846. Mikä estää etenemästä – Pelko (osa 1)

Äskettäisellä Ruotsin reissullani pohdin etenemättömyyden syitä. Minulle nousi mieleen kuva laatikosta, jossa syystä tai toisesta olemme. ”Laatikkoon” meidät on voineet laittaa toiset ihmiset. Edellisessä kirjoituksessani viittasin muun muassa kontrollointiin, jossa joku toinen määrittelee sen, mitä saamme olla tai tehdä. Erityisesti, jos kyseessä on narsisti, tuo kontrollointi voi olla joko hyvin hienovaraista – tai silloin, jos narsisti pelkää tai aavista otteensa lipeävän – todella aggressiivista. Niin tai näin, hedelmänä on monisyinen epävarmuus ja pelko. ”Laatikkoon” laitettu ei uskalla astua reunojen yli joko epäonnistumisen pelossa tai sen pelossa, mitä ulos astumisesta seuraa.

”Laatikko” ei ole se ympäristö, mihin meidät kristittyinä on tarkoitettu. Paavalin sanoin:

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)

Orjuuden ies näyttää jokaisella hieman erilaiselta. Paavalin kirjoitusten taustana oli kristinuskoon kääntyneille joidenkin opettajien esittämä vaatimus, että näiden ei-juutalaisten käännynnäisten olisi pitänyt Jeesukseen Vapahtajanaan uskomisen lisäksi alkaa noudattaa juutalaisia tapoja, kuten ympärileikata itsenstä tai lapsensa. Tähän vaateeseen Paavali jyrähti suuren EI:n. Kristuksen sovitustyö oli riittävä semmoisenaan ilman lain tekoja.

Meidän aikanamme en ole kuullut ympärileikkausvaatimusta. Toisenlaisia vaatimuksia kylläkin, kuten sitä, miltä uskovan tulee näyttää tai miten hänen tulee tuntea. Ajoittain vaatimukset ovat olleet epäloogisia: Toiselle on sallittu jotain, toiselle on vedetty tiukempaa linjaa. Vaatimuksia on esitetty perinteeseen, oikeaan oppiin, ”meillä on tapana” -tyyliin. Vaatimukset on voitu verhota myös armolahjoihin tai hengelliseen auktoriteettiin. Hengellinen ohjaus sinällään on hieno ja tarpeellinen asia. Ongelmia seuraa siitä, kun asemaa käytetään väärin oman edun, mielipiteen, tms. pönkittämiseen ja toisen ihmisen ohjaamiseen haluttuun suuntaan omasta edusta, mielipiteestä, tms. käsin. Pohjimmiltaan kyseessä on meille uskottujen lahjojen ja tehtävien väärinkäyttö, asia, joka saa Jumalan puhumaan suoria sanoja. (Esimerkiksi Jeremia tai Hesekiel, http://www.evl.fi/raamattu/1992/Jer.23.html ja http://www.evl.fi/raamattu/1992/Hes.34.html ) Yhtä suoria sanoja Jumala puhuu siitä, että Hän itse vapauttaa omansa vääristä siteistä ja niiden aiheuttamista haavoista.

Pitkähköllä johdannollani olen halunnut korostaa sitä, että hengellisyyden varjolla tapahtuva kontrollointi ei tosiaankaan ole Jumalan mielen mukaista eikä sellaiseen tarvitse suostua. Kaikkein tärkeintä on oppia tuntemaan Paimenen ääni ja seurata sitä.

Ajatusteni äärellä löysin Psalmin 27 sanat. Psalmi on yksi niistä monista psalmeista, jotka kuvaavat Daavidin nojautumista Herraansa ahtaina aikoina. Kun paneudumme Daavidin elämään, huomaamme, miten vaikeissa tilanteissa hän eli. Vastassa oli ei enempää tai vähempää kuin kuningas, jolla oli kirjaimellisesti auktoriteettiasema Daavidiin nähden. Tämä auktoriteetti kirjaimellisesti alkoi jahdata Daavidia sotajoukkonsa voimin. Daavid jälleenrakensi elämänsä uhkan alla. Tuon uhkan alla hän kasvoi tehtävään, johon hänet aiemmin oli voideltu.

Koko psalmin voit lukea täältä http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ps.27.html . Daavid pukee ajatuksensa runoon, joka samalla on uskon tunnustamista, julistamista ja rukousta. Runon kielikuvaan kuuluu toinen toistaan vahvistavaa toistoa, kuten psalmin ensimmäinen jae:

Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?

Heprean kielen sana אור [oor] tarkoittaa ´valoa, aamun koittoa´. Sitä käytetään myös symbolisesti kuvaamaan ´lampun valoa, elämän valoa, kasvojen valoa, tiedon (merkityksessä neuvo) valoa ja ”menestyksen valoa”. Sitä käytetään kuvaamaan myös Jumalaa Israelin valona. Toisin sanoen voimme laittaa valon sijalle minkä tahansa näistä sanoista.

Avuksi käännetty sana ישע [jesha] tarkoittaa myös ´vapautusta, turvallisuutta, hyvinvointia/menestystä ja voittoa´.

Daavid julistaa Herran olevan hänen elämänsä turva ´suoja, turvapaikka, linnoitus´.

Tämän takia Daavidin ei tarvitse olla peloissaan ירא [jare] tai säikkyä/vapista פחד [paakkad].

Tuosta ymmärryksestä käsin Daavid teki rohkeita ratkaisuja Jumalan johdatuksessa.

Toivon, että myös sinä kohdatessasi pelon mietit Daavidia, hänen elämäänsä – ja näitä hänen sanojaan. Herra on sama. Oli silloin, on nyt ja on ikuisesti. Sinun ja minun elämässäni.

Julkaissut Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: