Ihan uusi ratkaisu

Ennakoimatonta luovuutta

Kerroin koululuokassa seurakunnan työtehtävistä. Olin vienyt luokkaan liudan esineitä, joista koululaiset saivat päätellä, mitä työtä seurakunnassa tehdään. Sen jälkeen oli tarkoitus pohtia sitä, ketkä tehtäviä tekevät.

Pienen koululaisen kasvot kirkastuivat: ”HEI! Näillähän voi tehdä musiikkia.” Pian koko luokka musisoi pulpeteilleen tuomillaan esineillä. Hengellinen musiikki avautui ihan uudesta näkökulmasta. Kerroin, että maissa, joissa ei ole välttämättä pianoa – uruista puhumattakaan – kaikkea käsiin sattuvaa voidaan soittaa Jumalan kunniaksi.

Hymyilin suu korvissa loppupäivän muistellessani lasten pohjatonta luovuutta ja aitoutta. Ilmankos Jeesus sanoi: ”Lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Miksi minun elämä ei ole kuin sinun?

Minulta(kin) on kysytty, miksi Jumala ei vastaa minun rukouksiini niin kuin jonkun toisen rukouksiin.

Vastaus on mielestäni: Siksi sinun/minun rukouksiin ei vastata samoin kuin jonkun toisen rukouksiin, koska me emme ole tuo toinen; me olemme me.

Jumalalla on meille jokaiselle oma suunnitelma ja tapa, jolla Hän vie meitä eteenpäin, on ainutlaatuinen.

Jumalalla on syynsä

Rukoilin erästä asiaa kahdeksan vuotta. Olin saanut kahdeksaa vuotta aiemmin useaa kautta lupauksen siitä, että minulle hyvin kipeäksi tullut asia tulisi järjestymään. Sain selkeät tunnusmerkit, joista tunnistaisin vastauksen olevan käsillä. Nuo tunnusmerkit vain tuntuivat viipyvän – tai pikemminkin tilanteet kävivät ahtaammiksi. Kyselin muun muassa sitä, miksi Jumala tuntui vastaavan rukouksiini, joita rukoilin muiden puolesta, mutta ei rukouksiini omasta puolestani. Sain useita rukousvastauksia, jotka koskivat muiden elämää, omassa elämässäni vastaukset antoivaat odottaa.

Kun rukousvastaus alkoi materialisoitua, tajusin, että pitkä aika oli tarpeen, jotta kaikki palikat rukousvastausta ajatellen olivat paikoillaan. Humoristisesti todettuna, Jumalan olisi aika monta ihmistä ja asiaa pitänyt siirtää ”filippuksen kyydillä” paikasta A paikkaan B! Jumalalle tosin kaikki on mahdollista – näistä ”siirretyistä” asiat olisivat voineet olla aika hämmentäviä. – Ja minussa, joka rukoilin asiaa, tarvittiin myös paljon kypsyttelyä, että olin valmis ottamaan vastaan vastauksen siinä muodossa kuin se tuli. Minä kun olin mielikuvissani odottanut sitä tulevaksi aivan toisella tavalla.

Avoimiksi vastauksille

Vähän samaan tapaan kuin tuo koululaisten luova keksintö, Jumalan vastaus – vaikka sen tuntomerkeistä tuossa tilanteessa tunnistin – yllätti minut.

Neuvoni onkin: Kun rukoilemme, saamme rohkeasti rukoilla apua elämäämme ja myös toisten elämään – ja samaan aikaan meidän tulee olla joustavia ja avoimia vastauksen suhteen. Se voi tulla joskus luovalla ja uudella tavalla.

Näitä pohtiessani muistui mieleen eilen lukemani raamatunkohta Jesajan 43. luvusta:

Näin sanoo Herra,
hän, joka avasi mereen tien,
valtatien suurten vetten keskelle,
hän, joka päästi liikkeelle vaunut ja hevoset,
väkevien soturien joukon
— syvyydessä he nyt makaavat, eivät enää nouse,
kuin sammuva lampun liekki he hävisivät —
näin hän sanoo:
— Älkää enää menneitä muistelko,
älkää muinaisia miettikö!
Katso: minä luon uutta.
Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa?
Minä teen tien autiomaahan
ja joet kuivuuden keskelle.

Huomaatko, että Herra ei toistanut Egyptistä lähdön ihmettä, vaan lupasi tehdä asiat uudella tavalla!

Julkaistu

4.10. 2013 Tuon Taivaallista – Heavenly Matter by Pauliina Kuikka ja 27.8.2017 Rukousliike – Kylän, kaupungin ja Suomen parhaaksi

Onko usko uusi tapa ansaita rahaa?

 

Se, että on nk. uskovainen, on uusi tapa ansaita rahaa tai hyötyä ihmisistä.

Olen törmännyt ihmisiin, joka näyttää ajattelevan näin – niin täällä sosiaalisessa mediassa kuin myös reaalielämässä. Kohtaamassani ilmiössä jokin on kasvanut pahasti kieroon. Näin ei tulisi olla – etenkään nk. kristinuskon piirissä, joka perustaa

Jeesus KUTSUI meidät ensi kädessä

  • suhteeseen itsensä kanssa
  • palvelemaan Häntä ja ihmisiä ympärillämme ja
  • julistamaan evankeliumia –

Jeesus EI kutsunut

  • etsimään uusia kannattajia (meille) tai
  • uusia rahankeräystapoja.

Toki rahaakin tarvitsemme Hänen työhönsä, mutta tuo raha ei ole ensimmäinen asia.

Peruslähtökohtaisesti evankeliumin julistus (millä nimikkeellä itse kukin sitä tekee) on kutsumus, ei asema tai titteli. – Asema, titteli ja koulutus ovat paikallaan eri syistä. Kirkko tai seurakunta valtuuttaa jonkun toimimaan tehtävissään valitsemillaan perusteilla, esimerkiksi tietty koulutus/pätevyys. Tästä huolimatta taustalla on/tulee olla kutsu/kutsumus.

Jos Jumala ei ole minua kutsunut, se, että nimitän (tai edes se, että joku muu nimittää) evankelistaksi, ei sinänsä tee minusta evankelistaa. Evankelistan titteli ei oikeuta minua vaatimaan itselleni erioikeuksia tai -vapauksia. Jne.

Näin tapahtuu suuressa maailmassa – ja täällä. Uskoa ja asemaa yritetään käyttää väärin – ja jopa onnistutaan yrityksessä.

On oikeaa kutsumusta. Työntekijä on palkkansa ansainnut tässä mielessä. On ihmisiä, jotka tarvitsevat tiukassa elämäntilanteessaan kirkon/seurakunnan tukea. Tällainen tuen vastaanottaminen ja antaminen on ok. Aivan eri lukunsa ovat ne, jotka tällä verukkeella yrittävät hyötyä ihmisistä.

Tapauskertomus X, jonka Jumala paransi (vai paransiko?)

 X todistaa eri yhteyksissä Jumalan parantaneen hänet. Tästä huolimatta X ei mielestään ”kykene” töihin, vaikka hänelle työmahdollisuutta tarjotaan. Kun töihin pitäisi mennä, tälle ”parantuneelle” ilmaantuu jokin vaiva. ”Sisar” tai ”veli” vippaa rahaa seuraavaan tilipäivään, hyväuskoisimmat antavat rahaa tai tavaraa odottamatta saavansa niitä takaisin, joku käy siivoamassa jne. Aikani seurattuani minulle nousi väistämättä kysymys: Miten on mahdollista, että X todistaa parantumisestaan ja samaan aikaan vetoaa sairauteen, jotta saisi apua. Erittäin epäloogista.

Edes meidän nk. uskovien ei pitäisi olla hyväuskoisia. X:n tapauksessa uskonyhteisö ja vilpittömät uskovat ovat tehneet karhunpalveluksen, kun eivät ole potkineet X:ää persuksille ja pakottaneet ottamaan vastuuta elämästään edes jossain määrin. Intialaisen hengellisen työntekijän viisaus olisi pätenyt tähän:

Kun annat nälkäiselle kalan, hänen vatsansa on tyytyväinen vähän aikaa. Kun opetat hänet kalastamaan, hän ei palaa luoksesi pyytämään sinulta kalaa.

Sosiaalisessa mediassa ja/tai tittelin perusteella ”toteutettava” yritys tehdä X:t on vain kertomani tapauskertomuksen laajennos. Jotkut tosiaan ovat oppineet, että hyväuskoisista saa uskon varjolla jotain hyödyttävää irti.

