Ei niin, että sanani olisivat vähissä. Joskus vanhoissa kirjoituksissa on tullut asia sanottua kumman selkeäsi. Tässä niistä muutamia:

”– Maailman kauneimmissa timanteissa on särmää kerrakseen. Siksi ne häikäisevät. Ympäripyöreä timantti – se ei olisi minkään näköinen!

Yritämme tehdä uskostamme liian usein ympäripyöreää. Kun joku tarttuu särmään ja kysyy: ´Sanoitko noin?´, otamme monta askelta taaksepäin ja otamme sanojamme takaisin: ´Tuota noin… En minä niin sanonut…´” Särmät saavat näkyä

Mielestäni meillä on vain seuraava vaihtoehto:

Mietimme sen, mihin uskomme, eri puolineen selkeäksi itsellemme ja viestimme uskomme juuri semmoisena kuin sen itse näemme. Näin vältymme epämääräisyyden ja mitäänsanomattomuuden ongelmalta. Kun olemme jotakin sanoneet tai kirjoittaneet, on viisasta kertoa, että olemme niin tehneet. Muuten annamme itsestämme oudon ja epäilyttävän kuvan. Vihonviimeinen, mitä voimme tehdä on, alkaa syyttää todellisen (!) huomion tehnyttä ajojahdista tai siitä, että hän on ihan itsensä Paholaisen asialla. (Hänhän vain puuttui siihen, mitä olemme sanoneet!) – Eri asia tietysti, jos joku on oikeasti ymmärtänyt väärin tai vääristelee asiaa. Silloin voimme oikaista.”Särmät saavat näkyä

”Usko pois: suoraselkäisyyden todistus on voimakkaampi kuin mitäänsanomaton, mistäänmieltäolematon, kaikkeentaipuvainen “usko”. Usko, johon ei tarvitse laittaa lainausmerkkejä ympärille, on uskoa, joka uskaltaa vetää tarpeen tullen linjaa myös suhteessa siihen, minkä ymmärtää oikeaksi ja vääräksi.” Kumman uskon edustus?

Millaiselta sinun ja minun timantti näyttää?