Eheytymisen Polkuja: ”Jostain syystä olemme elämän tulvissa tai sateissa ja niitä seuraavissa poutajaksoissa kasvattaneet kuoren sisimpäämme, kuoren, jonka läpi uusi ei pääse kasvamaan. On suostuttava särkymään. Kuorettumaan on tultava halkeamia, jos mielimme nähdä uutta kasvua ja satoa elämässämme.”

Eheytymisen polkuja

Katselen kynnöspeltoja, jonne viljelijät suuntaavat heti, kun pellot ovat kuivuneet harattavaan kuntoon.

Field Geometry - Peltogeometriaa

Kuorettuma.

Sana putkahtaa mieleeni melkein parinkymmenen vuoden takaa maatalousopinnoista.

Hienojakoinen maalaji, erityisesti hiesu, on altis kuorettumiselle. Hiesu on hienojakoista ja pölyävää kuivana. Kastuessaan se ei ime kunnolla vettä, vaan siitä tulee hyllyvää löllöä. Kun löllö kuivuu, se on kuin uunissa kuivahtanut kalakukon kansi. Kuorettuma on vaaraksi uudelle kasvulle. Sinnikäs oraskaan ei siitä aina jaksa kasvaa läpi. Ainoa konsti on varovaisesti rikkoa kuorettuma vaikkapa jyrällä tai rikkakasviäkeellä. Kuulostaa kovakouraiselta. Suora lainaus aihetta käsittelevästä kirjoituksesta:

Oras kestää yllättävän hyvin äestystä, kunhan sitä ei revitä juurineen maasta.

Näennäisesti kovakourainen rikkominen on tarpeen. Muuten osa – tai peräti kaikki – oraista kuolevat. (Oheinen kuva, vaikka onkin otettu Hollannista kuivuuden ja tuulen karaisemilta alueilta, antaa kuvan siitä, miltä myös kuorettunut pelto näyttäisi.)

untitled-6520

Kuorettuma.

Se voi liittyä myös hengellisyyteemme. Jostain syystä olemme elämän tulvissa tai sateissa ja niitä seuraavissa poutajaksoissa kasvattaneet kuoren sisimpäämme, kuoren, jonka…

View original post 19 more words