Huokaus aidon perään

Tunnun palaavan tähän teemaan uudestaan ja uudestaan: Huokaukseen aidon perään.

Ajatuksiini pääset kiinni lukemalla seuraavat artikkelit:

Minulle suuri yllätys oli, että tilaisuudessa olotilani oli ristiriitainen. Ilmapiiri tuntui olevan sekava. Siellä ei ollut rauhaa. Julistaja julisti asiaa. Jeesus oli hänen juttunsa- Jeesus oli jopa julistuksen keskiössä. Niin oli rakkauskin; piti rakastaa myös vihamiestä. Järjen tasolla pystyin sanomaan aameneni; sisikunnassani vallitsi sekaannus.

Aitoa herätystä etsimässä

 

Jossain sen on oltava; joskus sen on tultava esiin. — Rukoilen, että tämä hinku aidon perään syvenisi omalla kohdallani, meissä, meidän seurakunnissamme. Uskallatko rukoilla kanssani samaa?

Ei rauhaa

 

 

Miltä Elämä tuoksuu?

Pauliina, sinä tuoksut ihan mummolalta.

Hämmennyin pahanpäiväisesti. En ymmärtänyt aluksi ollenkaan, mitä oppilas tarkoitti. Mietin todenteolla, miltä mahdoin tuoksua.

Sitten ymmärsin: Lähestyimme joulua. Minä taas käytin eteeristä öljysekoitusta, jossa oli muun muassa kanelia, neilikkaa ja appelsiinia – useassa kiinteistössä ilmaantuvia sisäilmaoireita helpottaakseni. Totta kai tuoksu oli tarttunut vaatteisiini ja kulkeutunut kouluun – ja muistutti oppilasta mummolan joululeipomusten tuoksusta.

Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! – Kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!  2 Kor. 2: 17

Paavalin sanojen taustalla on kuva roomalaisesta sotilaskulkueesta

Voitetun taistelun jälkeen armeija marssi johtajansa johdolla kaupunkiin sotasaaliin – ja sotavankien kanssa. Voitonmerkiksi poltettiin suitsukkeita ja/tai levitettiin tuoksuvia yrttejä paraatin kulkureitille. Tuoksu kertoi voitosta – ja tuoksu kertoi tappiosta.

  • Jeesukseen Kristukseen uskova, Häneen elämällään nojautuva voittajan puolella. Hänelle tuoksu on elämän tuoksu.
  • Jeesuksen Kristuksen ja uskon ”niikseen jättävä” edelleen pahan talutusnuorassa ja pahan puolella. Hänelle tuoksu (ellei linja muutu) kuoleman tuoksu.

Eteerisiä öljyjä voi ostaa pulloissa ja purnukoissa; Kristuksen tuoksu tarttuu Hänen läsnäolossaan

Aidot eteeriset öljyt ovat hyvin haihtuvia. Ne vapauttavat tuoksun ympäristöön, kun vain avaamme pullon. – Silti tuoksun kanssa ei tarvitse pihtailla. Tuoksun on tarkoituskin levitä ympäristöön.

Meidän ei tarvitse ”yrittää olla tuoksuvia”. Se, että tuoksumme Kristukselta, seuraa siitä, että olemme viettäneet aikaa Hänen kanssaan. Voimme jatkuvasti hakeutua ainutlaatuisen Elämän tuoksun alkulähteille, Kristuksen läsnäoloon.

Aidot eteeriset öljyt, eivät nappaa ympäristöstä vaikutteita; ne säilyttävät ainutlaatuisen tuoksunsa

Suitsukkeen tuoksu oli kiinteä osa vanhan liiton pappien jumalanpalvelusta. Tuoksu ei jäänyt vain temppeliin, vaan kulki heidän vaatteissaan sinne, minne he menivät. Kristuksen tuoksun tulisi olla luonnollinen ja kiinteä osa myös meidän elämäämme, ”uuden liiton pappeina”.

Papit tulivat temppelistä suitsukkeen tuoksu vaatteissaan, mutta heillä ei ollut lupaa tehdä suitsuketta mihinkään muuhun kuin sen alkuperäiseen tarkoitukseen: Kristuksen tuoksu on tarkoitettu pelkästään ja ainoastaan tuoda tiettäväksi Jumalan valtakunnan todellisuus, ei siksi, että jotenkin hyötyisimme siitä tai käyttäisimme sitä omien etujemme ajamiseen.

Tuoksu herättää reaktioita

Evankelistatuttuni kertoi majapaikkansa ulkopuolella tapahtuneesta episodista: Kerrostalon ulkopuolella häntä vastassa oli ollut nainen, joka oli syyttänyt tätä evankelistaa pahasta hajusta ja alkanut heristää keppiä hänen edessään. – Tämä evankelistaoli hämmentynyt yhtä lailla kuin minäkin aikanaan em. koululla. – Hän ei mielestään haissut mitenkään erikoiselle. – Nainen vaan jatkoi kepillä heristelyä. – Evankelista komensi pistämään kepin pois, että hän pääsisi jatkamaan matkaa.

Reissullaan evankelista oli aikaa miettiä tapahtumaa. Hän tuli siihen tulokseen, että nainen ”aisti” hänessä olevan Jeesuksen ja reagoi Jeesuksen läsnäoloon ja koki sen epämiellyttävänä.

Evankelista palasi takaisin majapaikkaansa ja seuraavana aamuna käveli majapaikastaan ulos. Tällä kertaa nainen pisti kätensä nenänsä suojaksi, suojautuakseen ”hajulta”.  Nainen aisti evankelistassa Jeesuksen.

Itselleni kävi erään koulun pienryhmässä samantyyppinen tapaus. Yhdeksän yläasteikäistä, tyyliin Tommi Ei-Voi-Vähempää-Kiinnostaa marssii luokkaan. Tämä on joku helluntaitäti. Tulossa on tylsä tunti. Hei, pistetään sen kustannuksella vähän vitsiksi -asenteella. Yksi rojahtaa pienryhmätilan sohvalle pitkin pituuttaan ja nostaa asenteensa korostukseksi kengät pöydälle. Toinen hautaa päänsä käsiinsä, kun istuu pulpettiinsa. – Kolmas haistelee luokan ilmaa ja sanoo: ”Mikä täällä tuoksuu? Täällä on raikasta…” – Jälleen hämmentävä kokemus… Nuoret miehenalut olivat 15 minuuttia aiemmin lähteneet samasta luokasta. Luokka noin periaatteessa oli samassa jamassa kuin monen muunkin välitunnin jälkeen. – Ajattelen jälkeen päin, että tämä nuori mies aisti tuoreuden ja raikkauden, joka tulee Jeesuksen läsnäolosta.

Useimmiten reaktiot eivät tule noin hajuvetoisesti. Ihmiset kuitenkin reagoivat siihen, mitä edustamme, jos se on vähääkään esillä. Jeesus tuoksui Jumalan läsnäololta. Niin myös meidän tulisi tuoksua. Vaikka se herättäisi tunteita laidasta laitaan.

Siellä, missä Jeesus liikkui, tapahtui. Jeesuksen läsnäolo herätti kaipausta ja toivoa – ja vastustusta.

  • Osa alkoi miettiä syvällisesti pelastusta

  • Osa kaipasi parantumista

  • Osa hankasi vastaan kaikin mahdollisin tavoin

  • Osa hyökkäsi avoimesti kohti

Enemmän kuin ympäristömme

Olen tavannut monia kristittyjä, joita kiusaa esimerkiksi työpaikan puheenaiheet tai taustalla soitettu musiikki. Ne edustavat toisenlaista tuoksua kuin, mikä itselle on tuttu, luontainen ja rakas. Joskus taustalla on motiivi: Näytetään tuolle uskikselle. – Ja niin jutun suunta ja soitettu musiikki muuttuu entistä haastavammaksi.

Tällaisen koettelun äärellä meidän kannattaa pitää mielessä, että Hän, joka meissä on, on voittanut maailman.

Kalpea kuva arkisesta elämästä: Yksi käyttämäni eteeristen öljyjen sekoitus on oikea ihmeaine: Se ei suinkaan peitä epämiellyttävää hajua, vaan eliminoi sen. – Viime kesänä ihmettelin kotonani omenan tuoksua. Tai pikemminkin käyneen omenan. – Mikä merkillinen, eikä kovin miellyttävä haju. – Syy selvisi, kun ajattelin asiaa ääneen. Poikani oli ostanut ilmanraikastimen – ja kun haju ei häntäkään miellyttänyt, pisti sen huoneensa roskikseen, josta käynyt omena -esanssi levisi koko asuntoon. – Laitoin diffuusoriin tuota eteeristä ”ihmeöljyä” – ja haju katosi. – Niin myös meissä oleva Kristus ja Hänen tuoksunsa on enemmän kuin se, mikä ”tuoksuu” ympäristössämme.

Me käännettiin se ”sinun kanavallesi”

Eräs yrittäjä kertoi, miten hän työmaallaan viipyi joskus muita pidempään ja vaihtoi radiokanavan Deille. Päivän päätteeksi hän vaihtoi kanavan takaisin Radio Rockille, jota muut kuuntelivat. Yhtenä iltapäivänä eräs työmaan työmiehistä ruuvasi radiota Dein taajuudelle sanoen: ”Me laitettiin se siun kanavalle.” Ilmeisesti yrittäjä oli unohtanut radion ainakin kerran ”taajuudelleen”, mikä pistettiin merkille työporukassa.

Uskovan yrittäjän elämässä tuoksui Kristus. Suolan tavoin läsnäoleva kristillisyys lähensi työporukkaa uskonasioihin tavalla, joka ”miekkalähetyksellä” (käänny tai kuolet) olisi jäänyt unelmaksi.

Mitä pitäisi ajatella (taas tästä) skandaalista?

Jälleen yksi skandaali tunnetun, kristillisen julistajan elämässä. Tapahtuu se, minkä perään blogissani säännöllisin väliajoin huhuilen: Totuus tulee julki.

Pitäisikö sanoa:

Niinhän siinä sitten kävi… Johan minä sanoin…

Vai … olla murheissaan ja rukoilla…

Itse kallistun toisen vaihtoehdon puoleen: Jokainen Jumalan valtakunnan työntekijä on kallisarvoinen omalla paikallaan. Kenenkään etu ei ole, että hänelle käy jotain, mikä romuttaa hänen elämän(työn)sä ja sanoman.

Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr. 10: 23, 24

Viisautta on rukoilla myös omalle kohdalleen:

Älä anna minussa häpeään joutua niiden, jotka odottavat sinua, Herra, Herra Sebaot. Älä salli minussa pettyä niiden, jotka etsivät sinua, Israelin Jumala. Ps. 69: 7

 

Jos jokin asia mietityttää sinua tai haluat, että puolestasi rukoillaan, voit täyttää alla olevan lomakkeen.

Askarruttaa

Mitä uskoa ja millä perusteella?

Palaan oikean ja väärän rajapintaan hengellisen ja nimenomaan karismaattisen kentän ilmiöissä.

Mieheni perusteli Raamatulla sen, että ilmöitä olisi hyvä tutkia hedelmän valossa, keskustelukumppani sai suoranaisen hepulin ja syytti miestäni Pyhän Hengen pilkasta. Monille riittää ”varmaksi merkiksi” Pyhän Hengen läsnäolosta ilmiöt, profetiat ja vastaavat.

Olen aikanaan sen verran vähän arvostanut itseäni ja omaa arviointikykyäni, että muutaman ratkaisun tehnyt profetian valossa aivan väärään suuntaan.  Kuka nyt voideltua profeettaa uskaltaisi kyseenalaistaa? Sisimpäni murehti noista ratkaisuista, mutta katsoin parhaaksi totella – koska yhteisössä opetettiin voimakkaasti sitä, että auktoriteettia tuli kunnioittaa. Entä jos auktoriteetti onkin itse harhassa? Opetus menee peräti niin pitkälle joillain tahoilla, että siitä huolimatta pitää totella – auktoriteetti on auktoriteetti, harhassa tai ei.

Jos joku noitarumpua lyöden ja luukorut kaulassa pyytää sadetta tulemaan tai käskee sairauden parantumaan, otamme kristittyinä ilmiöön etäisyyttä. Mutta entä, jos kaikki on ulkonaisesti kunnossa: henkilö puhuu Jumalasta ja puhuu osuvasti elämämme yksityiskohdista. Silloin useimmat meistä ottavat kaiken kyseiseltä henkilöltä uskoen henkilön olevan valkeudesta.

Entä, jos henkilön elämässä on selkeää opillista hairahdusta ja/tai henkilökohtaisessa elämässä jotain ”hälyttävää”. Olisiko meidän katsottava näitä hedelmiä – ei pelkästään osuvia ”profetioita” tai parantumisia.

Niin – ja missä kulkee ”vajavuuden” raja; jokainenhan meistä erehtyy jossakin?

Case Rasputin

Jälkiviisaina ymmärrämme – aikalaisilla hankalampaa

Rasputin näyttäytyy meidän silmissämme selkeästi harhaan joutuneena. Aikalaisten ei niinkään helppo ollut erottaa, onko hän oikea profeettaa vai väärä.

Rovasti Olavi Peltola kysyy kotisivuillaan saman kysymyksen jota olen itse pohtinut toistuvasti: Miten me Hengen elämää seurakuntiimme kaipaavat lähdemme milloin minkäkin ilmiön/ voidellun perään:

”Toistuvasti kysyin kirjan äärellä, miten on mahdollista, että lähes luku- ja kirjoitustaidoton siperialainen talonpoika, musikka saa sellaisen vallan yhteiskuntansa huipulla olevien mielessä. Kuinka hän pystyi lumoamaan niin monia älykkäitä ihmisiä? ”

Peltola viittaa Edvard Radzinskin kirjaan Rasputin. Radzinski ja Peltola ovat yhtä mieltä siitä, että Rasputinin salaisuus oli nimenomaan se, että oli vaikuttava hengellinen johtaja. Hengellisyydellä oli vahva tilaus niin kansassa kuin keisarin hovissakin.

Voit lukea kertomuksen kokonaan tästä linkistä

Ravisteleva löytö

”Henki, joka ei tunnusta Kristusta lihaan tulleeksi, on antikristuksen henki. – Kukaan ei voi sanoa, että Jeesus Kristus on Herra muutoin kuin Pyhässä Hengessä”

mainitaan usein kriteerinä väärän ja oikean erottamiseen.

Kriteeri ei ole vedenpitävä. Emme voi ilmiöitä seuloessamme tuijottaa pelkkiin sanoihin. On tarkasteltava kokonaisuutta: ilmeneekö tuo tunnustus henkilön tai yhteisön elämässä niin sanoissa kuin teoissakin.

Melkein oikeaa

Peltola viittaa Radzsinskin kertomukseen Rasputinin taustalla olevasta hlystien karismaattisesta – ja kristinuskon valtavirrasta poikkeavasta liikehdinnästä:

”Läsnäolijat alkoivat laulaa pääsiäiskaanonia [Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, haudoissa oleville elämän antoi!]. Kokouksen johtaja lauloi rukouksen. Sitten hän alkoi pyöriä villisti paikallaan tehden ristinmerkkejä ja ruoskien itseään. Kuoro lauloi rukouksia. Rukoilijoiden äänet muuttuivat yhä kiivaammiksi ja jotkut alkoivat huutaa. Johtaja huudahteli: ”Tunnen Pyhän Hengen läsnäolon. Jumala on tullut minuun.” Siten hän alkoi profetoida. Sekavien äänten joukosta erottui sanoja: ”Oi henki, oi Jumala.”

Lopulta alkoi yhdessäolon tärkein osa, yhteinen tanssi, johon kaikki ottivat osaa. He uskoivat Pyhän Hengen ilmestyvän heidän keskelleen juuri tanssin aikana ja laskeutuvan hurmoksessa heidän päälleen. Tästä käytettiin nimitystä radinije. Otsalle tulleet hikipisaraa olivat Kristuksen hikeä Getsemanessa. He alkoivat kuin humaltua. He nimittivätkin tanssia hengenolueksi. Kaikki pyöri ympäri tuulispäänä. Tanssivat lakkasivat erottumasta, oli vain hulmuavia hiuksia, liehuvia vaatteita, kiljauksia, huutoa. Ihmiset kylpivät omassa hiessään, alkoivat riisua väljiä valkoisia kolttujaan, kynttilöiden liekit lepattivat ja sammuivat. Kaikki peittyi hämärään. Raivokkaasta pyörimisestä humaltuneet ihmiset kaatuvat lattialle.”

Äkisti katsottunahan tuo kaikki voisi olla raamatullistakin. Pääsiäiskaanon on Kristuksen ylistystä. Rukoukset ok ja kuuluvat asiaan. Hengen haluaisimme ilmestyvän tilaisuuksiimme. Karismaattisissa yhteyksissä on kautta aikojen tapahtunut samanmoista.

.. ja täysin sivuun luiskahtanutta

Hlystien kohdalla asiat menivät pidemmälle. Tässä on selkeää yhtymäkohtaa vääristyneen raamatuntulkinnan, ”uuden ilmoituksen”, kulttijohtajien tottelemisen seurauksiin: Ajatelkaapa, mikä oli heidän metodinsa saada meidänkin – jotka uskomme armolahjojen vielä toimivan Kristuksen seurakunnassa – tavoittelemia armolahjoja: Suuren synnin ja suuren katumuksen jatkuvalla vuorottelu – joka on heidän mukaansa välttämätöntä sielun vahvistumiseksi. ”Juuri tässä jännitteessä uskovan sielu herkistyy. Nyt hän pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia, parantamaan rukouksella ja ennustamaan tulevia tapahtumia.” Ja tosiaan he myös toimivat noin! Tyyliin – so what – suuren synnin (paljo) tekeminen ja katumus – ja a vot…

Voimaa, voimaa – enemmän voimaa

Kuten Peltola toteaa: Tämmöisestä taustasta nousi Rasputin.

”Hänet hyvin tuntevat kertoivatkin, että hänessä oli salaperäistä voimaa (Radzinski, 47). Hän itse koki, että hänestä lähti säteitä, eräänlaista hohdetta, joka tosin oli näkymätöntä (Radzinski, 295). Se antoi hänen silmiinsä monen mielestä suorastaan hypnoottisen voiman. Tämä hohde perustui hänen kykyynsä herkistyä. Herkistymisensä avulla hän pystyi lukemaan ihmisten ajatuksia, parantamaan ja ennustamaan.”

Rasputinin elämän tietäen on suorastaan karmivaa lukea siitä, kuinka tämä mies sai ihmiset vakuuttuneeksi siitä, että hän on Jumalan lähettiläs: Tarkkoja tiedonsanoja muistuttavia huomioita, tarkkaa ja täsmällistä omantunnon puhuttelua (toi esille syntejä ja pakotti tällä tavoin ihmisen ne tunnustamaan), todellisia parantumisia, hyvänolon ja rakkauden tunnetta,…rukousvastauksia.

… välitettynä

Varsin merkillinen on myös tämän Rasputinin ”voiman lähde”: 

”Rasputin väitti saaneensa hengellisen voimansa 1600-luvulla eläneestä pyhän miehen Simeon Verhoturjelaisen haudalta. Tuhannet olivat vaeltaneet tälle haudalle parin vuosisadan ajan parantuakseen vaivoistaan. Ihmeparantumista kerrottiin laajalti.”

Tai ehkä ei niinkään erikoinen, koska tänä päivänä useat kristilliset julistajat kertovat saaneensa voitelunsa joko juuri tällä tavoin jonkun haudalla tai jonkun evankelista, profeetat tai rukoilijan kautta… Ensin mainittu tapaus muistuttaa kovasti spiritismiä ja ”vainajahenkiin” turvautumista. Toisen vaara piilee siinä, että entä jos tämä ns. evankelista, profeetta tai rukoilija onkin itse harhassa. Mitä voitelua hän silloin ”siirtää”??? Kyllähän Raamatussa sanotaan, että Timoteuksella oli armolahja Paavalin kättenpäällepanemisen kautta ja Raamatussa puhutaan myös siitä, että rukousten kautta ihmiset täyttyivät Pyhällä Hengellä näkyvällä ja tunnistettavalla tavalla. Mutta huomio! Paavali ei ollut hakenutkaan ns. voiteluaan kenenkään haudalta, vaan Hänet oli kutsunut Kristus. Hän ei tiettävästi (pyydän anteeksi satiiriani, mutta seuraavantyyppisiä juttuja olen  kuullut perusteluina voiteluihin!) levitoinut paikasta toiseen, ei ajanut uusista kristityistä stressin henkiä pihalle – tai mitään muutakaan erikoista. Hän julisti evankeliumia – ja jos jossa kussa sattui olemaan demoni, hän käsi sitä lähtemään ja sillä siisti. Näistä asioista hän ei tehnyt sen enempää numeroa voitelunsa tueksi. Ja mikä tärkeintä, hän nautti opetuksellaan ensimmäisten kristillisten seurakuntien johtajan luottamusta; hänen opetuksessaan ei ollut mitään poikkeavia ja erikoisia kommenrevenkkeja. Hän yhtyi siihen evankeliumin julistajien ketjuun, jotka julistivat tosiksi ja oikeiksi ja Kirjoitusten mukaisiksi tunnetuista tosiasioista. Hänen keskuksen oli ristiinnaulittu ja Ylösnoussut Kristus ja pelastus Hänen kauttaan. Hänen julistuksensa keskiö oli aivan toisenlainen kuin hlystien – tai niiden meidän aikamme uskovien, jotka ovat niin ihmeiden perään, että evankeliumin julistaminen meinaa unohtua. Käännämme lähetyskäskyn ylösalaisin! Ensin ihmeet, sitten usko, sitten evankeliumi – Eikö sen pitänyt olla juuri toisinpäin?  

Mitäs jos…?

Jos Rasputin ilmaantuisi meidän aikanamme, mitä tekisimme? Ilmoittaisimmeko herätyksen alkaneen – ja uuden Hengen aallon rantautuvan Rasputinin suunnasta pian Suomeenkin? Tai niinkuin tsaaritar:

”Hän myös kaipasi uskon vahvistukseksi jatkuvasti uutisia Rasputinin tekemistä ihmeistä kuten oikeaan osuneesta säänennustuksesta, tsaarin kotiinpaluupäivästä jne.”

Jotain tuttua…

Seuraavassa on jotain karmivan tuttua, kun vertaan näkemääni ja kokemaani.

”Usko sairaudesta parantumiseen Kristuksen ja Rasputinin rukouksen avulla oli se sokaiseva voima, joka sitoi tsaarin ja hän puolisona Rasputiniin. He kokivat toistuvasti kuinka Rasputinin läheisyydessä heidän poikansa rauhoittui ja verenjuoksu pysähtyi. He näkivät monet kerrat omin silmin raamatullisen ihmeen tapahtuneen pojassaan. Kuka voi sellaista vastaan nousta.

Kaiken lisäksi Rasputin vakuutti vanhemmille vastoin lääkäreitä, että poika paranisi iän mukana. Hän ylläpiti heissä rohkeaa toivoa. Mihinkä uhraukseen vanhemmat eivät olisi valmiit, kun kysymyksessä heidän lapsensa kärsimyksien lievittäminen ja parantuminen vaarallisesta, varmaan kuolemaan johtavasta sairaudesta.”

Seuraavassa pitkä lainaus Peltolan tekstistä:

”Radzinski pohtiessaan Rasputinin vaikutusvaltaa tsaarittareen tuo esiin myös toisen näkökulman. Hän lainaa lasten kotiopettajan muistelmia: ”Hänen profeetalliset sanansa alkoivat entistä useammin ilmaista vain keisarinnan omia salaisia toivomuksia. Itsekkään sitä käsittämättä tsaaritar innoitti omaa innoittajaansa. Keisarinnan henkilökohtaiset toivomukset saivat Rasputinin julkituomina hänen silmissään ilmestyksenomaisen voiman ja auktoriteetin” (Radzinski, 243).

Sen jälkeen kun Rasputin oli tehnyt itsensä täysin korvaamattomaksi tsaarittarelle ja myös tsaarille, kukaan ei voinut nousta häntä vastaan. Ei pääministeri, ei tsaarin sisar, ei suku, ei kukaan. Tsaaritar tulkitsi kaikki hyökkäykset vain juoruiksi ja vihollisen vainoiksi todellista uskovaa vastaan.”

Autz… Juuri noin!

Kysymyksiä

Peltola jatkaa:

”Minulle Rasputinin elämänkerran lukeminen on ollut jatkuvaa pohdintaa siitä, miten on mahdollista, että Kristuksen nimessä Pyhän Hengen voimaan, profetoimisen ja parantamisen armolahjoihin ja rukousvastauksiin vedoten voidaan kietoa ihmiset ja viedä heidät harhaan. Meidän ajassamme tällainen harhaan meneminen koskettaa vain yhtä ihmistä ja ehkä hänen läheisiään. Tässä kirjassa taas kuvataan kuinka hengellinen harha johti suuren valtakunnan tuhoisaan vallankumoukseen.

Tsaari ja nimenomana tsaaritar eivät missään tapauksessa halunneet luopua ”jumalanmiehen” Rasputinin läheisyydestä ja tuesta ja siksi hylkäsivät sukunsa, muut neuvonantajansa, yleisen mielipiteen kritiikin ja lopulta koko maansa. He valitsivat Rasputinin ja antoivat valtakuntansa mennä. Tosin he itse eivät nähneet valintaansa tässä valossa. Itsevaltius oli sokaissut heidän mielensä.

Uskova, jolle Jeesuksen sairauksista parantava voima on mitä tärkein ja joka haluaa elää profetioiden valaistessa tietään on erittäin altis harhoille. Vaara on siinä, että hänen sitä huomaamatta ihme- ja voimausko sitookin hänet pimeyden voimiin.

Sellainen uskova, joka kuuntelee profetioita ajautuu herkästi luottamaan siihen, että Jeesus tai Pyhä Henki ohjaa häntä välittömästi, suoraan —  Millä hän voi silloin kontrolloida, että se Jeesus, joka häntä näin kuljettaa sisäisten äänien, merkkien ja profetioiden avulla on todellinen Jeesus eikä ”toinen Jeesus” (2 Kor 11:4; Matt 24:23-24; Matt 7:22-23)?

Rasputinin elämässä Raamatun sanalla ei ollut keskeinen asema. Hänelle oli tärkeintä saada tuo ihmeellinen herkistävä voima, joka teki hänet ihmemieheksi. Saadakseen tämän herkkyyden ja voiman Rasputin tarvitsi naisten läheisyyttä, heidän koskettamistaan, suutelemistaan, heidän paljaita ruumiitaan, saunomista heidän kanssaan ja sekä yhtymistä että kiihottuneen mielen katkaisemista. Jälkimmäiseen hän pystyi vain silloin, jos nainen teki määrätietoisesti vastarintaa. Mutta miksi hän tarvitsi tähän hengelliseen voimaherkistymiseensä nimenomaan nuoria ja kauniita rouvia? Mistä tällä tavoin saadussa herkistymisessä ja voimassa voi olla kysymys?

