From A Winepress of Fear to A Warrior – Pelon viinikuurnasta soturiksi

During the lastest week I have gone back to the story of Gideon again and again. – Viimeisimmän viikon aikana olen palannut uudestaan ja uudestaan Gideonin tarinaan.

Before I have written two articles about the same item. – Aiemmin olen kirjoittanut aiheesta kaksi artikkelia.

Piilosta pelastajaksi

Meeting Fear Factory (Pt.1) – Pelkokertoimen kohtaaminen (Osa 1)

Every one of us react to difficulties in different ways. – Jokainen meistä reagoi vastoinkäymisiin eri tavoin.

One way is to hide oneself from ”enemies”. – Yksi tapa on piiloutua ”vihollisilta”.

And an another to accuse Lord because of his absence. – Ja toinen syyttää Herraa Hänen poissaolostaan.

Even in these situations when Lord has called us to do something to the situation at hand. – Myös tällaisissa tilanteissa Herra on kutsunut meidät tekemään jotain käsillä olevalle tilanteelle.

To rise out from the pit of fear, frustration, subservience, accussations… – Nousta ylös pelon, turhautumisen, alistumisen ja syytösten kuopasta.

And do to which Lord has called us. – Ja tehdä se, mihin Herra on meidät kutsunut.

To win ”enemies”, Midianites, which are runsacking which belongs to us. – Voittamaan ”viholliset”, ”midianilaiset”, jotka rosvoavat meille kuuluvaa.

As we learn when we read the story of Gideon, something happens when we rise and do which Lord has planned us to do: We see also Lord moving – by victorious way. – Ja niin kuin opimme Gideonin tarinasta, jotain tapahtuu, kun nousemme ja teemme, mitä Herra haluaa meidän tekevän: Näemme myös Herran liikkuvan – voittoisasti.

Hyvässä turvassa

Tässä ”artikkeli” myös puhuttuna:

Muutama viikko sitten jouduin vähintäänkin eriskummalliseen tilanteeseen, kun keskikokoisen kissankokoinen koiramme sai tutustua itseään moninverroin suurempaan hirvikoiraan lenkkipolulla. Koiramme on tuonkokoiselle koiralle suupala, jos iso koira provoisoituu pienen koiramme sinnikkäästä haukusta. Tajusin, että minä en yllä koiraamme nostaa riittävän ylös pois hirvikoiran ulottuvilta. Ainoa keino oli mennä kuin siili kuunaan keräksi koiramme ympärille sammalikkoon ja toivoa, että hirvikoira ei pure meitä kumpaakaan.

Suojausoperaatio päättyi onnellisesti, kun mieheni sai hirvikoiran tutkapannasta kiinni ja saimme oman koiramme taluteltua turvallisesti autoon; hirvikoira luonnollisesti menetti mielenkiintonsa ja lähti kaitenkin jatkamaan keskeytynyttä hirvijahtiaan.

Episodi palautui mieleeni, kun tänään luin seuraavan Psalmin jakeen:

Hän levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi. (Ps. 91: 4)

Englanninkielinen Amplified ja King James Version kääntää ”–Hänen siipiensä alla sinä luotat –”.

Turvallisuuden kokemus saa aikaan luottamuksen – myös suhteessamme Jumalaan. Ymmärrämme Hänen Sanansa varassa olevamme turvassa kaikelta uhkaavalta. Hän on suuri Jumala, joka tekee kaikkensa, jotta olemme turvassa. Siitä elämän episodit ja spontaani uhrautuvuus (vaikkapa tuossa koirakertomuksessani) on vain kalpea kuva.

Uudesta testamentista nousee esille monta kuvaa siitä, kuinka Jumala Jeesuksessa vakuuttaa rakkauttaan ja uhrautuvuuttaan. Yksi kohta on Roomalaiskirjeen 5. luvussa seuraavasti kirjoitettuna:

Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen. (Room. 5: 10, 11)

Weekly Photo Challenge: Eerie

Tämän viikon valokuvaushaaste on kuvata, jotain ”aavemaista” – ei nyt ihan oikeasti aavemaista, vaan jotain sellaista, minkä voisi vilkkaalla mielikuvituksella sellaiseksi tulkita.

Edellisen viikon haaste minulta jäi väliin, koska sää on ollut niin harmaa, sumuinen ja/tai sateinen, että horisontin metsästäminen on ollut hankalaa. Tämänkertaisen haasteen kanssa sen sijaan ei ole mitään ongelmia: pimeys, harmaus ja sade ovat erinomainen lähtökohta ”aavemaisuuden” kuvaamiselle.

Takavuosina minulle sattui tilanne, jossa oikeasti mietin, mitä kummaa talossamme oikein tapahtuu. Heräsin ääneen:
– läps…
Sen jälkeen kuulin’
– läps, läps,…
ja vielä
-läps, läps, LÄPS

En ole mikään mörköjä säikkyvä tapaus, joka huutaa kauhusta ensimmäisessä hetkessä. Tuolloin olin syvästi ymmälläni, mikä ihme pitää tuommoista ääntä. Lopulta tajusin: Toisella pojistani on hassu tapa läpsäyttää jalkaansa lattiaan kävellessään paljain jaloin. Poikani oli herännyt keskellä yötä ja käveli alakerrassa.

Juuri tuolla tavoin mielikuvituksemme voi värittää kohtaamiamme asioita. Näin asioista voi yön hetkinä tulla melkoisia mörköjä.

Pyhäinpäivä erityisesti nuoremman väen keskellä on värittynyt myös Suomessa kaikenkarvaisilla kummajaisilla ja pelottavalla.

Itselleni pyhäinpäivä muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta: Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kaiken kummallisen ja pelottavan heijastumat elämässämme. Hänen kirkkautensa tieltä häviävät varjot pelkoineen niin elämässä kuin kuolemassakin.

Kristityille Paavalin sanojen mukaan elämä on Kristus ja kuolema voitto. Kaikessa olemme Kristuksen hyvissä käsissä.

(Tämänkertainen kuva on puun latvusten heijastuma vesilätäkössä)

Kumman uskon edustus?

Vastottain Kotimaa -lehden pakinassa kysyttiin valintojen perään: Kumpaa haluamme edustaa – olla enkeleitä helvetissä vai paholaisia paratiisissa.

Kärjekäs ja kärjistävä kysymyksenasettelu vie tiukalle.

Kirjoittaja otti esimerkin koulumaailmasta – siitä, kuinka usein pääsee vähemmällä, kun asettuu kiusaajan puolelle.

Kiusaajan puolelle asettuminen ei mielestäni ole pelkästään sitä, että itse kiusaa vaan myös sitä, että vaikenee tiukan paikan tullen ja sillä tavoin sallii kiusaamisen jatkua.

Onnetonta tässä asettelussa on se, että näissä asioissa emme näytä aina aikuisinakaan kasvavan aikuisiksi. Miten monesti olen kuullut tilanteista ja tapahtumista, joissa työyhteisössä tai uskonyhteisössä tapahtuu samankaltainen ”liittoutuminen”.

Kiusatun, alistetun, epäoikeudenmukaisesti kohdellun puolelle asettuminen maksaa sen verran paljon, että varmempi ja miellyttävämpi valinta on olla hiljaa ja niin sallia kiusaaminen, alistaminen ja epäoikeudenmukainen kohtelu kuin älähtää ja ainakin yrittää pistää piste väärinkäytöksille.

Tuo ”maksaa niin paljon” -asia selviää yleensä varoittavista ennakkoesimerkeistä, joita kiusaaja/alistaja viljelee riveillä ja rivien välissä.

Hengellisissä yhteyksissä ennakkoesimerkkeihin sisältyy usein Jumala, Pyhä, Pyhä Henki, Raamattu, jokin yhteisön keskeisistä opeista, tms. Näin esimerkeille saadaan ”jumalallinen oikeutus”.

Uhkaaminen onnettomuuksilla, kadotuksella ja/tai turvallisen olotilan/aseman menettämisellä on tehokas keino hillitä asioihin puuttumista.

Asiat muuttuvat vieläkin monimutkaisemmiksi, jos kiusaajan/alistajan ote ulottuu useille elämänalueille. Esimerkiksi kiusaajalla/alistajalla on paitsi hengellinen ote, myös jotain kautta ote perheeseen tai sukuun tai hänellä on muutoin vaikutusvaltaa/vaikutusvaltaisia tukijoita, jotka sokeasti uskovat kiusaajan/alistajan oikeassaolemiseen.

Tässä kiusatulla/alistetulla on aika orvot oltavat.

