka tapauksessa on varsin erikoista julistaa ”ennenkuulumatonta pyhyyttä ja kunniaa”, kun omassa elämässä asiat on kaikkea muuta kuin kunnossa!

Ihan tosissaan! Meidän elämää kaipaavien kristittyjen pitäisi hinguta niin kovasti aidon perään, että yksinkertaisesti emme suostu ottamaan vastaan jotain, mikä näyttää väärennökseltä! Vaikka väärennöksen kohtaaminen karmii ja kuvottaa, se ei tee tyhjäksi sitä, että on olemassa aito Jumalan työ.

Pietarin näkökulma

Aivan mahtava kohta tämän tasokristillisyyden ja ”juuri nyt” -kristillisyyden vastapainoksi on 1. Pietarin kirjeen 2. luku, josta muutamia jakeita:

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. ” [Sana ´puhdas´[adolos] tarkoittaa ´puhdasta, sekoittamatonta, alkuperäistä´. ]

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.Sanotaanhan Raamatussa:

— Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”

Ajan ilmiöitä katsellessani tulee väkisinkin mieleen, että aikamme kristillisyydessä on kiusaus hylätä Kristus ja asettaa jotain muuta Hänen rinnalleen – jopa tilalleen. Olkoon nyt sitten vaikka tasokristillisyys. Tuossa – enkä muussakaan – kohdassa en pysty näkemään mitään tasoja ;). Olemme täsmälleen samalla viivalla niin Kristuksen armon kuin Hänen lahjojensakin suhteen.
Niinpä niin,… kalastaja Pietari – ilman sen erityisempää voitelua korostamatta – vakuuttaa meille, Kristukseen uskoville lapsen oikeutta ja lähetystehtävää mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia… ja Paavali… kehottaa palvelemaan sen armoituksen ja voiman mukaan, mikä itse kullekin on annettu. Ei se sen erikoisempaa ole.

1) Löysin internetin kätköistä suomalaista opetusta, jossa etsittiin erityisiä ylistyksen lahjan omistavia ihmisiä herätyksen airuiksi… Tässä erityisen ylistyksen ilmapiirissä profetian henki pääsee laskeutumaan…

99. Missä on Jumalan pyhyys? Missä pyhyyden tunto?

Vuosia sitten istuin erään seurakunnan penkissä ja kuulin julistettavan sanaa Ananiaasta ja Safirasta, jotka tietoisesti ja yhdessä sopien yrittivät siloittaa ulkokuortaan esiintyen tunnollisina ja esimerkillisinä uhraajina. Kuten Apostolien tekoihin tallennetun kertomuksen tuntevat hyvin muistavat, pariskunnan virhe oli siinä, että he väittivät antaneensa kiinteistöstä saamansa kauppasumman kokonaisuudessa seurakunnalle, vaikka ottivatkin siitä itselleen oman osuuden. Puhuja painotti sitä, että jos HÄNEN seurakunnassaan uskaltaa valehdella hänelle, hän näkee heti läpi – ja toisaalta, että moista yrittävälle käy yhtä huonosti kuin Ananiaalle ja Safiralle. Hehän kuolivat.

Hieman myöhemmin – toisessa tilaisuudessa istuessani – hämmästelin kovasti, että tuo mainostettu Jumalan pyhyys näytti loistavan poissaolollaan! Nimittäin mainittu puhuja puhui muunneltua totutta (siis valhetta!!!) samaiselta paikalta kuin hän oli aiemmin pitänyt saarnan Ananiaasta ja Safirasta. En voinut välttyä ajattelemasta, että jos tuo mainostettu Jumalan pyhyys olisi tuossa seurakunnassa, puhuja olisi pudonnut lattialle – omien sanojensa mukaan kuolleena.

