Edellisessä kirjoituksessani viittasin Tapio Nousiaisen ajatukseen siitä, kuinka lahjakas ja armoitettu Jumalan valtakunnan työntekijä voi alkaa hukata suuren osan lahjoistaan, taidoistaan ja panostuksestaan ikään kuin energiahävikkinä sen vuoksi, että hän ei suostu Jumalan korkeakouluun, jossa ihmisen väkevyys muuttuu heikkoudeksi ja ihmisen voimattomuus Jumalan voimaksi.

Jokaisena vuosisatana ja vuosikymmenenä on ollut omat omituisuutensa myös hengellisessä kentässä. On ollut äärimmäistä askeesin ja (itsensä) kurittamisen korostusta tai toisena äärilaitana äärimmäinen vapauden ja/tai vahvuuden ja menestyksen korostus. Välillä Jumalasta on tehty sadisti, joka kurittaa kurittamisen ilosta tai ihannoitu kaikkea iloa vieroksuvaa ja välttävää elämäntyyli. Välillä äärimmäinen vapauden korostus on johtanut holtittomuuteen – ja äärimmäinen menestyskorostus äärimmäiseen vahvuuden ja menestyksen korostukseen, jossa heikkoudelle ei jää tilaa.

Nousiaisen ajatus siitä, kuinka ihmisen väkevyys muuttu heikkoudeksi ja ihmisen voimattomuus Jumalan voimaksi tuntuu aluksi ristiriitaiselta. Vähän niin kuin ajoittain Raamatun tekstit. Kun maltamme pysähtyä ajatuksen äärelle, (ainakin minulle) asiaan tulee enemmän järkeä. (Käyttääkseni Tapio Nousiaisen termiä) Korkeakoulussaan Jumala haluaa korjata väärää kuvaa meistä itsestämme ja Jumalasta – olemme sitten kallistaneet ohjaussuuntamme kumman tahansa ojan (askeesi/elämänkieltäminen/kurittaminen tai vapaus/menestys/vahvuus) puolelle (luonnollinen seuraus tuosta ohjausvirheestä on, että olemme tuolloin mahdollisimman kaukana toisesta puolesta).

Ihmisen väkevyydestä heikkouteen

Silloin kun ihminen on väärällä tavalla vahva, hän kantaa asioita, joita ei tarvitsisi kantaa. Uskonelämässään ihminen toimittaa Jumalan virkaa: Hän saattaa suorittaa ja/tai päteä. Hän saattaa korostaa menestystä, voimaa, valtaa ja terveyttä; hän ei saa olla köyhä eikä kipeä – ja jos ei ole hänen on vain oltava! – Luit aivan oikein: Tilanne on juuri noin ristiriitainen. Vaikka tällainen henkilö olisi kuolemansairas, hän julistaa olevansa terve. Vaikka hän olisi perinpohjin uupunut, hän kertoo kaikille olevansa voittovoimassa. – Joissakin tilanteissa tällainen henkilö porskuttaa lahjoillaan. Joissakin tilanteissa ”voitelullaan”. (Mainittu uskontäyteinen julistus ajaa asiansa ajoittain – mutta vain siinä tilanteessa, jossa ihminen ei käännä kuviota päälaelleen ts. ala ottaa Jumalan paikkaa ja tehtävää, vaan uskossa nojautuu Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa tietäen, että jokainen lupaus ja asia, jonka Jumala on luvannut, tulee Jumalalta eikä ihminen voi millään ilveellä saada noita asioita aikaan.)

Ydinongelma on, että hän ei sisimpänsä sopukoissa kykene ymmärtämään, mitä tekemistä Kristuksella on hänen elämässään. Hän voi puhua Kristuksesta oikein sanankääntein: Armosta pelastettu. Kunnia Kristukselle. Jne. Silti hänen käyttäytymisensä ja tekonsa osoittavat, että hän ei kykene sallimaan Kristuksen olla Hänen Messiaansa ja Vapahtajansa; hän tekee asioita Kristuksen puolesta joko tehdäkseen vaikutusen ihmisiin tai Jumalaan (joskus näitä molempia, tietoisesti tai tiedostamattomasti).

Tällaisen vahvan ihmisen on täytyy tulla heikoksi, jotta Kristuksen voima voisi tulla Häneen asumaan; jos ihminen on täynnä itseään, ei sinne mitään muuta mahdu.

Ihmisen voimattomuudesta Jumalan voimaksi

Toinen äärilaita on luovuttamismielialassa kieriskelevä voivotteleva kristillisyys. Mielilauseita on sanat: minussa ja minun lihassani ei asu mitään hyvää. Kristitylle tuo lause on totuuden toinen puolikas. Lauseen kuuluisi jatkua: Kristuksessa olen täysin sovitettu, täysin lunastettu. Jatkumoa on kaikki mitä tuosta lauseen toisesta puolikkaasta seuraa: Kristuksessa olen vanhurskautettu, Hänessä olen vapaa, Hänessä voin kaiken, jne.

Kun ihminen on tyhjä, mitä tulee hänen omiin mahdollisuuksiinsa, pyhyyteensä, suorituksiinsa, voimaansa, voiteluunsa, lahjoihinsa, kykyihinsä, jne. Kristus voi täyttää hänet itsellään. Hänhän on kaikkea tuota!

Jumalan korkeakouluun voi kuulua tyhjentämisvaihe, jos emme itse tajua sitä, kuinka riippuvaisia olemme Vapahtajastamme. Voi ihmispoloista, jos hän ei tajua sitä, että Jumala kutsuu ensin tyhjenemään, jotta Hän voisi täyttää! Suorituksiinsa ja vahvuuteensa turvautuva yrittää vielä enemmän! Voiteluaan korostava julistaa voiteluaan kahta kauheammin jne. – Sanomani tuohon tilanteeseen olisi: Hellitä hyvä ihminen! Anna Jumalan tyhjentää ja täyttää sinut. Asiat ovat sen jälkeen toisin. Olet vapaa suorituksista, Jumalan täytetyn työn varassa. Sinun ei tarvitse yrittää olla voideltu, koska Hän on voidellut sinut, jne.

Toisaalta omaa huonouttaan potevan uskovan katseen Jumala haluaisi nostaa katsomaan uskon Alkajaan ja Täyttäjään.