… mutta Jumala…

Kerta kerran jälkeen katselen huikeaa, Paavalin sanoillaan maalaamaa kuvaa Jumalan kokonaisvaltaisesta ja valtavasta (ja tämä ei ole fraasi!!!) pelastuksesta.

Kuvassa on kovasti kontrastia, kuten

  • kuolemaa synteihin. Ei mikään muotisana. Kuitenkin todellista totta. Poikkeaminen Jumalan suunnitelmasta vie harmaalle alueelle, pois siunauksesta, pois voimasta. – Tästä kokemusta on itsellänikin riittämiin. Ei sellaisesta, josta keltaisen lehdistön lööpit räjähtäisivät ja lukijamäärät pomppaisivat pilviin, vaan tavallisista, viattomilta (tai jopa siunatuilta) tuntuvista valinnoista, jotka – kun niitä perin pohjin tutkaillaan – eivät olekaan kestävälle pohjalle rakennettuja. Viittasin näihin kirjoituksessani Kauniit ja rohkeat seurakunnassa – Miksi vääryys vetää puoleensa? Tässä kirjoituskessa en enää möyri niinkään kuoleman varjoissa; painopiste on
  • elämä, jonka Jumala Jeesuksessa antaa.

Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne, joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa, joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin; mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut – ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.

Huikea kuva, eikö vain?

Jumala on tehnyt eläviksi

  • Hän joka on rikas – laupeudesta.
  • Hän, jonka rakkaus on suuri.
  • Hän on pelastanut meidät armosta.
  • Hän on tehnyt meidät eläviksi Kristuksen kanssa.
  • Hän on herättänyt meidät yhdessä Kristuksen kanssa.
  • Hän on asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa.

Osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, HYVYYDESSÄÄN – meitä kohtaan – Kristuksessa Jeesuksessa.

Jumalan tahto on uusi elämä

Jumala haluaa nostaa, antaa toivon ja vapauttaa. Jumala ei syytä tai syyllistä. Silloinkin kun Hän ojentaa, Hän haluaa näyttää uutta suuntaa ja uutta alkua – eteenpäin.

Jumalassa ei ole vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta, pahuutta, epävanhurskautta. Siitä erotamme Jumalasta ja Hänen vastustajansa teot toisistaan.

Vääryyden, epäoikeudenmukaisuuden, pahuuden, epävanhurskauden edessä on kylmennyt ensin tuollaiseen osallistuvan rakkaus.

Myös vääryyden, epäoikeudenmukaisuuden, pahuuden, epävanhurskauden kanssa silmäkkäin joutuneen rakkaus on vaarassa kylmetä. Syynä tähän on yleensä pettymys; pettymys ihmiseen ja Jumalaan, jota ihminen mielissämme edustaa.

Kuulen usein selityksen: ei ole täydellistä seurakuntaa. Ei tietenkään. Ei ole täydellistä uskovaistakaan. Silti on muistettava, että edustamme kohtaamillemme ihmisille sanomaa, jota julistamme. Jos julistamme totuutta, ja valehtelemme, on yhtälössä jotain pielessä.

Kun julistaja jää valheesta kiinni, väkisinkin pohja pettää julistukselta. Pettymys saa helposti hylkäämään myös sanoman – vaikka itse sanoma olisi hyvä ja rakentava. Pettymys saattaa olla kunnon rokotus kaikkea hengellisyyteen viittaavaa kohtaan.

Pettymyksestä nouseminen on surutyötä. Nousemiseen ei ole äkkiratkaisua eikä oikotietä. Nousun aikana meitä hoidetaan ja vahvistetaan. Ikävien asioiden, muistojen ja tunteiden täytyy tulla pintaan, jotta uudelle tulee tilaa.

Jumalan tahto on jokaisen ihmisen elämä ja eteenpäinmeno.

Siksi minkäänlainen väärä vallankäyttö ei ole Jumalalla perusteltavissa.

Jumala myös haluaa eheyttää ja parantaa haavoittuneen. Hän haluaa käyttää siinä meitä työtovereitaan. Jos olemme niin kovakorvaisia, että kieltäydymme yhteistyöstä haavoittuneen auttajana, Hän on luvannut puuttua peliin suvereenisti a) eheyttääkseen ja parantaakseen haavoittuneen ja b) ojentaakseen vääryydentekijää. (Vrt. Hes 34 http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hes.34.html – Kohdasta huomaamme, että Jumala ottaa kaikenlaisen väärän vallankäytön ja hyväksikäytön varsin henkilökohtaisesti!)

Odottavan aika on pitkä. Sen olen muiden hengellisessä kentässä kovia kokeneen kanssa todennut. Jumala on todella pitkämielinen – molempien osapuolien kanssa. Eheytyminen ottaa aikaa – niin myös vääryyden tekijän raiteille yrittäminen.

Olen ymmärtävinäni, että armollinen Jumala eheyttää vähitellen, koska emme kestäisi äkkirysäystä. Armollinen Jumala antaa myös tekijälle aikaa parannukseen.

Valitettavasti vääryydentekijät usein käyttävät aikansa uusien vääryyksien tekemiseen. Kun Jumala ei pistäkään polvilleen, sydäntä pysäyksiin tai tuki viimeisiä rahalähteitä, tms. radikaalia, he saattavat jatkaa tekojensa tekemistä, vaikka ”pikkupysäys” olisi tullut. Tämän katseleminen saattaa saada katkeraksi.

Miksi Jumala ei puutu? Miten kauan vielä? Miten tämä ihminen saa jatkaa tekosiaan – ilman, että Jumala puuttuu radikaalisti asiaan?

Olen aikani kysynyt näitä kysymyksiä. Nyt kysyn vähän toisin:

Entäpä, jos pettymyksessäsi/pettymyksessäni näkisit/näkisin elämäsi/elämäni Jumalalle niin arvokkaana, että Hän on ollut valmis tekemään hyvin radikaaleja asioita, että sinulla/minulla olisi pelastus ja vapautus? Jumala ei halua sinun/minun olevan minkäänmoisissa siteissä.

Ei väärinkäytösten kohteena. Ei pettymyksen ja katkeruuden paikoilleen liimaamana. Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa Hän tarjoaa meille täydellistä vapautta ennen muuta meidän sisäisessä elämässämme. Uskon kautta voimme ottaa tuon vapauden vastaan.

Voit/voin pelätä. Vääryydentekijä voi uhitella, kiristää - tai sitten haavoihin sattuu pelkkä asioiden ajatteleminen. Voit/voin olla ahdistunut käsillä olevan äärellä. Silti vapaus on totta. Ilo ja rauha on totta. Jos se kesti ensimmäisten kristittyjen kohdalla vainon, miksei myös nyt? Jos Jumala valoi näihin ihmisiin uutta voimaa, rohkeutta, miksei myös meihin?

Kristuksessa sinulle ja minulla on edeltävalmistettu tie: Älä anna olosuhteiden kahlita sinua paikallesi! Sinun/minun ei tarvitse suostua vääryyteen. Pää saa nousta alistajankin edessä. Jos Jumala on noususi puolella, kuka voi olla sinua vastaan?!

Ehkä tiukka tilanne on saanut tekemään epätoivoisia ja hätiköityjä valintoja. Voit olla uudessa suossa. Ehkä seuraus on ollut kompromissi sen suhteen, mihin olet uskonut. Joskus uskon kieltäminen. – Tai niin sinulle on annettu ymmärtää. – Ajoittain vallan väärinkäyttö on lujasti kytköksissä tiettyyn oppiin tai persoonaan, jonka ulkopuolella ei anneta ymmärtää olevan pelastusta. Voit olla joidenkin silmissä luopio, vaikka et sitä ole Jumalan silmissä!

Vaikka kokisit syyllisyyttä asioista, anteeksianto on – nimenomaan sinua nostavana – läsnä.

Muistat, kuinka Jeesus nosti aviorikoksesta tuomitun naisen hänen syyttäjiensä edestä julistaen anteeksiantoa ja uutta alkua.

Vallankäytön kuviot hengellisessä kentässä voivat ajaa ihmiset hyvinkin omituisiin tilanteisiin, ratkaisuihin tai tekoihin. Jos yhteisö on sairas, väkisin sairastuvat myös siihen kuuluvat.

Jollekin tutuin vallankäytön muoto on sielunhoidollinen keskustelu tai julistus saarnatuolista.
Itselleni tutuin vallankäytön muoto ovat nk. profetiat. Yhteistä väärälle vallankäytölle on se, että se pyrkii ohjailemaan ihmistä suuntaan, minne hän ei muutoin menisi tai ei olisi viisasta mennä. Totteleminen vahingoittaa jollakin tapaa. (On huomattava, että sielunhoito, julistus tai profetia voi olla myös elämää rakentavaa.)

Myös kipeän yhteisön takia vääriä ratkaisuja tehnyt kokee syyllisyyttä. Miten olin noin typerä? Miksi tein niin/näin? Esimerkkini siitä minulle tutuimmasta eli profetoinnin saralta: Joku on myynyt omaisuutensa profetian takia. Toinen eronnut/avioitunut (jotkut molempia). Joku jättänyt työpaikkansa. Joku tehnyt kompromisseja sen kanssa, minkä on muutoin ymmärtänyt oikeaksi. Joku ottanut järjettömiä taloudellisia riskejä. Jonkun kohdalla profetiat ovat tukeneet väärintekijää.

Myös tällaisen keskellä on armollinen Jumala. Olet/olen voinut toimia typerästi. Tai – ehkä samaan aikaan – joku toimii sinua/minua kohtaan typerästi ikään kuin ei huomaisi typeryyttään.

Silti on anteeksianto ja uusi alku. Vaikka elämän riekaleiden kanssa.

Sen takia, että vihollinen näyttää ryöstäneen elämän, ei kannata sen antaa ryöstää enää loppuelämää. Anna uudelle alulle mahdollisuus.

Jeesus haluaa tulla kotiisi, mitä teet?

 

Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.

Siinä, että päästämme Herramme sisään, on valtava siunaus: Herra tulee ja aterioi kanssamme, henkilökohtaisesti, ”hän ja minä”.

Lyhyessä Ilmestyskirjankohdassa näkyy armon suuruun: Kun Kristus saa tulla elämän ovesta sisään, entinen jää taakse ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan, Kristuksen nykyisyys on läsnä.

Laodikean tapauksessa kannattaa lukea jae, pari taakse päin: itseään täynnä oleva, pröystäilevä, itseriittoinen jopa röyhkeä tuo seurakunta ei tarvinnut mitään, ei edes Kristusta. Kristus tarjosi vaihtokauppaa: puhtainta kultaa, valkoisia vaatteita ja silmävoidetta. Jos seurakunta suostuisi päästämään Hänet sisään, ottamaan Häneltä vastaan ja luopumaan itseriittoisuudestaan; itseriittoisuus vaihtuisi Kristuksen läsnäoloon.

Toinen tapaus Raamatussa on päinvastainen: Sakkeus, halveksittu, omaan taskuun osan rahoista pistävä, veronkerääjä haluaa jäljellä olevasta arvokkuudestaan piittaamatta nähdä Jeesuksen. Sakkeuksen kohdalla entinen jää taakse, ikään kuin sitä ei olisi ollutkaan, Kristuksen nykyisyys on läsnä.

Luukas kuvaa ihmisten reaktioita:

Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”

Sakkeuksen elämä muuttui Kristuksen läsnäolossa. Hän teki parannuksen teoistaan. – Itse asiassa juuri niin päin, että Kristuksen anteeksianto ja läsnäolo kävivät edeltä ja muutos tuli sen jälkeen.

Erityisesti huomioni kiinnittyi sanoihin:

Onhan hänkin Aabrahamin poika.

Ympäröivät ihmiset olivat luokitelleen Sakkeuksen petturiksi ja toivottamaksi tapaukseksi. He eivät pitäneet häntä varsinkaan Aabrahamin poikana. Jeesus antoi hänelle takaisin hänen ”lapseutensa”.

Jeesus yritti selventää tehtäväänsä:

Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.

  • Siksi Hän henkilökohtaisesti oli aterioimassa Sakkeuksen kodissa.
  • Siksi Hän henkilökohtaisesti kolkutti itseriittoisen Laodikean seurakunnan ovella.

Molemmat eksyksissä – toinen mahdottomuutensa, toinen itseriittoisuutensa keskellä – tarvitsi kipeästi Kristuksen läsnäoloa.

Siunaus kohtasi Sakkeuksen. Siunaus odotti Laodikeaa. Siunaus odottaa sinua ja minua. Mitä vastaamme?

Virvoitus Herran kasvoista

Daavid ylistää Herraansa ja todistaa Herran hyvyydestä muun muassa Psalmissa 103 seuraavasti:

Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.

Daavid muistuttaa itseään häntä kohdanneesta Jumalasta, joka armossaan antaa anteeksi KAIKKI synnit. Jumalasta, joka parantaa KAIKKI sairaudet. Jumalasta, joka ravitsee hyvyydellään. Jumalasta, joka saa Daavidin elpymään nuoreksi kuin kotka.

Psalmissa 41 kohtaamme Daavidin syvissä vesissä. Niissä hän vetoaa Herran uskollisuuteen elämänsä sotkun keskellä. Hän rukoilee kaikenkattavaa ratkaisua elämäänsä. Daavid tunnustaa synnit, joka ovat osa käsillä olevaa ongelmaa. Hän rukoilee sisäistä parantamista synnin seuraksista. Hän rukoilee ratkaisua ihmissuhteisiinsa ja häntä kohdanneisiin suoriin vääryyksiin.

Joskus tilanne on yhtä sotkuinen kuin Daavidin tapauksessa. Osa ongelmista johtuu siitä, että Jumalan ominakin poikkeamme tieltä, teemme vääriä ratkaisuja: rikomme itseämme, toistamme ja Jumalaa vastaan. Näihin asioihin suorasukainen kehoitus on Pietarin sanoja lainaten:

Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun. (Apt. 3: 19, 20)

Jos on poikennut pois, täytyy kääntyä ja palata takaisin. Niin yksinkertaista -ja niin vaikeaa. Kääntyminen ja palaaminen Kristuksen armoon turvaten on ainoa tie takaisin poispoikkeamisen tieltä. Vasta sen jälkeen tulee virvoitus. Vasta sen jälkeen tulee virvoituksen, eheytymisen ja uudistuksen aika.

Monesti olen mieheni kanssa kulkenut artikkelikuvan kuvaaman paikan ohi. Siellä on sinnikkäästi pystyssä pönttöuuni luukku auki kuin puita ja tulta odotellen.Tarkemmin katsoen jopa pelti on auki. Turha uunia on lämmittää, kun on taivas avara kattona. Kukaan ei jaksa niin paljon puita kantaa, jotta ympäristö toden teolla lämpenisi. Myös tämän ajan kristittyinä voimme rukoilla tulta ja virvoituksen aikoja samaan aikaan, kun puitteet ovat risana. Tuli ei paljon auta siinä tilanteessa. Tarvitaan rehellistä itse tutkiskelua Sanan ja Hengen valossa, parannuksen tekoa ja palaamista Kristuksen luo ja Hänen armoonsa. Virvoitus ja eheys tulee.

Osalla ongelmista ei ole suoraa tekemistä meidän ratkaisujen kanssa. Ihmiset ympärillä valitsevat tiensä. Joskus heidän ratkaisunsa on asettuminen meitä vastaan. Joskus ratkaisu on tietoinen. Edustamme heille jotain, mikä ei heitä miellytä. He kokevat tehtäväkseen kaikin tavoin yrittää tehdä tyhjäksi arvomme ja työmme. Joskus he toimivat vastoin parempaa tietoa, luulleen toimivansa oikein.

Psalmi 41 kuvaa Daavidin kohtaamia vaikeuksia: Kuoleman toivotuksia, ilkeitä ajatuksia ja aikeita, parjaamista, juonten punomista, juoruja, tyhjää lohdutusta (joka seuraavassa hetkessä kääntyy ilkeiksi ajatuksiksi), ystävän hylkäämistä:

Viholliseni toivovat minulle pahaa:
”Kunpa hän pian kuolisi,
kunpa hänen nimensäkin unohtuisi!”
Jos joku tulee minua katsomaan,
hän puhuu tyhjänpäiväisiä.
Hän tarkkailee minua ilkein ajatuksin,
lähtee pois ja ryhtyy heti parjaamaan.
Vihamieheni punovat juonia minua vastaan
ja kuiskuttelevat keskenään:
”Häneen on iskenyt kalman koura,
ei hän siltä sijaltaan enää nouse!”
Vieläpä ystäväni, johon luotin
ja joka söi minun pöydässäni,
kääntyy kopeasti minua vastaan.

Tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä kohteen henkilökohtaisen tieltä poikkeamisen kanssa. Daavidin tarinasta tiedämme, että Saulille yms. riitti pelkkä Daavidin olemassaolo. Vaikka Daavid oli lojaali kuninkaalle, hänen voittonsa (vaikka ne hyödyttivät Saulin valtakuntaa ja kuninkuutta) edustivat Saulille uhkaa. Saul pelkäsi asemansa ja suosionsa menettämistä, vaikka Daavid todellisuudessa ei missään vaiheessa Saulia uhannut. Ongelma oli pikemmminkin siinä, että Saul oli ylpeydellään pelannut itsensä ulos Jumalan voitelusta. Jumala oli valinnut uuden kuninkaan ennen näitä päiviä. Saulin sota oli sota tuulimyllyjä vastaan. Siinä vaiheessa, kun Saul aloitti sotansa Daavidia vastaan, hänen sotansa oli käytännössä Jumalan jo päättämää asiaa vastaan. Ymmärrän Daavidin vetoomuksesta sen, että hän vetosi Jumalan lupaukseen kohdallaan. Daavid oli oikealla paikalla, Saul ei enää. Jumalan lupausten varassa Daavid pyysi Jumalan varjelusta, joka oli yli kaiken hänen ympärillään tapahtuvan.

Daavidin rohkea nojautuminen Herraansa juonsi juurensa Hänen suhteestaan Herraan. Tämä käy hyvin ilmi Psalmista 23. Lue tuttu psalmi mietiskellen. Mitä psalmi sinun elämääsi puhuu?

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.


Surullinen olo…

Olin kaupassa. Iltapäivälehtien lööpit revittelivät tapausta Nokia Missio ja Markku Koivisto.

En ostanut lehteä.

Vihannestiskillä tapasin tutun naisen, joka alkoi surkuttelemaan sitä, että ilmiötä revitellään lehdissä. Jumalahan antaa anteeksi… Toisaalla toinen alkaa repostella Koiviston rouvan avioeroa ja kehottaa rukoilemaan, että anteeksianto voittaisi ja he palaisivat yhteen.

OIKEITA ja HYVIÄ asioita kaikki.

On vain yksi pulma: Me emme tiedä kaikkea sitä, mikä on tilanteeseen johtanut. Me emme tiedä, mitä on tapahtunut. Meidän on vaikea ottaa kantaa.

Plussana näen sen, että yhteisössä tartutaan asioihin, jotka eivät heidän mukaansa ole reilassa. Asiat ovat yhteisön sisäisiä asioita, samoin niistä tiedottaminen.

Maailmamme on valtavasti ”pienentynyt” viimeisimpien vuosikymmenien aikana internetin etc. myötä. Julkisuuden henkilöitä seurataan tarkasti. Siksi julkisen ”repostelun” vaara on. Surullista on, että kristityt antavat kerta toisensa jälkeen aihetta moiseen.

Edelleenkin palaan selitykseen, jonka mukaan oikeutta ei pidä käydä ei-uskovien edessä. Kyllä – Mutta jos osaisimme käsitellä sotkumme itse (ja hoitaa asiat niin, että sotkuja (olivat ne talousepäselvyyksiä, vallan väärinkäyttöä, seksiskandaaleja tai pedofiliaa, etc.) ei syntyisi!) Suomeksi sanottuna: Ei ole sekulaarin lehdistön vika, että ne ovat kimpussamme. Syy on meissä nk. uskovissa ja meidän yhteisöissämme!

Nostan esille kysymyksen, joka on noussut toistuvasti esille, kun olen parinkymmenen vuoden ajan hengellistä kenttää seurannut. Me nk. uskovat osaamme olla todella tekopyhiä! Osaamme osoittaa sormella – ja toisaalta osaamme (valintamme mukaan!) myös lakaista maton alle. Meillä ei ole valikoiva muisti tai kuulo; meillä on valikoivat teot!