Tämä on ihan jotain muuta kuin uskoville/kirkolle/seurakunnalle annettu lähetystehtävä: Uskovien/kirkon/seurakunnan tehtävä oli mennä Kristuksen valtuuttamana ja varustamana, julistaa evankeliumia ja varustaa uudet uskovat/kirkot/seurakunnat tekemään samoin.

”– te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt. 1: 8)

”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Ef. 4: 11)

Kuva, jonka näistä kohdista saan, on ihan erinäköinen kuin tämä mitä-minä-tästä-saan -ajattelu.

vaikuttavaa-uskoa_talvi

 

Suora seuraus

Eilen lainasin Jes. 60: 1, Amplified Biblesta:

NOUSE [alakulosta ja uupumuksesta, jossa olosuhteet ovat pitäneet sinua – nouse uuteen elämään!]
LOISTA (loista Jumalan kirkkautta), sillä sinun valosi on tullut, ja Herran kirkkaus on loistanut ylitsesi.

Oli mielenkiintoista lukea sanoja käännöksen takana:

Valo [אור, oore] merkitsee alkukielessä kirjaimellisen valon lisäksi kielikuvia: Jumalaa itseään, elämän valo, tiedon valoa, kasvojen valoa, hyvinvoinnin (menestyksen) valoa. Kunnia [כבד ,kabod] myös kirkkautta, kunniaa, arvokkuutta, loistetta ja yltäkylläisyyttä. Loistaa [זרח ,zarakh] tarkoittaa loistamista, esiin murtautumista, nousemista ja ilmestymistä.

Minulle sanat puhuvat vahvaa kieltä siitä, mikä saa aikaan lainaamani jakeen mukaisen muutoksen, mikä saa meidät nousemaan ja loistamaan: Jumalan – ja kaiken sen, mitä Hän on ja edustaa – ilmestyminen, jopa esiin murtautuminen elämäämme/elämässämme.

Tätä rukoilen itselleni ja sinulle!

Muutos kertaheitolla

Todettu on taas kerran, mitä valo saa aikaan.

Myrskyjen ja vesisateiden jälkeen maassa on muutama luminen pälvi kuin keväällä kuunaan. Tähän märkään ja vielä muutaman päivän pimenevän pimenevän keskitalven iltapäivään osuivat auringon säteet – ja muuttivat maiseman kertaheitolla häikäisevän kauniiksi.

Vain pieni ripaus siitä, mitä Betlehemin kedolla kesken lammaspaimenen arjen ja rutiinin tapahtui.

Paimenen elämä ei liene aina ollut kivaa, helppoa ja hauskaa. Paimenuutta säässä kuin säässä, joskus pelonkin keskellä ja/tai tuntien, että tehtävä on haastava. Mietitään vain itseämme yöpymässä väliaikaissuojassa lauman lähellä yrittäen pitää lauma koossa ja niin pedot kuin rosvotkin tiessään.

Jumalan kirkkaus kohtaa tavallisen ihmisen arjen, rutiinin – ehkä väsymyksenkin; Jumalan kirkkaus valaisee Betlehemin kedon, paimenet ja lauman, Jumalan sanansaattaja tuo viestin:

Teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra —

Keto täyttyy taivaallisen sotajoukon riemullisesta ylistyksestä:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Tutun sanan äärellä Jumala haluaa kohdata sinut ja minut arkemme, rutiinimme – ehkä väsymyksen keskellä.

Merkityksellistä kirjoittamista

Luettavanasi on blogini 700. kirjoitus. Kolmen viikon päästä blogini täyttää kolme vuotta. Näinä päivinä täyttyy 30 000 lukijan raja.

Tästä kaikki alkoi – alunperin tyhjästä – testisivusta.

Kirjoittamalla ja erilaisia WordPressin vimpaimia kokeilemalla.

Innoituksen bloggaamiseen sain käytännöllisen teologian lehtorilta, joka oli perustanut opetustyön tueksi WordPress -sivuston.

Rakastaa on vahva sana. Kirjoittamisen ja kirjojen kohdalla sitä voin käyttää. Olen rakastanut kirjoittamista siitä saakka, kun olen oppinut kirjoittamaan – samoin kirjoja niin kauan kuin olen osannut lukea. Ajattelin, että blogi on väline keskustella opiskelutoverien kanssa ja/tai purkaa kohtaamiani hengellisen kentän ilmiöitä.

