Huokaus aidon perään

Tunnun palaavan tähän teemaan uudestaan ja uudestaan: Huokaukseen aidon perään.

Ajatuksiini pääset kiinni lukemalla seuraavat artikkelit:

Minulle suuri yllätys oli, että tilaisuudessa olotilani oli ristiriitainen. Ilmapiiri tuntui olevan sekava. Siellä ei ollut rauhaa. Julistaja julisti asiaa. Jeesus oli hänen juttunsa- Jeesus oli jopa julistuksen keskiössä. Niin oli rakkauskin; piti rakastaa myös vihamiestä. Järjen tasolla pystyin sanomaan aameneni; sisikunnassani vallitsi sekaannus.

Aitoa herätystä etsimässä

 

Jossain sen on oltava; joskus sen on tultava esiin. — Rukoilen, että tämä hinku aidon perään syvenisi omalla kohdallani, meissä, meidän seurakunnissamme. Uskallatko rukoilla kanssani samaa?

Ei rauhaa

 

 

Oikea diagnoosi

Luulen, että sisikuntani sopukoita myöten ymmärrän haavoittuneiden ja pettyneiden ihmisten tuntoja. Olen kokenut samantyyppisiä asioita ja tuntenut samantyyppisiä tuntoja.

Kukin reagoi tavallaan: Toiset vetäytyvät, toiset taistelevat, jotkut onnistuvat yhdistämään nämä molemmat reagointitavat.

Muutamia omakohtaisia huomioita prosessista – ja muutama neuvon sananen artikkelissani Oikea diagnoosi.

 

137. Kuin Saunalahden mainoksesta!

Istuuduin joulunjälkeisenä vapaapäivänäni katselemaan TV7:n ohjelmatarjontaa, opetusta profeetallisuudesta. Ihan kiinnostuksesta siihen, kuinka maailma makaa entisessä yhteisössäni ja sen keulahahmojen elämässä. 

Sisemmälle esipihalle johdattavan ”tasokristillisyysopetuksen” jatkumoksi profeettakoulutus jatkoi valitulla linjalla. Semmoinen muistintyhjennys näyttää olleen tässä viimeisimmän neljän vuoden aikana, että piti oikein alkaa selvittämään (Saunalahden mainokseen viitaten), ”mistä näitä opetuksia oikein tulee?” Minulle alkaa hahmottua sellainen kuva, että myös suomalaiseen karismaattisuuden yhteen laitaan on suorastaan pesiytynyt kestämätöntä opetusta, jota Raamatusta saa melkoisella mielikuvituksella hakea. Seuraavassa yksi esimerkki.

Profetoinnin tasoista

Tosiaankin profeetallisuuskoulutuksessa puhuttiin profeetallisuuden tasoista. Vaikka kuinka tunnustaudun – tosin varsin maltilliseksi – karismaatikoksi, henkilöksi, joka kaipaa ja odottaa Jumalan todellisuuden omassa elämässään ja uskoo, että Jumala toimii palvelijoidensa ja lahjojensa kautta seurakuntansa keskellä, tämä taso-opetus oli todella vierasta. Yksinkertaisesti en löydä joillekin kummallisille lahjojen tasoille perustetta Raamatusta. Tuossa opetuksessa sen sijaan asetettiin profetointi järjestykseen seuraavasti:

  1.  profetian henki  
  2. profetian lahja 
  3. profeetan virka 
  4. Raamatun profetiat

Pähkinänkuoressa opetus oli seuraava:

  • Profetian henki voi vallata kenet hyvänsä. Viitattiin Daavid -jahtiin lähteneiden Saulin miesten kokemukseen, jossa nämä joutuivat hurmoksiin profeetta Samuelin kohdattuaan. 
  • Profetian lahja on erityinen (?) Jumalan antama lahja. 
  • Profetian virka erityinen Jumalan antama virka. 
  • Lisäksi mainittiin Raamatun profetia (johon opetuksessa palattaneen myöhemmin).

Tässä on pakko leikkiä hieman eksegeetikkoa – ja penkaista opetusta vähän pintaa syvemmältä Raamatun kokonaisuutta (ja vähän yksityiskohtiakin vasten) peilaten.

Jos oikein ymmärsin, opetuksen mukaan profetian henki laskeutuu erityisellä tavalla erityisessä tilanteessa (mainittiin ylistys) ihmisten päälle. 1) Tällaisessa tilanteessa myös sellainen, jolla ei ole profetian lahjaa, voi profetoida. Periaatteessa esimerkiksi Joelin kirjan profetian valossa tuo voisi olla mahdollistakin. Myös kirkkohistoriassa tunnetaan ilmiöitä, joissa on esiintynyt yliluonnollisia kokemuksia, jotka ovat koskettaneet suurta joukkoa (ensimmäinen helluntai ja muutamat muut Apostolien tekojen kohdat, Telppäsen niityn tapahtumat, jne.). Sen sijaan termi ´profetian henki´ei tue tällaista selitystä – ainakaan Uuden testamentin valossa. Kohdassa, jonka tämä raamatunopettaja lainasi, sanotaan, että Jeesuksen todistus on profetian henki (KR -38)/ Jeesuksen todistajissa on profetian henki (KR -92). Kreikankielinen sana ´todistaja´ [martyria] tarkoittaa sekä todistajaa, todistamista ja todistusta että myös profeetalle annettua tehtävää, jossa hän profetoi. Toisin sanoen tuon yhden jakeen perusteella on aika uskaliasta perustaa oppia ”profetian hengestä”.

Ehkä seuraava menee saivarteluksi – mutta kyseinen raamatunopettaja perusteli tämän profetian hengen toimintaa Aamoksen kirjasta ottamallaan lainauksella 😉 Ymmärtääkseni tämän raamatunopettajan kategorioinnin mukaan Aamos kuuluu ainakin profeetan viran ihmisiin – ja (jos kyseinen raamatunopettaja ei meinaa pistää teologiaa aivan uusiksi) myös Raamatun profetiaan. Uskoisin, että moinen eksegeesi ei menisi läpi – ainakaan Raamatun kokonaisuutta ymmärtävissä – raamattukouluissa, yliopistosta puhumattakaan…

Jo jos saivartelua jatketaan, Uuden testamentin kuva ensimmäisistä kristityistä ei tue ajatusta siitä, että siellä profetian hengen laskeutuminen olisi ollut nimenomaan ”voidellun ylistyksen” aikaansaannosta. Se miltä ensimmäisten kristittyjen ylistys on täsmällisesti näyttänyt tai kuulostanut, on hämärän peitossa sen vuoksi, ettei sitä kuvata. Se, mikä näyttää olevan verrannollinen Pyhän Hengen toimintaan, näyttää olevan Sanan julistaminen, rukous ja annettujen lupausten uskominen – sekä vetoaminen siihen, että evankeliumia voitaisiin julistaa.

Se on jo!

Toivottavasti opetuksessa esiintullut sana ´erityinen´oli taiteilijan vahinko… En haluaisi kuulla profetoimista korotettavan muiden seurakunnalle uskottujen lahjojen, tehtävien tai palveluvirkojen yläpuolelle. Paavalin opetukseen viitaten, ei tulisi mitään, jos kaikki profetoisivat! Kristuksen ruumiissa tarvitaan jokaista, ei vain jotain ”erityistä”.

Sen sijaan korostus, jonka mukaan ”juuri nyt” Jumala haluaa nostaa nämä lahjat, ei ollut taiteilijan vahinko, vaan tietoinen korostus. Tämä korostus näyttää olevan korostuksista kaikkein houkuttelevin, mikä vetää uutta hengelliseen elämäänsä kaipaavia puoleensa kuin mesi kimalaisia. Totta kai haluamme olla ”se sukupolvi”, jonka aikana herätys tulee, haluamme olla ”juuri ne”, jotka tekevät suuria ihmeitä… Mutta missä ihmeessä Raamatussa on opetus siitä, että tulee jokin ”erikoinen aika”, jolloin tämä tapahtuu? Eikö Jeesus ja ensimmäiset kristityt ymmärtäneet elävänsä juuri tuota aikaa? Aikaa jolloin todelliset rukoilijat rukoilevat Hengessä ja totuudessa? Aikaa, jolloin Jumala vuodattaa Henkensä kaiken lihan päälle? Aikaa, jolloin julistetaan evankeliumia? Aikaa, jolloin Jumala tunnustautuu julistettuun Sanaan myös esimerkiksi parantamalla sairaita?

Minkä ihmeen takia näitä ”uusia ilmoituksia” tulee nyt vajaan kymmenen vuoden välein, ilmoituksia, joissa sanotaan, että tämä – juuri tämä – on se on… Minulla on sellainen tunne, että Jeesus olisi voinut vallan hyvin sanoa nimenomaan noista ”juuri nyt” -ihmisiä seuraamaan lähteneistä, ettei tulisi mennä sinne, missä sanotaan Kristuksen olevan… ei pitäisi juosta heidän perässään, vaan pysähtyä katsomaan, missä Hän oikeasti on! Kristus on jo tullut. Pyhä Henki on tullut. Kuten on sanottu, kaikki on valmiina. Me voimme pysähtyä. Sanan äärelle. Rukoukseen. Uskoa, että Kristus on siellä, missä Sanaa oikein julistetaan.

Jos olemme kadottaneet elävyyden elämässämme tai seurakunnissamme, ei se ratkea sillä, että juoksemme ”juuri nyt” -opetuksen perässä, vaan sillä että pysähdymme aivan itse muiden samoin uskovien kanssa etsimään Herraa omaa elämäämme ja sitä yhteisöä varten, jossa olemme! Voimme juosta maailman sivu etsimällä uutta voitelua, mutta jos Kristus itse ei täytä janoamme, olemme janoissamme.

Minusta on oikeasti kamalaa se, mitä välillä saa lukea noista ”juuri nyt” -ihmisistä, siitä että ”juuri nyt” oli heidän elämässään aivan jotain muuta kuin Jumalan ilmestymistä tässä ja nyt. Valitettavan usein heidän omassa elämässään on paljastunut ennemmin tai myöhemmin skandaaleja, jotka ovat negatiivisesti värittäneet heidän missiotaan. Yhtenä esimerkkinä Suomessa ehkä tuntematon Latter Rain (syyssade/myöhäisempi sade) opetuksen kannattaja, Earl Paulk,joka liittyi opetukseen, jonka mukaan ”olisi korotettujen pyhien joukko, joissa olisi ennen kuulumaton pyhyys ja voima.” Tarinamme ei pääty yhtä kauniisti kuin saduissa, vaan lähteeni jatkaa: ”Myöhemmin hän ryvettyi seksiskandaaleissa, jotka ovat vieläkin uutisissa.” Yksinkertaisesti en ymmärrä, kumpi on muna ja kumpi kana tässä tarinassa? Onko opetus ollut suurta bluffia alusta saakka vai onko opetus sokaissut opettajansa niin, että tämä ei lopulta näe, minne on menossa ja mitä tekee. Joka tapauksessa on varsin erikoista julistaa ”ennenkuulumatonta pyhyyttä ja kunniaa”, kun omassa elämässä asiat on kaikkea muuta kuin kunnossa!

Ihan tosissaan! Meidän elämää kaipaavien kristittyjen pitäisi hinguta niin kovasti aidon perään, että yksinkertaisesti emme suostu ottamaan vastaan jotain, mikä näyttää väärennökseltä! Vaikka väärennöksen kohtaaminen karmii ja kuvottaa, se ei tee tyhjäksi sitä, että on olemassa aito Jumalan työ.

Pietarin näkökulma

Aivan mahtava kohta tämän tasokristillisyyden ja ”juuri nyt” -kristillisyyden vastapainoksi on 1. Pietarin kirjeen 2. luku, josta muutamia jakeita:

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. ” [Sana ´puhdas´[adolos] tarkoittaa ´puhdasta, sekoittamatonta, alkuperäistä´. ]

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.Sanotaanhan Raamatussa:

— Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”

Ajan ilmiöitä katsellessani tulee väkisinkin mieleen, että aikamme kristillisyydessä on kiusaus hylätä Kristus ja asettaa jotain muuta Hänen rinnalleen – jopa tilalleen. Olkoon nyt sitten vaikka tasokristillisyys. Tuossa – enkä muussakaan – kohdassa en pysty näkemään mitään tasoja ;). Olemme täsmälleen samalla viivalla niin Kristuksen armon kuin Hänen lahjojensakin suhteen.
Niinpä niin,… kalastaja Pietari – ilman sen erityisempää voitelua korostamatta – vakuuttaa meille, Kristukseen uskoville lapsen oikeutta ja lähetystehtävää mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia… ja Paavali… kehottaa palvelemaan sen armoituksen ja voiman mukaan, mikä itse kullekin on annettu. Ei se sen erikoisempaa ole.

