Paavali ylistää Jumalaa toisessa kirjeessään Korinttin seurakunnalle:

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!
Hän rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia.(2. Kor. 1:3-4)

Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä. Myös jokaiseen Kristukseen uskovan Jumala ja Isä. Armahtava Isä ja RUNSAAN lohdutuksen Jumala.

Lohdutukseksi käännetty sana merkitsee myös rohkaisua, vahvistamista, neuvomista, opettamista. Tätä sanaa käytetään kuvaamaan ”toista Puolustajaa”, jonka Isä lähettäisi Jeesuksen seuraajille.

Jae kertoo syvällisesti Jumalan luonteesta. Hän on elämän ja eteenpäinmenon puolella.

Kohta antaa uskonelämästä realistisen kuvan. Samoin se antaa hyvän kuvan Jumalan luonteesta; Jumala on elämän ja eteenpäinmenon puolella. Hän on uskollinen Jumala, joka on omaansa lähellä myös sellaisina päivinä, jolloin uskova kokee ahdistusta, painetta, vainoa tai kohtaa elämän kapeikkoja (ahdingoksi käännetyn sanan merkityksiä myös nämä viimemainitut).

Paavali jatkaa ajatuksella, että me saamamme lohdutuksen (rohkaisun, vahvistuksen, neuvomisen, opettamisen) voimalla voimme lohduttaa (rohaista, vahvistaa, neuvoa, opettaa) niitä, jotka kokevat ahdistusta, painetta, vainoa tai kohtaavat elämän kapeikkoja. Oikeastaan alkuteksti ei puhu pelkästään voimasta, vaan siitä että kykenemme lohduttamaan (rohkaisemaan, vahvistamaan, jne.), koska meillä on kyky, valtuutus ja voima(vara)t tehdä niin. Kohtaamme ajatuksen, että se, mitä Jumala tekee meille meidän tilanteissamme, varustaa kohtaamaan samantyyppisiä asioita kohtaavat.

Kokemuksesta uskallan allekirjoittaa ajatuksen. Monet sellaiset ihmiset, joilla on taito auttaa ihmisiä eteenpäin, ovat käyneet vastaavantyyppisiä tilanteita läpi. Tästä on omassa elämässänikin viitteitä – ja tänään minulla on myös omasta kokemuksesta kumpuava rohkaisun sana – kovia kokeneelle tai kovia paraikaa kokevalle:

Sinun kanssasi on tämä armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala. Kanssasi on myös ”toinen Puolustaja”, jonka yksi tehtävä on rohkaista, vahvistaa, neuvoa, auttaa ja opettaa. Ahdistus, paine, ehkä jopa vaino, tai elämän kapeikko, jossa runsaan Lohdutuksen Jumala saa sinua kohdata, tulee myös sinulle paikaksi, joka ei ollutkaan katastrofi, loppu, tms. vaan paikka, jossa sinut varustetaan ja valtuutetaan, annetaan ymmärrystä, kykyä ja taitoa kohdata toinen ihminen samalla lohdutuksella (rohkaisulla, vahvistuksella, jne.) jolla Jumala on sinua kohdannut.