Mielenkiintoinen metafora

Vuoden alussa minua on puhutellut kahden eri profeetan sanat temppelin jälleenrakennuksesta. Kohdat löytyvät Haggain ja Sakarjan kirjoista.

Te rakennatte temppelin uudelleen

Haggai 2: 3-9, Sak. 4: 6,7

Vieläkö teidän joukossanne on joku, joka on nähnyt, miten kaunis entinen temppeli oli?

Haggai kysyy. Jotain on kadonnut temppelin loistosta ja kunniasta.

Jumala vierittää profeetan kautta ylipapin ja kansan eteen lupauksensa ja arvovaltansa. Sana MINÄ eri muodoissaan toistuu näissä muutamissa jakeissa seitsemän kertaa ja Jumalan nimi Herra Sebaot viisi kertaa.

Näin sanoo Herra:

– Nyt, Serubbabel, ole luja! Älä lannistu, Joosua, Josadakin poika, ylimmäinen pappi!

Jumala toistaa saman lupauksen kuin minkä hän antoi  

  • ”toiselle Joosualle” ennen luvatun maan ja saman lupauksen, minkä Hän antoi
  • Egyptistä lähtevälle kansalle.

Sen takia pelkoon ei ole syytä, vaikka haasteita onkin paljon.

Ja kaikki maan asukkaat, olkaa lujat! sanoo Herra. Ryhtykää työhön!  Minä olen teidän kanssanne,

sanoo Herra Sebaot.

Tämän lupauksen minä annoin teille jo silloin, kun lähditte Egyptistä: minun henkeni on teidän kanssanne. Älkää pelätkö!

Näin sanoo Herra Sebaot:

Vain hetki enää, ja minä  järisytän taivaan ja maan, meret ja mantereet. Minä saatan kansat kauhun valtaan, ja niiden aarteet tuodaan tänne. Minä  täytän temppelini loistolla, sanoo Herra Sebaot. Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot. Tämän temppelin loisto on oleva suurempi kuin entisen, sanoo Herra Sebaot.

Jumalan temppeli kävi tuhon partaalla – ja oli osin jopa tuhottu – ennen kuin uusi nousu alkoi

Tuhoon oli syynsä. Siitä profeetat  puhuivat ja kutsuivat parannukseen. Tämä Haggain kohta rohkaisee luottamaan – ja oikeammin kaivautumaan – Jumalan lupauksiin. Kun Hänen kansansa uskaltaa pistää itsensä likoon, Jumala tekee osansa ja antaa jopa yliluonnollisen avun.

Jumala on sitoutunut omiinsa. Jopa niin, että vaikka kansa oli eksynyt Hänestä kauas ja sai kantaa valintojensa seuraukset, Jumala uskollisuudessaan kutsui takaisin ja sitoutui uudestaan ja uudestaan.

Tälle paikalle minä annan rauhan ja menestyksen

sanoo Herra Sebaot.

Tämän sanan jatkoksi nousi mieleeni Sakarja kirjasta jae, jossa Sakarja puhuttelee Serubbabelia:

” — Ei väellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni, sanoo Herra Sebaot.”

– ja siirtyy puhuttelemaan vuorta Serubbabelin edessä:

Mikä luulet olevasi, sinä suuri vuori, Serubbabelin edessä? Tasangoksi sinun täytyy tulla!”

Viimeinenkin kivi tullaan asettamaan paikoilleen

Kuva siirtyy temppelin jälleenrakennuksen kuvaukseen:

“Hän on asettava paikalleen ylimmän kiven, ja huudot kaikuvat: ”Menestys tälle temppelille!”  — Serubbabelin kädet ovat laskeneet tämän temppelin perustukset, hänen kätensä saattavat myös päätökseen temppelin rakentamisen. Ja te tulette tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Se, joka epäillen katseli vaatimatonta alkua, on iloitseva nähdessään viimeisen kiven Serubbabelin kädessä.  — “

Viimeinen kivi… Jumala lupaa, että temppeli nousee koko suunniteltuun korkeuteen.

Jumalan apu ei ole rajoittunut vain rakentajien omiin voimiin

Jumalan oli kullat ja hopeat – lähellä ja kaukana.

“Kaukaisista maista saapuu minun temppelini rakentajia.” Kun näin tapahtuu, te tiedätte, että Herra Sebaot on lähettänyt minut (Sakarja puhuu itsestään profeettana) teidän luoksenne. Kaikki tämä toteutuu, jos te noudatatte Herran, Jumalanne, tahtoa. — Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille.  

Niin kuin te, Juudan ja Israelin heimot, olette olleet kansojen keskuudessa merkkinä minun kirouksestani, niin te tulette olemaan merkkinä minun siunauksestani, kun minä olen pelastanut teidät. Älkää pelätkö! Rohkaiskaa mielenne! ”Näin sanoo Herra Sebaot: Kun teidän isänne olivat vihastuttaneet minut, minä päätin syöstä teidät onnettomuuteen, enkä katunut sitä, sanoo Herra Sebaot. Nyt olen yhtä vakaasti päättänyt tehdä hyvää Jerusalemille ja Juudan heimolle. Älkää siis pelätkö!  

Jumala kutsuu kansaansa kokonaisuutena parannukseen:

“– Nämä teidän tulee pitää: Puhukaa totta toisillenne! Jakakaa oikeutta totuuden mukaan, niin että rauha vallitsee keskuudessanne. Älkää suunnitelko pahaa toinen toisellenne. Varokaa tekemästä väärää valaa. Minä vihaan kaikkea vääryyttä, sanoo Herra.”

Herätys – se se on!

Ja mistä muusta Sakarjan kuvaus voisi kertoa kuin siitä, mitä me uskovat kutsumme herätykseksi:

Näin sanoo Herra Sebaot: — Vielä on tapahtuva, että monet kansat ja monien kaupunkien asukkaat lähtevät liikkeelle. He kulkevat kaupungista toiseen ja sanovat: ”Lähtekää tekin mukaan, menkäämme yhdessä Jerusalemiin uhraamaan Herralle ja etsimään häneltä armoa, rukoilemaan Herraa Sebaotia.” Ja kaikkialta kuuluu huuto: ”Minä tulen mukaan!” Kansanjoukot ja mahtavat kansat saapuvat Jerusalemiin rukoilemaan minua, Herraa Sebaotia, uhraamaan minulle ja etsimään minulta apua.  ”Näin sanoo Herra Sebaot: Jokaisen Juudan miehen viitan liepeisiin tarttuu noina päivinä kymmenen miestä, jotka kaikki puhuvat eri kieltä, ja he sanovat: ’Me tahdomme tulla teidän mukaanne. Olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne.'”  Sak 8: 12–23

Ne päivät, jotka olivat murheen päiviä ja jotka muistuttivat tappiosta ja hävityksestä, tulevat tämän takia saamaan aivan uuden merkityksen:

”Näin sanoo Herra Sebaot: — Neljännen ja viidennen, seitsemännen ja kymmenennen kuukauden paastopäivät ovat vielä kerran Juudan heimolle ilon ja riemun päiviä, onnellisen juhlan aikaa. Rakastakaa totuutta ja rauhaa!”

Karu kuvaus karikoista – jotka ovat meillekin arkea

Tänään törmäsin uudestaan kertomukseen temppelin rakentajista – ja ylipappi Serubbaabelista. Kohta löytyy Esran kirjan luvusta 4. Kuva on minusta loistava – ja samalla karu – kuvaus ajastamme:

Temppelin rakentaminen edistyi. Samaan aikaan mukaan pyrki myös ihmisiä, joita ei otettu mukaan rakennusprojektiin. Nämä ihmiset loukkaantuivat ja alkoivat kaivaa maata rakennusprojektin alta. (Esran luku 4 kannattaa lukea tästä näkökulmasta.) Ensiksi he alkoivat pelotella, toiseksi lahjoa ja kolmanneksi laskivat rakennusprojektista liikkeelle vääristeltyä tietoa. – Tämä (jälkiseurauksineen) sai kansan – johtomiehiensä johdolla – lopettamaan työn.

Toivon, että tässä vaiheessa kaivat esille Raamattusi tai nettiraamatun ja luet Esran kirjan 4. luvun – ja sen jälkeen palaat tekstini ääreen.

… kun luin kohdan… ajattelin: Autz… Tämä kuvaa myös meitä tämän ajan ”temppelin rakentajia”.

Osa meistäkin pelkää. Meidät on peloteltu. Meidän kohtaama pelottelu on muunnelma Esran kirjan tapahtumista.

Jotkut ovat loukkaantuneet rakennustyömaalla

Olen lukeutunut taannoin tuohon joukkoon itsekin. Loukkaantuminen on saanut reagoimaan työmaan tapahtumiin kullakin hiukan omaan tapaansa.

Meillä tämän ajan ihmisillä netti tekee asian helpoksi. Tuohon aikaan lähestyttiin korkeaa tahoa kirjeellä, juhlallisesti, monen miehen voimin. – Tänä aikana on helppo ilmiantaa omasta mielestä epäilyttävä toiminta netissä joko rohkeasti omalla nimellä tai nimettömästi (mikä madaltaa kynnystä entisestään).

Kuten sosiaalista mediaa koskevissa koulutuksissa usein totean: Sananvapaus on hieno asia. Sitä kuitenkin pitää meidän käyttää vastuullisesti. Muuten luomme sananvapaudesta hirviön, joka voi kääntyä myös itse kutakin meitä vastaan hetkenä minä hyvänsä.

Esran kirjan luvussa 4 sekoittui totuus ja valhe, todelliset tapahtumat ja värittynyt tulkinta:

  • Totta: Kaupunkia rakennettiin
  • Valhe: Kaupunki oli kapinallinen ja paha
  • Tulkinta – ja siihen liitetty hyvää (?) tarkoittava varoitus: Persian kuningas tulisi menettämään verotulonsa
  • Viittaus lojaalisuuteen viestin vastaansaajaa kohtaan: ”Olemme hyvällä asialla”
  • Kehotus tutkimaan ”isien asiakirjoja”, joista asian voisi todeta

Kaikki näyttää olevan kunnossa. Se, mitä tarkkailija näkee, tukee tulkintaa – ja kuten muutama jae myöhemmin huomaamme, jopa historia tukee tätä tulkintaa!

Persian kuningas päätyi johtopäätökseen: Muureja rakennetaan. Jerusalem ja sen kuninkaat olivat historian saatossa monesti vahvoilla. Kyllä, kyllä,… tämän täytyi merkitä, että Jerusalem tulisi vahvistuessaan olemaan vaaraksi heidän valta-asemalleen. Kyllä, kyllä, … pahemman estämiseksi rakennustyöt täytyi lopettaa välittömästi.

KAIKKI, aivan kaikki pitää suodattaa ja tutkia itse perinpohjaisesti. Sen verran monimutkaisessa maailmassa elämme.

… Miten tämä liittyy tämän hetken hengelliseen kenttään? – Olen seurannut aktiivisesti keskustelua hengellisen kentän ilmiöistä syksystä 2007. Keskustelu on jakaantunut

  • erilaisten ilmiöiden puolustajiin ja
  • vastustajiin – ja myös
  • niihin, jotka eivät pysty tai uskalla ottaa kantaa puoleen tai toiseen.

Keskustelussa ilmiöistä ja ihmisistä niiden takana on totuuspohjaakin. Pahoja asioita on tapahtunut ja tapahtuu. – MUTTA aivan kaikki kritiikissä ei aina täsmää. Ajoittain kritiikissä

  • yhdistyvät asiat, jotka eivät liity toisiinsa
  • asioista kerrotaan osa ja osa jätetään kertomatta
  • vihjataan asioiden huonosta laidasta, johdatetaan tietolähteen luo – ja todennäköisesti annetun tiedon varassa lukija/kuulija päätyy kriittiselle kannalle

… No, mistäkö tämän tiedän? Siitä, että olen ollut tässä kriittisessä keskustelussa eri puolilla ja nähnyt eri puolet:

  • Olen puolustanut taitamatonta toimintaa ts. olen potentiaalinen kritiikin kohde
  • Olen kritisoinut aiemmin puolustamaani ja niputtanut näkemäni ja kokemani kaiken muun samaa ilmiötä muistuttavan kanssa
  • … ja tutustunut tarkemmin karujen kokemusteni jälkeen kritisoimiini tahoihin ja heitä koskevaan kritiikkiin – ja huomannut, että kritiikinkin kanssa pitää olla kriittinen

(Pahoittelen monimutkaista ilmaisua. Näin asia kuitenkin menee reaalielämässä. KAIKKI, aivan kaikki pitää suodattaa ja tutkia itse perinpohjaisesti. Sen verran monimutkaisessa maailmassa elämme.)

Muutamia näkökulmia näkemäni pohjalta:

Täysi harha – koko totuus -asettelu kärjistää keskustelua

Helposti ajaudumme mustavalkoiseen maailmankuvaan: asiat ovat joko tai. Harvoin kyse kuitenkaan on joko-tai -asettelusta. Vajavaisten ihmisten maailmassa harvoin on täysin oikeaa, täydellistä ja totta.

Mietitään vaikka jotain episodia, jota todistaa useita ihmisiä. Jokaisella on tilanteesta hiukan erilainen kuva sen mukaan, mistä hän tilannetta tarkkailee, millä mielellä hän on, millaiset hänen aiemmat kokemuksensa ovat ja mikä hänen suhteensa muihin paikalla oleviin on. Esimerkki on helposti siirrettävissä hengelliseen kenttään: Peilaamme näkemäämme ja kuulemaamme taustastamme käsin – halusimme sitä tai emme.

Myös meille uskoville voi tulla somekupla

Algoritmit valikoivat meille sisältöä meidän makuumme. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että minun Facebookin aikajana vaikuttaa tyystin erilaiselta kuin mieheni Facebook.

Ilman algoritmejakin valikoimme ajatusmaailmaamme sopivat aiheet, kirjoittajat ja kirjallisuuden.

2007-2010 luin hyvin pitkälti pelkästään tiettyjä teologisia värejä kritisoivia tekstejä. Minulle muodostui kuva kartettavien henkilöiden listasta. Omine spekseineni olin sinne valmis lisäämään tuntemiani henkilöitä – koska he muistuttivat niitä, jotka listalla jo olivat.

Minut pelasti värikäs kansainvälinen someseurakunta

Tutustuin kristittyihin ja pastoreihin ympäri maailmaa. Heidän hengellinen taustansa oli vähintään värikäs: Mukana oli tutusti luterilaisia ja oli presbyteerejä, helluntalaisia, itsenäisiä seurakuntia, joissa oli vaikutteita näistä kaikista, jne. – Ja mukana oli nk. menestysteologeja – tai ainakin heidän fanejaan.

Tilasin uutiskirjeitä näiltä hyvin erilaisilta ja erilaisista taustoista olevilta ihmisiltä. Ostin kirpputoreilta ja latasin netistä heidän kirjojaan.

Päädyin melko hämmentävään lopputulokseen:

Joidenkin heidän opetus oli pitkällä aikavälillä seurattuna hyvinkin monipuolista ja tasapainoista. – He puhuivat Jumalan siunaamasta elämästä ja samalla katsoivat elämän realiteetteja silmästä silmään. Myös heillä ja heidän perheissään oli ollut tragiikkaa ja vaikeita hetkiä. Samaan aikaan he rukouksessa vetosivat Jumalan Sanan lupauksiin ihan viimeiseen asti. – Jos perheenjäsen menehtyi kaikesta huolimatta tai perheeseen syntyi sairas lapsi, ok… Näin oli hyvä, nyt. – Ja samalla luotettiin, että Jumalan siunaus on kaiken yllä – ja Jumalalla on näennäisesti oudon tilanteen keskelläkin jotain suurta varattuna.

Usko Sanaa

Luin Sanaa. Kaivoin alkukieltä. Luin englanninkielisiä käännöksiä. Ja ennen muuta näin muutoksia omassa elämässäni. Niin kuin iso laivakin kääntyy vähin erin, on myös elämän laita. Muutokset tulevat usein hissukseen ja isot muutokset ovat nähtävissä, kun laiva on täysin toisessa asennossa.

Eräs esimerkki löydöksistäni liittyy raamatunkäännöksiin. Olen varttunut kulttuurissa, jossa tiettyjä käännöksiä (mikä se itse kullekin oli) on pidetty oikeana – ja muiden käännöksien lukijoita vähintäänkin arveluttavina. – Itse olen lukenut vuosien mittaan niin monen perinteisen (herätys)kristityn arvostamaa King James Versionia, Elävää Uutista, The Amplified Biblea, KR 32/38- ja KR 92-käännöksiä.

Jokaisessa näissä on puolensa.

Vanhat perinteiset käännökset ovat pyrkineet sanatarkkuuteen, uudemmat ymmärrettävyyteen. Englanninkieliset käännökset kääntävät monesti kohdat järjestään suomalaista käännöstä rohkeammin. Esimerkiksi sana shalom kreikkalaisine vastineineen käännetään suomeksi melkein aina rauhaksi, kun englanninkielisissä raamatuissa se saatetaan kääntää myös menestykseksi, terveydeksi ja vauraudeksi. Kaikki käännökset ovat tavallaan oikeassa, koska shalom -sanalla on juuri näin laaja merkitys. Se tarkoittaa kaikkea mahdollista hyvää ja tätä hyvää Jumalaan luottava toivottaa toiselle ja rukoilee itselle – ja tätä hyvää Jumala myös lupaa hänen omalleen.

Käännöksien erilaisuudesta on koitunut tietynlainen hyvä-paha -akseli myös keskusteluun hengellisen kentän eri vaikuttajista

Koska meidän suomenkielinen Raamattumme harvoin käyttää sanaa menestys, meidän korvissamme kalskahtaa pahalta King James Versionia lainaava puhuja, joka väittää, että Herran siunaus rikkaaksi tekee, eikä Hän liitä siihen surua. Meidän KR 92 kääntää kohdan: ”Herran siunaus menestyksen antaa, omin voimin sitä ei voi lisätä.” – Tilanne vaan on niin, että melkein poikkeuksetta englanninkieliset käännökset kääntävät kohdan hyvin myönteisesti. (Voit tarkistaa asian tästä linkistä ) – Käytännössä kysymys on siitä, että kohtaan vetoava on juuri niin raamattu-uskollinen kuin mekin… Hän vain vetoaa eri käännökseen.

Samalla tavoin meiltä hiukset pystyyn voi nostaa sanat: manifestaatio, läsnäolo tai ilmestys(tieto). – Kyse ei useinkaan ole sen kummallisemmasta kuin siitä, että kyseinen sana löytyy puhujan omasta Raamatusta samaan tapaan kuin meidän Raamatustamme ajatus (Jumalan) ilmestymisestä, Jumalan kasvoista tai tiedosta. – Suomeksi käännetyt kirjat ajoittain ontuvat termeissä – ja meidän mielikuvissamme kirjailijat muuttuvat kummajaisiksi.

Temppeli rakennetaan sittenkin

Palataanpa takaisin temppelin rakentamiseen. Esran kirjan luku 5 kertoo, kuinka juuri tuossa nimenomaisessa pelon ja pysähtyneisyyden vaiheessa Jumala nosti kaksi profeettaa: Haggain ja Sakarjan, jotka puhuivat Israelin Jumalan nimessä Juudan ja Jerusalemin juutalaisille. Heidän rohkaisustaan Serubbabel ja Joosua/Jesua käynnistivät rakennustyöt uudestaan ja Jumalan profeetat tukivat heitä työssä. (Esra 5: 1,2)

Nämä ihmiset tottelivat enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Kun tieto temppelin rakentamisesta levisi, sen perään alkoivat kysellä Persian kuninkaan hallinto. Temppeliä rakentavat antoivat kyselyyn vastineen, jossa kehotettiin tutkimaan arkistoja: Sieltä kyllä löytyisi lupa rakentamiseen. Esran luvut 5-6 kertovat tästä episodista. – Siinä Haggain ja Sakarjan profetia toteutui prikulleen.

 Älkää puuttuko tähän asiaan, vaan antakaa temppelin rakennustöiden jatkua rauhassa. Juutalaisten käskynhaltijalla ja heidän vanhimmillaan on lupa rakentaa temppeli entiselle paikalleen.Nyt määrään, miten teidän tulee tukea juutalaisten vanhimpia, kun he rakentavat tuota temppeliä. Niistä kuninkaan verotuloista, jotka saadaan Eufratin länsipuolisesta maakunnasta, on tarkoin ja viipymättä korvattava noille miehille kaikki kustannukset. Jerusalemin papeille tulee päivittäin antaa, täsmälleen sen mukaan kuin he ilmoittavat, tarpeellinen määrä sonneja, pässejä ja karitsoita sekä vehnää, suolaa, viiniä ja öljyä,  jotta he voisivat uhrata uhrinsa taivaan Jumalalle ja rukoilla menestystä kuninkaalle ja hänen pojilleen. Annan myös seuraavan käskyn: jos joku rikkoo tätä määräystä vastaan, hänen talostaan revittäköön palkki ja hänet lyötäköön siihen riippumaan, ja hänen talonsa hajotettakoon rauniokasaksi. Tuhotkoon Jumala, jonka nimen tyyssija tämä temppeli on, jokaisen kuninkaan ja kansan, joka rikkoo tätä määräystä vastaan ja yrittää hävittää Jerusalemin temppelin. Esra 6: 6.12

»Minä, Dareios, olen antanut tämän käskyn. Noudatettakoon sitä tarkoin.»

”Serubbaabelkohdat” puhuttelivat minua myös siitä näkökulmasta, että meidän, jotka tässä ajassa rakennamme ”temppeliä”, viemme eteenpäin Jumalan (ja Hänen valtakuntansa) asioita muodossa tai toisessa, kannattaa etsiä työn perustelu Jumalan antamasta valtuutuksesta ja Kirjoituksista, ei pysähtyä ihmisten kritiikkiin tai hidasteisiin. – Kun kaivamme työmme perustelut syvälle Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa, työmme menee eteenpäin – finaaliin asti.

Askelet – lähemmä Herraa

Puhdistuminen ja eheytyminen – ja lähemmäksi Herraa pääseminen – edellyttää jostain luopumista, jonkin jättämistä. Se, mikä ei kuulu Herran elämänpiiriin, täytyy jäädä, se mikä on kipeää, täytyy parantua – ja askelet lähemmäksi Herra sulkevat pois askeleet, jotka vievät kauemmaksi Herrasta.

Artikkelistä Yö ja eheys, 23.6.2013

Jeesus haluaa tulla kotiisi, mitä teet?

 

Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Siinä, että päästämme Herramme sisään, on valtava siunaus: Herra tulee ja aterioi kanssamme, henkilökohtaisesti, ”hän ja minä”.

Lyhyessä Ilmestyskirjankohdassa näkyy armon suuruun: Kun Kristus saa tulla elämän ovesta sisään, entinen jää taakse ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan, Kristuksen nykyisyys on läsnä.

Laodikean tapauksessa kannattaa lukea jae, pari taakse päin: itseään täynnä oleva, pröystäilevä, itseriittoinen jopa röyhkeä tuo seurakunta ei tarvinnut mitään, ei edes Kristusta. Kristus tarjosi vaihtokauppaa: puhtainta kultaa, valkoisia vaatteita ja silmävoidetta. Jos seurakunta suostuisi päästämään Hänet sisään, ottamaan Häneltä vastaan ja luopumaan itseriittoisuudestaan; itseriittoisuus vaihtuisi Kristuksen läsnäoloon.

Toinen tapaus Raamatussa on päinvastainen: Sakkeus, halveksittu, omaan taskuun osan rahoista pistävä, veronkerääjä haluaa jäljellä olevasta arvokkuudestaan piittaamatta nähdä Jeesuksen. Sakkeuksen kohdalla entinen jää taakse, ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan, Kristuksen nykyisyys on läsnä.

Luukas kuvaa ihmisten reaktioita:

Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”

Sakkeuksen elämä muuttui Kristuksen läsnäolossa. Hän teki parannuksen teoistaan. – Itse asiassa juuri niin päin, että Kristuksen anteeksianto ja läsnäolo kävivät edeltä ja muutos tuli sen jälkeen.

Erityisesti huomioni kiinnittyi sanoihin:

Onhan hänkin Aabrahamin poika.

Ympäröivät ihmiset olivat luokitelleen Sakkeuksen petturiksi ja toivottamaksi tapaukseksi. He eivät pitäneet häntä varsinkaan Aabrahamin poikana. Jeesus antoi hänelle takaisin hänen ”lapseutensa”.

Jeesus yritti selventää tehtäväänsä:

Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.

  • Siksi Hän henkilökohtaisesti oli aterioimassa Sakkeuksen kodissa.
  • Siksi Hän henkilökohtaisesti kolkutti itseriittoisen Laodikean seurakunnan ovella.

Molemmat eksyksissä – toinen mahdottomuutensa, toinen itseriittoisuutensa keskellä – tarvitsi kipeästi Kristuksen läsnäoloa.

Siunaus kohtasi Sakkeuksen. Siunaus odotti Laodikeaa. Siunaus odottaa sinua ja minua. Mitä vastaamme?

Rokkaa ja remonttia

Tällä kertaa minulla on ihan rehellisesti sanottuna kyynisyyttä äänessä tässä kirjoitukseni alkuosassa!

… ja minä kun yritin nähdä asian positiivisesti – ja antaa (jopa) tunnustusta taustapeililleni… Ja mikä soppa siitä syntyikään… Ihan semmoinen, että päädyin ”sairaiden, katkerien, häiriintyneiden, läheisriippuvaisten ja huomionhakuisten ihmisten kirjoihin” ja viitattiin Pyhän Hengen pilkkaan epäsuorasti.

Olo on kuin Tuntemattoman sotilaan Rokalla:

”Mittee työ nyt yhtä miestä..?”

Eiköhän tässä ole ihan riittämiin todistetta siitä, että missä oikeasti mättää..?!

Kirjoitusteni ja oman mielentilani perustelun jätän tähän. Jokainen voi halutessaan tulla jutustelemaan kasvokkain ja arvioida tilani. (Profiilistani löytyvät yhteystietoni)

Myös kirjoitukseni ovat avoimesti tarkasteltavina. Aion hieman kategorisoida niitä tarkemmin, että jokainen löytää etsimänsä:

  • Ilmiöitä käsittelevät kirjoitukset tulevat olemaan tästä lähin omissa lokeroissaan Ihmisiä tai Ilmiöitä tielläni
  • Jos joku haluaa saada selvyyden väitetystä katkeruudesta, voi lukea vaikka kategoriasta Anteeksiantaminen… [Terää ei tuoltakaan puutu, koska monissakin asioissa Sana on aika ehdoton…]
  • Jne. Ei siis tarvitse ”juuttua” yhteen ainoaan luettavaan – ja ehkä niin kuva kirjoituksista voi hieman monipuolistua.

Tavoitteeni on – niin kummalta kuin se aihepiirin huomioonottaen kuulostaakin  – rakentaa Kristuksen Ruumista.

Joskus rakentaminen voi vaatia purkamistakin... Ajattelepa remontoivasti taloasi Sinulle itsellesi. Se että laitat uudet pinnat vesivahinkoisen rungon päälle, tuskin toimii - pidemmän päälle. Sinun (ja minun) tarvitsee repiä auki rakenteet niin pitkälle, että saamme esiin terveen rungon. Vasta silloin pystyy rakentamaan aitoa ja kestävää.

Vastoittain luin kentiläisen pastorin ravistelevan kirjoituksen. Hän totesi jotenkin tähän tapaan:

Positiivinen tunnustus (tai uskon sana) on turhaa, jos elämästämme puuttuu pyhyys.

Totta! Kyllä me voimme puhua Jumalasta, Jeesuksesta, pyhistä asioista… mutta täsmälleen niin kauan kuin emme elä tuota puhettamme todeksi, me bluffaamme ihmisiä! Jos tuomitsen toisen siitä, mitä itse teen, petän toisia ja yritän pettää itseäni ja Jumalaa.

Normi-ihminen edes pikkuisen vapisee Jumalan edessä ja tuntee nk. huonoa omaa tuntoa. Jotkut sensijaan näyttävät tosiaan luulevan, että he voivat tehdä mitä vain – kunhan vain ihmiset eivät huomaa.

Valitettavasti ihmisissä on liikaa näitä sinisilmäisiä, jotka uskovat kaiken, mitä sanotaan… pureksimatta, arvioimatta.

Kysymys on selkeästi johdonmukaisuudesta: Jos julistan, teen itse niin kuin julistan ja sillä siisti. Silloin ei ole pelättävää, peiteltävää. Elämäni on avointa. Tulkoot katsomaan päivällä tai yöllä. Tämmöinen olen – ja tämmöisenäni palvelen Jumalaa.

 

 

Seuraavassa kommentti, jonka kirjoittaja(t) haluaa pysyä nimettömänä [Tuo tuskin yllätys, kun ottaa huomioon tuiverruksen, joka kohdistunut ”rokattareen”.], joten lupasin kunnioittaa heidän anonyymiuttaan. Kirjoittaja(t) on seurannut niin minun kuin taustanikin elämää riittävän läheltä varmasti monta kertaa kauemmin kuin blogiini aiemmin kommentoineet.

Kaunis kiitos heille kauniista – ja herättävistä – sanoista:

Liite Pauliinan blogiin 11.1.2012.

Iloksemme toteamme, että Pauliina blogissaan on hyvin totuudenmukainen.
Perheenä Pauliinan olemme tunteneet jo riittävän kauan, joten se, minkä seuraavassa tuomme esille, on kyllin painavaa sanaa: Pauliinan tunnemme Raamattuun sitoutuvana kristittynä. 

Yksin Jumala Sanansa ja Pyhän Henkensä kautta ohjaa meitä horjuvia ihmisiä oikeaan, taivastielle ja sillä tiellä iankaikkiseen elämään. Jumalan sana on meidän jalkaimme lamppu, eivät tämän katoavan maailman hömpötykset. Joten, jos joku Raamatun tutkimista pitää ”sikoiluna”, on täysi syy tuon ihmisen mennä itseensä, kuten Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapoika sai armon mennä. Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen, jonka Hän on johdattanut elävään uskoon, niin seurakuntalaisen kuin pappi parankin, joka on langennut pois totuudesta.

Kehoitamme jokaista ihmistä tarttumaan siellä kodeissaan oikein koko sydämestään kiinni Pyhään Raamattuun, jonka kaikkivaltias Jumala on antanut meille luomilleen ja Kristuksessa lunastamilleen ihmisille elämän matkaoppaaksi. Saakoon Pyhä Henki kirkastaa meille Kristusta päivittäin, ettemme paholaisen eksyttäminä löytäisi kerran itseämme kadotuksesta. Siellä on liian myöhäistä katua.

Siunausta Teille jokaiselle! Nyt elämän tielle jokainen tämänkin lukija!

Ystäväperhe

Surullinen olo…

Olin kaupassa. Iltapäivälehtien lööpit revittelivät tapausta Nokia Missio ja Markku Koivisto.

En ostanut lehteä.

Vihannestiskillä tapasin tutun naisen, joka alkoi surkuttelemaan sitä, että ilmiötä revitellään lehdissä. Jumalahan antaa anteeksi… Toisaalla toinen alkaa repostella Koiviston rouvan avioeroa ja kehottaa rukoilemaan, että anteeksianto voittaisi ja he palaisivat yhteen.

OIKEITA ja HYVIÄ asioita kaikki.

On vain yksi pulma: Me emme tiedä kaikkea sitä, mikä on tilanteeseen johtanut. Me emme tiedä, mitä on tapahtunut. Meidän on vaikea ottaa kantaa.

Plussana näen sen, että yhteisössä tartutaan asioihin, jotka eivät heidän mukaansa ole reilassa. Asiat ovat yhteisön sisäisiä asioita, samoin niistä tiedottaminen.

Maailmamme on valtavasti ”pienentynyt” viimeisimpien vuosikymmenien aikana internetin etc. myötä. Julkisuuden henkilöitä seurataan tarkasti. Siksi julkisen ”repostelun” vaara on. Surullista on, että kristityt antavat kerta toisensa jälkeen aihetta moiseen.

Edelleenkin palaan selitykseen, jonka mukaan oikeutta ei pidä käydä ei-uskovien edessä. Kyllä – Mutta jos osaisimme käsitellä sotkumme itse (ja hoitaa asiat niin, että sotkuja (olivat ne talousepäselvyyksiä, vallan väärinkäyttöä, seksiskandaaleja tai pedofiliaa, etc.) ei syntyisi!) Suomeksi sanottuna: Ei ole sekulaarin lehdistön vika, että ne ovat kimpussamme. Syy on meissä nk. uskovissa ja meidän yhteisöissämme!

Nostan esille kysymyksen, joka on noussut toistuvasti esille, kun olen parinkymmenen vuoden ajan hengellistä kenttää seurannut. Me nk. uskovat osaamme olla todella tekopyhiä! Osaamme osoittaa sormella – ja toisaalta osaamme (valintamme mukaan!) myös lakaista maton alle. Meillä ei ole valikoiva muisti tai kuulo; meillä on valikoivat teot!

Olen törmännyt useaan tapaukseen, jossa hengellisessä (tai pikemminkin perilihallisessa!) yhteisössä on tapahtunut väärinkäytöksiä joko yhteisössä ja/tai perheessä. Väärinkäytöksiä on yritetty nostaa esiin. Reaktio on kerta kerran jälkeen käsittämätön. Yhteisö on melkein säännönmukaisesti kyvytön käsittelemään asiaa rakentavasti. Usein yhteisö ”sylkäisee” ulos sen, jota on kohdeltu väärin. Pahimmillaan pakottaa anteeksiantoon – tai anteeksipyyntöön, vaikka ennen muuta toinen olisi rikkonut osapuoli.

Narsismista on paljon kirjoitettu viime aikoina niin hengellisessä kuin sekulaarissakin mediassa. Usein takana tosiaan on narsisti tai voimakkaasti narsistinen yhteisö. Uskallan myös väittää (mm. Owe Wikströmiin, ruotsalaiseen pappiin ja kirjailijaa tukeutuen), että myös yhteisöön voi tulla narsistisia piirteitä; narsisti sairastuttaa senkin. Narsisti – jos kuka – osaa kupletin juonen ja saa liian usein asiat näyttämään mieleisiltään. Narsisti saa puolelleen valtaapitävät, sosiaalityöntekijät etc. asiantuntijat – ja uhri jää yksin.

Myös me nk. uskovat menemme tähän lankaan. Esimerkiksi yhteisöstä – tai  avioliitostaan lähteneestä me teemme syntipukin.

Eräässä tilanteessa ”jälkiviisautta” kuunnellessani sanoin: ”Oletko sinä valmis elämään tämän henkilön elämän?” Tämän henkilön elämä oli ennen eroa ollut jatkuvaa pelossa elämistä arvaamattoman miehen oikkuja ounastellessa ja ennakoidessa. Ulospäin tilanne ei näkynyt. Naapureillekin rouvan lähtö oli täysi yllätys. Miten nyt onnellinen kristillinen perhe?

Toisessa tilanteessa neuvottiin antamaan vielä yksi mahdollisuus… Ei kysytty tältä rouvalta, miten monta tilaisuutta vaimo oli antanut liki 20 vuoden aikana. Tulos oli aina sama. Mies lupasi ja vannoi – ja seuraavassa hetkessä oli valmis päästämään vaimon päiviltä.

Näitä (tosi)tarinoita kuullessani ja nähdessäni uskaltaisin sanoa, että meidän nk. kristittyjen pitäisi jättää viisastelut ja repostelut sikseen ja rukoilla Jumalan vanhurskasta ja oikeaa tahtoa tapahtumaan. Sielunhoitajina ja vierelläkulkijoina neuvot sikseen – ja asettua kärsivän vierelle ja auttaa häntä eteen päin.

Kaikkein kummallisinta tässä näkemässäni on ollut se, kuinka kummallisesti saatamme suhtautua näkemäämme: Hyssyttelemme: ”Hys, hiljaa,… tämä ei saa mennä kenenkään korviin…” En tarkoita nyt juorujen levittämistä, vaan totuuden peittämistä. Uskallan väittää, että moni perhe- tai seksuaalisen väkivallan uhri on vuosien mittaan vaiennettu tällä tavoin – jopa hengellisissä yhteisöissä. Pahimmillaan tekijä jatkaa uraansa, ja uhri on joutunut vaihtamaan maisemaa.

Toisaalta saatamme sulkea varsin kummallisesti taivasoven tältä poislähteneeltä. Olen tavannut useita tavalla tai toisella väkivaltaisesta liitosta lähteneitä kristittyjä, jotka ovat joutuneet alaspainetuiksi sen takia, että ovat eronneet uskovina. Kyynisesti olen sanonut, että yhteisöjen olisi helpompi ottaa vastaan henkilö, joka olisi räpistellyt luopion teillä ja ihmeellisesti ”pelastunut”/uudistunut – mutta kun ei; on vain sinnikkäästi elämän mutkissa pitänyt kiinni uskosta… Näin hänestä on tullut luopiota pahempi; eihän uskova saa erota…

Huomaatteko omituisuuden?

En suosi avioeroa en myöskään yhteisöjen hajoamista. Jumala ei ole tarkoittanut meitä vihaan vaan rauhaan ja rakkauteen. e ihmiset voimme olla – nk. uskovan nimeä kantavinakin – mielettömän tylyjä, kovia ja julmia. Katso vaikka Jeesuksen sanan fariseuksille – tai Uuden testamentin kirjeiden nuhteet ts. kyllä me nk. uskovat osaamme :(. Sotkut perhesuhteissamme, samoin yhteisöissämme johtuva sydäntemme kovuudesta.

Jos olisimme ihmisinä ja kristittyinä kypsiä, uskaltaisimme tunnustaa sokeat pisteemme, kipukohtamme ja syntimme – ja saisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. Mutta kun emme näe – sen takia (näin Jeesus asian ilmaisi) syntimme pysyy. Emme tajua parannuksen tarvettamme! Usein yhteisöissämme on sama vika; emme pääse eteen päin, kun emme suostu Kristuksen parannettaviksi.

Kipeimmäksi tarpeeksi näen tänä iltana sen, että käymme itse kukin rukoukseen, että Herra armahtaisi meitä ja meidän yhteisöjämme!

Todellinen herätys alkaa (valitettavasti/onneksi!) likapyykistä, jossa Kristus saa pestä meidät jokaisen verellään.

”Vain Verellä pestyihin sydämin, annetaan Pyhä Henki, Vain Verellä pestyihin sydämiin, vuotaa aito ja puhdas ilo, Vain verellä pestyihin sydämiin, annetaan taivaan rauha”.

Tujakkaa tekstiä

Tänään oli yhden seurakuntamme rippileirin konfirmaatio. Täytyy sanoa, että olipa ”tujakkaa” tekstiä päivän teksteissä. Niissä puhuttiin hyvin suorasanaisesti siitä, kuinka helppoa meidän on tuomita toinen ihminen hänen teoistaan – vaikka itse teemme täsmälleen niitä samoja tekoja.

 ”Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.” (Room 2)

Tuomita vai ei – siinä vasta pulma 

Tällä kohdalla – samoin kuin Jeesuksenkin sanoilla, joilla hän kielsi tuomitsemisen – helposti pönkitetään ajatusta, jonka mukaan ei saa ollenkaan korottaa ääntään, jos näkee toisen menevän harhaan tai tekevän vääryyttä. Tähän tuomitsemiskieltoon on vedottu myös niissä tilanteissa, joissa hengellisissä yhteisöissä on tullut esiin väärinkäytöksiä – ja niihin on joko yhteisön sisällä tai sitten ulkopuolelta yritetty puuttua.

Onko nyt niin, että Paavali ja Jeesus kielsivät epäkohtiin puuttumisen?

Daavidilainen malli

Tuskinpa vain. Toinen päivän teksti, kertomus siitä, kuinka profeetta Naatan nuhtelee Daavidia tämän vietyä Uurian vaimon – ja vieläpä petollisesti ja kylmästi auttaneen Uurian ennenaikaista kuolemaa, auttaa ymmärtämään asiaa. Puhutteleva kertomus löytyy 2. Samuelin kirjan 12. luvusta. Naatanhan nuhteli Daavidia, yritti saada Daavidia ymmärtämään tekonsa ja sen seurauksen ihmisten ja Jumalan edessä. Naatan puhui profeettana, Jumalan suulla. Hän puhui myös Sanan perustalta, koska jo tuolloin Mooseksen laissa annettiin selkeästi ohjeet, miten oli meneteltävä. Tekijän ja partnerin oli kuolemalla kuoltava.