Asioista älähtäminen voi johtaa perheen jakaantumiseen, työpaikan tai ystävien menetykseen – ja joskus kaikkeen tähän yhtä aikaa. Tästä taas seuraa taloudellisia haasteita ja/tai henkistä taakoittumista.

Tällaiseen tilanteeseen joutunut tarvitsee tukea, sitä enkeliä, joka on valmis astumaan hänen kanssaan helvettiin sen sijaan, että valitsisi rooleista paholainen paratiisissa!

Rohkeutta se vaatii ja uskallusta. Itsensä uhraamistakin sillä tuo ”enkelin” roolin ottaja saa saman moskan niskaansa kuin kiusattu/alistettu.

Tuonsorttiseen soppaan joitakin kertoja elämäni varrella joutuneena, nostan edelleen hattua näille rohkeille ”enkeleille”, jotka ovat olleet joko itseni tai toisen rinnalla tuossa sopassa – omaa mukavuuttaan pelkäämättä. Tämä on pitkälti se syy, miksi luottamukseni siihen, että on oikeaa ja aitoa uskoa kaiken kummallisen keskellä, on säilynyt asioita ja ilmiöitä suuntaan ja toiseen nähtyäni.

Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen ”usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.

Kumpaa uskoa sinä/minä edustamme?

Tarkennus pielessä

Kovat elämän kokemukset voivat saada meidät tuollaiseen häiriötilaan. Tunnemme menettäneemme elämämme ohjat – tai emme jaksa luottaa itseemme, vaan ikään kuin luovumme elämämme ohjista. Joskus nuo elämänkokemukset ovat olleet omiaan saamaan aikaan näkemyksen, jonka mukaan meistä ei ole mihinkään (tai tiettyihin asioihin, mitä ikinä ne kulloisessa ympäristössä ovatkaan). Erityisesti narsisti tai narsistisuuteen taipuvainen yksilö (ja miksei kyseisen asian takia häiriötilaan mennyt yhteisökin) jättää sieltä irtaantuneen usein melkoisen huonoon happeen

Aivan oikein – tämänkertainen kuva on erikoinen, epäonnistunutkin.

En ole aivan ensi kertaa kameran kanssa heilumassa. Olen saanut hyvää oppia kameran käytöstä. Tein kaiken mielestäni kaikkien taiteen sääntöjen mukaan – ja juuri tuollaisia omituisia otoksia oli tuloksena. Omalla tavallaan kauniita – mutta erittäin epätarkkoja. Se, minkä olin halunnut kuvaan, ei ollut kuvassa.

Mieheni istui tovin kamerani seurana ja löysi vian: Objektiivi toimi käsitarkenteisesti halutulla tavalla. Olen kuitenkin joissakin tilanteissa käyttänyt myös automaattitarkennusta – ja juuri nuo nimenomaiset kuvat epäonnistuvat, koska objektiivi tarkentaa muutaman senttimetrin tarkennettavan kohteen taakse.

Miten pienestä asiat voivatkaan olla kiinni valokuvauksessa – ja muutoinkin elämässä.

Sillä, mihin tulemme tarkentaneeksi, tosiaan on väliä!

Sisäiset prosessimme ovat monimutkaisia. Aina emme kykene niitä selittämään järjellä. Usein toimintaamme vaikuttavat myös asiat, joita emme tunnista. Nuo asiat voivat saada aikaan saman, mitä tuo hieman vajavaisesti toimiva kamerani objektiivi. Luulemme tekevämme kaiken oikein, mutta tarkennamme väärin. Kaikki näyttää oikealta, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin haluamamme.

Kovat elämän kokemukset voivat saada meidät tuollaiseen häiriötilaan. Tunnemme menettäneemme elämämme ohjat – tai emme jaksa luottaa itseemme, vaan ikään kuin luovumme elämämme ohjista. Joskus nuo elämänkokemukset ovat olleet omiaan saamaan aikaan näkemyksen, jonka mukaan meistä ei ole mihinkään (tai tiettyihin asioihin, mitä ikinä ne kulloisessa ympäristössä ovatkaan). Erityisesti narsisti tai narsistisuuteen taipuvainen yksilö (ja miksei kyseisen asian takia häiriötilaan mennyt yhteisökin) jättää sieltä irtaantuneen usein melkoisen huonoon happeen.

Olen useista lähteistä lukenut saman ”oireen”: Ihminen, joka on kyennyt pitämään elämänsä ohjat käsissään, ei kykene tekemään yksinkertaistakaan päätöstä – tai hän kokee päätöstä tehdessään äärimmäistä epävarmuutta.

