Eilisen kirjoitukseni lopussa viittasin perinpohjaiseen uudistukseen, joka tuo mukanaan paitsi sen, että paitsi lampunjalkamme pysyy paikallaan, myös sen että lamppumme palaa kirkkaammin.– Elämään tulee uudenlainen elämän vire ja virta.

Ajatusteni pohjalla on Daavidin synnintunnustus sen jälkeen, kun profeetta Naatan oli käynyt johtamassa Daavidin totuuden eteen hänen suhteestaan Batsebaan, Uurian vaimoon. Synnintunnustus löytyy Psalmista 51 (Psalmi kokonaisuudessaan artikkelin lopussa).

Prosessiin liittyy oman osuuden tunnustaminen asioiden kulussa. Esimerkiksi erilaisissa väkivallan kuvioissa olemme toisaalta uhreja, toisaalta vastuullisia. Oma prosessini on vienyt syvältä käyvään itsetutkiskeluun tässä mielessä. Olen todennut, että ainoa, mitä en ole voinut valita ovat lapsuuden ihmissuhteet. Tässä mielessä olen uhri. Lapsuudesta on peräisin osa niistä haavoista, jotka ovat altistaneet vastaaville kokemuksille tulevaisuudessa. Ehkä tässä kuvaa synninalaisuudesta, jonka Daavid sisällytti psalmiinsa. Valitettavasti joissain hengellisissä piireissä Daavidin sanat synnissä syntymisestä/synnissä siittämisestä (KR. -32) on tulkittu niin, että seksuaalisuus on synnillistä. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan tottelemattomuudesta, turmeltuneisuudesta, pahoista teoista, syyllisyydestä tai vääryydestä johtuvasta rangaistuksesta, joka tuntuu kulkevan (ihmis)suvussa eteenpäin.

Vastuullisuuteni teoistani ja valinnoistani alkoi siinä vaiheessa, kun sain mahdollisuuden valita, esimerkiksi myöhemmissä ihmissuhteissani. Pitkään pidin itseäni pelkästään uhrina ja syytin elämäni narsisteja haavoistani – kunnes tajusin, että minulla tosiaan oli ollut mahdollisuus valita. Minun ei olisi ollut pakko suostua läheiseen kanssakäymiseen narsistin kanssa. Minun ei olisi ollut pakko sietää narsistista käytöstä. Narsistinen kytkös sai minut myös tekemään kompromisseja sen suhteen, minkä ymmärsin oikeaksi.

Tässä mielessä Batseban tarina tulee lähelle itseäni, vaikka kompromissini eivät olleet hänen kanssaan samanmoisia. Batseba olisi voinut kieltäytyä tulemasta Daavidin luokse. En tiedä, miksi hän suostui. Oliko syynä se, että käskijä oli kuningas vai se, että Batseba ihaili Daavidia? Myös Batseba oli yhtä lailla syyllinen. Raamattu kertoo vain sen, kuinka Jumala vei Daavidin asiasta tilille.

Kokemukseni mukaan monissa hyväksikäytön ja/tai narsistikuvioissa yhteinen salaisuus ja/tai toisen osapuolen/molempien häpeä pitää tilanteen kasassa ja saa pitämään kulissit pystyssä. Sain tästä oivan muistutuksen vähän aikaa sitten, kun törmäsin noin 10 vuotta sitten minusta ja perheestäni jutun tehneeseen toimittajaan. Jutusta välittyi elämästäni kuva, jossa kaikki oli Jumalan johdatusta, ihanaa ja auvoista. Niin ihmissuhteissani kuin uskonyhteisössäni. – Kun muistin jutun, ihmettelin, miten ihmeessä olin suostunut tuollaisen haastattelun antamaan. Päädyin siihen, että todellisuuden tunnustamiseen minulla ei ollut rohkeutta eikä kypsyyttä. On mielettömän nöyryyttävää huomata olevansa väärässä – ja vielä nöyryyttävämpää kertoa se julkisesti. – Tuollaisella julkisuudella ja ”todistuksella” oli myös kulisseja pönkittävä voima. Kärjistäen sanottuna: Pakkohan sitä on näyttää onnelliselta ja siunatulta, kun kylällä on todistanut Jumalan johdatuksesta/lehtiä on jaettu tutuille ja tuntemattomille. Joka tapauksessa olin tuossa jutussa syyllistynyt väärän todistuksen antamiseen – kaunistelemalla totuutta.

Jokainen, myös narsisti, on vastuussa omista teoistaan. Mikään ei pakota ei pakota meitä toimimaan tietyllä tavalla. (Vaikka hän tällaisilla syytöksillä nimenomaan narsisti sysää syyn (hengellisessä kentässä) vihollisen, uhrin, menneisyyden tms. syyksi.) Vaikka psykologia sanoo, että joku ei kykene toimimaan toisin, edes se ei poista hänen vastuutaan. Esimerkiksi narsistin tragedia on se, että hän ulkoistaa syyn ja kieltäytyy avusta – tai esiintyy ihmissuhteiden, vapauttamisen, narsismin tms. ammattilaisena. Yksinkertaisesti hän ei ymmärrä tarvitsevansa apua.

Daavidin sanat

Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden — ilmoita siis minulle viisautesi! (Tai KR. -32 totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka)

ilmaisevat Daavidin löytäneen Jumalan tahdon hänelle kompastukseksi muodostuneessa asiassa.

Jumalan tahto on totuus, joka vapauttaa ihmisen.

Totuus ulottuu sisimmän perukoille. Totuudessa näen tilanteen mahdollisimman paljon sen kaltaisena kuin Jumala sen näkee.

Totuus kertoo ihmisen oman puolen asiassa ja Jumalan armahtavan anteeksiannon todellisuuden.

Totuudessa ihminen näkee itsensä arvokkaana eikä hänellä ole tarvetta alentua tekemään asioita, jotka vahingoittavat itseä tai toista. Tähän arvokkuuteen liittyy ajatus siitä, että ihminen on luotuna Jumalan kuva ja lunastettuna Kristuksen verellä ostettu.

Totuudessa ihminen ymmärtää ja uskoo omalle kohdalleen täydellisen anteeksiannon Jeesuksen nimessä ja veressä.

Totuudessa ihminen palautuu kaikilta osin oikeaan asemaansa ja paikalleen.

Totuuden kohdannut ihminen kertoo iloista sanomaa myös muille pois poikenneille.

Totuus ei ole vaatimus, vaan Jumalan rakkauden asenne meitä kohtaan. Alkutekstissä on edellä mainitussa jakeessa vivahde, joka viestii siitä, kuinka Jumala haluamalla/iloiten haluaa sisimmästämme löytyvät totuuden.

Psalmi 51 kokonaisuudessaan:

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi.
Minä tiedän pahat tekoni, minun syntini on aina minun edessäni.
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Oikein teet, kun minua nuhtelet,
ja syystä sinä minut tuomitset.
Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden — ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
ja suo minun iloiten sinua seurata,
niin opetan tiesi sinusta luopuneille,
ja he palaavat sinun luoksesi.
Jumala, pelastajani,
päästä minut verivelasta,
niin minä riemuiten ylistän hyvyyttäsi.
Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa sinun kunniaasi.
Jos toisin sinulle teurasuhrin,
se ei sinua miellytä,
polttouhriakaan et huoli.
Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.
Osoita Siionille laupeutesi
ja rakenna jälleen Jerusalemin muurit!
Silloin otat taas vastaan määräuhrit, ja alttarille tuodaan teurashärät.