Kirja paljastaa myös profetioiden tuhoavan vaikutuksen valtiollisessa päätösten teossa. Muistan lukeneeni lehdestä kuinka suomalaisen kristillisen puolueen ministeri turvautui päätöksenteossaan profetioiden apuun. Onhan tietysti mahdollista, että profetioiden joukosta löytyy asiallista ja perusteltua viisautta ajallista elämää koskevissa asioissa. Mutta yleensä niitä kuunteleva suhtautuu niihin kuin todelliseen Jumalan sanaan ja ottaa ne täydestä. Tämä asenne harhauttaa! Profetiat veivät niihin sitoutuneet ja Rasputinin tapauksessa lopulta koko kansan tuhoon. Profetioiden valta voi olla todella pelottava niiden elämässä, jotka hyväksyvät ne jumalallisina totuuksina. Niitä ei voida arvostella, ne täytyy uskoa ehdottomasti. Näin silloinkin, vaikka ne johtavat aikaa myöten mielettömiin ratkaisuihin ja umpikujaan elämässä.

Tsaarin perhe ja muut Rasputin kannattajat eivät sietäneet minkäänlaista Rasputinin arvostelua. Arvostelija vainosi Herran todellista seuraajaa!

Case Åkerblom

Lainaus Annikki W i i r i l i n n an artikkelista Keskipohjanmaasta vuodelta 1969 ( Voit lukea artikkelin täältä

”Maria Åkerblomin nimi oli aikoinaan Kokkolan seudulla kuin punainen vaate, tai kuin räjähtävä ruutitynnyri – se sai tunteet kuohuksiin, se sai liikkeelle suoranaiset kansanjoukot ja kokonaiset omaisuudet vaihtamaan omistajaa; perheenjäsenet joutuivat sen takia eroon toisistaan; sen takia vannottiin – oikein ja väärin, ja siitä kirjoitettiin kaikissa maan, jopa naapurimaittenkin lehdissä. Siihen sisältyi sellainen voima, ettei sen vaikutusta voi olla ihmettelemättä vielä nytkään, kun tapauksista on kulunut lähes 50 vuotta”.

Miten on mahdollista, että tällainen henkilö saa otteeseensa älykkäitä, aluksi jopa skeptisiä ihmisiä, joista Åkerblomin kohdalla on kuuluisin metsänhoitaja Erkki Wartiovaara, jonka elämään Maria jätti lähtemättömän jäljen monella tapaa – jopa niin, että näyttää jossain vaiheessa korvanneen tämän vaimon (!). Kaikki alkoi siitä, kun Maria sai ”sanan Jumalalta”, että Wartiovaaran oli adoptoitava tuolloin 20-vuotias Maria (täysi-ikäisyyden raja oli 21 v). Myöhemmin profetioita piisasi muitakin, kuten 100 000 mk:n arvoinen hevonen (!) ja myöhemmin – jolloin moni muukin näyttää olleen profetioiden kohteena – lahjoitetut rakennuspuut 19-huoneiseen (!) kartanoon..!

Onneksi on aitoakin – ja sen perään meidän tulee olla!

Vaikka tuollaista karseutta näkee ja kuulee – tärkeintä on valvoa, pitää huolta siitä, että me tämän päivän kristityt  opimme Sanasta kuulemaan Hyvän Paimenen äänen  ja tuntemaan Hänet ja Hänen todellisen voimansa.

Tiivistelmän Maria Åkerblomin tarinasta voi lukea  tästä linkistä  

Tarina siitä, miten pitkälle Mariaa (ja Mariaan) sokeasti uskoneet kannattajat olivat valmiita menemään: antamaan oikeudessa yksissä tuumin vääriä valoja tilanteesta, josta olivat olleet matkojen päässä ja lopulta tappamaan asiaa tutkineen nimismiehen. Vankilaan tämä ”hengennainen” joutui – jotkut kannattajat hämmennyksiin ja toiset – eivät ollenkaan uskoaan Mariaan menettäneenä – pitivät kaikkea vain pyhien vainona ja pahoina puheina..