Rehellisesti. Tämä aamu ei ollut ”minun aamuni”.

Olin ajatellut, että nukun kaikessa rauhassa. Herään. Syön mieheni kanssa aamupalan – ja lähdemme kaikessa rauhassa kuvaamaan.

Herään aamulla aikaisin. Uni ei tule enää silmään. Avaan kännykkäni. Siellä minua odottaa huolestuttava viesti. Otan (vastoin normaalia käytäntöäni… ) puhelimen vessaan (!!! – Ihan kuin en viestiä ehtisi prosessoida pienellä viiveellä…). Laitan puhelimen lavuaarin päälle. – Ja sinne se vain sukeltaa… altaassa olevaan veteen..!

Näytän selviävän säikähdyksellä – kunnes tajuan, että puhelin ei tunnista sim-korttia…

Minua alkaa raivostuttaa elämä ja kaikki… (Yleensä en hermostu, mutta nyt aamuiset episodit katkaisivat kuikankin pinnan…)

… miespolokin saa kuulla kunniansa… 🙁

No, siinä aamukahvin jälkeen kasailemme elämää uudestaan… Käytetty kännykkä löytyy lähikaupungista ja suuntaamme hiukan uusissa merkeissä kuvaussessioon.

Kokeilun vuoksi mieheni ottaa henkilökuvauksessa käyttämämme heijastimen mukaan. Huomaamme heijastimen tehon rokkaavassa profiilikuvaassa ja jopa luontokuvissa.

Paluumatkalla opettelen uudestaan soittamaan kännykällä (uuden tulokkaan käyttöjärjestelmä on perin erilainen kuin mihin olen tottunut ja pikkuisen mokoma harjoitteluttaa…) – Lopputulema päivästä on paljonkin plussan puolella. – Ja ennen kaikkea tästä opiksi (sen lisäksi, että vessaan ei kannata ottaa kännykkää…): Jokainen päivä on hyvä kuvauspäivä. <3

Clarity.jpg