1) Löysin internetin kätköistä suomalaista opetusta, jossa etsittiin erityisiä ylistyksen lahjan omistavia ihmisiä herätyksen airuiksi… Tässä erityisen ylistyksen ilmapiirissä profetian henki pääsee laskeutumaan…

Kokemus vs. oppi

Viime viikon alkupuolella sattunut ”käpäläaccidetti” pakotti minut muutamaksi päiväksi neljän seinän sisään. (Kompastuin kivilaattaan ja tein jotain nivelsiteille sopimatonta sillä seurauksella, että tuli muutama päivä pakkolepoa :(, kun monet arkiset asiat muuttuivat kerrasta monimutkaisiksi mukaan lukien autolla-ajo ja portaiden kiipeäminen.) On ollut pakko istua kököttää paikallaan – mikä ei ihan luontaista meikäläiselle ole.

Yksi hyöty tästä on ollut. On ollut aikaa lukea kaikenmoista, mikä on jäänyt ja lykkääntynyt. Yksi on Uuden testamentin kreikka – joka tuossa pitäisi elo-syyskuussa suorittaa pois. Käytännönharjoitusta on tullut luonnostaan, kun olen penkaissut – erilaisten kristillisen kentän mielipidevaikuttajien ajatusten kirvoittamana – Uutta testamenttia vähän syvemmältä.

Eräs näistä voimakkaista mielipiteen ilmaisijoista on Juhani Aitomaa, joka monesti hyvin tarkkasilmäisesti ja -sanaisesti tekee huomioita aikamme kristillisistä liikehdinnöistä. Seuraavassa niistä yksi:

”Monet kristityt puhuvat erosta mielen (jossa on järki, äly, ajattelu) ja sydämen (johon liitetään mm. tunteet) välillä. Puhutaan ”sydämen kristityistä” ja annetaan ymmärtää, että oikea raamatullinen usko on jotakin, joka elää sydämessä mutta mieli ja sen tehtävät ovat tälle vastakkaisia ja todellista uskoa vastaan.”

Sydämen kristityn vastapooliksi asetetaan – eikä suinkaan positiivisessa merkitykseessä – asioista selvääottava, niitä hahmottamaan pyrkivä ja (mikä kummallisinta myös) Sanaan vetoava kristitty. Heidät leimataan teoreetikoiksi, pahimmillaan uskonnollisiksi fariseuksiksi, jotka ovat Pyhän Hengen toiminnan esteitä omalla – ja levittäessään mielipiteitään- myös muiden kohdalla:

Annetaan ymmärtää, että heillä (teoreetikoilla) kyllä saattaa olla oikeaa oppia mutta sydän on väärässä asenteessa kun uskaltavat arvostella opetusta ja ilmiöitä.”

Ohje teoreetikoille on:

”Älä yritä ymmärtää asioita, ota vain vastaan, antaudu ”hengelle” ja koe Jumala. — Ongelmasi on, että et ole vastaanottanut oikeaa kokemusta, vaan yrittänyt ja uskaltanut ”pään uskollasi” tutkia ilmiöitä Sanan pohjalta. Yhä useampi nykykristitty pyrkii tuntemaan Jumalaa oman tunteensa ja kokemuksensa – ei Raamatun ilmoittaman opin kautta.”

Kuulinpa tässä jokin aika sitten kokonaisen opetusten sarjan uskonnollisuuden hengestä – joka tuntui riivaavan juuri näitä ”opillisia” ihmisiä ja pesiytyneen (kyseisen julistajan mukaan) myös luterilaiseen kirkkoon. Lääkkeeksi tarjottiin sanoutumista irti tästä ”uskonnollisuuden hengestä”! Pahimmillaan näitä asioista selvää ottavia on pidetty ”saatanan kätyreinä”!1

Aitomaa toteaa:

”Sana ei korosta jotakin yksipuolista ”sydämen uskoa” vastakkaisena asiana tutkimiselle ja ymmärtämiselle. Ne liittyvät yhteen ja ovat yhtä siinä uudessa luomuksessa, joka ihminen Jumalan edessä on uudestisyntymisen jälkeen.”

Aitomaan ajatuksen johtivat minut penkaisemaan Raamattua vähän syvemmältä! Mitä Raamattu puhuukaan totuudesta? Vanhan testamentin kohdalla minun täytyi tyytyä Septuagintaan, Vanhan testamentin kreikannokseen, koska heprea ei vielä niin paljon taivu, että kykenisin heprean sanojen taustoja tutkimaan; Uuden testamentin kohdalla olen käyttänyt Textus Receptusta, kreikankielisen käsikirjoituksen internetversiota, kurkistaakseni alkukielen sanojen merkitystä.

Tulos oli oikeastaan melko hämmentävä – jos ajatellaan tämän päivän kristillisen kentän muotiopetuksen taustaa vasten. Otan esille muutaman kohdan:

Psalmissa 119 (j. 160) ja Joh 17:17 todetaan niin psalmistin kuin Jeesuksenkin sanoin, että Jumalan Sana on totuus; viimeksi mainitussa kohdassa Jeesus rukoilee: ”Pyhitä heidät totuudessa. Sinun Sanasi on totuus.” Jeesus itse kytkee pyhittämisen Jumalan Sanaan, siihen mitä Hän on puhuttu Kristuksen, profeettojen ja apostolien kautta.

Ef 5:9:ssä puhutaan hyvyydestä, oikeudesta ja totuudesta valon/valkeuden hedelmänä. Textus Receptus käyttää kohdassa samaa sanamuotoa, jonka olemme oppineet tuntemaan Hengen hedelmistä kertovassa Galatalaiskirjeen 5. luvun kohdassa. Totuus on Hengen hedelmä. Henki on totuuden Henki. Hengen tehtävä on johdattaa meidät kaikkeen totuuteen (Joh 16:3).

Efesolaiskirjeen kohta jatkuu: ”–tutkikaa, mikä on otollista Herralle.” Kreikaksi kohta menee näin: δοκιμαζοντες τι εστιν ευαρεστον τωκυριω [dokimadzontes ti estin euareoston tookurioo] Tutkimista tarkoittava sana δοκιμαζω [dokimadzoo] on täsmälleen sama sana, josta tulee opillisuuskammoisille allergiaa aiheuttava dogmatiikka – ja se tarkoittaa ´testaamista (samaan tapaan kuin metalli testataan), onko jokin aito vai epäaito´, ´jonkin havaitsemista aidoksi testaamisen jälkeen´. Ups!!!

Tämän päivän kristillisyydessä puhutaan paljon auktoriteetin alle alistumisesta. Koko sana on ongelmallinen, koska sen käyttöä leimaa englanninkielisen sanan ´authority´leima, joka jättää varjoonsa sanan takana olevan kreikankielisen sanan piirteitä, jotka ovat paljon vähemmän sokeaan alistumiseen rohkaisevia kuin tämän päivän kristillinen opetus. Mutta jos arvovallasta haluamme puhua, tämän päivän tärkein asia olisi antaa Sanan vaikuttaa meihin kristittyihin!

Oppi ja kokemus eivät sulje toisiaan pois. Henkilökohtaisesti varon irrallisten raamatunjakeiden nostamista esille opillisissa kysymyksissä. Nyt niin kuitenkin teen. 1 Kor 14: 15 Paavali kirjoittaa siitä, kuinka on tarpeen rukoilla niin hengellä kuin ymmärrykselläkin.  Kohdassa hän käyttää sanaa νους [nous], joka voidaan kääntää mieleksi, joka puolestaan viittaa´intellektuelliin, sivistyneeseen, taitoon tai kykyyn´, ´puolueettomaan, ”viileään” (!) harkintaan ja ”tuomarointiin”´. Toinen Uups!!!

Molemmille näytti löytyvän tilaa Paavalin – jonka kätten kautta tapahtui paranemisia ja jonka puhetta kuullessaan ihmisiä tuli ns. uskoon ja ihmiset täyttyivät Hengellä – henkilökohtaisessa hartauselämässä!

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että uskoon ei voi suhtautua pelkästään kylmän viileästi. Tunnekin tulee mukaan, kun asia koskettaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse toista äärilaitaa, sitä että aivot jäisivät narikkaan uskosta puhuttaessa ja sitä koettaessa. Henkilökohtaisesti monet suuret löytöni ovat tapahtuneet nimenomaan tätä kautta! – Toisaalta nyt jälkiviisaana ajattelen, että jos olisin malttanut pitää aivot käytössä vuosien varrella ja uskaltanut ääneen kertoa, mitä ajattelin, olisin saattanut varjella itseni ja muutaman muunkin muutamalta mutkalta karismaattisella matkallani!

1 Opetus kuultu TV7:lta kahdesta eri ohjelmasta.

faith-in-wor_syksy

 

61. Pöyristyttävää

Tapasin pitkästä aikaa erään uskonelämäni alkutaipaleen tukipilarin.

Paljastui eräs asia – liki 20 (!) vuoden viiveellä. Olen ollut oikeasti niin järkyttynyt ja pöyristynyt asiasta, etten ole osannut pukea sitä sanoiksi – ennen kuin pienen ”märehdinnän” jälkeen.

Kaikkein kauhistattavinta on, että itse olen – siitä huolimatta, että olen halunnut olla vilpitön niin Herran kuin lähimmäistenkin suhteen – ollut käsikassarana loukkaamassa syvästi kunnioittamaani ihmistä – ilman että itse olen tajunnut asian ”vakavuutta”. Ymmärrän vasta nyt, miksi entiset ystäväni pitivät minua liki pitäen petturina!

Kertomus on myös tyyppikuva siitä, kuinka enemmän tai vähemmän narsistisia luonteenpiirteitä omaava ihminen käyttäytyy: hän laittaa ympäristön palvelemaan omia tarkoitusperiään; hyvän kapellimestarin tavoin hän saa tarvittavankokoisen orkesterin soittamaan täsmälleen niin kuin hän haluaa. Tuossa tapauksessa minun täytyy suorastaan nostaa hattua; tämä kapellimestari onnistui täydellisesti! Minä sain tietää asian ”toisen laidan” vasta liki 20 vuotta myöhemmin.

Kouluissa on ala-asteilla kilpailu: Se toimii. Näin toimi tämä kapellimestari:

a) Kapellimestari pelaa asioista perilläolevat ja/tai ”kilpailijoinaan” kokevat henkilöt ulos”

Kriittisissä kohdissa henkilö laitetaan ”stressivapaalle” tai hyödynnetään hänen lomiaan – jotta päästään itse vaikuttamaan asioihin.  Asiasta perilläoleva ja/tai kilpailijaksi koettu voidaan yrittää irtisanoa tai irtisanotaan.

Kun/jos henkilö palaa takaisin remmiin, hän huomaa asioiden uudelleenjärjestelyt – eikä niihin voi enää vaikuttaa.

b) Kapellimestari osaa johtaa monia soittimia – ja kun kaikki keskittyvät omaan soittoonsa, kukaan ei huomaa. Ei edes usein soraääniä, kun on tarpeeksi tekemistä oman soiton kanssa. Kapellimestari nimittäin osaa vaatiakin.

Tässä välissä nostan uudelleen hattua! Nimittäin paljastuneissa taustoissa ”kapellimestari” onnistui hallinnoimaan melkoisen ihmismäärän – ilman, että kukaan tajusi olevansa vain ”kapellimestarimme” tahtipuikon – ja omien intressien – jatke. Päin vastoin kaikki luulivat olevansa osa suurta, hyvää suunnitelmaa paikkakunnalla, jossa kaikki tapahtui.

Strategia on yksinkertainen: Nyökkäys ja sana sinne, toinen tänne, kolmas signaali tuonne – ja vielä… vaiennetaanpa tuo, … ja sinä siellä… soita hiljempaa…

c) Ja voi kukannuppu – etten paremmin sano: Minä sain oikea-aikaisen puhelun, osuvan raamatunopetuksen – ja vielä vahvistavan puhelun samana päivänä – ja onneton pidin sitä tuolloin Jumalan johdatuksena!!!

