Pettyneestä pastoriksi

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin siitä, kuinka ennakkoluulojani -karsittiin niin ”hihhuleina” kuin ”kuivina kapakaloinakin” pitämistä yhteisöistä.

Nk. uskoontuloni mullisti elämäni: Kuolemanpelko oli tipotiessään ja yli ymmärryksen menevä ilo ja rauha täytti mielen. Suhtautumiseni yliluonnollisiin ja järjellä selittämättömiin kokemuksiin muuttui, kun koin yliluonnollisia ja selittämättömiä asioita, joille peruslähtökohtaisesti en ollut avoin.

Kirjoitin myös kokemuksestani nk. Pyhän Hengen täyteyden ja kielilläpuhumisen suhteen. – Kun tällainen asia tapahtuu täydessä ymmärryksessä olevalle ihmiselle ja ihmiselle, joka senkin jälkeen jatkaa normaalia elämää, sille voinee laittaa painoarvoa (vai mitä ajattelet?). – Aiemmin olin luullut kädet ylhäällä ylistäviä ihmisiä kajahtaneiksi – ja nyt minun teki mieleni nostaa kädet ylös!

Hamusin elävän uskon ja elämän perään. Kävin tilaisuuksissa, jotka huokuivat elämää. Halusin itsekin olla elävä uskova.

Tästä kaipauksestani alkoivat oppivuodet, joista menneinä vuosina kärkkäästikin kirjoitin karismaattisena harharetkenä.

Kymmenkunta vuotta palasia uudelleen aseteltuani ajatteluuni ja kirjoituksiinikin on tullut malttia – ja ymmärrystä niin itseä kuin toisiakin kohtaan.

Tilanteisiin itse kunkin tuo oma elämänhistoria ja jokainen tuo tilanteisiin mukanaan oman elämänhistoriansa.

Näin minulle kävi…:

Totta kai nuori ihminen kyselee elämän suuntaa monella tasolla… Mielessä pyörii, mitä teen työkseni, kenen kanssa perustan perheen ja millä tavalla voin vaikuttaa asioihin ympärilläni…

Ratkaisin asiat asiayhteydessään parhaimmaksi katsomallani tavalla.

Pikkuisen reilun vuosikymmenen päästä aloin katsella asioita uudesta näkökulmasta: Rakentavatko valitsemani asiat elämääni ja esimerkiksi lasteni elämään? Haluanko kertoa muille uskosta, jota elin todeksi?

Vastaus oli selkeä: EI ja EN.

Vasta muutaman vuoden prosessin jälkeen sain asiaan selityksen.

Vinoon menneessä uskossa ja käytänteissä harvoin on kysymys pelkästään uskosta itsessään. Usko on ymmärrykseni mukaan peruslähtökohtaisesti rakentava ja elämää eteenpäin vievä asia. Jos näin ei ole, syytä ei kannata etsiä uskosta tai uskon kohteesta (Jumalasta, Raamatusta, Jeesuksesta, tms.), vaan uskon perusteluista tai oppirakennelmista – ja ihmisistä niiden takana.

Perehdyttyäni narsismin eri ilmentymiin ja katsellessani uskonyhteisöjen ja uskon outoja ilmentymiä, alkoi hahmottua, kuinka varsin usein taustalla on narsismin piirteitä ja toimintamalleja.

Kokemani alkoi saada nimiä:

Karismaattisuuden valjastaminen ihmisten manipuloimiseen, valheiksi paljastuneet ja/tai rutkasti liioitellut ihmekertomukset, jne. olivat kaikki narsismin suoria tai välillisiä ilmentymiä.

Tämän kaiken mahdollisti ihmisen perusluottamus ”pappiin ja poliisiin”. Kukaan ei tullut ajatelleeksi, että asiat voisivat olla niin peruslähtökohtaisesti vinossa. Vinoutta etsi mieluummin itsestään kuin ilmiöistä ympärillään – aivan kuin Keisarin uudet vaatteet -sadussa.