Usein seuralaisena on pelko – järjenvastainen pelko. Henkilö on ennen kovia kokemuksiaan kyennyt toimimaan. Hän on elänyt itsenäisesti ennen kokemustaan. Mikä muuttaisi hänet henkilöksi, joka ei selviytyisi? – Mielestäni on kysymys jonkinsorttisesta aistiharhasta, joka on syntynyt kontrolloivassa ihmissuhteessa ja/tai ympäristössä. Henkilö on tullut riippuvaiseksi kyseisestä ihmisestä ja/tai ympäristöstä – vaikka hänellä on ollut elämää ennen – ja on elämää myös tapahtuneen jälkeen!

Näissä tilanteissa on äärimmäisen tärkeää saada itselleen jakeluun, että sinä/minä pärjäämme sinuna ja minuna. Me emme ole riippuvaisia yhtään kenestäkään tai mistään. Olemme omina itsenämme (kristittyinä) Jumalan lapsia ja perillisiä. Olemme omina itsenämme olemassa ihmisinä ja yksilöinä. Meillä on Jumalan antamat lahjat ja kyvyt, jotka eivät ole riippuvaisia kenestäkään ihmisestä tai ympäristöstä.

Toinen tärkeä asia on saada itselleen jakeluun se, että yhtään kukaan tai mikään ei voi määritellä olemisemme oikeutta ja/tai loppu pelissä estää eteenpäinmenoamme! Sinulla ja minulla on elämisen ja olemassaolon oikeutus riippumatta siitä, mitä joku ihminen/yhteisö sanoo.

Tämä viesti, jonka mukaan ei olisi elämää jonkun ihmisen/yhteisön vaikutuspiirin ulkopuolella, tulee esille varsin monissa kontrolloivien ihmisten/yhteisöjen vaikutuspiiristä irtaantuneiden ihmisten kertomuksissa. Viesti on lausuttu julki suoraan tai välillisesti (havaintoesimerkkien, opetuksen, ”profetian”, tms. kautta).

Ystävä hyvä: Jumalan valtakunnan raja kulkee uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen, ei siinä kuinka ”onnistunut uskova” olen/olet, mihin /kuulunkuulut/olet kuulumatta. Saat asua missä vain ja tehdä työtä kelle vain. Sinulla on oikeus käyttää rahasi ja/tai maksaa uhrisi ja kymmenyksesi minne vain. – ”Minne vain” – asia selviää usein vasta, kun on saanut riittävästi etäisyyttä kontrolloijaan/kontrollointiin. Se ei tosiaankaan tarkoita samaa kuin ”hällä väliä”, vaan sitä, että sinä/minä löydämme uudestaan oman tahtomme Jumalan ja ihmisten edessä.

Tällä kaikellla on vallankumouksellinen seuraus: sinä ja minä löydämme vapauden. Tämä vapaus on vapautta pelosta. Ei tarvitse kuunnella tai edes kuulla) takaraivossa jyskyttävää ääntä, joka kertoo, mitä on tehtävä ja minne mentävä, vaan saan itse etsiä Herrani kanssa oman tieni.

Tämä ei merkitse vääränmoista, kärjistynyttä, yksityisyyttä tai eristäytyneisyyttä, vaan siitä että löydöstäni käsin saan etsiä uutta paikkaani elämässä – ja myös ihmisten ja/tai uskovien yhteydessä.

Niin siinä käy loppujen lopuksi, että uhkakuvatkin vähitellen hälvenevät: Eivät kaikki ole vältettäviä tai kartettavia (vaikka menneisyytemme kontrolloija niin väittäisi) – eivätkä kaikki ole myöskään mätiä omenia. Alamme nähdä ympärillämme hyviä ja rakentavia asioita ja ihmisiä. Uskallamme vähitellen tarttua näihin rakentaviin elementteihin – ja uskallamme vähitellen ottaa elämämme ohjia omiin käsiimme.

”Manuaalinen tarkennuspisteemme” alkaa löytyä suhteessamme Jumalaan ja ihmisiin. Kuva elämästä, siitä minne olemme menossa ja minne haluamme mennä, alkaa tarkentua.

Hienoa! Elämään alkaa löytyä elämän ilo ja tarkoitus – syvemmin ja terävämmin.

Pidä kiinni vapaudestasi (osa 5) – Irti!