Kommentti kommenttiin käänsi blogini suunnan. . Ilmainen mainostaja nimeltä puskaradio teki kommentin kommentoinnin aikaan työtään; kävijämäärä kasvoi kymmenkertaiseksi.

Tartuin entistäkin terävämmin käsiteltävään aiheeseen, koska sain nähdä uudelleen ja uudelleen tuttujen tapahtumakulkujen putkahtavan esiin niin taannoisen taustayhteisöni, sen tukijoiden kautta/toiminnassa kuin vastaavia asioita käsittelevien tahojen kirjoituksissa/kannanotoissa.

Palautteesta päätellen blogiani seuraa ainakin kaksi ryhmää:

  • ne, joille edustan uhkaa ja
  • ne joille annan sanoja heidän kokemilleen asioille ja/tai turvaa. Joukossa on toki myös niitä,
  • jotka ikään kuin ”eksyvät” tänne jonkin Google-haun ja/tai toisen blogin myötä.

Olen useassa yhteydessä törmännyt ajatukseen eteenpäin ajavasta intohimosta. Tässä sanoittajana on Cristian Mihai:

Salaisuus on sen tekeminen, mihin sinulla on intohimo, sen tekeminen, joka merkitsee sinulle syvästi jotain. Koska jos teet näin, tapahtuu jotain merkillistä: joku muu yhtyy siihen, mitä olet tekemässä. Jos jokainen postitus merkitsee sinulle jotain, se yhtä lailla ja eittämättä merkitsee myös jolle kulle muulle jotain.

Raamatullisin termein voisi puhua pienistä teoista, pienestä siemenestä, uskollisuudesta vähässä, sen tekemisestä, joka on käsillä, uskon askeleiden ottamisesta

faith-in-wor_syksy.

Armo – surunkin keskellä

Isäni soitti tänään ja kysyi, olenko tiennyt, että hyvä ystäväni, Pirjo, on kuollut. Ikäiseni 41-vuotias nainen. Syöpä oli vienyt viikoissa.

Hiljaiseksi vetää. Monestakin syystä.

Olen useaan otteeseen hämmästellyt vastaavien uutisten edessä oikeastaan yhtä asiaa, sitä minkä kumman takia itse olen selviytynyt niin monesta. Kahdesta kolarista, muutamasta läheltäpiti -tilanteesta, kasvaimesta, …

Elämä oikeasti on armoa.

Ja armo on surunkin keskellä. Erityisesti lähimpien surun. Ystäväni oli ainoa lapsi. Äiti menettänyt pienen poikansa 6-vuotiaana. Ystäväni isä puolestaan kuoli, kun ystäväni oli juuri 18. Surua yli mitan tuossa perheessä.

Aiemmin syksyllä seurasin nuorten surua, kun kuulimme heidän ystävänsä menehtyneen motocross -onnettomuudessa.

Vähän vanhempana helposti toppuuttelisi jälkikasvuaan, ettei kukaan enää harrastaisi noin vaarallista lajia.

Yhden nuoren kommentti oli puhutteleva: Me ajetaan täällä sinun muistoksesi.

Tänään kuulemani uutinen pistää miettimään toki elämän rajallisuutta – ja muistuttaa myös siitä, että elämä, jota elämme juuri nyt on mieletön lahja. Käsiimme annettu.

Kohdellaan sitä lahjana. Niin omaamme kuin toistenkin.

Kuka sinä oikein olet?

Eilen juttelin erään ystäväni kanssa puhelimessa. Pohdimme siinä myös syntyjä syviä, sitä miten erilainen oma kuvamme itsestämme voi olla kuin toisten kuva meistä.

Tämä ero voi olla niin päin, että vähättelemme itseämme ja lahjojamme, kun taas muut arvostavat. Ero voi olla niinkin päin, että muut mitätöivät meitä. Usein edellä mainittu on suoraan tai välillisesti seurausta jälkimmäisestä. Joku jossain osuu väärällä tavalla ”naulan kantaan”.

Tuon keskustelun kirvoittamana mieleeni tuli ajatus siitä, kuinka arvokkaita Jumala pitääkään meitä. Olemme kuin jalokivi Hänen luomakunnassaan.

Muistathan Raamatun kertomuksen siitä, kuinka mies löysi aarteen ja myi kaiken yksinomaan ja vain saadakseen tuon aarteen.

Sinä ja minä olemme tuo aarre.

Jumala on antanut kalleimpansa ja ainokaisensa, jotta meillä olisi elämä.