… mutta Jumala…

Kerta kerran jälkeen katselen huikeaa, Paavalin sanoillaan maalaamaa kuvaa Jumalan kokonaisvaltaisesta ja valtavasta (ja tämä ei ole fraasi!!!) pelastuksesta. Kuvassa on kovasti kontrastia, kuten kuolemaa synteihin. Ei mikään muotisana. Kuitenkin todellista totta. Poikkeaminen Jumalan suunnitelmasta vie harmaalle alueelle, pois siunauksesta, pois voimasta. – Tästä kokemusta on itsellänikin riittämiin. Ei sellaisesta, josta keltaisen lehdistön lööpit räjähtäisivätJatka lukemista ”… mutta Jumala…”

Surullinen olo…

Jos olisimme ihmisinä ja kristittyinä kypsiä, uskaltaisimme tunnustaa sokeat pisteemme, kipukohtamme ja syntimme – ja saisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. Mutta kun emme näe – sen takia (näin Jeesus asian ilmaisi) syntimme pysyy. Emme tajua parannuksen tarvettamme! Usein yhteisöissämme on sama vika; emme pääse eteen päin, kun emme suostu Kristuksen parannettaviksi.

Muuttava armo

Jumalan armo on läsnä harmaana päivänä. Saamme sen nähdä konkreettisesti – niin kuin tänä aamuna ”metsäkirkossa” uutena puhtautena ja raikkautena.