Olen Pidä kiinni vapaudestasi -artikkeleissa ja myös sitä seuraavissa artikkeleissa pyrkinyt hahmottamaan mekanismeja, joista toiset pitävät kiinni ”alistajassa” ja alistuneessa olotilassa ja joista toiset auttavat positiivisella tavalla ravistatumaan otteesta irti.

Tämän kirjoituksen teema on nimenomaan tuo irtiravistautuminen.

Olen kirjoittanut paljonkin siitä, kuinka vääränmoinen auktoriteettiopetus ja tuon opetuksen soveltaminen johtaa alistamiseen ja väärään alistumiseen.

Raamatun linja on selkeä: enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä silloin, kun nämä kaksi ovat ristiriidassa keskenään. Tosin, on muistettava myös se, että kaikki mitä luulemme Jumalan tahdoksi ei välttämättä sitä ole. Tässä mielessä on tärkeä pitää kädessä karttaa ja kompassia – Jumalan kirjoitettua Sanaa Hänen Henkensä avaamana niin yksilölle yksilönä kuin Hänen seurakunnassaankin.

Silloin kun tukeudumme karttaan ja kompassiin ja pyrimme kaikin tavoin kasvamaan syvemmälle Kristukseen ja Hänen Sanaansa, huomaamme vähitellen entistä herkemmin asiat, jotka eivät kuulu asiayhteyteen. Meitä ei heitellä opintuulissa eikä eksytyksen juonissa. Meitä ei hetkauta ihmisten mielenliikkeen ja -ailahdukset, enempää kuin ”profetioiksi” nimitetyt niiden johdannaiset. Meitä ei hetkauta pelottelu – aikä edes henkseleitään paukutteleva auktoriteetiksi (pastoriksi, profeetaksi tai evankelistaksi) itseään tituleerava tulija. Ymmärrämme sen, että Jumalan tahtoa toteuttavan auktoriteetin takana on Jumala ja Hänen Sanansa. Sen sijaan ”auktoriteetti”, joka vie meitä pois Jumalasta jää toiselle sijalle Jumalan rinnalla.

Vaan on se kumma, miten herkästi luovumme omasta arviointikyvystämme ”profeetan” tai ”auktoriteetin” sanellessa elämämme sävelet. Sinun paikkasi on täällä tai tuolla… Tai pahimmillaan annamme profetioiden ohjata valintojamme ihmissuhteidemme tai taloudenhoitomme kohdalla.

Haloo! Vanhan testamentin profeetan virka voi toimia noin. Uuden testametin seurakunta on paljon monisyisempi; Paavali vertaa sitä ihmisruumiiseen, jossa on monta jäsentä. Uuden liiton seurakunnassa ei ole päällepäsmärinä profeetta eikä pastorikaan (vaikka muodollisesti johtaisikin seurakuntaa esimerkiksi yhdyskuntajärjestyksen tai ohjesäännön, tms. mukaan.). Kristus on seurakunnan pää – ja jokainen meistä Hänen jäseniään.

Seurakunta on monimuotoinen seurakunta, jossa ideaalisti jokainen toimii tehtävänsä mukaan. Käsi ei määrittele jalan paikkaa tai ohjaa jalkaa – eikä päinvastoin. Ei edes avioliitossa mies laita vaimoaan purkkiin – eikä päinvastoin! Kumpikin saa elää omaa elämäänsä myös hengellisesti omineen, yhteydessä Kristukseen. Jos tällaisessa suhteessa on kontrollointia ja manipulointia, myöskään yhteinen suhde Herraan ei toimi. Olo ei ole vapaa, jos on kyräilyä, kontrollointia tai alistamista. Aito rukous estyy. Aito yhteys estyy.

Erityisesti niille lukijoilleni, jotka eivät ole avioituneet vielä, on seuraava kysymys: Kuvitellaanpa, että tapaat ihanan ihmisen, joka pyrkii rajoittamaan sitä, mitä Jumala on sisimpääsi laskenut. Ihan heti tuo ei tule julki. Muutaman viikon, kuukauden kuluttua kylläkin. Hän alkaa rajoittaa ihmissuhteitasi. Hän näyttää kaapinpaikan – ja myös sen, kuinka vakavissaan hän on Herran kanssa. Hän tekee näyttävästi parannusta. Joskus hän on täynnä ”pyhää vihaa”. Saattaa hajottaa ”kiusaavia” esineitä. Kunnioitat. Toisaalta pelkäät. Hän kertoo nähneensä näyn, että olet hänen puolisonsa. Hän profetoi muutenkin. Pohtimistasti mutkistaa se, että jotkut ystävistäsi pitävät hänestä – jotkut eivät. Saat näiltä hänestä pitäviltä profetioita kauniista tulevaisuudesta.

Onko hän se oikea?

Mietipä kerta ja toinenkin. Haluatko tosiaan elää henkilön kanssa,joka toimii ristiriitaisesti suhteessa sinuun? Haluatko elää henkilön kanssa, joka ei 100-%sti jaa näkyä ja unelmaasi?

Uskon vakaasti siihen, että Jumala ei ole näillä alueilla tarkoittanut meitä taistelemaan vuodesta toisee tai vuosikymmenestä toiseen! Jumala on tarkoittanut meidät vapaast palvelemaan Häntä. – Ja jos saamme tilaisuuden etsiä ja odottaa lähintä työtoveriamme, odotetaan niin kauan kuin asiat oikeasti natsaavat. Muuten olemme kirjaimellisesti 30 vuoden (tai enemmänkin!) sodassa!

Jos pelkäät toista, mieti kaksi kertaa, haluatko elää tuossa pelossa.

Kokonaan toinen asia on se, jos elät jo avioliitossa. Monet pulmat ovat ratkaistavissa. Ihan tyyntä tuskin on kellään. 🙂

Sen sijaan, jos asiat ovat aivan hullusti. Tuo edellämainitsemani kontrollointi on huipussaan ja joudut mahdollisesti pelkäämään henkesi edestä, sinun on harkittava sitä, mitä Jeesus tekisi. – Sanoisiko Hän (niin kuin joskus hengelliseen kaapuun pukeutunut alistaja väittää): Kunnes kuolema teidät erottaa…, kun sinua oikeasti uhataan?

Samaan tapaan, jos olet muun uskoon vetoavan auktoriteetin alla. Yhteisössä, seurakunnassa, joka edellyttää ehdotonta kuulaisuttaa tai muuten käy huonosti. Yhteisössä, seurakunnassa voivat olla käytössä seurustelu- ja avioliittoesimerkkini käytänteet. On varoittavia kertomuksia, kuinka käy, jos joku uskaltaa tehdä toisin. Voidaan pelotella henkivalloilla. Voidaan näyttää, kuinka Liisan tai Matin kävi, kun… (esimerkiksi elävä demonstraatio, jossa Liisa tai Matti menetti paikkansa yhteisössä tai seurakunnassa…), jne.

Jos uhkaajasi Häntä kuuntelisi, hän kuulisi voimakkaan ravistelun: Jätä tämä tyttäreni (joskus … poikani… sillä alistaja voi olla myös nainen) rauhaan! – Mutta uhkaajasi ei kuule tai ole kuulevinaan. Silloin Hän puhuu sinulle: Tyttäreni, ole turvallisella mielellä. MINÄ olen sinun kanssasi. MINÄ olen sinun lunastajasi. MINÄ en järky. MINUN rauhanliittoni ei järky.

… Ja Hän sanoo myös:

”Herää, Siion, herää,
pukeudu voimaasi,
pue yllesi loistavat vaatteet,
pyhä kaupunki, Jerusalem!
Koskaan enää ei katujasi polje
ympärileikkaamaton eikä epäpuhdas.
Nouse, ravista tomu yltäsi, istuudu valtasi istuimelle, Jerusalem! Irrota kahleet kaulastasi, vangittu tytär Siion!

Näin sanoo Herra:

”Ilmaiseksi teidät myytiin orjuuteen, ja ilman rahaa teidät myös lunastetaan vapaiksi.”

Ystävä, missään tapauksessa älä alistu. Ravistaudu, jos pystyt, IRTI! Ainakin henkisesti. Ala elää sitä elämää, jonka Herra on sinulle varannut.

Kokemuksesta voin sanoa, että tie ei ole helppo ja mutkaton. Kontrolloivat ihmiset eivät tykkää (mieto ilmaus – he vihaavat sitä!), että et ole heidän hyppysissään. Entäs sitten – entä jos itse Herra mielistyy vapauteesi ja nauttii siitä, että SINÄ ELÄT HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ SINUSSA?!

