Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. 

Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.  Ps. 18: 1-2 (joissain käännöksissä 2-3)

Psalmi on syntynyt tilanteessa, jossa monet Daavidin psalmeista ovat syntyneet: Jumalan valittu, voideltu kuningas on ahtaalla. Kuninkuuden kahvassa oleva Saul joukkoineen ajaa takaa Daavidia tuhotakseen hänet. Takaa-ajoon syyn Saul näyttää löytävän lähinnä siitä, että Daavidin elämä näyttää voittoisalta, mitä tulee sotaan, jossa hän menestyy taistellessaan israelilaisten vihollisia vastaan. Daavidille syntyy myös tietynlainen ”fanijoukko”, joka iloitsee Daavidin menestyksestä.

Saulin edesottamuksia lukiessani huomaan sijoittavani Sauliin monia piirteitä, jotka pätevät narsismiin, kuten

  • Paremmuuden pakkomielle. Saulin on pakko olla paras. Jos joku näyttää häntä paremmalta, hän joutuu armotta Saulin hampaisiin. Paremmuuden pakkomielteeseen liittyy vainoharhaisia piirteitä: Saul näkee uhkaa siellä, missä sitä ei oikeasti ole.
  • Saul on taitava samaan puolelleen ihmisiä, jotka ovat hänen johdossaan valmiita mielettömyyksiin.
  • Saul on taitava luomaan vihollismielikuvia – sinne, missä vihollisuutta ei oikeasti ole.
  • Kaikki keinot ovat käytössä laskelmoivasta oveluudesta uhkailuun.

Tilanne saa Daavidin entistäkin enemmän turvautumaan Herraan. Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni – strategia kuvaa Daavidin toimintaan. Hän ei lähde suoraan sotaan Saulin kanssa. Vaikka Saul kerran ajautuu täysin Daavidin armoille, hän ei tuhoa Saulia – ja inhimillisesti katsoen pitkittää kärsimystään vuosilla.

JUMALA SINÄ OLET..!

toistuu Daavidin sanoissa – samoin kuin:

MINÄ RAKASTAN SINUA, HERRA!

Suomalaisessa vuoden 1932 raamatunkäännöksessä tulee esille suorasuokainen Daavidin usko ja tunnutus:

Sinä, Herra, olet voimani!

Sinä, Herra, olet kallioni, linnani ja pelastajani!

Sinä, Herra, olet minun Jumalani.

Sinä, Herra, olet se, jonka turviin pakenen.

Sinä, Herra, olet kilpeni.

Sinä, Herra, olet autuuteni sarvi.

Sinä, Herra, olet varustukseni.

”Autuuden sarvesta” apua ja suojaa

Pysähdyin sanan ´autuuteni sarvi´ kohdalle. (KR. 92 kääntää sanan: Sinulta saan avun ja suojan)

Sana ´autuus´ on hepreaksi ישע [jesha]. Sana merkitsee pelastusta, vapautusta, suojaa, hyvinvointia (merkityskessä kukoistus, vauraus) ja voittoa. Sana on Jeesuksen heprealaisen nimen, Jeshua, pohjalla.

Sarvi symboloi Daavidin aikaisessa ajattelussa voimaa ja voittoa (esimerkiksi 1 Sam. 2:1, osana Hannan kiitosrukousta). Sarvea käytettiin myös öljyastiana ja öljyllä voitelun yhteydessä (1 Sam. 16:1) sekä puhaltimena (shofar, Joos. 6: 5). Sarvilla oli tärkeä osa myös jumalanpalvelusta (sekä ilmestysmajassa että temppelissä). 2 Moos 27: 7 ja 3 Moos. 8:15 löydämme kuvan sovintouhrista ja 1 Kun. 1: 50 tilanteesta, jossa henkilö pelastautui tarttumalla alttarin sarviin.

Luvattu Messias – Pelastuksen sarvi

Mielenkiintoinen yhtymäkohta käy ilmi, kun luemme rinnakkain vanhempaa suomalaista raamatunkäännöstämme (30-luvulta). Siinä Psalmin 18 ja Luukkaan evankeliumin 1. luvun jakeista 68 ja 69 löytyy suora yhtymäkohta siitä, miten Johannes Kastajan isä Sakarias näki Daavidin sanojen täytyvän Jeesuksen (hepreaksi Jeshua) syntymässä:

Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta —

Sakariaan sanat pohjaavat niihin Raamatun kirjoihin, jotka tunnemme Vanhan testamentin nimellä:

-niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun kautta- pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat, tehdäkseen laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa,  sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme;  suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme. Luuk. 1: 70-75