Pettymyksen ja suuttumuksen sekava tunneryöppy päällimmäisenä mietin elämäni viimeisintä vuosikymmentä – hukkaan heitettyjä vuosia, uhrauksia ja aherrusta – jotka hetkessä pyyhkäistiin pois. (Tai siltä minusta ainakin näytti.)

Ei vitsit, en tule koskaan enää julkisesti puhumaan näistä asioista. Kahden kesken voin kertoa uskovani, mutta en koskaan … julkisesti…

Kavahdin ajatustakin helluntalaisista (vaikka totta puhuen helluntalaisten piirissä kokemani ei tapahtunut…), karismaatikoista – ja kaikesta, mikä viittasi yhteisössäni esiintyneisiin opillisiin vivahteisiin… Menestyksestä, auktoriteetista, terveydestä, jne. en halunnut kuullakaan…

Jumalan hoitokuuri kohdallani oli samanmoinen kuin uskoontulonikin kohdalla: Hän laittoi minut kohtaamaan asiat.

Työskentelin vanhustyön projektissa. Järjestin runotilaisuuden vanhustentalojen kerhohuoneella. Henkilö, joka runoja lausui, oli valinnut yhdeksi runokseen Aale Tynnin Kaarisillan:

Ja Jumala sanoi: ”Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävä päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksissaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.”

Minä sanoin: He tulevat raskain saappain, multa-anturoin –
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?

Ja Jumala sanoi: ”Verellä ja kyynelillä vain. 
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan –
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.”

– Aale Tynni –
Tätä runoa en unohda (Otava 1977)

… Älä salpaa surua luotasi…

Purkamista ja itkua riitti… Milloin kenenkin kahvipöydässä tai lenkkipolulla…

Miten uskovaiset voi olla niin p******isia toisilleen?

Oli kysymykseni.

Seurakunta… Ei, ei… En mie taho…

Työpaikkani siirtyi kirkonkylän toiselle laidalle helluntaiseurakunnan naapuriin. Rukoushuoneen pihapiirissä talkoilevat helluntalaiset kesyttivät minua keskustelu kerrallaan. Erityisesti yhdellä pariskunnalla oli ”taipumus” ilmaantua paikalle, kun olin tiukoilla uskoni ja elämäni kanssa ja rohkaista tilanteeseen sopivasti.

Poikani halusi rippikouluun. Liityin kirkkoon – ja menin yhtenä hyisenä pakkasiltana kirkkoon, jotta poika saisi täytettä rippikoulukorttiin.

Olet vapaa, vapauta muita. Sinua rakastetaan, rakasta muita. Olet saanut anteeksi, anna anteeksi muille.

Papin synninpäästön sanat vapauttivat. Elämääni eivät määrittele ihmiset, vaan Jumala.

Keskustelu toisen narsismin kanssa tekemisiin joutuneen kanssa helpotti. Sain toivoa, jota tarvitsin.

Episodit eivät päättyneet tähän.

Viikon kuluttua edellisestä kirkkokäynnistä koin vahvasti, että minun olisi pitänyt mennä 50 km päässä olevaan helluntaiseurakuntaan.

Mitä ihmettä? Onhan se tuttu kirkko, jossa kävin edellisenä sunnuntaina – tai lähin kirkko 15 km päässä…

Tunne ei jättänyt rauhaan. Lähdin liikkeelle.

Tilaisuuden loppuvaiheilla tapahtui jotain erikoista – jopa kyseisen seurakunnan mittapuiden mukaan: Nainen, joka ei ennen eikä jälkeen kyseisen sunnuntain ollut puhunut kielillä, alkoi puhumaan kielillä. Kielillä puhumisen aikana aloin itkeä ja tärisin päästä varpaisiin. Nainen lopetti kielilläpuhumisen ja puhui elämänkaareni kipupisteineen. Kaiken huipennukseksi, kun kaivoin tilaisuuden loputtua laukustani kännykän, minulle oli tullut tekstiviesti eräältä henkilöltä, jossa oli sama yksityiskohta kuin naisen sanoissa.

Kuka tahansa voi kuvitella, miten vaikuttunut olin tapahtumaketjun jälkeen. Olin saanut menneiden karujen ja valheisiin ja manipulointiin perustuvien kokemusten vastapainoksi maistaa, mitä on aito ja terve Jumalan toiminta.

Tapahtumien jälkeen hakeuduin teologiseen tiedekuntaan, pääsin luterilaiseen seurakuntaan töihin – ja sen jälkeen helluntaiseurakuntaan.

Bloggaaminen = Oppiminen – Blogging = Learning

Tämän allekirjoitan edelleen:

The clarity I get from writing about the things I’m passionate about has helped me learn a lot about myself. —  Selkeys, jona olen saanut kirjoittamalla asioista, jotka innostavat minua, on auttanut oppimaan paljon itsestäni. By Jordan Fried on Mar 30, 2015 on Success Blog  Artikkelista Much Better Idea – Paljon parempi idea

After Ten Years – Kymmenen vuoden jälkeen

In lastest ten years I have gone through a rather complex period. – Kymmenenä viimeisimpänä vuotena olen käynyt läpi monitahoisen ajanjakson.

  • There have been new beginnings. – On ollut uusia alkuja.
  • But there have been also many questions. – On ollut myös monia kysymyksiä.
  • …sometimes frustration…, because there have been more questions than answers, more shut doors than opened… Ajoittain turhautumista…, koska kysymyksiä on ollut vastauksia enemmän ja suljettuja ovia enemmän kuin avoimia…
  • …there have been some painful refusals…and broken dreams… On ollut joitain kivuliaita takaiskuja…ja särkyneitä unelmia…

BUT there have been something else in this picture…: There have been the long term purpose, plan and timing from God. MUTTA kuvassa on ollut jotain muutakin…: Jumalan pitkän aikavälin suunnitelma, tarkoitus ja ajoitus.

My artikkeli written two years ago is current. – Artikkelini kahden vuoden takaa on edelleen ajankohtainen:

Lopulta sinä ylistät – Finally You shall Praise

Uskoon pettyneet

Tammikuussa 2015 julkaistu kolmen artikkelin sarja uskoon pettyneistä on ajankohtainen edelleen:

Minua harmittaa Kallen ja kavereiden puolesta. Heille on varmasti vaikea puhua uskosta, koska heille usko merkitsee samaa kuin jokin, mikä ei pidä paikkaansa. Kallen elämä raunioituu uskon pilvilinnojen myötä. – Voit lukea seuraavasta linkistä artikkelin Kun Kalle katui uskoaan

Henkilökohtaisemman, itseäni koskettavan kertomuksen kertomuksen Kun Kuikka häpesi olen kirjoittanut edelläolevaan linkkiin.  Siinä pohdin

Luulen, että Kallen uskon ongelma ei ollut niinkään Kallen uskon ongelma, vaan ongelma oli siinä uskon kuvassa, joka hänelle markkinoitiin. Kallen kokemus liippaa myös minun ja Arton kokemusta. Yksityiskohdat vain ovat eri.

Artikkelissa Uskon varoitusvalot pohdin hälymerkkejä, joita kannattaa seurata hengellisissä ilmiöissä ympärillään.

Kallen ja Kuikan matkaa uskossa olisi helpottanut, jos olisi löytänyt ajoissa uskon varoitusvalot, jotka kertovat, että markkinoidussa uskossa on jotain pielessä. Aina nuo hälytysmerkit eivät ole selkeitä eivätkä yksiselitteisiä.

Tätä en uskonut kymmenen vuotta sitten kirjoittavani

Melkein päivälleen kymmenen vuotta sitten käynnistyi monimutkainen ja syvälle käyvä prosessi elämäni narsistien tiimoilta. Prosessia olen verrannut sipulin kuorimiseen avokaivokseen ja kerrostalon rakentamiseen. Moneen kertaan olen havahtunut siihen, miten elämäni narsistit (heitä ei ole yksi tai kaksi vaan melkoinen liuta 🙂 ) ovat hoitaneet varkaan virkaa.

Prosessi on sisältänyt myös turhautumisen hetkiä, niitä jolloin olen toivonut eläväni paratiisissa ilman käärmettä, ilman narsistia. – Tosielämässä sellainen ei ole ollut mahdollista. Narsistit ovat eläneet paitsi muistoissa, myös osana elämää – koska heidän tapanaan ei ole päästää irti siitä, minkä kokevat olevan heidän (niin absurdia ja suuruudenhullua kuin se onkin!). On niin heidän tapaistaan ottaa ilo irti siitä, mikä edes jollain tapaa yhdistää henkilöön, joka on ottanut heistä etäisyyttä – tai asioista, joiden tietää olevan etäisyyttä ottaneelle tärkeitä. Heidän tapaistaan on yrittää loukata ja vielä kerran loukata, pahoittaa mieli ja saada suunniltaan, vihaiseksi tai masentuneeksi.

Tätä en olisi kymmenen vuotta sitten uskonut kirjoittavani.

Narsistien kohtaaminen on kasvattanut minua hyvällä tavalla

  1. Narsismi on saanut tarttumaan asioihin ja ottamaan kantaa: Vallan väärinkäyttö on kaikissa olosuhteissa väärin ja tuhoisaa. Sille täytyy mahdollisimman pitkälle laittaa rajat – ja jos mahdollista täysi stoppi.
  2. Pitämään oman pään kylmänä ja päämäärän selvillä. – Narsistin aiheuttamissa sotkuissa, hiekkalaatikkoleikeissä tai kukkotappeluissa on muistettava tärkein: Etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja tehdä se, minkä Jumala on itselle uskonut. Sen jälkeen Jeesus on luvannut meille kaiken muunkin ohessa ja maksaa meille meidän oman palkan uskollisuudesta meidän omalla paikallamme.
  3. Säilyttämään anteeksiantavan ja siunaavan mielen: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” (Vaikka narsisti on äärimmäisen laskelmoiva, hän pohjimmiltaan on syvästi eksyksissä oman elämänsä kanssa ja siksi toimii niin kuin toimii.) Narsisti pyrkii kostamaan mielipahan, joka hänelle tulee vallan ja kontrollin menettämisen tunteesta. Tämän hän tekee ovelalla raivolla käyttäen ympärillään olevia asioita ja ihmisiä, joiden tietää (tai luulee) merkitsevän meille paljon. Hän haluaa satuttaa ja pahoittaa mielen. Anteeksiantaminen ja rakastaminen (sittenkin) taltuttaa loukkaamaan ja vahingoittamaan tarkoitettujen aseiden voiman.
  4. Anteeksiantaminen ja rakastaminen (sittenkin) ei sulje pois asioiden puuttumista ja rajojen asettamista. Anteeksiantaminen ja rakastaminen (sittenkin) pitää meidän oman sydämemme asenteen oikeana ja auttaa meitä menemään eteenpäin. Vaikeaa – mutta Herran kanssa mahdollista. Yli kaiken varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.”
  5. Narsistien kohtaaminen on laittanut asiaan perspektiiviin.  – Psalmista 73 voit lukea Asafin kamppailun: ”Minä mietin ja mietin ymmärtääkseni kaiken tämän, mutta se oli minulle liian vaikeaa.” (Ps. 73: 16, KR 92)) – – ”– kunnes astuin Jumalan pyhäkköön ja tajusin, mikä on heidän kohtalonsa.” (Ps. 73: 17, NIV, käännös Pauliina Kuikka)  ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista Hänen töistään.” (Ps. 73: 28, KR 92)
  6. Näin ollen narsistit ovat tehneet minut jokseenkin pelottomaksi: Oikeasti ja oikeastaan, mitä väliä heidän oikutteluillaan on Jumalan isoa kuvaa vasten?
Tämänkertainen artikkeli liittyy blogin historiaan ja ydinlöytöihini pohtiessani oikeaksi ja vääräksi kokemani hengellisyyden kuvioita. – Ajankohtainen aihe, mikä putkahtaa esiin ajoittain hengellistä kenttää koskevassa keskustelussa, kun pohditaan onko
  • Pastori tai Tämän tai Tuon  opetus raitista ja terveen opin mukaista
  • Seurakunta Se tai Tämä terve

Ajoittain ajattelen, että liipasinsormemme on virittäynyt kovin herkälle, emmekä malta kuunnella aina edes puhetta loppuun ennen kuin ehdimme jo laittaa puhujan mieleemme, joko terveen opin mukaisena tai raiteiltaan heilahtaneena – saatika, että kuuntelisimme puheita muutaman kymmentä ennen kuin teemme arviomme.

Reaktiomme saattaa nostaa tietty sana tai sanan puuttuminen tai puhujan seurakunnallinen tausta.

Pystyn samastumaan tähän, koska olen itse ollut ripustamassa ”terve oppi” ja ”harhaoppikylttejä” – ja on kylttejä minuunkin ehditty ripustaa muutamaan otteeseen.

Kun Jeesus kutsuu

Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana

tien vieressä istui tuttu mies: sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika – kerjäämässä elääkseen. – Raamatun evankeliumien kirjoittajista Markus kertoo episodin Jerikon kaupungin päätien varrelta. Voit lukea kertomuksen Markuksen 10. luvun loppupuolelta.

Yksi monista – ja erilainen

Bartimaios oli sokea. Hänen ainoa keinonsa ansaita päivittäinen ruokansa, oli kerjätä. 

Bartimaios ei ollut ainoa kerjäläinen. – Heitä oli muitakin. Asettuineina sinne, missä ihmiset kulkivat, että joku pudottaisi roposensa, jotta heillä, joilla ei muuten ollut mahdollisuutta hankkia elantoa, olisi mitä syödä.

Sokeilla muut aistit paikkaavat näön puutetta. Kuulemansa perusteella Bartimaios saattoi kuulla, että paikkaa, jossa hän oli, lähestyi tavanomaista isompi ihmisjoukko.

Ehkäpä kysymällä jolta kulta lähellä olevalta hän ymmärsi, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen. Hän, jonka kautta oli parantunut ja vapautunut ihmisiä. 

Hän oli aiemmin kuullut Jeesuksesta. Hänellä oli selkeä käsitys siitä, kuka Jeesus oli: Hän oli Daavidin Poika, luvattu Messias.

Bartimaioksessa heräsi määrätietoinen usko; jos Jeesus on parantanut ja vapauttanut muita, Jeesus pystyy parantamaan ja vapauttamaan myös hänet. 

Huomion herättävä huuto

Bartimaios halusi kiinnittää Jeesuksen huomion. Siinä tehtävää kerrakseen. Tiedät, että jos yrität satojen ihmisten keskellä kiinnittää huomion, sinun tosiaan on käytettävä ääntä. Näin Bartimaios teki:

hän alkoi huutaa:

”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!”

Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!”

Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne.” He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle:

”Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua.”

Nämä ihmiset olivat oppineet:

Kun Jeesus kutsuu, jotain hyvää on tulossa

Miehen yllä ollut viitta jäi niille sijoilleen ja hän kiirehti Jeesuksen luo minkä jaloistaan pääsi.   

Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo.

Jeesuksella oli kummallinen kysymys:

”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”

Ihan selkeä asia. Bartimaios tarvitsi näkönsä. Jeesus tiesi sen. Kaikki muutkin tiesivät sen, mutta Bartimaioksen tarvitsi lausua se, minkä hän halusi. 

Sokea vastasi: ”Rabbuuni , anna minulle näköni.”

Näemme kuvauksen omistavasta uskosta:

Anna minulle, mikä minulle kuuluu!

Jumalan tahto on pelastaa, parantaa ja vapauttaa.

Silloin Jeesus sanoi hänelle:

”Mene, uskosi on parantanut sinut.”

Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja

Seuraus on puhutteleva:

Hän lähti kulkemaan tiellä (KR 38)…  hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana  (KR 92). 

Kohdassa käytetty sana ακολουθεω on kulkemista voimakkaampi: Kysymys on Jeesuksen seuraamisesta, opetuslapseksi tulemisesta.