Minulla ei ole kovin monta radikaalia yliluonnollista kertomusta kerrottavana, mutta useimmat näistä yliluonnollisista kertomuksista liittyvät rajuun irtiottoon elämäni alistajiin.

Yksi näistä tapahtui vuosia sitten yhdessä elämäni tiukimmista hetkistä, kun mietin, olenko tehnyt jotain aivan hullua, otettuani välimatkaa taustani ihmisiin. Jouduin noissa vaiheissa ottamaan avukseni myös asianajajan, kun omat aivoni voimista puhumattakaan eivät riittäneet asioita prosessoimaan. Lähikaupungissa rahaa parkkiautomaattiin tunkiessani huomasin vierelläni moottoripyöräilijän, joka hymyili ystävällisesti. Ajattelin, että menen jututtamaan moottoripyöräilijää heti, kun olen laittanut rahan automaattiin (sisälläni oleva evankelista ajatteli, että tuo henkilö saattaisi olla kiinnostunut Jeesus-jutusta…) Käänsin selkäni ja laitoin 2 €:n kolikon automaattiin. Käännyin, ja henkilö oli tiessään (Eihän ihminen voi kadota 20 sekunnissa?!). Valtava rauha laskeutui sisimpääni. Enkeli vai Jeesus? En tiedä, kumpi mahtoi olla.

Minulle tuo – ja nuo muutkin radikaalit ”ilmestymiset” (ihmiset oikeaan aikaan oikeassa paikassa, tms.) – olivat osa sitä rohkaisua, jota tarvitsin elämäni vaikeimmissa hetkissä: HERRA osoitti, että on kanssani.

Miten ihmeessä selviämme näistä myrskyistä?

Viime aikoina olen saanut yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat myrskyssä.

Tuota taustaa vasten olen kirjoittanut muun muassa seuraavat kirjoitukset:

Yö ja eheys

Heitteinen sää

Ukkosen jälkeen

Syöksykierteestä korkeuksiin

On vaikea nähdä myrskyssä mitään mieltä. Ikään kuin Jeesuskin nukkuisi eikä reagoisi mitenkään aste asteelta voimistuvaan hädäntunteeseemme. Lopulta parkaisemme kaikin voimin:

Herra, auta me hukumme!

Mielessämme pohdimme, onko Jeesus tyhmä, tunteeton vai kuuro, kun ei ”näe”/”koe” hätäämme.

Jeesus nuhtelee tuulta ja aaltoja – tuuli tyyntyy. On vain hiljainen aaltojen aaltojen liplatus. Myrsky on kuin pahaa unta, josta olemme havahtuneet. Ehkä mielessä on kysymys:

Miksi meidän piti parkaista niin kovaa? Miksi Jeesus ei tehnyt mitään aiemmin?

Raamattuun tallennetussa myrskykertomuksessa vastaus jää tuossa mielessä avoimeksi. Aina emme saa vastausta siihen, MIKSI myrsky ja aallot ulottuvat elämäämme ja miksi ne kestävät sen ajan kuin kestävät.

Seuraavat asiat ovat selkeitä:

  • Jeesus ei ole kuuro enempää kuin välinpitämäntönkään. Hänen hiljaisuutensa on samaa kuin luottamus siihen, että kaikki on hallinnassa.
  • Jeesus kuulee hätäisen, jopa epäuskoisen parkaisumme.
  • Jeesus tyynnyttää myrskyn ajallaan.

Kielteisten kokemusten varjossa

Raamattuumme tallennetuista myrskyyn liittyvistä tapauskertomuksista toinen koskettaa yksilöä, Pietaria. Kertomuksesta muistamme yksityiskohdan, jossa Pietari pysyi juuri niin kauan pinnalla kuin katsoi Jeesukseen. Kertomuksesta opimme sen, että myrskyssä(kin) niin kauan kuin katse on Hänessä, ”vesi” kannattaa.

Uimataidottomana tyttönä jouduin ensimmäisellä luokalla töytäistyksi veden varaan. Pintaan pyristelin vettä pärskien. Tilanteesta jäi semmoinen kammo, että en ole oppinut uimaan hyvistä opettajista ja opetusyrityksistäni huolimatta. Tänään olin jälleen kerran opetettavana. Kahden henkilön suusta tuli kuultua: Tuollaisen kokemuksen jälkeen on opittava kellumaan. Kehoni ja psyykeni väittää vastaan: Vettä, apua, minä hukun! Paniikkireaktiona pyristelen kuin hätääntynyt varpunen – ja kierin kellunnasta ympäri puolivoltin ja olen onneton uppoamassa… Meillä meni pitkä tovi ennen kuin aloin luottaa siihen, että vesi tosiaan kantaa -edes pikkuisen.

Sain tuossa opetussessiossa oivan todistuksen siitä, millainen voima aitoudella oikein on. Noin 10-vuotias tyttö oli seurannut taisteluani veden upottavaa vaikutusta vastaan. Saunassa tämä tyttö jäi muusta perheestä jälkeen. Tajusin, että hän halusi jutella. Ensin otettiin puheeksi uimaanopetteluni – sen jälkeen tälle tytölle tärkeä asian. Uskon, että tuo uimaanopetteluepisodi ja se, että rehellisesti kerroin, miksi uimaanopettelu oli minulle aikamoinen juttu, tyttö alkoi puhumaan.

Sama pätee hengelliseen elämään. Rankat kokemukset voivat toimia samaan tapaan kuin tuo veden varaan joutumisen kokemus. Alamme pelätä asioita, joista selviytyisimme kyllä, mutta luottamuksen puute saa aikaan uppoamisefektin. Joskus tuo luottamuksen puute iskee vasta sen jälkeen, kun tilanteesta on selviydytty. Tyypillinen esimerkki liikenneonnettomuus, jonka jälkeen voi tulla ajokammo: Kammottaa kohdata samanmoiset olosuhteet, joissa onnettomuus tapahtui.

Samoin kuin noissa varsin inhimillisissä pelon tunteissa, jotka kohdistuvat vaikkapa uimaanopetteluun tai uudestaan auton rattiin menemiseen, myös hengellisessä elämässä on tärkeää kohdata niin pelkonsa kuin pelottavakin.

Kokemuksesta uskaltaisin sanoa, että ”vihollinen” käyttää meihin usein pelkoa.

Joskus välikappale ovat ihmiset, joskus olosuhteet. Joskus (kuten edellä mainittukin) menneisyys tekee alttiimmaksi pelolle. Kielteisten kokemusten varjo on niin voimakas, että on vaikea uskoa.

Kirjoitukseni alussa mainitsemissani kirjoituksissa käsittelin muun muassa tilanteita, joissa

  • yö (pimeys, vaikeudet, yms.) olivat Jumalan käytössä – eheytymisen välikappale
  • kokemus voi olla voimakkaasti puhdistava ja jopa
  • kokemus voi olla korkeuksiin nostava

Tästä huolimatta en halua ”pyhittää” kohtaamaamme pahaa. Mielestäni meidän ei tarvitse elämäämme hyväksyä jokaista myrskytuulta ja/tai tappiota asiaankuuluvana asiana, vaan aivan niinkuin opetuslapset tai Pietari vaikkapa sitten parahtaa sisikuntamme pohjasta: ”Herra, auta me/minä hukumme/hukun!” – Tai niinkuin helluntain tapahtumien jälkeen Jeesuksen seuraajat yhteisestä sydämestä rukoilivat rohkeutta katsoa myrskyä (ihmisten kautta tullutta vastusta) päin. He eivät kaivaneet syviä poteroita suojautuakseen hyökkäykseltä, vaan vastasivat siihen omalla tavallaan: turvautumalla Herraansa ja jatkaen sitä, mitä olivat tekemässä (julistamassa evankeliumia) Hänen antaminsa voimin.

Kysymys ei ole siitä, että olisimme itsessämme niin kovin vahvoja. – Vaikka huumorilla väitin, että vesi tuntui kohtelevan minua eri tavoin kuin muita; muut kelluivat ja minä upposin, totuus on, että vesi kohtelee kaikkia samalla tavoin. Vesi kannattaa jokaista, joka sen varaan uskaltautuu ja toimii ”veden ehtojen” mukaisesti (vaikkapa sitten ne HITAAT uintiliikkeet hätääntynyt-varpunen-pärskimisen sijaan). Samaan tapaan niin Jumalan armo kuin voimakin kannattelee jokaista, joka uskaltatuu turvautumaan koko painollaan Hänen varaansa – ja toimii Hänen ehdoillaan.

Jeesus sanoo Sanassaan panikoivalle ihmiselle:

Älä pelkää, usko ainoastaan.

Siinä on lyhyen ytimekkäästi olennainen. Myrskyissäkin.