Ajoittain polku hämärtyy, aiemmin selkeä näky katoaa.
Sanomme:
Herra, ethän sinä tästä puhunut…
Miksi siellä, missä piti olla elämä…
…onkin kuolema..?
On niin vaikea uskoa, että kuolemasta koituisi elämää – tai jokin rankka asia voisi jotenkin olla osa Jumalan hyvää suunnitelmaa.
Ehkä tätä kautta ymmärrämme häivähdyksen siitä tunteiden vuoristoradasta, mitä Jeesuksen opetuslapset/seuraajat ovat käyneet pääsiäistä edeltävällä viikolla: Tien kuningasajatuksista kieltämiseen, tien uskonrohkeudesta uskon romuttumiseen, tien Lasaruksen kuolleista herättämisen jälkimainingeista ristin juurelle Golgatalla.
Kysymyksen on täytynyt olla epätoivoinen:
Mitä nyt tapahtuu?
— Itse, omassa ruumiissaan, hän ”kantoi meidän syntimme” ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. ”Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.” (2. Piet. 2:21-24, yksi Hiljaisen viikon maanantain teksteistä)
