864. Aikansa kaikella

Kaikella on aikansa – myös oudosssa maastossa tarpomisella, vastamäellä, taisteluilla, suljetuilla ovilla. – Ja kuten edellisessä kirjoituksessani kirjoitin, usein myös noiden kohtaaminen varustaa meitä.

Taisteluissa opimme taistelemaan, suljettujen ovien edessä etsimään ratkaisuja, vastamäessä kuntomme kasvaa, oudossa maastossa suunnistaminen opettaa meille selviytymistä.

Wau, mikä lupaus (ja kääntöpuoli)!

Olin 22-vuotias, kun päivärukoushetken jälkeen purin taisteluani ja ahdistustani naisevankelistalle Outokummun helluntaiseurakunnan alttarilla. Evankelistan nimi on unohtunut, mutta muistan hänen sanansa: ”Olet Daavid”. Sanat tuntuivat valtavalta lupaukselta minulle, nuorelle naiselle, joka halusi tehdä Jumalan valtakunnan työtä, voittaa sieluja Kristukselle, taistella suuria taisteluita Jumalalle. Mielessäni oli Daavid Goljatin voittajana ja suurena kuninkaana, joka oli lähellä Jumalaa.

Vasta nyt, 22 vuotta myöhemmin alan tajuta sanojen syvyyden: Daavidin voitot ovat hänen tarinansa toinen, mieleenjäävin, puoli. Toinen puoli ovat Daavidin toisenlaiset taistelut, joita ei hetkessä voitettukaan:

Daavidin menestys sai Saulin raivoihinsa ja vainoharhaisesti vainoamaan Daavidia. Tämä ajoi Daavidin näennäisesti etäälle siitä, mitä Jumala oli luvannut hänele, kuninkuudesta. Daavidin psalmit eivät suoraan kerro Daavidin tuntoja tässä asiassa, mutta pakko hänen on ollut jossain vaiheessa ihmetellä, mikä ihme oli Samuelin hänelle antama voitelu, jossa hänet oli voideltu kuninkaaksi; kuninkuuden sijaan hän eli paossa nykyistä kuningasta…

Säilyttääkseen luottamuksensa Jumalan antamaan lupaukseen ja voiteluun Daavidin on pakko ollut uskoa yliluonnolliseen Jumalaan, joka voi tehdä inhimillisesti mahdottomia asioita. (Vrt. Hepr. 11)

Kääntöpuolen hedelmä

Pakolaisuuden aika ei ollut Daavidin elämässä turhan päiten. Huomaa, että Saul sai monet asiat hopeatarjottimella. Daavidin oli taisteltava näiden samojen asioiden eteen. Hän esimerkiksi oppi sotataitonsa taistellen (ja tietenkin Jumalan viisauden ja siunauksen varassa) – vieläpä ajoittain maastossa, josta hän tarvitsi kokemusta myöhemmin. Tässä pakolaisuudessa hän oppi myös johtajan taitonsa (yhtä lailla Jumalan viisauden ja siunauksen varassa) kouluttaessaan hulttiojoukosta kurinalaisen sotajoukon.

Pakolaisuudessa kouliintui myös Daavidin sydän. Hän teki jotain uskomatonta! Hän ei vahingoittanut Saulia, vaikka tämän henki oli hänen käsissään. Kerrotaan myös, että hän itki vainoojansa kuolemaa. Tähän pystyy vain Jumalan valtaama sydän Jumalan armon ja rakkauden varassa.

Aikanaan Daavidin oli aika astua tehtävään, johon Samuel oli hänet voidellut. Ovi avautui aikanaan.

Tuo oven aukeaminen puhutteli minua alkuviikosta.

Aukeaa…, aukeaako ovi?

Noin vuosi sitten eräs ystäväni sai rohkaisevan sanan yhdessä rukoillessamme: Mieheni ja minun eteen avautuu ovi – pian.

Pohdin vuoden mittaan, että kylläpä kestää. Tuntuu, että pyörimme paikallamme emmekä pääse eteen- tai taaksepäin. Itse asiassa koemme, että taaksepäin meneminen ei ole tarkoitus; eteenpäin olisi päästävä. Mutta kun emme pääse, kun jokin jumittaa.

Malmön seurakuntavisiitti oli alku uudelle. Sen ymmärsimme. Asiat alkoivat vähin erin liikkua elämässämme, mutta se suuri este tuntui pysyvän paikallaan. Olotila helpotti, mutta eteenpäin emme vieläkään päässeet. – Olkoon nyt esimerkkinä vaikka heinähommat, joissa tapahtui edistystä, mutta se ei ihan riittänyt…; piti saada KOKO sato korjatuksia, ei vain puolta sadosta… Sama ilmiö tuntui olevan hengellisesti…

Ajelin maanantai-iltana kotikonnuiltani kohti Kymenlaakson kotia, kun yhtäkkiä aloin autossa kiittää (aika isoon ääneen) siitä, että puomi on nostettu pois ja pääsemme eteenpäin.

Rehellisesti sanoen: Olin todella kauan kokenut ajoittain suorastaan järkyttäviä vastuksia työssäni. Jouduin taistelemaan rukouksessa monien asioiden puolesta todella voimakkaasti. Rintamassa olivat herkkäkorvaiset esirukoilijat, jotka toivat rohkaisua ja tukivat rukouksin. Koin tuota vastustusta myös selittämättömänä ahdistuksena (jonka erottaa masennuksesta tai paniikkihäiriöstä siitä, että se ei liittynyt mihinkään tiettyyn tilanteeseen, vaan se ilmaantui äkisti ja yhtä äkisti katosi, ilman järkevää selitystä).

Tiistaiaamu koitti ja tajusin toimistollani, että hyvänen aika sentään: Tuo kumma vastustus on tosiaan poissa – ja jotain uutta näkymää on auennut, vaikka vielä ihmettelenkin oven toisella puolella maisemia.


Niin se vain on: Oven aukeamisellakin on aikansa. Ensin kahva painetaan alas ja sitten vedetään tai työnnetään ovi auki. Tämä harvoin tapahtuu yhtä rutakasti kuin toimintaelokuvissa. Kestää hetkisen ennen kuin ovi on auki. Se, että emme vielä näe ovea avoinna, ei ole merkki siitä, etteikö ovi aukenisi…

Julkaissut Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: