809. Ytimeen

Tämänkertainen kirjoitukseni kumpuaa viikonloppuna Ilmestyskirjasta nousseesta sanasta. Siinä Herra puhuttelee Efeson seurakuntaa.

”Näin sanoo hän, jolla on oikeassa kädessään seitsemän tähteä ja joka käyskentelee seitsemän kultajalkaisen lampun keskellä:
”Minä tiedän sinun tekosi, sinun vaivannäkösi ja kestävyytesi. Minä tiedän, ettet voi sietää pahoja ihmisiä. Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseään apostoleiksi vaikka eivät ole, ja olet havainnut heidät valehtelijoiksi. Kestävyyttäkin sinulla on, olethan joutunut moneen vaivaan minun nimeni tunnustamisen tähden etkä ole antanut periksi. Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan. Siinä teet kuitenkin oikein, että inhoat nikolaiittojen* tekoja, joita minäkin inhoan.
”Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa. (Ilm. 2: 2-7)

Herralla on seurakunnasta hyvää sanottavaa: vaivannäkö, kestävyys, koetteleminen,… – ja jatkoksi kehotus takaisinpaluuseen, paluuseen tekemään ensiajan tekoja ja paluuseen ensirakkauteen; ne olivat hukkaantuneet matkalla.

Apostolien teoissa kerrotaan Efesossa puhaltaneista radikaaleista tuulista: Ne, jotka olivat harrastaneet taikuutta ja omistivat alan kirjallisuutta, kokosivat kirjoista rovion ja sytyttivät sen tuleen. Kirjojen arvo oli 50.000 hopearahaa (Apt 19,19). Hopearaha oli lähes työmiehen päiväpalkka. Euroissa poltettjen kirjojen arvo oli ehkä rapiat yli 6 miljoonaa eroa. (http://sley.fi/luennot/Rpiiri/Ilm/02selitys.htm)

Toinen ensirakkautta kuvaava kohta löytyy Apostolien tekojen 2. luvusta. Pian Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen syntyi Jerusalemiin ensimmäinen kristillinen seurakunta. Sen elämää kuvataan seuraavasti:

Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

Paljon oli tapahtunut lyhyessä ajassa. Tapahtumat alkoivat löytää oman lokosensa ensimmäisten kristittyjen mielissä, sanoma Jeesuksesta alkoi hahmottua heidän mielissään ja synnytti tuoreen, voimallisen uskon. Apostolien tekojen kohta piirtää muutamin vedoin kuvan janoisesta seurakunnasta, joka halusi kuulla ensikäden todistajien, apostolien – heidän, jotka olivat nähneet Jeesuksen ja eläneet hänen elämänsä vaiheissa ja kuulleet hänen opettavan – opettavan. Apostolien teot piirtää kuvan toinen toistensa luokse hakeutuneista kristityistä – ja kristityistä, jotka pitivät toisistaan huolta yhteisvastuullisesti. Emmekä voi väheksyä Pyhän Hengen todellisuutta tuon seurakunnan keskellä. Helluntain kokemus oli tuoreena heidän muistissaan ja kokemuksessaan.

Uskon, että Jumala on kutsumassa meitä kristittyjä tähän. Toki – niinkuin Ilmestyskirjan sanoista käy ilmi – uskonelämän puhtaana pitäminen on tärkeää. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä hyväksyä. Tämä ei kuitenkaan saa saada aikaan sitä, että kadotan spontaanin, välittömän uskon Vapahtajaan ja/tai yhteyden toisten kristittyjen kanssa.

Myönnän: Minulla on ollut hyvin varautunut – jopa ennakkoluuloinen – asenne ympäristöön näkemäni ja kokemani oudon hengellisyyden seurauksena. Olen elänyt ajan, jolloin kavahdin taaksepäin kuullessani sanan karismaattinen, profetia tms. Varautuneisuus vei tilanteeseen, jossa oli tarve ymmärtää, varmistua jopa kontrolloida kaikkea ympärilläni.

Jumala on hoitanut hellävaraisesti, välillä radikaalistikin, kipuani. Vähitellen olen uskaltanut uudestaan luottaa – tai ainakin pikkuisen enemmän. Tässä isossa osassa ovat olleet ”herrasmieskristityt”, jotka ovat hellävaroen käsitelleet minua ja viisaasti ja vastuullisesti käyttäneet lahjojaan. Välillä he ovat tulleet pitkälti yli puolen välin minua vastaan – kuten tämä viimeisin esimerkki osoittaa:

Toista viikkoa sitten saarnasin konfirmaatiomessussa. Olin melkoisessa painissa saarnan kanssa. Halusin, että sana koskettaisi edes jota kuta kuulijoista. Menin saarnatuoliin – ja syvä rauha laskeutui ylleni. Oli helppo puhua. – Jälkikäteen kuulin, miten ”kristittyjen yhteinen” esirukous messun puolesta oli; paikallisen vapaiden suuntien seurakunnan uskovat rukoilivat puolestani. Mykistävää. Vaikuttavaa. Ja tuloksellista.

Julkaissut Pauliina Kuikka

pastori, valokuvaaja, sisällöntuottaja - pastor, photographer, content manager

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: