Weekly Photo Challenge: Let There Be Light!

Tämän viikkoisen valokuvaushaasteen aiheena on ”Tulkoon valo!”

Nämä sanat Jumala lausui luodessaan maailman. Toisen kerran Jumala ”lausui” nämä sanat, kun Valo – Kristus, joka voittaa kaiken pimeyden – tuli maailmaan.

Joulussa rakastan – Jesajan sanoja:

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus.

Sinä teet runsaaksi riemun,
annat suuren ilon.
He iloitsevat sinun edessäsi
niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan,
niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.

Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä,
ja heidän käskijänsä sauvan
sinä murskaat,
niin kuin murskasit Midianin vallan.
Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet
poltetaan,
ne joutuvat tulen ruoaksi.

Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.”

Kuvitelkaa orjaa, jolle kerrotaan, että vapaus on koittanut, tai sodan väsyttämää sotilasta, jolle kerrotaan, että sota on ohi. Molemmille uutinen on tervetullut, ehkä uskomatonkin: ”Onko oikeasti totta, että se, kauheus mitä olemme kokeneet, on ohi?”

Tulevan viikon itsenäisyyspäivä muistuttaa meitä suomalaisia siitä, että vapaudella on hintansa. Vapaus on kansallemmekin ollut taistelun takana.

Niin kristitynkin vapaus – Kristuksen taistelun, Hänen maksamansa hinnan takana.

Weekly Photo Challenge: Eerie

Tämän viikon valokuvaushaaste on kuvata, jotain ”aavemaista” – ei nyt ihan oikeasti aavemaista, vaan jotain sellaista, minkä voisi vilkkaalla mielikuvituksella sellaiseksi tulkita.

Edellisen viikon haaste minulta jäi väliin, koska sää on ollut niin harmaa, sumuinen ja/tai sateinen, että horisontin metsästäminen on ollut hankalaa. Tämänkertaisen haasteen kanssa sen sijaan ei ole mitään ongelmia: pimeys, harmaus ja sade ovat erinomainen lähtökohta ”aavemaisuuden” kuvaamiselle.

Takavuosina minulle sattui tilanne, jossa oikeasti mietin, mitä kummaa talossamme oikein tapahtuu. Heräsin ääneen:
– läps…
Sen jälkeen kuulin’
– läps, läps,…
ja vielä
-läps, läps, LÄPS

En ole mikään mörköjä säikkyvä tapaus, joka huutaa kauhusta ensimmäisessä hetkessä. Tuolloin olin syvästi ymmälläni, mikä ihme pitää tuommoista ääntä. Lopulta tajusin: Toisella pojistani on hassu tapa läpsäyttää jalkaansa lattiaan kävellessään paljain jaloin. Poikani oli herännyt keskellä yötä ja käveli alakerrassa.

Juuri tuolla tavoin mielikuvituksemme voi värittää kohtaamiamme asioita. Näin asioista voi yön hetkinä tulla melkoisia mörköjä.

Pyhäinpäivä erityisesti nuoremman väen keskellä on värittynyt myös Suomessa kaikenkarvaisilla kummajaisilla ja pelottavalla.

Itselleni pyhäinpäivä muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta: Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kaiken kummallisen ja pelottavan heijastumat elämässämme. Hänen kirkkautensa tieltä häviävät varjot pelkoineen niin elämässä kuin kuolemassakin.

Kristityille Paavalin sanojen mukaan elämä on Kristus ja kuolema voitto. Kaikessa olemme Kristuksen hyvissä käsissä.

(Tämänkertainen kuva on puun latvusten heijastuma vesilätäkössä)