Olen törmännyt useaan tapaukseen, jossa hengellisessä (tai pikemminkin perilihallisessa!) yhteisössä on tapahtunut väärinkäytöksiä joko yhteisössä ja/tai perheessä. Väärinkäytöksiä on yritetty nostaa esiin. Reaktio on kerta kerran jälkeen käsittämätön. Yhteisö on melkein säännönmukaisesti kyvytön käsittelemään asiaa rakentavasti. Usein yhteisö ”sylkäisee” ulos sen, jota on kohdeltu väärin. Pahimmillaan pakottaa anteeksiantoon – tai anteeksipyyntöön, vaikka ennen muuta toinen olisi rikkonut osapuoli.

Narsismista on paljon kirjoitettu viime aikoina niin hengellisessä kuin sekulaarissakin mediassa. Usein takana tosiaan on narsisti tai voimakkaasti narsistinen yhteisö. Uskallan myös väittää (mm. Owe Wikströmiin, ruotsalaiseen pappiin ja kirjailijaa tukeutuen), että myös yhteisöön voi tulla narsistisia piirteitä; narsisti sairastuttaa senkin. Narsisti – jos kuka – osaa kupletin juonen ja saa liian usein asiat näyttämään mieleisiltään. Narsisti saa puolelleen valtaapitävät, sosiaalityöntekijät etc. asiantuntijat – ja uhri jää yksin.

Myös me nk. uskovat menemme tähän lankaan. Esimerkiksi yhteisöstä – tai  avioliitostaan lähteneestä me teemme syntipukin.

Eräässä tilanteessa ”jälkiviisautta” kuunnellessani sanoin: ”Oletko sinä valmis elämään tämän henkilön elämän?” Tämän henkilön elämä oli ennen eroa ollut jatkuvaa pelossa elämistä arvaamattoman miehen oikkuja ounastellessa ja ennakoidessa. Ulospäin tilanne ei näkynyt. Naapureillekin rouvan lähtö oli täysi yllätys. Miten nyt onnellinen kristillinen perhe?

Toisessa tilanteessa neuvottiin antamaan vielä yksi mahdollisuus… Ei kysytty tältä rouvalta, miten monta tilaisuutta vaimo oli antanut liki 20 vuoden aikana. Tulos oli aina sama. Mies lupasi ja vannoi – ja seuraavassa hetkessä oli valmis päästämään vaimon päiviltä.

Näitä (tosi)tarinoita kuullessani ja nähdessäni uskaltaisin sanoa, että meidän nk. kristittyjen pitäisi jättää viisastelut ja repostelut sikseen ja rukoilla Jumalan vanhurskasta ja oikeaa tahtoa tapahtumaan. Sielunhoitajina ja vierelläkulkijoina neuvot sikseen – ja asettua kärsivän vierelle ja auttaa häntä eteen päin.

Kaikkein kummallisinta tässä näkemässäni on ollut se, kuinka kummallisesti saatamme suhtautua näkemäämme: Hyssyttelemme: ”Hys, hiljaa,… tämä ei saa mennä kenenkään korviin…” En tarkoita nyt juorujen levittämistä, vaan totuuden peittämistä. Uskallan väittää, että moni perhe- tai seksuaalisen väkivallan uhri on vuosien mittaan vaiennettu tällä tavoin – jopa hengellisissä yhteisöissä. Pahimmillaan tekijä jatkaa uraansa, ja uhri on joutunut vaihtamaan maisemaa.

Toisaalta saatamme sulkea varsin kummallisesti taivasoven tältä poislähteneeltä. Olen tavannut useita tavalla tai toisella väkivaltaisesta liitosta lähteneitä kristittyjä, jotka ovat joutuneet alaspainetuiksi sen takia, että ovat eronneet uskovina. Kyynisesti olen sanonut, että yhteisöjen olisi helpompi ottaa vastaan henkilö, joka olisi räpistellyt luopion teillä ja ihmeellisesti ”pelastunut”/uudistunut – mutta kun ei; on vain sinnikkäästi elämän mutkissa pitänyt kiinni uskosta… Näin hänestä on tullut luopiota pahempi; eihän uskova saa erota…

Huomaatteko omituisuuden?