Voi itkujen myräkät! Kunpa olisi ollutkin aitoa Jumalan puhetta – mutta oli armaan rakkaan kapellimestarimme aikaansaannosta!

Sitten piti vielä toimia hiljaa – salaa – ”etteivät vain estä ”Jumalan suunnitelmaa” kohdallani” – tai niin kuin näin jälkeen päin ymmärrän: Ettei kukaan kokeneemmista – poispelatuista uskovaisista – pääse puhumaan minulle järkeä… Kun sitten taiturimaisesti katkottiin siteeni aiempiin ystäviini (sekin osoittautui 20 vuoden takaisen tukipilarini kanssa jutellessani isoksi emävalheeksi!)- katkaistiin antamalla tukipilarini ja ”kapellimestarin” välirikolle tekaistu syy – taiturimaisesti saatiin aikaan se, että en tullut verranneeksi tarinaa toiseen tarinaan. Nyt kuulin asian toisen puolen – ja uskoisinpa, että uskon viime mainittua kertomusta!

Niin ja seurannaisvaikutuksena siitä, että entiset ystäväni pitivät minua nimenomaan asiaan liittyneen salailun takia pelkurimaisena petturina, osa heistä käänsi vuosiksi selkänsä…

Tarinani voi tuntua uskomattomalta – mutta kokemani, kuulemani ja lukemani jälkeen mikään ei ihmetytä minua. Olen kuullut dallas- ja dynastia – meiningistä niin työpaikoilla kuin uskonyhteisöissäkin. Se vain minua tässä järkytti ja herätti, että tajusin olleeni itse tuota sairasta peliä! Tuottaneeni mielipahaa varsin monelle ihmiselle!

Väitän, että on henkilöitä, joille pyhäkään ei ole niin pyhää, ettei sitä voisi käyttää omien intressien ajamiseen.

Tekisi mieleni ”jyrähtää” ja sanoa, että todellakaan meidän ei pidä hengellisessä kentässäkään ”sinisilmäisesti” uskoa kaikkea, mitä väitetään Jumalan puheeksi. Todellinen Jumalan puhe kestää tarkastelun. Se kestää myös sen, että antaa ajan kulua. Jumalan asioilla on harvoin niin kiire, etteikö ehtisi harkita.

Tämä vuosien takainen tukipilarini sanoi herättävästi tähän tapaan: ”Se minua siinä touhussa ihmetytti, että se erotti uskovia toisistaan. Jumalan seurakunta on se, joka yhdistää kristittyjä.” Sanoissa piili suuri totuus. Sanotaan, että varas on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan – ja että Herra on tullut, että meillä olisi yltäkylläinen elämä. Väitän, että tässä ei riitä edes sanat, jotka sanotaan ja joissa luvataan menestystä ja vaurautta henkisesti, hengellisesti tai fyysisesti. Hedelmä ratkaisee: Jos yhteisö/johtaja jättää jälkeensä eripuraa, kyyneleitä, eroja ja hajaannusta, voidaan hyvällä syyllä miettiä, onko kyseessä sittenkin susi, ei lammas.

Toinen mistä tekisi mieli ”jyrähtää”: Silloin jos/kun käytämme pyhää omiin tarkoitusperiimme noin häikäilemättömällä tavalla, mihin viittasin, alkaa olla lähellä pyhän pilkka – ehkäpä jopa Pyhän Hengen pilkka – kun ihmispolo typeryyksissään (ja ylpeydessään!) alkaa käyttää Jumalaa inhmillisten intressiensä takuuna…

Huh, huh. Niin pöyristyttävää, ettei sanotuksi saa.

 

 

 

 

43. Koettelemisesta

Viime aikojen kirjoituksiani lukeva voisi päätyä ajatukseen, että en uskoisi yliluonnolliseen, yliluonnolliseen Jumalaan.

Ihan niin hassusti asiat eivät kuitenkaan ole. Uskon kyllä – mutta olen uskaltautunut (onneksi) arvioimaan niin itse kokemaani kuin näkemäänikin. Kuten Johanneksen kirjeessä sanotaan:

”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.”

Kohdassa annetaan myös neuvo, miten tunnistaa Jumalan Henki:

”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta.”

Olen pohtinut paljonkin sitä, riittääkö pelkkä ulkoinen ”suun tunnustus”, se että sanoo suullaan ”Jeesus Kristus on Herra”. Onko tuollainen tunnustus varma merkki?

Vastauksen tähän antaa Jeesus, joka sanoo, että

”ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääse taivaallisen Isän valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaallisen Isän tahdon.”

Se, että uskomme Jeesuksen Kristuksen lihaantulleeksi Jumalan Pojaksi, sisältää sen, että ”uskomme myös elämällämme”, emme pelkästään tunnusta suullamme.

Tämä saattaa uuteen valoon arviointimme. Meidän ei tule kiinnittää huomiota pelkästään ulkoiseen, esimerkiksi puheisiin tai ihmeisiin, vaan pyrkiä seuraamaan myös jälkeä.

Vaikka emme pelastu ansiosta, tekojen tulisi olla seuraus uskostamme pitkässä juoksussa. Armo saa elämässämme aikaan muutosta, kasvattaa meitä (1 Tiit 2:11-12).

Olipahan ohjelma!

Kristilliseltä TV-kanavalta katsomani ohjelma sai minut mykäksi.

Ohjelmassa kirkko kuvattiin kylmänä, kamalana ja kartettavana.

Voi asian tietysti noinkin kokea ja sanoksi pukea; jäykän, kaavoittuneen uskonnollisuuden hedelmä voi näyttäytyä noin.

…mutta se, että – niin kuin ohjelmantekijät väittivät – kirkossa vaikuttaa uskonnollisuuden demoni… saa minut sanattomaksi. Samainen demoni vaivaa ohjelmantekijöiden mukaan myös niitä ihmisiä, jotka arvioivat aikansa uskonnollisia ilmiöitä. Ajatus” Jeesus on sapatin herra” -opetus saa ohjelmantekijöiden käsissä vivahteen: Jumalan ”voideltu” on ”tavallisen” arvioinnin ulottumattomissa; Jumala kun voi ylittää rajoja ”voideltunsa” kohdalla.

Tulkinnoissa on kysymys tilannekuvien repäisemisestä irti  asiayhteydestään. On unohtunut vanha nyrkkisääntö, että Raamattua pitäisi tulkita Raamatulla. Ei hullumpaa olisi myöskään muistaa myös millaisessa historiallisessa tilanteessa tapahtumat alun perin tapahtuivat.

Fariseusten demonisaatio ei saa tukea Raamatusta – enempää kuin ajatus siitä, että joku tietty kristillinen kirkko olisi näiden demonien pesäpaikka. Sapatin herra -selitys ontuu pahan kerran, jos sillä yritetään kiertää tai kieltää ilmiöiden arviointia.

Kukaan ei ole arvioinnin yläpuolella oleva "voideltu" - koska Jeesuskaan, joka oli Voideltu (Messias), ei edellyttänyt olevansa "poikkeustapaus".  Jeesus kehotti ottamaan selvää, onko Hänen oppinsa Jumalasta vai ihmisistä.

”Sapatin herruuteen” liittyvän keskustelun historiallisena taustana on hyvä muistaa, että Jeesuksen aikana farisealaisuus oli aikamme tapaan jakaantunut tiukkaan, konservatiiviseen ja vähemmän tiukkaan, liberaaliin siipeen. Tiukan linjan mukaan työn tekeminen sapattina ei ollut sallittua, liberaalimpi linja suvaitsi jonkin verran enemmän, esimerkiksi hengen pelastamisen sapattina. Ilmeisesti Jeesuksen kanssa keskustelleet edustivat tiukkaa linjaa.

Jeesus puhui siitä, että Hän hallitsee sapattisäännöksiäkin; parantaminen ei ole sapatin rikkomista, pikemminkin oikeaa sapatin viettoa (josta esimerkiksi Jesajan kirjan luvussa 58). Kysymys ei ollut rajojen siirtämisesta, vaan niiden tulkinnasta. Kun joku tällaisella verukkeella yrittää perustella kaksinaismoraaliaan tms., veruke ei toimi; tarkoitus ei pyhitä keinoja.