Surun sanoitusta

Originally posted on Eheytymisen polkuja:
Sain joulun alla käsiini kirjan, jonka teemoja ovat muun muassa haavoittuvuus, armo, heikkous, viha. Kirja käsittelee menetystä ja surutyötä. Ei vain kuolemaa, vaan minkä tahansa meille tärkeän asian menetystä. Olen väkisinkin (en sentään väkinäisesti) pyörinyt uskonnon uhrien aihepiirissä opintojeni ja ihan henkilökohtaisen kiinnostuksenkin vuoksi. Tähän ”pyörimiseen” kirja toi raikkaan ja armollisen…

Surutyö

Sen sijaan keinoilo ei ole hyvä asia. Jos isken kirveellä jalkaani ja sanon: ”Ei mitään hätää, kyllä se tästä.” En vaivaudu tutkimaan vaurioita saatika hoitamaan haavaa, voi käydä todella kehnosti.

Kaunis kuusi

”On erilaisia jouluja”, hän totesi ja viittasi siihen, miten säilytämme rakkaita koristeitamme – ja silti puemme kuusen joka joulu hieman eri tavalla: ”Joku joulu on vaatimattomampi, karumpi.” ”Silti kuusi on Jumalan silmissä aina yhtä kaunis”, pappi jatkoi ja viittasi Jumalan armoon, joka on mukana joulussamme myös askeettisempina aikoina.

Hedelmän salaisuus

Kenelle kiitos kuuluukaan? Eikö Hänelle, joka on luvannut, että jokaisen joka Häneen uskoo sisimmästä virtaa elävien vesien virrat? Eikö Hänelle, joka on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan valmistanut meille – aivan jokaiselle – tämän mahdollisuuden lähestyä Häntä ja elää yhteydessä Häneen? Eikö Hänen, joka – vastoin ulkoisia olosuhteita – antaa elämän ilmestyä sinne, missä sitä ei odottaisi? Kuivuuteen, pimeyteen, myrskyyn.

Reitti

Jälkiviisaana olisin valinnut toisen reitin. Silloin kuvani matkasta olisi luksusristeilijältä; en tietäisi merenkäynnin arjesta mitään. Merenkäynti olisi minulle yhtä satumaata ja paratiisia, aurinkoa ja turkoosinväristä vettä rauhallisessa laguunissa. Olisin elämän vapaamatkustaja, kyvytön purjehtimaan itse.

Surullisinta olisi, jos koskaan en olisi uskaltanut lähteä matkaan, kastaa varvastanikaan veteen.

Avaimia ajatusten selkiytymiseen

Originally posted on Eheytymisen polkuja:
”Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee myös yhteyttä omiin tunteisiin ja tarpeisiinsa — Mikäli ihminen kadottaa yhteyden omiin tunneperäisiin tarpeisiinsa, hän voi alkaa oireilla eri tavoin, psyykkisesti tai fyysisesti. Ihminen kaipaa yhteyttä myös omiin juuriinsa, omaan menneisyyteensä ja edellisiin sukupolviin, mikä on tärkeää sekä oman itsen ymmärtämisen että identiteetin muodostamisen kannalta.” Ahtaan…

Karismaattinen kokemus

Sen sijaan 12 vuotta yhteisössä, joka meni pidemmälle ja pidemmälle ahtaudessaan ja kipeydessään, oli rikastava – ja monin paikoin kipeäkin – kokemus.