Kun Jeesus kutsuu

Kun Jeesus sitten lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja suuren väkijoukon seuraamana

tien vieressä istui tuttu mies: sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika – kerjäämässä elääkseen. – Raamatun evankeliumien kirjoittajista Markus kertoo episodin Jerikon kaupungin päätien varrelta. Voit lukea kertomuksen Markuksen 10. luvun loppupuolelta.

Yksi monista – ja erilainen

Bartimaios oli sokea. Hänen ainoa keinonsa ansaita päivittäinen ruokansa, oli kerjätä. 

Bartimaios ei ollut ainoa kerjäläinen. – Heitä oli muitakin. Asettuineina sinne, missä ihmiset kulkivat, että joku pudottaisi roposensa, jotta heillä, joilla ei muuten ollut mahdollisuutta hankkia elantoa, olisi mitä syödä.

Sokeilla muut aistit paikkaavat näön puutetta. Kuulemansa perusteella Bartimaios saattoi kuulla, että paikkaa, jossa hän oli, lähestyi tavanomaista isompi ihmisjoukko.

Ehkäpä kysymällä jolta kulta lähellä olevalta hän ymmärsi, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen. Hän, jonka kautta oli parantunut ja vapautunut ihmisiä. 

Hän oli aiemmin kuullut Jeesuksesta. Hänellä oli selkeä käsitys siitä, kuka Jeesus oli: Hän oli Daavidin Poika, luvattu Messias.

Bartimaioksessa heräsi määrätietoinen usko; jos Jeesus on parantanut ja vapauttanut muita, Jeesus pystyy parantamaan ja vapauttamaan myös hänet. 

Huomion herättävä huuto

Bartimaios halusi kiinnittää Jeesuksen huomion. Siinä tehtävää kerrakseen. Tiedät, että jos yrität satojen ihmisten keskellä kiinnittää huomion, sinun tosiaan on käytettävä ääntä. Näin Bartimaios teki:

hän alkoi huutaa:

”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!”

Monet käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!”

Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: ”Kutsukaa hänet tänne.” He menivät kutsumaan sokeaa ja sanoivat hänelle:

”Älä pelkää. Nouse, hän kutsuu sinua.”

Nämä ihmiset olivat oppineet:

Kun Jeesus kutsuu, jotain hyvää on tulossa

Miehen yllä ollut viitta jäi niille sijoilleen ja hän kiirehti Jeesuksen luo minkä jaloistaan pääsi.   

Mies heitti vaippansa yltään, nousi kiireesti jaloilleen ja tuli Jeesuksen luo.

Jeesuksella oli kummallinen kysymys:

”Mitä haluat minun tekevän sinulle?”

Ihan selkeä asia. Bartimaios tarvitsi näkönsä. Jeesus tiesi sen. Kaikki muutkin tiesivät sen, mutta Bartimaioksen tarvitsi lausua se, minkä hän halusi. 

Sokea vastasi: ”Rabbuuni , anna minulle näköni.”

Näemme kuvauksen omistavasta uskosta:

Anna minulle, mikä minulle kuuluu!

Jumalan tahto on pelastaa, parantaa ja vapauttaa.

Silloin Jeesus sanoi hänelle:

”Mene, uskosi on parantanut sinut.”

Samassa mies sai näkönsä takaisin, ja

Seuraus on puhutteleva:

Hän lähti kulkemaan tiellä (KR 38)…  hän lähti kulkemaan Jeesuksen mukana  (KR 92). 

Kohdassa käytetty sana ακολουθεω on kulkemista voimakkaampi: Kysymys on Jeesuksen seuraamisesta, opetuslapseksi tulemisesta.

 

939. Keskellä tiukkoja mutkia

Psalmiin 18 on tallennettu Daavidin uskontunnustus – ja todistus Jumalan voimasta.

Psalmi on otsikoitu:

Laulunjohtajalle. Herran palvelijan Daavidin psalmi. Tämän Daavid lauloi Herralle sen jälkeen, kun Herra oli pelastanut hänet Saulin ja kaikkien vihollisten käsistä.

Psalmi alkaa Daavidin rakkaudentunnustuksella:

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.

´Voimaksi´käännettyä חזק [khezek] sanaa käytetään Uudessa testamentissa ainoastaan tässä psalmissa. Sana pohjautuu heprean teonsanaan חזק [khaazak] ´vahvistaa, vallita/voittaa, olla vahva, tulla vahvaksi, olla rohkea, olla luja, olla päättäväinen´. Teonsana sisältää myös merkityksen ´voimien palauttamisesta ja ennalleen asettamisesta´.

Kun tätä taustaa vasten katson Daavidin tunnustusta, eteeni avautuu jo tämän yhden sanan kautta rikas kuva siitä, mitä Jumala Daavidille merkitsee:

Herra on Daavidille

Hänen rohkeutensa, lujuutensa ja päättäväisyytensä.

Daavidin kokemus on, kuinka

Herra vahvistaa Daavidia, palauttaa hänen voimansa – ja Herra on hänen voittonsa.

Psalmissa 28 Daavid ilmaisee asian seuraavasti:

Herra on kansansa voima, voideltunsa apu ja turva.

Se, miten kokonaisvaltaisesta asiasta oikeasti on kysymys, selviää, kun kurkistan Daavidin käyttämää heprean sanaa. Se tarkoittaa ´sekä fyysistä että materiaalista, henkilökohtaista, sosiaalista ja poliittista voimaa ja vahvuutta´. Herra on kansansa voima kaikilla elämän alueilla alueilla!

Daavid jatkaa Raamatun runouden tehokeinoin: toistamalla asian vielä kerran käyttämällä sanoja ישועה [jeshuah] ´pelastus, vapautus; hyvinvointi, menestys; voitto´ ja מעז [maoz] ´turva, suoja, linnoitus´

Sanojen äärellä meidän kannattaa pitää mielessä, millaisessa tilanteessa Daavid psalmit lauloi: Keskellä elämänsä tiukkoja mutkia (muun muassa mainittu Psalmi 28) tai niiden jälkeen (muun muassa Psalmi 18). Daavidin sanat siitä, että Jumala oli hänen voimansa (rohkeutensa, lujuutensa, päättäväisyytensä; hänen voimiensa uudistaja; fyysinen, materiaalinen, sosiaalinen ja poliittinen voima ja vahvuus), hänen apunsa ja turvansa (pelastus, vapautus; hyvinvointi, menestys;voitto; turva, suoja ja linnoitus´) olivat hänen uskontunnustuksensa ja Herraan nojautumistaan tilanteessa, jossa hänen elämänsä, tulevaisuutensa ja kutsumuksensa oli uhattuna.

Jumala oli puhunut Daavidille profeetta Samuelin kautta (ja ehkä myös henkilökohtaisesti) hänen tulevaisuudestaan. Daavidista piti tulla kuningas. Olosuhteet olivat päinvastaiset: Saul oli kuningas – ja vainoharhaisuuttaan yritti saada Saulin hengiltä, kun pelkäsi (tavallaan ihan oikein ja aiheellisesti) Daavidin vievän hänen paikkansa. Daavid joutui henkensä uhalla pakosalle.

Daavidilla ei ollut sotilastaustaa entuudestaan. Hän oli paimen – joka rohkeasti tarttui kiviin ja linkoon Jumalaan luottaen ja surmasi Goljatin. Tähän uskonrohkeuteen hän joutui myöhemminkin turvautumaan: Paimentaustainen pakolainen, yhdessä joukkonsa (joka oli taustaltaan varsin sekalainen) kanssa joutui vastatusten kokeneiden sotilaiden (joita oli määrällisestikin enemmän) kanssa.
Daavid oli riippuvainen Herrastaan:

Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma.

Daavid ammensi rohkeutensa Herransa läsnäolosta – ja ripustautumisesta saamiinsa lupauksiin:

Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää.
Yhtä minä pyydän Herralta,
yhtä ainoaa minä toivon:
että saisin asua Herran temppelissä
kaikki elämäni päivät!
Saisin katsella Herran ihanuutta
hänen pyhäkössään
ja odottaa, että hän vastaa minulle.
Kun vaara uhkaa,
hän ottaa minut majaansa.
Hän antaa minulle suojan teltassaan,
nostaa minut turvaan kalliolle.

Nyt minä kohotan pääni, en pelkää vihollisiani, vaikka he saartavat minut.

Minä uhraan Herralle hänen pyhäkössään, uhraan ja huudan ilosta, minä laulan ja soitan ylistystä Herralle.

Tässä osviittaa meille muutama vuosituhat myöhemmin eläville. Useinkaan tie Jumalan lupauksiin ei ole mutkaton. Joudumme – ainakin Hengen asein – taistelemaan meille luvattujen asioiden puolesta.

Monesti olen kuullut lainattavan Habakukin kirjan sanoja:

Profeetta sanoi:
— Minä seison vartiopaikallani,
asetun tähystämään
saadakseni tietää, mitä Herra puhuu minulle,
mitä hän vastaa valituksiini.
Herra vastasi minulle:
— Kirjoita näky niin selvästi tauluihin,
että sen voi vaivatta lukea.

Näky odottaa vielä toteutumistaan,
mutta määräaika lähestyy joka hetki,
se hetki tulee vääjäämättä.
Jos se viipyy, odota,
näky toteutuu varmasti ja ajallaan.

Se että näky on selkeästi luettavissa auttaa, kun on kiire tai – niin kuin taistelun keskellä paineinen ja ahdistettu olo. Myös sen tiedostaminen, että se, mikä on Jumalasta lähtöisin toteutuu – varmasti ja ajallaan. Siksi Jumalan lupausten varassa on turvallista seisoa.

Taistelussa. Myrskyssä. Sumussa.

Vieläkin isompi Jumala

Ajoittain suuret ahaaelämykset Raamatun sivuilta ovat lyhyen ytimekkäitä.Tässä yksi omakohtaisesti osunut ja uponnut löytö:

Herran nimi on vahva torni, hurskas rientää sinne ja saa turvan. (Snl. 18: 10)

Herran nimi edustaa kaikkea sitä, mikä Hän on. Herran oma rientää sen suojiin ja saa turvan. Amplified kääntää kohdan:

is safe, high [above evil] and strong [on turvassa, korkealla (yli pahan vallan) ja vahva].

Minusta tässä on jotain sanoinkuvaamattoman suurta! Herran suojassa olemme suojassa pahan vallalta. Isojenkaan asioiden edessä ei tarvitse panikoida, koska Herra on isojakin asioita isompi.

Riittää, kun riennät (kirjaimellisesti juokset niin nopeasti kuin voit) Hänen suojiinsa.

Aiempaa ajatustenvirtaa aiheesta artikkelissani Kristuksessa olen suojassa

http://sourcepublication.net/2012/12/17/kristuksessa-olen-suojassa/

Tomun ravistusta ja ravisuttavaa rukousta

Herää, Siion, herää,
pukeudu voimaasi,
pue yllesi loistavat vaatteet,
pyhä kaupunki, Jerusalem!
Koskaan enää ei katujasi polje
ympärileikkaamaton eikä epäpuhdas.
Nouse, ravista tomu yltäsi, istuudu valtasi istuimelle, Jerusalem! Irrota kahleet kaulastasi, vangittu tytär Siion! Jes. 52: 1-2

DSC_2769

Herättäviä havaintoja

Kirjoituksen tausta on monen vuoden hämmästelyssä kohtaamieni asioiden ja ilmiöiden suhteen.

Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että en ”maalaa piruja” seinille tai näe demoneja joka nurkan takana. Se, että olen joutunut tekemisiin järjellä selittämättömien ilmiöiden kanssa siellä, missä esiintyy yritystä laittaa toinen ihminen oman maun mukaiseen purkkiin (usein takana on narsisti tai narsismiin taipuvainen henkilö – ja minun tapauksessani samalla henkilö(t), joka tavalla tai toisella pukee pyrkimyksensä hengellisyyteen), on saanut minut pohtimaan myös sitä mahdollisuutta, että näkemäni ilmiöt voisivat olla kytköksissä pahan voimiin, samaan tapaan kuin okkultimissa.

Kirjoituksessani peilaan elokuisen Malmön visiittini aikana saamaani vahvistusta sille, että olen ollut oikeilla jäljillä aavistelujeni suhteen. Lisäksi löysin lyhennelmän Mike Connelin kirjasta Slumber of Jezebel (Iisebelin uni, kehyskertomuksena Iisebelin ja Elian tarinat).

Juurena hengellinen hairahtuminen

Kun ihminen yrittää määritellä sitä, mitä toinen saa tehdä, mikä on hänen paikkansa Jumalan suunnitelmassa, käskeä ja komentaa toista (joko suoraan, opetuksen välityksellä tai rukoukseen/profetiaan puettuna) olemaan tai tekemään hänen mielensä mukaisia asioita ja/tai uhkailemaan – tai jopa kirjaimellisesti – yrittämään tuhota toisen ihmisen kasvu toiseen suuntaan kuin hän haluaa, ihminen ei toteuta Jumalan vaan varkaan tehtävää (Vrt. Joh. 10: 10) ja on siten ”laittomilla asioilla”. Hairahtunut on eksynyt silloinkin, kun hän itse vakuuttaa ja/tai luulee olevansa oikeassa.

Auktoriteetti

Käskeminen ja komentaminen perustuu siihen, että henkilö näkee itsensä jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa siihen nähden, jota hän käskee tai komentaa. Tätä tukee useiden kristillisten suuntausten ajatus siitä, että auktoriteetin alle on alistuttava mukisematta.

Entä jos tämä auktoriteetti käskee tekemään tyhmiä asioita ja/tai toimimaan sitä vastaan, minkä ymmärrämme oikeaksi Jumalan edessä? Kumpaa tulee totella enemmän ihmistä vai Jumalaa? – Asiaa monimutkaistaa se, jos auktoriteetti väittää olevansa Jumalan asialla. Kenellä on kanttia asettua vastakkainasetteluun tällaisen henkilön kanssa? Vastakkainasettujan rooli on usein yhtä yksinäinen kuin Elian.

Iisebelin tarinasta huomaamme, miten Iisebel ei vastustanut hengellisyyttä, olihan hänellä liuta ”profeettoja” ympärillään; hän vastusti hengellisyyttä, jota Elia ja Herran profeetat edustivat. Jopa hengellisyyden ilmentymät näyttävät olleen samankaltaisia: profetiat, ihmeet ja tunnusteot, palvontamenot, jne.. Ero niiden välillä oli se, mihin ne pyrkivät: Elia ja Herran profeetat osoittivat Herraan, Iisebelin profeetat ”jumalaan/jumaliin”, ja sitoivat ihmiset epäjumalanpalvelukseen ja pahan voimiin. Elia ja Herran profeetat luottivat Herran kykyyn toimia puolestaan, kun taas Iisebel ja hänen suojattinsa tukeutuivat voimakkaasti lihan käsivarteen yrityksessään tuhota kaikki Herran profeetat.

Syväsukellus apatiaan

Iisebelin toiminnan hedelmä näyttää olleen voimattomuus ja perääntyminen. Herran profeettoja oli jäljellä, mutta he näyttävät olleen erillään toisistaan ja piilossa. Heitä vaivasi myös yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden tunne (”vain minä olen jäljellä…”).

Connellin ajatus unesta nousemisesta oli mielenkiintoinen. Olen jutellut hengellisesti raskautetusta ja painostavasta olotilasta lukuisien henkilöiden kanssa, jotka ovat ilmiön kohdanneet. Ilmiö diagnosoidaan usein terveydenhuollossa masennukseksi. Se, mihin mielestäni kannattaa herätä silloin, jos epäilee ongelman juuren olevan hengellinen, kuten nyt vaikkapa kontrollointiyritykset, -rukoukset, -profetiat, tms. että samaan aikaan diagnoosin kanssa alamme käsittelemään myös mahdollista hengellistä juurta.

Henkilö, joka on ollut tekemisissä narsistin kanssa, tietää, miten alistavaa tämän käytös voi olla. Ihminen jää tuollaisen jäljiltä huonoon happeen. Tämä ei välttämättä ole aika-narsistin-jälkeen-romahduksen ainoa syy. Syy voi olla myös se, että narsisti, joka on omaksunut hengellisen viitekehyksen (”rukouksineen”, julistuksineen, käskemisine ja komentamisineen) jatkaa samaan malliin – usein tomeramminkin – kun tajuaa uhrinsa yrittävän saada ilmaa siipien alle.

Uhrin syväsukellus masennukseen, apatiaan, aikaansaamattomuuteen tai muihin elämän vaikeuksiin (talous, ihmissuhteet, tms.) saattaa tapahtua suurimman erävoiton jälkeen – sinällään aivan käsittämättömästi – koska hän on selviytynyt tiukemmistakin tilanteista. Näin kävi Elialle juuri Karmel -vuoren voiton jälkeen: Elia pakeni henkensä edestä, vaikka juuri oli nähnyt Herran voiman ilmestyvän ja omin käsin tuhonnut suuren osan vääristä profeetoista.

Tällainen syväsukellus itselläni oli, kun irtaannuin em. kaltaisesta narsistisesta ympäristöstä: paniikinomainen pako ja itsensä suojaaminen kaikin tavoin – ihan kuin Jumala ei olisi aiemmin suojannut minua tiukoissa paikoissa ja ihan kuin en olisi koskaan nähnyt Jumalan voimaa! Myös näköalattomuus on tuttu tunne ja kutsumuksesta irti heittäminen yksinäisyyden tunteesta ja eristäytymisestä puhumattakaan.

DSC_3113

Ajoittain podin outoja vaivoja, joihin ei ollut järjekästä selitystä. Esimerkiksi aamulla olin ok, mutta kun menin töihin, huimasi, oksetti, oli heikko olo. Olotilaa kesti täyden työpäivän. Kotiin tultua oli mentävä nukkumaan. Illaksi helpotti. Oireet alkoivat uudestaan seuraavana päivänä samalla tavoin ja illalla katosivat… Illalla aloin pohtimaan, että asiassa ei nyt aivan kaikki ole kohdallaan…

Todellinen vihollinen

Silloin jos emme edes huomaa vihollista olemme hyvin turvattomat. Omassa elämässäni etenemistä on tapahtunut vasta sen jälkeen, kun tajusin, että se mitä minulle tapahtuu ylittää normaalien vastoinkäymisten mittapuun – ja että Jumalan tahto elämää(ni) nähden on eteneminen, ei pysähtyminen tai perääntyminen. Esimerkiksi edellisessä kappaleessa kirjoittamani fyysiset vaivat saivat ratkaisunsa erikoisella tavalla: Mieleeni nousi kuva ”rukoilevasta” joukosta ja ajatus siitä, että ”rukousten” ja hontelon olotilani välillä olisi yhteys. Kolmantena aamuna olotilan alettua (onneksi oli vapaapäivä) menin lenkille ja aloin julistaa voittoa oireista Jeesuksen nimessä ja veressä. Oireet helpottivat. Samanmoista olin kokenut aiemmin yhden ”elämäni narsistin” läheisyydessä. Kysymys oli kontrolloivan rukouksen (”pysäytä työ…”) seurauksesta.

Allekirjoitan Connellin ja Malmön pastorin sanat (jotka olivat melko samansisältöiset):

Tämä vaikutus saa aikaan sen, että Jumalan ihmiset siirtyvät syrjään siitä, mitä heidän pitäisi tehdä. He hukkaavat näkökulman siihen, kuka Jumala on, mitä he ovat ja mikä on heidät tarkoituksensa ja tehtävänsä.

DSC_3752

Kun emme ole omalla paikallamme, paikkamme on tyhjä. Mikä tappio Jumalan valtakunnalle!

Palaa asemaasi!

Paluu alkaa parannuksesta, sen tunnustamisesta, että poikettua tuli. Ehkä hahmotat tarkasti, missä ensimmäinen vika-askel tuli otettua. Ehkä harha-askelten alku on muistojen hämärässä. Tärkeintä on tunnustaa poikkeaminen ja palata siihen, minkä ymmärtää asemakseen ja tehtäväkseen Jumalan edessä.
Artikkelin alussa olevassa raamatunjakeessa Herra nimittää kaupunkiaan pyhäksi kaupungiksi. Myös meidät Hän näkee pyhinään Kristuksen kautta. Menneisyys ei määrittele meitä, vaan Kristuksen sovitustyö. Olet saattanut kulkea pitkäänkin harhapolulla elämääsi, suhteesesi Jumalaan tai kutsumukseesi nähden, se ei Jumalan edessä merkitse mitään, se merkitsee, että palaat takaisin. Alat elämään Hänen elämäänsä sinussa ja päinvastoin: Annat Hänen elää elämäänsä sinussa.

Sekä Malmön pastorin että Connellin viesti oli selkeä (ehkä käyttäisit toisia sanoja, idea kuitenkin on seuraava):

Ota paikkasi siinä, minkä Jumala on antanut sinulle – ja hellitä niistä rajoituksista, joissa olet elänyt.
Pukeudu Pyhään Henkeen. Ota vastaan tuore voitelu elämääsi. Herää unesta ja palaa takaisin Jumalan elämän virtaan.

850. Ratkaisu

Tänä aamuna heräsin epätavanomaisesti sanoihin:

Ratkaisu on Jeesuksen veressä.

Ymmärsin ajatuksen liittyvän pohdintoihini – en niinkään syntikysymyksen kanssa, vaan siihen, mihin viittaan kirjoitukseni http://sourcepublication.net/2014/08/17/844-pieni-hetki-merkittava-hetki/ loppupuolella: sinnikkään oloiseen vastustukseen.

Ajatus Jeesuksen sovituksesta ja lunastuksesta on kristinuskon ydin. Veri mainitaan Vanhassa (missä se ennakoi Jeesuksen sovitusta) ja Uudessa testamentissa 447 kertaa 357 jakeessa.  

Aiheesta on niissä piireissä, missä olen suurimman osan elämääni viettänyt (suomalaisen karismaattisuuden yhdellä laidalla), opetettu hyvin heppoisesti. Paljon on opetettu ihmeistä, ylistyksestä, kirkkaudesta ja henkivalloista. Paljon on rukoiltu, profetoitu, käsketty ja komennettu – ajoittain käyttäen sanontaa ”Jeesuksen nimessä ja veressä”.

Näennäisesti opetus ja elämä voi olla tuossa muodossaankin houkutteleva ja elävänoloinen. Ilman ”veren evankeliumia” sanoma jää väkisinkin ohueksi ja kelmeäksi – ja voimattomaksi.

Jeesuksen sanoin:

Ilman minua te ette saa mitään aikaan. (Joh. 15: )

”Ette saa mitään aikaan” ei suinkaan tarkoita mitään flegmaattista ja passiivista olotilaa, vaan sana on δυναμαι [dunamai], ´olla kykenevä johonkin; voida, olla voima, olla lujuus tehdä jotakin´.

Meillä ei ole oikotietä edellämainittuihin asioihin. Täysi oikeus tulee vain Jeesuksen ja Hänen avaamansa tien kautta.

Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon — hänen ruumiinsa — kautta. (Hepr. 10: 19,20)

Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään:

Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. (1. Joh. 5-10)

Valo karkottaa pimeyden ja paljastaa totuuden. Oleellista tässä on kiertelemätön rehellisyys. Olen rikkonut tässä ja tuossa. Tuon asiat Jumalan eteen. Jumala – uskollinen ja vanhurskas – antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa minut kaikesta vääryydestä.

Kelvollisuutemme Jumalan edessä kumpuaa Kristuksen täytetystä työstä. Tuon työn ylivertaisuutta ylistää Heprealaiskirjeen kirjoittaja:

–kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.(Hepr. 9: 14)

Efesolaiskirjeen 2. luvussa Paavali kirjoittaa Jumalan työstä seuraavasti:

— Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä.
Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. (Ef. 2: 13-22)

Johanneksen ilmestys tuo esiin veren (ja todistuksen) voiman äärimmäisen tiukoissa tilanteissa, taistelussa itseään sielunvihollista vastaan:

Karitsan veri ja heidän todistuksensa
toivat heille voiton
.

(Voit lukea koko luvun täältä http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ilm.12.html#o19 )

Koulutuksen yllättävä lopputulos

Kirjoitukseni on osa neljän kirjoituksen kokonaisuutta. Toivon, että luet edelliset

  • Miten minusta tuli vapauttamisen asiantuntija
  • Rukouksen väärällä kanavalla
  • Petos

Koulutuksestani

Se, että minuun turvauduttiin vapautuksen asiantuntijana, on mietityttänyt minua päivätolkulla. Vapautus on hyvä ja rakentava asia. Toki Herramme haluaa meidän olevan vapaita kaikista sidoksista ja/tai kielteisistä, elämää murentavista voimista. Voi olla, että alkulähtökohdiltaan myös entisen yhteisöni pyrkimykset tähän suuntaan olivat oikeansuuntaisia.

Jossain hairahdus on kuitenkin tapahti. Siitä kertoo hedelmä ja metodit. Se, että

  • profetia on kuin automaattikirjoitusta
  • julistava rukous muistuttaa ajoittain manaamista ja
  • osa ihmisistä ahdistuu rukouksen jäljiltä

kertoo, että jotain on mennyt vikaan.

Hyvin omituista on myös se, että

  • kritisoiville tahoille toivotetaan pahaa ja onnettomuuksia
  • ajoittain profetoinnin hedelmänä ovat olleet myös järjettömät ratkaisut yksityis- tai liike-elämässä.

Sitä olen miettinyt viimeisimpien käänteiden puitteissa, että onko voinut käydä niin, että alun perin vilpittömien ihmisten elämään on petos päässyt puikahtamaan sisään jonkin valvomattoman portin kautta – olkoon tuo portti käsittelemätön (tai tunnistamaton) viha, keskittyminen ilmiöihin, tms.

Koulutuksen yllättävä lopputulos

Entinen yhteisöni kasvatti minusta vapauttamisen asiantuntijan toisella tavalla kuin asiantuntijuuteeni turvautuneet ajattelivat: Olen nimittäin joutunut tekemisiin aiemmin mainitsemani vapauttamis- tai käskemis/komentamisrukouksen hedelmän kanssa. – Ehkä tässä mielessä tuollaista harrastaneet saavat tuntea mielihyvää ja onnistumista. Minusta tuollainen on kuitenkin erittäin outoa ”kristillisyyttä”.

Mainitsin kaikki-mahdollinen-huushollissa-menee-rikki -ilmiön.

Seuraavalla ei suoraan ole tekemistä yhteisön kanssa, ehkä enemmän sen edustaman opetuksen kanssa.

90-luvulla olin päätoiminen karjatilallinen. Enimmäkseen hoidin tilaa yksin. Joskus tuli sellainen tenkkapoo eteen, että hentoinen nainen ei selviytynyt. Yksi lehmistä, Hyöty, oli melkoisen vaikea lypsettävä. Aina, jos pikkuisen hipaisin sitä kädelläni tai lypsimillä, potkuja alkoi satelemaan. Jouduin pyytämään lypsyapua. Hyöty potkaisi myös apuun pyytämääni miestä. Parin vuorokauden kuluttua lehmä oli hengetön. Mies kertoi kironneensa lehmän. Eläinlääkärillä ei ollut selitystä lehmän kehon vallanneeseen tulehdukseen. Kirous tai sattuma, jääköön se itse kunkin päätettäväksi. Varsin erikoista ”rakkautta” tämä mies joka tapauksessa osoitti sekä lehmää, minua että tilaa kohtaan – ja vielä ”todisti” tapauksesta.

Vielä erikoisemmaksi tilanne muuttui siinä vaiheessa, kun aloin asettaa vihalle, katkeruudelle ja omistuksenhalulle rajoja enkä suostunut niiden kohteeksi. Yhtenä yönä havahduin siihen, että tämä mies oli vuoteeni vieressä, vaikka välimatkaa oli satoja kilometrejä. Mitä muuta osaan tehdä kuin nuhdella sitä ”mikä ihme se olikaan” Jeesuksen nimessä ja käskeä väistymään. – Jos pidät minua järjiltään olevana, voin kertoa, että kaksi esirukoilijaani koki saman, toinen Suomessa, toinen ulkomailla. – Tiedän, että miehellä on ollut ennen nk. uskoontulemista spiritistisiä kokeiluja, ja olen pohtinut sitä, miten samanmoinen toiminta on saanut hänessä valtaa nk. uskossa ollessaan. Hän on muun muassa maininnut, että jossain talossa on tv pimentynyt kun hän on rukoillut, jne. Onko niin, että viha, katkeruus ja omistuksenhalu ovat olleet portteja, jotka ovat avanneet ”vanhat kanavat”, vaikka ne saavat nk. kristilliset puitteet. Missään tapauksessa toiselle pahan toivottaminen/rukoileminen ei ole kristillistä – eikä mitään hallelujaa kannattaisi huutaa, jos tuollaisen toivottamisen/rukoilemisen seurauksena toisen lehmä kuolee (mieluummin sitten rukoilla vaikka lehmän rauhoittumista!) tai elämä muutoin menee sekaisin.

Näkemäni on vienyt hyvin vakavalle paikalle. On tarpeen arvioida nähtyä ja koettua. On tarpeen katsoa omaan elämään, ettei esimerkiksi vihasta tai muusta roinasta tule porttia pahuudelle. – Tässä auran kärjessä olevat, hengellisen työntekijät, johtajat tai vaikkapa esirukouksessa ihmisiä palvelevat, ovat tulilinjalla. Mikä olisi viholliselta nerokkaampaa kuin saada avainhenkilö luiskahtamaan pois kurssista. Silloinhan tämä avainhenkilö ei ole enää viholliselle vaaraksi. (Ajatukset tästä jatkuvat seuraavassa kirjoituksessa)

Toisaalta näkemäni on vahvistanut luottamusta siihen, että tämäntyyppiset tilanteet on ratkaistavissa rukouksella. Jumala on loppu pelissä voimakkaampi kuin minkäänlainen käskemis-/komentamisrukous/kiusaus/koettelemus. Hänen suuruuttaan on se, että ihminen vapautuu.

Kun minusta tuli vapauttamisen asiantuntija (osa1)

Tarinani tunteville seuraavissa kirjoituksissa on paljon tuttua. Älä silti hyppää tuttuuden takia yli. Tarinan tarkastelu uudestaan on nimittäin itselleni avannut näkökulmia mahdollisiin selityksiin ja vastauksiin.

Paradokseja alkutaipaleeltani

Olen ollut kovasti hengellisyyteen kallellaan, vaikka hengellisyydeen ilmentymänä vierastin kirkkoa ja nk. uskovaisia. Kirkko oli mielestäni vanhanaikainen ja jäykkä ja nk. uskovaiset, erityisesti nk. karismaatikot, hipoivat yli ymmärrykseni. En halunnut luutumaan kirkkoon enempää kuin hihhuliksikaan heidän kaltaistensa joukkoon.

Henkilökohtainen hätätila ajoi abiturientin kirkkoon yhdessä – niin uskon – Jumalan asiaan puuttumisen kanssa.

Kun en Jumalan lähettämiä uskonut, Hän tuntui puhuvan itse ja vääntävän rautalangasta mallia siitä, että Hän on. Jumala tuntui ottavan myös epäilykseni ja kipukohtani käsittelyyn. Näin elävän ja toimivan Jumalan toimivan niin ”luutuneessa” kirkossa kuin ”hihhuleissakin”. Kärjistäen: Minusta tuli hihhuli luutuneena pitämääni kirkkoon.

Myöhempien kokemuksieni vuoksi joudun suhtautumaan ARVIOIDEN JOKAISEEN HENGELLISEEN KOKEMUKSEEN, VAIKKA SIINÄ ESIINTYISI JEESUS, JUMALA, PYHÄ HENKI ja VAIKKA SE TOISI MUKANAAN HELPOTUSTA, RAUHAA JA VASTAUKSIA ELÄMÄN KYSYMYKSIIN. Olen karvaasti oppinut sen, että KAIKKI EI OLE JUMALASTA ja että pimeyden ruhtinas osaa leikkiä valkeuden enkeliä, jotakuta joka antaa vastauksen kysymyksiimme, johon alamme luottaa. Tämä tekee petoksesta salakavalan. Se näyttää aidolta, vaikka ei sellainen ole.

Rohkea, elävä, palava – tai sinne päin

Halusin olla rohkea, elävä ja palava. Janosin Pyhän Hengen täyteyttä ja armolahjoista erityisesti kielilläpuhumisen lahjaa. Kesällä -92 purkaessani säilörehukuormaa aloin puhua kielillä. Seurakunnassa seuraukset pistettiin merkille: Oli uusi rohkeus puhua tilaisuuksissa.

Vähän tuon tapahtuman jälkeen minut ”rekrytoitiin” paikkakunnalla toimintaansa aloittelevaan vapaiden suuntien seurakuntaan. Innokkaasti lähdin mukaan. Olin ymmärtävinäni, että Herra olisi kutsumassa suuremmille vainioille.

Asiantuntija?

Muutama aika sitten jouduin melko erikoiseen tilanteeseen. Usea ihminen kertoi joutuneensa erikoisten episodien silminnäkijäksi ja kokijaksi. Heidän kertomuksensa olivat yhtenäiset ja johtopäätös, johon he olivat tahoillaan päätyneet, oli että he ovat joutuneet pimeyden hyökkäysten kohteeksi. Hätkähdin, kun minulle sanottiin seuraavat sanat:

Sinä, Pauliina, olet asiantuntija. Sinun entisessä yhteisössäsi puhuttiin näistä, eikö?

Vuosien vuoristorata hengellisen sodankäynnin syövereissä oli silmieni edessä kuin vanhan ajan filminauha…: Vapauttamisrukous- ja vapauttamiskoulutus, irtisanoutuminen (suku)kirouksista,…profeetalliset eleet, henkivaltojen käskeminen ja komentaminen – ja auktoriteetin käyttäminen – myös niihin, jotka toimintaa arvioivat.

Miten näille rakkaille selittäisi sen, että entinen yhteisö on tehnyt minusta asiantuntijan ihan toisella tavalla kuin mitä nämä apua pyytäneet ajattelivat?

Viisaasti vaikenin tällä kertaa. Muutamassa minuutissa koko villiä tarinaa en pystyisi kertomaan. Oli aika rukoilla ahdingossa olevien puolesta. Sillä varmasti ei lopputuloksen kannalta ollut merkitystä, miten yhteisö oli minusta asiantuntijan tehnyt. Vastaus tosin olisi laittanut heidät melko ymmälleen.