Ymmärrän kyllä, että Jumala harvoin toimii noin! Jos toimisi, voisi joissakin yhteyksissä olla kuolleita enemmänkin. Nimittäin minusta tuntuu, että olemme yhteisöissämme menettäneet Jumalan pyhyyden tunnon. Siitä erinomainen esimerkki tuon mainitun puhujan saarna – ja hänen muunneltu totuutensa (kyseinen asia ei perustu osaltani luuloon, vaan selkeään todistettavissa olevaan tietoon). Uskaltaisin väittää, että Jumalaa ei kirkasta yhtään nk. ihmeet – jotka niinkun tuossa mainitussa tapauksessa olivat paisuteltuja, tapahtuneesta poikkeavia! Tuon takia olenkin sanonut, että Jumalan ihme kestää nk. maallisen tahonkin (lääkärin, tilintarkastajan, psykiatrin, tuomarin, jne.) tarkastelun.

Ehkä äärimmäinen esimerkki löytyy muutaman vuoden takaa. Iltapäivälehtien lööpit suorastaan huusivat pastorista, joka oli vuosien ajan käyttänyt omia lapsiaan hyväkseen. Koska Suomen hengellinen kenttä on verrattain pieni, itse yhteisö ei pysynyt kauaa salassa. Kävin katsomassa yhteisön sivuja. Oli järkyttävää katsella pastorin saarnalistaa – ja yhteisön pr:ää. Yhteisö mainosti itseään raamatunmukaisena, profeetallisena ja ylistävänä yhteisönä. Pastorin viimeisin saarna ennen pidätystä oli Laodikean seurakunnasta. Kaikkein karmivinta oli se, kun paria kuukautta myöhemmin palasin uudestaan yhteisön sivuille: Siellä pokerinaamalla väitettiin, että pastori on vankeudessa Kristuksen tähden…

Olen harmikseni, kauhukseni ja pöyristyksekseni törmännyt tällaisiin tapauksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin liian usein. Nämä ilmiöt hämmentävät ei-uskovia. Nämä ilmiöt hämmentävät myös uskovia. Jos näitä jäisi katsomaan, mihin jaksaisi uskoa! Onneksi tiedän, että Jumala ei ole tuollainen – valehtelija, pedofiili, vedättäjä tai suoranainen sadisti! Jumala myös haluaa, että olemme totuudellisia, että puheemme on niin ja amen. Niin – ja Herramme on AINA totuuden puolella. Hän on sen puolella, joka on noissa ”mellakoissa” saanut siipeensä, tuntee orpoutta ja kodittomuutta. Tällaisia henkilöitä on Suomessa meidän nk. ”uskovien” jäljiltä luvattoman paljon! Niitä, jotka ovat haavoittuneet kovien ja rakkaudettomien sanojen tähden. Sen tähden, että emme ole pysyneet totuudessa, vaan omaksi eduksemme muunnelleet totuutta – tai vaienneet silloin, kun olisi pitänyt puhua. Niitä, jotka ovat pettyneet Jumalaan, jollaisena olemme Jumalan esitelleet elämämme tai todistuksemme kautta.

Luin tänään amerikkalaisen tohtorismiehen lainausta meileläisen pastorin saarnasta, jossa tämä puhui siitä, mitä Kristus odottaa takaisintullessaan omiltaan. Sitäkö, että olemme ahdistuneita, turhautuneita tai pettyneitä (pahimmillaan sen tähden, että toiset nk. uskovat ovat saaneet meidät repimään hiuksiamme ja sappemme kiehumaan!)? Sitäkö, että elämme pelossa tai rimpuillen yritämme täyttää taivaspaikan edellytyksiä (niinkuin tuota  kahden em. pastorin ideaalikuvaa siitä, millaisia meidän pitäisi olla)? Vai jotain muuta, mitä meille tarjotaan nk. kristityn mallina? Sitäkö että eristämme itsemme muista – ja alamme pitää itseämme viimeisinä voideltuina? Ei, vaan Kristus haluaa, että täytämme ympäristömme Hänen tahdollaan. Palvelemme ja rakastamme ympäristöämme (Vrt. Matt 25, Matt 24).  Kysymys ei ole siitä, että pelkästään tekoja tekemällä pelastuisimme ( se on mahdotonta), vaan että pelastuksemme armon kautta tuottaisi hedelmää Kristukselle.

Monta kertaa minua on puhutellut Jesajan kuva Kristuksesta. Jesajan mukaan Kristus ei murra särjettyä ruokoa eikä sammuta savuavaa kynttilänsydäntä – eikä luovuta, ennen kuin oikeus voittaa. Kristuksessa armo ja totuus kulkevat käsi kädessä.

Jumalan pyhyyden tunnon pitäisi viedä meidät pyhälle maaperälle.

90. Hedelmä ratkaisee

Kaksi tärkeää must -asiaa

”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”

Joh 15:5

Jeesuksen sanat riisuvat meidät itseriittoisuudestamme.

Jeesus sanoo olevansa viinipuu, jonka oksat me olemme. Meidän elämämme ja kuolemamme kysymys hengellisessä elämässä – ja iankaikkisuudessa – riippuu siitä, suostummeko me olemaan oksia Hänessä. Siitä riippuu myös toteutammeko Hänen meille antamaa tehtävää: Kannammeko me hedelmää.

Kaiken tämän Jeesus liittää itseensä: Ilman Häntä emme voi saada aikaan mitään. Ilmaus on vahva: Jeesus sanoo, että tosiaankaan me emme voi emmekä kykene tekemään jotakin ilman häntä; meillä ei ole siihen kykyä, voimavaroja, asennetta, suotuisia oloja tai oikeutusta (käytetty sana dunamai käännettynä Thayer’s Greek Lexiconin mukaan).

Yksi kanto kaskessa – itsekkyys

Toki – niin kuin on tuossa oikean ja väärän, aidon ja epäaidon välisessä rajanvedossa – tullutkin esille, ihminen ja yhteisö voi kantaa ”hedelmää” – orjantappuroita tai lihan tekoja, Raamatun termejä käyttääkseni. Ihan yhtä lailla kuin orjantappuroiden kohdalla, hedelmien kurkottamisessa saa vain kädet täyteen piikkejä – ja ravitsematta.  Lihan teot ovat itsekkään luontomme tekosia – ja kauneimmillaankin täyttävät omia intohimojamme ja tarpeitamme.

Herra puhui profeetta Jesajalle:

”Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit.” (Jes. 58:1-)

Kun Jumala nuhtelee oikeasta asiasta

Minua he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni niin kuin kansa, joka noudattaa vanhurskautta eikä ole hylännyt Jumalansa säätämää oikeutta. He pyytävät minulta oikeudenmukaisia tuomioita, he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat: ”Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etkö näe, kuinka me kuritamme itseämme?”

Miksi Jumala sitten nuhtelee kansaa? Sehän tekee aivan oikein? Etsii Herraa, kysyy Hänen tahtoaa. Ulkonaisesti kaikki on oikein. Mikä on vialla?

”Näen kyllä! Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat puolestanne.” (Jes 58: 3) Jaakobin kirje täydentää kuvaa: ”Te olette riistäneet palkan työmiehiltä, jotka ovat leikanneet teidän peltonne. Kuulkaa: se palkka huutaa, ja korjuuväen valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. Te olette maan päällä eläneet yltäkylläisyydessä ja mässäilyissä, te olette lihottaneet sydäntänne teurastuspäivänä. Te olette tuominneet ja surmanneet viattoman; ei hän asetu teitä vastaan.” (Jaak. 5:4-6)

Hedelmä se on joka ratkaisee

Sanoma on yhteiskunnallinen ja hengellinen. Kysymys näyttää tosiaan olevan niinkin arkisesta asiasta kuin työnteosta ja palkanmaksusta! Jesajan kritiikki puuttuu sapatinviettoon. Näyttää siltä, että työnantaja ei sallinut näiden työntekijöiden pitää sapattia, jonka Jumala oli nimittänyt pyhä- ja lepopäiväksi. Jopa niin, että työnantajat näyttävät prässänneen työntekijöitään entistäkin suurempiin tuloksiin. Jaakobin kirjeen kohdassa kysymys on selkeästi siitä, että nämä yltäkylläisyydessä elävät haalivat omiin taskuihinsa tuoton (kertoohan tuosta sekin, että kolikot olivat kohdan mukaan ehtineet ruostumaan!!!) – ja jättivät työntekijän nuolemaan näppejään.

Eipä lipsahdeta kauas tutusta aiheesta: väärinkäytöksistä hengellisessä kentässä. On ollut karmivaa lukea menestystä julistavien evankelistojen  loistoautoista ja -huviloista, samoin kuin kristitystä yrittäjästä, joka piti työmoraalia yllä opetuksella – eikä maksanut ylityötunneista senttiäkään, vaikka excel -käyrillä samaan aikaan kertoi yhtiön tuottamista voitoista.

Näyttää lisäksi tuolloin(kin) olleen, että kritiikkiä esittäneet joutuivat vaikeuksiin – tai menettivät päänsä. Jeremia pudotettiin kritiikkinsä takia kaivoon ja hän joutui julistuksensa takia vankilaan. Hänen kirjoituksensa poltettiin, jne. Jotkut profeetat tapettiin. Näin on usein myös edellämainituissa hengellisen kentän tapauksissa käynyt. Eräs näistä menestyksenjulistajista hyvin suorasanaisesti uhkasi kritisoijiaan onnettomuuksilla ja kuolemalla, mainittu yrittäjä piti kritisoivia ihmisiä perkeleen kätyreinä. – Muuten molemmat ovat väittäneet olevansa myös profeettoja! Näin – valitettavasti – hengelliseltä näyttävä pönkittää vallankäyttöä, jota Jumalan Sana ei hyväksy. Hesekielin kautta Herra sanoo tällaisille  ”profeetoille:

”Oman kansani edessä te olette häpäisseet minut parista kourallisesta ohria ja muutamasta leivänkannikasta. Te olette tappaneet ihmisiä, joiden ei olisi pitänyt kuolla, ja jättäneet henkiin toisia, jotka olisivat ansainneet kuoleman. —  Te olette tehneet väärin, olette tuottaneet murhetta vanhurskaalle, jolle minä en murhetta antanut, mutta jumalatonta te olette rohkaisseet, niin että hän ei käänny pahalta tieltään eikä pelastu tuholta.”

(otteita Hes 13. luvusta)

Jos oikein ymmärrän, tässä vedetään tilille nk. profeettoja, jotka mahdollistivat tuollaisen vallankäytön: vaikenivat kriittisissä kohdissa, julistivat parannusta henkilöille, joilla olivat asiat ok ja julistivat siunauksensa niille, jotka tekivät väärin – ja edelleenkin, jos ymmärrän oikein – jopa rohkaisivat vääryyteen nk. profetioillaan! Eipä ihme, että Jeremia huokasi, että voi kun he olisivatkin olleet Herran neuvottelussa. Silloin he puhuisivat Herran sanoja. Ongelma oli siinä, että he eivät olleet olleet Herran neuvottelussa. He puhuivat joko oman mielensä tuotteita – tai pahimmillaan toisten samanmoisten ”siunauksia”. Eipä ihme, että Uuden testamentin puolella on varoitus siitä, ettei meidän tule olla kerkeitä pistämään käsiä toisten päälle – ettemme tulisi osallisiksi heidän synneistään. Ennen kuin siunaamme jonkun tekoja, meidän pitäisi olla vähän varmempia siitä hedelmästä, mitä se tuottaa, kuin vain fiilispohjalta, miltä toiminta ulkonaisesti näyttää.

Palaamme tuttuun teemaan: Ulkonainen jumalanpalvelus ja sen muodot eivät ole arvioinnin perusta, vaan se, mitä se tekee ympäristölleen. Ulkonainen prameus, se että korotamme omaa tapaamme tehdä asioita, pidämme itseämme ”hengellisempinä”  kuin muut tuottaa aivan päinvastaisen hedelmän kuin Herra on tarkoittanut: ”Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin.” (Jes 58: 4)

Oikea hedelmä – ja siunaus

”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. — Jos hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet, jos annat nälkäiselle omastasi ja ravitset sen, joka kärsii puutetta–” 

(otteita Jes 58. luvusta)

Tämä saa aikaan sen, että vaskea ollut taivas avautuukin – niin omalla kohdallamme kuin ympäristössämmekin. Meidän ei enää tarvitse huhkia ja huutaa Jumalaa ilmestymään. Hän tekee sen, kun olemme Hänessä ja teemme Hänen tahtonsa. Meidän ei enää tarvitse komentaa ja käskeä Pyhää Henkeä ja Herraa. Hän on läsnä.