Valaistakseen asiaa Naatan kertoo kertomuksen.

”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.”

Daavid, joka kantaa tunnollaan aviorikoksen – ja käytännössä myös murhan – taakkaa, ottaa varsin kovan asenteen suhteessa kertomuksen rikkaaseen mieheen, jopa kovemman kuin Mooseksen lain mukaan olisi ollut tarvis.

 ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”

Mooseksen lain mukaan korvausvastuu kyllä oli – mutta tuommoisesta rikoksesta ei kuolemaa kuitenkaan!

…Sama siirrettynä seurakuntaan

Tilanne on tuttu myös meidän kristittyjen keskellä. Myös me voimme heijastaa omia tekosiamme siinä, että tuomistemme toisen. Usein mitta on täsmälleen sama. Toinen on tehnyt verrattomasti pienemmän rikkeen kuin me – ja me ollemme valmiita heilauttamaan tuomion säilää.

Huom! Kysymys ei ole siitä, että uskaltaisin lajitella tai luokitella syntejä pieniin tai isoihin. Olen jossain elämäni mutkassa todennut, että oikeastaan on vain tasan yhdenlaista syntiä: syntiä, joka erottaa meidät elävästä Jumalasta. Jokaiseen syntiimme – oli se meidän mielestämme pieni tai suuri – on tasan sama tarvis ja lääke: anteeksianto Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kuitenkin nuo Raamatun kertomukset kertovat siitä mielettömyydestä, jolla suhtaudumme toisten ja omiin synteihimme.

Otetaanpa esimerkki. Tiedän julistajan, joka jossain vaiheessa teki aviorikoksen ja tällä teollaan sai aikaan suurta tuskaa ympärillään – ja lopulta yhden perheen hajoamisen. Mikäpä olikaan tämän julistajan yhden saarnan juonne? Oluttölkki! Kyllä tuossa tilanteessa voi sanoa, että Jeesuksen sanat rikasta veljen silmässä – ja hirrestä tuomitsijan silmässä pitävät paikkansa! Julistaja julisti (yhden!) oluttölkin turmiollisuutta ja paheellisuutta samaan aikaan tunnollaan makaaminen toisen miehen vaimon kanssa!

Samaan törmäsin taannoin erään insestitapauksen kohdalla. Saarnaaja julisti kuin mitään ei olisi tapahtunut ”profeetallista sanaa” seurakunnalleen – kunnes poliisitutkinnan seurauksena joutui sovittamaan rikostaan vankilaan.

Nämä molemmat henkilöt tekivät ”Daavidit”. He siirsivät sivuun omat syntinsä – ja siirtyivät tuomitsemaan toisten syntejä.

… Niin siitä tuomitsemisesta

Mielestäni noiden raamatunkohtien opetus on se, että kunkin tulee pestä ensin omat likapyykkinsä – ennen kuin kykenevät pesemään toisten pyykkejä. Ensin käsitellä omat kipeät asiat, ennen kuin käsittelevät toisten asioita, tulla hoidetuksi, ennen kuin hoitaa toista, antaa Jumalan Sanan läpitunkevuuden läpäistä ensin oma sisin, ennen kuin tuolla läpitunkevuudella lähestyä toista ihmistä.

Jos oikein luemme noita raamatunkohtia, meille pitäisi tulla selväksi, että emme voi välttää Jumalan tuomiota. Hänen katseensa tunkee lävitse.

Daavid teki viisaasti. Hän katui ja teki parannuksen Naatanin sanojen seurauksena.

Olisi Daavidilla ollut toinenkin vaihtoehto. Esimerkiksi Jeremia joutui kokemaan tuon toisen vaihtoehdon, kun hän tarttui uskonnollisten johtajien ja profeettojen ja myös kansansa synteihin: Jeremia laitettiin milloin kaivoon, milloin meinattiin tappaa, milloin sensuroitiin hänen kirjoituksensa (polttamalla), jne. Myös Daavidilla oli tämä toinen vaihtoehto. Hän olisi maallisella (ehkäpä myös uskonnollisella auktoriteetilla) voinut eliminoida Naatanin, tuon kiusallisen totuuden torven, joka toi esiin kiusallista tietoa, jonka vain harva tiesi. Hän olisi voinut peitellä tekojaan – ehkä pitkänkin. Hän olisi voinut väistää Jumalankin tuomiota aikansa – koska aina tuomio ei tule silmänräpäyksessä ja heti, kun teemme väärin. Syy tähän on yksinkertainen: Jumala haluaa, että teemme parannuksen. Hän ei halua kenenkään tuhoutuvan. Siksi Hän antaa meille aikaa. Meidän lihallinen mielemme voi ymmärtää tämän väärin. Voimme katsoa sen oikeudeksemme ja oikeutukseksemme: Kun Jumala ei kerran puutu radikaalilla tavalla, meillä on oikeus jatkaa. Vai onko?

Mitä pahaa äiti on tehnyt?

Roomalaiskirjeen kohta on hyvin yksioikoinen – rankkakin – tässä: Jos ylenkatsomme Jumalan antaman ajan, me itseasiassa halveksimme Hänen hyvyyttään; Hän on antanut ajan parannustamme varten, ei siksi, että me vedättäisimme Häntä!

Meillei ihmisille, meidän landenneelle luonnollemme, vain on niin turkasen vaikeaa myöntää, että olemme olleet väärässä. Itseriittoisuudessamme, ylpeydessämme, valvomattomuudessamme, jne. olemme menneet ja tehneet väärin, rikkoneet Jumalaa ja ihmisiä vastaan.

Ymmärrän täysin. Muistan puolitoista vuotta sitten tilanteen, jossa kävelin kirkon käytävää itkien sielunhoitajan luokse. Oli vaikea lähteä liikkeelle. Todella vaikea! Poikani olikin leikillisesti todennut kaverilleen: ”Mitähän pahaa äiti on tehnyt?”

En ollut tehnyt aviorikosta tai sellaista. Minun suurin ongelmani oli perustavanlaatuinen ongelma: Olin kuunnellut liikaa ihmisiä, niitä pelottelevia ääniä taustapeilissäni, jotka uhkasivat elämääni, turvallisuuttani ja kutsumustani. En ollut kulkenut suoraan sitä tietä, jonka olin Jumalan tahdoksi ymmärtänyt. Olin näiden pelottelevien äänien antanut murtaa rohkeuteni. Kaikki tuo oli saanut minut poikkeamaan tieltä.

Lisäksi olin aiemmin kuunnellut ”vieraita ääniä”, niitä ääniä, jotka saivat poikkeamaan pois Kristuksen luota. Näillä äänillä en tarkoita niitä ääniä, joita kaanaankielellä sanoisimme maailman ääniksi. Ei. Nämä äänet tulivat ns. hengellisestä kentästä. Ne olivat toisenlaisen evankeliumin ääniä, niitä, joista Paavali varoitti, että kirottu se, joka muuta evankeliumia julistaa, oli sitten apostoli itse tai enkeli taivaasta. Nämä äänet olivat niitä, jotka korottivat meitä ”voideltuja” toisten yläpuolelle. Nämä äänet olivat niitä, jotka korostivat voimaa ja auktoriteettia. Nämä äänet rohkaisivat kovuuteen suhteessa muihin – vaikka näennäisesti puhuivat paljonkin rakkaudesta. Nämä äänet korostivat ilmiöitä, näkyvyyttä ja menestystä. Kaikesta tästä minun olisi pitänyt ymmärtää, että kyseessä ei ollut Hyvä Paimen, vaan aivan joku muu. Olkoon sitten palkkapaimen, joka etsii omaa hyötyään tai joka jättää laumansa tiukan paikan tullen pelastaakseen nahkansa tai joka mukiloi silkkaa vihaansa lampaat hajalle.

Mitä tämä äänten kuunteleminen sai aikaan? Minustakin tuli kova – jopa ylpeä. Sain ripauksen valtaa – se tuntui minulle kelpaavan. Mikä oli sen hinta? Se, että tuli päivä, jolloin aloitin kierrokseni. Henkilö henkilöltä pyytää anteeksi sitä, mitä olin ymmärtämättömyyttäni tehnyt. Pyytää anteeksi myös sitä, että olin julistanut väärin. Myös minä julistin tulista voitelua, vaikka minun olisi pitänyt julistaa parannusta ja anteeksiantamusta. Ihmekö tuo, että näin todella vähän todellisia ihmeitä (vaikka niitäkin mukaan mahtuu). Nimittäin tuo keinovoitelu ja/tai ihmisvoimin toteutettu evankeliointi tahtoo tuottaa outoa hedelmää. Siinä minun hedelmäni: Jotkut pelkäsivät tuota minun voiteluani ja sanojani. Olin tottunut tuomitsemaan toisinajattelevat. Kummakseni löysin meidät kaikki samasta paikasta: ristin juurelta ihmettelemästä, mistä löytäisimme tämän päivän hengellisen sekamelskan keskellä turvapaikan.

Lääkkeeksi (aitoa) armoa

Nuo raskaat askeleet sielunhoitajan luo olivat yksi elämäni tärkeimpiä käännekohtia. Sain palata alkuun. Siihen, mihin jäin liki parikymmentä vuotta aiemmin. Nöyryyttävä paikka henkilölle, joka oli opetettu onnistumaan ja menestymään tuon tulisen voitelun varjossa. Olemaan esillä. Julistamaan. Johtamaan toisia. Yksinkertaisesti täytyi tulla itse armoa tarvitsevaksi.

Kuten Daavinkin kohdalla. Minullekin tarjottiin armoa. Onneksi se kelpasi. Muuten voisin olla aika ”läjä tapaus”. Voisin vieläkin seurata noita ääniä. En uskalla edes ajatella, millaisiin kompromisseihin ne olisivat minut johtaneet. Voisin sanoa, että olin ollut todella pitkällä: antanut periksi minulle tärkeistä periaatteista ja asioista, ennen muuta antanut periksi kutsumuksestani. Sanotaanko, että kun annamme periksi rajat venyvät ja paukkuvat – kenenkään ei tarvitse tietää. Mutta meidän itsemme on vaikea olla. Tiedämme tehneemme väärin. Silti –meillä on suuri kiusaus peitellä jälkiämme ja heijastaa syyllisyytemme muihin – olkoot ne asiat sitten lampaita tai oluttölkkejä.

Jumala näkee lävitsemme. Ehkä Hän on lähettänyt jo Sanansa ja/tai profeettansa puhumaan meille. Kysymys on siitä, kuulemmeko me – ja ennen muuta siitä, mitä teemme kuulemallemme.

Tuossa Daavid-kertomuksessa on se mahtava sanoma, että Jumala antaa katuvalle anteeksi! Olit sitten kuunnellut mitä ääniä tahansa, tehnyt mitä tahansa, sinuun pätee täsmälleen sama lääke kuin Daavidiin. Palaat noiden asioiden kanssa Herrasi luo. Pyydät anteeksi. Sitten: Usko anteeksi, usko kaikki tekemäsi anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä. – Ja kuten Jeesus sanoi päivän evankeliumikohdassa aviorikoksesta tuomitulle naiselle: ”En minäkään sinua tuomitse, mene rauhaan.”

Loppusananen – sekä daavidilaiselle että armon kerjäläiselle

Toivon, että tämä kantaa sinua, lukijani, joka koet töpänneesi, epäonnistuneesi, rikkoneesi, tehneesi syntiä.

Itselleni on ollut vietävän vaikea uskoa anteeksi tekemiäni tyhmyyksiä. Silti olen ymmärtänyt, että Jumalan armo riittää. Todellisella tavalla!

Se, mitä Jumala meiltä haluaa, on, että me jatkossa kulkisimme suorempia polkuja Hänen armonsa ja voimansa varassa. Hän voi katkaista töppäystemme, syntiemme, epäonnistumisiemme kierteen.

Niin – ei aina ole helppo valita oikein. Kuten olen viitannut, ryhmäpaine voi olla kova. Se on kova ns. maailman porukoissa, joissa tietty käyttäytyminen on in. Se voi olla kova myös uskonyhteisöissämme, jotka jostain syystä ovat sairastuneet ”Daavid-tautiin”. Joskus nämä yhteisöt voivat kokonaisuutena kantaa sisällään mitä hirveimpiä salaisuuksia ja pimeyksiä (uskon, että viime kuukausien ja vuosien aikana lehtien palstoille nousseet asiat eivät ole mitään pahansuopaisten ihmisten jorinaa ja missiota, koska olen omin silmin nähnyt tällaisia asioita ja pitkään kenttää seuranneena on vastaani tullut myös kanssakulkijoita, joilla on elämää ihmeellisempi tarina kerrottavana) – siitä huolimatta, että esiintyvät totuuden torvina ja voideltuina ja/valittuina yhteisöinä.

Kokemukseni perusteella uskallan kirjoittaa: Se, mikä näyttää enemmän nakertavan kuin rakentavan sinun suhdettasi Jumalaan; se mikä näyttää enemmän tuhoavan sinua, se sinun kannattaa jättää syrjään. – Etenkin, jos olet jo yrittänyt tehdä korjaavia toimenpiteitä. Se, mikä vie sinut pois siitä, minkä Sanan pohjalta ymmärrät Jumalan tahdoksi, ei voi olla Kristuksesta.

Näin ollen sinulla Jumalan lapsena tulisi olla suunta pois päin tuollaisesta!

Ja tuollaiselle ”Daavid-yhteisölle” kuuluisi aivan sama lääke kuin mitä Naatan Daavidille tarjosi: Tehdä parannus. Itse asiassa tuollainen Daavid-yhteisö löytyy Raamatusta, Ilmestyskirjasta:

 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: ‘Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.

Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.