Avaimia ajatusten selkiytymiseen

”Virkkeiden muotoileminen paperille auttaa saamaan ajatuksiin etäisyyttä ja tunnustelemaan, mitä mieltä oikeastaan on. Vyyhtinä mielessä myllertäneet epämääräisyydet saavat konkreettisemman muodon.”

Eheytymisen polkuja

”Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee myös yhteyttä omiin tunteisiin ja tarpeisiinsa — Mikäli ihminen kadottaa yhteyden omiin tunneperäisiin tarpeisiinsa, hän voi alkaa oireilla eri tavoin, psyykkisesti tai fyysisesti. Ihminen kaipaa yhteyttä myös omiin juuriinsa, omaan menneisyyteensä ja edellisiin sukupolviin, mikä on tärkeää sekä oman itsen ymmärtämisen että identiteetin muodostamisen kannalta.”

Ahtaan uskonnollisuuden yksi suuri ”kuoppa” on siinä, että yhteisö pyrkii katkaisemaan jäsenensä yhteyden ympäristöön, yhteisöön kuulumattomiin ystäviin ja sukulaisiin. Yhteys omiin juuriin katkeaa. Pahimmillaan tämä yhteys demonisoidaan. Esimerkiksi demonisten siteiden katkaiseminen  voi synnyttää mielikuvan siitä, että sukuun ei saa olla missään tekemisissä. Vielä tehokkaammin tämän saa tietenkin aikaan selkeä kielto.

Yhteisöt voivat katkaista yhteyden myös omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Esimerkiksi se, että on ”lupa” ajatella tai sanoa pelkästään myönteisiä asioita tai puhua pelkästään ”uskon sanoja” toimii tehokkaasti tällaisena erottajana.

Irtaantumisen jälkeen on tarpeen selvitellä suhdetta yhteisöön – onhan se ollut osa elämää itse kullakin lyhyemmän tai pidemmän ajan. Emme yksinkertaisesti voi rikkoa…

View original post 118 more words

Vapauteen pelosta

Viime vuonna tammikuussa poikani oli ”hakemassa pisteitä” rippikoulua varten. Havahduin papin synninpäästön sanoihin:

”Olet vapaa. Vapauta muita. Olet saanut anteeksi, anna anteeksi muille. Sinua rakastetaan. Rakasta muita.”

Sanat muistuttivat kovasti sitä, minkä luin Raamatustani lokakuussa 1989, iltana, jota pidän elämäni yhdestä käännekohdista, koska silloin tein päätöksen antaa elämäni Kristukselle. Tuolloin luin Raamatusta:

Lahjaksi olette saaneet. Lahjaksi antakaa.

Ymmärsin, että tehtäväni oli kertoa muille siitä hyvästä, minkä olin itse saanut kohdata. Sinänsä omituista, että vaikka oli aiemmin todella arka, sain rohkeutta puhua.

Kokemukseni yhteisöstä irtaantumisessa ja siihen liittyneet uhkaukset olivat saaneet minut todella pelokkaaksi. Ihmekös tuo:

  • Oli uhattu, että tieni tehdään hengellisessä kentässä hankalaksi.
  • Oli tehty vääriä ilmiantoja ”profetioihin” puettuna.
  • Liikkeitäni oli seurattu kuin parhaimmassakin agenttielokuvassa hengellisissä tilaisuuksissa, missä olin käynyt.
  • Lapsiani käytettiin osana näitä uhkauksia. Heidät laitettiin tuomaan minulle viesti ”Jumalalta”,
  • Peloteltiin ”Jumalan rangaistuksella” – kuolemalla, sairaudella, tms. – joka kohtaisi lapsiani, minua ja puolisoani.

Kirkon penkissä istuessani ymmärsin, että Jumala on vapauttanut minut. Kukaan ihminen  ei määrittele arvoani Jumalan ja ihmisen edessä; Jumala on määritellyt arvoni: Jumala rakastaa minua. Minun ei tarvinnut pelätä; tehtäväni oli auttaa muita vapauteen.

Messu muutti elämäni suunnan.

Karismaattinen kokemus

Syyskesästä -92 kotipaikkakunnallani järjestettiin ”voimakkaat” tilaisuuksien sarjat paikallisten vapaiden suuntien yhteistyönä. Minut rekrytoitiin työhön. Sille ”reissulle” jäin 15 vuodeksi.

En moiti ns. vapaita suuntia yleisellä tasolla. Minulla on hyviä kokemuksia useasta eri seurakunnasta, jossa asiat olivat suurin piirtein mallillaan. Sen sijaan 12 vuotta yhteisössä, joka meni pidemmälle ja pidemmälle ahtaudessaan ja kipeydessään, oli rikastava – ja monin paikoin kipeäkin – kokemus.

Tutkiessani ahdistavista yhteisöistä eronneiden kokemuksia ymmärsin, että monet taannoisessa yhteisössä näkemäni piirteet ovat tuiki tavallisia ahtaissa yhteisöissä: Kontrollointi (yhteisö määrää koko elämästä), syyllistäminen, ehdoton totteleminen (silloinkin, kun yhteisön suunta on väärä).

Yhteisöstä irtaantuminen on haastavaa, koska sen ote yksilöön on niin voimakas: Yksilön ainoa elämä (esimerkiksi opillinen tukiranka, ystävät) ovat olleet yhteisössä. Irtaantuminen on rohkea teko – ja siihen yksilöllä on rohkeutta vasta, kun yhteisö tekee hänelle äärimmäisen loukkaavia tekoja ja/tai hän on sisäisesti riittävän vahva irtaantuakseen.

Blogini monet kirjoitukset peilaavat näitä kokemuksia.

Onko sulla Kismet -olo?

Jumalalla on taivaassa kaikkea — Mun Jumalalla on taivaassa vaatteita, koruja, korkokenkiä… Mun Jumalalla on autoja ja autonkuljettajia… Mun Jumalalla on…

Puhuja kertoi ihmeellisiä tarinoita siitä, kuinka Jumala oli antanut lapsettomalle lapsia ja työttömälle töitä.

USKON, todellakin uskon, että JUMALA VOI!

TIEDÄN kokemuksesta, että Jumalan parantaa ja antaa työtä.

Mittapoikkeama puhujan puheessa oli hiuksenhieno:

Puhuja puhui lukemattomia kertoja

  • Mun
  • Minulle

Puhuja sanoi puheessaan yli 15 kertaa  (15:nnen kerran jälkeen lopetin laskemisen) sanan ”mahtava” haastoi kuulijaansa kysymällä:

Onko sulla Kismet-olo?

Jumala antaa myös ajallista huolenpitoa, jopa hyvinvointia. Silti ”mun” Jumalan antimet ja Kismet-olot eivät ole vain minua varten tai sitä varten, että minua ihailtaisiin, vaan että Jumalan valtakunta menisi eteenpäin.

Ensimmäisten kristittyjen elämästä kertovat katkelmien mukaan heillä ei ollut tavoitteenaan rikkauden kateprosentin nostaminen, ei edes oman nahkansa pelastaminen, vaan evankeliumin eteen päin meneminen. Heidän rukouksensa oli, että heillä olisi, mistä antaa puutteessa oleville. (1 Kor 9:11; Apt 2:33-45; Apt 4:29,30)

Miten katson menneisyyteen?

“Ihmisen elämä voidaan kuvata metaforisesti elämänpuuna (lat. arbor vitae), jolla on omat “juurensa”, “runkonsa”, “oksansa” ja “hedelmänsä.” Jokainen puu, ihmiselämä, on erilainen. Juurista ja rungosta, elämänkaaresta ja elämänkulun tapahtumista, riippuu se, millaisiksi tulevat hedelmiä kannattelevat oksat.” (Raimo Silkelä 2000)

Menneisyyden hedelmän ei tarvitse olla kitkerä, vaikka menneisyys olisikin.

Artikkelissani Menneisyyden hedelmä korostin asennetta, sitä että jaksaa uskoa, vaikka ei toivoakaan aina näy sekä sitä, että Jeesus vaikuttaa uskon mahdottomissakin tilanteissa – ja luo uutta.

Menneisyyteni näen myönteisenä myös toiselta kannalta: Tummat raidat ovat kontrasti, jota vasten iloiset värit – ja vaikkapa valkoinen – erottuu elämäni kudoksessa.

Kokemus on tuonut mukanaan syvyyttä ja elämän arvostusta. Oman ja toisten.

Tiukoissa paikoissa on täytynyt pysähtyä miettimään oman elämän suuntaa ja elämän tarkoitusta. Myös Jumalan tahtoa minun ja läheisteni kohdalla. Usein ”elämän idea” on löytynyt käsillä olevaan hetkeen ja siitä eteen päin.

Kestävyys on kasvanut koettelemuksissa. Heprealaiskirjeen kirjoittajan sanoin ”uskonsankarit”

”– voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa”

uskon kautta. Olemmeko tulleet ajatelleeksi, mitä kirjoittaja oikein sanoo? Nämä uskonsankarit olivat heikkoja ja vahvistuivat! Ja missä he oppivatkaan sotataidon? Sodassa!

Muistan hymyillen sitä aikaa, kun minulla oli valmis vastaus perheen ja avioliiton haasteisiin (kun minulla itselläni ei ollut perhettä)… ja valmis vastaus Raamatusta jokaiselle vastaantulijalle.

Miten sitä sanottiinkaan?

”Elämä opettaa, jos ei muuta niin hilijjoo kävelemmään.”

Ja toivon mukaan kunnioittaen lähestymään kysymyksiä ja kärsimystä niin omassa kuin toistenkin elämässä.

Everything started as nothing. – Kaikki alkoi kuin ei mitään

Everything started as nothing. – Kaikki alkoi kuin ei mitään
– Ben Weissenstein, founder and CEO The Entitled Group