”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua — sinun pimeyteesi koittaa valo ja yön varjo muuttuu keskipäivän kirkkaudeksi.– Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy. — Ammoin raunioituneet asumuksesi sinä rakennat jälleen, pystytät rakennuksia muinaisille perustuksille, ja niin sinun nimesi on oleva: sortuneiden muurien korjaaja, maan asutuksen elvyttäjä — silloin saat iloita Herrasta. Minä annan sinun kulkea kaikkien vuorten yli, ja olet saava elantosi isäsi Jaakobin perintömaasta. Näin on Herra puhunut.”

(otteita Jes 58:n ”lupausjakeista”)

Ihmettelyä

Media tuo kaiken niin lähelle. Norjan ampumatapaus on puhuttanut ja ajatuttanut. Minuakin.

Tosin pienellä viiveellä pääsin asiasta jyvälle, kun katson harvakseltaan TV:tä. Radiosta siitä kuulin ja sitten piti alkaa nettaamaan.

Hyvä ihme sentään! Mikä saa jonkun hurahtamaan tuolla tavoin, että kääntää puurot ja vellit samaksi sörsseliksi – ja onnistuu saamaan aikaan – kristinuskoon vedoten – tuommoisen teon?!

Toisaalta on aikojen saatossa tapahtunut vastaavaa  – uskoon vedoten.

Kauhulla luin viime talvena Rasputinista ja nyttemmin Åkerblomista. Kyllä maailman parhainkin asia voi ihmisen päässä kääntyä niin vinksalleen, että voi, voi… [Tästä edellisessä blogikirjoituksessa kirjoitinkin pitkään ja hartaasti]

Mutta mikä ihme saa ihmiset lähtemään mukana moiseen? Se minua on ihmetyttänyt kerta kerran jälkeen. Älykkäät, ajattelevat ihmiset! Ajatelkaapa vaikka viime joulun alla otsikoihin noussutta espoolaista uskonyhteisöä, jossa lääkärit(kin) laihduttivat itsensä anoreksian rajoille, koska siellä opetettiin, että läski estää herätyksen ja tuo demonit seurakuntaan. Opetus, jota ei voi perustella Raamatulla – kuin korkeintaan parilla puolikkaalla lauseella!

Tuo esiinnostamani Åkerblomin tapaus on yhtä lailla erikoinen: Henkilöt, jotka eivät olleet silminnäkijöitä, saatiin todistamaan oikeudessa ikään kuin olisivat olleet. Puhumattakaan Rasputinista, joka käytännössä hallitsi Venäjää keisariperheen ja hovin kautta.

Miksi me ihmiset (puhun tahallisesti monikossa, meistä, koska olen nähnyt, miten helposti lähdemme mukaan kyseenalaistamatta, arvioimatta, pohtimatta seurauksia) lähdemme mukaan toivottaen tervetulleeksi melkein minkä tahansa ilmiön? Mikä meitä kiehtoo tuollaisessa?

Kullakin omat ojansa

Elämän kaipuu

Olen pohtinut, että niin vapaissa ja/tai karismaattisissa piireissä kuin kansankirkoissammekin on molemmissa omat ”ojansa”. Vapaissa ja/tai karismaattisissa piireissä olemme valmiiksi virittäytyneet odottamaan seuraavaan Hengen liikahdusta. Kansankirkoissa kaipaamme myös elämää. Liikehdinnät houkuttavat.

Enkä suinkaan väitä, etteivätkö liikehdinnät voisi olla Jumalasta lähtöisin. Näinhän on aina ollut. Kyllä ihmisten herääminen uskonasioiden suhteen on Jumalan työ. Eri herätysliikkeiden alkuajoissa voidaan nähdä tuota työtä.

Ei vain yhden jakeen varassa, eihän?

Sen sijaan meidän pitää olla tarkkoina siinä, minkä liikehdinnän mukaan lähdemme.

Viittasinkin jo aiemmassa kirjoituksessani kokoustallenteeseen, jossa puhuja vähän liikaakin aktualisoi Paimenen äänen kuulemisen, johon olen toistuvasti viitannut tässä arvioimisasiassa. Huomastin, että kappasta kummaa, asiasta on toisenlainenkin tulkinta: ”Ei Jeesus sanonut, että lukekaa minun kirjojani, vaan kuunnelkaa minun ääntäni.”

En yhtään väitä, etteikö voisi olla niin, ettemmekö voisi kuulla Pyhän Hengen ääntä tässä ajassa. Olen itsekin kokenut välillä sellaista rohkaisua tai varoitusta, joka ei ole järjellä selitettävissä. Mutta se, että aktualisoisimme tuollaisessa mitassa kuin tuo puhuja ehdotti Pyhän Hengen äänen, on vaarallista! Jos alamme seurata jokaista singahdusta ja kimmoketta, jossa voisi olla tuo ääni kyseessä, olemme kohta eksyksissä. Kyllä tänä päivänä on kirjoitettu Sana, jossa kuulemme Paimenen äänen. Se on se turvallisin vaihtoehto. Jos joku kuulee tuota Pyhän Hengen ääntä, hänen kannattaa kyllä asettaa kompassi kartalle ja katsoa, onko reitti siihen suuntaan, mihin Sana osoittaa. Jos ei, silloin on suunta väärä.

Voimme aivan hyvin päätyä tuommoisiin äärioppeihin, joista tässä kirjoituksessa on kolme esimerkkiä: tuo norjalainen nuorimies, Rasputin ja Åkerblom. Kaikki he tavallaan kuulivat näitä impulsseja ja takertuneet yksittäisiin, useimmiten asiayhteydestään irrotettuihin, kohtiin Kirjoituksissa.

Esimerkiksi Jehovantodistajien opinkappaleista jotkut tiettyihin yksittäisiin jakeisiin Raamatussa – useat opinkappaleet eivät tarkkaanottaen ole edes heidän Uuden maailman käännöksensä mukaisia. Niistä kaksi esimerkkiä takavuosilta, kun  kävin keskusteluja ”todistajien” kanssa. Eräs heistä sanoi, ettei voi olla varma pelastuksesta. Pyysin häneltä hänen raamattunsa (tuon Uuden maailman ns. käännöksen, joka on ”käännetty” opin mukaisesti, eikä päin vastoin!). Otin esille Markuksen evankeliumin kohdan, jossa sanotaan: ”Joka uskoo ja saa kasteen se pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan kadotukseen.” ”Todistaja” sanoi heipat ja toivotti hyvää kesää. Toisen kerran joku heikäläisistä väitti, että Jeesus on arkkienkeli Mikael (!). Jostain ihmeestä muistin, että Heprealaiskirjeessä on kohta, joss sanotaan, että Jeesus on enkeleitä suurempi. Myös tällä kertaa oli hiljaista.

Oppiko ojaan kaataa?

Samaan tapaan myös meidän kristittyjen piirissä liikuvissa ilmiöissä ja – sanoisin niinkin rankasti – muoti-ilmiöissä on näitä vivahteita. Otetaan jae sieltä ja toinen täältä – ja oppi on valmis. Pahimmillaan ei vaivauduta lukemaan jakeita näiden jakeiden ympäriltä, vaan tyydytään mekaanisesti toistamaan näitä yksittäisiä otoksia – puhumattakaan siitä, että vaivauduttaisiin kaivautumaan näiden sanojen taakse. Pahimmillaan opetetaan, että kirjain kuolettaa… Ja tarkoitetaan tietenkin teologista tietoa.

Uskaltaisin väittää, että Paavali jos kuka oli oppinut. Hän vain oli antanut oppineisuutensa Kristuksen käyttöön. Fariseuksena hän osasi Vanhan testamentin etu- ja takaperin. Siitä oli hänelle hyötyä. Olihan Kristus sanonut, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään. Tämä fariseus, jos kuka ymmärsi, mistä oli kysymys – etenkin, kun Hän ymmärsi, kuka Kristus sanoi olevansa. Niin – Jeesus sanoi myös, että tämmöinen ihminen ammentaa uuttaa ja vanhaa.

Tuo kirjain kuolettaa – opetus ontuu siinä, että siinä ei puhuta teologisesta tiedosta, vaan laista: Lakia noudattamalla ei pelastu, vaan niin kuin Jeesus sanoi Nikodemokselle: ”Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Uudesti syntyminen on aina Jumalan työ.

Samaan tapaan miestäni prässättiin taannoin tunnustamaan asioita – jotka eivät tälle henkilölle edes kuuluneet eivätkä kuuluneet synnintunnustuksen piiriin – vetoamalla kohtaan: ”Totuus tekee teidät vapaiksi.” Hyvänen aika! Eihän tuossa kohdassa puhuttu mitään tuommoisesta tilanteesta, vaan Jumalan Totuudesta, joka vapauttaa ihmisen, kun ihminen suostuu näkemään itsessään tämän Jumalan Totuuden.

Jeesus sanoi, että eksymme ellemme tunne Kirjoituksia ja Jumalan voimaa.

Epävarmuus vs varmuus(ko?)?

Yksi altistava tekijä on se, että olemme niin vietävän epävarmoja itsestämme ja siitä, mihin uskomme!

Itselleni kävi vuosia sitten tapaus, jossa tunsin sisimmässäni aivan toisella tavalla kuin minulle tuodussa profetiassa sanottiin. En uskaltanut uhmata tuota ”voidellun” mainetta kantavaa profeettaa – ja jälki käteen olin anteeksipyynnön velkaa henkilölle, jota loukkasin tuota profetiaa toteltuani. Ja miten monta muuta väärää ja Sanan vastaista tekoa tein sen opetuksen vuoksi, että ”Jumalan voideltua” oli toteltava. Entä jos tämä ns. ”voideltu” onkin itse mennyt metsään – hän vie sinne monta muutakin! Kristus itse varoitti vääristä profeetoista ja käski katsomaan hedelmää.

Mutta eihän minusta ole, kun minulla ei ole tuommoista räiskyvää armoitusta enkä tunne Hengen kehotusta joka tunti. Entäpä, jos Sana riittäisi oppaaksi tuossa tilanteessa? – Ja kyllä Herra puhuu, kun on tarvis. Sanassa sanotaan, että voi olla aika, jolloin kuulet takaasi äänen, joka sanoo: Tässä on tie. Sitä käykää. – Mutta entäpä jos Sana onkin sitä varten, että sen valossa arvioisit itseäsi ja ympäristöäsi? Onhan Sanassa luvattu, että Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja avaa kirjoitukset, tuo mieleen, mitä on kirjoitettu. Hän voi toimia hiljaisena tuulen huminana, jota tuskin huomaat muuta kuin virvoituksena elämässäsi.

Jos itse olisin luottanut siihen noissa mainitsemissani tilanteissa, mitä Sanasta luin, olisin toiminut aivan toisin.

Tuki turvallinen – vai turvaton?

Kaipaamme liian usein vankkoja tukirakenteita ympärillemme. Meillä on sietämätön turvallisuuden tarve. Joskus voi olla niin, että tuossa kaipuussamme on menneisyyden kaikuja. Näin omalla kohdallani. Autoritäärinen malli antoi minulle virhesignaalin turvallisesta, voimakkaasta ja elävästä uskosta ja elämästä. Se oli kuitenkin todellakin virhesignaali. Yllättäen tuo kaikki ympärilläni alkoi ahdistaa ja kuristaa henkisesti ja hengellisesti. Etsin syytä itsestäni ja uskostani. Koetin saada noita fiiliksiä, mitä muilla oli. Välillä kieltäydyin toistamasta fraasia: ”Voittovoimassa” – koska olin kyllä voittovoimassa, kun olin Kristuksessa. Tämä oli tosiasia taisteluista huolimatta ja niiden keskellä. Lisäsin: ”Voittovoimassa – kaikesta huolimatta.” En suostunut elämään roolissa, joka ei ollut aito.

