Surun sanoitusta

Surun sanoitusta bloggaamisen alkutaipaleelta.

”Meitä kutsutaan jatkamaan matkaamme. — Minulle kehoitus päästää irti merkitsi astumista maahan, jonka nimi oli nauru.”

Eheytymisen polkuja

Sain joulun alla käsiini kirjan, jonka teemoja ovat muun muassa haavoittuvuus, armo, heikkous, viha. Kirja käsittelee menetystä ja surutyötä. Ei vain kuolemaa, vaan minkä tahansa meille tärkeän asian menetystä.

Olen väkisinkin (en sentään väkinäisesti) pyörinyt uskonnon uhrien aihepiirissä opintojeni ja ihan henkilökohtaisen kiinnostuksenkin vuoksi. Tähän ”pyörimiseen” kirja toi raikkaan ja armollisen vastakohdan!

Toki on hyvä, että nostamme katseen ja säilytämme toivon ahtaissakin elämän solissa, että kyllä se siitä.

Sen sijaan keinoilo ei ole hyvä asia. Jos isken kirveellä jalkaani ja sanon: ”Ei mitään hätää, kyllä se tästä.” En vaivaudu tutkimaan vaurioita saatika hoitamaan haavaa, voi käydä todella kehnosti.

Sama ongelma on elämässämme, jos emme saa/anna itsellemme lupaa surra menetystä.

Kädessäni oleva kirja rohkaisee askel askeleelta kohtaamaan menetyksen mukanaan tuomat tunteet. Kirja on hyvä apu silloin, kun ei löydy sanoja.

Kirjaa ei pysty tiivistämään, joten suosittelen itse etsimään sen käsiin  ja lukemaan!

Jossain vaiheessa meidän on vain päästettävä irti. Kuljemme kuin vieraan…

View original post 58 more words

Avaimia ajatusten selkiytymiseen

”Virkkeiden muotoileminen paperille auttaa saamaan ajatuksiin etäisyyttä ja tunnustelemaan, mitä mieltä oikeastaan on. Vyyhtinä mielessä myllertäneet epämääräisyydet saavat konkreettisemman muodon.”

Eheytymisen polkuja

”Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee myös yhteyttä omiin tunteisiin ja tarpeisiinsa — Mikäli ihminen kadottaa yhteyden omiin tunneperäisiin tarpeisiinsa, hän voi alkaa oireilla eri tavoin, psyykkisesti tai fyysisesti. Ihminen kaipaa yhteyttä myös omiin juuriinsa, omaan menneisyyteensä ja edellisiin sukupolviin, mikä on tärkeää sekä oman itsen ymmärtämisen että identiteetin muodostamisen kannalta.”

Ahtaan uskonnollisuuden yksi suuri ”kuoppa” on siinä, että yhteisö pyrkii katkaisemaan jäsenensä yhteyden ympäristöön, yhteisöön kuulumattomiin ystäviin ja sukulaisiin. Yhteys omiin juuriin katkeaa. Pahimmillaan tämä yhteys demonisoidaan. Esimerkiksi demonisten siteiden katkaiseminen  voi synnyttää mielikuvan siitä, että sukuun ei saa olla missään tekemisissä. Vielä tehokkaammin tämän saa tietenkin aikaan selkeä kielto.

Yhteisöt voivat katkaista yhteyden myös omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Esimerkiksi se, että on ”lupa” ajatella tai sanoa pelkästään myönteisiä asioita tai puhua pelkästään ”uskon sanoja” toimii tehokkaasti tällaisena erottajana.

Irtaantumisen jälkeen on tarpeen selvitellä suhdetta yhteisöön – onhan se ollut osa elämää itse kullakin lyhyemmän tai pidemmän ajan. Emme yksinkertaisesti voi rikkoa…

View original post 118 more words