En suosi avioeroa en myöskään yhteisöjen hajoamista. Jumala ei ole tarkoittanut meitä vihaan vaan rauhaan ja rakkauteen. e ihmiset voimme olla – nk. uskovan nimeä kantavinakin – mielettömän tylyjä, kovia ja julmia. Katso vaikka Jeesuksen sanan fariseuksille – tai Uuden testamentin kirjeiden nuhteet ts. kyllä me nk. uskovat osaamme :(. Sotkut perhesuhteissamme, samoin yhteisöissämme johtuva sydäntemme kovuudesta.

Jos olisimme ihmisinä ja kristittyinä kypsiä, uskaltaisimme tunnustaa sokeat pisteemme, kipukohtamme ja syntimme – ja saisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. Mutta kun emme näe – sen takia (näin Jeesus asian ilmaisi) syntimme pysyy. Emme tajua parannuksen tarvettamme! Usein yhteisöissämme on sama vika; emme pääse eteen päin, kun emme suostu Kristuksen parannettaviksi.

Kipeimmäksi tarpeeksi näen tänä iltana sen, että käymme itse kukin rukoukseen, että Herra armahtaisi meitä ja meidän yhteisöjämme!

Todellinen herätys alkaa (valitettavasti/onneksi!) likapyykistä, jossa Kristus saa pestä meidät jokaisen verellään.

”Vain Verellä pestyihin sydämin, annetaan Pyhä Henki, Vain Verellä pestyihin sydämiin, vuotaa aito ja puhdas ilo, Vain verellä pestyihin sydämiin, annetaan taivaan rauha”.

Muuttava armo

Aamulla lähdin koiran kanssa lenkille kauniisen kevätsäähän. Eilinen harmaus oli pois. Lumi peitti alleen loskan ja kuura valkaisi puut.

Armo ei ole löperöä, mitäänsanomatonta tai mitään aikaansaamatonta armoa. Jumalan armo muuttaa.

Sakkeus, veronkerääjä, maksoi petoksensa uhreille. Tapahtui ulkoinen muutos sisäisen lisäksi.

”Syntisenä naisena” tuntemamme henkilö oli valmis uhraamaan arvokkaimpia omistamiaan asioita: kalliin hajuvoiteen; tekemään jotain ennen kuulumatonta: menemään fariseuksen taloon ja voitelemaan Jeesuksen jalat pelkästä ilosta ja (vasta)rakkaudesta, koska hän ymmärsi, että yksin Kristus pystyy anteeksiantamaan hänen menneen elämänsä harhapolut, synnit. Tapahtui sisimmän muutos: Naisen elämässä syntyi luottamus ja rakkaus – palvonta.

Jeesus totesi hänen jalkansa voidelleelle naiselle: ”Se, joka on paljon saanut anteeksi, rakastaa paljon.”

Syntinen nainen on yhdistetty Magdalan Mariaan. Marian elämässä yksi oli kaikkein tärkeintä: Kristus. Maria oli läsnä silloin, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Maria oli ensimmäisiä haudalla. Maria sai myös kohdata Ylösnousseen henkilökohtaisesti.

Kysymys ei ollut ansioista. Ihmismittapuun mukaan Maria oli syntinen ja huonomaineinen. Vieläpä nainen – tuolloisen mittapuun mukaan henkilö ei sellainen henkilö, joka saisi vietäväkseen sanoman Ylösnousseesta.

Uskomaton armo; armo, joka muuttaa ihmisen sisimmän ja ympäröivän pimeyden. Anteeksianto on totta. Niin myös ylösnousemuksen ja uuden elämän riemu.

Uskoisinpa, että nähtyään Pääsiäisen tapahtumat läheltä, Marialle ei jäänyt epäselväksi, että armo ei ollut myöskään halpaa armoa. Hän näki omin silmin, kuinka Jeesus ristiinnaulittiin.

Kuten kristillisissä kirkoissa ehtoollisella kuulemme:

”Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis sinun edestäsi murrettu.– Herramme Jeesuksen Kristuksen veri sinun edestäsi  vuodatettu.”

Jumalan armo on totta. Jumalan armo muuttaa todellisella tavalla.

Jumalan armo on läsnä harmaana päivänä. Saamme sen nähdä konkreettisesti – niin kuin tänä aamuna ”metsäkirkossa” uutena puhtautena ja raikkautena.