Eksysissä – vai sittenkin löytänyt?

Aito vapaus koitti vasta, kun hirvittävän mylläkän keskellä ja kautta vapauduin tuosta ahdistavasta ympärilläni. Ymmärrän, että Jumalan piti perin juurin murtaa kaikki tukirakenteet ympärilläni, että löytäisin Hänet ja Hänen Sanansa uudelleen.

Varmasti moni säälitteli tuossa yhteisössä minua, ressukkaa. Olin heidän mielestään kadonnut lammas – tai vielä pahempaa susi lammasten vaatteissa. Mutta yllättäen löysin Valon, Rakkauden ja Elämän. En puhu nyt New Age -termein. Puhun siitä, mitä Kristus puhuu Sanassaan. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh 1:  4,5)

Näin se vain oli: Jokin minussa taisteli minut vapaaksi.

Loppujen lopuksi – loppusananen

Olen pohtinut sitäkin, että eipä noissa ilmiöissä ole pelkästään syy joko sysissä tai sepissä. Ei voi harhaanastunut itseä pelkästään syyttää. Olen nostanut mielessäni hattua niillekin, jotka omassa elämässäni ovat satuttaneet ja kipeää on sen seurauksena tehnyt. He ovat olleet missiossaan niin vietävän hyviä, että täydestä on mennyt. Kyllä aidon ja epäaivon, totuuden ja väärennöksen rajapinta on haastava erottaa. – Ja kuten usein näissä hengellisen kentän väärinkäytöksissä kuin myös tuollaisissa Norjan kaltaisissa ääritapauksissa  takana on henkilö, joka osaa saada asiat näyttämään haluamaltaan, narsistinen yksilö, ihan ihka aito narsisti tai peräti psykopaatti – saman ilmiön eri asteita. Yhteistä näille on se, että pyhä ei ole heille oikeasti pyhää – eikä mikään uhri niin suuri, ettei sitä voisi oman etunsa alttarille uhrata. Suosittelen aíhepiiristä tehtyjen tutkimusten lukemista ja/tai kirjoja Naamiona terve mieli ja Ei Herroina halliten – sekä elävän elämän seuraamista. Näitä ilmiöitä silloin tällöin putkahtaa vastaan, odotti/halusi niitä tai ei – ja niistä sitten kukin lähtee yhtä kokemusta rikkaampana – ja ehkä muutamaa höyhentä kevyempänä 😉 [Onneksi ne näyttävät kasvavan takaisin]

Hyvin kirjoitti eräs nainen nuorista, jotka kaiken keskellä, uhan alla, menivät leirille Itävaltaan, jossa oikeistolaiset aatteet ovat Pohjoismaita enemmän voimissaan. ”Pelko ei pysäytä näitä nuoria.”

Ihan totta. Pelossa ei ole sitä Rakkautta, joka on Kristuksessa. Siksi, jos sinua tai minua yritetään hallita pelolla, meidän tehtävämme on joko taistella, uhmata tuota pelkoa, tai äänestää jaloillamme. Siellä, missä on pelko, siellä ei ole Paimen.

Käskien et/ hallitse, Kristus, et vaatimuksella.

Laupeudella/ kosketat, rohkaiset laupeudella.

 Miekalla et/ työhösi taivuta, painostamalla.

Katseesi alla/ taivumme, lempeän katseesi alla.

Säikytä et/ pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.

Riemulla täytät/ herätät toivon ja riemulla täytät.

Uhkaile et/ varjele hengestä orjallisesta!

Kaipauksesta/ lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.

 

Virsi 415