Joskus elämässä on käsillä paljon palasia, joita yrittää parhaansa mukaan sovitella paikoilleen. Tilanne voi olla jopa stressaava.

Voit kuunnella artikkelin täältä

Entäpä jos – kaikesta huolimatta – paljojen palasten keskellä uskaltasin levätä ja luottaa, että kirjaimellisesti kykenen kaikkeen, kun Herra minua (sinua) vahvistaa. (Vrt. Fil. 4: 13). Kykenen (kykenet) Hänen avullaan löytämään ratkaisun.

Jos katselet Filippiläiskirjeestä lainaamani kohdan asiayhteyttä, huomaat, että myös Paavalilla oli monenlaisia asioita hänen elämässään ja palvelutyössään. Vastustus oli ajoittain erittäin rajua. Ajoittain Paavali näyttää kärsineen ei vain niukkuutta, vaan nälkää. Vankeuteenkin hän joutui – ja merihätään. Hän sai myös raipaniskuja ja vaivoin pelastui raivoissaan olevalta väkijoukolta. Tuota nimenomaista kirjettäkin Paavali lienee kirjoittanut vankilassa.

Tästä huolimatta Paavalin kirjeiden perusvire on usko Jumalan huolenpitoon ja kokemus Jumalan huolenpidosta. Hän on aina saanut avun – ja joissain tilanteissa, joissa apua ei ole näyttänyt tulevan (kutenhänen 2. Korinttilaiskirjeeseen tallennettu, saatanan enkelin rusikoimisesta kertova kohta), on läsnä Jumalan armo, jossa on yllin kyllin kyseiseen tilanteeseen.

Filippiläiskirjeen kohdasta voimme lukea Paavalin kokemuksesta: Hänen niukkuuteensa tuli apu Filippin avustuslähetyksen kautta. Hän toteaa, että hänellä oli yltä kyllin kaikkea.

Itsellänikin on sama kokemus, jolla olen lohduttanut niitä, jotka ovat hämmästelleet avun ”viipymistä”, että minun(kaan) kohdallani Jumala ei koskaan ole ”myöhästynyt”. Usein olen kokenut myös sen, että vaikka minun mielikuvissani kysymys on ollut avun viipymisestä tai liki pitäen myöhästymisestä, vastaus on tullessaan ollut täysin oikein ajoitettu, täydellinen siihen hetkeen – ja käsillä olevaan haasteeseen/kysymykseen.