Köyhänä rikkaana

“–´Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele.´” Ap. t. 3:6

“Me emme anna kenellekään missään asiassa loukkaantumisen aihetta, jotta palveluvirkaamme ei moitittaisi. Kaikessa me osoitamme olevamme Jumalan palvelijoita. Me kestämme sitkeästi vaikeudet, vaivat ja ahdingot, ruoskimiset, vankeudet, mellakat, raadannan, valvomisen ja paastoamisen. Mielemme on puhdas, meillä on tietoa, kärsivällisyyttä ja ystävällisyyttä, meillä on Pyhä Henki, vilpitön rakkaus, totuuden sana ja Jumalan voima. Aseinamme ovat vanhurskauden miekka ja kilpi. Meitä kunnioitetaan ja halveksitaan, meitä panetellaan ja kiitellään. Meitä pidetään villitsijöinä, mutta me puhumme totta. Meitä kohdellaan tuntemattomina, mutta me olemme liiankin tunnettuja. Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken. 2 Kor. 6:3-10

Eihän tuo tietenkään sulje pois ajallistakaan omaisuutta. Sanoohan Paavali:

“– Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. – Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin.”

Kysymys on tarkoituksesta: ajallisen vaurauden ei ole tarkoitus täyttää vain meidän tarpeitamme, vaan että jaamme omastamme tarvitseville.

 

 

Hedelmän salaisuus

”Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.” (Jer 17:8)

Jae puhuu miehestä (ja miksei naisestakin), joka turvaa Herraan ja jonka turvana on Herra. (Jer 16:7, KR -38) Jae puhuu kauniisti suhteesta ihmisen ja Jumalan välillä.

Tämä suhde on syntynyt itse kullakin omalla tavallaan: Joku tiedostaa kasvaneensa siihen, jollakin on elämässään käännekohta, jossa suhde muuttui, syveni. Usein molempia.

Itseäni jäi soveltavien opintojen luennoilta puhuttelemaan professori Paavo Kettusen sanat: ”Jokaisella on se usko, jonka hän kulloisessakin elämäntilanteessaan tarvitsee.”

Hyvin sanottu. Liian usein mitätöimme – tai mustamaalaamme –  menneisyyttä, joka on kuitenkin ollut askelma tähän hetkeen.

Voisiko tuon jossittelun sijaan ajatella niinkin, että ehkäpä en ollut vielä valmis myöhempiin askeliin? Entäpä, jos tarvitsin kypsymistä – jopa niitä käännekohdiksi muodostuneita kriisejä – jotta olisin valmis ottamaan vastaan sen, mitä minulla nyt on.

Noina aikoina – joita luokittelen hyviksi ja pahoiksi ajoiksi inhimillisen ymmärrykseni mukaan – on syntynyt suhde elävään Jumalaan, Hänen Sanaansa ja seurakuntaansa (tai kirkkoonsa).  Juuret ovat vähitellen kasvaneet syvemmälle ja ulottuneet laajemmalle.

Sen takia, että olen juurtunut, olen myös jaksanut niissä vaiheissa, joissa kestokykyni on ollut äärimmillään: Hengellisesti kuivilta tuntuvina aikoina, yön pimeydessä, laakson pohjalla, myrskyssä. Joskus ollut viitteitä siitä, että hedelmä on – vastoin odotuksiani – kypsynyt, ehkä vähän harvempana mutta kuitenkin, myös kituvuosina.

Kenelle kiitos kuuluukaan?

  • Hänelle, joka on luvannut, että jokaisen joka Häneen uskoo sisimmästä virtaa elävien vesien virrat.
  • Hänelle, joka on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan valmistanut meille – aivan jokaiselle – tämän mahdollisuuden lähestyä Häntä ja elää yhteydessä Häneen.
  • Hänelle, joka – vastoin ulkoisia olosuhteita – antaa elämän ilmestyä sinne, missä sitä ei odottaisi? Kuivuuteen, pimeyteen, myrskyyn.

Reitti

”Turvallisessa kotisatamassa, laineiden hiljaa liplattaessa,
koskaan opi purjehtimaan.
Jos haluat oppia purjehtimaan,
suuntaa elämäsi rohkeasti ja pelkäämättä haasteita, tuulia ja myrskyjä päin.
Usko järkkymättä siihen että sinua kannetaan.
Jeesus on ystäväsi.
Hän tahtoo on kantaa sinua elämäsi tuulissa ja myrskyissä.
Perille asti.
Älä anna peloille valtaa, vaan ole rohkea.
Älä pelkää joutuvasi karille.
Surullisinta olisi jos et pelkojesi tähden uskaltaisi
lähteä Herran kanssa avomerelle.
Lähde rohkeasti kohtaamaan elämäsi haasteita, vaaroja ja riskejä.
Älä valitse kaikkein helpointa, mukavinta,
vaarattominta riskittömintä ja turvallisinta reittiä.
Muista, olet turvallisissa käsissä.”

 

Joissakin tilanteissa – se on myönnettävä – olen valinnut typerästi ja löytänyt itseni suurista ongelmista. Noissa tilanteissa olen toiminut parhaan ymmärrykseni mukaan ja pyrkinyt kuuntelemaan omaatuntoani, seuraamaan vakaumustani. Silti joskus hyvä yrityskin on johtanut karille.

Jälkiviisaana olisin valinnut toisen reitin.

Surullisinta olisi, jos koskaan en olisi uskaltanut lähteä matkaan, kastaa varvastanikaan veteen.

Silloin kuvani matkasta olisi luksusristeilijältä; en tietäisi merenkäynnin arjesta mitään. Merenkäynti olisi minulle yhtä satumaata ja paratiisia, aurinkoa ja turkoosinväristä vettä rauhallisessa laguunissa. Olisin elämän vapaamatkustaja, kyvytön purjehtimaan itse.

 

Luovuus

Tänä päivänä sanoittamisesta on tullut eräänlainen muotisana. Nyt ei sanoiteta pelkästään musiikkia, vaan myös tunteita ja kokemuksia. Kun omat sanat eivät riitä, voi hyvällä omalla tunnolla lainata toisen hyvää sanoitusta. Seuraavassa Teija Jokipii, kirjailija ja psykoterapeutti sanoittaa seitä, mistä luovuudessa on kysymys:

Luovan prosessin tärkein vaihe ei suinkaan aina ole se mikä näkyy ulospäin luovana tekona, vaan se mikä tapahtuu piilossa kaikkien katseilta. Syvällä pinnan alla tiedostamattomassa tapahtuu, asiat kypsyvät omaa tahtiaan ja nousevat pintaan sitten kun niiden aika on. Arvokkain luovan toiminnan tulos tapahtuukin ihmisessä itsessään, kun hän muuttuu, kasvaa ja kehittyy ihmisenä. Hänestä tulee rohkeampi ja avoimempi kohtaamaan sekä itsensä että toisen ihmisen. Tämä ei tarkoita että hän olisi suurempi ja mahtavampi kuin kukaan muukaan, ne eivät ole sellaisia määreitä jolla ihmisyyttä voi määritellä. Se tarkoittaa sitä että hän voi kasvaa omaksi itsekseen, olla itsensä näköinen ja kokoinen. Tämä tie vie muutokseen eikä ihminen enää ole sama kuin ennen, vaan hän on lähtenyt kohti uusia mahdollisuuksia. Hän elää omaa elämäänsä ja luo omaa elämänpolkuaan, raivaten esteet sisältään ja ulkoa, ”valmiina kohtaamaan kaiken sen mitä on tulossa, valmiina itse antamaan sen mitä vaaditaan”.

Miten katson menneisyyteen?

“Ihmisen elämä voidaan kuvata metaforisesti elämänpuuna (lat. arbor vitae), jolla on omat “juurensa”, “runkonsa”, “oksansa” ja “hedelmänsä.” Jokainen puu, ihmiselämä, on erilainen. Juurista ja rungosta, elämänkaaresta ja elämänkulun tapahtumista, riippuu se, millaisiksi tulevat hedelmiä kannattelevat oksat.” (Raimo Silkelä 2000)

Menneisyyden hedelmän ei tarvitse olla kitkerä, vaikka menneisyys olisikin.

Artikkelissani Menneisyyden hedelmä korostin asennetta, sitä että jaksaa uskoa, vaikka ei toivoakaan aina näy sekä sitä, että Jeesus vaikuttaa uskon mahdottomissakin tilanteissa – ja luo uutta.

Menneisyyteni näen myönteisenä myös toiselta kannalta: Tummat raidat ovat kontrasti, jota vasten iloiset värit – ja vaikkapa valkoinen – erottuu elämäni kudoksessa.

Kokemus on tuonut mukanaan syvyyttä ja elämän arvostusta. Oman ja toisten.

Tiukoissa paikoissa on täytynyt pysähtyä miettimään oman elämän suuntaa ja elämän tarkoitusta. Myös Jumalan tahtoa minun ja läheisteni kohdalla. Usein ”elämän idea” on löytynyt käsillä olevaan hetkeen ja siitä eteen päin.

Kestävyys on kasvanut koettelemuksissa. Heprealaiskirjeen kirjoittajan sanoin ”uskonsankarit”

”– voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa”

uskon kautta. Olemmeko tulleet ajatelleeksi, mitä kirjoittaja oikein sanoo? Nämä uskonsankarit olivat heikkoja ja vahvistuivat! Ja missä he oppivatkaan sotataidon? Sodassa!

Muistan hymyillen sitä aikaa, kun minulla oli valmis vastaus perheen ja avioliiton haasteisiin (kun minulla itselläni ei ollut perhettä)… ja valmis vastaus Raamatusta jokaiselle vastaantulijalle.

Miten sitä sanottiinkaan?

”Elämä opettaa, jos ei muuta niin hilijjoo kävelemmään.”

Ja toivon mukaan kunnioittaen lähestymään kysymyksiä ja kärsimystä niin omassa kuin toistenkin elämässä.

Everything started as nothing. – Kaikki alkoi kuin ei mitään

Everything started as nothing. – Kaikki alkoi kuin ei mitään
– Ben Weissenstein, founder and CEO The Entitled Group

Niin tämä blogikin. Alun perin perustin sen opiskelutarkoituksiin. Vähin erin blogista muotoutui oman eheytymisprosessini sanoittaja ja samalla sanoitus muidenkin prosessille. Valokuvausharrastuksen myötä mukaan tulivat valokuvat. Osa blogin kävijöistä kertoi tulleensa kuvien takia.

Enimmän kivun hellitettyä minulle tuli tuntu, että haluaisin kirjoittaa muustakin kuin narsismista, henkisestä/hengellisestä väkivallasta; haluaisin rohkaista ja rakentaa:

Miksi minulla on nämä 1200 kirjoitusta? – Tuota kysymystä olen kysellyt moneen otteeseen. Yhdessä vaiheessa tunnustan heittäneeni pyyhkeen kehään ja aloittaneeni blogin alasajon. Tämä näkyy muun muassa niin, että poistin blogista kuvat. Korona-aikana blogi oli aarreaitta, josta ammensin tiheään tahtiin ilmestyneisiin videoihin aineksia. Olen myös koostamassa kirjaa osasta blogin kirjoituksia.

Päivitetty 20.8.2020

%d bloggaajaa tykkää tästä: